Turha näitä on Israel-ketjuun työntää. Huom: Gaza-aiheiset postaukset edelleen Israel-ketjuun.
Aloitan tällä: palet repivät Englannin pääkaupungissä englantilaisilta Englannin lippuja.
[tweet]1713536234218270972[/tweet]
Eivät tainneet olla paleja nuo lipunkiskojat.
Taisivat olla paikallisia lakuja ja antifanttiloita. Maski naamalle ja riehumaan missä vaan on establishmentin vastaista kähinää.
Hatutti oikein katsoa jotain Israel-dokumenttia televisiosta, jossa Israelin kadulla kulki Israel-vastainen mielenosoitus. Samoja huivinaamoja ja se jumalaton rummunpäristys, mitä kotosuomessakin opetetaan jossain antifan miekkarikursseilla. Tiedetään, että se kiristää hermoja, saa yleisön adrenaliinit pintaan ja sitten käydään häpsimässä jotain lippua tai kännykkää, otetaan pataan ja mennään itkemään pahoista natseista someen.
Yksi pieni antifantti marssi näin
aurinkoista tietä eteenpäin
koska edessä oli inspiroiva miekkari jossa pääsee purkamaan aggressioitaan
liittyi hän mukaan ja kutsui myöskin toverin.
Kaksi pientä....
-i-
Palet jahtaavat yksinäistä juutalaista jossain päin Englantia. Tilanne rauhoittuu kun poliisit tulkevat paikalle.
[tweet]1713292628035338617[/tweet]
^Hehe, juutalaiset ovat vuosikymmeniä länkyttäneet (https://odysee.com/@anonymous:0d/Jews-Immigration:8) diversiteetin siunauksellisuudesta länsimaailmalle. Pääsevät maistamaan omaa lääkettään.
Poliisi pamputtaa Berliinissä.
[tweet]1713762278372147356[/tweet]
Pogoilua Madridissa.
[tweet]1713250821616410861[/tweet]
Pro Hamas porukka pitäisi karkottaa Gazaan (ovat sitten palestiinalaisia, muslimeja, kommunisteja, kantiksia...) Eivät kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan ja ovat turvallisuusriski.
Tämähän on mainio uutinen. Monesti tällainen työssä oppiminen / monikulttuurisuuden käytännön harjoittelujakso vie opin perille tehokkaammin kuin pelkästään toisten kokemuksesta lukeminen. Etenkin silloin, jos toisten kokemuksia ei edes saa julkaista luettavaksi.
Oslo on valloitettu.
[tweet]1713650159446294860[/tweet]
Quote from: Lalli IsoTalo on 16.10.2023, 10:19:02
Turha näitä on Israel-ketjuun työntää. Huom: Gaza-aiheiset postaukset edelleen Israel-ketjuun.
Aloitan tällä: palet repivät Englannin pääkaupungissä englantilaisilta Englannin lippuja.
[tweet]1713536234218270972[/tweet]
Ja sitten huutavat lippuaan puolustaville briteille "Shame on you".
Jokaisen suvakin pitäis kattoa näitä videoita viikko Clockwork Orange tyyliin tuoliin sidottuna.
^ oikofobiset suvakithan vain tykkäisivät. Hehän ovat oikeinkin tyytyväisiä, kun länsimainen elämäntapa saadaan tuhotuksi. He eivät välitä tippaakaan, vaikka menevät itse siinä mukana. Tarkoitus nääs pyhittää keinot.
Sydneyssä Australiassa järjestettiin viime maanantaina palestiinalaisia tukeva mielenosoitus. Jotkut osallistujat huusivat että "kaasuttakaa juutalaiset".
Mielenosoituksen järjestäjät osoittivat tervettä järkeä ja/tai imagonhallintaa, ja ilmoittivat että tuollaiset ihmiset eivät ole tervetulleita tuleville marsseille. Australian pääministeri Anthony Albanese taas ryhtyi lässyttämään, että "meillä on täällä suvaitseva ja monikulttuurinen yhteiskunta, ja mielipide-erot pitäisi ratkoa toisia kunnioittavasti ja keskustelemalla". :D :facepalm:
QuotePolice investigate pro-Palestinian protest at Sydney Opera House over alleged anti-Semitism
By Lewis Jackson
October 10, 20238:29 AM GMT+3 Updated 6 days ago
SYDNEY, Oct 10 (Reuters) - Australian police said on Tuesday they were investigating a pro-Palestinian protest outside Sydney Opera House, after footage emerged of a small group appearing to chant anti-Semitic slogans at the demonstration.
--
Unverified footage shared by the Australian Jewish Association and featured on Sky News appeared to show a small group outside the Opera House lighting flares and chanting "gas the Jews".
Prime Minister Anthony Albanese on Tuesday called the reports of anti-Semitic slogans "horrific".
"We are a tolerant multicultural nation," he said. "I understand that people have deep views about issues relating to the Middle East conflict but here in Australia we have to deal with political discourse in a respectful way."
--
Protest organiser Palestine Action Group Sydney defended its right to protest "apartheid" in Israel but said a small number of "vile antisemitic attendees" had no place in their movement.
"We are an anti-racist and anti-colonial movement and we refuse to fight racism with racism," the group said in a post on social media.
"If you are an antisemite, you are not welcome at our rallies and are not a part of our movement. As we did today, we will ask you to leave and we will continue to do this."
Reporting by Lewis Jackson Editing by Alasdair Pal and Michael Perry
https://www.reuters.com/world/police-investigate-pro-palestinian-protest-sydney-opera-house-over-alleged-anti-2023-10-10/ (https://www.reuters.com/world/police-investigate-pro-palestinian-protest-sydney-opera-house-over-alleged-anti-2023-10-10/)
Näinkin päin.
QuoteUSA: Kuusivuotias muslimipoika murhattu
71- vuotias mies on vangittu Illinoisissa epäiltynä kuusivuotiaan pojan murhasta, ja pojan äidin murhayrityksestä. Poliisin mukaan murha ja murhayritys johtuivat uhrien islamilaisuudesta ja motiivi liittyy Hamasin iskuun Israeliin. Epäilty on uhrien vuokraisäntä.
32- vuotias äiti ja kuusivuotias poika olivat asuneet samassa asunnossa kaksi vuotta ilman ongelmia vuokraisännän kanssa. Tilanne kuitenkin muuttui viikko sitten sunnuntaina Hamas- järjestön hyökättyä Israelin puolelle.
Vuokraisäntä koputti lauantaina äidin ja pojan ovelle, ja seuranneen, Gazan tilanteeseen liittyvän sanaharkan jälkeen huusi "Muslimien täytyy kuolla!" ja yritti kuristaa äidin.
71-vuotias epäilty puukotti kuusivuotiasta poikaa 26 kertaa ja äitiä 12 kertaa. Poika kuoli tapahtumapaikalla ja äiti on sairaalahoidossa.
Äiti ja poika ovat palestiinalaisia. Yhdysvaltain liittovaltion viranomaiset tutkivat tapausta viharikoksena.
Lähde ABC7chicago.com
https://www.kansalainen.fi/usa-kuusivuotias-muslimipoika-murhattu/ (https://www.kansalainen.fi/usa-kuusivuotias-muslimipoika-murhattu/)
Saksa ja Ranska kielsivät Hamasia tukevat mielenosoitukset. Puola ja Unkari myös. Onko muita?
Quote from: Shemeikka on 16.10.2023, 20:52:41
Näinkin päin.
QuoteUSA: Kuusivuotias muslimipoika murhattu
71- vuotias mies on vangittu Illinoisissa epäiltynä kuusivuotiaan pojan murhasta, ja pojan äidin murhayrityksestä. Poliisin mukaan murha ja murhayritys johtuivat uhrien islamilaisuudesta ja motiivi liittyy Hamasin iskuun Israeliin. Epäilty on uhrien vuokraisäntä.
32- vuotias äiti ja kuusivuotias poika olivat asuneet samassa asunnossa kaksi vuotta ilman ongelmia vuokraisännän kanssa. Tilanne kuitenkin muuttui viikko sitten sunnuntaina Hamas- järjestön hyökättyä Israelin puolelle.
Vuokraisäntä koputti lauantaina äidin ja pojan ovelle, ja seuranneen, Gazan tilanteeseen liittyvän sanaharkan jälkeen huusi "Muslimien täytyy kuolla!" ja yritti kuristaa äidin.
71-vuotias epäilty puukotti kuusivuotiasta poikaa 26 kertaa ja äitiä 12 kertaa. Poika kuoli tapahtumapaikalla ja äiti on sairaalahoidossa.
Äiti ja poika ovat palestiinalaisia. Yhdysvaltain liittovaltion viranomaiset tutkivat tapausta viharikoksena.
Lähde ABC7chicago.com
https://www.kansalainen.fi/usa-kuusivuotias-muslimipoika-murhattu/ (https://www.kansalainen.fi/usa-kuusivuotias-muslimipoika-murhattu/)
Mies toimi kuten Hamasin taistelija. Ei sentään lastenvaunuihinkin hyökännyt.
Pyllistelyä Kanadassa.
[tweet]1713940112440975528[/tweet]
^ Huomautan, että mitään uutta tuollaiset miekkarit eivät maailmalla ole. Ehkä noista nyt vain uutisoidaan enemmän.
Olimme mieheni kanssa kesällä 2015 Dusseldorfissa Saksassa, jossa palet pitivät miekkaria huutaen "Juden vergasen" eli kaasuttakaa juutalaiset, ja muutama saksalainen siinä vieressämme puhisi jotain ja puisteli päätään.
Kyllä Eurooppa on niin antautunut tälle porukalle, että katsokaa huolellisesti Israelia mikä on Euroopan kohtalo, sillä erotuksella että Israel ei anna periksi näille. Libanon on myös erinomainen esimerkki, vielä 1940- luvulla kristitty maa on ollut jo vuosikymmeniä totaalinen muhamettilainen persläpi.
The whole immigration/assimilation thing is going well.
[tweet]1713754989145792944[/tweet]
[tweet]1713596172877668661[/tweet]
[tweet]1714229189530800257[/tweet]
kasvatetaanko Suomessakin uutta terroristisukupolvea?
Näitä kun lukee- ainoa mitä tulee mieleen on: Ei lähi-itää Suomeen, ei lähi-itää yhtään minnekään.
Minkä vahingon ovatkaan saaneet aikaan länsimaiset poliitikot- kun ovat antaneet pikkusormen tuolle vajakkilaumalle. Tätäkö ne ovat ne kuuluisat ihmisoikeudet. Minä vaan kysyn, saatana.
[tweet]1714142833773363576[/tweet]
Tällä kertaa Berliinissä vähän kovemmat otteet.
[tweet]1714523105014563012[/tweet]
Israelia vastustavat mielenosoitukset poikkeuksetta aiheuttavat harmia ja vaaraa.
Israelia puolustavat mielenosoitukset eivät tätä tee, paitsi vastamielenosoittajien toimesta.
Ongelmat ovat aina samalla puolella ja tätä puolta media rakastaa.
Quote from: ämpee on 18.10.2023, 16:24:51

Kumma kyllä kun noista mielenosoituksista Toiviaiset eikä hänen seuraajansa huomaa mitään minkä voisi katsoa kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.
[tweet]1714731258247606752[/tweet]
QuoteJuanita Broaddrick @atensnut
We all know these insurrectionists will suffer no consequences.
[tweet]1714744077776810312[/tweet]
Eikös se olisi mukavampaa pyllistellä lämpimässä kotimaassa kuin sateisessa vääräuskoisten maassa?
[tweet]1714911601692684638[/tweet]
[/quote]
Turhapaikanhakijat Kreikassa juhlivat Hamasin iskua. Varmaan edistää asiaansa.
[tweet]1714602606910111746[/tweet]
Rikolliset tuhoamassa Breliiniä.
[tweet]1714877642795622616[/tweet]
Israelia vastustetaan Barcelonassa. Homma laajenee ja suurenee päivä päivältä. Ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Ei tästä mitään hyvää voi seurata Euroopalle ... elleivät sitten islamistien karkotukset saa uutta vauhtia.
[tweet]1714892587629232504[/tweet]
Repimään ja tuhoamaan nuo pystyvät, mutta eivät mihinkään rakentavaan.
Väestönvaihto noihin ei johda mihinkään muuhun kuin syvään ahdinkoon, nuo eivät pysty edes elättämään itseään näillä leveysasteilla.
Israelia vastustetaan isosti Kreikassa.
[tweet]1714720345930830050[/tweet]
Gazailijat ja USAn diaspora/torah-juutalaiset USAn kongressissa. Tästä samasta Amerikan loppua heiluttaneet alkuasukkaat saivat 20 vuoden vankeustuomioita (maga, fbi, tammikuu 6. valtaus). Saas nähdä pidätetäänkö näitä edes.
Ja jotta homma ei menisi liian yksinkertaisesksi: "Diaspora Jews stand with the Palestinian people."
[tweet]1714733277670432891[/tweet]
[tweet]1714724092543214001[/tweet]
Diplomaattihenkiset kansalaiset yrittävät Jordaniassa vallata USAn suurlähetystön. Darwin-palkintoja tulossa?
[tweet]1714766886963957920[/tweet]
Tää Hamasin isku täytyy nähdä myös käännekohtana. Suosittu sanonta maskit on nyt riisuttu näyttää islamistit, vihervassarit, blm:t ja muut suurelle yleisölle sellaisina kuin ovat.
Eli hyvääkin tässä on nähtävissä. Normaalit ihmiset näkevät kuinka sairasta sakkia nuo ovat.
Äidinmaidosta terrorismin imeneet rauhalliset mielenosoittajat saavat kyynelkaasua Saksassa.
[tweet]1714959173941666166[/tweet]
Sarajevo for Palestina! Tällä kertaa rauhanomaisesti.
[tweet]1714710175754453474[/tweet]
Poliisi hippejä pampulla lyö! Hollannin poliisi tarjoilee nollatorelanssia! Mielenosoitukset lento- ja juna-asemilla ovat kiellettyjä. Tämä on hyvä alku. Tästä on hyvä jatkaa vihollisen sotilaiden karkoituksiin, koska sivilisaation on puolustettava itseään. Toisessa videossa kerrotaan miksi karkoitukset ovat välttämättömiä.
