Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: marjanpoimija on 09.01.2022, 15:06:21

Title: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: marjanpoimija on 09.01.2022, 15:06:21
Suuri osa foorumin jäsenistä on oletettavasti persujen kannattajia (?) Osa kannattaa persuja laajasti, osa siksi, että se on ainut aidosti maahanmuuttokriittinen puolue, ja siksi ainut vaihtoehto. Aina silloin tällöin huomaan, että muissakin puolueissa puolueissa on tolkun ihmisiä. Ei niitä montaa ole, mutta aina sieltä joku erottuu edukseen.

Tässä ketjussa voit antaa (muille kuin ps) kansanedustajalle, ministerille, kuntapoliitikolle, tai jollekin muulle koko kansan tuntemalle, tai vähemmän tunnetulle henkilölle ruusuja, kehuja, tunnustusta, plussaa jne.

Että tämä ketju pysyisi siistinä, niin kirjoita ensin henkilön nimi, puolue ja titteli. Tämän alle sitten vapaamuotoisesti ja -pituisesti perustelut, miksi juuri hän on ruusunsa ansainnut. Pidetään ketju myös muutenkin siistinä. Ei lähdetä haukkumaan ketään, ei ruusuja saaneita tai niitä antaneita. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.

esim.

Paavo Pesusieni, Kokoomus, kansanedustaja

Todellinen herrasmies. Nauttii suurta suosiota yli puoluerajojen. Oli ainut, joka uskalsi äänestää ei eskimopuikko-keississä. Pälä pälä pälä pälä, plaah plaah plaah. jne. jne. jne

Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: marjanpoimija on 09.01.2022, 15:07:18
Antti Kaikkonen, keskusta, puolustusministeri

Todella särmän oloinen mies. Hoiti hx-hankkeen mielestäni todella tyylikkäästi ja oli mukana hommaamassa suomelle uudet lelut. Muutenkin tyylikäs esiintyjä. Ei turhia kohuja (pl vaalirahakohu) siviilielämässä. Puhuu pääosin selkosuomea, ei poliittista mongerrusta. Uskon, että edustaa hyvin suomea myös ulkomaankeikoillaan. Ei pahaa sanottavaa. Harmittaa vain, että on "väärässä firmassa" olisi kova äijä persujen leirissä. Presidenttiainesta.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: ikuturso on 09.01.2022, 16:31:08
Eija-Riitta Korhola. Kokoomus, ex KD, ex europarlamentaarikko (ensin kd ja sitten kok).

Persumpi kuin moni persu.

-i-
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Atte Saarela on 09.01.2022, 16:41:34
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne on ollut näkyvin ydinvoiman puolestapuhuja vihreissä. On tietysti vaikea sanoa kuinka paljon on myötävaikuttanut vihreiden ydinvoimaantumiseen, mutta varmasti ainakin jonkin verran.

Saanut huomiota Saksassakin (Google-käännös)

https://www.welt.de/politik/ausland/plus236118176/Finnische-Gruene-Natuerlich-ist-Atomkraft-nachhaltig.html
Quote
WELT AM SONNTAG: Herra Harjanne, Suomen vihreät olivat kerran skeptisiä ydinvoiman suhteen. Ei tänään. Miten se tapahtui?

Atte Harjanne: Se oli muutos, joka alkoi vuosikymmenen alussa. Kaikki puolueen jäsenet eivät menneet mukaan, mutta vuonna 2020 poistimme ydinasevastaisen kannan. Sanomme, että meidän kaikkien on käytettävä kestäviä tekniikoita päästäksemme eroon fossiilisista polttoaineista.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Mäyräkoira on 09.01.2022, 17:13:13
Mä arvasinkin jo että joku tulee harkimoa tänne kehumaan..

