https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2021/07/16/mita-perussuomalaisia-vaivaa/
Ote:"Olen kuusi vuotta tutkinut äärioikeistoa. Tässä ajassa tietynlainen kuva on muodostunut tästä rikkaasta poliittisesta liikkeestä ja sen kannattajista. Vaikka äärioikeisto on kattonimitys erilaisille autoritaarisille äärinationalistisille liikkeille[1], [2], niillä on yhteisiä nimittäjiä: rasismi, nationalismi, anti-intellektualismi ja väkivallan ihannoiminen.
Kun sattumalta törmäsin Jussi Marttisen tänä vuonna julkaistuun "Mikä perussuomalaisia vaivaa?" tietokirjaan, otinkin sen välittömästi lukulistaan. Marttinen kokosi yksiin kansiin kaikki kyselytutkimukset, joita on tehty perussuomalaisista koko puolueen olemassaolon aikana, löytääkseen niistä yhteisiä nimittäjiä. Tästä valtavasta meta-analyysistä muodostuu selvä kuva: perussuomalaiset ovat muuta väestöä rasistisempia, itsekkäämpiä ja vähemmän älykkäämpi kuin suurin osa suomalaisesta väestöstä ja muista puolueista. Kirjailija ei kuitenkaan mene niin pitkälle, että kuvaisi perussuomalaisia äärioikeistolaisiksi. Päinvastoin, hän toteaa ilman todisteita, että äärioikeisto on puolueessa vähemmistö. Jos äärioikeiston ymmärtää kattoterminä, niin perussuomalaiset ovat kulttuurirasistinen radikaalioikeistolainen puolue, joka kannattaa demokratiaa, mutta vastustaa sen liberaalia tulkintaa.Tarkoittaen, ettei perussuomalaisia voi sanoa fasistiseksi tai natsipuolueeksi, koska jälkimmäiset ovat oikeistoekstremistisiä roturasisteja.
Voit jatkaa arvion lukemista Facebookissa tai siirtyä blogiin lukemaan: https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2021/07/16/mita-perussuomalaisia-vaivaa/
Koska en ole erikoistunut kvantitatiivisiin menetelmiin, minun on vaikea kritisoida Marttisen analyysiä tekniseltä puolelta. Kuitenkin kun kirjailija viittaa usean eri tahon tutkimuksiin, joissa päädytään samoihin johtopäätöksiin, todennäköisyys, että niitten tulos on oikea, on hyvin suuri. Samalla kirjan havainnut perussuomalaisista sopivat hyvin oikeistopopulismista ja äärioikeistosta tehtyihin tutkimuksiin. Mutta kirjassa perustetaan tulkintoja paljolti psykoanalyysiin, joka nykyään pidetään hieman kyseenalaisena tieteenä. Tällöin Marttinen tulkinnat raakadatasta eivät välttämättä ole objektiivisesti totta, vaikka ne sopivat hyviksi selitysmalleiksi äärioikeistolaisten käytökseen liittyviin ilmiöihin.
Yleinen stereotypia on, etteivät rasistit ja äärioikeistolaiset ole kovin älykkäitä. Mutta on erilaisia näkemyksiä mistä tämä stereotypia johtuu? Joko äärioikeistolaisia pidetään tyhmänä, koska he edustavat eräänlaista oman kuplan ulkopuolista vierasta alakulttuuria, jota liberaalit kaupunkilaiset eivät ymmärrä tai sitten he ovat oikeasti älykkäitä, mutta kyynisesti tuottavat matalamielistä propagandaa tavoittaakseen suuria massoja. Olen itsekin paininut tämän kysymyksen kanssa, koska on liian helppoa leimata poliittiset vastustajat vain tyhmiksi. Mutta mitä jos he oikeasti ovat?
Vaikka henkilökohtaiset havaintoni tukevat Marttisen tuloksia, olin alussa skeptinen. Ei voi olla niin että äärioikeistolaisuus selittyy puhtaasti sillä, että he ovat tyhmiä. Se olisi liian helppo vastaus, eikä selitä oikein mitään, koska eivät kaikki tyhmät ihmiset ole äärioikeistolaisia.
Mutta Marttinen esittää aika vakuuttavan selitysmallin, tukeutuen erilaisiin tutkimuksiin: alhaisten kognitiivisten kykyjen vuoksi suurin osa perussuomalaisista on matalasti koulutettuja ja työttömiä. Parhaimmassa tapauksessa duunaritaustaisia pienyrittäjiä. Se mitä Marttinen ei huomaa, että työttömät ja pienyrittäjät ovat sekä oikeistopopulististen, että äärioikeistolaisten liikkeitten tyypillistä kannattajakuntaa[3], [4]. Ainakin alussa. Kun äärioikeistolainen liike alkaa menestymään enemmän, keskiluokka ja eliitti alkavat tukea liikettä.
Marttisen mukaan matala sosiaalinen asema luo itsetunto-ongelmia, jotka johtuvat kyvyttömyydestä ymmärtää erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja näin muita ihmisiä. Alemmuudentuntoa yritetään paikkoa painamalla muita alas, kuten naisia, vähemmistöjä ja virallisia instituutioita. Tämän vuoksi äärioikeistolaiset ja perussuomalaiset syyllistyvät jatkuvasti vihapuheeseen ja kiusaamiseen. Lähettäisikö älykäs ihminen poliittiselle vastustajalleen raiskausuhkauksen vain koska on eri mieltä tämän kanssa?
Marttisen mukaan tutkimukset osoittavat perussuomalaisilla olevan hierarkkinen maailmankuva, jossa yksilöt asetetaan "hyödyllisyyden" arvoasteikolle. Tämän hierarkian huipussa on valkoinen suomenkielinen valkoinen cis-heteromies ja pohjalla köyhät, naiset ja vähemmistöt. Oikeistokonservatiivien on havaittu omaavan tällaisen maailmankuvan ja mitä pyhempänä pitää olemassa olevia hierarkioita, sitä oikeistolaisempi on. Tällöin hierarkioitten huipulla olevat kokevat, että heillä on etuoikeus alistaa alemmilla asteikoilla olevia ihmisiä ja vaatia näitten jatkuvaa ihailua. Olen kirjoittanut aiemmin esimerkiksi Halla-ahon Scripta-blogin analyysistä, että rasistinen käytös on nähtävä sosiaalisen hierarkian huipulla olevien tapana osoittaa, että hän on ylempänä kuin hierarkian alemmat ihmiset. Vaikka perussuomalainen olisikin työtön ja alikoulutettu, hän silti on kantaväestöön kuuluva cis-heteromies ja näin automaattisesti ylempi kuin tummaihoinen pakokalainen. Mutta ainoa tapa osoittaa tämä koettu sosiaalinen asema, on pilkata ja mustamaalata tummaihoiset pakolaiset, kun muita todisteita ei ole. Esimerkiksi varsinainen eliitti ei tarvitse huudella n-sanaa tuntemattomille, koska kaikki tietävät pelkästä pukeutumisesta, että kuulutaan eliittiin.
Robinin mukaan Kun alemmat luokat vaativat yhtäläisiä oikeuksia, konservatiivi kokee, että häntä sorretaan, koska konservatiivi ei kykene näkemään maailmaa, missä joku ei alistaisi toista. Tämä selittää, miksi Marttisen kirjassa ilmenee tutkimuksia, joitten mukaan perussuomalaiset kokevat, että vähemmistöjä "kohdellaan liian hyvin", vaikka asia on päinvastoin.
Marttinen viittaa lukuisiin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että perussuomalaiset omaavat heikon empatian muita ihmisiä kohtaan, joka heijastuu heidän alhaiseen hyväntekeväisyysaktivismiinsa ja muuhun kansalaistoimintaan. He eivät vain vihaa ulkomaalaisia ja vähemmistöjä, vaan muita ihmisiä yleisesti. Marttinen viittaa tutkimukseen, jonka mukaan vain 31% perussuomalaisista piti ihmisarvoa pyhänä, mikä on matalampi kuin muilla puolueilla ja suomalaisella väestöllä yleensä. Kirjailijan mukaan tämä selittäisi miksi perussuomalaiset ovat puolue, jossa löytyi eniten ymmärrystä äärioikeistolaista terrorismia kohtaan ja vähiten uskoa suomalaisten kykyyn tehdä keskenään yhteistyötä ja ratkaista ongelmia. Jos halveksii sekä muukalaisia, että omaa kansaansa, niin mihin muuhun voikaan päätyä kuin äärioikealle?
Marttinen viittaa tutkimukseeni, jonka mukaan äärioikeisto on erityisen sadistinen puheissaan, verrattuna muihin ääri-ideologioihin. Pitkään mietin mistä tämä johtuisi? En usko pahuuteen, koska se on epämääräinen käsite, jossa on paljon mystisiä latauksia. Mutta alhainen älykkyys ja empatian puute selittäisi jonkin verran äärioikeiston väkivaltaa mässäilevän puhetavan. Ehkä rasistit ovat kykenemättömiä miettimään sanojensa ja tekojensa seurauksia. Tämän vuoksi he ehkä aidosti eivät kykene ymmärtämään, että vihapuhe voi inspiroida jonkun oikeasti tappamaan vähemmistöjä. Samalla alhainen älykkyys selittäisi, miksi perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikan epämääräisyyden. Kun ei kykene välittämään tuntemattomista ihmisistä, eikä ajattelemaan kovin pitkälle, ajatus että maahanmuuttajat vain *poistettaisiin* on tarpeeksi tyydyttävä, ilman että mietitään konkretiaa, kuten miten turvataan maahanmuuttajien ihmisoikeudet. Näin myös selitettäisiin, miten tuikki tavalliset ihmiset päättyivät fasistisissa hirmuhallinnoissa tappamaan miljoonia ihmisiä.
Kirjailija toteaakin varovaisesti: "Epäempaattisuudella ja perussuomalaisuudella näyttää olevan jonkin suuntainen yhteys". Poliittisesti epäkorrektisti ilmaistuna tutkimusten mukaan perussuomalaiset ovat tyhmiä ja itsekkäitä rasisteja.