[tweet]1715038234009571512[/tweet]
Toivottavasti tämä ei ole vain perspektiiviharhaa, mutta oma kokemusasiaintuntijain kokemukseni on että tämä viimeisin Hamastelu saattoi hieman herättää skenen ulkopuolista yleisöä maailman menoon.
Maailmanmeno sinänsä on erittäin huolestuttavaa. Palestiina-mielenosoitukset ja kiihkoilu on ollut masentavaa seurattavaa.
Tai sitten inspiroivaa! Olen itsekin äärimmäistynyt, kaikki lähi-itä-afrikka-taustaiset ei-kansalaiset joilta ei löydy aitoa työpaikkaa pitäisi laittaa kotimatkalle. Mukaanlukien tp-oleskelijat. Kansalaisuuden saaneet osaajat ovat iso ongelma, eikä tuota massaa saisi missään kasvattaa.
Pohjolan Japani on ainoa järkevä suunnitelma, muu maaahanmuuttoon pohjaava hätäpaska on tuhoontuomittu.
Quote from: Sivulause on 19.10.2023, 21:32:37
Toivottavasti tämä ei ole vain perspektiiviharhaa, mutta oma kokemusasiaintuntijain kokemukseni on että tämä viimeisin Hamastelu saattoi hieman herättää skenen ulkopuolista yleisöä maailman menoon.
Minustakin tuntuu, että "Israel ikuisesti paha"-tarina alkaa murenemaan.
Uutta nykyisessä jupakassa on, että somen kautta ilmestyy kiusallista kuvamateriaalia, jota valtamedia ei enää pysty siivomaan pois lukijoiden silmistä. Kun media ei enää toimi tehokkaana portinvartijana, ihmiset heräävät somen kautta uuteen todellisuuteen, jossa palestiinalaiset eivät ole pelkkiä sorrettuja viattomia uhreja vaan itse asiassa koko ongelman ydin ja aiheuttaja.
Israelilaisten ei edes tarvitse leivittää mitään omaa propagandaa koska Hamas on nähnyt tarpeelliseksi kehua muille arabeille miten he tappavat juutalaisia laittamalla rikoksensa nettiin ihan omasta toimesta.
QuoteMaailmanmeno sinänsä on erittäin huolestuttavaa. Palestiina-mielenosoitukset ja kiihkoilu on ollut masentavaa seurattavaa.
Sinänsä kyllä, mutta toisaalta se saa ainakin jotkut suvakit kyseenalaistamaan maahanmuuton järkevyyttä jos Israel-Palestiina -konflikti yhtäkkiä selvitellään heidän ikkunoiden alla Berliinin ja Pariisin kaduilla.
Eurooppalaisia on kiehutettu hitaasti maahanmuuton kattilassa ja koko maahanmuuttokatastrofi on saanut edetä omalla painollaan. Tällaiset mamujen ryöpsähdykset Euroopan kaduilla kuitenkin herättävät uneliaat äänestäjät horroksestaan miettimään nykypolitiikan järkevyyttä.
Ehkä nämä mellakat ja mamujen riehumiset on juuri se mitä tarvitaan Euroopan pelastamiseksi täystuholta.
Quote from: Lalli IsoTalo on 19.10.2023, 17:59:36
Sarajevo for Palestina! Tällä kertaa rauhanomaisesti.
Bosnialaiset kai ovat muslimeja. Nuo ovat omassa maassaan, joten käyttäytyvät sivistyneesti. Kuka nyt omaa kotiaan viitsisi rikkoa (ja mahdollisesti joutua poliisin pamputtamaksi).
Tarinan opetus: jos muslimimiekkari lähtee käsistä, eivät osalliset koe kuuluvansa yhteiskuntaan. Karkotusta voisi selvittää.
Quote from: Lalli IsoTalo on 19.10.2023, 20:53:01
Poliisi hippejä pampulla lyö! Hollannin poliisi tarjoilee nollatorelanssia! Mielenosoitukset lento- ja juna-asemilla ovat kiellettyjä. Tämä on hyvä alku. Tästä on hyvä jatkaa vihollisen sotilaiden karkoituksiin, koska sivilisaation on puolustettava itseään. Toisessa videossa kerrotaan miksi karkoitukset ovat välttämättömiä.
Arabimiehet ja heidän kantis-fanittarensa, fanittaret toimivat kirkumisvastaavina. Mamunaisten osallisuus näissä miekkareissa vaikuttaa olevan minun havaintojeni mukaan jostain syystä vaatimattomampi kuin joissain muissa maahanmuuttajien mielenilmauksissa.
Quote from: Totti on 19.10.2023, 21:58:34
Quote from: Sivulause on 19.10.2023, 21:32:37
Toivottavasti tämä ei ole vain perspektiiviharhaa, mutta oma kokemusasiaintuntijain kokemukseni on että tämä viimeisin Hamastelu saattoi hieman herättää skenen ulkopuolista yleisöä maailman menoon.
Minustakin tuntuu, että "Israel ikuisesti paha"-tarina alkaa murenemaan.
Uutta nykyisessä jupakassa on, että somen kautta ilmestyy kiusallista kuvamateriaalia, jota valtamedia ei enää pysty siivomaan pois lukijoiden silmistä. Kun media ei enää toimi tehokkaana portinvartijana, ihmiset heräävät somen kautta uuteen todellisuuteen, jossa palestiinalaiset eivät ole pelkkiä sorrettuja viattomia uhreja vaan itse asiassa koko ongelman ydin ja aiheuttaja.
Israelilaisten ei edes tarvitse leivittää mitään omaa propagandaa koska Hamas on nähnyt tarpeelliseksi kehua muille arabeille miten he tappavat juutalaisia laittamalla rikoksensa nettiin ihan omasta toimesta.
QuoteMaailmanmeno sinänsä on erittäin huolestuttavaa. Palestiina-mielenosoitukset ja kiihkoilu on ollut masentavaa seurattavaa.
Sinänsä kyllä, mutta toisaalta se saa ainakin jotkut suvakit kyseenalaistamaan maahanmuuton järkevyyttä jos Israel-Palestiina -konflikti yhtäkkiä selvitellään heidän ikkunoiden alla Berliinin ja Pariisin kaduilla.
Eurooppalaisia on kiehutettu hitaasti maahanmuuton kattilassa ja koko maahanmuuttokatastrofi on saanut edetä omalla painollaan. Tällaiset mamujen ryöpsähdykset Euroopan kaduilla kuitenkin herättävät uneliaat äänestäjät horroksestaan miettimään nykypolitiikan järkevyyttä.
Ehkä nämä mellakat ja mamujen riehumiset on juuri se mitä tarvitaan Euroopan pelastamiseksi täystuholta.
Sopii toki toivoa, että eurooppalaiset heräävät vaikka hitaasti keitettävän sammakon pitäisi saada kuumaa vettä päälleen herätäkseen. Nämä riehumiset nähtäneen, kuten tähän saakka jopa terrori-iskut, oikeutettuna protestina, ja marginaalijoukon tekona. Enemmistön sanotaan sopeutuvan, kun rakenteellinen rasismi, jota Israelin valtio länsimaiden etunenässä toteuttaa, loppuu. Israelilaiset saavat siis ansionsa mukaan ja länsimaalaiset myös, koska tukevat Israelin valtiota.
En ole lopulta niin toiveikas kuin moni muu. Muuttiko Turun terroristi-isku Suomen mamupolitiikaa järkevämpään suuntaa? Yhä tulee pakolaisleireiltä kiintiöpakolaisia ja perheitä yhdistellään, vaikka vuoden 2015 vyöryä ei ole nähty uudelleen. EU on suurin ongelma, koska siellä päätetään suuret poliittiset linjat tässäkin asiassa.
Reilummin pitäisi riehua ja oikeastaan tappaa länsimaalaisia kuten ruotsalaiset jalkapallofanit tapettiin tai oikeastaan Hamasin tavoin toista tuhatta polttaa elävältä, raiskata ja tappaa lapsia julmasti, jotta väki joutuisi päättämään, alistuako pelkoon vai muuttaa yhteiskuntaa tekemällä jihad-ongelmalle jotain. Niin pitkään kuin islam ja islam-ismi erotetaan tyystin toisistaan, ongelma jatkuu.
Toisaalta riehumisen ja pahemmankin valkopesu yhä jalkuu. Suomen tasavallan presidentti totesi, että on idioottimaista poltella Koraaneja,
1 mikä viittaa Niinistön syyllistävän ruotsalaiset koraaninpolttajat (osa)syyllisiksi maanmiestensä murhaamiseen Brysselissä. Terroristi sanoi kostavansa muslimien puolesta juuri ruotsalaisille.
2
1https://yle.fi/a/74-20055911/64-3-185629
Quote"Koraanin polttamiset idioottimaisia tekoja"
Niinistö kommentoi myös Ruotsin turvallisuustilannetta, jonka Koraanin polttamiseen liittyvät tapahtumat ovat kärjistäneet.
– Koraanin polttamiset olivat aika idioottimaisia tekoja, Niinistö sanoi.
2https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a7926ce3-fb44-451c-b16e-b1796325395f
QuoteTämä tiedetään Brysselin epäillystä ampujasta: Etsi tarkoituksella ruotsalaisia
Ruotsalaisten jalkapallofanien surmasta epäillään tunisialaismiestä, joka halusi "kostaa muslimien puolesta".
Quote from: Lalli IsoTalo on 19.10.2023, 12:04:32
Eikös se olisi mukavampaa pyllistellä lämpimässä kotimaassa kuin sateisessa vääräuskoisten maassa?
QuoteDespite the rain, they decided to get down on their knees and pray.
Ajatelkaa, miten ihania ihmisiä rauhanuskossaan. Rukoilevat keskellä katua vaikka sataa. Täytyy olla
fanaattinenomistautunut
fanaattinenomistautunut asialleen.
-i-
Quote from: duc on 19.10.2023, 23:05:04
Toisaalta riehumisen ja pahemmankin valkopesu yhä jalkuu. Suomen tasavallan presidentti totesi, että on idioottimaista poltella Koraaneja,1 mikä viittaa Niinistön syyllistävän ruotsalaiset koraaninpolttajat (osa)syyllisiksi maanmiestensä murhaamiseen Brysselissä. Terroristi sanoi kostavansa muslimien puolesta juuri ruotsalaisille.2
1https://yle.fi/a/74-20055911/64-3-185629
Quote"Koraanin polttamiset idioottimaisia tekoja"
Niinistö kommentoi myös Ruotsin turvallisuustilannetta, jonka Koraanin polttamiseen liittyvät tapahtumat ovat kärjistäneet.
– Koraanin polttamiset olivat aika idioottimaisia tekoja, Niinistö sanoi.
2https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a7926ce3-fb44-451c-b16e-b1796325395f
QuoteTämä tiedetään Brysselin epäillystä ampujasta: Etsi tarkoituksella ruotsalaisia
Ruotsalaisten jalkapallofanien surmasta epäillään tunisialaismiestä, joka halusi "kostaa muslimien puolesta".
Ruotsalaisten murhaaja toisaalta matkasi Tunisiasta koko Euroopan halki juuri Ruotsiin, jossa maailman avokätisin turvapaikkapolitiikka (silloin?) eväsi häneltä turvapaikan ja hän päätyi Brysselskiin paperittomaksi.
Jos Hamasin hyökkäys ja USA:n palepojan surma katkaisivat kamelin selän, niin oliko vihan kohteen syy ruotsalainen rutiininomainen koraaninuotiopiiri vai selkänsä kääntänyt lintukoto - vai kenties molemmat?
-i-
Saksan poliisi suorastaan räjäyttää lian pois! Homman voisi viimeistellä pekoninrasvalla ja likakaivotuotteilla.
Valitettavasti vain asia lienee niin, että massakarkoitukset tukkukauppatyyliin auttaisivat pitämään paikat pysyvästi putsis kliin.
[tweet]1715409825281048975[/tweet]
Kaverit alkavat olla tosissaan. Siellä on ollut öisin jopa nollakelejä Berliinissä ja nytkin alle 10 astetta.
Siinä alkaa tulla vilu, kun canadagooset on täynnä vettä.
Tuosta on leikki kaukana. Onnea Eurooppa!
-i-
Sitä tulee miettineeksi mitä itse tekisi tässä tilanteessa. Siis jos vaihtoehtoina on
a) tulla revityksi autosta tai
b) painaa kaasua täysillä pari kertaa varoitukseksi, ja sen jälkeen ykköstä silmään paikalta poistuminen "no matter what", ja auton ilmoittaminen varastetuksi.
Äänestäjät äänestivät demokraatteja, vähemmän rahoitusta poliiseille ja siten enemmän BLM-anarkiaa. Tässä tulos.
[tweet]1716310776678363440[/tweet]
Juoni paksuuntuu.
[tweet]1716374284719870320[/tweet]
Jos jotain positiivista tästä kaikesta yrittää löytää niin se nyt ainakin, että vasemmiston todellinen motiivi paljastui.
He huusivat vuosia hiljaisuuden olevan väkivaltaa ja korostivat, miten vähemmistöjä pitää puolustaa. Nyt he ovat hipihiljaa tai aktiivisesti tukemassa porukkaa, joka haluaa tehdä juutalaisista selvää. Ei kyse ole missään vaiheessa ollut vähemmistöjen puolustamisesta vaan vallasta ja vain vallasta.
Vasemmistolle kaikenlainen elämässä pärjääminen ja meriitit tekevät ihmisestä tai ihmisryhmästä legitiimin kohteen. Siksi he eivät pidä aasialaisistakaan. Tekevät piru vie töitä niska limassa ja ovat älykkäitäkin vielä.
Itsenäisyyspäivänä on varmaan taas natseja vastustava kulkue. Epäilen, että heillä on uskottavuusongelmia yllä mainittujen asioiden takia.
Quote from: Puskistahuutelija on 24.10.2023, 21:38:26
Itsenäisyyspäivänä on varmaan taas natseja vastustava kulkue. Epäilen, että heillä on uskottavuusongelmia yllä mainittujen asioiden takia.