Mutta asiaan. Mä annan kehuja sille Holopaisen Hannalle, vihreiden kansanedustajalle, joka taannoin ehdotti vesipuhveleiden kasvattamista Suomessa. Ja kehut vain sen takia, että hän näkee Suomessa tulevaisuudessa isojen kotieläinten pitämisen mahdollisena,  eikä mitään kasvissyöntifasismia, taitaa hanna olla järkevämpiä vihreitä. Toisaalta kannattaa suhtautua näihin hieman varauksellisesti.. Tietenkin...

Elinkeinoministeri lintilä on myöskin asiallisen oloinen mies. Toki löytyyhän nyt monia, lukemattomia samanlaisia.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Ari-Lee on 09.01.2022, 23:20:13
Sari Esayah, kd, kansanedustaja.

Kotihoidon puolustaja. Hyvä puhumaan asiaa.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: ikuturso on 09.01.2022, 23:22:54
Päivi Räsänen KD, kansanedustaja

Ei peräänny vakaumuksessaan edes valtakunnansyyttäjän painostuksessa.

-i-
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: justustr on 10.01.2022, 00:09:46
Hannu Hoskonen (kesk): periaatteiden mies sydänjuuriaan myöten. En ole läheskään kaikesta Hoskosen kanssa samaa mieltä, mutta tuntuu, että mies seisoo aidosti mielipiteidensä takana eikä ole poliittinen broileri. Hoskonen on nykykepun johdon kanssa jatkuvasti sukset ristissä ja eteneminen uralla pysyvästi stopissa, mutta Hannu ei loikkaa, koska ei omien sanojensa mukaan halua hylätä keskustaa eikä leimautua loikkariksi. Persuissa Hoskonen pääsisi heittämällä läpi ja saisi heti vastuulisia pestejä, mutta kun periaate on niin sen takana seistään. Vanhan koulun jäärä, hyvällä tavalla.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Paawo on 10.01.2022, 12:05:06
Kaikesta ilkeämielisyydestäni huolimatta ruusukimppuni saa Paavo Arhinmäki, Vas, kansanedustaja.

Niin kauan kun ei kiihdy pystyy tuottamaan valtakunnanpoliitikolle varsin epätyypillistä satiirisen itsekriittistä puhetta josta olisi monella sanasepollakin oppimista.

Esimerkkinä haluan mainita kun taannoin Arhinmäen vieraillessa Heikelän ja Koskelon youtube-jaksossa mainitsi että vihreiden ja vasemmiston suurin ero piilee siinä että vihreät ovat hyviä ihmisiä. ;D
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Kim Evil-666 on 10.01.2022, 12:36:29
Voisin noin periaatteessa lähettää ruusuja lähes kaikille näkyville poliitikoille. Lähes kaikkien kohdalla ruusujen väri olisi kuitenkin musta.

Tässä on toistaiseksi nostettu esiin muutamia poliitikkoja- joilla on ansionsa- mutta myös syntilistansa. Kaikkosen kohdalla ajattelin- että kehujen on pakko olla satiiria. Mieshän on poliittinen broileri, joka selkeäsanaisuudestaan huolimatta työstää suustaan ulos pääosin poliittista jargonia. Mies oli parhaimmillaan "Kanki-Kaikkosena". Silloin häneen pystyi suhtautumaan vitsinä. Kepulainen broileri on kansalle aina vaaran paikka- pahimmasta päästä olevaa sullemulle-klaania.

KD- kaksikko on inhimilliseltä katsontakannalta katsottuna vähäsyntisin- mitä tulee tavallisen kuulijaan peilaten. Nuivuuden kannalta katsottuna heidän perisyntinsä on ollut mokutuksen kanssa pukeutuminen samaan hameeseen. Myös persujen istuttaminen salin oikeaan laitaan äärioikeistoviitteenä- sai kristillisiltä siunauksen. Essayah on monissa asiakysymyksissä uskottava keskustelija- luottamusta herättävä. Hän on suomalaisista poliitikoista mielestäni parhaasta päästä. Räsäsen syntilistan- kenties kohokohta oli kansallinen utaretutkijamme. Tällöin voi kysyä: Kuinka helvetin pihalla voi sisäministeri ollakaan- kun nimittää pallille ihmisen, joka väittää virastonsa tuntevan kaikkien välmerisoutelijoiden taustat. Pahapaha synti, mutta muuten omaa kohtuullisen siedettävän katsontakannan moniin asiakysymyksiin. Nämä kaksi saisivat itseltänikin kaikesta huolimatta väriltään punaisen ruusun.