Vaikka suurin osa perussuomalaisten kannattajista on matalasti koulutettuja työttömiä, he kokevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut matalasti koulutetut työttömät. Marttinen esittääkin, että tämä selittäisi, miksi he äänestävät omaa etuaan vastaan. Perussuomalaiset ovat tutkimusten mukaan talouspoliittisesti oikeammalla kuin Kokoomus. Puolue ja sen kannattajat suhtautuvatkin muita puolueita negatiivisemmin työttömiä kohtaan. Tässä ehkä näkee kirjailijan ennakkoasenteen, koska vain vasemmistolaisesta perspektiivistä työlainsäädännön purun koetaan luokkasidonnaisena päätöksenä, jota voisi analysoida kollektiivisen "edun" tai "haitan" mukaan. Esimerkiksi oikeistolaisille on olemassa vain yksilöitä, ei luokkia.
Marttisen mukaan perussuomalaisten heikko älykkyys selittäisi tutkimuksissa havaittua perussuomalaisten epäluottamusta kaikkiin virallisiin instituutioihin. Kun itse ei kykene ymmärtämään tiedettä ja politiikkaa, yritetään paikata loukattu itsetunto halveksimalla niitä ja luottamalla yksinkertaisempaan "vastatietoon". Marttinen viittaa tutkimuksiin, joitten mukaan perussuomalaiset sekä uskovat muita puolueita eniten omiin kykyihinsä erottaa oikeat uutiset valeuutisista ja kokevat, että luotettavimmat mediat ovat MV-lehti ja Iltasanomat. Mielestäni ei olekaan sattumaa, että MV-lehti matki itapäivälehtien värikästä estetiikkaa. Iltapäivälehdet kun ovat sensaatiohakuisia ja matalamielisiä tabloideja.
Marttisen kirja jättää analysoimatta sen, ettei heikko älykkyys ja hierakkinen maailmankuva itsessään vielä selitä äärioikeistolaisuutta. Omien empiiristen havaintojeni mukaan äärioikeistoa leimaa tietämättömyys ja kiinnostuksen puute tutkia asioita. Siinä, missä äärivasemmisto on tutkinut akateemisesti omaan liikkeensä ja äärioikeiston historiaa mitä monipuolisemmista näkökulmista, äärioikeistossa on tyydytty vain vääristelemään historiaa, kuten kieltämään holokaustin. En tunne yhtäkään uusnatsia, joka olisi julkaissut uusnatseja ja kommunisteja käsitteleviä tutkimuksia, tarkoituksena analysoida liikkeiden strategioita eri aikakausina. Äärioikeistolaisia historioitsijoita ja tutkijoita kyllä löytyy, mutta harva on tutkinut omaa aateperintöään tai vastapuolen.
Ainoat, jotka tulevat mieleeni on Jussi Niinistö (tutki Itä-Karjalan 1900-luvun heimosotia ja on syytetty oikeistolaisten heimosoturien terrorismin valkopesusta), joka totesi: "Teoretisointi on kuitenkin ollut minulle aina vierasta" ja hän kuului Siniseen tulevaisuuteen, joka edusti perussuomalaisten kaikista maltillisempaa siipeä. Niinistön lisäksi on Venäjä-tutkijat Artto Luukkanen (PS) ja Timo Vihavainen (julkaissut äärioikeistolaisia manifesteja länsimaitten perikadosta), mutta vaikka nämä ovat tutkineet Neuvostoliittoa ja suomettumista, he eivät ole priofiloituneet kommunistisen ideologian asiantuntijoiksi. Sitten on evoluutiopsykologi Kevin MacDonald, joka esitti vuisina 1994–1998 teorian, että juutalaisten "ahneus" ja "valloittamishalu" ovat muista kansoista eroavan evoluutioprosessin tulosta, jonka vuoksi juutalaiset kykenivät "tuhoamaan länsimaisen kulttuurin". Mutta Californian yliopisto irtisanoutui hänen työstään ja vain juutalaisvastaiset äärioikeistolaiset ottavat hänet vakavasti.
"Kirjafasisteiksi"[5] kutsutut intellektuaaliset äärioikeistolaiset teoreetikot, kuten Julius Evola, Alan de Benoist ja Alexandr Dugin, mutta näillä ei ole omia akateemisia tutkimuksia, vaan hyvin monimutkaisia poliittisuskonnollisia manifesteja, jotka ovat silti maallikon silmin älyttömiä.Siinä missä vasemmistolla on omia antifasistisia verkostoja, joitten ainoa tarkoitus on tarkkailla äärioikeistoa ja kerätä tietoa sen liikkeistä ja ideoista, äärioikeistolla ei ole samaa verkostoa missään päin maailmaa. On ikään kuin äärioikeistoa ei edes kiinnosta tuntea vihollisensa. Tämä ilmeneekin siinä, että kautta historian äärioikeisto on samaan aikaan, yli- ja aliarvoinut vasemmistoa[6].
Maltillisemmassa päässä olevilla perussuomaisilla on oma ajatuspajansa Perusta, jonka kuuluisinta Hankamäen "Totuus kiihottaa" -tutkimusta kukaan puolueen jäsenistä ei myönnä lukeneensa. Voikin olla, että perussuomalaiset eivät valehtele ja oikeasti heitä ei kiinnostanut lukea itsensä rahoittamaa tutkimusta, koska vilpittömästi uskottiin että koska Hankamäki on tuplatohtori ja jakaa persujen maailmankuvan, hänen tutkimuksensa on oltava hyvä. Tämän käsittämättömän tyhmän virheen vuoksi perussuomalaiset joutuivat irtisanoutumaan Hankamäestä ja hänen tutkimuksestaan, kun se paljastui äärimmäisen epätieteelliseksi naisvihamieliseksi ja rasistiseksi tajunnanvirraksi, vaika manifestin esittelytilaisuudessa toivottiin "että se otetaan sinne [toimittajien] työpöydän ääreen ja käydään läpi sitä aina määrätietoisesti".
Kun ihminen on jo lähtökohtaisesti älyllisesti heikkolahjaisempi, eikä häntä muutenkaan kiinnosta tutkia ympäröivää maailmaa ja esimerkiksi kyseenalaistaa omia uskomuksiaan, hän omaksuu rasistisen yhteiskunnan rasistiset myytit sellaisenaan, pitäen niitä faktoina.
Marttisen mukaan heikko älykkyys ja epäempaattisuus aiheuttavat pelkoa kaikkea erilaista ja uutta kohtaan, mikä taas synnyttää konservatiivisia asenteita ja herkkyyttä omaksua salaliittoteorioita. Jos ei kykene ymmärtämään monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, yksinkertaiset salaliittomyytit tuntuvat houkuttelevimmilta tavoilta käsitellä monimutkaista maailmaa. Tämä selittäisi, miksi äärioikeistolaiset ideologiat perustuvat salaliittoteorioihin. Marttinen viittaakin tutkimuksiin, joitten mukaan perussuomalaiset on puolue, jossa eniten uskotaan erilaisia salaliittoteorioita. Puolueen virallinen maahanmuuttopoliittinen ohjelman "väestönvaihtoteoria" perustuu uusnatsien "valkoisen kansanmurhan" salaliittoteorian laimennettuun versioon. Kirjailija vain unohtaa mainita perussuomalaisten kytkökset äärioikeistolaiseen Qanon-salaliittokulttiin, jotka osoittavat miten radikalisoitunut puolue oikeasti on.
Salaliittoteoriat ovatkin ainoa tapa selittää, miksi omaksutut rasistiset myytit eivät todellisuudessa vaikuta pitävän paikkansa. Älyllisesti heikkolahjaisemmassa mielessä myytit eivät voi olla väärässä, vaan ristiriitojen on johduttava siitä, että kommunistit ovat vallanneet kaikki yliopistot, mediat, suuryritykset ja valtiot! Tämä virheellinen päättelyketju antaakin äärioikeistolaiselle vapautuksen olla tutustumatta historiaan ja politiikkaan syvällisemmin, koska kaikki kirjat ovat kuitenkin "kommunistien" tai "juutalaisten" kirjoittamia. Sen sijaan viiden tunnin YouTube-video maailmanlaajuisesta salaliittoteoriasta on vakuuttava historiallinen dokumentti.
Matalampi älykkyys voi selittää, miksi äärioikeistolaiset ovat niin ristiriitaisia Mutta myös, miksi heillä ei ole omaa tietoteoriaa tai mitään sosiologian kaltaista laajaa yhteiskunnallista analyysiä, jossa otetaan huomioon yhteiskunnan rakenteet, hegemonian tai superstruktuurin. Sen sijaan äärioikeistolla on kokoelma myyttisiä kaavoja noudattavia tarinoita maailmasta. Esimerkiksi äärioikeisto ei usko rakenteelliseen rasismiin, koska sen itsensä mukaan, jos ei ole olemassa lakeja, joitta virallinen tarkoitus on sortaa etnisiä vähemmistöjä, niin rasismi ei voi olla rakenteellinen. Äärioikeistolle on käsittämätöntä, että merkittävän määrän ihmisten asenteita, ennakkoluuloja ja historiallisia jäänteitä lainsäädännössä voisi kollektiivisesti määritellä rakenteiksi. Tämän vuoksi äärioikeiston yhteiskunnalliset analyysit rajoittuvat salaliittoteorioihin, joissa pieni ryhmä hallitsee kaikkia maailman tapahtumia. Heidän hierakkinen maailmankuvansa ei siedä selitystä, jossa ei ole joku ylhäältä alaspäin oleva tietoinen ohjaus.
Perussuomalaisten ristiriitaisuuden Marttinen osoittaa tutkimuksilla, joissa todettiin perussuomalaisilla olevan valikoiva suhtautuminen sananvapauteen. Siinä missä he kokivat sanat "rättipää" ja "mamu" ei-tuomittavina, he kokivat sanat "rasisti" ja "natsi" äärimmäisen tuomittavina ja loukkaavina. Samalla 25% perussuomalaisista oli sitä mieltä, että ihmisen kutsuminen rasistiksi tulisi olla rangaistavaa, mutta vain 11% oli sitä mieltä, että tulisi kriminalisoida kansanryhmien yleistämistä raiskaajiksi ja rikollisiksi. Eli perussuomalaiset eivät ole kyynisiä valehtelijoita, vaan he tosissaan uskovat omaan ristiriitaiseen ja tekopyhään propagandaansa, mutta eivät tajua sitä itse.