Ei ole mitään uskottavuusongelmaa. 612 kulkue paha. Palepakolainen on pulleron oma pallero. Siisti ja hyväntuoksuinen. Mikä voisi mennä vikaan?
MUOKS: Kävin tuolla sinimustien ketjussa. Sinimustat on olleet edustettuna 612 marssilla. Samoin partisaani/pvl -porukka. Toki he ovat olleet massassa vähemmistö, mutta mukana kuitenkin. Kuinkahan käy 612 marssin nyt, jos israel-kysymys jakaa kansallismielisiä?
-i-
Jotain mätää Tanskanmaalla. Eivät ole tanskalaisia.
[tweet]1716893097735713074[/tweet]
Rähinää ja tappelua Saksassa.
[tweet]1716672168849748283[/tweet]
Nämä vihaavat maata johon ovat änkeneet. Ainakin siihen asti, että ovat saaneet tehtyä siitä juuri sellaisen paskastanian, jota lähtivät karkuun. Sitten on mieli hyvä!
"It's like watching a nation busily engaged in heaping up its own funeral pyre".
- Enoch Powell 1968
[tweet]1716930885482869142[/tweet]
QuoteWhat a days we are living wow people who not belongs to UK tell to UK people how to live or what to do
Hommalla tiedettiin tämäkin jo aikoja sitten. Jopa ennen hommaa Scriptan ja Suomen sisun aikaan tiedettiin miten muslimien lisääntyminen lisää samassa suhteessa vaatimuksia. Sekä tiedettiin maahan tulleiden pyrkivän yhdistymään samoille alueille, jonka jälkeen alue näyttää, kuulostaa, haisee siltä pastastanialta mistä nuo paskastanian peräkylän juntit ovat tänne lopsineet.
Ja tuolloin noita kehuttiin huippuosaajiksi. Muistaako kukaan sen kultamuna PowerPoint esityksen. Taisivat olla jopa tosissaan, kun Keijo ei vielä ollut aktivoitunut... tietääkseni.
Ehkä se onkin hyvä että muslimit meluavat ja riehuvat, ja esittävät röyhkeitä vaatimuksia kaikessa yli-itsevarmuudessaan, niin että paljastavat korttinsa. Tämä herättää huomiota paremmin kuin se kuuluisa "sammakon keittäminen" kunnes sammakko kuolee. Ehkä sammakko edes yrittää hypätä ulos kattilasta.
Ilmeisesti näin pitää tapahtua, jotta yleinen mielipide taipuisi pysäyttämään muslimien maahanmuuton, sekä palauttamaan muslimit alkuperämaihin, myös monennessa polvessa.
Minkä vuoksi poliisi ja muut viranomaiset eivät puuttuneet muslimien ja muiden vähemmistöjen mielenosoituksiin ja perseilyihin kun olisi ollut aihetta ja kohteena oli kantaväestö. Nyt puututaan kovalla kädellä kun osoitetaan mieltä... niin ketä vastaan?
Mostly peacefull
[tweet]1721685911534977382[/tweet]
edit:
Quotehttps://www.dailymail.co.uk/news/article-12726733/College-professor-Loay-Alnaji-Palestinian-killed-Jewish-protestor-Paul-Kessler.html
The man who police have questioned in relation to the death of a Jewish man during a clash with pro-Palestinian protestors is a 50-year-old college professor, DailyMail.com can reveal.
Loay Alnaji, who teaches computer science at Ventura Community College in California, allegedly hit Paul Kessler with a megaphone knocking him to the ground.
Tähän on tultu. >:(
[tweet]1720893964457320949[/tweet]
Quote from: https://youtu.be/9NxpWoKFJ04?t=219Hamas keskuudessamme - Euroopassa kuohuu | Heikelä & Koskelo 23 minuuttia
Quote from: Pallopääkissa on 25.10.2023, 15:25:17
Ehkä se onkin hyvä että muslimit meluavat ja riehuvat, ja esittävät röyhkeitä vaatimuksia kaikessa yli-itsevarmuudessaan, niin että paljastavat korttinsa. Tämä herättää huomiota paremmin kuin se kuuluisa "sammakon keittäminen" kunnes sammakko kuolee. Ehkä sammakko edes yrittää hypätä ulos kattilasta.
Ilmeisesti näin pitää tapahtua, jotta yleinen mielipide taipuisi pysäyttämään muslimien maahanmuuton, sekä palauttamaan muslimit alkuperämaihin, myös monennessa polvessa.
Toivossa on hyvä elää, sanoi kirppu, kun ajattelen yleisen mielipiteen taipumista. Sen sijaan on hyvä, että mielenosoituksissa todetaan, mitä todetaan, niin väki ehkä saa ajattelemisen aihetta.
Suomen uutisissa on ao. juttuun kerätty ainesta Saksasta:
https://www.suomenuutiset.fi/mielenosoituksessa-vaadittiin-kalifaattia-saksaan-suojelupoliisi-tutkii-asiaa/
QuoteMielenosoituksessa vaadittiin kalifaattia Saksaan – suojelupoliisi tutkii asiaa
Saksassa järjestettiin viikonloppuna useita suuria Palestiina-mielenosoituksia. Poliisi ja poliitikot heräsivät vasta jälkeen päin ihmettelemään, että mitä kaikkea mielenosoituksissa on tehty ja sanottu. Mielenosoittajat vaativat muun muassa sharia-lakiin perustuvan kalifaatin perustamista Saksaan.
Perjantai-iltana Essenissä pidetyssä Palestiina-mielenosoituksessa huudettiin "Allahu akbaria", heiluteltiin islamistien lippuja ja vaadittiin jopa Saksan muuttamista kalifaatiksi eli islamilaiseksi diktatuuriksi. Welt-lehden mukaan mielenosoitukseen osallistui noin kolme tuhatta ihmistä.
Viikonlopun aikana monissa muissakin Saksan kaupungeissa järjestettiin Palestiina-mielenosoituksia. Düsseldorfissa mielenosoittajia oli peräti 17 000. Berliinissä muslimimielenosoittajat saivat seurakseen vasemmistolaisia Israelin vastustajia.
- -
Mielenosoittajat olivat heilutelleet kylttejä ja lippuja, joissa oli islamin uskontunnustus. Tällaisia lippuja ovat käyttäneet myös Isis-, Al-Qaida- ja Taleban-järjestöjen terroristit. Useat mielenosoittajat näyttivät ylöspäin osoittavaa etusormea, jota pidetään radikaali-islamistien tunnuksena. Muun muassa Isis-terroristit ovat suosineet sitä.
Joissakin kylteissä vaadittiin kalifaatin eli sharia-lakiin perustuvan islamilaisen diktatuurin perustamista Saksaan. Yhdessä kylteistä mukailtiin natsien tunnettua iskulausetta.
– Yksi umma (muslimien yhteisö), yksi kokonaisuus, yksi ratkaisu: kalifaatti.
- -
^Miksi ollaan yllättyneitä, että muslimit haluavat islamilaisen valtion??? :roll:
"Jopa" kalifaatin... no sehän se islamin tarkoitus on!!! eikö ihmiset ole vieläkään oppineet tuntemaan islamia? Kaikkien tulee "palata" islamiin.
Kuinka vatun tyhmiä länsimaalaiset ovat. Ei käsitä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f99123e5-50e1-4f86-94df-67fd542079f0 (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f99123e5-50e1-4f86-94df-67fd542079f0)
Kuka päästi nuo Eduskuntaan?
Hirvisaari sai häädön puolueestakin, kun kutsui natsiheiluttelijan.
Kuka noita kutsui sisään?
Kädet punaisina ja Palestiinan lippu. Todisteiden valossa tämä lienee ihan tottakin - kädet ovat veriset nimenomaan juutalaisvastaisella taholla.
Ei voi kun ihmetellä näiden järjen juoksuttomuutta.
Quote from: DuPont on 07.11.2023, 20:14:36
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f99123e5-50e1-4f86-94df-67fd542079f0 (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f99123e5-50e1-4f86-94df-67fd542079f0)
Kuka päästi nuo Eduskuntaan?
Hirvisaari sai häädön puolueestakin, kun kutsui natsiheiluttelijan.
Kuka noita kutsui sisään?
Honkalaho varmaan kutsui ne?

Eduskunnan istuntoja voi kuka tahansa mennä lehtereille seuraamaan asiallisesti tilan puitteissa. Varmaan monikulttuurisuus ja woke saavat tämänkin historiallisen asian tuhottua.
Hirvisaari kutsui vieraan alas saliin omalla ajallaan tuulettamaan kainaloaan.
Quote from: ämpee on 18.10.2023, 16:24:51
Israelia vastustavat mielenosoitukset poikkeuksetta aiheuttavat harmia ja vaaraa.
No en nyt sanoisi, että näin sentään poikkeuksetta tapahtuu. Uteliaisuuttani kävin seuraamassa 3.11.2023 Helsingin rautatieasemalta lähtenyttä mielenosoitusta ja Esplanadinpuistoa lähestyttäessä aloin kulkea joukon mukana, koska ei ollut kunnolla tilaa seurata vierestä. Minusta se vaikutti varsin rauhalliselta mielenosoitukselta, joskaan en kaikkia kauempana oleva mielenosoituskylttejä saanut luettua, joten en voi mennä takuuseen niiden sisällöstä.
Joistain kulkueessa mukana olevista henkilöistä tuli minulle sellainen vaikutelma, että he olisivat saattaneet olla juutalaisia. Kysyin yhdeltä etnonuorelta asiasta ja hän sanoi, ettei ollut kyseisessä mielenosoituksessa havainnut juutalaisia, mutta että aiemmassa vastaavassa mielenosoituksessa kylläkin. Hän myös sanoi oma-aloitteisesti, että kulkue oli tarkoitettu kaikille siviileistä huolissaan oleville, eikä jonkun uskonnon puolesta tai jotain uskontoa vastaan. Hän myös vinkkasi aiemman mielenosoituksen löytvän netistä, jos asia kiinnosti ja kyseinen tili minkä hän vinkkasi, saattoi olla tämä:
Palestinian Voices in Finland (@palivoicesfin) • Instagram-kuvat ja -videot
https://www.instagram.com/palivoicesfin/
Quote
Palestinian Voices in Finland
Culture, art and activism in Finnish
— within the Palestinian culture & identity. 🇵🇸🌿
linktr.ee/PaliVoicesFin (http://linktr.ee/PaliVoicesFin)
PS, en kuullut hirveän hyvin, mutta joku etnonainen taisi myös käydä kiittämässä poliiseja (siellä olemisesta?).
Quote from: Caucasian on 07.11.2023, 18:49:05
^Miksi ollaan yllättyneitä, että muslimit haluavat islamilaisen valtion??? :roll:
"Jopa" kalifaatin... no sehän se islamin tarkoitus on!!! eikö ihmiset ole vieläkään oppineet tuntemaan islamia? Kaikkien tulee "palata" islamiin.
Kuinka vatun tyhmiä länsimaalaiset ovat. Ei käsitä.
Eivät välttämättä ole tyhmiä, ovat vain luottaneet sokeasti, Viralliseen Totuuteen, että islamin pitäminen todellisena uhkana on ainoastaan rasismia ja islamofobiaa, joka perustuu ainoastaan ennakkoluuloihin. Eikä islamin vähättely, ole herättänyt enemmistöä tekemään omia ja loogisia johtopäätöksiä Islamin todellisesta luonteesta.
Lontoossa odotettavissa hulinalauantai koska 11.11 on sodan loppumisen muistopäivä seremonipineen mutta pro-palestiinalaiset ovat uhanneet häiritä tuota tapahtumaa jota taas on tulossa porukkaa puolustamaan.
On sanottu että jos/kun homma lähtee lapasesta se antaa hallitukselle tekosyyn säätää entistä tiukempia vihapuhelakeja.
Lontoossa on reilu meininki.
Pidättävät ennaltaehkäisevästi henkilöt joiden voidaan epäillä aiheuttavan häiriötä päämielenosoitukselle.
[tweet]1723350907251732764[/tweet]
Paikallinen Taponen kertoo tarkemmin
[tweet]1723361186643607949[/tweet]
Tämä on tietenkin täysin ok. Varsinkin kaatuneiden muistopäivänä.
[tweet]1723358382894018819[/tweet]
Anter Yasa: Maailman muslimien yksi suosituin sosiaalisen median muslimivaikuttajan puhe, jota kuuntelee päivittäin miljoonat muslimit länsimaissa
Kuulostaa tosi "rauhanuskolta", eikä "todellakaan" ylivoimaa julistavalta radikaalilta, joka jos saisi päättää, tappaisi meidät kaikki.
https://twitter.com/AnterXYasa/status/1723220371925500291 (https://twitter.com/AnterXYasa/status/1723220371925500291)
- - -
Juutalaisen srk:n johtohenkilöä julkisesti uhanneen pakistanilaisen tutkimusapulaisen kertomus tuossa:
Anter Yasa:
https://www.anteryasa.fi/p/osama-bin-shafaat-terrorismi-radikaali (https://www.anteryasa.fi/p/osama-bin-shafaat-terrorismi-radikaali)
Hupsis, oli radikaali jo ennen, kuin tuli levittämään radikalismia Suomeen...!
Helsingissä pa-pa-pa-pa-palestiina. Ei yhtään palestiinan lippua, joten nämä siis kotimaisia pe-pe-pe-pe-pellejä.
[tweet]1723338126054031698[/tweet]
Kaikista mielenkiintoisinta on se, miten vasemmisto on hiljaa näiden mielenosoitusten hyvin agitoivasta ja aggressiivisesta luonteesta. Samalla Israelia tukevat miekkareissa on meno kuin altaassa joka on täytetty pumpulilla. Samoin vasemmisto huutaa joka itsenäisyyspäivä natsien marssimisesta Helsingissä vaikka 612-miekkarit ovat luonteeltaan kaukana Palestiinaa tukevien miekkareista.
Hienosti paljastuu kaikille jotka vain haluavat sen nähdä, että vasemmisto soveltaa eri sääntöjä muihin kuin itseensä.
Quote from: Puskistahuutelija on 11.11.2023, 20:03:14
Kaikista mielenkiintoisinta on se, miten vasemmisto on hiljaa näiden mielenosoitusten hyvin agitoivasta ja aggressiivisesta luonteesta.