Korhola on mielestäni esille nostetuista ehdottomasti ruusunsa ansainnut. Uskaltaa uida poliittista valtavirtaa vastaan- ja tekee sen useimmiten tyylillä. Kuten jo sanottua- vaikuttaa persummalta kuin suurin osa persuista. Lisäksi uskottavuus on suomalaisessa kontekstissa kaikilta osin kelvollista luokkaa. Jos naisia hamutaan persuihin johtotehtäviin- olisi Korholan tapainen nainen ruusujakin arvokkaampi ilmestys kaikilla tavoin. Hänellä on usein tapana puhua asioista asioina, ilman ideologian mustaamaa taustaa.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: ikuturso on 10.01.2022, 12:47:26
ˆ Vaikka meillä on tuolla etnon merkityksen tai suomalaisuuden määrittelyn puolella Kim-evilin kanssa hieman polut erkaantuneet, niin on hienoa huomata edelleen, että politiikan tilannetajussa ollaan pitkälti samoilla urilla.

Heil Lappi, Heil pystykorvat ja Heil Korhola!

-i-
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Faidros. on 10.01.2022, 13:20:39
Quote from: Kim Evil-666 on 10.01.2022, 12:36:29
Korhola on mielestäni esille nostetuista ehdottomasti ruusunsa ansainnut. Uskaltaa uida poliittista valtavirtaa vastaan- ja tekee sen useimmiten tyylillä. Kuten jo sanottua- vaikuttaa persummalta kuin suurin osa persuista. Lisäksi uskottavuus on suomalaisessa kontekstissa kaikilta osin kelvollista luokkaa. Jos naisia hamutaan persuihin johtotehtäviin- olisi Korholan tapainen nainen ruusujakin arvokkaampi ilmestys kaikilla tavoin. Hänellä on usein tapana puhua asioista asioina, ilman ideologian mustaamaa taustaa.

Tämä. E-RK on ollut aina kokoomuksen suosikkini.
E-RK ei ole koskaan ollut puolueen vietävissä ja jopa uskon, että hänet "syrjäytettiin" liian vahvana EU-vastaisen linjan kannattajana kokoomuksen kärkiehdokkaista EU:n kovapalkkaisiin mitääntekemättömiin syövereihin.
Samalla lailla Soini myös pelasi aikaa JH-a:n kanssa, "päästäessään" hänet Brysseliin.

Ajatelkaas, jos Eija-Riitta Korhola olisi kokoomuksen puheenjohtaja, niin millaisen hallituksen me saisimmekaan! ;)

PS: Jos E-RK:n politiikka olisi vallitsevana kokoomuksessa, vaihtaisin takaisin kokoomukseen, vuosikausien jälkeen, niin olen kypsynyt jo joidenkin persupoliitikoiden huomiohuoraamiseen missä milloinkin tapahtuvien häppeningien myötä.
Myös PS:n hiljaisuus NATOon liittymisen vuoksi on sairasta.
Vähän vielä Venäjän uhkaa lisää, tulen äänestämään kokoomusta, koska se on ainoa puolueena joka kannattaa NATOa.
Muu poliittinen adenda tulee jäämään tämän alle.

Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Faidros. on 10.01.2022, 13:45:52
Quote from: Hohtava Mamma on 09.01.2022, 23:55:21
Jussi Niinistö, Siniset, puolustusministeri "evp". Sai aikaan monia oikeasti Suomen puolustuskykyä parantavia päätöksiä. Harvinainen poliitikko, vaikutti ajattelevan Suomen etua ennen omaansa. Valitettavasti ryvettyi sinisissä. Jos ei olisi loikannut, olisiko saanut haluamiaan muutoksia läpi? Minulla ei ole tähän vastausta, mutta puolustusministeri olisi vaihtunut 2017 ellei olisi loikannut. Tuhosiko oman uransa hölmöyttään vai Suomen edun vuoksi?

Tästä täysin samaa mieltä.
Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, antoiko Jussi Niinistö käskyn puolustusministerinä tosiaan 2015 varusmiehille kantamaan geelitukkien kasseja Suomeen? Epäilen. Veikkaan, että käsky varusmiehille tuli jostain alemmalta kuin ministeritasolta.

Muistaako kukaan kun Niinistö vieraili Lauri Törnin haudalla ministeriaikanaan? Kuka helvetin nykyinen ministeri voisi tehdä niin? Kaikkonen!? ;D

Mielestäni Jussi Niinistö on hyvä jätkä, oli hyvä puolustusministeri ja ansaitsee ainakin Faidroksen kunnioituksen, vaikka erehtyi kerran.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: marjanpoimija on 10.01.2022, 14:21:48
Kiva, että ketjuun on tullut vastauksia, mutta

EI VOI OLLA NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ JA NOUDATTAA AVAUSPOSTAUKSEN OHJEITA!?

Nimi, puolue, titteli. Tämän jälkeen perustelut.
Selkeää. Siistiä. Ei niitä nimiä jaksa tuolta tekstin seasta kaivaa.

Ohjeistin myös olemaan arvostelematta ruusujen antajaa tai saajaa. Esim. Itse annoin tunnustusta Kaikkoselle, ja heti pitää itkeä. Päläpälä kun se on semmonen, ja tämmönen. Ja Päläpälä tehnyt niin ja näin. Plaah plaah.

Ei näin :) En ole Mode, mutta ketjun avaajana nyt vähän ohjeistan. Ryhdistäytykää apinat!
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 10.01.2022, 14:50:34
Kokoomukselle iso kiitos osakesäästötileistä ja sen mukanaantuomista sadoista uusista työpaikoista jo tähän mennessä.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Lalli IsoTalo on 10.01.2022, 16:06:09
Quote from: marjanpoimija on 10.01.2022, 14:21:48
Ryhdistäytykää apinat!

Ei apinoita voi ryhdistää! Kysy vaikka modeilta, jotka kirjoittavat ohjeet lainausten pakollisuudesta ja pituudesta noin 313 kertaa vuodessa lukuisiin eri ketjuihin, eikä viesti silti mene perille.

Koijaus on ainoa asia mitä apinoille voi yrittää onnistuneesti tehdä.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Hippo on 10.01.2022, 18:34:18
Ilkka Kanerva, Kokoomus.

Vanhan liiton poliitikko positiivisella tavalla. Vaikuttava puhuja. Hyviä näkökulmia puolustuspolitiikasta. Muistaa pääsääntöisesti kaikki tapaamansa ihmiset.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: ikuturso on 10.01.2022, 19:53:15
Kari Rajamäki, SDP ex kansanedustaja ex ministeri

Torppasi Hanna Mäntylän kanssa paperittomien ilmaisia terveyspalveluita esittäneen lain pöydättämällä sen niin myöhään, että se ei enää kerinnyt saman eduskunnan käsittelyyn. Viimeinen tekonsa ennen kuin jättäytyi politiikasta.

Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho, Vas, kansanedustajia

Vastustivat Kataisen sixpackia ja luottamusäänestyksessä äänestivät hallitusta vastaan. Muodostettuaan kahden hengen "vasenryhmän", olivat hyvin hallituskriittisiä. Valitettavasti tämä kriittisyys on sittemmin haihtunut...

