Etelä-Amerikkalaiset tekevät Länsi- Afrikassa huumeidenjakelubisnestä. Kenen vika?! NO TIETYSTI EUROOPPALAISTEN NISTIEN!
Eurooppalaisten pahuus (http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71584-eurooppalaisten-kokaiininhimolla-pahoja-seurauksia)
Quote–1800-luvulla eurooppalaisten harjoittama orjakauppa oli tuhota Länsi-Afrikan. Kaksisataa vuotta myöhemmin kokaiinikauppa uhkaa tehdä samoin, varoitti YK:n rikollisuuden ja huumeiden torjunnasta vastaavan järjestön UNODC:n johtaja Antonio Mario Costa.
Orjakauppa mainittu!
No juu-u. Afrikan ja Etelä-Amerikan huumelordien junailema huumekauppa on siis puhtaasti Euroopan syytä koska markkinat ovat Euroopassa. Just! Mahtavaa logiikkaa. Tyhmempi voisi kuvitella että se olisi niiden kauppiaiden syytä. Tällä logiikalla maailman asekauppa on afrikkalaisten omaa syytä koska aseet kulkeutuvat Afrikkaan.
"Afrikkalaisten väkivaltaisuudella kova hinta!"
Kerrassaan omituinen tulkinta. Käsittääkseni on suurvaltojen ja eurooppalaisten vika, että Afrikassa tosiaan kulutetaan aikalailla aseita sekä niinikään luoteja. Mutta jos Euroopassa kuluu kokkelia, se ei olekaan toimittajan vika vaan myöskin eurooppalaisten.
On se valkoisen miehen taakka vuan raskas.
En tosin tajua miksi sitä kalpeanaaman syyllisyyttä tarvii joka välissä korostaa, ainakaan tässä vaiheessa valveutuneisuutta ja sivistystä. Liimaisi vain jokaisen negatiivisen uutisen perään "... ja asiahan on sitten Euroopan ja Yhdysvaltojen kollektiivinen syy, Abu Ghraib ja Israel" oli kyse otsonikadosta, tsunamista, auringonpimennyksestä tai huumekaupasta ja tekisi muuten fiksuja raportteja, kyllä se syyllisyys on jo selvitetty jos ei koulun penkillä niin päivän lehdessä tarpeeksi monta kertaa.
Minä napsin jo screenshotteja tuosta uutisesta. Tuohan on ihan järjetöntä että yhtäkkiä narkkari on se suurin paha asiassa. Ei muuta kuin johonkin huumevieroituslaitokseen valistamaan että koksun vetäminen, se on rrrasismia, hyi hyi ettäs pilaatte sillä länsi-afrikkalaisten elämän.
Quote from: Kami on 16.09.2009, 16:40:35
pilaatte sillä länsi-afrikkalaisten elämän
Niin sehän se kamalinta juuri onkin! Mitäpäs narkkarista tai nakkarin läheisistä ja muusta tuhosta kunhan Reilut Ja Ihqut Afrikkalaiset vain säästyisivät VHMn rappioittavalta vaikutukselta. Hyi teitä narkkikset!
Niin. Eurooppalaiset ovat ainoita kokkelin vetäjiä. Ja orjuuttajia. Ja tietenkin rasisteja.
Quote from: pavor nocturnus on 16.09.2009, 17:47:30
Niin. Eurooppalaiset ovat ainoita kokkelin vetäjiä. Ja orjuuttajia. Ja tietenkin rasisteja.
Jep. "Kokkelia nokkaan" = Rassismia. Ja rassisti on ressukka. Entäpäs narkki?
Maailmasta on tullut pahkasikaa.
Nih.
Vetäkää sitten vaan pelkkää mämmiä ja tuohivirsuja nokkaanne, kun ootte noin rasisteja!!!
http://en.wikipedia.org/wiki/Killing_Pablo_(book)
Uskomaton tarina ja filmikin näyttää ilmestyvän 2011!
Älkää hei nyt olko noin negatiivisia.
Kirjoittajahan ii-han varmasti tarkoitti, että Euroopan vuotava eteläraja tuhoaa Afrikan ja siksi on kiireesti saatava toimiva rajavalvonta ja tiukat rajoitukset maahantulolle!
;D