...
Hienosti paljastuu kaikille jotka vain haluavat sen nähdä, että vasemmisto soveltaa eri sääntöjä muihin kuin itseensä.
Kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroistaan:
Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!
- Eppu Normaali
"Joelta merelle"- iskulause muuten tarkoittaa juutalaisten ajamista mereen = Kansanmurhaa, vaikka valtamedia mitä yrittää oikeinselittää.
Satoja tuhansia marssijoita. Lontoo on valloitettu. Kyse ei ole palestiinalaisten puolustamisesta, vaan länsimaiden valloittamisesta. Länsimaat kahlaavat paskassa jo nillkojaan myöten. Toivottavasti edes tämä herättää päättäjät. Tässä siis kaksi videota.
[tweet]1723398903653904827[/tweet]
https://www.jihadwatch.org/2023/11/london-today-face-covering-and-hamas-headbands (https://www.jihadwatch.org/2023/11/london-today-face-covering-and-hamas-headbands)
Quote
Spain is Christian, not Muslim' chants a crowd of protestors in the streets of Madrid.
Espanja on kristitty, ei muslimi", huutaa mielenosoittajajoukko Madridin kaduilla.
Chants of "Spain is Christian, not Muslim" on the streets of Madrid as the people grow tired of the far left Socialist government.
"Espanja on kristitty, ei muslimi" -huutoja Madridin kaduilla, kun kansa on kyllästynyt äärivasemmistolaiseen sosialistihallitukseen.
https://gab.com/TommyRobinsonOfficial/posts/111371784363532252
[tweet]1722216112048488676[/tweet]
Quote
Met police telling veterans and supporters that they can't fly the Union flags as Palestinian enjoyers march through London, because: "There's way more of them than there are of us".
Their own words!
Met-poliisi kertoo veteraaneille ja kannattajille, että he eivät voi liehuttaa unionin lippuja, kun palestiinalaiset nautiskelijat marssivat Lontoon läpi, koska: "Heitä on paljon enemmän kuin meitä".
Heidän omat sanansa!
https://gab.com/TommyRobinsonOfficial/posts/111358285441971602
Sunnuntaina marssitaan lopullisen ratkaisun puolesta. Sanat ovat eri, asia täysin sama.
[tweet]1724358902915944942[/tweet]
Jostain syystä tuossakaan ei vaadita panttivankien vapauttamista, kuten ei yhdessäkään kyltissä esim. Lontoon miekkarissa.
Kamerat valmiina, ni bongataan kaikki poliittiset vaikuttajat ketkä tätä antisemitismiä kannattavat. Tiedetään sitten missä joukossa seisovat.
"From the River to the Sea, Palestine will be free" - ei tämä ainakaan nykyisen Paavin mukaan voine tarkoittaa mitään pahaa koska:
Paavin uusi kirja ratkaisee asian: Islam on loppujen lopuksi rauhan uskonto!
https://pjmedia.com/robert-spencer/2023/11/13/popes-new-book-settles-it-islam-is-a-religion-of-peace-after-all-n4923865 (https://pjmedia.com/robert-spencer/2023/11/13/popes-new-book-settles-it-islam-is-a-religion-of-peace-after-all-n4923865)
^Jos Franciscuksesta kyse, niin katolisissa piireissä on kardinaaleja jotka miettivät voiko tämä nykyinen edes olla paavina, koska muuttamassa koko katolista uskontoa. Eli jopa erottamishaluja on. Tietenkin tämä nykyinen on viemässä kirkkoaan kohti selvästi liberaalimpaan suuntaan, jonka päätepiste nähdään esim. pohjoismaisissa evlut kirkoissa, joissa se alkuperäinen sanoma katoaa sitä mukaa kun uusia wokepapittaria vihitään.
Quote from: Caucasian on 14.11.2023, 16:36:51

Onhan tätä omituista opetusta kirkkojen johtomiehillä kuten nykyisellä Paavilla ja Suomessakin piispojen piirissä:
"Espoon hiippakunnan emerituspiispa Mikko Heikka näkee Muslimiveljeskunnan myönteisenä enteenä siitä, että arabimaiden islam on muuttumassa demokratian ystäväksi. Hänen mukaansa Muslimiveljeskunta tarvitsee kaiken tuen sekä muilta demokratioilta että myös uskonnoilta."(https://fi.wikipedia.org/wiki/Muslimiveljeskunta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Muslimiveljeskunta))
"Hamas oli alkujaan Muslimiveljeskunnan polittinen haara ... "(https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamas (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamas))
Ei Hamas, Muslimiveljeskunnan "lapsi", ole selvästikään kovinkaan demokraattinen eikä rauhaarakastava.
"Hamasin verilöyly Israelissa 7. lokakuuta ja sen jälkiseuraukset ovat olleet kattava herätys. Erityisesti ne ovat paljastaneet, että vasemmisto- ja islamilaiset ryhmät ovat valmistautuneet tähän hetkeen vuosia ja ovat kyenneet mobilisoimaan kaikkialla maailmassa massiivisia mielenosoituksia tukemaan Hamasia ja osoittamaan vihaa Israelia kohtaan. Liikettä on kuitenkin tapahtunut myös toisella suuntaan: monet vasemmistolaiset huomaavat kaiken tämän kauhun, jota he ovat tukeneet vuosia ja jättävät hyvästit vasemmistolle.
Yksi näistä entisistä vasemmistolaisista on Sofie Berzon Mackie, israelilainen nainen, joka asui vajaan kahden mailin päässä Gazan rajalta. Ison-Britannian Daily Mail kuvaili Mackieta lauantaina ja huomautti, että Mackie juoksi toisinaan kohti rajaa ja katsoi Gazaan: "Hän näkisi kaupungin, näkisi meren ja täyttyisi rauhan toivosta jonain päivänä - varma siitä, että siellä oli vain äitejä kuten hän aidan toisella puolella, jotka myös halusivat rauhaa. ... "
Valmiutta ympäri maailmaa ollut jo kauan mielenosoituksiin Hamasin tueksi?
Alkuperäinen teksti kokonaisuudessaan (englanniksi, käännös suomeksi liite):
https://pjmedia.com/robert-spencer/2023/11/13/ive-been-a-left-winger-all-my-life-now-i-realize-how-naive-i-was-n4923872 (https://pjmedia.com/robert-spencer/2023/11/13/ive-been-a-left-winger-all-my-life-now-i-realize-how-naive-i-was-n4923872)
Mutta näemme, että islam on oikeasti se sivistyksemme vihollinen. Et voi luottaa käärmeeseen tai krokotiiliin, vaikka haluaisit.
Et voi kesyttää. Se silti syö sinut, jos annat mahdollisuuden.
Quote from: JEV on 14.11.2023, 17:50:24
"Hamasin verilöyly Israelissa 7. lokakuuta ja sen jälkiseuraukset ovat olleet kattava herätys. Erityisesti ne ovat paljastaneet, että vasemmisto- ja islamilaiset ryhmät ovat valmistautuneet tähän hetkeen vuosia ja ovat kyenneet mobilisoimaan kaikkialla maailmassa massiivisia mielenosoituksia tukemaan Hamasia ja osoittamaan vihaa Israelia kohtaan. Liikettä on kuitenkin tapahtunut myös toisella suuntaan: monet vasemmistolaiset huomaavat kaiken tämän kauhun, jota he ovat tukeneet vuosia ja jättävät hyvästit vasemmistolle.
Yksi näistä entisistä vasemmistolaisista on Sofie Berzon Mackie, israelilainen nainen, joka asui vajaan kahden mailin päässä Gazan rajalta. Ison-Britannian Daily Mail kuvaili Mackieta lauantaina ja huomautti, että Mackie juoksi toisinaan kohti rajaa ja katsoi Gazaan: "Hän näkisi kaupungin, näkisi meren ja täyttyisi rauhan toivosta jonain päivänä - varma siitä, että siellä oli vain äitejä kuten hän aidan toisella puolella, jotka myös halusivat rauhaa. ... "
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että paras este julmuuden ja pahuuden tapahtumiselle on kyky ja halu käyttää väkivaltaa jos tilanne sitä vaatii. Hyvä ihminen ei ole muuta kuin sivuun työnnettävä este jos hän ei kovassa paikassa pysty pistämään hanttiin.
Yhteiskunnassa on aina ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan väkisin haluamansa tai tekemään mitä haluavat. Jos näiden edessä nojataan pasifismiin, se tarkoittaa vahvimman ja röyhkeimmän valtaa. Se, että osaa säädellä ja käyttää väkivaltaa tarkoituksenmukaisesti on myös todella arvokas taito koska jos muut tietävät sinun kykenevän väkivaltaan kun tietyt parametrit täyttyvät mutta pidättäydyt mielivaltaisesta, itseä hyödyttävästä väkivallasta, se rauhoittaa ympäristöä välittömästi.
Quote from: JEV on 14.11.2023, 17:34:02
Quote from: Caucasian on 14.11.2023, 16:36:51
^Jos Franciscuksesta kyse, niin katolisissa piireissä on kardinaaleja jotka miettivät voiko tämä nykyinen edes olla paavina, koska muuttamassa koko katolista uskontoa. Eli jopa erottamishaluja on. Tietenkin tämä nykyinen on viemässä kirkkoaan kohti selvästi liberaalimpaan suuntaan, jonka päätepiste nähdään esim. pohjoismaisissa evlut kirkoissa, joissa se alkuperäinen sanoma katoaa sitä mukaa kun uusia wokepapittaria vihitään.
Onhan tätä omituista opetusta kirkkojen johtomiehillä kuten nykyisellä Paavilla ja Suomessakin piispojen piirissä:
"Espoon hiippakunnan emerituspiispa Mikko Heikka näkee Muslimiveljeskunnan myönteisenä enteenä siitä, että arabimaiden islam on muuttumassa demokratian ystäväksi. Hänen mukaansa Muslimiveljeskunta tarvitsee kaiken tuen sekä muilta demokratioilta että myös uskonnoilta."(https://fi.wikipedia.org/wiki/Muslimiveljeskunta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Muslimiveljeskunta))
"Hamas oli alkujaan Muslimiveljeskunnan polittinen haara ... "(https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamas (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamas))
Ei Hamas, Muslimiveljeskunnan "lapsi", ole selvästikään kovinkaan demokraattinen eikä rauhaarakastava.
Egypti ei halua gazalaisia alueelleen juuri tästä syystä, että on Egyptin muslimiveljeskunnan haara tuo hamas. Ja muslimiveljeskunta on radikaali ääri-islamilainen liike valmiina myös väkivaltaan. Egyptin demokratian vihollinen siis.
[tweet]1718404865657848214[/tweet]
Onko jordanialaisuus uusi seksuaalisuuden alalji?
https://en.wikipedia.org/wiki/Flag_of_Jordan#Historical_flags
https://en.wikipedia.org/wiki/Flag_of_the_Arab_Federation
Hamas murhasi rauhanaktivistin:
"Kanadalaisen rauhanaktivistin poika on vahvistanut äitinsä kuoleman sanomalla, että Hamas murhasi hänet 7. lokakuuta. Winnipegissä syntyneen 74-vuotiaan Vivian Silverin uskotaan olleen yksi Hamasin 239 panttivangista sinä päivänä. Toinen hänen kahdesta pojistaan, Yonatan Zeigen, kertoi CTV Newsille maanantaina, että Hamas tappoi Silverin yllätyshyökkäyksen aikana. Silver asui Kibbutz Be'erissä Gazan kaistan reunalla. Hän oli jättänyt kotinsa Winnipegissä yli 50 vuotta sitten asuakseen Israelissa ja työskennelläkseen rauhanaloitteiden parissa."(https://www.ctvnews.ca/canada/a-courageous-peace-activist-son-of-vivian-silver-says-she-was-murdered-by-hamas-on-oct-7-1.6643670 (https://www.ctvnews.ca/canada/a-courageous-peace-activist-son-of-vivian-silver-says-she-was-murdered-by-hamas-on-oct-7-1.6643670))
Tuota Hamasia sitten lähdetään "rauhanmielenosoituksin" tukemaan ...
Zombiet marssilla Manhattanilla.
[tweet]1731360564465574318[/tweet]
Jotain mätää Tanskanmaalla.
[tweet]1731319374076670424[/tweet]
QuoteThat is a very diverse and cultural-enriching crowd. Isis, Hamas, Taliban, Al-Qaeda are all represented there! So diverse!
[tweet]1731334749694636297[/tweet]
Palestiinalaismieliset osoittivat mieltä
pahanmakuisia falafeleja kansanmurhaa vastaan Philadelphiassa huutamalla juutalaisomisteisen ravintolan edessä: "Goldie, Goldie, you can't hide, we charge you with the genocide". Ravintolan omistaja on Yhdysvalloissa kasvanut juutalaismies joka on saanut palkintojakin ruokansa johdosta.
Siihen että on osallinen kansanmurhaan riittää siis pelkkä Israelin kansalaisuus ja etninen tausta. Tuon selvemmäksi ei oikein enää voi juutalaisviha muuttua ilman että aletaan turvautumaan väkivaltaan.
QuoteWhite House blasts protest of Israeli restaurant in Philadelphia as 'unjustifiable'
The White House on Monday condemned a group of protesters who massed and chanted in front of an Israeli-style falafel shop in Philadelphia on Sunday night, characterizing the demonstration as an act of anti-Jewish prejudice.
"It is Antisemitic and completely unjustifiable to target restaurants that serve Israeli food over disagreements with Israeli policy," White House spokesman Andrew Bates said Monday.
"This behavior reveals the kind of cruel and senseless double standard that is a calling card of Antisemitism," Bates said, adding that President Joe Biden would "always stand up firmly against these kinds of undignified actions."
In a video clip that circulated on the X social platform late Sunday, pro-Palestinian protesters gathered outside Goldie in Center City, one of several restaurants co-owned by the Israel-born chef Michael Solomonov and the CookNSolo group.
The protesters shouted: "Goldie, Goldie, you can't hide. We charge you with genocide."