Minusta paras todistus Marttisen kirjan havaintojen paikkaansa pitävyydestä tulee olemaan suurin osa tämän bloggauksen negatiiviset kommentit. Äärioikeisto on niin ennalta-arvattava, että se on rasittavaa: Marttinen, minut ja kaikki viitatut tutkimukset tullaan leimaamaan kommunistien salaliitoksi leimata perussutmalaiset tyhmiksi ja näin me kaikki olemme syyllistyneet vihapuheeseen, jota samaan aikaan ei ole olemassa, mutta tulisi muutenkin sallia. Mutta mitkä olisivat todisteet väitteille, että me olemme kommunisteja? Se, että perussuomalaiset esitetään negatiivisesti. Muita todisteita kommunismista ei tarvitsekaan esittää. Lyön vetoa, että juuri tällaisia kommentteja tulee.
Aina yhtä hauskaa kun pahin vihamies tekee jostakusta tutkimuksen tai kirjoittaa esim Wikipedia-artikkelin. ;D
Jos et kannata radikaalivasemmistolaisuutta on sinun oltava lähes täydellä varmuudella idiootti. Hieno selitys tuokin, muttei välttämättä ihan kauhean rehellinen, varsinkaan kun "äärioikeistolaisuuden" alle on tuolla laidalla taipumuksena niputtaa kaikki mikä ei ole suunnilleen vallankumouksellista vasemmistolaisuutta.
Odotan jännityksellä ko. kirjoittajan mielenkiinnon kääntymistä enemmän tai vähemmän fiktiivisen suomalaisen "äärioikeiston" ongelmista Suomessa paljon laaja-alaisemman vihervasemmistolaisuuden ja sen laitailmiöiden ja toimijoiden ongelmien tutkimiseen. Olisi meinaan paljon tutkittavaa ja jostain kumman syystä kovin vähän ihmisiä jotka haluaisivat tutkia.
Sinällään pidän varsin ovelana sitä kuinka palkkansa eteen yliopistotasolla aihetta tutkiva voi noin joviaalisti kuitata syyksi kaikkeen inhoamaansa inhokeissa omista puheistaan vakuuttuneena näkemänsä älyllisen heikkolahjaisuuden. Jos samaa ajattelua soveltaisi yliopistossa melkeinpä mihin tahansa muuhun ryhmään saattaisi se tutkijan vakanssi olla aika epävarmalla pohjalla, mutta nyt ei.
Quote from: AcastusKolya on 16.07.2021, 15:27:05
Marttisen mukaan matala sosiaalinen asema luo itsetunto-ongelmia, jotka johtuvat kyvyttömyydestä ymmärtää erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja näin muita ihmisiä. Alemmuudentuntoa yritetään paikkoa painamalla muita alas, kuten naisia, vähemmistöjä ja virallisia instituutioita. Tämän vuoksi äärioikeistolaiset ja perussuomalaiset syyllistyvät jatkuvasti vihapuheeseen ja kiusaamiseen. Lähettäisikö älykäs ihminen poliittiselle vastustajalleen raiskausuhkauksen vain koska on eri mieltä tämän kanssa?
Näinhän se ei mene.
Esimerkiksi ne viralliset instituutiot nostavat itsensä jumalan asemaan piilottaen kaiken todellisen tekemisensä. Yli-Viikarit johtavat hulluutta, ja ne jotka eivät tunnusta heidän mahtavuuttaan ajetaan mahdollisemman rajuun sosiaaliseen paitsioon. Käytännössä kaikki on mahdollisemman rajusti piilotettua, koska totuus ei ole hauskaa johtelijoille.
Älykkyys kortti on erittäin typerä. Totuus tietenkin on, että kaikissa liikkeissä on älykkäämpiä ja tyhmempiä. Yliopistot tekevät tasan kaikkensa ajaakseen kaikki sellaiset sieltä pois, jotka eivät jaa heidän yhteistä äärivasemmistolaista agendaa. Näin ollen ei mikään ihme ole, jos nykyaikana esimerkiksi konservatiivit ovat siellä rajusti aliedustettuina.
Quote from: AcastusKolya on 16.07.2021, 15:27:05
https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2021/07/16/mita-perussuomalaisia-vaivaa/
Marttisen mukaan matala sosiaalinen asema luo itsetunto-ongelmia, jotka johtuvat kyvyttömyydestä ymmärtää erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja näin muita ihmisiä. Alemmuudentuntoa yritetään paikkoa painamalla muita alas, kuten naisia, vähemmistöjä ja virallisia instituutioita. Tämän vuoksi äärioikeistolaiset ja perussuomalaiset syyllistyvät jatkuvasti vihapuheeseen ja kiusaamiseen. Lähettäisikö älykäs ihminen poliittiselle vastustajalleen raiskausuhkauksen vain koska on eri mieltä tämän kanssa?
Oli pakko vähän korjata, en voinut vastustaa kiusausta... :roll:
Marttisen mukaan matala sosiaalinen asema luo itsetunto-ongelmia, jotka johtuvat kyvyttömyydestä ymmärtää erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja näin muita ihmisiä. Alemmuudentuntoa yritetään paikkoa painamalla muita alas, kuten naisia, suurta enemmistöä ja virallisia instituutioita. Tämän vuoksi äärimuslimit ja sosiaaliperusteiset maahanmuuttajat syyllistyvät jatkuvasti vihapuheeseen ja kiusaamiseen. Lähettäisikö älykäs ihminen poliittiselle vastustajalleen tappouhkauksen vain koska on eri mieltä tämän kanssa?
Nämä ns. "tutkijat" voisivat tehdä vastaavan "puolueettoman" tutkimuksen, myös kaikista muistakin puolueista, ekä ainoastaan Perussuomalaisista. Voisi tulla aika mielenkiintoista taustaa esiin, esimerkiksi Rkp:n yhden asian puolueesta. Samalla voisi myös kertoa muiden puolueiden edustajien rikoksista. Onko mitään järkevää syytä siihen, miksi muut puolueet saavat olla täysin rauhassa, lähes vihamielisestä tulkinnoista?
Quote from: ApuaHommmaan on 16.07.2021, 16:52:42
Quote from: AcastusKolya on 16.07.2021, 15:27:05
Marttisen mukaan matala sosiaalinen asema luo itsetunto-ongelmia, jotka johtuvat kyvyttömyydestä ymmärtää erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja näin muita ihmisiä. Alemmuudentuntoa yritetään paikkoa painamalla muita alas, kuten naisia, vähemmistöjä ja virallisia instituutioita. Tämän vuoksi äärioikeistolaiset ja perussuomalaiset syyllistyvät jatkuvasti vihapuheeseen ja kiusaamiseen. Lähettäisikö älykäs ihminen poliittiselle vastustajalleen raiskausuhkauksen vain koska on eri mieltä tämän kanssa?
Näinhän se ei mene.
Esimerkiksi ne viralliset instituutiot nostavat itsensä jumalan asemaan piilottaen kaiken todellisen tekemisensä. Yli-Viikarit johtavat hulluutta, ja ne jotka eivät tunnusta heidän mahtavuuttaan ajetaan mahdollisemman rajuun sosiaaliseen paitsioon. Käytännössä kaikki on mahdollisemman rajusti piilotettua, koska totuus ei ole hauskaa johtelijoille.
Älykkyys kortti on erittäin typerä. Totuus tietenkin on, että kaikissa liikkeissä on älykkäämpiä ja tyhmempiä. Yliopistot tekevät tasan kaikkensa ajaakseen kaikki sellaiset sieltä pois, jotka eivät jaa heidän yhteistä äärivasemmistolaista agendaa. Näin ollen ei mikään ihme ole, jos nykyaikana esimerkiksi konservatiivit ovat siellä rajusti aliedustettuina.
Yliopisto ei ole älykkyyden tae, aivan liikaa koulutetaan ihmisiä ja aika todella tyhmää porukkaa päätyy maistereiksi, yliopistoihinkin kun nykyisin tuppaa joutumaan jos vääränä päivänä kadulla kävelee moisen ohitse niin rehtori tulee ja kampittaa sisään.
Yliopisto ei ole kaikenkaikkiaan täysin toivoton vassarikeskittymä, itse opiskelin kauppatieteitä ja siellä oli melko kokoomusvoittoinen meininki.
Quote from: foobar on 16.07.2021, 16:13:28
Jos et kannata radikaalivasemmistolaisuutta on sinun oltava lähes täydellä varmuudella idiootti. Hieno selitys tuokin, muttei välttämättä ihan kauhean rehellinen, varsinkaan kun "äärioikeistolaisuuden" alle on tuolla laidalla taipumuksena niputtaa kaikki mikä ei ole suunnilleen vallankumouksellista vasemmistolaisuutta.
Odotan jännityksellä ko. kirjoittajan mielenkiinnon kääntymistä enemmän tai vähemmän fiktiivisen suomalaisen "äärioikeiston" ongelmista Suomessa paljon laaja-alaisemman vihervasemmistolaisuuden ja sen laitailmiöiden ja toimijoiden ongelmien tutkimiseen. Olisi meinaan paljon tutkittavaa ja jostain kumman syystä kovin vähän ihmisiä jotka haluaisivat tutkia.
Sinällään pidän varsin ovelana sitä kuinka palkkansa eteen yliopistotasolla aihetta tutkiva voi noin joviaalisti kuitata syyksi kaikkeen inhoamaansa inhokeissa omista puheistaan vakuuttuneena näkemänsä älyllisen heikkolahjaisuuden. Jos samaa ajattelua soveltaisi yliopistossa melkeinpä mihin tahansa muuhun ryhmään saattaisi se tutkijan vakanssi olla aika epävarmalla pohjalla, mutta nyt ei.
