Turvapaikanhakijat
Tänään 24.9.2009 Yle1 kello 23.05 - 00.41 (1 tunti 36 min)
Kolme kurdinuorta pakenee Lontooseen, jossa he hakevat turvapaikkaa. Teknisen muotoseikan vuoksi yksi pojista leimataan laittomaksi siirtolaiseksi. Tämä sysää liikkeelle traagisen tapahtumasarjan. Englantilainen ohjelma, mutta en tiedä miltä vuodelta.
Laittakaahan lapset nukkumaan (ne kenellä niitä on*) ja katsokaa, kuulkaa ja kommentoikaa. Itse laitan tuttuun tapaan jossain vaiheessa oman analyysin ohjelmasta (tekemisessä voi kestää kauan kun ohjelma on noin pitkä).
PS. *= Ja ne kenellä niitä lapsia on, niin kannattaa katsoa tänään seuraavatkin ohjelmat lapsikaappauksista:
Kakkoselta 22.05 Poliisi-TV (http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?co=tv2&time=2205&l=f&mode=pda)
Ja heti perään samalta kanavalta 22.35 Silminnäkijä (http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?co=tv2&time=2235&l=f&mode=pda)
En tiedä katsoiko netsit elokuvaa, mutta kerrotaan nyt muutamat asiat, kun lupasin.
Eli luulin, että kyseessä on dokumenttielokuva, mutta se olikin aivan normaali elokuva. Tosin en tiedä, oliko tämä oikeasti tositapahtumiin perustuva vai ei. Kuitenkin, en ole hyvä käsittelemään tai analysoimaan elokuvia, vaan asiapohjaisia ohjelmia, mutta yritetän kommentoida tätäkin. Jätän nyt nimet pois, koska mielestäni niitä ei tarvita, ja kerron lyhyesti, mitä elokuvassa tapahtui. Jos ohjelma on nähtävillä jostain muualta ja joku haluaa elokuvan katsoa ja ei halua tietää mitä siinä tapahtuu, niin lopettakoot lukemisen tähän.
Alussa näytettiin katkelmia monista asioista ja haluttiin luoda traaginen kuva. Oli turvapaikkahaastattelua, Irakin kurdien oloja, historiaa, sotaaja kaikkea erittäin masentavaa katsottavaa. Sitten näytettiin pakolaisia, jotka olivat junassa palelemassa. Jälleen kerran siellä oli pelkkiä miehiä. Yksi mies, tai poika, oli matkalla erittäin huonossa kunnossa. Hän yski ja näytti todella olevan sairas. Lopulta hän kuoli. Elokuvan aikana selvisi, että hän menehtyi tuberkuloosiin.
Sitten pakomatka oli päätöksessään, ja juna oli satamassa. Ihmiset hyppäsivät junasta ja piilottelivat pimeässä sataman työntekijöitä. Sitten he olivat todennäköisesti kulkeneet metsän läpi kaupunkia, Lontoota kohti. Ainakin minä ymmärsin asian niin, että heitä oltiin sovitusti noutamassa tietystä paikkaa ja heidän sukulaisensa tulivat autolla hakemaan. Automatkan aikana he hymyilivät ja katselivat kaupunkia. Heidät vietiin heti sukulaistensa luokse juhlimaan sitä, että he ovat päässeet perille Lontooseen. Heidät esiteltiin sukulaisille ja juhlittiin lisää. Uudet tulijat puhuivat sukulaisten kanssa, jotka olivat asuneet Lontoossa jo pidemmän aikaa. Ainakin yksi tyttö kertoi asuneensa Lontoossa pari vuotta. He juttelivat ja miettivät sitä, että tottuuko Lontooseen koskaan.
Seuraavaksi he tapasivat jo Lontoossa asuneen sukulaisensa rautatieasemalla. He olivat menossa turvapaikkahaastatteluun. Sukulainen toimi tulkkina ja valmensi heitä valehtelemaan, että he saisivat jäädä maahan. Myöhemmässä vaiheessa opetettiin myös isommalle joukolle sitä, että mitä kannattaa sanoa haastattelussa.
