Vihreiden Ohisalo harkitsisi Veikkauksen peliautomaattien siirtämistä erillisiin tiloihinhttps://yle.fi/uutiset/3-10918555 (https://yle.fi/uutiset/3-10918555)
Pääotsikkona tosiaan valtion valvonnan lisääminen rahapeleissä mm. tunnistautumisella:
QuoteVihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kertoo, että hän olisi valmis siirtämään Veikkauksen kauppojen ja kioskien auloissa olevat rahapeliautomaatit erilliseen tilaan.
Tällä keinolla ja peliautomaatteihin vuonna 2022 tulevalla tunnistautumisella pelaajia voitaisiin seurata nykyistä paremmin ja tätä kautta pelihaitat vähenisivät.
Sitten ihan ohimennen 6 milj. lisää maahanmuuttovirastolle, humanitaarinen oleskelulupa ja kuinka sen poisto teki ihmisistä paperittomia (ei suinkaan perusteettomat turvapaikkahakemukset), perheenyhdistämiset helpommaksi ja lisää mamuja poliiseiksi. Mitäpä näitä otsikkoon nostaa...
QuoteOhisalo kertoo hänen ministeriönsä esittävän hallituksen ensi kuun budjettiriihessä kuutta miljoonaa euroa maahanmuuttoviraston ruuhkien purkamiseen.
Ohisalo ei ottanut kantaa viime hallituskaudella poistetun humanitaarisen oleskeluluvan palauttamiseen.
Luvan poisto on yksi syy niin kutsuttujen paperittomien eli laittomasti maassa oleskelevien ihmisten määrän kasvuun. Ohisalon mukaan humanitaarisesta oleskeluluvasta ei ole kirjausta hallitusohjelmassa eikä asiasta ole keskusteltu hallituskumppaneiden kesken.
Vihreiden listalla on myös viime hallituskaudella kiristetyn perheiden yhdistämisten helpottaminen ja kehitysyhteistyörahojen tuntuva lisäys.
Lisäksi sisäministeri Ohisalo haluaa poliiseiksi enemmän erilaisista etninistä taustoista tulevia ihmisiä.
Taas asiallista uutisointia Yleltä :facepalm:
e. boldaukset
Quote from: n.n. on 12.08.2019, 18:37:05Quote
Lisäksi sisäministeri Ohisalo haluaa poliiseiksi enemmän erilaisista etninistä taustoista tulevia ihmisiä.
Taas asiallista uutisointia Yleltä :facepalm:
Samaa ideaa kokeiltiin Minnesotassa.
Quote
Somali-American Police Officer Sentenced to 12.5 Years in Death of Minneapolis Woman[/b]
MINNEAPOLIS — Mohamed Noor's arrival as the first Somali-American officer in his Minneapolis police precinct was celebrated three years ago as a cultural bridge, a way of building trust between the police and the city's large refugee population. The mayor even attended a welcome ceremony for him.
But on Friday, Mr. Noor, now an ex-officer and convicted murderer, was sentenced to about 12 and a half years in a Minnesota prison for the death of Justine Ruszczyk, an unarmed woman he killed while on patrol in 2017.
https://www.nytimes.com/2019/06/07/us/minneapolis-police-sentencing-mohamed-noor.html
Quote
Mystinen ammuskelu Yhdysvalloissa – Poliisi ampui hätäpuhelun soittaneen naisen
Paikallisen tv-kanavan WCCO:n mukaan Damondia ampunut poliisi olisi somalitaustainen mies, joka on kanavan mukaan työskennellyt poliisina vuodesta 2015 lähtien alueella, jossa ampumavälikohtaus tapahtui.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005294549.html
Ja poliisikouluun muutama piste etumatkaa, että riittää valmistumiseen. Sitten tulee patukkaa oikealta ja vasemmalta rengasratsiassa. :D
Mikä on se tarve, mihin vastataan kampeamalla irakkeja ja somaleita miekkataksin puikkoihin? Koska se kuulostaa fantsulta? Löytyykö muita?
Quote from: Kapseli on 12.08.2019, 19:11:52
Mikä on se tarve, mihin vastataan kampeamalla irakkeja ja somaleita miekkataksin puikkoihin?
Tarve on nepotismin ja korruption liian pieni määrä poliisivoimissa.
Lontoossa pakistanilaisten poliisien korruptioepäilyt on 10x muihin verrattuna. Olen postannut tämä tiedon lähteistettynä ainakin 3 kertaa Hommaan.
Ohisalo näyttää omaavan melkoisen rasistisia piirteitä. Ensin hän sitä mieltä että eduskunnassa on liikaa väärän värisiä kansanedustajia ja nyt poliisitkin pitäisi valita etnisin perustein. Olisi mielenkiintoista kuulla millä perusteella hän jakaa ihmiset erilaisiiin etnisiin ryhmiin. Ja mitä eroa näillä ryhmillä hänen mielestään on.
