Poliittiseen slangiin on jo pitkään kuulunut sana "eriarvoisuus", jolla on tietysti voimakas moraalinen lataus. Esimerkiksi kun palvelut eri kunnissa hieman poikkeavat toisistaan, tämä on paha asia, kun seurauksena on tuo kauhea eriarvoisuus.
Kielenkäytön taustalla tuntuu olevan jonkinlainen kommunistinen ideaali muurahaisyhteiskunnasta, missä kaikki on samanlaista jokaiselle. Toinen juttu on, että puhetapa onnistuu myös muuttamaan pelkän erilaisuuden eriarvoisuudeksi, eli vihjaa suoranaiseen ihmisarvoloukkaukseen.
Saan allergiareaktion aina, kun uutistenlukija ilmoittaa, että taas ihmiset ovat joutuneet eriarvoiseen asemaan. Todellisuudessa koskaan ei ole kysymys ihmisarvon eikä edes tasa-arvon loukkauksista vaan yksinkertaisesti vain esimerkiksi sosiaalipalvelujen alueellisesta vaihtelusta. Jossain hoidettu paremmin yksi asia, muualla joku toinen.
Malttia epäkohtien esittelyyn, elämmehän melkein täydellisessä maailmassa, missä kapinallinen nuorisokaan ei enää keksi muita kuin täysin naurettavia epäkohtia. :)
Ongelmana on se, ettei määritellä mitä eriarvoisuudella tarkoitetaan. Suomessa eriarvoisuudesta puhuvat yleensä vasemmistopuolueet, joiden näkemys on usein hieman kärjistetysti se, että "kaikkien pitäisi saada yhtä paljon". Ihmiset ovat kuitenkin hyvin erilaisia: joku on hankkinut itselleen pitkän koulutuksen, joku on työssään pätevämpi tai ahkerampi kuin toinen, jne, jne... Se ei ole eriarvoisuutta, että fiksu ja ahkera pärjää elämässä yleensä paremmnin kuin tyhmä ja laiska.
Eriarvoisuudesta valittavat yleensä ne, joiden mielestä maassa ei ole vielä tarpeeksi sosialismia.
Yksilöiden henkilökohtaiset eroavaisuudet, ovat juuri sitä paheksuttavaa eriarvoisuutta!
Koska yksilöiden erot, eivät anna kaikille samoja mahdollisuuksia työelämään. Esimerkiksi joku sopii paremmin poliisiksi, toinen leipuriksi ja kolmannella ei ole mitään pätevyyttä tulla poliisiksi tai leipuriksi, vaikka kuinka yrittäisi opiskella molempia ammatteja.
1. Mitä eriarvoisuus on?
2. Kenen syytä eriarvoisuus on?
3. Kenen tehtävä on eriarvoisuuden poistaminen?
4. Miten eriarvoisuus poistetaan?
5.Kuka maksaa ja mistä eriarvoisuuden poistamisen?
6. Mitä tehdään geneettisistä syistä johtuvalle eriarvoisuudelle?
Jos nyt vihervasemmisto vaikka ensin vastaisi näihin kuuteen kysymykseen niin tiedettäisiin edes alustavasti, mistä on kysymys.
Kiitos.
Pekka ja Pätkä ovat eriarvoisia.
Pekka on 2 metriä pitkä ja saa naisia. Pätkä on 1,5 metriä pitkä eikä saa naisia, vaikka on oikeasti Pekkaa mukavampi kaveri.
Miten vihervasemmisto poistaa tämän eriarvoisuuden?
1. Pekalta leikataan jalat poikki polven alapuolelta?
2. Yhteiskunta maksaa Pätkälle puolen metrin hiilikuitujatkeet jalkoihin?
3. Pekalta leikataan munat pois?
4. Kela maksaa kaikille Pätkää deittaileville naisille päivärahaa?
5. Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa kaikille pakolliset partnerit?
6. Muu?
Quote from: Eino P. Keravalta on 06.07.2021, 18:58:43
Pekka ja Pätkä ovat eriarvoisia.
Pekka on 2 metriä pitkä ja saa naisia. Pätkä on 1,5 metriä pitkä eikä saa naisia, vaikka on oikeasti Pekkaa mukavampi kaveri.
Miten vihervasemmisto poistaa tämän eriarvoisuuden?
1. Pekalta leikataan jalat poikki polven alapuolelta?
2. Yhteiskunta maksaa Pätkälle puolen metrin hiilikuitujatkeet jalkoihin?
3. Pekalta leikataan munat pois?
4. Kela maksaa kaikille Pätkää deittaileville naisille päivärahaa?
5. Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa kaikille pakolliset partnerit?
6. Muu?
6. Muu - Pätkä lähetetään intersektionaaliseen tasa-arvokoulutukseen joka vapauttaa hänet toksisesta maskuliinisuudesta, minkä jälkeen oikeamielisillä opeilla indoktrinoitu Pätkä ei saa enää diskriminoida parisuhdemarkkinoilla sukupuolen perusteella, vaan hänen on inklusoitava partneriehdokkaikseen myös mies- ja muu-oletettuja.
George Orwell on kirjoittanut erään romaanin sioista, jotka lähtivät poistamaan eriarvoisuutta maatilan eläinyhteisöstä. Kaikki tietävät miten siinä kävi.
-i-
Miksei se ole eriarvoisuutta, että Suomessa ruotsinkielisillä ja USA:ssa juutalaisilla on keskimäärin mieletön varallisuus muihin nähden?
Quote from: ikuturso on 06.07.2021, 22:17:41
George Orwell on kirjoittanut erään romaanin sioista, jotka lähtivät poistamaan eriarvoisuutta maatilan eläinyhteisöstä. Kaikki tietävät miten siinä kävi.
-i-
Sikojen vallankumous - siinä onkin osuva ja oiva nimi kulttuurimarxilaisten ja muiden sekopäämädättäjien vähittäiselle hivuttautumiselle kohti valtaa samalla kun selittävät kaiken terveen ja normaalin sairaaksi ja epänormaaliksi ja kaiken sairaan ja epänormaalin terveeksi ja normaaliksi.