-i-
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Alaric on 10.01.2022, 22:49:21
Quote from: marjanpoimija on 10.01.2022, 14:21:48
Kiva, että ketjuun on tullut vastauksia, mutta

EI VOI OLLA NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ JA NOUDATTAA AVAUSPOSTAUKSEN OHJEITA!?

Nimi, puolue, titteli. Tämän jälkeen perustelut.
Selkeää. Siistiä. Ei niitä nimiä jaksa tuolta tekstin seasta kaivaa.

Ohjeistin myös olemaan arvostelematta ruusujen antajaa tai saajaa. Esim. Itse annoin tunnustusta Kaikkoselle, ja heti pitää itkeä. Päläpälä kun se on semmonen, ja tämmönen. Ja Päläpälä tehnyt niin ja näin. Plaah plaah.

Ei näin :) En ole Mode, mutta ketjun avaajana nyt vähän ohjeistan. Ryhdistäytykää apinat!

Aloitusviestissä oli tosiaan hyvin selkeät ohjeet. Ei voi olla niin vaikeaa tajuta.

Ties kuinka monessa muussa ketjussa voi valittaa niistä poliitikoista eli pidetään tämä ketjun aloittajan ohjeistuksen mukaisena.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Augustus on 10.01.2022, 23:09:25
Li Andersson, Vasemmistoliitto , opetusministeri

Andersson oikeasti hyvin söpön oloinen, toisin kuin moni muu politiikko. Tämä ei ole mikään kyseisen politiikon tekemisiin liittyvä meriitti vaan sellainen fiilispohjainen mielipide. Mielestäni on tietynlainen meriitti omata tuollainen habitus, joka ei synnytä suoraan mitään negatiivisia fiboja, ainakaan mulle. Voisin itse viettää illan (ja yönkin.. ) hänen kanssaan punaviinin ääressä. Kylmänkoleita asiapolitiikkoja on maa pullollaan.  :D
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Kim Evil-666 on 10.01.2022, 23:29:59
Junes Lokka (ASYL) Kivi yhteiskunnallisen hegemonian rattaissa. Aiheuttaa pahennusta hyvesignaloivassa hyväveliverkostossa- ja on mokutusvastaisen rintaman kärki omalla jäljittelemättömällä tyylillään. Grooming-ringin esilletuonti- ja siitä seurannut keskustelu, sekä oksentelu valtaapitävien tahoilla- ansaitsisi kokonaisen kimpun ruusuja.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: marjanpoimija on 25.02.2022, 22:24:54
Quote from: marjanpoimija on 09.01.2022, 15:07:18
Antti Kaikkonen, keskusta, puolustusministeri

Todella särmän oloinen mies. Hoiti hx-hankkeen mielestäni todella tyylikkäästi ja oli mukana hommaamassa suomelle uudet lelut. Muutenkin tyylikäs esiintyjä. Ei turhia kohuja (pl vaalirahakohu) siviilielämässä. Puhuu pääosin selkosuomea, ei poliittista mongerrusta. Uskon, että edustaa hyvin suomea myös ulkomaankeikoillaan. Ei pahaa sanottavaa. Harmittaa vain, että on "väärässä firmassa" olisi kova äijä persujen leirissä. Presidenttiainesta.
Jatkan ruusujen jakamista samalle jannulle.

On kyllä ollut särmä äijä tässä Ukrainan kriisissä. Vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Reaaliteeteissä. Ei kaunistele, ei liioittele. Hatuttaa vaan edelleen, että on kepulainen.

Aatelkaa tuon tilalle joku tyttituppurainen tai anttikurvinen :facepalm:

Voihan olla, että jossain vaiheessa paljastuu jotain ja takki kääntyy, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Kintermuna on 25.02.2022, 22:46:44
Annan ruusuja Sanna Marinille, SDP, pääministeri ja  Pekka Haavistolle, Vihr. ulkoministeri. Marin on ehostautunut ulkoisesti uudella tyylillä ja antaa jämäkkiä tuomioita vielä kimeämmällä äänellä kuin aiemmin.