Tämä on hyvin totta, vastaava älykkyysselitys esimerkiksi ajankohtaisille etelä-afrikan mellakoille johtaisi käräjätuomarin puheille ja valtakunnansyyttäjän työpöydälle. Oikeastaan ainoastaan oikeistolaisia ihmisiä saa leimata, kirjoita sama maahanmuuttajista tai muslimeista niin käräjillä tavataan.
Ja mikä nyt on älykkyyttä, itse sain armeijan älykkyystesteissä ( 0-9 ) numeroksi 7, luin maisterinpaperit ja osaan sujuvaa saksaa.
Luulisi että olisin jo ihan emävassari ilmastokapinallinen..
Vaan kun en ole
Quote from: -PPT- on 16.07.2021, 15:59:56
Aina yhtä hauskaa kun pahin vihamies tekee jostakusta tutkimuksen tai kirjoittaa esim Wikipedia-artikkelin. ;D
Näinpä, eikä tällaisista kannata kenenkään provosoitua.
Valtakunnansyyttäjältä tulisi muuten pikainen yhteydenotto, jos perustelisi vastaavalla tavalla vaikkapa jonkin maahanmuuttajaryhmän tekemisiä synnynnäisellä vähä-älyisyydellä.
Avauspostaus on kaikkea muuta, mutta ei esimerkki älykkyydestä. Harvinaisen sekavaa höpötystä ilmeisen kiihtyneessä mielentilassa väännettynä.
Quote from: IDA on 16.07.2021, 18:01:04
Avauspostaus on kaikkea muuta, mutta ei esimerkki älykkyydestä. Harvinaisen sekavaa höpötystä ilmeisen kiihtyneessä mielentilassa väännettynä.
Ihan perinteistä kympintyttömatskua joka ekaa kertaa hahmottaa vähänkään suurempaa kuviota kuin täysin syötetyn ja siitä innostuneena kertoo vanhemmilleen. Miihkalin kakka. Ja sitä toki kehutaan että lapsosen itsetunto kehittyy, samalla kun se niin ristiriitainen ja aukkoinen ettei kestä yhtään älyllistä tarkastelua, etenkään taustaideologiansa tekoja vasten.
Quote
Kun sattumalta törmäsin Jussi Marttisen tänä vuonna julkaistuun "Mikä perussuomalaisia vaivaa?" tietokirjaan, otinkin sen välittömästi lukulistaan.
Kirjastossa törmäsin tähän opukseen. Kannattaa lainata, ei ostaa.
Insinööri on siis todellakin kirjoittanut "tietokirjan".
Itse laittaisin teoksen huussipaperiksi, jolleivat sivut olisi niin tönkköjä.
Cambridgen yliopiston käyneenä lähinnä ihmettelin, että kyseistä opusta markkinoidaan tietokirjallisuuden nimissä.
Next, please.
edit: typoja, helle sekoittaa näppiksen
Quote from: pörrö on 16.07.2021, 18:19:21
Quote
Kun sattumalta törmäsin Jussi Marttisen tänä vuonna julkaistuun "Mikä perussuomalaisia vaivaa?" tietokirjaan, otinkin sen välittömästi lukulistaan.
Kirjastossa törmäsin tähän opukseen. Kannattaa lainata, ei ostaa.
Insinööri on siis todellakin kirjoittanut "tietokirjan".
Itse laittaisin teoksen huussipaperiksi, jollei sivut olisivat niin tönkköjä.
Cambridgen yliopiston käyneenä lähinnä ihmettelin, että kyseistä opusta markkinoidaan tietokirjallisuuden nimissä.
Next, please.
Kuulunee samaan sarjaan kuin vasemmistoaktivistien äärioikeisto suomessa, Halla-aho foobikon satukirja entisestä pjstä ja muut vastaavat joissa kirjan väitetyltä sisällöltä ei ole kysytty sanaakaan, mutta äärimmäisyyksiin heitä vastustavat tahot saavat satuilla vapaasti kuvitelmiaan.
Quotealhaisten kognitiivisten kykyjen vuoksi suurin osa perussuomalaisista on matalasti koulutettuja ja työttömiä. Parhaimmassa tapauksessa duunaritaustaisia pienyrittäjiä.
Alhaisen älykkyyden omaavat sitten siirtyvät yrittäjiksi ja pärjäävät siinä? :facepalm:
Yksikin tälläinen tuntemani matalasti koulutettu ja kaiketi voidaan omassa yrityksessä toimisen johdosta kutsua duunaritaustaiseksi, teki parinsadan miljoonan omaisuuden itselleen ihan tuosta vain vähälahjaisuudellaan. Ja äänestää perussuomalaisia.
Työttömänä hän ei tietääkseni ole ollut, mitä nyt eläkkeellä ollessaan. Et semmosta pohdintaa, jossa suunnilleen neljäsosa suomalaisista äänestäjistä leimataan vähälahjaisiksi.
Mitä nyt valtakunnansyyttäjän haastatteluista olen ymmärtänyt, niin kansanryhmä on aina synnynnäinen ominaisuus. Poikkeuksena vain muslimit, joka on myös kansanryhmä, vaikka uskontoa voi pitää hankittuna ominaisuutena. Poliittinen kanta on hankittu ominaisuus, joten persut ei ole kansanryhmä. Heitä on lupa nimittää vähälahjaisiksi, eikä syyllistytä kiihottamiseen.
Marttisen tiedot perussuomalaisten äänestäjien koulutustaustasta ovat vääriä. Persujen äänestäjät ovat keskimäärin koulutetumpia kuin Vasemmistoliiton tai SDP:n äänestäjät.
Kaikki hommalaiset nyt varmaan tietävät Jami Järvisen, ja hänen kaasuputki bloginsa, jota hän on kauan kirjoitellut. Noh, tuo Eerolan tavara ei nyt millään eroa siitä. Aivan samanlaista, kuin joku Kai Hirvasnoron kirjoitukset.
Mitä tulee Jussi Marttisen, tutkielmaan "mikä perussuomalaisia vaivaa", niin tahtoisin että joku tekisi tutkielman "mikä maailmanparantajia vaivaa"
Tuossa otettiin myöskin konservatiivit tulilinjalle, noh onhan niitä nyt muissakin puolueissa kuin persuissa.
Eihän se nyt mikään uutinen ole että vassarit ei konservatiiveistä pidä.
Liberaali sanoo, että eikö olekin kiva, kun kaikki on erilaisia, noh sitten itse eivät pidäkään patamustista konservatiiveista.
Mä muistelen lukeneeni jostakin Martti Ahtisaaren haastattelun, jossa hänellä oli hyvin paha mieli vuoden 2011 vaalien tuloksesta. Hän sanoi tyyliin että toivoisi, että kokoomus ja SDP olisivat ne pääpuolueet kuitenkin jatkossa, eli ei tulisi muita haastajia, varsinkaan persujen tyylisiä.
Oliko ahtisaaresta tullut vanhoilla päivillään patamusta konservatiivi, kun ei se maailma saanutkaan muuttua?
Mielenkiintoinen hölötys, kun lukee tekstin muistaen, että äärivasemmiston fantasiat "äärioikeistosta" ovat aina projisointia.
Erityisesti tarttuisin erikoiseen ristiriitaan koskien älykkyyttä. Postmodernissa diskursissahan olemme oppineet, että älykkyys on sosiaalinen konstruktio, ja sen takia vasemmisto yleensä sivuuttaa älykkyyden kokonaan. Vasemmisto uskoo, että jos yhteiskunnan sortorakenteet puretaan, kenestä tahansa voi tulla ketä tahansa ja korkeakoulutusastekin voidaan nostaa vaikka sataan prosenttiin valtion mahtikäskyllä, kun vaan hylätään "sortavat" koulukirjamaksut jne. Postmodernin maailmankuvan mukaan älykkyyttä ei voida edes mitata, koska älykkyystestit ja älykkyysosamäärä ovat puutteellisia mittareita. "IQ:n", lisäksi on kuulemma olemassa esimerkiksi sosiaalista älykkyyttä ja liikunnallista älykkyyttä.
Konservatiivinen näkemys synnynnäisestä, ainakin melko pysyvästä ja mitattavasta älykkyydestä herää kuitenkin henkiin, kun demonisoidaan vastapuolta. Mikäli uskomme, että konservatiivisuus ja matala koulutustaso kertovat matalasta älykkyydestä ja matalasta empatiasta, eivätkö somalit ole silloin Suomen tyhmin ja vähäempaattisin väestö? Eikö silloin voida sanoa, että konservatiivinen ja matalasti koulutettu maahanmuutto on haittamaahanmuuttoa, jos konservatiiviset ja matalasti koulutetut suomalaiset ovat "haittasuomalaisia"?
Maahanmuuttokeskustelussa mielenkiintoisinta on se, että nykyisenlaisen maahanmuuton haitallisuus on objektiivinen fakta. Lähestyit maahanmuuttoa mistä näkökulmasta tahansa: nationalistina, työväenluokkaa vihaavana shampanjasosialistina, taloustietäjänä, hyvinvointivaltion puolustajana... jos noudatat loogista johdonmukaisuutta on sinun todettava maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen.
Tätä samaa paskaahan tässä on viime vuosikymmenet työnnetty joka kanavalta. Koko kirjoitus sitä ihtiään. Esimerkiksi:
QuoteMarttinen kokosi yksiin kansiin kaikki kyselytutkimukset, joita on tehty perussuomalaisista koko puolueen olemassaolon aikana, löytääkseen niistä yhteisiä nimittäjiä. Tästä valtavasta meta-analyysistä muodostuu selvä kuva: perussuomalaiset ovat muuta väestöä rasistisempia, itsekkäämpiä ja vähemmän älykkäämpi kuin suurin osa suomalaisesta väestöstä ja muista puolueista.
Koska perussuomalaiset eivät halua maahan sosiaalituilla eläviä murhaajia, raiskaajia, pahoinpitelijöitä ja ryöstäjiä, jotka eivät täytä minkäänlaisia pakolaisuuden määritelmiä, niin he ovat väitettyjen ominaisuuksien edustajia. Perusteluna ja todisteena suvakkien lausuma, että Suomi ei selviä ilman ilman tätä syöpäläisjoukkoa..