Poikien osalta itse haastattelu oli sitten sellainen, että virkailija kyseli asioita ja he vastasivat tulkin välityksellä. Hän vastasi kysymyksiin siten, että he eivät olisi Dublineita, vaan että he ovat tulleet ensimmäisenä juuri tänne. Virkailija kyseli myöskin kidutuksista ja kehoitti täyttämään lomakkeita. Poika ohjattiin myöskin terveystarkastukseen, jossa tarkastettiin hänen ruumiillisia vammoja. Ne olivatkin ilkeän näköisiä viiltoja oikeassa kyljessä. Hän kertoi, että hänellä on vaimo ja kaksi lasta Irakissa sekä olleensa opettaja.
Seuraavaksi he käväisivät moskeijassa ja sitten he menivät turvapaikanhakijoina jonottamaan paperien käsittelyä. He olivat väärässä jonossa ja eivät jaksaneet mennä oikean jonon perään vaan jättivät paperinsa väärälle virkailijalle. Tästä seurasi myöhemmässä vaiheessa se, että heidän hakemuksensa hylättiin koska tämä kyseinen virkailija jotenkin kämmäsi niiden paperien kanssa. Tai en tiedä tarkalleen miksi he saivat kuitenkin kielteisen päätöksen (selviää myöhemmässä vaiheessa).
He menivät takaisin sukulaisensa luokse, joka kertoi heille, että he eivät voi asua siellä, vaan heidän pitää mennä muualle. Sukulainen sanoi tietävänsä henkilön, joka vuokraa halpoja asuntoja. He menivät sitten yhteen tällaiseen halpaan asuntoon, joka oli autotalli. He manasivat sitä, että he olivat tulleet kaukaa, ja sitten he joutuivatkin autotallin lattialle nukkumaan. Mutta he olivat toiveikkain mielin matkassa, ja miettivät, että eiköhän kaikki tule jossain vaiheessa olemaan hyvin.
Sitten alkoi tapahtua. He saivat kielteiset päätökset ja kehoituksen tulla poliisiasemalle tiettynä päivämääränä. Kyseinen päivämäärä oli mennyt jo umpeen, joten he miettivät mitä pitäisi tehdä. Yksi heistä kuitenkin päätti mennä käymään poliisiasemalla ja ilmoittautui sinne. Hänelle oli kerrottu taas etukäteen, mitä sanoa. Mutta hänet kuitenkin pidätettiin.
Kun poliisi sai yhden henkilön kiinni, niin poliisit lähtivät kyselemään myös toisia henkilöitä. Poliisi kolkutteli poikien sukulaisten ovella ja edellämainittu sukulaistyttö tuli ovelle. Hän kertoi poliisille, että ei tiedä missä hänen tavoittelamansa henkilöt ovat, mutta seuraavaksi hän oli jo kertomassa kyseisille pojille, että poliisi etsii heitä.
Ja sitten poliisit huomasivat pojat. Ja ottivat toisen kiinni, mutta tämä pääsi bobbyjen käsistä karkuun ja juoksi pois. Poliisit eivät saaneet häntä kiinni ja hän juoksi kirkkoon, jossa oli käynnissä jumalanpalvelus. Myös toinen pojista tuli kirkkoon. Poliisit menivät myös sinne, mutta eivät ottaneetkaan poikia kiinni, vaan kysyivät pastorilta, että voisiko hän herran huoneen korkeimpana auktoriteettina käskeä poikia tulemaan ulos. Pojat eivät tietenkään suostuneet. Poliisit kuitenkin poistuivat hetkeksi kirkosta ja pappi soitti poikien asianhoitajalle.
Sitten poliisi tuli juttelemaan papin kanssa ja kehoitti pappia luovuttamaan pojat heille. Pappi ei suostunut koska oli luvannut suojella poikia. Poliisi kertoi, että 1600-luvulla oli viimeksi sellainen laki, että kirkko saattoi suojella laillisesti joitakin henkilöitä. Poliisi kuitenkin luovutti, koska hekään eivät oikein olleet selvillä omista valtuuksistaan. Pojat siis jäivät kirkkoon.
Kirkosta tulikin sitten tapahtumien keskipiste elokuvan loppuun asti. Ensin pojat lupasivat papille, että he eivät lähde minnekkään. He kuitenkin alkoivat miettimään pakenemista, mutta eivät toteuttaneet sitä, vaan jäivät kirkkoon. (Tästä eteenpäin kerron hieman lyhennellysti tapahtumat vain pääpiirteittäin, koska muuten menisi koko yö kirjoittaessa.) He puhuivat papin kanssa uskonnosta, kristinuskosta ja islamista sekä vartailivat niitä. Pappi kyseli myös seurakunnaltaan mielipiteitä siitä, saavatko pojat jäädä. Osa vastusti ja osa ei. Pojat kertoivat papin pyynnöstä tarinansa koko seurakunnalle. He kertoivat, että he olivat joutuneet lähtemään maasta ja miten heitä oli kidutettu ja toinen oli saanut 20 vuoden tuomion josta hän oli istunut kaksi ja sitten paennut. Ja että toinen oli ottanut lainaa 3000$ että pääsisi karkuun ja jos hänet palautetaan, niin hän joutuu maksamaan sen takaisin. Asia alkoi kiinnostaa myös lehdistöä.
