http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=815602
"Me kurdit äänestämme 90-prosenttisesti vasemmistopuolue Linkeä", sanoo kaksi miestä Berliinin Neukölnissä Linken katuvaalitilaisuudessa.
Kampanjatilaisuus on entisessä Länsi-Berliinissä Neukölnin kaupunginosassa, lähellä raatihuonetta. Iltapäivän vilkkaimmasta hetkestä huolimatta tilaisuus kiinnostaa vain harvoja ohikulkijoita. Iso osa puheiden kuuntelijoista ja vaalimainosten ottajista on ulkomaalaisia.
Neukölnissä on 300 000 asukasta. Heistä kolmasosa on alkuperältään ulkomaalaisia.
"Me kurdit olemme vasemmistolaisia. Linke on ainoa puolue, joka vastustaa saksalaisten aseiden myyntiä Turkkiin ja puolustaa kurdeja Turkin ihmisoikeuksien loukkauksilta", miehet perustelevat valintaansa.
"Me arabit kannatamme Linkeä, koska se vastustaa rikollista sotaa Afganistanissa ja vaatii miehityksen lopettamista Irakissa ja Palestiinassa", sanoo puhujapöntössäkin käynyt Hassan Hamdar, elintarvikekauppias ja arabijärjestöjen yhteistyökomitean puheenjohtaja.
Libanonista 15 vuotta sitten Berliiniin tullut Hamdar syyttää suuria puolueita, kristillisdemokraatteja ja sosiaalidemokraatteja, liian myötämielisiksi amerikkalaisille ja Israelille. Hän vaatii Saksan kouluihin arabinkielistä opetusta ja islamilaista uskonnonopetusta.
"Enemmistö turkkilaisista tukee vasemmistoa. Aiemmin liittokansleri Gerhard Schröder oli turkkilaisten suosikki, nyt ehkä Linke. Mutta turkkilaiset äänestävät Saksassa kaikkia puolueita, myös Angela Merkelin kristillisdemokraatteja", sanoo turkkilainen politiikan tutkija, tilaisuuksien järjestäjä ja catering-yrittäjä Hakan Isik.
Isikin mukaan Neukölnissä eri kansalliset ja uskonnolliset ryhmät elävät sovussa rinnakkain, mutta kukin omassa ryhmässään. Näin on hänestä tilanne myös New Yorkissa.
Paljon kontakteja ei ole toisiin ryhmiin. Isikin mukaan Saksan vihreiden ja vasemmiston ajama monikulttuurin yhteiskunta on ideaali, joka elävässä elämässä ei onnistu.
Isikin mukaan jakolinjat ovat selvät ja monitasoiset. Esimerkiksi uskonnollisilla turkkilaisia ja arabeilla on keskenään yhteisiä tavoitteita. Toisaalta maalliset turkkilaiset ja modernit arabit ajattelevat samansuuntaisesti.
"Linke on selvässä myötätuulessa, saamme ihmisiltä hyvää palautetta", sanoo viikossa 30 tuntia palkatonta vaalityöstä tekevä Lucia Schnell. Siviilissä hän on Linken parlamenttiryhmän tieteellinen työntekijä.
Viime vaaleissa Linke sai Neukölnissä 8,7 prosentin kannatuksen, nyt se nousee Schnellin arvion mukaan yli kymmenen prosentin. Schnell myöntää, että puolueen puheenjohtajiin kuuluva Oskar Lafontaine ja parlamenttiryhmän puheenjohtaja, DDR:n valtapuolueeseen kuulunut Gregor Gysi innostavat loistavina puhujina ihmisiä. Puolue ei kuitenkaan ole riippuvainen vain näistä kahdesta miehestä.
Samaa sanoo Linken varapuheenjohtaja ja europarlamentin vasemmistoryhmän puheenjohtaja Lothar Bisky. Hän varoittaa Euroopan vasemmistoa pirstaloitumasta pieniin ryhmiin. Hänestä pitää välttää viime vuosisadan virhe, vaatimus puhdasoppisuudesta.
Yksi hyvä syy lisää rajoittaa maahanmuuttoa noista maista.
QuoteLibanonista 15 vuotta sitten Berliiniin tullut Hamdar syyttää suuria puolueita, kristillisdemokraatteja ja sosiaalidemokraatteja, liian myötämielisiksi amerikkalaisille ja Israelille. Hän vaatii Saksan kouluihin arabinkielistä opetusta ja islamilaista uskonnonopetusta.
Öh, siis vaatiiko tämä integraatio/kotoutumismalliesimerkki arabiankielistä opetusta ja islamilaista uskonnonopetusta pakolliseksi koskien myös teutonioppilaita?
Vasemmiston strategia näköjään toimii Saksassa. Tuodaan/tuotetaan maahan ulkomailta joutoväkeä oman puolueen äänestäjiksi. Samalla pyritään jatkaamaan luonnotonta ihmisrahtausta, koska se vetoaa "uussaksalaisiin" äänestäjiin, kun nämä saavat kaikki serkut ja kumminkaimat heidän luokseen VHM:n kustantamien lihapatojen ääreen. Imperialismi kukkii.