Enemmistö Perussuomalaisten kannattajista taitaa nykyisin olla hyvässä sosiaalisessa asemassa olevia.
Marttinen tuolla on koonnut olkiukin ja roimii sitä silmät lasittuneina vihervasemmistolaisessa kiimassa.
Quote from: Pentecost on 16.07.2021, 18:30:59
Quotealhaisten kognitiivisten kykyjen vuoksi suurin osa perussuomalaisista on matalasti koulutettuja ja työttömiä. Parhaimmassa tapauksessa duunaritaustaisia pienyrittäjiä.
Alhaisen älykkyyden omaavat sitten siirtyvät yrittäjiksi ja pärjäävät siinä? :facepalm:
Älykkyyttä on niin monenlaista. Jos on kautta linjan vähä-älyinen, menestymisen ennuste on varmasti heikko. Silti on aina poikkeuksia. Tiedän yhden pienyrittäjän, joka vaikuttaa mm. puhelimessa lähinnä säälittävältä tapaukselta, mutta hoitaa kuitenkin sovitut hommat aina luotettavasti ja viimeisen päälle. On pärjäillyt jo yli 10 vuotta käsittääkseni ihan hyvin.
En ole persujen jäsen vaikka viime aikoina olen persuja äänestänytkin. Mielestäni on hyvin viihdyttävää lukea tämänkaltaisia analyyseja persuista, koska tunnen tietenkin itseni ja tiedän omat syyni äänestää konservatiiveja. Lisäksi kanssahompanssien kirjoitusten lukeminen antaa perspektiiviä siitä, että en suinkaan ole ainoa omalla tavallani ajatteleva.
Lopputuloksena voi vain todeta kuinka hakoteillä tämmöiset tutkijat ja "tutkijat" ovat. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, miksi hallapersuja kannatetaan.
Kaikessa tässä Antifa-komissaarin myrkynkylvössä on jotain totuuden siemeniäkin. Kuten esimerkiksi tämä:
QuoteSe mitä Marttinen ei huomaa, että työttömät ja pienyrittäjät ovat sekä oikeistopopulististen, että äärioikeistolaisten liikkeitten tyypillistä kannattajakuntaa[3], [4]. Ainakin alussa. Kun äärioikeistolainen liike alkaa menestymään enemmän, keskiluokka ja eliitti alkavat tukea liikettä.
Se on pojat niin ettei itku auta markkinoilla: ainut todella tepsivä lääke suvakki- ja globalistieliitin ylenkatseeseen on
tulla vahvemmaksi, paremmin organisoiduksi ja voittoisaksi. Kun olet vaan joku voimaton keskenään kinasteleva pikkupuolue, niin helppoa on vastustajien nauraa sinulle ylemmyydentuntoisesti ja pilkata hätääsi. Vasta kun sinulla alkaa olla voimaa niin heidän virneensä hyytyy.
Ja tähän liittyy se tosiasia että "äärioikeiston" on todella YRITETTÄVÄ KOVEMMIN. Asiaosaamista on kohotettava, ja samoja vanhoja laiskoja argumentteja, temppuja ja provokaatioita (kuten vaikka hakaristilippujen heiluttelua) ei saa toistaa! Ja näin ollen tämä Eerolan kommentaari Hankamäki-keissistä on mielestäni, ikävä kyllä, aika osuvaa: se oli tosi nolo kämmi kun ei oltu teosta kunnolla esiluettu:
QuoteMaltillisemmassa päässä olevilla perussuomaisilla on oma ajatuspajansa Perusta, jonka kuuluisinta Hankamäen "Totuus kiihottaa" -tutkimusta kukaan puolueen jäsenistä ei myönnä lukeneensa. Voikin olla, että perussuomalaiset eivät valehtele ja oikeasti heitä ei kiinnostanut lukea itsensä rahoittamaa tutkimusta, koska vilpittömästi uskottiin että koska Hankamäki on tuplatohtori ja jakaa persujen maailmankuvan, hänen tutkimuksensa on oltava hyvä. Tämän käsittämättömän tyhmän virheen vuoksi perussuomalaiset joutuivat irtisanoutumaan Hankamäestä ja hänen tutkimuksestaan, kun se paljastui äärimmäisen epätieteelliseksi naisvihamieliseksi ja rasistiseksi tajunnanvirraksi, vaika manifestin esittelytilaisuudessa toivottiin "että se otetaan sinne [toimittajien] työpöydän ääreen ja käydään läpi sitä aina määrätietoisesti".
QuoteKun äärioikeistolainen liike alkaa menestymään enemmän, keskiluokka ja eliitti alkavat tukea liikettä.
Tästä tulee mieleeni tämä Mark Twainin toteamus:
https://www.forbes.com/quotes/6601/
"In the beginning of a change, the patriot is a scarce man, and brave, and hated and scorned. When his cause succeeds, the timid join him, for then it costs nothing to be a patriot."Nationalistiset edelläkävijät ovat useinkin tuomittuja ylenkatseen ja vihan kohteeksi, kun vallitsevan systeemin kannattajat julistavat heidät moraalisesti epäkelvoiksi (tai "kansanvihollisiksi" neuvostotyyliin).
Liberaali Embuske on juuri herättänyt keskustelua vasemmisto-Twitterissä näillä kommenteillaan:
[tweet]1415760081124315137[/tweet]
[tweet]1415766515329155073[/tweet]
Enbuskella on nykyään aika painavaa sanottavaa piireistä joissa ilmeisesti itse liikkuu aktiivisesti.
itse välttelen niitä piirejä, ihan vain senkin vuoksi ettei sieltä juurikaan tervepäistä ihmistä löydy, enbuske jostakin syystä on sitten taas juurikin noissa piireissä menestynyt, ns äijäpiireissä ei.
Mielenkiintoinen analyysi enbuskelta, ilmeisesti haikailee itsekin kovasti ns äijäpiireihin, duunariukkojen ja akkojen kanssa puuhailemaan kaikkea hyödyllistä.
vihervasemmistopiireissähän ei hyödyllisiä puuhailla, kaikki aika menee mitä hullumpien kotkotusten kanssa vouhkatessa.
Quote from: -PPT- on 16.07.2021, 15:59:56
Aina yhtä hauskaa kun pahin vihamies tekee jostakusta tutkimuksen tai kirjoittaa esim Wikipedia-artikkelin. ;D
Mielenkiintoista; Sami Eerola on tutkinut 6 vuotta "äärioikeistoa", ja silti hän ei vieläkään osaa kirjoittaa käsitteellisesti ja kieliopillisesti hyväksyttävän virheetöntä blogitekstiä suomeksi.
Jos joku käyttää käsitteitä "alempi" älykkyys ja tyhmyys samasta asiasta, on pakko kysyä kriittisiä kysymyksiä hänen omasta älykkyydestään / tyhmyydestään.
Muistettakoon, että nulikalla ei vieläkään ole yliopistollista loppututkintoa. Folkloristiikan kandi. Mitäkö se on? Helsingin yliopisto kertoo:
"Klassikkotutkimuksen klassisia tutkimusaiheita ovat kansanrunous, kansanuskonto, sadut ja muut tarinat, kansanlääketiede ja taikuutta sekä sananlaskuja ja arvoituksia. Folkloristisessa tutkimuksessa tarkastellaan myös nykykulttuurin ilmiöitä, kuten meemejä. Keskeistä tieteenalalla ovat arvovaltaiset tai syrjäytetyt tarinat: myytit, rituaalit ja suullinen historia, joiden kautta ihmiset rakentavat identiteettejä ja maailmankatsomuksia. Uusien viestintätapojen ja monikulttuurisuuden maailmassa folkloristit tutkivat ajattelu- ja ilmaisumenetelmiä, jotka yhdistävät eri ajanjaksot ja kulttuurit ja antavat heille omat erityispiirteensä".
Että näin Samimme.
Avaustekstiä oli pakko likettää, koska kyseessä on tyylipuhdas pahkasikakirjoitus!
Voin rehellisesti sanoa, että arvostan tuota tekstiä hyvin kirjoitettuna satiirina, joka on vaikea tyylilaji ja jota nykyisin ei juuri tapaa. Olen kiitollinen, koska lukemisesta tuli hyvä mieli naurujen, absurdiuden ja yleisen koomisuuden vuoksi: kirjoittaja oli loistavasti yhdistänyt humoristista näennäispohdintaa täysin mielipuolisiin 'analyyseihin' ja liki uskottavan kuuloisiin pseudotiedeaivopieruihin. Hieno suoritus!
Lisää tällaista, piristää kummasti politiikan tylsässä arjessa ;D ;D ;D
Huvittavaa tosiaan kun vihervasemmistolaiset arvioi Perussuomalaisia omista lähtökohdistaan ja omia kunniakäsityksiään ja arvomaailmaansa vasten.
Siitä seuraa juuri noita pahkasikamaisia kannanottoja joita ei voi kuin nauraa ääneen.
Ne on täysin irti niistä realiteeteista miten itse näen ja koen maailmaa.
Minusta näyttää, että kirjoittaja on aika lailla oikeassa monessa asiassa. Persut tietysti reagoivat tähän nauramalla ja kiistämällä asian, koska se nyt vain on usein vaikea myöntää olleensa täysin väärässä koko ajan.
Quote from: Hiilivety on 17.07.2021, 06:37:34
Minusta näyttää, että kirjoittaja on aika lailla oikeassa monessa asiassa. Persut tietysti reagoivat tähän nauramalla ja kiistämällä asian, koska se nyt vain on usein vaikea myöntää olleensa täysin väärässä koko ajan.
Yksilöi toki nuo kohdat.
Quote from: AcastusKolya on 16.07.2021, 15:27:05
...
Koska en ole erikoistunut kvantitatiivisiin menetelmiin, minun on vaikea kritisoida Marttisen analyysiä tekniseltä puolelta. Kuitenkin kun kirjailija viittaa usean eri tahon tutkimuksiin, joissa päädytään samoihin johtopäätöksiin, todennäköisyys, että niitten tulos on oikea, on hyvin suuri.
