Avataan ketju tästä tutkijasta. Hän on mies joka todella jakaa mielipiteitä.
Kuvakaappauksissa onkin eräiden ihmisten mielipiteitä, kyseisestä herrasmiehestä, kun hän taas oli hetki sitten julkisuudessa vähäsen.
Omasta mielestäni hän onkin piristävä poikkeus, varsin homogeenisessä asiantuntija perheessämme.
Ruotsila taitaa olla veikannut kaikki veikkauksensa oikein. Hyvää myös USA:n historian, valtio-opin, puolueiden, median ja kulttuurin tuntemus. Ei myöskään avoimesti vihaa perinteistä Amerikkaa.
Muut tutkijat sijoittuvatkin sitten toisiin lokeroihin. Eli eivät tunne USA:ta tahi vetävät entismaailman Pravdan tai nykyisen EU:n linjaa. En nyt muista esiintyykö "tutkijoina" edes muut kuin Benita Heiskanen tai Maria Linden (Ex - Annala), joilla vajaat tiedot ja vaikea TDS.
Suomalaiset Amerikan-kirjeenvaihtajat sen sijaan olleet liki koko 2000-luvun intersektionaalisia feministejä.
Quote from: Jorma M. on 06.03.2025, 17:44:44
Ruotsila taitaa olla veikannut kaikki veikkauksensa oikein.
Ruotsila juhli Trumpin voittoa viimeistä edellisissä vaaleissa kesken ääntenlaskun. Ihan ei mennyt oikein se veikkaus.
Ruotsila on pelkkä Trumpin fanipoika, joka julistaisi vielä amerikkalaisen sienipilven juurellakin, miten Trump ei ole tehnyt mitään väärää ja että tämä on vain Trumpin retoriikkaa, jota pitää ymmärtää.
^^ Oli muuten harvinaisen viihdyttävä tuo Ruotsila/Korhola debatti pressanvaalien alla: https://www.youtube.com/watch?v=mIvY4k7XbYk
Quote from: heleena on 06.03.2025, 18:02:11

Ne olivat väärennetyt vaalit monilla eri tavoilla, eli tässäkin MR oli oikeassa. Mr MR.
Quote from: Jorma M. on 06.03.2025, 18:11:47
Ne olivat väärennetyt vaalit monilla eri tavoilla, eli tässäkin MR oli oikeassa. Mr MR.
Onko Ruotsila siis sanonut että vaalit olivat väärennetyt? Eli joko Ruotsila sanoo että oli, tai sitten myöntää erehtyneensä.
Ruotsila tuo tosiaan väriä harmaaseen media kenttää.
Ylellä on "Markku Ruotsila" tunniste mutta näköjään Ruotsila ei esiinny Reporadion uutisissa usein kun tunniste esiintyy vain kahessa uutisessa on tällä vuosikymmenellä (2020 ja 2022).
Ylen Ruotsila tunniste: https://yle.fi/t/18-300034
Mä oon joskus ajatellut huumorimielessä, että Markun riehakas illanvietto, kulkee varmaan seuraavasti: Ensin luetaan jotain Ronald Reaganin julkilausumia, sitten syödään kuitupitoista muonaa, ja mennään ennen yhdeksää nukkumaan. :D
No ilkka vakkuri selitti jollain videollaan hiljattain, että somesta tuleva info pakotti valtamedian haastattelemaan ruotsilaa, juttuun mikä olikin aloitusviestissä.
Video tuossa.
https://youtu.be/LKU5EzHfJ-A?si=4LSse3Wxgighy4WL
Quote from: Mäyräkoira on 06.03.2025, 17:11:12
Avataan ketju tästä tutkijasta. Hän on mies joka todella jakaa mielipiteitä.
Mitä vahvemmat mielipiteet sen vähäisempi on tietämys, tietää hiljattain julkaistu tutkimuskin kertoa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ylivertaisuusvinouma
Oman seurantani mukaan Markku ei juurikaan pidä Trumpista, mutta Trumpin ajamasta politiikasta hän pitää oikein paljon.
Kyse on vasemmistohihhuleiden mielipuolisten ideoiden karistamisesta ja paluusta realiteettien maailmaan.
Samalla epärehellisyyskin vähenee.
Quote from: Karjala on 06.03.2025, 19:39:12
Ruotsila tuo tosiaan väriä harmaaseen media kenttää.