Sitten tuli piispa käymään ja nuhteli pappia, että miten hän on voinut ottaa pojat kirkkoon asumaan. Myös poikien asianajaja tuli käymään ja kertoi, että jos pojat jäävät kiinni, niin he joutuvat vankilaan. He myöskin miettivät sitä, että jos he muslimeina menisivätkin moskeijaan eivätkä jäisi kristilliseen kirkkoon, mutta tulivat siihen tulokseen, että moskeijassa heistä ei pidettäisi niin hyvää huolta. Osa seurakunnasta vastusti poikien jäämistä, mutta pappi kuittasi asian heiluttamalla rasistikorttia. Tämä lisäsi vastustajien ärtymystä ja siitä johtuen, kirkon pihalle alkoi kerääntyä ihmisiä. Myös kirkon ikkuna hajotettiin ja seinään oli kirjoitettu, että muslimit pitää poistaa kirkosta.
Poikien ajanviettoa näytettiin hyvinkin paljon ja yhdeksäntenä päivänä tuli esille toisen pojan huoli omasta vaimostaan. Kirkon ulkopuolelle oli kokoontunut paljon ihmisiä. Näytettiin jopa englantilaisia "skinnareita" tai pikemminkin jotain nationalisteja, jotka olivat kirkon ulkopuolella muiden mukana vastustamassa poikin suojelemista. Poliiseja, myös mellakkapoliiseja tuli paikalle ja uutisissa aäytettiin kuvaa kirkosta ja kerrottiin, että kirkon ulkopuolella ihmiset osoittivat mieltään liian löysästä politiikasta. Eräästä poliisista tuli myöskin papin puuhia vastustava, koska hän halusi pidättää pojat. Hän määräsi, että kirkkoon ei saisi tulla kukaan sisälle ja poliisit eristivät alueen. Asetettiin vastakkain poliisien auktoriteetti, laki sekä papin auktoriteetti, uskonto. Ja pappi heilutti jälleen rasistikorttia.
Viidestoista päivä koitti ja ihmiset olivat kirkon ulkopuolella selvästi jakaantuneet kahteen leiriin. Poikin puolestapuhujiin ja vastustajiin. Paine alkoi olla kova. Pappi ja pojat suunnittelivat pakoa, koska tiesivät että poliisi aikoo tehdä rynnäkön kirkkoon. Poliisilla oli kuitenkin ns. oma lehmä ojassa, koska he eivät halunneet asiasta suurempaa mediamylläkkää (Brittien saarten ja Lontoon tilanteen sekä koko maan maahanmuuttotilanteen huomioiden poliisien huoli oli ihan aiheellinen). Kun poliisi ilmoiti, että heillä on käsky pidättää pojat, niin pojat sitoivat itsensä yhteen papin kanssa ja menivät näyttäytymään kirkon ulkopuolelle ja kertoivat vastustavansa pidätystä.
Tässä vaiheessa piispakin ärähti todella pahasti ja kertoi, että pappi saatettaisiin panna viralta. Myös eräs seurakuntalainen oli mukana ja pojat päättivät, että he sitovat itsensä kiinni toisiin henkilöihin, vastustaakseen pidätystä. Tässä vaiheessa tilanne eskaloitui ja toisen pojan hermot pettivät. Hän veti esille veitsen ja otti häneen sidotun miehen panttivangiksi ja viilsi tätä kämmeneen. Hän uhkasi tappaa hänet ja hyvin pitkään hän piti veistä tämän miehen kurkulla. Toinen poika yhdessä papin kanssa koitti suostutella häntä luopumaan panttivangista joka oli täysin raivona ja haukkui poikia villi-ihmisiksi, joille ei pidä antaa turvapaikkaa. Poliisit tulivat sisälle kirkkoon ja huomasivat panttivankitilanteen, mutta joutuivat poistumaan kirkosta.
Koska kirkossa oli panttivankitilanne, niin paikallinen swatkarhutiimi tuli paikalle snipereineen. Toinen pojista ja pappi sai puhuttua veistä heiluttelevalle pojalle järkeä ja sai hänet luopumaan veitsestä. Pappi suostutteli tämän vapautuneen panttivangin menemään ulos puhumaan väkijoukolle. Sen hän tekikin ja kertoi heille, että kyseessä oli vain poikin hätäinen reaktio ja kaikki on kunnossa. Pojat ihmettelivät, että miksi poliisi on edelleen kirkon ympärillä, koska tilanne ei ole enään vakava (miksi ihmeessä poliisit olisivat lähteneet?). Tässä vaiheessa vetäistiin myös sähköt poikki kirkosta.
Seuraavaksi lehtimies kertoi toiselle pojista, että hänen vaimonsa on pidätetty Turkissa. Pojalle tuli tietenkin kova hätä ja paniikki. Myös yksi heidän sukulaisistaan päästettiin kirkkoon ja hän kehoitti poikia antautumaan. Tässä vaiheessa panttivangin ottanut poika lukittautui toiseen huoneeseen ja huuteli ikkunasta sekavana. Pappi luki toisen pojan kanssa koraania ja ulkona näytettiin kynttiläporukkaa. Myös rynnäkkökäsky oli annettu.
Tämä toinen pojista oli kuitenkin niin lopussa, että ei jaksanut enään. Hän hirttäytyi kirkkoon. Lopussa toinen pojista kantoi ruumiin kirkosta ulos ja elokuva loppui. Lopputeksteinä oli sellaiset asiat, että toinen pojista karkoitettiin takaisin, vaikka häntä odotti kuolemantuomio ja että pappi erosi virastaan ja muutti Irlantiin. Elokuva loppui siihen.
Mutta mitä ajatuksia elokuva herätti? Ainakin minusta elokuva oli hyvin traaginen. Jouduin myöskin itse pohtimaan sitä, että olisiko näille pojille pitänyt myöntää turvapaikka? Minusta olisi. HE olivat todellakin sen tarpeessa. Mutta miksi heille ei sitä myönnetty? Asia johtui tietenkin siitä, että he, yhdessä virkailijan kanssa munasivat asian. Mutta silti, heille olisi pitänyt myöntää se turvapaikka. He olivat tässä juuri holtittoman maahanmuuttopolitiikan suurimpia uhreja. Kuten tiedämme, niin Brittien saarille tuleva pakolaismäärä on aivan hirvittävä. Ja suurin osa pakolaisista on juuri sellaisia keppaheikkejä, jotka eivät sitä turvapaikkaa tarvitse. Nämä pojat sitä olisivat tarvinneet ja itse olisin sen heille suonut. Mutta koska maailmassa on niin paljon näitä onnenonkijoita, niin ne jotka sitä turvapaikkaa oikeasti tarvitsevat, niin he jäävät sen ulottumattomiin.
Myöskin se asia tuli taas mieleen, että maailman kärsimykset eivät todellakaan poista millään maahanmuutolla. Syyt ovat syvemmällä. Niin kauan, kun kehitysmaat eivät itse osaa ratkaista ongelmiaan, turvapaikanhakijoita tulee olemaan. Ja niin kauan, kun Euroopan valtiot jakavat turvapaikkoja ja discorahaa kaiken maailman keppaheikeille, niin liikkeellä ovat kaikki. Nekin jotka tarvitsisivat ja niitä jotka haluavat vaan discorahaa. Eli pääpointtina: Enemmän Martti Ahtisaaria ja rauhanneuvotteluita kuin Astrid Thorsseja ja turvapaikkaturisteja.
[foliohattu]
Koska Yle on muutamaan otteeseen läjiaikoina lähettänyt sellaista ohjelmaa, jonka on oletettu lisäävän nuivien määrää, niin pitiköhän nyt antaa hieman vastapainoa? Koska elokuva ei missään nimessä ollut nuivistava, vaan muistutus siitä, että maailmassa on oikeasti sellaisia pakolaisia, jotka sitä suojelua kaipaavat. Myöskin mietin sitä, että ohjelmassa oli tapahtumien keskipisteenä juuri kirkko. Ja mikäs tapaus se täällä on juuri sellainen, missä seurakunta on ottanut käännytyspäätöksen saaneen henkilön suojiinsa? Halutaanko luoda assosiaatioita?
[/foliohattu]