Suurestakin aineistosta saa johdettua virheellisiä päätelmiä, jos tutkimuksessa tehdään systemaattinen virhe. Tässä tapauksessa mieleen tulisi tarkistaa taustalla olevat oletukset ja miettiä, onko tutkimusmeneltelmät samanlaiset tutkimuksissa. Muuttuuko vastaukset jos kysytään samaa asiaa eri tavalla?
Quote
Yleinen stereotypia on, etteivät rasistit ja äärioikeistolaiset ole kovin älykkäitä. Mutta on erilaisia näkemyksiä mistä tämä stereotypia johtuu? Joko äärioikeistolaisia pidetään tyhmänä, koska he edustavat eräänlaista oman kuplan ulkopuolista vierasta alakulttuuria, jota liberaalit kaupunkilaiset eivät ymmärrä tai sitten he ovat oikeasti älykkäitä, mutta kyynisesti tuottavat matalamielistä propagandaa tavoittaakseen suuria massoja. Olen itsekin paininut tämän kysymyksen kanssa, koska on liian helppoa leimata poliittiset vastustajat vain tyhmiksi. Mutta mitä jos he oikeasti ovat?
Hyvä kysymys. Laitapa rasistien ja äärioikeistolaisten tilalle tuohon ylhäällä olevaan afrikan-amerikkalaiset ja makustele.
Quote
...Tämän vuoksi äärioikeistolaiset ja perussuomalaiset syyllistyvät jatkuvasti vihapuheeseen ja kiusaamiseen. Lähettäisikö älykäs ihminen poliittiselle vastustajalleen raiskausuhkauksen vain koska on eri mieltä tämän kanssa?
Onko vihapuhe ja kiusaaminen tosiaan jotain, mitä vain äärioikeistolaiset ja perussuomalaiset harrastavat?
Quote
Marttisen mukaan tutkimukset osoittavat perussuomalaisilla olevan hierarkkinen maailmankuva, jossa yksilöt asetetaan "hyödyllisyyden" arvoasteikolle. Tämän hierarkian huipussa on valkoinen suomenkielinen valkoinen cis-heteromies ja pohjalla köyhät, naiset ja vähemmistöt. Oikeistokonservatiivien on havaittu omaavan tällaisen maailmankuvan ja mitä pyhempänä pitää olemassa olevia hierarkioita, sitä oikeistolaisempi on. Tällöin hierarkioitten huipulla olevat kokevat, että heillä on etuoikeus alistaa alemmilla asteikoilla olevia ihmisiä ja vaatia näitten jatkuvaa ihailua. Olen kirjoittanut aiemmin esimerkiksi Halla-ahon Scripta-blogin analyysistä, että rasistinen käytös on nähtävä sosiaalisen hierarkian huipulla olevien tapana osoittaa, että hän on ylempänä kuin hierarkian alemmat ihmiset. Vaikka perussuomalainen olisikin työtön ja alikoulutettu, hän silti on kantaväestöön kuuluva cis-heteromies ja näin automaattisesti ylempi kuin tummaihoinen pakokalainen. Mutta ainoa tapa osoittaa tämä koettu sosiaalinen asema, on pilkata ja mustamaalata tummaihoiset pakolaiset, kun muita todisteita ei ole. Esimerkiksi varsinainen eliitti ei tarvitse huudella n-sanaa tuntemattomille, koska kaikki tietävät pelkästä pukeutumisesta, että kuulutaan eliittiin.
Robinin mukaan Kun alemmat luokat vaativat yhtäläisiä oikeuksia, konservatiivi kokee, että häntä sorretaan, koska konservatiivi ei kykene näkemään maailmaa, missä joku ei alistaisi toista. Tämä selittää, miksi Marttisen kirjassa ilmenee tutkimuksia, joitten mukaan perussuomalaiset kokevat, että vähemmistöjä "kohdellaan liian hyvin", vaikka asia on päinvastoin.
Hierarkia-, arvoasteikko- ja luokka-ajattelu ovat kriittisen teorian ja marksilaisen analyysin pohjana. Toisin sanoen vasemmistolainen tapa tarkastella maailmaa. Tässä näytetään ajateltavan, että kaikki maailman ihmiset näkevät maailman hierarkioina ja toisiaan sortavina ihmisluokkina. Konservatiivisessa ajattelussa kysymys kuitenkin on, miten saadaan muodostettua toimiva yhteiskunta. Kaivinkoneenkuljettaja ei monestikaan kaipaa nousua hierarkiassa vaan toimivaa yhteiskuntaa. Hyvin pukeutuvan huumeparonin ei tarvitse huudella n-sanaa, mutta huumeparoneista koostuva yhteiskunta ei ole kovin vakaa.
Quote
Marttinen viittaa lukuisiin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että perussuomalaiset omaavat heikon empatian muita ihmisiä kohtaan, joka heijastuu heidän alhaiseen hyväntekeväisyysaktivismiinsa ja muuhun kansalaistoimintaan. He eivät vain vihaa ulkomaalaisia ja vähemmistöjä, vaan muita ihmisiä yleisesti. Marttinen viittaa tutkimukseen, jonka mukaan vain 31% perussuomalaisista piti ihmisarvoa pyhänä, mikä on matalampi kuin muilla puolueilla ja suomalaisella väestöllä yleensä. Kirjailijan mukaan tämä selittäisi miksi perussuomalaiset ovat puolue, jossa löytyi eniten ymmärrystä äärioikeistolaista terrorismia kohtaan ja vähiten uskoa suomalaisten kykyyn tehdä keskenään yhteistyötä ja ratkaista ongelmia. Jos halveksii sekä muukalaisia, että omaa kansaansa, niin mihin muuhun voikaan päätyä kuin äärioikealle?
Onko empatian mittari se, kuinka paljon antaa rahaa SPR:lle ja kuinka paljon toimii organisaatioissa, joista Yle uutisoi? Onko "vihaa ulkomaalaisia" Marttisen käyttämä ilmaus vai omaa tulkintaasi? Jännä tähän liittyvä asia on, että islaminuskoiset maat eivät ole allekirjoittaneet YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Pyhät jakamattomat ihmisoikeudet eivät ole kovin kansainvälisiä.
Onko kohta "vähiten uskoa suomalaisten kykyyn tehdä keskenään yhteistyötä ja ratkaista ongelmia" suoraan Marttiselta vai omaa tulkintaasi?
Quote
...
Loput ovat niin lennokasta settiä, että taidan jättää väliin.
Näissä "oletkos vähä-älyinen kun kannatat persuja" -painostusyrityksissä on sama virhe kuin "oletkos homo kun tykkäät runoista" - tyylisissä puheissa. Jos joku on homo niin ei hän muutu heteroksi käytöstään muuttamalla, eikä vähä-älyinen muutu älykkäämmäksi äänestämällä toista puoluetta.
Quote from: Inca on 16.07.2021, 17:44:20
Ja mikä nyt on älykkyyttä, itse sain armeijan älykkyystesteissä ( 0-9 ) numeroksi 7, luin maisterinpaperit ja osaan sujuvaa saksaa.
Luulisi että olisin jo ihan emävassari ilmastokapinallinen..
Vaan kun en ole
Eräänä päivänä viime vuoden puolella sain päähäni eräänä viikonloppuiltana tehdä Mensan älykkyysosamäärää koskevan ilmaisen suuntaa-antavan testin netissä. Olin silloin ottanut jo 4 tuoppia olutta. Ohranjyvä silmässä tulokseksi tuli, että "älykkyysosamääräsi on noin 116, joka on korkeampi kuin 85,7 prosentilla väestöstä". Pari vuotta aiemmin tein saman testin selvin päin. Tulos oli silloin tietysti parempi. Pistemäärää en enää muista (120 plus jotakin), mutta sen muistan, että sen tuloksen mukaan 8% suomalaisista on vielä älykkäämpiä. Mensaan noilla pisteillä ei vielä pääse, mutta totesin, että tämä riittää hyvin minulle.
Näin romuttui laitavasemmiston esittämä tyhmyysväite tältä osalta. Maisterin paperitkin tuli aikoinaan luettuna ja viimeiset yli 10 vuotta työurasta toimin rivivirkamiehen vakanssilla Maahanmuuttovirastossa. Vaikea väittää, että täällä vain joku huono-osainen ruikuttaa. Kyllä tässä tapauksessa saa kiittää täysin Maahanmuuttovirastoa siitä, että aktivoiduin kirjoittamaan tännekin. Se tapahtui kun töiden yhteydessä alkoi tulla yhä enemmän vastaan "ei voi olla totta" -juttuja ja pakosta joutui perehtymään systeemiin perusteellisesti. Siitä tarve tuoda esiin näitä asioita, sillä meille käy muuten noilla systeemeillä vielä tosi kehnosti. Vika ei kuitenkaan ole virastossa, vaan poliitikoissa, jotka nuo älyvapaa systeemit ovat luoneet ja pitävät niitä yllä.
Ai niin ... En ole edes äärioikeistolainen, vaan sekä oman käsityksen ja julkisten testien mukaan edustan poliittista keskustaa. Taisi Eerolan luonnehdinnat mennä tälläkin kertaa niin poskelleen, kuin voikaan.
Tällaista puolueetonta ja objektiivista asiantuntijatietoa:
^ Samaa linjaa vetää, mitä maan hallituksessa kulloinkin vuorollaan istuvat kansandemokratiarintaman puolueet, aina kokoomusta myöten. Älkää äänestäkö näitä!
Quote from: Juffe on 17.07.2021, 18:47:32
Näissä "oletkos vähä-älyinen kun kannatat persuja" -painostusyrityksissä on sama virhe kuin "oletkos homo kun tykkäät runoista" - tyylisissä puheissa. Jos joku on homo niin ei hän muutu heteroksi käytöstään muuttamalla, eikä vähä-älyinen muutu älykkäämmäksi äänestämällä toista puoluetta.
Eerolalle voisikin esittää seuraavan kysymyksen: voiko Vihreiden tai Vasemmistoliiton äänestäjä olla vähä-älyinen? Luulenpa että vastaus olisi paljon monimutkaisempi kuin sillä olisi ihan yksinkertaiseen kysymykseen tarpeen olla.