Ylellä on "Markku Ruotsila" tunniste mutta näköjään Ruotsila ei esiinny Reporadion uutisissa usein kun tunniste esiintyy vain kahessa uutisessa on tällä vuosikymmenellä (2020 ja 2022).
Ylen Ruotsila tunniste: https://yle.fi/t/18-300034
Oli Ruotsila kuukausi sitten A-studiossa: https://areena.yle.fi/1-72481032 . Taitaa nuo tunnisteet olla hallussa Ylellä yhtä luotettavasti kuin uutiset yms.
Quote from: Luotsi on 06.03.2025, 18:02:59
^^ Oli muuten harvinaisen viihdyttävä tuo Ruotsila/Korhola debatti pressanvaalien alla: https://www.youtube.com/watch?v=mIvY4k7XbYk
Korhola nolasi kyllä täysin itsensä tuossa, ei hallitse edes maan alkeita. Ruotsilallakin on oma biaksensa, mutta yleensä sentään on faktat hallussa. Huvittanut seurata, kun nyt alkoi jo oikeistokin seota hänestä, kun kertoi miksi tapaaminen Zelenskyin kanssa meni kuten meni.
Ruotsila on siitä vaikea hahmo että on akateemisesti pätevöitynyt sekä tietoinen asioista joista häneltä kysytään. Ja ennenkaikkea siksi ettei ole vajonnut poliittisen korrektiuden juoksuhiekkaan johon nomenklatuuran mielestä kaltaistensa ääriajattelijoiden poikkeuksetta kuuluisi.
Löytyy muitakin yhtäläisyysmerkkejä erääseen toiseen biasoituneen median vihaamaan hahmoon joka nyttemmin toimii eduskunnan puhemiehenä. ;D
https://youtu.be/2RHwRCEwufY?si=huSW0gr1TK1S2M7s
Ruotsila Roni Arvosen haastateltavana. Tunti sitten lyöty nettiin tuo. Haastattelu on tehty 6.3.
Quote:00 Esittely
1:34 Miksi Eurooppa ei vedä rauhanneuvotteluita?
4:04 USA:n aseavun lopettamisesta
7:30 Millaiset uhkailut tehoavat Venäjään?
11:48 Mikä skenaario sodan loppumiseen on todennäköisin?
18:15 Miten Venäjän kanssa voi tehdä sopimuksia, kun eivät niitä kunnioita?
24:39 Pitäisikö Ukrainassa pitää sodanaikaiset vaalit?
29:49 Zelenskyin Valkoisen talon vierailu
30:58 Bidenin ja Zelenskyin suhde
35:11 Miten Zelenskyi pelaa peliteoreettisesti?
38:35 Onko Trump Putinin kätyri?
42:36 Onko Ruotsila ollut jostain Trumpiin liittyvästä väärässä?
47:49 Valkoisen talon pukukoodista
51:22 Mitä Trump tekee väärin?
58:06 Millainen valta on epädemokraattisilla miljardööreillä?
1:01:16 Neljän vuoden tauon vaikutus Trumpiin?
1:04:40 Majoitetaanko laittomia maahanmuuttajia New Yorkin luksushotelleissa?
1:10:17 Mikä on TRO ja miten se vaikeuttaa Trumpin työtä?
1:12:36 Perustuslain erilaiset tulkinnat
1:19:31 Onko Muskilla kaunaa USA:n virkamiehiä kohtaan?
1:24:55 USAID:n rahankäyttö ja suomalaisten medioiden USAID-yhteydet
1:32:19 DOGE:n laittomuudet, historia ja "deep state"
1:41:00 Levittääkö Markku Ruotsila Trumpin propagandaa? + ajatuksia wokesta
1:47:30 DOGE:n todelliset säästöt, laittomuudet ja oikeusjärjestelmän uskottavuus
1:55:58 Onko Trump rikollinen?
2:00:39 Obaman ja Bidenin henkilökohtaiset suhteet?
2:08:03 Kuka on USA:n seuraava presidentti?
2:14:21 2020 vaalitulos, vaalivilppiepäilyt ja tuomarishoppailu
2:33:03 Kiistanalaiset korvia kuumottavat aiheet: JFK:n murha & muuta
2:44:58 Trumpin politiikka USA:ssa suosittua
2:53:23 Markkua ei voi seurata, YLE:n A-studiokutsut ja Hesarin kolumnistipaikka?