Haavisto järkkäilee tiedotustilaisuuksia kun se kerran on nyt kannattavaa näkyvyyden maksimoimiseksi ja kulmat rytyssä helvetin vakavia tuomioita myös jakelee.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Atte Saarela on 24.03.2022, 20:35:25
Sanna Marin on ahkera, vahva ja tasapainoinen ihminen joka selvästi yrittää aina tehdä parhaansa ja parhaan tiedon perusteella mitä hän pystyy hankkimaan..

Ei ehkä omaa samanlaista pitkäjänteistä näkemystä kuin jotkut muut poliitikot, mutta on parhaasta päästä mitä demaripääministeri voi olla.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Lahti-Saloranta on 24.03.2022, 20:53:22
Harry Harkimo, liike nyt
Hyvin asiallinen heppu, monessa asiassa olen samaa mieltä. Ei ole sellainen lipevä pölynimurikauppias.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: Uuno Nuivanen on 24.03.2022, 20:55:20
Quote from: Lahti-Saloranta on 24.03.2022, 20:53:22
Ei ole sellainen lipevä pölynimurikauppias.

Sillä on vain oma tyylinsä myydä niitä pölkkäreitä.  :)
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: aged on 24.03.2022, 21:09:04
Ano Turtiainen, VKK, pj

Osoitti, että kenestä tahansa voi tulla kansanedustaja. Ihan kenestä tahansa ilman mitään rajoituksia.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: marjanpoimija on 24.03.2022, 21:58:32
Quote from: Atte Saarela on 24.03.2022, 20:35:25
Sanna Marin on ahkera, vahva ja tasapainoinen ihminen joka selvästi yrittää aina tehdä parhaansa ja parhaan tiedon perusteella mitä hän pystyy hankkimaan..

Ei ehkä omaa samanlaista pitkäjänteistä näkemystä kuin jotkut muut poliitikot, mutta on parhaasta päästä mitä demaripääministeri voi olla.
Sanna Marin, sdp, pääministeri

Pakko kyllä antaa myös tunnustusta. En olisi uskonut, että tämäkin päivä tuli.
Pari vuotta johtanut pandemian keskellä ja nyt sodan aikana, joka muuttaa koko maailman meiningin. Jääprinsessa näköjään myös ulkokuoren sisältäkin. Kylmästä olemuksesta voi olla hyötyäkin.

Moni olisi jäätynyt täysin, joku ehkä vetänyt vielä paremmin. Helppo se on täältä huudella.

Ja ettette luule, että olen lopullisesti seonnut, niin totean. En ikinä, en missään olosuhteissa äänestäisi häntä! Mutta koska tämä on ruusujenjakoketju, niin kyllä on kehut ja ruusut ansainnut.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: JoKaGO on 24.03.2022, 22:40:31
Quote from: marjanpoimija on 24.03.2022, 21:58:32

Kaipolan paperitehdas kiinni = Vihersiirtymä
Seko-seko-velvoite = Diesel-polttoaineen hinta yli bensan hinnan + Diesel-vero
Suomi on Euroopan rikkain maa = Velkarahaa Italian mafialle ja Puolan "epä-oikeusvaltiolle"
PM:n luontoiedut = 5000 e/kk "aamiaisiin"
PM on PM 24/7/365 = Bilettämään koronarajoitusten aikaan korona-altistuneena, virkakännykkä "unohtui" kotiin.
PM:n virka-asunto = Hyvä paikka bilettää LGTB.... porukan kanssa koronarajoitusten aikaan valden piikkiin.
Tampereen kämppä = Se osoite, jonne verottaja lähettää postia, eikä Hallintotieteiden Maisteri ymmärrä, että joka kevät se täytyy tarkastaa itse.