Quote from: Tabula Rasa on 17.07.2021, 21:18:53
Tällaista puolueetonta ja objektiivista asiantuntijatietoa:
Minkälainen myrsky tulisi, jos joku jätkä poseeraisi kahden elovena tytön kanssa, ja sanoisi että "tarkoituksena on edistää riistokapitalismia ja valkoista ylivaltaa" sitten lataisi sen nettiin. ;D
QuoteVaikka suurin osa perussuomalaisten kannattajista on matalasti koulutettuja työttömiä, he kokevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut matalasti koulutetut työttömät. Marttinen esittääkin, että tämä selittäisi, miksi he äänestävät omaa etuaan vastaan. Perussuomalaiset ovat tutkimusten mukaan talouspoliittisesti oikeammalla kuin Kokoomus. Puolue ja sen kannattajat suhtautuvatkin muita puolueita negatiivisemmin työttömiä kohtaan. Tässä ehkä näkee kirjailijan ennakkoasenteen, koska vain vasemmistolaisesta perspektiivistä työlainsäädännön purun koetaan luokkasidonnaisena päätöksenä, jota voisi analysoida kollektiivisen "edun" tai "haitan" mukaan. Esimerkiksi oikeistolaisille on olemassa vain yksilöitä, ei luokkia.
Tulipa muuten mieleeni kun luin tän kohdan että: työttömän etu on työn saanti, mitä paremman, sitä parempi. Työttömien etu on nimenomaan passivoittavien tukien poisto, työn saannin helpottaminen ( eli verojen alennus —> talouskasvu —-> työmahdollisuuksien paraneminen )
Työttömien etu EI ole jämähtäminen ikuisesti ajaksi työttömien kastiin, mahdollisimman suurille tuille jääminen ja korkea verotus ja vahva AY-liike —-> ekan työn saanti melko mahdotonta eritoten jos mitään aukkoa CV.ssä.
Työttömyys on Suomessa suuri ongelma juurikin siksi että Suomi on aivan liian vasemmistolainen maa joka ei ole mitenkään päin kilpailukykyinen maa ei EU.ssa eikä sen ulkopuolelle. Juurikin koska vasemmistolainen jakopolitiikka, tappoverot, hirveä hintataso ja liian pienet tuloerot.
Työttömille ilmainen neuvo: muuttakaa jonnekin edes hieman kilpailukykyisempään maahan töihin, siitä se kokemus alkaa karttua.
Vassareille vinkki: hankkikaa aivot.
Tämä ei ota kantaa perussuomalaisten todelliseen politiikkaan tai tavoitteisiin, sillä niitä en tunne. Tuohon lainaukseen ainoastaan kommenttina.
Quote from: Mäyräkoira on 17.07.2021, 23:23:21
Quote from: Tabula Rasa on 17.07.2021, 21:18:53
Tällaista puolueetonta ja objektiivista asiantuntijatietoa:
Minkälainen myrsky tulisi, jos joku jätkä poseeraisi kahden elovena tytön kanssa, ja sanoisi että "tarkoituksena on edistää riistokapitalismia ja valkoista ylivaltaa" sitten lataisi sen nettiin. ;D
Tämä on se yksi äärivasemmiston ylläpitämä kaksoisstandardi julkisessa diskurssissa. Vasemmistolaisella henkilöllä on oikeus provota ja harjoittaa "poliittisesti epäkorrektia" huumoria, mutta oikeistolaisen poliittisesti epäkorrekti lausahdus tarkoittaa automaattisesti, että hän on fasisti natsi. Postmodernismin mukaan myös huumori on vakavaa liiketoimintaa, koska huumori normalisoi puhetta. Poikkeus tähän on kuitenkin vasemmistolainen provoilu, minkä voi aina oikeuttaa vetoamalla huumoriin, "keskustelun herättämiseen" jne. Sami Eerola kokee, että hänellä on oikeus laukoa mitä tahansa ilman, että häntä saa leimata äärivasemmistolaiseksi, mutta toisaalta hänen mukaansa Halla-ahon ikivanha provoilu Scriptassa todistaa, että Perussuomalaiset ovat verenhimoisia natseja.
Tämä koko uusmarxistinen rakennelma perustuu siihen, että tämä väki kokee kaksoisstandardit oikeutetuksi vedoten esimerkiksi erilaisiin uhripyramideihin tai kuviteltuihin viholliskuvan motivaatioihin. Vasemmiston kansanmurhafantasiointi on vain ihan erilaista kansanmurhafantasiointia, koska se kohdistuu "rakenteisiin".
^ aivan. Sarkasmia saisivat vain vassarit harjoittaa. Olihan junes lokalla, white lives matter paita, ja siitä tuli sanomista. Kova poru. Perusteita kyseltyään vastaukseksi tuli, syynä oli KONTEKSTI. Sitten hän käytti sellaista paitaa jossa luki vain "rasistinen t paita"
Quote from: akez on 17.07.2021, 20:11:49
Eräänä päivänä viime vuoden puolella sain päähäni eräänä viikonloppuiltana tehdä Mensan älykkyysosamäärää koskevan ilmaisen suuntaa-antavan testin netissä. Olin silloin ottanut jo 4 tuoppia olutta. Ohranjyvä silmässä tulokseksi tuli, että "älykkyysosamääräsi on noin 116, joka on korkeampi kuin 85,7 prosentilla väestöstä". Pari vuotta aiemmin tein saman testin selvin päin. Tulos oli silloin tietysti parempi. Pistemäärää en enää muista (120 plus jotakin), mutta sen muistan, että sen tuloksen mukaan 8% suomalaisista on vielä älykkäämpiä. Mensaan noilla pisteillä ei vielä pääse, mutta totesin, että tämä riittää hyvin minulle.
Koska älykkyysosamäärille on olemassa useita erilaisia keskihajontoja, laskin huvikseni miten ilmeisesti kolmella yleisesti (?) käytössä olevalla keskihajonnalla tulisi älykkyysosamääräksi sillä, että on niin älykäs että 85,7 % väestöstä jää alle ja sillä, että 92 % jää alle:
pkg load statistics
cellfun(@(x) round(norminv(0.857, 100, x)), {15, 16, 24})
cellfun(@(x) round(norminv(1-0.08, 100, x)), {15, 16, 24})
| Keskihajonta 15 | Keskihajonta 16 | Keskihajonta 24 |
85,7 % raja | 116 | 117 | 126 |
92 % raja | 121 | 122 | 134 |
Eli vaikuttaa siltä, että ainakin ensimmäisessä testissäsi olisi ollut pisteytyksessä käytetty keskihajonta 15 ja jos käytössä oli toisella kerralla sama testi, niin silloin älykkyysosamäärä olisi ollut 121.
Sinällään olen sitä mieltä, ettei kannata tällaisten eeroloiden oksennuksiin aikaansa tuhlata.
^Ja Mensa-raja on 2 keskihajontaa oikealla (98% populasta jää rajan vasemmalle puolelle). Eli yo. keskihajonnoilla raja on 130, 132 tai 148.
Jotenkin muistelisin, saa korjata, että Suomessa käytetään 24 keskihajontaa, ja mm. jenkeissä käytössä olisi 15.
Quote from: Econ101 on 18.07.2021, 00:48:24
Jotenkin muistelisin, saa korjata, että Suomessa käytetään 24 keskihajontaa, ja mm. jenkeissä käytössä olisi 15.
Täällä väitetään ainakin Mensan osalta, että:
Älykkyysosamäärä – Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84lykkyysosam%C3%A4%C3%A4r%C3%A4#Korkean_%C3%A4lykkyysosam%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n_yhdistykset
Quote
Suomen Mensa siirtyi elokuussa 2007 käyttämään keskihajontaa 15; aiemmin se oli 24. Siten Mensan jäsenyyteen vaaditaan Suomessa nykyisin vähintään tulos 131.
^Ottavat näköjään pienen riskipreemion.
"Kun keskihajontana käytetään arvoa 15, on pistemäärän raja-arvona 130. Suomen Mensan käyttämän testin erottelukyvyn vuoksi sen käyttämä raja-arvo on kuitenkin 131."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mensa
Tässä on toinen sitaatti joka muistuttaa meitä siitä että toisinajattelijat ja kapinalliset saavat useinkin kokea suurta ylenkatsetta, mutta jos he sitten lopulta voittavat heistä tulee sankareita:
https://en.wikipedia.org/wiki/Nicholas_Klein
"First they ignore you. Then they ridicule you. And then they attack you and want to burn you. And then they build monuments to you."
Quote
X
Vihapuheesta valtioneuvostolle raportoineesta Sami Eerolasta on tehty rikosilmoitus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Rikosilmoitus liittyy Eerolan lauantaina julkaisemaan twiittiin. Eerola julkaisi päivityksen, jossa hän kertoi olevansa viettämässä kesää ja tavoitteenaan "edistää kommunismia ja valkoisen rodun tuhoa yksi blogikirjoitus kerrallaan".
Eerola on aiemmin ollut mukana valmistelemassa valtioneuvoston tästä löytyvää Ekstremistinen puhe verkossa ja uutismediassa -raporttia.
X
– Taisin osoittaa ettei äärioikeistolla ole huumorintajua ja kaikki heidän puheensa sananvapaudesta ja räävittömästä huumorista olivat vain tapa peitellä rasimiaan. Pohjimmiltaan he eivät siedä aatteensa pilkkaa, vaan heti valtaan päästyään hiljentäisivät kaiken kritiikin, Eerola twiittasi kuvan jälkeen.
X
https://www.verkkouutiset.fi/vihapuheesta-raportoinut-vitsaili-rodun-tuhoamisesta-twiitista-rikosilmoitus/#2a2ed954
Quote
Ekstremistinen puhe
verkossa ja uutismediassa
Leena Malkki, Daniel Sallamaa, Juha Saarinen, Sami Eerola
VA LT I O N E U V O S TO N S E LV I T Y S - J A
TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2021:20 tietokayttoon.f
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162949/2021_VNTEAS_20.pdf
^ Tuo Eerola vaikuttaa täysin patahullulta. Hgin yliopiston normitutkija tms. En tuntenut koko miesoletettua viikko sitten, mutta käväisin lukemassa pari sen twiittailua. Hieno meininki Suomella, Helsingillä ja Helsingin yliopistolla. Eerolla tuuttaa julkisuuteen kunnon vihapuhetta ja homma jatkuu. Pellemaailma.