Quote from: Vesa Heimo on 06.03.2025, 19:31:29
Quote from: Jorma M. on 06.03.2025, 18:11:47
Ne olivat väärennetyt vaalit monilla eri tavoilla, eli tässäkin MR oli oikeassa. Mr MR.
Onko Ruotsila siis sanonut että vaalit olivat väärennetyt? Eli joko Ruotsila sanoo että oli, tai sitten myöntää erehtyneensä.
Sanonut, että niissä tapahtui vilppiä mikä on eri asia kuin väärennetyt ja että oikeasti ei tutkittu. Mm oikeusjuttuja ei oikeastaan otettu edes käsittelyyn. Eli oikeusasteissa ei suinkaan todettu vaaleja päteviksi vaan kanteen hylättiin eri syistä. Kutakuinkin näin.
Quote from: heleena on 06.03.2025, 18:02:11
Quote from: Jorma M. on 06.03.2025, 17:44:44
Ruotsila taitaa olla veikannut kaikki veikkauksensa oikein.
Ruotsila juhli Trumpin voittoa viimeistä edellisissä vaaleissa kesken ääntenlaskun. Ihan ei mennyt oikein se veikkaus.
Ruotsila on pelkkä Trumpin fanipoika, joka julistaisi vielä amerikkalaisen sienipilven juurellakin, miten Trump ei ole tehnyt mitään väärää ja että tämä on vain Trumpin retoriikkaa, jota pitää ymmärtää.
;D TODELLA naurettavaa tekstiä heleenalta mikä kertookin enemmän hänestä kuin ruotsilasta.
Kaveri on historioitsija, tutkija, professuuri pari dosentuuria jne. Mutta sehän on punikkien totalitaristiselle epädemokraattiselle pienelle sielulle valtava katastrofi jos joku ei olekaan samaa mieltä heidän kanssaan.
Korj. Kirj. Virh.
Markku Ruotsila - Trump: tätä suomalaiset eivät hoksaa | Heikelä & Koskelo 23 minuuttia | 1107
https://www.youtube.com/watch?v=Zp3duRh8mko
Pitkä podcast taas.
Trumpin toisen kauden alku: Ukraina ja Doge (Markku Ruotsila) | Puheenaihe 579
https://www.youtube.com/watch?v=R_9Jm6WQcD0
Quote
Miltä Trumpin toisen kauden alku näyttää?
Studiossa historioitsija ja LCC International Universityn professori Markku Ruotsila. Jakso on kuvattu 4.3.2025.
⌚ AIKALEIMAT
0:00 "Vakavasti, ei kirjaimellisesti"
2:58 Kanada
7:13 Ymmärtäminen vs hyväksyminen
13:00 Tutkimustieto
17:28 Kiire
21:24 Kannatus
27:10 Narratiivit
34:25 Tulevaisuuden historia
40:02 Zelenskyi
45:43 Ukrainan raunanneuvottelut
51:35 Neuvottelutyyli
57:14 Venäjä
1:10:18 NATO
1:17:32 "Kremlin agentti"
1:22:16 Epäluottamus
1:25:11 Mielistely
1:29:03 Oman edun ajaminen
1:34:57 Poliittinen teatteri
1:37:01 Sotalaina
1:42:42 Sodan lopettaminen
1:45:46 Venäjän käsittely
1:48:14 Ydinaseet
1:53:40 Egoismi
1:55:07 Musk
1:59:18 DOGE
2:04:52 Korkein oikeus
2:08:28 Armahdukset
2:14:10 "Tuomarishoppailu"
2:16:07 Syytesuoja
2:22:39 USAID
2:33:10 Byrokraatit
2:37:04 Opetusministeriö
2:41:49 Demokraatit
2:44:05 Sananvapaus ja media
2:58:06 Tariffit
3:08:04 Trumpin viestintä
3:11:24 Amerikkalainen unelma
3:15:03 Demokraattien tulevaisuus
3:22:03 Euroopan puolustus
🎙️ VIERAS
Markku Ruotsila
🐵 JUONTAJA
Rami Kurimo: https://x.com/ramikurimo
HUOMIO: Linkki lisätty.
^ linkki
https://m.youtube.com/watch?v=R_9Jm6WQcD0