On se, maailman paras, on se piikikkäät varret ansainnut :facepalm:
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: marjanpoimija on 25.03.2022, 09:18:45
Quote from: marjanpoimija on 09.01.2022, 15:06:21
Suuri osa foorumin jäsenistä on oletettavasti persujen kannattajia (?) Osa kannattaa persuja laajasti, osa siksi, että se on ainut aidosti maahanmuuttokriittinen puolue, ja siksi ainut vaihtoehto. Aina silloin tällöin huomaan, että muissakin puolueissa puolueissa on tolkun ihmisiä. Ei niitä montaa ole, mutta aina sieltä joku erottuu edukseen.

Tässä ketjussa voit antaa (muille kuin ps) kansanedustajalle, ministerille, kuntapoliitikolle, tai jollekin muulle koko kansan tuntemalle, tai vähemmän tunnetulle henkilölle ruusuja, kehuja, tunnustusta, plussaa jne.

Että tämä ketju pysyisi siistinä, niin kirjoita ensin henkilön nimi, puolue ja titteli. Tämän alle sitten vapaamuotoisesti ja -pituisesti perustelut, miksi juuri hän on ruusunsa ansainnut. Pidetään ketju myös muutenkin siistinä. Ei lähdetä haukkumaan ketään, ei ruusuja saaneita tai niitä antaneita. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.

esim.

Paavo Pesusieni, Kokoomus, kansanedustaja

Todellinen herrasmies. Nauttii suurta suosiota yli puoluerajojen. Oli ainut, joka uskalsi äänestää ei eskimopuikko-keississä. Pälä pälä pälä pälä, plaah plaah plaah. jne. jne. jne

Quote from: marjanpoimija on 10.01.2022, 14:21:48
Kiva, että ketjuun on tullut vastauksia, mutta

EI VOI OLLA NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ JA NOUDATTAA AVAUSPOSTAUKSEN OHJEITA!?

Nimi, puolue, titteli. Tämän jälkeen perustelut.
Selkeää. Siistiä. Ei niitä nimiä jaksa tuolta tekstin seasta kaivaa.

Ohjeistin myös olemaan arvostelematta ruusujen antajaa tai saajaa. Esim. Itse annoin tunnustusta Kaikkoselle, ja heti pitää itkeä. Päläpälä kun se on semmonen, ja tämmönen. Ja Päläpälä tehnyt niin ja näin. Plaah plaah.

Ei näin :) En ole Mode, mutta ketjun avaajana nyt vähän ohjeistan. Ryhdistäytykää apinat!

Annettujen ohjeiden noudattaminen tuntuu olevan joillekin mahdoton tehtävä. En ole moderaattori, mutta näille ohjeille on myös modejen siunaus.

Annoin kehut Marinille. Ei ollut helppoa, en tykkää persoonasta sitten yhtään. En tykkää aamupalakohuista, en kännykän unohtamisesta, en monista päätöksistä, mutta mielestäni hän on johtanut hyvin. Nuori tyttö ja Pandemia, Sota, Natoon liittyminen. Hyvin vetää.

Jos joku haluaa purkautua ja vaikka haukkua minut, niin antaa tulla vaan. Laita vaikka YV, ja vittuile niin paljon kuin huvittaa, jos se sun oloasi helpottaa.
Title: Vs: Anna ruusuja poliitikoille (ei PS)
Post by: supersankaritar on 27.03.2022, 22:58:27
Tämä ilahdutti minua,koska tunnen ihmisen,joka meni psykoosiin ja todellakin kuului kyllä hoitoon,mutta ei sinne itse olisi tahtonut. Joutui sitten siellä olemaan läheistensäkin mielestä jo liian kauan,joten lasku oli sen mukainen ja joutui mm. myymään autonsa maksaakseen sen. Mun mielestä rahaa menee paljon turhempaankin ja ehkä jopa madaltaisi kynnystä omaisille hommata joku (vaarallinen)  henkilö tahdon vastaiseen hoitoon,kun se ei johtaisi taloudelliseen ahdinkoon.https://vasenkaista.fi/2022/03/anna-kontulan-lakialoite-tahdonvastainen-hoito-maksuttomaksi/