Quote from: Eino P. Keravalta on 06.07.2021, 18:58:43
Pekka ja Pätkä ovat eriarvoisia.
Pekka on 2 metriä pitkä ja saa naisia. Pätkä on 1,5 metriä pitkä eikä saa naisia, vaikka on oikeasti Pekkaa mukavampi kaveri.
Miten vihervasemmisto poistaa tämän eriarvoisuuden?
[...]
Ei se ole noin yksinkertaista! Meillä jotka ovat varttimetrin muita pidempiä, on myös paljon ongelmia, kuten että usein tulee iskettyä pää ovipumppuun. Lisäksi on vaikeuksia löytää sopivia vaatteita tai mahtua autojen penkeille. Kalusteet suunnitellaan keskimittaisille, kuten myös koko infrastruktuuri. Eikä se Pätkän mukavuuskaan ole absoluuttinen totuus, vaan makuasia.
...eli millä sen mittaisi, kenelle ne korvaukset kuuluvat?
Eriarvoisuus huutaa hätähuutoaan kuittasi Askolan Irja kun toimittelija kysäisi betoniesteistä jonkun stadilaisen kirkon ympärillä.
Eriarvoisuus on globaali ilmiö ja vaikka sitä ei tiedostavaisempi osa ihmisiä tajua se on paljon fantsumman moniarvoisuuden kaksoissisar. Nytkin jossain päin Välimerta seilaa eriarvoisuutta monella paatilla kohti Eurooppaa ja ei ole kauaa kun eriarvoisuuden puolesta viimeksi osoitettiin väkivaltaisesti mieltä.
Maailmalta löytyy paljon eriarvoisuuden muistomerkkejä, sukulaisellakin on kirjahyllyssä palanen Berliinin muuria.
Vaikka eriarvoisuus on vasemmistolainen teema, myös
Sipilän hallitus julkaisi asiasta raportin vuonna 2018
QuoteEriarvoisuutta käsittelevän työryhmän loppuraportti
Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 1/2018
-- Eriarvoisuuden vähentäminen on 2010-luvulla yhteiskuntapolitiikan asialistojen kärjessä oleva ilmiö. (s. 20)
-- Tulo- ja varallisuuserojen kasvu parin viime vuosikymmenen aikana on kirvoittanut lukuisia vaikutusvaltaisia puheenvuoroja eriarvoistumiskehityksestä ja sen haitallisista seurauksista. (s. 20)
https://valtioneuvosto.fi/documents/10616/334456/eriarvoraportti-21032018/fd6f37c6-04d9-44db-99bb-53d54ef1ad1f
Mietinnössä tuloerot rinnastetaan aika suoraan eriarvoisuuteen. Ei auta vaikka itse
Josif Stalin vuonna 1934 leimasi tasapalkkaisuuden "taantumukselliseksi pikkuporvarilliseksi tolkuttomuudeksi". Eriarvoisuus on myös muuttunut sosiologian pääasiaksi ainakin
Turun yliopistossa. "Sosiaaliset rakenteet" ja "sosiaaliset prosessit" on siis heitetty historian roskatynnyriin.
QuoteSosiologian oppiaine
Sosiologissa tutkitaan sosiaalista eriarvoisuutta - -
https://www.utu.fi/fi/yliopisto/yhteiskuntatieteellinen-tiedekunta/sosiologia
QuoteKartta näyttää, miten epätasaisesti huono ilman¬laatu Helsingissä keskittyy – Tilasto¬keskuksen yliaktuaari: "Usein nämä alueet ovat vähemmän houkuttelevia"
HELSINGIN pienhiukkaspäästöt painottuvat kalliita asuinalueita enemmän kaupungin halvemmille alueille. Ilmiö johtunee muun muassa vilkkaiden väylien vaikutuksesta päästöihin ja asuntojen hintoihin.
Hiltunen ja Saarimaa näkevät tilanteen tasa-arvo-ongelmana. Alemmat tuloluokat eivät voi samalla tavalla valita asuntoa ilmanlaadultaan paremmalta asuinseudulta.
Helsingin Sanomat 8.7.2016 (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008089817.html)
Ratkaisu räikeään eriarvoisuuteen on tässäkin sosialismi. Annettakoon Valtion asuntokomitean (VALKOM) jakaa asunnot tasa-arvoperiaatteen mukaisesti.
Erilaisuus ja siten eriarvoisuus ovat biologian perus käsitteitä. Luonnossa sen kaltaiset muutokset, jotka ovat mahdollisimman hyvässä tasapainossa ympäristön kanssa muodostuu valttikorteiksi, joiden seurauksesta yksilö saa hieman enemmän itsensä näköisiä jälkeläisiä kuin naapurinsa. Tätä ei voi välttää, vaan se on kuin luonnonlaki.
Ihmisyhteisöjen vahvuus on erilaisiin tehtäviin paneutuminen. Muurarista tulee alansa mestari, ja 30 vuotta kenkiä tehnyt tekee niitä paremmin ja tehokkaammin kuin toinen. Ne, jotka harjaantuvat taidossa jonka opettelu on vaikeinta ja siten harvinaisinta, tuppaa saamaan panoksestaan isomman palkkion kuin vaikkapa ojankaivaja. Nämä ovat vain arkisia realiteetteja yhteisössä, ja se, että yhteiskunta käyttää paljon resursseja luontaisten erilaisuuksien typistämiseksi on hullun hommaa, kuin sotisi tuulimyllyjä vastaan.
Kun nuorilta vanhempiaan kunnioittamattomilta nuorilta on loppunut auktoriteetit joiden päälle innolla paskantaa, aletaan keksiä aiheita joista riidellä ja joista sitten rakentaa itselleen vanhempiaan jalomman tai ylevämmän kuuloinen identiteetti, joka ei ikävä kyllä kestä perusteellista tarkastelua tai joka näyttäytyy täysin todellisten ongelmien sivuuttamiselta ja keskittymiseltä keinotekoisiin ongelmiin. Nuoret jäävät luuppaamaan juurikin jotain rasismiin tai sen vastustamiseen liittyviä dilemmoja, jotka saattoivat joskus olla ihan relevanttejakin ongelmia, mutta nykyään lähinnä tyhjänpäiväistä piiperrystä.
Nykyajan punkkarit profiloituvat siihen, että heitä ei välitä mistään muiden antamista määritelmistä eli arvoarvostelmista, taikka he ylpeästi keräävät itselleen negatiivisen kuuloisia määritelmiä ja saavat runsaasti uhriutumis- ja eli marttyyriyspisteitä keksityissä sodissa.
Jos myönnetään todellinen erilaisuus, siitä luonnollisesti seuraa eriarvoisuus. Yksi kirurgi on toista parempi, ja niin kuuluukin olla.
Tasa-arvonatsit ovat sitä mieltä, että eriarvoisuutta ei saa olla.
Siispä kehnolle työntekijälle on maksettava sama palkka kuin erinomaiselle työntekijälle. Kaikki hyvin?
Ei ole. Kun erinomainen työntekijä huomaa, että saman palkan saa 1/3 työteholla, hänkin alkaa kehnoksi työntekijäksi. Se ei ole yrityksen, yhteiskunnan tai ihmiskunnan etu.
Tasa-arvovaatimukset voivat johtaa yhteiskunnan rappioitumiseen ja köyhtymiseen.
Quote from: Jorma Teräsrautela on 08.07.2021, 12:15:00
Ratkaisu räikeään eriarvoisuuteen on tässäkin sosialismi. Annettakoon Valtion asuntokomitean (VALKOM) jakaa asunnot tasa-arvoperiaatteen mukaisesti.
Kyllähän tuota tasa-arvoa voi hakea myös markkinatalouden kautta. Ökyasumista (pientalossa) voisi verottaa sen verran rankemmin, että yhteiskunta saa resursseja normiasujien (kerrostalo) ympäristön puutteiden korjaamiseksi. Jos verojen maksaminen ei kiinnosta, ökyasujat voivat muuttaa kerrostaloon. Eli kyseessä olisi vapaa valinta, eikä minkään sortin vallanpitäjien sanelu.
Tulonsiirtoja ökyasujilta normiasujille voisi myös edistää suhteuttamalla kiinteistöveron määrä asunnon tontin rakennusoikeuden käänteisarvoon. Esimerkiksi rakennusoikeuden ollessa vaivaiset 0,2 vero olisi viisinkertainen verrattuna samanarvoiseen kämppään rakennusoikeudella 1,0 rakennetussa kerrostalossa. Jos on verotushaluja, löytyy myös tapoja.
Quote from: Jorma M. on 06.07.2021, 22:49:43
Miksei se ole eriarvoisuutta, että Suomessa ruotsinkielisillä ja USA:ssa juutalaisilla on keskimäärin mieletön varallisuus muihin nähden?
En koe tätä ongelmana, en ainakaan haluaisi "kansallissosialisoida" heidän omaisuuttaan.
Nimimerkki Jorma M. Oletko natsi vai kommunisti? Molemmilla heillä oli yhteisesti väkivaltainen kiinnotus juutalaisten omaisuuteen?
Suomessa ollaan yritetty kehittää lähtökohtien tasa-arvoisuutta. Esimerkiksi köyhistäkin oloista voi mennä opiskelemaan yliopistoon. Tietysti jos perhe ei kannusta ollenkaan tai muita ongelmia, niin hankalaa varmasti kouluttautua korkeasti.
Nyt ollaan päästy sitten tuloksen tasa-arvoisuuteen. Enää ei pelkästään verottamalla pyritä tasa-arvoistamaan.
Laiskoille samat kuin uutterille, mikä voisikaan mennä pieleen?
Tasa-arvon auttavaan alkuun pääsisimme vaikka siten, että valtio maksaisi jokaiselle 5 000 euroa vastikkeetonta kansalaispalkkaa, hankkisi jokaiselle 200 neliön omakotitalon meren rannalta ja ostaisi kaksi sähköautoa, toinen kauppareissuille ja toisen matkustamiseen. Työperäinen maahanmuutto voi sitten tehdä kaikki meidän työmme, valtio maksaa. Keskitytään me vain lekottelemiseen keskenämme tasa-arvoisesti.
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.07.2021, 12:51:41
Tasa-arvonatsit ovat sitä mieltä, että eriarvoisuutta ei saa olla.
Siispä kehnolle työntekijälle on maksettava sama palkka kuin erinomaiselle työntekijälle. Kaikki hyvin?
Ei ole. Kun erinomainen työntekijä huomaa, että saman palkan saa 1/3 työteholla, hänkin alkaa kehnoksi työntekijäksi. Se ei ole yrityksen, yhteiskunnan tai ihmiskunnan etu.
Tasa-arvovaatimukset voivat johtaa yhteiskunnan rappioitumiseen ja köyhtymiseen.
Heh. On myös olemassa suorite-eriarvoisuutta duuneissa, joiden suorite on vakio.
Kun olin Esson öljytehtaalla kesätöissä vuonna tynnyri, tapahtui seuraavaa: yhdessä työryhmässä oli 4 työntekijää. Hihnatyössä oli 4 eri paikkaa, ja tehtäviä vaihdettiin säännöllisesti 15 minuutin välein. Jokainen siis teki saman identtisen duunin. Yksi tehtävistä oli pahvilaatikkojen kasaaminen iskemällä niitit laatikon pohjaan. Koska itselläni oli ennätyshakuisuutta havaittavissa, tein tuon 15 minuutin työrupeaman niin nopeasti kuin ikinä pystyin, ja loput 10 minuuttia makasin laatikkopinon päällä ja luin Korkeajännitystä. Koska se näytti siltä, että en tee töitä ollenkaan vaan ainoastaan makailen pinon päällä, asiasta syntyi suukopua, varsinkin vakioduunareiden suusta.
Eli siis tein täsmälleen saman työsuoritteen kuin kaikki muutkin, mutta liian nopeasti, se ei käynyt laatuun. Kyse eli ollut työsuoritteeni laadusta. Eikä varmaan pelkästään työtehokkuudestanikaan. Vaan ehkä enemmän siitä, että osoitin, että melko väljiksi osa tehtävistä oli mitoitettu, ja sitä eivät vakiohemmot halunneet demonstroitavan.
Niin tai näin, tasa-arvoinen työsuorite väärällä tyylillä tehtynä ei kelvannut. Liian korkealle lattiasta irronnut naula paukutettiin takaisin paikalleen, ja siitä eteenpäin olin sitten taas enemmän tekevinäni työtä, kuin tein töitä.
Quote from: Methodios on 08.07.2021, 16:24:48Eriarvoisuus on mantra, jota viherpunkit jaksavat jauhaa ...
Koska lähtökohtien tasa-arvo on heille myrkkyä. Vain lopputulosten tasa-arvo kelpaa, ja sen ylläpitäminen keinotekoisesti täältä ikuisuuteen. Kertatasoitus ei riitä, koska muutaman vuoden päästä taas vallitsi lopputulosten tasa-arvo, koska ihmiset erilaisia.
Ihmiskunnan monimuotoisuus on liian toksinen ajatus näille lopputulos-tasa-arvo-utopisteille.
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.07.2021, 14:51:26
Tasa-arvon auttavaan alkuun pääsisimme vaikka siten, että valtio maksaisi jokaiselle 5 000 euroa vastikkeetonta kansalaispalkkaa, hankkisi ö 200 neliön omakotitalon meren rannalta ja ostaisi kaksi sähköautoa, toinen kauppareissuille ja toisen matkustamiseen. Työperäinen maahanmuutto voi sitten tehdä kaikki meidän työmme, valtio maksaa. Keskitytään me vain lekottelemiseen keskenämme tasa-arvoisesti.
Einon ehdotus lienee ainoa toimiva ratkaisu. On YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaista, ettei näin tehdä. Jos on tuloeroja, se tarkoittaa ihmisoikeusloukkausta. Muistutan vielä, että tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto!
Quote from: Faidros. on 08.07.2021, 14:10:14
Quote from: Jorma M. on 06.07.2021, 22:49:43
Miksei se ole eriarvoisuutta, että Suomessa ruotsinkielisillä ja USA:ssa juutalaisilla on keskimäärin mieletön varallisuus muihin nähden?
En koe tätä ongelmana, en ainakaan haluaisi "kansallissosialisoida" heidän omaisuuttaan.
Nimimerkki Jorma M. Oletko natsi vai kommunisti? Molemmilla heillä oli yhteisesti väkivaltainen kiinnotus juutalaisten omaisuuteen?
Arvoisa jäsen Faidros.
Käsitteillä ei voi olla eri merkityksiä Homma-foorumilla.
Eriarvoisuus tarkoittaa käytännössä että on tai ei ole.
Juutalainen omistaa keskimäärin vitusti enemmän (ja kontrolloi vitusti enemmän) USA:ssa kuin muut.
Ruotsia äidinkielenään puhuva Suomessa menestyy vitusti paremmin keskimäärin kuin suomenkielinen.
Ketjun aiheena oli "eriarvoisuudesta keskustelu". "Arvo" tarkoittaa sanana sitä, että esim jonkun arvo on erilainen kuin jonkun toisen. Maailmanhistorian läpi arvoa on mitannut kunakin aikana voima. Nykyisin voima länsimaissa mitataan rahalla.
Juutalaisilla Yhdysvalloissa ja ruotsinkielisillä Suomessa on keskimäärin (suoraan tai epäsuoraan mitattuna) vitusti enemmän rahaa kuin ns. valtaväestöllä.
---- lisäksi: Neuvostoliitossa juutalaisilla oli runsaasti paremmat olot kuin Natsi-Saksassa. Itse asiassa esim Leninin 1. hallituksessa oli enemmän juutalaisia kuin venäläisiä. Eli natsit ja kommunistit suhteessa juutalaisiin eivät ole yhteismitallisia.
Sanna Marinin ja Li Anderssonin ja muun tärähtäneen vihervasemmiston suuresti fanittama Kommunistidiktatuurivaltio Kuuba on, kuten oheisessa kaaviossa näkyy, yksi maailman vähiten eriarvoinen maa.
Ja roistovaltio USA:ssa suuri eriarvoisuus luo vain köyhyyttä ja kurjuutta, eiku...
Tässä hyvin visualisoituna mitä vasemmiston eriarvoisuuden poisto tarkoittaa, kaikilla menee yhtäpaskasti eikä juuri kannata ponnistella paremman tulevaisuuden eteen, mikä sinänsä ei ole mikään uusi uutinen täällä Hommalla.
Kuvio perustuu tulojen keskiarvoon ja keskihajontaan, mutta on väärin piirretty sikäli, että tulojakautumat ovat aina vasempaan suuntaan vinoja.
Sitä räikeämpää on tietysti eriarvoisuus, kun ei edes normaalijakautumaa voi käyttää.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 20.07.2021, 09:14:05Sanna Marinin ja Li Anderssonin ja muun tärähtäneen vihervasemmiston suuresti fanittama Kommunistidiktatuurivaltio Kuuba on, kuten oheisessa kaaviossa näkyy, yksi maailman vähiten eriarvoinen maa.
Ja roistovaltio USA:ssa suuri eriarvoisuus luo vain köyhyyttä ja kurjuutta, eiku...
Tässä hyvin visualisoituna mitä vasemmiston eriarvoisuuden poisto tarkoittaa, kaikilla menee yhtäpaskasti eikä juuri kannata ponnistella paremman tulevaisuuden eteen, mikä sinänsä ei ole mikään uusi uutinen täällä Hommalla.
Kuten johonkin toiseen ketjuun olen aikaisemmin kirjoittanut, vasemmistolaisilla on ylikorostunut oikeudenmukaisuuden tunne.
( Oikeiston ja vasemmiston moraalikäsityksiin voi tutustua esim. psykologi Jonathgan Haidtin Ted-Talk luennolla: https://www.youtube.com/watch?v=8SOQduoLgRw ).
Vasemmiston oikeudenmukaisuuskäsite ei kuitenkaan ole mikään yleismaailmallinen moraaliarvio vaan oikeudenmukaisuutta on se, mikä heidän näkökulmastaan on oikeudenmukaista ja yleensä vasemmisto korostaa oikeudenmukaisuuskäsitteessään juuri erinäisiä kvantitatiivisia määreitä moraalin sijaan. Englanniksi voisi käyttää sanoja "equal" (vasemmisto) vs. "fair" (oikeisto). Ts. vasemmisto korostaa tasa-arvoisuutta kun oikeisto korostaa reiluutta.
Vasemmiston retoriikka tuloerosta pohjautuu juuri tähän seikkaan. Heille on tärkeää, että kaikilla on sama määrä varallisuutta / tuloja (kvantitatiivinen mittari) kun oikeisto korostaa reiluutta (moraalia), jossa jokainen saa ansionsa mukaan.
Vasemmiston tuloerojärkeily ei siis ota huomioon henkilön omaa panostusta vaan näkee, että se, jolla on enemmän pitää antaa niille joilla on vähemmän riippumatta siitä mitä kukin on tehnyt varallisuutensa eteen. Tärkeää on siis lopputulos, ei se miten siihen päädyttiin (menetelmä). Vasemmiston järkeily on siten hyvin suoraviivainen, jossa tasa-arvoksi riittää pankkitilin saldon vertaaminen.
Tällainen mustavalkoinen, yksinkertaistettu kvantitatiivinen ajattelu on erinomaisen tyypillistä vasemmistolaisille kaikissa asioissa koska se poistaa syvällisemmän pohdinnan tarpeen ja pelkistää samalla vasemmistolaisen politiikan numeroiksi tai joksikin muuksi määreeksi, jonka voi kirjata paperille ja johon voidaan "tieteellisesti" (jota vasemmisto usein korostaa) vedota.
Juuri tämän järkeilyn takia olen aina pitänyt vasemmistolaisia yksinkertaisina ja henkisesti laiskoina; he haluavat helppoja ja pelkistettyjä vastauksia elämän ongelmiin ja vetoavat sen takia banalisoituihin totuuksiin. Kaikesta päätellen vasemmistolaisen aivot eivät yksinkertaisesti kykene käsittelemään monimutkaisempia kokonaisuuksia (joko harjoituksen puutteen, biologian tai henkisen laiskuuden takia) vaan rakentavat todellisuuskuvansa pinnallisten ja tunnepohjaisten argumenttien varaan.
Vasemmiston tasa-arvologiikka johtaa tietenkin juuri sellaisiin aivokuperkeikkoihin, missä on parempi että kaikki ovat kuubalaisittain tasaisen köyhiä ja tuloerot pienet, kun että kaikki ovat amerikkalaisittain varakkaimpia mutta tuloerot suuret.
Koska vasemmisto korostaa (tasa-arvoista) lopputulosta menetelmän sijaan, vasemmisto ei myöskään näe mitään ongelmaa saavuttaa pienet tuloerot (tasa-arvoa) vaikkapa kuubalaisella diktatuurilla. Hyvän asian puolesta voidaan siis myös uhraa ihmisten terveys ja henki kunhan päätepiste on "tasa-arvo". Tämän puitteissa vasemmisto ei kärsi moraalista tuskaa lahdatessaan miljoonia ihmisiä kommunismin tasa-arvoisuusideaalin hyväksi tai hakkaa Trump-kannattajia kuoliaaksi kaduilla. Päämäärähän on vasemmiston määritelmän mukaan oikeudenmukainen kaikille ja se vaatii hieman uhrautumista.
Oikeistolaisittain vasemmiston moraalikäsitys on erinomaisen mätä ja korruptoitunut koska oikeisto näkee myös suurta arvoa siinä, miten tavoitteita saavutetaan: jos tavoitteiden saavuttamisen hinta on liian korkea, niihin ei edes pyritä.
Esimerkiksi tuloerojen osalta on hyvin vaikea luoda tasa-arvoista (pienet tuloerot) lopputulosta tallomatta koko läjän ihmisoikeuteen, rehellisyyteen ja reiluuteen liittyviä periaatteita. Diktatuuri ei ainakaan tule kyseeseen ja verotuskin pitäisi olla kohtuullinen ettei työtä tekeviltä viedä kaikki. Myöskään suora varkaus kuten kommunistinen omaisuuden takavarikointi ei tule kyseeseen. Tämän puitteissa oikeisto hyväksyy tuloerot elämän realiteettina.
Tuloerojen hyväksymisessäkin tosin on rajansa oikeistollakin. Siinä missä vasemmisto hyväksyy poliittisen sosialistisen kleptokratian syntymistä - onhan tasa-arvotavoite hyvä - oikeisto moittii miljardöörejä ja poliitikkoja, jotka rahastavat epärehellisin keinoin.
Vasemmiston epälogiikkaa, moraalittomuutta ja henkistä laiskuutta pystyy siis pitkälti selittämään vasemmistolaisten "oikeudenmukaisuuden" painottamisella. Kuviossa on mukana muitakin moraalipainotuksia, mutta "oikeudenmukaisuus" on yksi merkittävimpiä vasemmiston heikon ja joustavan moraalin ohjaavia tekijöitä, johon vasemmisto myös varsin usein vetoaa.
Minulla ei ole tähän heittää mitään tilastoja tai muuta tutkittua tietoa pohjalle, mutta oma käsitykseni on että eriarvoisuudesta eniten jankuttajat haluavat työntää kätensä muiden taskuihin.
Millä he voisivat todistaa että todellisuudessa he eivät halua päästä jakamaan muiden rahoja vaan heidän tavoitteensa ovat ylevämmät?
Tässä on pari esimerkkiä:
- He voisivat vaatia suoraa demokratiaa edustuksellisen järjestelmän rinnalle ja tueksi, koska se tasoittaa yhteiskunnallista valtaa paljon tehokkaammin kuin mitkään edustuksellisen vallankäytön muodot.
- He voisivat vaatia liikennevaloihin nykyisen punainen-keltainen-vihreä asetelman tilalle punainen-väritön-sininen, koska jälkimmäisestä saavat myös punavihersokeat selvää.
Sorry, en jaksanut lukea ketjua kokonaan.
Eriarvoisuus on sosialistisen yhteiskuntaideaalin näkökulmasta ongelma. Jos lähes kaikki palvelut rahoitetaan verovaroin ja toteutetaankin vielä julkisesti, on ilman muuta selvää, että niiden pitää toteutua jokseenkin yhdenmukaisesti. Järisyttävän korkea veroaste tekee sen, että ihmisten tulee kokea saavansa niille vastinetta. Yhteiskuntaa myös tarkastellaan siltä kantilta, että "mikä on terveyspalveluiden saavutettavuus". Kun tarkastellaan asioita siiloissa, yksittäisten muuttujien näkökulmasta, niin lopputulemana on kaksi vaihtoehtoa: 1) eriarvoisuus, 2) täysin identtiset palvelut kaikille kaikkialla.
Liberalistisessa yhteiskuntajärjestelmässä tämä ei ole samanlainen ongelma. Kun Ville pakkaa kamansa Töölössä ja muuttaa vaikka Saloon, hän voi muuttaa vuokralla olevasta kerrostalokaksiosta omaan ja omalla tontilla olevaan omakotitaloon. Hän tiedostaa, että alueella ei ole Kansallisbalettia ja sairaalaankin on yli vartti matkaa. Joukkoliikenteelläkään ei pääse puoli-ilmaiseksi (tai mitä, kolme neljännestä -ilmaiseksi?) hetkessä sinne ja tänne. Hän kuitenkin on Ihminen Joka Kykenee Tekemään Arvovalintoja.
Hän ei puhu siitä, että asuinpaikka eriarvoistaa, koska se ei eriarvoista, vaan erilaistaa. Hän ei valita siitä, että teki kolme lasta ja muutti ok-taloon vähän etäämmälle, koska hänelle se on tärkeämpää kuin tilata marokkolais-inkeriläistä fuusiosafkaa Woltilla. Mikä sekin voi olla prioriteetti elämässä. Live and let live, tiedättekös? Itse asiassa: aika monessa tapauksessa samat ihmiset haluavat näitä eri asioita elämänsä eri vaiheissa.
Eriarvoisuus on vahvasti komentotaloustaustainen ajatus. "Ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa asuinpaikkansa takia" pätee vain silloin, kun ihmisillä ei ole mahdollisuutta valita asuinpaikkaansa. Tämä on tietysti jokseenkin totta. Työmarkkinat ovat kankeat ja asuntojen hinnat etenkin pk-seudulla ihan hurjat. Mutta tuota... syyllinen näihin molempiin asioihin on lähinnä sosialismi.
Voi p_rkele näitä juttuja.
Quote
Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa Suomessa – verotuksen pitäisi tasata tuloja, mutta se onkin yksi syy, joka kasvattaa varallisuuseroja
Suomessa suurituloinen omistaja saattaa maksaa vähemmän veroa kuin ansiotuloa tienaava palkansaaja. Professori Matti Tuomalan mielestä epätasa-arvoinen verotusjärjestelmä on osaltaan johtanut varallisuuserojen kasvuun.
Varallisuuserot ovat kasvaneet Suomessa jo yli 30 vuotta putkeen ja merkittävä syy kehityksen taustalta löytyy verojärjestelmästämme. Näin sanoo Ylelle Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala. Samaa mieltä hänen kanssaan ovat Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo ja STTK:n ekonomisti Antti Koskela.
Verotuksen yksi tavoite on tasata tulo- ja varallisuuseroja, mutta Suomessa tavoite ei aina onnistu. Kireä ansiotuloverotus tekee työnteolla vaurastumisesta haastavaa, mutta samaan aikaan pääomatulojen verotus on suhteellisen matalaa. Tästä johtuen monien suurituloisten veroaste on matalampi kuin keskituloisten veroaste.
Kesäkuussa Tilastokeskus julkaisi kotitalouksien varallisuustilaston, jonka mukaan varakkain kymmenys omisti vuonna 2019 lähes puolet kaikesta nettovarallisuudesta. Samaan aikaan lähes puolet suomalaisista omistaa yhteensä vain noin 5 prosenttia nettovarallisuudesta.
Tilannetta voi havainnollistaa kuvitteellisella esimerkillä, jossa Suomessa asuisi vain kymmenen henkilöä. Jos nämä henkilöt jakaisivat keskenään suuren pizzan, kaikista varakkain henkilö saisi 10 pizzapalaa, kun taas viisi vähiten varakkainta henkilöä jakaisivat keskenään yhden palasen.
Ero kuulostaa hurjalta: eikö Suomen pitänyt olla suhteellisen tasa-arvoinen maa?
Tässä artikkelissa käsitellään varallisuuden jakautumista Suomessa sekä suomalaista verotusta.
Varallisuuserot ovat huomattavasti tuloeroja suuremmat
Tilastokeskuksen mukaan varallisuuserot ovat kasvaneet Suomessa vuodesta 1987 lähtien. Pohjoismaita ja Suomea pidetään usein suhteellisen tasa-arvoisina valtioina, mutta osa tutkijoista on eri mieltä.
– Myös Suomessa varallisuus on keskittynyt entistä enemmän kaikista varakkaimmille varsinkin 1990-luvun puolivälin jälkeen, kommentoi Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala.
Tuomalan mielestä tulo- ja varallisuuserojen kasvu johtuu Suomessa erityisesti siitä, että suurituloiset voivat nostaa tulonsa matalammin verotettuina pääomatuloina.
– Pääoma- ja ansiotulojen verotuksen eriyttäminen on ollut merkittävä tekijä tulo- ja varallisuuserojen kasvun takana, Tuomala kertoo.
Pääoma- ja ansiotulojen verotuksen eriyttämisellä Tuomala viittaa vuonna 1993 tehtyyn verouudistukseen. Ennen tuota verouudistusta pääomatuloista ja ansiotuloista maksettiin saman verran veroa. Tuomala ehdottaa ongelman ratkaisuksi pääomatulojen ja ansiotulojen eriyttämisen lopettamista.
– Järkevä uudistus olisi siirtyä järjestelmään, jossa ansiotuloista ja pääomatuloista maksetaan sama määrä veroa. Tällä uudistuksella päästäisiin eroon nykyisestä verokikkailusta, Tuomala kommentoi.
Tuomalan ehdotus saa kannatusta myös Helsingin yliopiston Hiilamolta, joka näkee, että aiheesta pitäisi vähintään alkaa keskustella Suomessa.
Voivatko verotulot karata ulkomaille?
Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) ekonomisti Sanna Kurronen ei pidä varallisuuseroja ongelmana.
– On aivan luonnollista, että esimerkiksi opiskelijoilla on vähemmän varallisuutta kuin keski-ikäisillä, sillä heille ei ole vielä elinkaaren aikana varallisuutta kertynyt. En pitäisi varallisuuseroja suurena ongelmana, sanoo Kurronen.
Kurronen ei ole varma siitä, kuinka paljon pääoma- ja ansiotulojen verotuksen eriyttäminen on vaikuttanut varallisuuserojen kasvuun.
– Sen voisin kuitenkin sanoa, että ilman pääomaverojen kevennyksiä pääomia olisi saatettu siirtää ulkomaille. En oikeastaan usko, että tuolloin 1990-luvulla on ollut edes muita vaihtoehtoja kuin pääoma- ja ansiotulojen verotuksen eriyttäminen, Kurronen kommentoi.
Kurronen ei pidä pääoma- ja ansiotulojen verottamisen yhdistämistä mahdollisena nytkään.
Tampereen yliopiston Tuomala ei pidä verokilpailua riittävänä perusteena epätasa-arvoiselle verokohtelulle. Hän myös näkee, että maailmalta on alkanut tulla signaaleja verotuksen kiristämisestä, mikä saattaisi tulevaisuudessa vähentää verokilpailua.
– Esimerkiksi yritysverotuksen osalta haetaan nyt minimitasoa globaalisti ja muutenkin on nähtävissä, että verokilpailuun ollaan kansainvälisesti puuttumassa, Tuomala sanoo.
Keskituloinen palkansaaja saattaa maksaa enemmän veroja kuin suurituloinen sijoittaja
Palkansaajan verotus on Suomessa monessa tilanteessa tiukempaa kuin pääomatuloja tienaavan. Tämä on johtanut siihen, että monet suurituloiset nostavat tulonsa ansiotulojen sijasta pääomatuloina, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori ja THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo arvioi.
– On selvästi nähtävissä, että esimerkiksi monet huippuasiantuntijat, kuten juristit, muuntavat tulonsa ansiotulojen sijasta pääomatuloiksi maksaakseen vähemmän veroja, Hiilamo sanoo.
Pääomatulojen vero(siirryt toiseen palveluun) voi korkeimmillaan nousta 34 prosenttiin, kun taas ansiotuloverotuksessa veroprosentti(siirryt toiseen palveluun) voi nousta melkein 60 prosenttiin.
Erityisen suuri ero verotuksessa on listaamattomien yhtiöiden kohdalla(siirryt toiseen palveluun), josta omistajat voivat nostaa vuodessa parhaimmillaan 150 000 euroa osinkoa maksaen pääomaveroa vain 7,5 prosenttia.
X
https://yle.fi/uutiset/3-12021169
Selkeästi otettu jokaisen ryhmän sisäinen keskiarvo.
Olisi melko hieno asia jos 550 000 suomalaista olisi miljonäärejä.
Silloin ihan jokainen jota asia kiinnostaa myös tekojen osalta (muutenkin kuin lottokupongin oston muodossa ) myös miljonääriksi päätyisi.
^Luin jenkkimediasta vitsin. Daddy longlegs -nimellä kutsutaan jotain tiettyä isohkoa hämähäkkiä.
"Isi, miksi tuota 8-jalkaista hämistä kutsutaan daddy longlegs'ksi?"
"Siksi että kaikki ne 8 eivät ole jalkoja"
Kuntien palvelut. VMP! x 1 000 000
Quote
X
Hieman vajaa puolet suomalaisista kannattaa kunnallisveron muuttamista progressiivisemmaksi, jotta suurituloiset rahoittaisivat kuntien palveluita nykyistä enemmän, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä(siirryt toiseen palveluun).
Reilu kolmannes vastustaa ajatusta, ja 16 prosenttia ei osaa ottaa kantaa asiaan.
Progressiivinen vero tarkoittaa sitä, että suurituloisilla on korkeampi veroprosentti kuin pienituloisilla. Suomessa progressiivinen vero on esimerkiksi ansiotulovero. Kunnallisvero on tasavero, tosin pienituloisia suosivat vähennykset aiheuttavat jonkin verran progressiota kunnallisveroihinkin.
X
Nykyistä jyrkempi progressio saa selvästi vahvimman tuen vasemmistopuolueiden kannattajilta ja pienituloisimmilta. Kokoomuksen kannattajat ja kaikkein suurituloisimmat puolestaan suhtautuvat siihen kielteisimmin.
Viimeisin keskustelu progressiivisesta kunnallisverosta heräsi kuntavaalien alla, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi Ylen kuntavaalitentissä, että asiaa olisi syytä pohtia.
X
Hän huomauttaa, että kuntien itse päättämä progressio johtaisi samanlaiseen verokilpailuun ja veropakolaisuuteen, josta juuri kansainvälisellä tasolla pyritään pääsemään eroon.
X
https://yle.fi/uutiset/3-12031631
:facepalm:
Quote
Tämä on seuraava suuri vastuullisuusteema, jonka edelläkävijäyritykset ottavat jo nyt haltuun
Futurice kehitti kaikille avoimen työkalun, jolla voi tehdä omille tuotteille ja palveluille monimuotoisuustestin. Tarve syntyi yrityksen omasta tarpeesta, koska ohjelmistokehittäjätiimit ovat yhä miesvoittoisia.
Iso osa yrityksistä on ottanut ilmastonmuutoksen hidastamisen tärkeäksi vastuullisuusteemaksi. Seuraava iso vastuullisuusaihe yritysmaailmassa on diversiteetti, uskoo teknologia- ja innovaatioyritys Futuricen diversiteetistä, inklusiivisuudesta ja tasa-arvosta vastaava johtaja Heidi Pech.
TILAAJILLE
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tama-on-seuraava-suuri-vastuullisuusteema-jonka-edellakavijayritykset-ottavat-jo-nyt-haltuun/4d86934c-9930-41b2-811f-b6ed34b96481 (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tama-on-seuraava-suuri-vastuullisuusteema-jonka-edellakavijayritykset-ottavat-jo-nyt-haltuun/4d86934c-9930-41b2-811f-b6ed34b96481)
Quote
"He eivät ole rasisteja, mutta he eivät vaan osaa" – Suomalaisuuden toksinen stereotypia voi ankeuttaa koko työpaikan ilmapiirin
Monimuotoisuuskouluttaja Jonna Louvrierin mukaan ikivanha ajatus homogeenisesta Suomesta on rajoittanut yritysten toimintakykyä monimuotoisuuteen siirtymisessä.
Jonna Louvrier kiinnostui monimuotoisuudesta ensin oman taustansa kautta. Suomenruotsalaisessa perheessä hän asui lapsena Italiassa ja päätyi myöhemmin opiskelemaan Ranskaan.
TILAAJILLE
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/he-eivat-ole-rasisteja-mutta-he-eivat-vaan-osaa-suomalaisuuden-toksinen-stereotypia-voi-ankeuttaa-koko-tyopaikan-ilmapiirin/b4ac249a-aa5c-47de-b217-6cb5492f5803 (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/he-eivat-ole-rasisteja-mutta-he-eivat-vaan-osaa-suomalaisuuden-toksinen-stereotypia-voi-ankeuttaa-koko-tyopaikan-ilmapiirin/b4ac249a-aa5c-47de-b217-6cb5492f5803)
Quote from: Nikolas on 20.07.2021, 12:31:28
Millä he voisivat todistaa että todellisuudessa he eivät halua päästä jakamaan muiden rahoja vaan heidän tavoitteensa ovat ylevämmät?
Tässä on pari esimerkkiä:
- He voisivat vaatia suoraa demokratiaa edustuksellisen järjestelmän rinnalle ja tueksi, koska se tasoittaa yhteiskunnallista valtaa paljon tehokkaammin kuin mitkään edustuksellisen vallankäytön muodot.
- He voisivat vaatia liikennevaloihin nykyisen punainen-keltainen-vihreä asetelman tilalle punainen-väritön-sininen, koska jälkimmäisestä saavat myös punavihersokeat selvää.
Löytyykö muita kelpo esimerkkejä luettelon jatkoksi?
Quote from: Jorma Teräsrautela on 05.07.2021, 20:59:53Esimerkiksi kun palvelut eri kunnissa hieman poikkeavat toisistaan, tämä on paha asia, kun seurauksena on tuo kauhea eriarvoisuus.
Moni ärähtää, kun eriarvoisuus sattuu omalle kohdalle. Yleisenä ideana joustavuus tuntuu hyvältä ratkaisulta, mutta kun huomaa olevansa tilanteessa, jossa toiset saavat enemmän kuin itse jonkin toissijaisen syyn takia, niin ärtymys ja joskus katkeruuskin rupeavat nostamaan päätään.
Eriarvoisuus on aina epäisänmaallisuutta, koska isänmaallisuuden peruskäyttövoima on kokemus siitä, että olemme yksi. Todellisuudessa Suomikin on jo niin eriytynyt, että esimerkiksi maanpuolustustahto ei ole entisellään. Maanpuolustusta voidaan ideana edelleen kannattaa, mutta koska ihmisryhmät ovat eriytyneet toisistaan, moni kysyy, kenen maata tai mitä ideologiaa tai kenen etuja minä lähtisin puolustamaan.
Persut on suurista puolueista ylivoimaisesti epäisänmaallisin, koska sen taktiikkana on hajottaminen ja kuppikuntien rakentaminen. Tuleviin vaaleihinkin persujen piti ihan tietoisesti ottaa vaaliaseeksi teemoja, jotka eivät liity varsinaisesti vaalien sisältöön mitenkään, mutta joiden avulla saadaan hajotettua kansaa.
Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että vaikka vasemmistopuolueet höyryävät täysin toissijaisista asioista ja hukkaavat niihin rahaa, niin kuitenkin niissä on isänmaallisuuden ydin, koska ne yrittävät pitää joukon kasassa. Oikeistolaisuus tahtoo ihmiset kilpailemaan ja taistelemaan toisiaan vastaan. Keskenään kilpaileva kansa ei voi olla isänmaallinen kansa.