Quote from: AcastusKolya on 16.07.2021, 15:27:05
https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2021/07/16/mita-perussuomalaisia-vaivaa/
Ote:"Olen kuusi vuotta tutkinut äärioikeistoa. Tässä ajassa tietynlainen kuva on muodostunut tästä rikkaasta poliittisesta liikkeestä ja sen kannattajista. Vaikka äärioikeisto on kattonimitys erilaisille autoritaarisille äärinationalistisille liikkeille[1], [2], niillä on yhteisiä nimittäjiä: rasismi, nationalismi, anti-intellektualismi ja väkivallan ihannoiminen.
Ohhoh. Luin ensimmäisen kappaleen, ja se riitti vastaukseeni:
Olen ollut Homman kirjoittajana 10 vuotta ohimennen vilkuillut näitä äärioikeiston ns. "tutkijoita".
Tässä ajassa minulle on muodostunut jonkinlainen kuva tästä yhteiskunnan tissiä imevästä luuseriporukasta, ylijäämäaineksesta, jota kukaan järjissään oleva yksityisyrittäjä ei ikinä palkkaisi edes vessan pesijöiksi, koska sekin jäisi näiltä alisuorittajilta tekemättä. Islamia ne kyllä lutkuttavat, pyytämättäkin, vaikka sitä valintaa ei edes ollut ruksattavaksi työnhakulomakkeessa.
"Äärioikeistotutkijat" on yleisnimitys totalitaristisille äärivasemmistolaisille vapaamatkustajille , joille on yhteistä:
1. Homoetnofobia, eli perustelematon kammo omaa rotuaan ja omaa itseään kohtaan.
2. Halu yrittää edistää ylikansallista sosialismia eli kommunismia eli globalistista maailmanvaltaa, ja kuvitella sitä hyväksi urapoluksi, unohtaen, että vallankumous syö lapsensa.
3. Kyky muuntautua kommunistista natsiksi sekunnissa, kun se on hyödyllistä.
4. Alhainen älykkyysosamäärä, joka estää toimisen liike-elämässä.
5. Kyvyttömyys suoriutua käytännön töistä, joka estää toimisen suorittavissa ammateissa.
6. Väkivallan ihannoiminen puolustuskyvyttömiä kohtaan.
7. Valtava kateus heitä kohtaan, jotka ovat kaikkea muuta kuin he itse ovat.
Nuo nyt tuli nopeasti etsimättäkin mieleen.
Luen nyt mitä muuta ketjuun kirjoitettu. :P
Quote– Taisin osoittaa ettei äärioikeistolla ole huumorintajua ja kaikki heidän puheensa sananvapaudesta ja räävittömästä huumorista olivat vain tapa peitellä rasimiaan. Pohjimmiltaan he eivät siedä aatteensa pilkkaa, vaan heti valtaan päästyään hiljentäisivät kaiken kritiikin, Eerola twiittasi kuvan jälkeen.
Eerola ei ole kai ymmärtänyt, että kirjoitukset jonkun ihmisiin liittyvän rodun tuhoamisesta eivät enään mene vitsinä läpi, edes keskiarvoa tyhmemmillä äärimmäiseen oikeistoon kuuluvilla.
Luin tuon Eerolan analyysin, oikea kirjoituksellinen suolen tyhjennys. En masentunut, vaikka kuulun Eerolan määrittelemään älyllisesti tyhmien joukkoon. Huvittava setti.
Eikös tämä Eerola ole myös hc-mies näissä rhc-rasmus-akseleissa? Kertoo riittävästi siitä, että maalitolpat liikkuu aina tilanteen mukaan ja keskustrlu on täysin mahdotonta.
Quote from: Sami Eerola
- Taisin osoittaa ettei äärioikeistolla ole huumorintajua ja kaikki heidän puheensa sananvapaudesta ja räävittömästä huumorista olivat vain tapa peitellä rasimiaan. Pohjimmiltaan he eivät siedä aatteensa pilkkaa, vaan heti valtaan päästyään hiljentäisivät kaiken kritiikin, Eerola twiittasi kuvan jälkeen.
Sami Eerola kyllä ymmärtää että rikosilmoituksella väännetään Samin ja muiden hyvemmistöön kuuluvien naamalle rautalangasta sananvapauden kaksoisstandardia. Mutta manipuloivana ja epärehellisenä ihmisenä Sami esittää tyhmää ja on luulevinaan että rikosilmoituksessa on kyse "äärioikeiston" aatteen pilkkaamisesta ja "huumorintajun" puutteesta. Voi sitä huumoritajun riemuvoittoa ja sananvapauden hehkuttamista punaviheristössä, jos joku tunnettu nationalisti twiittaisi "natsismin edistämisestä ja mustan rodun hävittämisestä", niinku ihan läpällä vaan.
Quote from: Lalli IsoTalo on 20.07.2021, 17:45:10
"Äärioikeistotutkijat" on yleisnimitys totalitaristisille äärivasemmistolaisille vapaamatkustajille , joille on yhteistä:
1. Homoetnofobia, eli perustelematon kammo omaa rotuaan ja omaa itseään kohtaan.
Asia on niin että Eerola on pikkuisen sekarotuinen - hän on osittain brasilialaista syntyperää. Hän kommentoi usein Brasilian politiikkaa (Bolsonaroa haukkuen).
^ yleensä näillä vihaajilla on jokin ala-/yläkoulu- tai perhetrauma. Viha syntyy kun lapsi tajuaa että minun kokemassani on jotain "vikaa". Siis isä siemensi ja katosi, isä pani, isä hakkasi, äiti huorasi tai hakkasi. Koulussa kiusattiin. Vihaaminen ja katkeroituminen on ihan ymmärrettävää. Mutta se, että vihaa palkkansa eteen ja veronmaksajien piikkiin & "kostaa" identiteettipohjalta, niin onhan se aika ... öö ... läpinäkyvää, säälittävää ja raukkamaista.
https://www.kirjavinkit.fi/author/sami-eerola/
(https://www.kirjavinkit.fi/author/sami-eerola/)
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/antifa-the-anti-fascist-handbook/ (https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/antifa-the-anti-fascist-handbook/)
Quote from: Jorma M. on 20.07.2021, 17:11:25
^ Tuo Eerola vaikuttaa täysin patahullulta. Hgin yliopiston normitutkija tms. En tuntenut koko miesoletettua viikko sitten, mutta käväisin lukemassa pari sen twiittailua. Hieno meininki Suomella, Helsingillä ja Helsingin yliopistolla. Eerolla tuuttaa julkisuuteen kunnon vihapuhetta ja homma jatkuu. Pellemaailma.
"Eikä tässä vielä kaikki", ei todellakaan. Kyllähän Suomi nyt kestäisi joukon ämpäriylioppiston MT kuntoutujia ja niitä komppaavan median mutta kun melkein kaikki valtapoliitikot ovat tätä samaa sakkia tai ainakin sitä täysillä peesaavia. Sitä me ei kestetä.
Quote from: viisitoista on 20.07.2021, 19:01:41
Quote from: Lalli IsoTalo on 20.07.2021, 17:45:10
"Äärioikeistotutkijat" on yleisnimitys totalitaristisille äärivasemmistolaisille vapaamatkustajille , joille on yhteistä:
1. Homoetnofobia, eli perustelematon kammo omaa rotuaan ja omaa itseään kohtaan.
Asia on niin että Eerola on pikkuisen sekarotuinen - hän on osittain brasilialaista syntyperää. Hän kommentoi usein Brasilian politiikkaa (Bolsonaroa haukkuen).
Eerola, kun haluat olla suomalainen, ole. Kun haluat olla brassi, ole. Kun haluat olla molempia, se on erittäin ok. Mutta älä ala vittuilemaan paikallisille.
"When in Rome do as the romans do."
Seja um homem! Seja finlandês! Não seja um comunista patético! Ordem e progresso na Finlândia também"!
Migrant Talesia pyörittävä Enrique Tessieri on myöskin myrkyllinen kommunistiaktivisti Latinalaisesta Amerikasta.
Quote from: viisitoista on 20.07.2021, 21:37:48
Migrant Talesia pyörittävä Enrique Tessieri on myöskin myrkyllinen kommunistiaktivisti Latinalaisesta Amerikasta.
Heh. Kun "nuoruusvuosinani" "pyörin" näissä porukoissa yrittämässä "rakentaa siltaa" (1 vastaa 300) , niin päädyin jossain "työtyhmässä" samaan ryhmään. En pitänyt. Muistain tapauksesta (2011 tms) vain sen, että joku saksalais tms. nainen valitti, että heitä ei otettu ollenkaan huomioon maahanmuuttajina.
Sorry ot.
Uskomatonta röyhkeyttä.
[tweet]1417781942578188289[/tweet]
https://twitter.com/EerolaSami/status/1417781942578188289
Lisäsin pari tweettia:
[tweet]1417806932463738881[/tweet]
https://twitter.com/EerolaSami/status/1417806932463738881
[tweet]1417809051996626948[/tweet]
https://twitter.com/EerolaSami/status/1417809051996626948
Nazeja siellä, tuolla, täällä, kaikkialla.
[tweet]1540777743188729857[/tweet]
https://twitter.com/EerolaSami/status/1540777743188729857
[tweet]1540777746283909121[/tweet]
https://twitter.com/EerolaSami/status/1540777746283909121
Quote from: Golimar on 26.06.2022, 12:06:32
Nazeja siellä, tuolla, täällä, kaikkialla.
[tweet]1540777743188729857[/tweet]
https://twitter.com/EerolaSami/status/1540777743188729857
[tweet]1540777746283909121[/tweet]
https://twitter.com/EerolaSami/status/1540777746283909121
Ja seuraavaksi koko bussi nousi taputtamaan...
Melkoisen paksua ja korkealentoista fantasiakirjallisuutta, mutta liekkö lähetysajankohdalla vaikutusta. :roll: