Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: JT on 26.01.2009, 07:37:01

Title: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: JT on 26.01.2009, 07:37:01
   
Kotoutusta ja sietoa

Kemissä tapahtuneiden paikallisten ja turvapaikanhakijoiden yhteenottojen takana olivat pienet ryhmät.
On kuitenkin vaara, että samanlaiset tapahtumat yleistyvät. Ongelmien synty pitää estää etukäteen.

Kuka löi, uhkaili tai herjasi ensin, siitä ei Kemissä ole viime viikkojen kahinoiden kohdalla yksimielisyyttä. Joka tapauksessa kaupungissa tutkitaan nyt kolmea ulkomaalaisten ja paikallisten väkivaltaista välienselvittelyä ja niitä seurannutta herjaavaa nettikeskustelua. Uusien yhteenottojen estämiseksi Kemin poliisi on lisännyt valvontaa.

Vaikka poliisin toimet rauhoittaisivatkin nyt tilanteen, taustalla olevat jännitteet eivät valitettavasti hetkessä laukea. Eikä kyse ole vain kemiläisestä ilmiöstä. Pinnan alla Suomessa kuplii kohtalaisen laaja vihamielisyys etenkin kauempaa tulevia turvapaikanhakijoita kohtaan. Tulijoillakin voi olla ongelmia kantaväestön ja maan tapojen ymmärtämisessä.

Pintaan kantaväestön vihamieliset asenteet pulppuavat yhä useammin juuri internetissä. Siellä eri kansanryhmiä voi meillä loata hämmästyttävän avoimesti jopa osalla valvotuista keskustelupalstoista. Koska vihamielisyys kohdistuu etenkin Aasiasta ja Afrikasta saapuneisiin tulijoihin, voi puhua rasismista. Tämän ajattelun laajuudesta voi tosin antaa vääristyneen kuvan se, että netissä ei tarvita suurta ryhmää synnyttämään mielipideryöppyä. Riittää, että kirjoittelijajoukko on aktiivinen.

Jos ja kun suomalaisten työurat eivät olennaisesti pitene, Suomi tarvitsee uutta väkeä ulkomailta, jotta maa ei viimeistään 2020-luvulla nuupahda työvoiman puutteeseen. Jos suljemme rajamme liian tiukasti, teemme vahinkoa vain itsellemme. Nyt ei myöskään pidä liiaksi tuijottaa päälle iskeneen taantuman hetkellisesti rumentamiin työttömyyslukuihin. Työvoimakysymyksissä pitää katsoa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, jopa pitemmälle.

Suomalaisten kannattaa siis valmistautua siihen, että aiempaa useammin tapaamme arjessamme muualla kuin Suomessa syntyneitä ihmisiä. Jos heidän jakaumansa on tulevaisuudessa samanlainen kuin nyt, kyseessä ovat lähinnä muualla Euroopasta tulevat ihmiset. Myös kauempaa saapuvien tulijoiden määrä kasvaa, mutta kovimmat paineet osuvat tässä vastedeskin muualle kuin Suomeen.

Etenkin etäisten kulttuurien kohtaamisessa syntyy väistämättä sopeutumisongelmia. Nämä voivat näkyä harmittomissa arkisissa tilanteissa mutta muuallakin. Esimerkiksi muutamissa rikosryhmissä joidenkin tulijaryhmien osuus on meillä ollut suhteettoman korkealla.

Jos ongelmiin puututaan tarmokkaasti, niitä saadaan kuitenkin korjattua. Esimerkiksi somalialaisten osuus Helsingin katuryöstöissä oli muutamia vuosia sitten suuri. Poliisin ja Suomen somaliyhteisön yhteistyöllä tilannetta on saatu olennaisesti korjattua. Tulijaryhmissäkin ymmärretään, että heidän etunsa on päästä mukaan yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti. Ghettoutuminen tai syrjäytyminen ei ole tulijoiden toive eikä muun yhteiskunnan etu.

Juuri näissä asioissa korostuu viisaan kotoutuksen tarve. Suomessa pitempään asuneiden maahanmuuttajien mukaan kielitaito ratkaiseva on avain sopeutumiseen. Riittävän kielitaidon kautta syntyvät mahdollisuudet töihin pääsyyn, laajenevat kontaktit muuhun väestöön ja avautuvat suomalaisen yhteiskunnan toimintatavat ja pelisäännöt.

Tulijoille pitää kielitaidon syntymiseksi asettaa sekä tiukkoja velvoitteita ja riittäviä houkuttimia. Suomen kantaväestön on puolestaan opittava aiempaa laajemmin sietämään erilaisuutta.

Pääkirjoitus

-------------------------------- :D Ettei totuus unohtuisi ;)--------------------
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: JT on 26.01.2009, 07:39:15
Linkki:
www.kaleva.fi/plus/osasto173_page0.htm
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: Sivusta seuraaja on 26.01.2009, 07:57:42
Ja tämäpä tietenkin välittömästi Sampo Terhon ansiokkaan kirjoituksen jälkeen!
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.01.2009, 08:07:29
Ai nyt huutava työvoimapulla tulee 2020. Nyt se on jo reilun 10 vuoden kuluttua, aiemminhan se tuli yleensä parin kolmen vuoden kuluttua.
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: herranen on 26.01.2009, 08:38:37
QuoteJos ja kun suomalaisten työurat eivät olennaisesti pitene, Suomi tarvitsee uutta väkeä ulkomailta, jotta maa ei viimeistään 2020-luvulla nuupahda työvoiman puutteeseen. Jos suljemme rajamme liian tiukasti, teemme vahinkoa vain itsellemme. Nyt ei myöskään pidä liiaksi tuijottaa päälle iskeneen taantuman hetkellisesti rumentamiin työttömyyslukuihin. Työvoimakysymyksissä pitää katsoa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, jopa pitemmälle.

Ja millä tavalla tämä liittyy humanitääriseen maahanmuuttoon? Jos nyt vaikka verrataan vimeisen 10-20 vuoden aikana maahan saapuneita turvapaikanhakijoita niin onko heistä niin suuri osa työllistynyt työvoimapulasta kärsiville aloille, että vastaanottokeskuksien asukkaiden voisi odottaa olevan kovaa valuuttaa työmarkkinoilla 10-20 v. päästä?

No ei ole. Onneksi Kalevassa kuitenkin tiedetään, että me voimme välttää aiemmin maahanmuutossa tehdyt virheet meillä ja muualla mutta nämä ovatkin niin salaisia keinoja ettei niistä kannata rahvaalle huudella, vaan jatketaan tuttua liturgiaa kotoutuksesta ja siedosta.
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: Gödel on 26.01.2009, 11:07:38
Quote from: JT on 26.01.2009, 07:39:15
Linkki:
www.kaleva.fi/plus/osasto173_page0.htm


Lainaus kommenttiosiosta.

Quote
On vaikea uskoa, että pääkirjoituksen kirjoittajan erehdys sekoittaa autuaasti humanitaarinen ja työperäinen maahanmuutto olisi tahaton.

Voi hyvinkin olla, että kyseessä on tahallinen teko mutta ymmärtääkö päätoimittaja,
että tämäntyyliset kirjoitukset toimivat juuri päinvastoin kuin he ehkä kuvittelevat, vai kuvittelevatko?

"Yliammutusti" mutta sopivan asiallisesti mokuttajien puolelle asettuminen toimii usein paremmin kuin pelkästään epäkohtien esittely. Näin saadaan satunnaisiakin lukijoita heräämään ja huomaamaan mokuttajien propaganda.

http://www.kaleva.fi/plus/osasto173_page0.htm#kommentit
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: etnis on 26.01.2009, 11:16:43
Quote from: Gödel on 26.01.2009, 11:07:38
Quote from: JT on 26.01.2009, 07:39:15
Linkki:
www.kaleva.fi/plus/osasto173_page0.htm


Lainaus kommenttiosiosta.

Quote
On vaikea uskoa, että pääkirjoituksen kirjoittajan erehdys sekoittaa autuaasti humanitaarinen ja työperäinen maahanmuutto olisi tahaton.

Voi hyvinkin olla, että kyseessä on tahallinen teko mutta ymmärtääkö päätoimittaja,
että tämäntyyliset kirjoitukset toimivat juuri päinvastoin kuin he ehkä kuvittelevat, vai kuvittelevatko?

"Yliammutusti" mutta sopivan asiallisesti mokuttajien puolelle asettuminen toimii usein paremmin kuin pelkästään epäkohtien esittely. Näin saadaan satunnaisiakin lukijoita heräämään ja huomaamaan mokuttajien propaganda.

http://www.kaleva.fi/plus/osasto173_page0.htm#kommentit

Oli muuten meikäläisen kommentti... :)
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: Zngr on 26.01.2009, 11:27:49
Quote from: JT on 26.01.2009, 07:37:01
Tulijoille pitää kielitaidon syntymiseksi asettaa sekä tiukkoja velvoitteita ja riittäviä houkuttimia. Suomen kantaväestön on puolestaan opittava aiempaa laajemmin sietämään erilaisuutta.

Just just. Olikos tuo addendum, ettei toimituksessa alkaisi liikkua huhuja rasistisesta pääkirjoituksesta? HS:n jutut ovat yleensä huonompia! Ihan oikeasti olen sitä mieltä, että kantaväestön kyky sietää erilaisuutta on suuresti vähätelty. Tämäkin liittyy tavallaan siihen, ettei osata vielä erottaa normaalia toimintaa, erilaisuuden sietämistä, rasismia ja muuta yhteiskuntakritiikkiä toisistaan ollenkaan. Jos kundit tappelee, niinkuin ne ovat aina tehneet, ja yhtenä osapuolena on sitten joku vähemmistö, ei se ilmennä vihaa joka kytee pinnan alla. Kundit tappelee, koska ovat eri paikoista kotoisin. Eri paikaksi riittää vaikka naapurikylä. Jos joku väittää etteivät kundit ole tapelleet niiden toisesta kylästä olleiden kanssa koskaan, annan hänelle luvan pistää päänsä tehosekoittimeen. Varmaan joku on huutanut "painu takaisin mistä tulitkin" mutta edellisen kerran kun näin kahden jätkän tappelevan Kalliossa, kumpikin suomalaisia, ilmoitti toinen osapuoli "lähe vittu himaas" ennekuin luuvitonen puhui.

Nettikirjoittelusta taas iso osa jankuttaa (ja syystä) sitä samaa kohtalaisen kapeaa asiaryhmää: työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto on eri asia ja jälkimmäisen peruste ei voi olla joku hämärä määrittelemätön suojeluntarve, Astrid Thors on huono ministeri, ja voitaisiinko mitenkään harkita sellaisten vähemmistöjen vaikutuksien minimointia, joista ei ole yhteiskunnalle kuin taakkaa, Suomessa ja muualla.

Tämä on sitten sitä "rasismia" vaikka eihän se ole. Ei tasapuolisuuden takia voida vaatia inuiittien vastaanottamisperusteiden nostamista.

Samoin jos H-a kirjoittelee muuten kuin kauniisti monikulttuurisuudesta, sekin mielletään irrationaaliseksi toiseuden peloksi ja sietämisen vähäiseksi määräksi. Eihän se ole sitä. Ei kukaan vaadi ketään sietämään sitä että potkitaan munille joka aamu, eihän siinä ole mitään tolkkua. Nyt kuitenkin asiaan pakostakin liittyvät vähemmistöt, joten tulkintakin muuttuu aivan täysin ja munille potkimisen kyseenalaistaminen onkin vähemmistöjen syrjintää ja kiihotusta.
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: Martel on 26.01.2009, 12:59:02
Olipas matalatasoinen pääkirjoitus. Alemmaksi olisi toki voitu mennä, mutta tuohon oli koottu kaikki kliseet viime vuosilta: ....rasismia ...20 netsiä ...huutava työvoimapula ...ongelmat voidaan vielä korjata ...suomalaisten siedettävä erilaisuutta...

Ilmeisesti päätoimittajalla oli kiire viikonlopun viettoon, ja hän päätti heittää sioille peruskauraa kaukaloon. Tai sitten hänen kapasiteettinsa todellakin rajoittuu tähän.
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: antero on 26.01.2009, 14:03:09
Quote from: Martel on 26.01.2009, 12:59:02
Olipas matalatasoinen pääkirjoitus. Alemmaksi olisi toki voitu mennä, mutta tuohon oli koottu kaikki kliseet viime vuosilta: ....rasismia ...20 netsiä ...huutava työvoimapula ...ongelmat voidaan vielä korjata ...suomalaisten siedettävä erilaisuutta...

Ilmeisesti päätoimittajalla oli kiire viikonlopun viettoon, ja hän päätti heittää sioille peruskauraa kaukaloon. Tai sitten hänen kapasiteettinsa todellakin rajoittuu tähän.

Tuosshan kiteytyy myös Astrid Thorsin koko kapasiteetti.

Ko tyypin ihmiset (tarpeeksi vanhoja, omasta mielestään kokeineita, ja sen takia luulevat osaavansa) ei vaan kykene mihinkään laaja-alaisempaan ajatteluun/ halua kehittää omaa tietämystään/ osaamistaan. Ja sitten heitä on päätoimittajina... Jopa Ministereinä... Voi voi.
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: Frank on 26.01.2009, 15:42:32

QuoteJos ja kun suomalaisten työurat eivät olennaisesti pitene, Suomi tarvitsee uutta väkeä ulkomailta, jotta maa ei viimeistään 2020-luvulla nuupahda työvoiman puutteeseen. Jos suljemme rajamme liian tiukasti, teemme vahinkoa vain itsellemme. Nyt ei myöskään pidä liiaksi tuijottaa päälle iskeneen taantuman hetkellisesti rumentamiin työttömyyslukuihin. Työvoimakysymyksissä pitää katsoa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, jopa pitemmälle.

Jeps. Jos työvoimapula tulee vuonna 2020, miksi nuo huippuosaajat tulee ottaa tänne jo nyt? Odotettavissa on vuosia kestävä lama, jolloin parhaimmatkin heistä syrjäytyy lopullisesti työmarkkinoilta.


QuoteJos ongelmiin puututaan tarmokkaasti, niitä saadaan kuitenkin korjattua. Esimerkiksi somalialaisten osuus Helsingin katuryöstöissä oli muutamia vuosia sitten suuri. Poliisin ja Suomen somaliyhteisön yhteistyöllä tilannetta on saatu olennaisesti korjattua.

Näin annetaan yhä ymmärtää. Se, mitä somaliyhteisö todellisuudessa teki, oli lähinnä jokin lausunto joltain imaamilta, jossa hän tuomitsi somalien katuryöstöt. Sekin annettiin vasta kun lehdistö oli pitkän harkinnan jälkeen kertonut asioista oikeilla nimillä ja maininnut ryöstäjien olevan somaleja. Vastaavasti monen somalin taholta tuli purnausta, että miksi tekijöiden tausta piti mainita?

Mutta hyvä että mainittiin. Tuon jälkeen rikokset nimittäin alkoivat selvitä. Kansalaiset tiesivät ketkä olivat asialla ja ilmiantoja alkoi tulla. Poliisi teki kymmeniä pidätyksia ja tulokset ovat nähtävissä. Katuryöstöt vähenivät tasan yhdestä syystä. Poliisi pidätti pahimmat ryöstäjät ja heidät saatiin linnaan! Tätä ei somaliyhteisö tehnyt, eikä edes myötävaikuttanut asiaan! Ei antanut ilmiantoja! Toki ilmiantoja tuli muutamalta yksittäiseltä somalilta, mutta mikään yhteisö niitä ei tehnyt. Itselläni on suhteita Helsingin poliisiin, ja tiedän varsin tarkkaan mistä kerron.

Ja todettakoon vielä, että katuryöstöt ainoastaan vähenivät - eivät loppuneet. Eivätkä lopukaan niin pitkään kun tekijät saavat löysiä rangaistuksia ja käännytyspäätökset torpataan viimeistään vähemmistövaltuutetun toimesta.

Ai niin. TekevätHÄN suomalaisetkin rikoksia!

Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: ibn ghul on 26.01.2009, 16:52:02
QuoteSuomen kantaväestön on puolestaan opittava aiempaa laajemmin sietämään erilaisuutta.

Tarkoittaako tämä tässä tapauksessa siis sitä, että pitää ottaa mukisematta turpaan jos turvapaikanhakija haluaa lyödä?

Kannattaisikohan poliisin myös oikeasti selvittää syyllisetkin niihin pahoinpitelyihin eikä keskittyä nettikirjoitteluun... Tai saahan sitäkin seurata jos huvittaa mutta luulisi rikosten selvittämisen olevan etusijalla.
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: Lemmy on 26.01.2009, 17:11:25
Quote from: ibn ghulluulisi rikosten selvittämisen olevan etusijalla.
Ei saa, koska rasisimi. Lisäksi vähemmistövaltuutettu ja pakolaisneuvoja. Kiihottuneina.
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: victoria on 26.01.2009, 21:15:51
Päätoimittajan kynästä? No Uimosen aikana entinen arvostettu sanomalehti on alkanut muiltakin osin muistuttamaan hymyä tai seiskaa... eräätkin toimittajat ja kuvaajat ovat samaa mieltä, siis omasta työpaikastaan. Ja Uimonen on hyvissä väleissä kokoomuksen kanssa, että työvoimapulahan tarkoittaa heillä liian "suuria" palkkoja duunareilla...
Title: Vs: 2009-01-26 Kaleva: Kotoutusta ja sietoa (pääkirjoitus)
Post by: gloaming on 27.01.2009, 00:56:05
Itse asiassa työvoimapulan piti alunperin tulla jo vuonna 2005.

Se näemmä tulee silloin, kun se on poliittisesti tarkoituksenmukaista.