Quote
Lahden vihreiden puheenjohtajalle rikostuomio: Antoi 178 lampaan kärsiä – syytti rikosprosessia ajojahdiksi
Eläinlääkärin mukaan kuolleet eläimet olivat aliravittuja.
Lahden vihreiden puheenjohtaja Pauliina Palo ja hänen miehensä tuomittiin perjantaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa eläinsuojelurikoksesta.
Maatalousyrittäjänä työskentelevä Palo ja hänen miehensä pyörittivät Koiskalan kartanon toimintaa. Tilalla hoidetaan verkkosivujen mukaan noin 200 luomusuomenlammasta.
Nälkiintyneitä eläimiä
Eläinlääkäri teki tarkastuskäynnin kartanolle marraskuussa 2019. Eläinlääkärin mukaan tilalla oli tuolloin 178 lammasta, joita pidettiin tarkastuskäynnin aikana ulkolaitumella ilman minkäänlaista sääsuojaa. Eläinlääkärin mukaan eläimillä ei ollut myöskään kuivia makuupaikkoja.
Syytteen mukaan eläimille ei myöskään ollut annettu riittävästi kunnollista rehua. Laitumelta saatu heinä oli eläinlääkärin mukaan vuodenajasta johtuen ravintoköyhää ja käytettävissä ollut lisäheinäkin heikkolaatuista.
Eläinlääkärin mukaan eläinten ruokinta oli ollut puutteellista jo pidemmän aikaa, koska tarkastetuista 104 uuhesta 44 todettiin erittäin laihoiksi tai nälkiintyneiksi ja 48 karitsasta 22 erittäin laihoiksi. Kummassakin ryhmässä oli lisäksi huomattava määrä laihoiksi luokiteltavia eläimiä. Lisäksi tilalta löytyi kuollut uuhi ja karitsa, joiden kuolinsyy eläinlääkärin mukaan liittyi aliravitsemukseen.
X
Lisäksi kolme pässiä todettiin huonojalkaisiksi, yhdellä uuhella todettiin akuutti ja kymmenellä uuhella krooninen utaretulehdus. Yhdellä uuhella todettiin toisen utarelohkon kuolioituminen. Eläinlääkärin mukaan eläimille ei ollut hankittu tarvittavaa hoitoa.
Eläinlääkäri määräsi tilanpitäjiä hoitamaan asiat kuntoon, mutta vuotta myöhemmin tilanne ei ollut syytteen mukaan merkittävästi muuttunut.
X
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8d4aa4d9-9f85-4a50-86e5-fbd8c03717c8 (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8d4aa4d9-9f85-4a50-86e5-fbd8c03717c8)
Quote
Saamamme tuomio on todistus siitä, että Suomessa voidaan tuomita syytön syylliseksi ilman todisteita sana sanaa vastaan. Maassa, jossa eläinlääkärin sana on laki ja kansalainen on ilman oikeusturvaa.
X
https://pauliinapalo.fi/ (https://pauliinapalo.fi/)
^Melkoista selittelyä tuolla pauliinapalo.fi kommenteissa :facepalm:
Ja varmasti jos sinne menisi toinen eläinlääkäri antamaan toisen mielipiteen vaikkakin samankaltaisen niin itku olisi että ammattiryhmä kiistä toisiaan
On tullut erinäisissä yhteyksissä arvosteltua luomutuotantoa tehottomuudesta ja haaskauksesta... Tässä nyt ei ainakaan ole sitten rehuja haaskailtu, toki onhan tuo eläinlääkärinkin huomio vain "mielipide" (kuten Halla-ahon tuomio), mutta kyllähän tämä aika kornilta vaikuttaa.
Pohjoismainen "vihreys" tuskin ainakaan tämän perusteella eläinten kärsimyksiä vähentää, joskin uskoisin lampaiden kasvattamisen olevan Vihreän puolueen sisällä aika marginaalihommaa.
Mistähän saisi selvitettyä myyntivirran? Onko mennyt myös lampaat teuraalle paikkaan, jossa hygienialla ei niin väliä, kunhan imaami lausuu aamenen..?
Helppo syyttää ilvestä joka vie aina heikoimmat saaliseläimet ensin. Yhyyyhyy, luontokin on vihreiden luontotajua vastaan! :'(
Eikös vihreiden nimenomaan pitäisi olla luonnon ja eläinten puolella, ainakin olen kuullut joskus sen kuuluvan puolueen tärkeimpiin arvoihin?
Kuinkas tässä nyt näin kävi? :'(
En tiedä kuinka tiukkaa lammastaloudessa on, mutta pohjoisen porotaloudessa on aina selvä piikki petovahingoissa silloin, kun menekki tai hinta on ollut alhaalla.
Nyt menee kyllä ohi aiheen, mutta miksi Lapissa ei järjestetä rikkaille idiooteille porosafareita, joissa olisi mahdollisuus ampua itse poro, saada siitä trofee ja lihat, miten vain herra haluaa(lue maksaa). Varakkaalle metsästäjälle pakastin täyteen vihreää ekolihaa!
Siinä sitten voisi rikas(kotimaassaan) tarjoilla eräämaasta itse ammuttua egkolosta lihaa illalliskutsuillaan ja kaikki taputtaisivat hänen ilmastoteolleen! ;D
Kai joku poroisäntä lukee myös Hommaa, joten tässä liikeidea vapaasti hyödynnettävissä! ;)
PS: Idea on Afrikasta lähtöisin.
Quote from: Faidros. on 07.10.2021, 12:00:23
En tiedä kuinka tiukkaa lammastaloudessa on, mutta pohjoisen porotaloudessa on aina selvä piikki petovahingoissa silloin, kun menekki tai hinta on ollut alhaalla.
Nyt menee kyllä ohi aiheen, mutta miksi Lapissa ei järjestetä rikkaille idiooteille porosafareita, joissa olisi mahdollisuus ampua itse poro, saada siitä trofee ja lihat, miten vain herra haluaa(lue maksaa). Varakkaalle metsästäjälle pakastin täyteen vihreää ekolihaa!
Siinä sitten voisi rikas(kotimaassaan) tarjoilla eräämaasta itse ammuttua egkolosta lihaa illalliskutsuillaan ja kaikki taputtaisivat hänen ilmastoteolleen! ;D
Kai joku poroisäntä lukee myös Hommaa, joten tässä liikeidea vapaasti hyödynnettävissä! ;)
PS: Idea on Afrikasta lähtöisin.
Kai jotain porosafareita (tai jopa lehmäsafareita :D) suunniteltiin 80-luvun lopulla, A-studiossa tms oli juttukin siitä, mutta maa- ja metsätalousministeriö taisi kieltää idean epäeettisenä heti alkuunsa.
Alkutuotanto on rankkaa puuhaa; kun pienviljelys hävitettiin, menetettiin paljon osaamista, jota ei takaisin saada koskaan. Lammastilallisten ongelmista on ollut juttua aiemminkin.
Muistelen nähneeni a-studiossa? dokumentin missä turisti ampui poron joka oli kytketty narulla puuhun. Tämä lapissa.