Loput: www.nbcnews.com/news/amp/rcna127914
Tilanteen mielettömyyttä kuvaa hyvin se, että palestiinalaisten määrä ei missään vaiheessa historiaa ole vähentynyt ja väestönkasvu nykyäänkin on heillä maailman huippua.
https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_the_State_of_Palestine
Jos sen sijaan kohdistetaan tuo kansanmurhan tutkimus kristittyihin palestiinalaisiin, niin heidän kohdalla voitaisiin puhua jonkinlaisesta kansanmurhasta tai karkoittamisesta alueelta sillä heidän lukumääränsä on vähentynyt.
Mikään yllätys ei liene, että kristittyjen vähenemisen toteuttajina ovat olleet muslimit.
Tästä oli maininta, mutta ei enää ole, joten laitan uutisen tapausta koskien:
https://www.ksml.fi/paikalliset/6401705
QuoteHelsingin tuomiokirkossa pidettyä itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus keskeytyi keskiviikona hetkellisesti, kun kirkon parvelta laskettiin ainakin yksi Lähi-idän tilanteeseen kantaa ottava banderolli.
- -
Tuomikirkossa paikalla ollut saarijärveläinen kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) otti tapaukseen kantaa viestipalvelu X:ssä.
[tweet]1732370474988933282[/tweet]
– En tiedä mitä tavoiteltiin äskeisellä häiriköinnillä tuomiokirkossa. Jumalanpalveluksen sanoma oli rauha, jota kaikki toivomme. Kaipa meidän vääräuskoisten hetki ei ollut tarpeeksi arvokas hamas-porukalle, Honkonen kirjoittaa.
- -
Lihavointi minun.
^Tuo oli varmaan huippuvastenmielisen Honkosen eka järkevähkö tööttäys julkisuuteen.
Olisi mielenkiintoista tietää jos pale-miekkariväkeä menisi teutaroimaan esim ryssän Voitonpäivän paraatiin tai vaikkapa sikäläiseen pääsiäispalvelukseen. Mahtaisko tulla pamppua etuhampaisiin?
Paleterroristit päästetään kirkkoon, jossa koko Suomen valtiojohto.
Enää puuttui pommi.
-i-
Quote from: ikuturso on 07.12.2023, 01:55:19
Paleterroristit päästetään kirkkoon, jossa koko Suomen valtiojohto.
Enää puuttui pommi.
-i-
Tästä tuli hyvin mieleen se yksi Ilkka Remeksen kirja, josta tehtiin keskinkertainen leffakin.
Huh, onnistunut isku tuonne olisi kyllä tehnyt aika kovan iskun meidän valtionjohdolle. Onkohan Suomella tällaista "Designated survivor" systeemiä?
Itsenäisyyspäivänä palestiinalaisuutta juhlistettiin, paitsi Töölöntorilla nähdyssä itsenäisyyden vastustajien mielenosoituksessa ja Suurkirkon lehtereillä, myös Eduskuntatalon portailla.
Skinimustien tilaisuudessa joku oman elämänsä horst-vesseli juhlisti Suomen itsenäisyyttä puheellaan, jossa hän kertoi "ainakin ninku henkilökohtaisesti tukevansa Hamasin niitä tai näitä toimenpiteitä 100%, koska hän ninku näkee sen pohjan miltä ne lähtee. Oli ne sitten oikeita tai vääriä ne on antisemitismin rakentajia."
Maolais anarkistit ja äärioikeistö ovat viimein löytäneet yhteisen sävelen. Ensi vuonna ehkä jo nähdään ilmannatseja-herääsuomi yhteistilaisuus.
^ onko tuossa nyt sitten se, että yhteinen vihollinen yhdistää? Natsit vihaa juutalaisia ja äärivasemmisto Israelin kansallisvaltiota.
.........
Mikäs se teoria muuten oli niistä pihvinatseista. Sisältä punainen ja päältä ruskea.
Eikös niin ole sanottu jotta kommarista saa hyvän natsin ja päinvastoin?
Onhan myös se naru teoria. Nuo ääripäät ei ole mikään jana, vaan ympyrä. Eli narun päissä on nuo, mutta sen narun voi taivuttaa ympyräksi, silloin kommarit ja natsit ovat hyvin lähellä.
Jonkinlainen autoritarismitaipumus ja määrittelemätön viha länsimaista demokratiaa kohtaan yhdistää radikaaleja. Miksi? En itse ymmärrä, muuta kuin sen, että länsimaiset islam-symppaajat sahaavat omaa oksaansa. Hamas ei ole vapauttamassa ketään, sen päämäärä on islamin orjuus. Mutta länsimaisen wokefeministivihervasemmiston typeryyttä ja naiviuutta on mahdotonta mitata. He sympatisoivat jopa noiden kanssa, koska viha juutalaisia ja kristillistä yhteiskuntaa kohtaa on suurempi.
Myös läntinen radikaalivasemmisto perustaa ajatuksensa vihaan, vihollisuuteen ja väkivaltaan islamin tavoin. Nuo ohittavat rationalismin. Usko&luottamus aatteeseen on tärkeää, ei järjen käyttö.
Islamistit eivät tunnu viihtyvän Englannissa jone väkisin änkesivät.
[tweet]1734154137791603040[/tweet]
Heh. Nämä lesbot, biit ja transut kuvittelevat, että palet olisivat jonkin kieron logiikan perusteella heidän puolellaan. Heitä pidettäisiin pervoija jotka heitettäisiin mereen. Ilmeisiin syy tähän älyttömyyteen on se, että öljyntuottajamaat kuten Qatar on lahjoneet USAn yliopistoja 16 miljardilla dollarilla islam-myönteisiksi (ja juutalaisvastaisiksi).
[tweet]1734603011534803193[/tweet]
Pitäisi lähettää queerit ym palefanit opintomatkalle vaikka Afganistaniin tutustumaan puhtaaseen islamiin. Muutaman vuoden opintomatkalle. Muutaman kymmenen.
Highway in Los Angeles has been shut down by a pro-Palestine mob. Paskalakit eivät tee mitään. Miksi?
[tweet]1734998362934379006[/tweet]
https://twitter.com/EndWokeness/status/1734998362934379006
9 minuuttia islam-virtaa Lontoossa. Ääntä ei kannata kuunnella.
https://twitter.com/i/status/1735895086645313853
Quote from: https://twitter.com/i/status/1737219042153238785Dr. Eli David @DrEliDavid
LMAO 🤣
"Queers 🏳️🌈 for Palestine" meets Palestine 🇵🇸
Quote from: konekäännösJemenin huthit, joita Palestiinaa kannattavat aktivistit ylistävät, ottavat nyt ylpeänä vastaan Hitlerin tervehdyksen. Jemenilaisena tämä video saa minut oksentamaan. En voi uskoa, että Eurooppa avaa rajansa näille ihmisille.
QuoteLucia-pulla @_Lucia_N 25. jouluk.
Islamo-natsit asialla, ja näitä meidän vassarit tukee 🙄
Tuus ny kattoon @veronikahonka, täällä on sun kaverit koolla!
[tweet]1738966084605120981[/tweet]
QuoteI bet most of these people couldn't find Gaza on a map. They are being paid by someone
[tweet]1740085818969006255[/tweet]
QuotePaul A. Szypula 🇺🇸 @Bubblebathgirl
Harsh sentences are the best realistic deterrents for this terrorism.
And it is terrorism — it's not just protesting.
The prison sentences should be accompanied by harsh fines and mandatory street cleanup work.
There needs to be consequences or this terrorism will get worse.
Ei ole paljoa ollut juttua, että niitä tunneleita, tukikohtia, piilopaikkoja, ase-ammus-polttoainevarastoja on löytynyt sairaaloiden, koulujen, yk:n koulujen, moskeijoiden jne alta.
Tunneleista on löytynyt hamasin johdon asuintiloja hisseineen jne.
Suuri osa yykoon ja lännen työntämästä rahasta ja materiaaleista on mennyt näihin hyökkäystunneleihin. Puhutaan miljardeista.
Missä raportit?
Missä muuten ne tuhansien lasten ja naisten hautajaissaatot Gazassa? Hyvää propagandanatskua, mutta eipä juuri ole näkynyt. Viittaa siihen, että 20k siviiliuhria on peepuhetta.
Tämä vähentäisi kivasti Elokapinankin riehumisia.
[tweet]1740073336129089822[/tweet]
QuoteArgentina is permanently cutting off welfare to anyone who blocks off roads.
Tänne vaan tämäkin. Alkuasukkaat ovat oppineet edellisten vuosien kokemuksista ...
[tweet]1741560200589689202[/tweet]
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fd525847-fc3a-4ef1-b623-431b1566690d
QuoteHelsingin Kansalaistorilla nähtiin yllättävä tilanne Käärijän esityksen aikana, kun Palestiinan lippua kantanut protestoija juoksi lavan eteen.
....
Mielenosoittajan kuljetti lavalta Käärijän henkilökohtainen turvamies, ei järjestyksenvalvoja.
^onko noista palepälleistä naamakuvaa missään ?
yleisön joukossa oli lauma lähi-itiksiä jotka ammuskeli raketteja yleisön päälle, kovin jäänyt vähälle huomiolle paitsi parissa lehdessä (lähi-itikset paikallaolijan havainto).
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f7b7eb7d-e9ba-4001-a58c-1dc8a75bdaad
Quote from: Titus on 01.01.2024, 14:38:18
^onko noista palepälleistä naamakuvaa missään ?
yleisön joukossa oli lauma lähi-itiksiä jotka ammuskeli raketteja yleisön päälle, kovin jäänyt vähälle huomiolle paitsi parissa lehdessä (lähi-itikset paikallaolijan havainto).
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f7b7eb7d-e9ba-4001-a58c-1dc8a75bdaad
Noissakin videoissa naamat blurrattu. Mikä ihme siinä on, ettei voi näyttää keitä ne pellet ovat, jotka tätä tekevät?
Kun ei ole mitään kysettä siitä "epäilläänkö" jotakuta jostain vaan kuvassa ääliö ihan selvästi saattaa ihmiset vaaraan, niin laitetaan nyt varoiksi naamaan mosaiikkia, jotta kukaan ei aloita uutta vuotta vihapuhuen.
-i-
^ Vihapuheen aika on noiden rauhanuskontoisten kanssa ohi, miesväen on syytä ryhtyä puheista tekoihin (oho, naiskortin käytin taas 💋)
Espanjassa taas näyttäisi olevan pulaa miehistä jotka voisivat tai haluaisivat pelastaa eurooppalaisen naisen?..
Quote
Cultural enricher molests defenseless woman in Spain and no one intervenes. Intolerable.
Kulttuuririkastaja ahdistelee puolustuskyvytöntä naista Espanjassa, eikä kukaan puutu asiaan. sietämätöntä.
https://gab.com/MarleneBest/posts/111680950020692847
lavalla
mieltään osoittanut huomiohuorannut henkilöoletettu:
Tämä mies aiheutti välikohtauksen Käärijän uudenvuodenkeikalla: "Olen äärimmäisen vihainen"
Uudenvuodenyön juhlatapahtumassa lavalle rynnännyt Wilhelm Blomberg kertoo motiivinsa teolleen.
QuoteBlombergin mukaan hänen motiivinaan oli halu vaikuttaa suoralla toiminnalla Gazan tilanteeseen ja kyseenalaistaa median toimintaa Gazan tapahtumien uutisoinnista.
– Olen äärimmäisen surullinen ja vihainen. Haluan osoittaa tukeni ja pyytää ihmisiä ja mediaa välittämään.
– Tämä ei ollut mitenkään Käärijää kohtaan, Blomberg sanoo.
Blomberg kertoo uskovansa "ulkoparlamentaariseen" toimintaan ja päätyneensä suoraan toimintaan alun perin ilmastoasioiden kautta.
– Haluan päästä keskustelemaan median kanssa. Tällaiset tempaukset ovat näkyviä paikkoja siihen.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/684f6c03-5cd0-475c-bc75-678d399f55b2
https://www.linkedin.com/in/wblomberg/?originalSubdomain=fi
olisi hauskaa tietää mitä mieltä hän olisi esim henkilökohtaisesta
vastatempauksesta ? vai olisiko se #eriasia eli #poliisiasia
:roll:
^Jutussa kerrotaan kaverin olevan 33-v. kasvatustieteiden opiskelija. Jotkut lapset saavat siitä ryhdikkään opettajan, joka ei varmaankaan mitään (Isänmaallista) propagandaa tule suoltamaan.
Vai kävisikö niin hassusti, ettei tutkinto valmistu koskaan ...
Quote from: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/684f6c03-5cd0-475c-bc75-678d399f55b2Blombergin mukaan hänen motiivinaan oli halu vaikuttaa suoralla toiminnalla Gazan tilanteeseen ...
Paras tapa vaikuttaa suoralla toiminnalla Gazan tilanteeseen olisi tietenkin Gazassa. Mutta siitä ei ole kysymys.
Tämä oman elämänsä sankari laittoi LinkedIn-profiiliinsa ensimmäiseksi kyvyksi "Performing Artist" joten tässä performanssissa on kyse pelkästään hänestä itsestään.
Onpa kyllä oikein huvittavasti stereotyyppisen, ns. "paremman" immeisen näköinen ja oloinen oletettu tämä bluumbäri. Epähygieenisen oloinen kuontalo, maailmanparantajan maaninen tuijotus, terroristihuivi (Mutta miksi ei suoraan se Hamasin suosima vihersävyinen?) ja luonnollisesti tausta yliopistolla sekä jossain taide-pahakurki-katsokaaolenerityinen-performansseissa. Että onneksi olkoon, saipahan nyt tämäkin artisti sen hetkensä julkisuudessa. Jonkun Kääriäisen siivellä, toki, eli Cha Cha Cha vaan :D
Ja jos nyt oletetaan, että tämä sälli saa vielä joskus kasvatustieteen opintonsa maaliin asti, niin pidän kyllä huolen siitä, ettei omat mukulat ainakaan tuon opetukseen joudu. Nimi jäi mieleen.
Gazan tilannetta voisi tämäkin heppu auttaa paremmin siellä paikan päällä. Se ei vaan oikein onnistuisi tanssimalla tai pätemällä jossain keikoilla frendien kanssa, ikävä kyllä.
On todella törkeää mennä toisten työpaikoille häiriköimään vaikka omasta mielestä oma mielipide olisi miten tärkeä ja oikea.
Käärijä ja muut muusikot olivat tekemässä työtään ja tämä pösilö ryntää lavalle heilumaan niin, että muusikot säikähtävät. Pösilö selitti, että hänen performanssinsa oli rauhanomainen, mutta mitä sitten? Ei hänellä silti ollut lupaa tulla toisten työpaikalle sekoilemaan ja mistä muusikot muka olisivat tienneet, jos heilujalla olisi ollut vaikka puukko mukana?
Käärijä on aivan varmasti syytön Gazan tilanteeseen, siihen ovat syyllisiä ne, jotka sodan aloittivat Israelia vastaan hyökäten siviilien kimppuun. Menisi tämä Wilhelm sinne paikan päälle neuvomaan ihmisiä, miten eletään rauhassa - hänellä on varmaan jotain asiaan liittyvää erityisosaamista kun rauhanomaisesti tuli lavalle sekoilemaankin.
Ei Gazan asiat kuulu suomalaisille eivätkä ne Käärijän yleisöä kiinnosta eikä pidäkään kiinnostaa.
Mitenhän nuo kommunistit ovat aina neuvomassa vääriä ihmisiä ja väärillä tavoilla ja väärillä argumenteilla, kuten esimerkkinä Elokapinakin?
:)
Niin siis mitäs, mitäs?
QuoteBlomberg kertoo uskovansa "ulkoparlamentaariseen" toimintaan ja päätyneensä suoraan toimintaan alun perin ilmastoasioiden kautta.
Miksi ulkoparlamentaarinen on lainausmerkeissä? Tai no siis siinähän se tulee ilmi kun jäljet johtaa suoraan sylttytehtaalle.
Miettikääs jos joku "ääri/laita/tms. oikeistolainen" ryntäisi jonnekin keikalle vaikkapa punaisen lipun kanssa jossa on keskellä sellainen raajarikkoristillä koristeltu valkoinen pyörylä ja kertoisi uskovansa ulkoparlamentaariseen toimintaan ja päätyneensä suoraan toimintaan alun perin maahanmuuttoasioiden kautta.
Uutisoitaisiinko silloinkin "ulkoparlamentaarisesta" ja vielä neutraaliin sävyyn maahanmuuttoasioista? Jaa ei vai? :roll:
Tänne vaan tämäkin #2. Alkuasukkaat ovat oppineet edellisten vuosien kokemuksista ...
Quote from: KonekäännösItalian lehdistötietojen mukaan taistelu oli Italiassa kattavasti tiivistetty: Milanon uudenvuodenaatto oli kaaoksen yö. Virallisesta kiellosta huolimatta ilotulitteet ja sähinkäiset soivat edelleen ympäri kaupunkia. Palomiehet tekivät 97 poliisi kutsua sammuttaakseen ilotulitteita ja sähinkäisiä. Tulipalot ovat mittakaavaltaan erilaisia, joista vakavimmat johtuvat taloja ja parvekkeita polttavista ilotulituksista.
Uudenvuodenaattoa hyödyntäen Milanossa tapahtui noin 10 yhteenottoa ja hyökkäystä. Vakavin oli tapaus, jossa 16-vuotias miesopiskelija puukotti 18-vuotiaan miesopiskelijan niskaan, kun hän riiteli 16-vuotiaan miesopiskelijan kanssa lähellä Duomo-aukiota.
[tweet]1741836620813246733[/tweet]
Quote from: konekäännösNoin kello 1 yöllä Via Mazzinilla Milanossa 19-vuotias italialainen mies [nainen] oli 30 nuoren miehen ympäröimänä. 30 ihmistä yritti napata hänen laukkunsa ja ojensi kätensä riisuakseen naisen vaatteet, mutta onneksi lähellä oli paljon poliiseja ja mellakkapoliiseja. Poliisin väliintulon vuoksi tekijä luovutti puolitiehen ja pakeni moneen eri suuntaan. Nainen ei loukkaantunut, ja poliisi tutkii parhaillaan tekijän henkilöllisyyttä.
Tapahtumahetkellä Tuomiokirkkoaukiolla päivysti suuri määrä poliiseja ja mellakkapoliiseja estääkseen liian monia nuoria pääsemästä aukiolle. Monet ihmiset kuitenkin kerääntyivät edelleen aukiolle juhlimaan.
Quote from: JoKaGO on 01.01.2024, 18:01:24
^Jutussa kerrotaan kaverin olevan 33-v. kasvatustieteiden opiskelija. Jotkut lapset saavat siitä ryhdikkään opettajan, joka ei varmaankaan mitään (Isänmaallista) propagandaa tule suoltamaan.
Vai kävisikö niin hassusti, ettei tutkinto valmistu koskaan ...
On vaikeaa tuo kasvatustiede, kun 33 veenä ei vieläkään valmistunut.
Lieneekö aktivismi vienyt ajan?
Veikkaan, että moni ns aktivistia ja opiskelija on aika vaiheessa niissä opinnoissa.
Quote from: Caucasian on 01.01.2024, 21:45:54

Yleensä kandi mainitaan jos se on suoritettu. Eli ei sitäkään?
-i-
Näin saat ystäviä ja vaikutusvaltaa... varmasti! Sama juttu kaikissa länsimaissa.
Quote from: konekäännösSuuri Israelin vastaisten mielenosoittajien karavaani on matkalla New Yorkin JFK:n lentokentälle aikomuksena sulkea se, jotta ihmiset eivät voi palata kotiin uudenvuodenaaton jälkeen
[tweet]1741914360119808080[/tweet]
^ Meinaako jenkkipoliisi tosiaan päästää nuo kommunistisianpaskat lentokentälle?
Quote from: Emo on 01.01.2024, 22:42:42
^ Meinaako jenkkipoliisi tosiaan päästää nuo kommunistisianpaskat lentokentälle?
Jo vain, maassaolon edellytysten tarkistamisen jälkeen moni pääsee kotimatkalle lentokoneella.
Quote from: Torspo on 02.01.2024, 01:20:09
Quote from: Emo on 01.01.2024, 22:42:42
^ Meinaako jenkkipoliisi tosiaan päästää nuo kommunistisianpaskat lentokentälle?
Jo vain, maassaolon edellytysten tarkistamisen jälkeen moni pääsee kotimatkalle lentokoneella.
Toivotaan näin. Muuten on kyllä jo liian velttoa järjestyksenpitoa, sitähän on tottunut siihen ajatukseen että heikäläinen poliisi ampuu jos käsikin liikahtaa niin tuollainen lössi paskasakkia ja vielä lentokentälle lentoliikennettä vaarantamaan!
Ei ole Yhdysvallat enää suurvalta kun ei järjestys säily edes omassa maassaan. Ilmankos Suomikin hyväksyttiin Natoon, tarvitsevat oikeasti meiltä apua he siellä.
^
Eiköhän tuossa ole muut tahot huseeraamassa kuin pelkkä paikallispoliisi. Lentoliikenne kai kuuluu omalle aakkoselliselle organisaatiolleen (FAA) joka on sitten liikenneministeriön alaisuudessa joka tekee siis tuosta liittovaltion toimivaltaan kuuluvan. Lisäksi näillä muilla ääkkösorganisaatiolla (DHS) on näppinsä lentoliikenteen turvaamisessa. Jostain syystä ovat 9/11 jälkeen olleet varpaillaan tuon lentämisen kanssa.
Siinäpä vähän naurattais jos päästäisivät nuo "mielenosoittajat" tuonne lentokentälle ja sitten jostain takahuoneesta pelmahtais miehet mustissa ja luotiliiveissä ja ohjais nuo ikkunattomaan rahtikoneeseen jonka suunta olis Guantanamo Bay. 8)
Broolyn Bridge tukittu. Eikä noi pellet edes miksi ne ovat osoittamassa mieltä! Mikä ihmeen Hamas? Epäilen, että nämä on palkattu ilmestymään paikalle.
[tweet]1744411689867440194[/tweet]
Tällä kertaa valkoisen talon nurkilla.
[tweet]1746360302390665254[/tweet]
Nämä tyypit eivät tiedä minkä puolesta ovat mieltään osoittamassa. Spekuloin, että ovat jonkun Soroksen "Avoin sitä avoin tätä" -organisaation palkkaamia.
[tweet]1747911672973378005[/tweet]
[tweet]1773483782688923827[/tweet]
Quote from: Lalli IsoTalo on 18.01.2024, 16:06:19
Nämä tyypit eivät tiedä minkä puolesta ovat mieltään osoittamassa. Spekuloin, että ovat jonkun Soroksen "Avoin sitä avoin tätä" -organisaation palkkaamia.
Se on juurikin näin. Kysellään mitä NYn yliopisto tekee Israelin puolesta. " I really dont know" ja kysyy kaverilta "Do you know what NY is doing about what Israel is doing?" ja kaveri vastaa "I wish I was more educated". Eli tyypillisiä vasuri/woketampioita. Ei hajuakaan mitä vastaan protestoidaan mutta ku vassarikaveritkin tekee näin.
https://youtu.be/AVP6g6gaaIA?si=F3ZBHRd9dww9QzPm&t=211
Tätäkin touhua kustannetaan suomalaisilta varastetuilla rahoilla. Ties mitä terroristeja haalitaan "opiskelemaan" sekä tuhansilla muilla tekosyillä pilaamaan Suomi.
On se kummallista kun ei kotoperäinen roskaväki aiheuta tarpeeksi ongelmia niin sitten pitää haalia lisää maan ääristä.
Quote from: Lalli IsoTalo on 29.03.2024, 23:39:44
[tweet]1773483782688923827[/tweet]
Down with the US?
Trans liput liehuu? Varmaan Gazassa on trans-asiat ollu paremmin? Tai yleensä islamilaisissa maissa?
On kyllä ihmiset hulluja? Mitä näiden kanssa pitäisi tehdä?
(Ainakin 1 keino olisi täydellinen mediapimento näiden sekopäiden touhuille, loppuisi into kun kukaan ei huomaisi)
[tweet]1787458402156945607[/tweet]
^Kaukaa haettu ajatus: tavoite on saada kaikki juutalaiset muuttamaan Israeliin, jonkinlaisen lopun aikoihin liittyvän uskonnollisen syyn vuoksi. Ei tästä enempää tässä ketjussa.
^Lännen islamisoituminen on kyllä täysin juutalaisten ja Israelin edun vastaista. Mitä enempi islamia, sen vähemmän tukea Israelille. Mitä enemmän muslimeja lännessä, sitä ahtaammalla juutalaiset länsimaissa(kin).
Soroksilla on motiivina globalismi, eliitin etu, kulttuurimarxismi ja transhumanismi.
Etnisyydet ja uskonnot ovat näille sivuseikka. Näkevät maailman leikkikenttänä ja ihmiset pelinappuloita.
America Uncovered-kanavalla on muutama video noista yliopistojen mellakoista.
We Need to Talk About These "Peaceful" College Protests...
https://www.youtube.com/watch?v=AssPJZo2uI4
QuotePro-Palestine protests at ivy league schools like Columbia University definitely aren't grappling with an antisemitism problem. But don't worry! The Squad says they're "mostly peaceful" protests! Hm... Where have I heard that before?
Free Palestine Means Death to America?
https://www.youtube.com/watch?v=b4S9aLg1oBE
QuotePro-Palestine protests have erupted at University campuses across America. But who's really behind them? And what are they really after?
Controversial Antisemitism Bill Explained
https://www.youtube.com/watch?v=i3ijl413KG8
QuoteAs US University protests continue over the Israel Hamas War, Congress bans the bible for antisemitism. Wait is that true? An OnlyFans creator claims she was paid to make propaganda. And Biden attempts stand-up, as opposed to his usual hobby: fall-down. Either way, comedy ensues! That and more on this week's America Uncovered headlines.
Something Has Gone Horribly Wrong at the Pro-Palestine College Protests
https://www.youtube.com/watch?v=wIewTEZSO50
QuoteHowever the protests began, the Pro-Palestine college protests have been subverted by outside forces with their own agenda.
Ilkka Vakkurilta pari videota.
Mitä USA:n maineikkaissa yliopistoissa oikein tapahtuu? Poliisit paikalla?
https://www.youtube.com/watch?v=UlzwE0v0clc
USA:n maineikkaissa yliopistoissa kaaos, vandalismi ja poliisi yrittää palauttaa järjestystä.
https://www.youtube.com/watch?v=yWHGd5Dn4G8
Modet, kumpaan tämä kävisi paremmin, tänne vai Israel-ketjuun?
@kgb #252 CCP Uses Hamas to Exploit American Weakness
https://www.youtube.com/watch?v=UC5Cc4CQytg
QuoteWhy are so many of the Pro Palestine protesters on American university campuses Marxists, pushing socialist agendas and calling for Death to America? How does that help the Palestinians? Well there may be more going on than meets the eye.
^Videon loppuosan perusteella riehujat ovat (hyvin pitkälle) ylemmän keskiluokan kermaperseitä, jotka vaativat että heitä rankaista mitenkään riehumisistaan.
Quote from: Lalli IsoTalo on 07.05.2024, 20:14:41
^Videon loppuosan perusteella riehujat ovat (hyvin pitkälle) ylemmän keskiluokan kermaperseitä, jotka vaativat että heitä rankaista mitenkään riehumisistaan.
Vähän niin kuin suomalaiset elo(k)apinalliset...?
Viikonloppuna marssittiin (vai maristiin) Berliinin keskeisellä ostoskadulla Kurfürstendammilla. Siellä pidettiin puhe, jossa haikailtiin Saksan vapauttamisesta siionismista.
Kymmenen vuotta sitten jos joku olisi uskaltanut tuollaista suustaan päästää, olisi liittopäiviä myöden koko kansakunta ollut takajaloillaan ja marssimassa äärioikeistoa vastaan. Nyt ketään ei kiinnosta, vaikka siionismin lopettamiseen on vain yksi keino: Israelin ja israelilaisten tuhoaminen väkivallalla.
En tule ikinä ymmärtämään tätä ristiriitaa.
Rabbi Reuven Kahane sai syytteen, kun hän töytäisi autollaan pro-Palestiina mielenosoittajaa. Mukavan oloinen tyyppi.
QuoteRelative of Notorious Meir Kahane Arrested for Trying to Ram pro-Palestinian Protesters in Manhattan
Reuven Kahane – relative of Meir Kahane, an extremist rabbi who was banned from Israeli politics for racism and ultimately assassinated – was charged with assault in the 2nd degree, an NYPD spokesperson reported
A New York rabbi and real estate developer was arrested on Tuesday and charged with assaulting pro-Palestinian protesters.
Reuven Kahane, 57, was charged with assault in the 2nd degree, an NYPD spokesperson told the New York Jewish Week.
...
The altercation is the latest fallout from the pro-Palestinian encampment at Columbia University. About 25 members of a campus pro-Palestinian alliance had gathered at the corner of Park Avenue and 72nd Street on the Upper East Side Tuesday morning to picket a Columbia trustee's residence. The protest group, Columbia University Apartheid Divest, was a leader of the encampment.
...
Police said Kahane "tapped" one of the demonstrators, who was taken to a local hospital with minor injuries. All three arrested individuals are residents of Manhattan.
...
https://www.haaretz.com/us-news/2024-05-09/ty-article/relative-of-meir-kahane-arrested-for-trying-to-ram-pro-palestinian-protesters-in-manhattan/0000018f-5d0e-d1d4-afcf-fd0eb8050000
Politico: Palestiinalaisia tukevia mielenosoittajia rahoittavat Bidenin suurimmat avunantajat
https://www.suomenuutiset.fi/politico-palestiinalaisia-tukevia-mielenosoittajia-rahoittavat-bidenin-suurimmat-avunantajat/
QuoteJotkut äänekkäimmistä Joe Bideniä ja Israelia vastaan mieltään osoittavista ryhmistä saavat rahoitusta säätiöiltä, jotka saavat rahansa demokraattisten piirien suurimmilta tukijoilta.
Pro-Palestinian protesters are backed by a surprising source: Biden's biggest donors
https://www.politico.com/news/2024/05/05/pro-palestinian-protests-columbia-university-funding-donors-00156135
QuoteSome of the most outspoken groups against Biden and Israel get funding from foundations attached to some of the biggest names in Democratic circles.
Suomessa mielenosoittamista vahvalla tietämyksellä:
Quote
Mielenosoitus Ylellä – Protestoijat tulivat sisään pääkonttoriin
...
– Ylen pitäisi puolustaa arvojaan tänäänkin, eikä ristiriitaisesti ja tekopyhästi vain tietyissä, valituissa konteksteissa. Mikään ei oikeuta Ylen osallistumista Euroviisuihin, kun Israel on mukana, sanoo mielenosoitukseen osallistuva Deniz Kemppainen tiedotteessa.
...
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6ccbd7fd-2c23-4a60-8fbd-e780dc4f44df (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6ccbd7fd-2c23-4a60-8fbd-e780dc4f44df)
Ylen arvot Ylen nettisivuilta:
QuoteYlen arvot
Olemme luotettavia ja vastuullisia – toteutamme tehtäväämme riippumattomasti. Innostamme luovuuteen – annamme rohkeasti tilaa uusille ideoille. Arvostamme ihmistä – yhdessä saamme aikaiseksi parempaa.
https://yle.fi/aihe/strategia (https://yle.fi/aihe/strategia)
"Mielenosoitus Ylellä – Protestoijat tulivat sisään pääkonttoriin"
Sen kerran tai pari kun olen käynyt Ylellä Pasilassa, jäi mieleen, että koko Ylen alue oli iso bunkkeri, jonne ei päässyt edes portista sisään ilman kulkulupaa. Onko tämä pääkonttori nykyään jossain muualla, onko Ylen turvatoimia vähennetty vai onko nämä mielenosoittajat talon sisäistä väkeä?
^Tai Ylen palkkalistoilla olevien kavereita. Joillekin ovet aukeavat vain paremmin :)
Joukko väkivaltaisia pro-Israel vastamielenosoittajia hyökkäsi Kalifornian yliopiston pro-Palestiina leiriin, ampuen ilotulitteitä ja käyttäen pippurisumuttimia.
QuoteA group of Israel supporters have attacked anti-war protesters at UCLA university in Los Angeles in the US. The group was filmed carrying out assaults and using fireworks and pepper spray on demonstrators at the Gaza war protest encampment.
[tweet]1785612631208067285[/tweet]
QuoteUCLA clashes: Pro-Palestinian protesters attacked by Israel supporters
Police delay intervention into 'shocking' attack, featuring masked vigilantes armed with pepper spray and fireworks.
A demonstration against Israel's war on Gaza at the University of California in Los Angeles (UCLA) turned violent when a vigilante pro-Israel mob attacked a solidarity encampment occupied by peaceful pro-Palestinian protesters.
Witnesses said the Los Angeles Police Department (LAPD) only intervened after nearly four hours of the attacks, which started overnight into Wednesday when masked pro-Israel counter-demonstrators, who appeared in their hundreds from outside the university campus, hurled fireworks into the encampment.
The attackers, carrying Israeli flags, then tried to tear down the pro-Palestinian camp, assaulting students with pepper spray, sticks, stones and metal fencing. Police stood by, failing to protect students, who re-commandeered the metal fencing thrown at them to shield themselves, said Joey Scott, an investigative journalist speaking to Al Jazeera from the scene.
Before the police arrived, a group reportedly piled on one person who lay on the ground, kicking and beating them until others pulled them out of the scrum.
...
"Horrific acts of violence occurred at the encampment tonight and we immediately called law enforcement for mutual aid support," Mary Osako, a senior UCLA official, told the campus newspaper the Daily Bruin.
Reporting from Los Angeles, Al Jazeera's Rob Reynolds said the student protesters had stood their ground. The number of injured was not yet known, but reports on social media indicated that some people have been led away with injuries, he said, as he described the "really shocking and ugly scene of violence".
The vigilante mob appeared to come from outside the campus. "They appear to be all largely people who are not of student age and they're not from the UCLA campus, but what they're doing is trying to harass and attack the pro-Palestinian demonstrators," said Reynolds.
Bass called the violence "absolutely abhorrent and inexcusable".
...
https://www.aljazeera.com/news/2024/5/1/ucla-clashes-pro-palestinian-protesters-attacked-by-israel-supporters
Mitä tämä tyyppi oikein sekoilee?
[tweet]1789664424279584944[/tweet]
https://twitter.com/161Dimi/status/1789664424279584944
^Hulluus, joka saa näkemään dikotomioita siellä missä niitä ei ole. Nythän monet jakavat kanssaihmiset tiukasti kahteen täyisin eri luokkaan: Palestiinan arabien kannattajat ja Israelin hallituksen tukijat. Tämä kiihko estää näkemästä vivahde-eroja, esimerkiksi sitä että jokin ihminen tai ihmisryhmä on varovainen antamaan rahaa mahdolliselle terroristiorganisaatiolle vaikka ei olisi kummallakaan puolella.
Quote from: Golimar on 12.05.2024, 20:15:00
Mitä tämä tyyppi oikein sekoilee?
Epäilen hänen haaveilevan islam-uskoisesta Suomesta höystettynä valtaa jakavasta vasemmistokansanosasta. Vasemmiston osa olisi tuomarin (niinkuin aina), islamistien toimeenpanoelin. Päitä menisi poikki, lopulta tietty vasemmistoltakin, mutta niin pitkälle ei ajattelu riitä.
Quote from: Urban Moving Systems on 12.05.2024, 17:19:18
Joukko väkivaltaisia pro-Israel vastamielenosoittajia hyökkäsi Kalifornian yliopiston pro-Palestiina leiriin, ampuen ilotulitteitä ja käyttäen pippurisumuttimia.
...
Hyvä. Erinomaista. Iso peukku tälle aktivismille.
Quote from: Emo on 12.05.2024, 22:03:43
Quote from: Urban Moving Systems on 12.05.2024, 17:19:18
Joukko väkivaltaisia pro-Israel vastamielenosoittajia hyökkäsi Kalifornian yliopiston pro-Palestiina leiriin, ampuen ilotulitteitä ja käyttäen pippurisumuttimia.
...
Hyvä. Erinomaista. Iso peukku tälle aktivismille.
Potut pottuina...
Miksi palestiinalaiset ja heidän tukijat ovat ulkomailla osoittamassa mieltään tai mellakoimassa Israelia vastaan? Miksi eivät mene Gazaan tai Länsirannalle palestiinalaisten avuksi? Hamas voisi tarjota aseet ja maksaa jopa palkkaa.
Quote from: Pallopääkissa on 12.05.2024, 22:56:00

Palkkaa ne saavat ulkomaillakin, Soroksen järjestöiltä, ja onhan siellä turvallisempaakin. Viimeksi kun tarkistin, liksa oli $18/h tms.
Toivottavasti kukaan eurovaaliehdokas ei kannata näitä hulluja. En esim. tiedä kannattaako Junes näitä tai Palestiinan tunnustamista, niin joutuu puntaroimaan hänen ja Hakkaraisen äänestämisen välillä.
Quote from: Lalli IsoTalo on 12.05.2024, 23:11:27
Quote from: Pallopääkissa on 12.05.2024, 22:56:00
Miksi palestiinalaiset ja heidän tukijat ovat ulkomailla osoittamassa mieltään tai mellakoimassa Israelia vastaan? Miksi eivät mene Gazaan tai Länsirannalle palestiinalaisten avuksi? Hamas voisi tarjota aseet ja maksaa jopa palkkaa.
Palkkaa ne saavat ulkomaillakin, Soroksen järjestöiltä, ja onhan siellä turvallisempaakin. Viimeksi kun tarkistin, liksa oli $18/h tms.
Juutalainen Soros inhoaa Israelia ja juutalaisvaltio Israelissa inhotaan Sorosia. Mikä on Sorosin motiivi? Jotain henkilökohtaista? Onko se huhu vai pitääkö paikkansa, että Soros oli sota-aikana natsien kollaboraattori? Tai oliko se hänen isä? George oli nuori kun on syntynyt 1930.
Quote from: Pallopääkissa on 13.05.2024, 00:36:01Juutalainen Soros inhoaa Israelia ja juutalaisvaltio Israelissa inhotaan Sorosia. Mikä on Sorosin motiivi?
Se kuvittelee olevansa jumala. Jatketaan tästä Soros-ketjussa:
Quote from: https://www.latimes.com/archives/la-xpm-2004-oct-04-oe-ehrenfeld4-story.htmlGeorge Soros: The 'God' Who Carries Around Some Dangerous Demons
Oct. 4, 2004
It seems that Soros believes he was anointed by God. "I fancied myself as some kind of god ..." he once wrote. "If truth be known, I carried some rather potent messianic fantasies with me from childhood, which I felt I had to control, otherwise they might get me in trouble."
When asked by Britain's Independent newspaper to elaborate on that passage, Soros said, "It is a sort of disease when you consider yourself some kind of god, the creator of everything, but I feel comfortable about it now since I began to live it out."
Vastaukset Soros-ketjuun, ei tänne!
Quote from: Puskistahuutelija on 07.05.2024, 22:02:27
Viikonloppuna marssittiin (vai maristiin) Berliinin keskeisellä ostoskadulla Kurfürstendammilla. Siellä pidettiin puhe, jossa haikailtiin Saksan vapauttamisesta siionismista.
Kymmenen vuotta sitten jos joku olisi uskaltanut tuollaista suustaan päästää, olisi liittopäiviä myöden koko kansakunta ollut takajaloillaan ja marssimassa äärioikeistoa vastaan. Nyt ketään ei kiinnosta, vaikka siionismin lopettamiseen on vain yksi keino: Israelin ja israelilaisten tuhoaminen väkivallalla.
En tule ikinä ymmärtämään tätä ristiriitaa.
Juutalaisvainoissa ei ole mitään väärää. Kunhan sen tekee oikeilla motiiveilla.
Pääasia on, että ei kanna hakaristilippua. Se on kiellettyä.
Kaikki muu on vain liberalismia ja suvaitsevaisuutta.
Rakasti.
-i-
"Avaruus ja vasemmistolaisten tyhmyys ovat äärettömiä. Tosin ensimmäisestä en ole ihan varma" Vai miten se Einsteinin tokaisu meni.
Yliopisto palkkasi firman maalaamaan jonkun terrorismin puolustajien töhrimän seinän puhtaaksi. Eikös sinne näitä IQ0 porukoita ilmestynyt:
https://www.youtube.com/shorts/7wOfFVdFipY
Hyvä esimerkki vaikutusvaltaisen joukon toiminnasta oman uskonnollis-etnisen ryhmänsä etujen edistämiseksi.
QuotePro-Israel billionaires urged New York crackdown on Gaza protests: Report
WhatsApp leaks reveal group of business leaders discussed ways to pressure officials to clear pro-Palestine protesters.
A handful of powerful businessmen pushed New York City Mayor Eric Adams to use police to crack down on pro-Palestinian student protesters at Columbia University, donating to the politician and offering to pay for private investigators to help break up the demonstrations, the Washington Post has reported, based on leaked WhatsApp conversations.
The story, published on Thursday, says that several billionaires seeking to influence public perception of Israel's war in Gaza discussed means of pushing the mayor and the university's president to end the protests, which were eventually cleared last month amid criticism of the police's heavy-handed response.
"One member of the WhatsApp chat group told The Post he donated $2,100, the maximum legal limit, to Adams that month," the story reads.
"Some members also offered to pay for private investigators to assist New York police in handling the protests, the chat log shows — an offer a member of the group reported in the chat that Adams accepted." The story states that city authorities denied that private investigators were used to help manage the protests.
...
The WhatsApp chat cited by the Washington Post included prominent businessmen such as former CEO of Starbucks Howard Schultz, Dell founder and CEO Michael Dell, hedge fund manager Bill Ackman and Joshua Kushner, brother of former President Donald Trump's son-in-law and adviser on Middle East issues, Jared Kushner.
Other leaders, such as snack company founder Daniel Lubetzky, hedge fund manager Daniel Loeb, billionaire Len Blavatnik and real estate investor Joseph Sitt also said that they held a video meeting with Mayor Adams on April 26.
...
https://www.aljazeera.com/news/2024/5/16/pro-israel-billionaires-urged-new-york-crackdown-on-gaza-protests-report
Quote from: Urban Moving Systems on 21.05.2024, 18:21:53
Hyvä esimerkki vaikutusvaltaisen joukon toiminnasta oman uskonnollis-etnisen ryhmänsä etujen edistämiseksi.
Pro-Israel billionaires urged New York crackdown on Gaza protests: Report
https://www.aljazeera.com/news/2024/5/16/pro-israel-billionaires-urged-new-york-crackdown-on-gaza-protests-report
Hirveää.
Omaa etua, oman ryhmän etua ja oman maan etua ei saa ikinä ajatella. Vain muslimien ja vieraiden (tummempien) etnisten ryhmien ja ulkomaalaisten etu on tärkeä, näin on suomalaisilla ja näin pitää olla israelilaisillakin. Oman ryhmän etua ei saa vastuullinen toimija ja ihmisoikeusihminen edistää.
Kiinan kommunistinen puolue on aiemminkin mainittu Lähi-idän tapahtumissa ja nyt myös palemiekkareissa.
China LOVES Pro Palestine Protests
https://www.youtube.com/watch?v=W2M5EDJqOhg
QuoteUS tech mogul millionaire Neville "Roy" Singham has a lot of ties to the CCP. He's also a major funder of the Pro Palestine protests popping up on US campuses. Coincidence?
Quote from: Emo on 21.05.2024, 18:35:23
Quote from: Urban Moving Systems on 21.05.2024, 18:21:53
Hyvä esimerkki vaikutusvaltaisen joukon toiminnasta oman uskonnollis-etnisen ryhmänsä etujen edistämiseksi.
Pro-Israel billionaires urged New York crackdown on Gaza protests: Report
https://www.aljazeera.com/news/2024/5/16/pro-israel-billionaires-urged-new-york-crackdown-on-gaza-protests-report
Hirveää.
Omaa etua, oman ryhmän etua ja oman maan etua ei saa ikinä ajatella. Vain muslimien ja vieraiden (tummempien) etnisten ryhmien ja ulkomaalaisten etu on tärkeä, näin on suomalaisilla ja näin pitää olla israelilaisillakin. Oman ryhmän etua ei saa vastuullinen toimija ja ihmisoikeusihminen edistää.
Kirjoitit juuri toisessa ketjussa "kourallinen juutalaisia ei voi oikeasti edistää yhtään mitään". Niin että miten se olikaan? Onko lahjonta ja kiristys ok?
Quote from: Urban Moving Systems on 21.05.2024, 18:46:19

Tuosta rahoittajalistasta puuttui eräs George Soros. Olen kuullut, että hänkin olisi rahoittanut joitain tahoja. Hänhän on juutalainen. Miksei hän ole tuossa listassa?
-i-
Quote from: ikuturso on 21.05.2024, 19:03:15

No, kerro sinä miksi ei ole? Tuossa on muuten kahdeksan nimeä ja sinä tarjoat yhtä. Sorosin motiivi voi olla se, että rahoittamalla Palestiinaa tukevia mielenosoituksia ne kielletään, kuten on tapahtunut. Ja jopa laki säädettiin niiden kieltämiseksi. Ensin on järjestettävä mielenosoituksia Palestiinan tueksi, jotta ne voidaan kieltää. Saadaan lisää lainsäädäntöä Sorosin ryhmän suojelemiseksi. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että Soros on Israelin vastainen.

Eivät voi edistää maailman tuhoa, mistä salaliitoista te antisemiittinatsit vouhotatte. Siihen jutiaisia on aivan liian vähän, elleivät länkkärit sitten ole ihan pelkkää tuhkamunaa ja lammasta (ja onhan ne eli me).
Mutta tottakai voivat ajaa oman porukkansa asiaa ja vetää kotiinpäin minkä pystyvät, ja niihän normaali ihminen tekeekin, paitsi vastuullinen länkkärisuvakki ei tee, mutta eipä se normaali olekaan.
Mutta kun maailmassa on vain noin 12 miljoonaa juutalaista ja pelkästään eurooppalaisia nyhveröitä on noin 800 miljoonaa, niin onhan se jo häpeä jos väitätte, että juutalaiset ohjaavat meitä!
Kuinka te kehtaatte? Ei minua juutalainen ohjaa.
Hemmetti, varmaan joku juutalainen sotki mun lainaukset! En yhtään tiedä mitä sekoilin, poistin sen.
En ole itse vastuussa, syy on juutalaisten.
Quote from: Urban Moving Systems on 21.05.2024, 19:40:59
Quote from: ikuturso on 21.05.2024, 19:03:15
Tuosta rahoittajalistasta puuttui eräs George Soros. Olen kuullut, että hänkin olisi rahoittanut joitain tahoja. Hänhän on juutalainen. Miksei hän ole tuossa listassa?
No, kerro sinä miksi ei ole? Tuossa on muuten kahdeksan nimeä ja sinä tarjoat yhtä. Sorosin motiivi voi olla se, että rahoittamalla Palestiinaa tukevia mielenosoituksia ne kielletään, kuten on tapahtunut. Ja jopa laki säädettiin niiden kieltämiseksi. Ensin on järjestettävä mielenosoituksia Palestiinan tueksi, jotta ne voidaan kieltää. Saadaan lisää lainsäädäntöä Sorosin ryhmän suojelemiseksi. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että Soros on Israelin vastainen.
Vastaat kysymykseen kysymällä ja sitten keksit salaliittoteorian, että Soros rahoittaa mielenosoituksia vain tehdäkseen niistä laittomia. Israelkin varmaan sotii Gazassa vain saadakseen Netanjahun ihmisoikeustuomioistuimeen ja vihreät kannattavat sähköautoja vain kohdistaakseen fokuksen kongon maametallikaivoksilla työskentelevään lapsityövoimaan.
Nerokasta. En tuota ole tullut ajatelleeksikaan.
-i-
Quote from: ikuturso on 22.05.2024, 08:15:04

Tuo yllä oleva teksti on sinun fantasiointiasi. Mitään tuollaista en ole väittänyt. Jatkossa en vastaa kysymyksiisi.
Yhdysvalloissa on jo ollut juutalaisia ja Israelia suojelevia lakeja, kuten:
Anti-BDS-laki, jolla pyritään estämään israelilaisten tuotteiden boikotit ja rankaisemaan boikotoijia.
Nyt esitetty Anti-semitism Awareness Act,
joka syntyi Israelin vastaisten protestien seurauksena, tarkoittaisi, että International Holocaust Remembrance Alliancen määritelmä antisemitismistä hyväksyttäisiin osaksi yliopistojen koulutusohjelmia. IHRA:n antisemitismin määritelmä on jatkuvasti muuttuva ja voisi tarkoittaa jatkossa mitä tahansa.
Tämä tarkoittaisi mm. että Israelin kritisoinnista tulisi rangaistavaa.
Tässä vielä lainaus lakiesityksestä:
QuoteUS House passes controversial bill that expands definition of anti-Semitism
...
That is a federal anti-discrimination law that bars discrimination based on shared ancestry, ethnic characteristics or national origin. Adding IHRA's definition to the law would allow the federal Department of Education to restrict funding and other resources to campuses perceived as tolerating anti-Semitism.
...
What is the definition?
IHRA's working definition of anti-Semitism is "a certain perception of Jews, which may be expressed as hatred toward Jews. Rhetorical and physical manifestations of anti-Semitism are directed toward Jewish or non-Jewish individuals and/or their property, toward Jewish community institutions and religious facilities".
According to the IHRA, that definition also encompasses the "targeting of the state of Israel, conceived as a Jewish collectivity".
The group also includes certain examples in its definition to illustrate anti-Semitism. Saying, for instance, that "the existence of a State of Israel is a racist endeavor" would be deemed anti-Semitic under its terms. The definition also bars any comparison between "contemporary Israeli policy" and "that of the Nazis".
...
The IHRA adopted its current definition of anti-Semitism in 2016, and its framing has been embraced by the US State Department under President Joe Biden and his two predecessors.
...
https://www.aljazeera.com/news/2024/5/1/us-house-passes-controversial-bill-that-expands-definition-of-anti-semitism
Quote from: Urban Moving Systems on 23.05.2024, 19:54:50
Quote from: ikuturso on 22.05.2024, 08:15:04
Vastaat kysymykseen kysymällä ja sitten keksit salaliittoteorian, että Soros rahoittaa mielenosoituksia vain tehdäkseen niistä laittomia. Israelkin varmaan sotii Gazassa vain saadakseen Netanjahun ihmisoikeustuomioistuimeen ja vihreät kannattavat sähköautoja vain kohdistaakseen fokuksen kongon maametallikaivoksilla työskentelevään lapsityövoimaan.
Nerokasta. En tuota ole tullut ajatelleeksikaan.
Tuo yllä oleva teksti on sinun fantasiointiasi. Mitään tuollaista en ole väittänyt. Jatkossa en vastaa kysymyksiisi.
Kauhea paikka. Pitäisikö heittäytyä itsetuhoiseksi, miten pääsen tästä yli?
OT: Imaameilla ja fundismuslimeilla on ikävä tapa vastata kysymyksiin kysymyksillä.
K: Miksi pakotatte naiset pukeutumaan säkkiin?
V: Haluaisitko sinä tyttäresi raiskattavan?
K: Sanotte, että peittävä vaatetus ei ole pakollinen. Miksi kuitenkin yhteisö pakottaa naiset pukeutumaan noin?
V: Haluaisitko sinä, että tyttäresi pääsee naimisiin?
Ja tätä rataa. Onnea valitsemallesi tielle.
-i-
Portland Is Teaching Kindergarteners to Join the Intifada
https://www.youtube.com/watch?v=2OfYjNXLlU0
QuoteThe Portland Association of Teachers has teamed up with a group called Teach Palestine, to teach kids as young as five to support Palestine, join the Intifada, and that Israel and the US are bullies.
Säpinää Swedutownissa...
QuoteRuotsi: Auto ajoi Palestiina- mielenosoittajien päälle
Palestiinaa tukeva mielenosoituskulkueeseen törmäsi auto lauantaina Boråsissa, Etelä- Ruotsissa, kertoo SVT.
Poliisi tutkii tapahtunutta, ja on saanut kaksi rikosilmoitusta sen tiimoilta. Autoa ajanutta henkilöä tutkitaan epäiltynä liikenteen vaarantamisesta, ja mielenosoittajia pahoinpitelystä sekä vahingon teosta.
Poliisi sai kello 14 tienoilla ilmoituksen, jonka mukaan auto on törmännyt mielenosoitukseen Boråsin keskustassa, ja ihmisiä on loukkaantunut.
Kadulla, jolla törmäys tapahtui, on auto liikenne sallittua matalalla nopeudella, ja kadulla on töyssyjä.
"Tällä mielenosoituksella on lauantaille pysyvä lupa ilmaista mieltään", kertoo poliisin edustaja. "Mutta juuri tällä kadulla mielenosoituskulkueella ei ollut lupa liikkua".
Palestiinaa tukevaan mielenosoitukseen osallistuneitten mukaan he olivat sallitulla kadulla, ja törmäys tapahtui eri kadulla, kuin poliisi väittää.
Mielenosoittajat ovat tehneet törmänneen auton kuljettajasta ilmoituksen liikenteen vaarantamisesta. Noin 30 mielenosoitukseen osallistunutta on tiettävästi saanut vammoja.
Auton kuljettaja puolestaan on ilmiantanut mielenosoittajat pahoinpitelystä ja vahingon teosta.
"Hänen mukaansa kulkueen kanssa on tullut riitaa", sanoo poliisin edustaja. "Autoa on hakattu pesäpallomailoilla ja renkaita puhkottu puukolla".
Autoilijan mukaan mielensoittajat ovat myös lyöneet häntä kasvoihin.
Poliisi tutkii tapahtunutta, ja on kuulustellut todistajia. Tapahtumasta annetut lausunnot ovat poliisin mukaan ristiriitaisia.
Lähde SVT
https://www.kansalainen.fi/ruotsi-auto-ajoi-palestiina-mielenosoittajien-paalle/
(https://www.kansalainen.fi/ruotsi-auto-ajoi-palestiina-mielenosoittajien-paalle/)
Quote from: Shemeikka on 11.08.2024, 09:19:19
Säpinää Swedutownissa...
QuoteRuotsi: Auto ajoi Palestiina- mielenosoittajien päälle
Lähde SVT
https://www.kansalainen.fi/ruotsi-auto-ajoi-palestiina-mielenosoittajien-paalle/
(https://www.kansalainen.fi/ruotsi-auto-ajoi-palestiina-mielenosoittajien-paalle/)
SVT sanoo että "bilisten körde". Kansalainenfi sanoo, että "auto ajoi".
Nytkö Kansalainen on liittynyt niihin medioihin, joiden mukaan auto ajaa, veitsi iskee ja pyssy ampuu.
Jos lähteessäkin puhutaan autoilijasta, niin vähän nolottaa tuon verkkojulkaisun kielenkäyttö asiassa.
-i-
Quote from: ikuturso on 11.08.2024, 18:48:40

Onhan se aika paranormaalia, että auto itsekseen ajelee väkijoukkoon. Täällä lisää vastaavia tapauksia:
Kielipelit terrorismista uutisoitaessahttps://hommaforum.org/index.php/topic,134482.msg3520917.html#msg3520917
Quote from: Lalli IsoTalo on 11.08.2024, 21:56:03
Onhan se aika paranormaalia, että auto itsekseen ajelee väkijoukkoon. Täällä lisää vastaavia tapauksia:
Kielipelit terrorismista uutisoitaessa
https://hommaforum.org/index.php/topic,134482.msg3520917.html#msg3520917
Niin. Valtamedialta tuo on normikielenkäyttöä. Mutta kritisoi siinä sitten valtamediaa todellisen tekijän ja motiivin hämärtämisestä, kun nuivaksi ja mediakriittiseksi kuvittelemani Kansalainen myös syyllistyy samaan retoriikkaan.
-i-