Quote from: Lalli IsoTalo on 12.08.2019, 19:30:14
Lontoossa pakistanilaisten poliisien korruptioepäilyt on 10x muihin verrattuna.
Niijuu, eikös pakit ole briteissä vähän samanlaisia Virallisia Toteemeja kuin sompanssit meillä. Brittisarjoissa on ainakin pari pakia jonkin Pätevänä Kaverina ja Kylänmiehenä.
Quote from: Kari Kinnunen on 12.08.2019, 19:43:28
Niijuu, eikös pakit ole briteissä vähän samanlaisia Virallisia Toteemeja kuin sompanssit meillä. Brittisarjoissa on ainakin pari pakia jonkin Pätevänä Kaverina ja Kylänmiehenä.
Taitavat olla pakit vähän samanlaisessa asemassa arvoasteikossa briteissä kun Suomessa mustalaiset.
Sehän Pakistanin nykyinen alue yhdessä Intian kanssa olivat Iso-Britannian siirtomaita aikaaan. Niiden itsenäistyessä sitten maa jakautui kahtia eli se muhamettilaisten Pakistan muodosti oman valtion.
Taitaa olla siirtomaa-ajan painolastia se Iso-Britannian pakkiongelma.
Quote from: n.n. on 12.08.2019, 18:37:05
Lisäksi sisäministeri Ohisalo haluaa poliiseiksi enemmän erilaisista etninistä taustoista tulevia ihmisiä.
Jaa..a. Jospa Ohisalo ottaisi ennen tuota kohtalokasta askelta hieman selvää asioista. Niitä "tutkijoiksi" itseään nimittäviä nollatutkijoita ja tyhjäntoimittajia ei kannata vaivata. Tiedän, että maasta löytyy myös vakavaan asioiden tutkimukseen päteviä henkilöitä. Lienee kaikkien etu käyttää näitä?
Saksan poliisikoulu voi olla hyvä lähtöpiste. Siellä omataan jo konkreettista kokemusta.
QuoteSaksassa oli juuri juttua (https://jungefreiheit.de/politik/deutschland/2019/berliner-polizeiakademie-bekommt-sozialarbeiter/) siitä, että puolet poliisikoulutuksessa olevista (2.500 henkeä) on siellä arabeja ja turkkilaisia. Röyhkeitä kuin siat opettajia kohtaan. Uhkailevat pahoinpitelyillä. Eivätkä hallitse kieltä, oikeinkirjoitusta ja asioiden ymmärryskin ontuu. Kun muut poliisit opettelevat englantia, niin nämä opettelevat tehostetusti saksaa. Poliisikouluun juuri palkattu uusi sosiaalityöntekijä ratkaissee kaikki ongelmat? Mikä voisikaan mennä vikaan tuolla systeemillä?
Ohisalo ja Andersson ovat kovin "huolissaan" tyttöjen alistamisesta. Ratkaisu lienee suuri määrä etnisesti valittuja uskontopoliiseja näiden aiempien kommenttien tyyliin.
Quote
Opettajilla ei ole tarpeeksi keinoja puuttua tyttöjen ja naisten kokemaan vahtimiseen ja uhkailuun, sanoo opetusministeri Li Andersson
HS:n artikkeli maahanmuuttajanaisten kokemasta rajoittamisesta ja kunnianväkivallan uhasta ei tullut päättäjille yllätyksenä, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo.
[...]
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006202487.html (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006202487.html)
Pikanttina lisänä uutisessa on Anderssonille avuliaasti lukijakommentit sallittu vain nimellä, kai vain jotta Koivulaakso voisi kartuttaa tappolistaansa väärinajattelijoista. Nythän hänelle maksetaan palkkaa siitä toiminnasta...
Mielestäni poliisin pitäisi ottaa sama linja kuin lääkäreillä: poliittinen toiminta jätettäisiin vähemmälle.
Pride tuli ja meni, mutta Lääkäriliitossa kiistellään siitä edelleen – "Emme saa antaa minkään painostuksen vaikuttaa hoitokäytäntöihimme"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/49930159-fd82-4b8d-9bb5-67b1aca82fd9
Poliisin ei pitäisi tehdä jengikäsimerkkejä yhdessä paikallisten jengien kanssa, vaan toimia auktoriteettina. Esimerkiksi kaveeraaminen pahoinpitelijöiden kanssa ei saata herättää luottamusta poliisiin (tälläisestä ei ole tietoa, mutta EET-poliisi on esiintynyt jengikäsimerkkejä näytellen). Suomessa nuo käsimerkit voivat olla vitsi, mutta joissakin maissa niiden vuoksi tapetaan ihmisiä.
Poliisi voisi käyttää mm. nuoriso-ohjaajia keskusteluyhteyteen ja näkyä paikan päällä, mutta kaikenlainen Jari Taponen tyylinen poliittinen toiminta ja ongelmien vähättely enemmän vähentää poliisin uskottavuutta kuin lisää sitä.
Minnesotan poliisin esimerkki kuvastaa hyvin sitäkin, ettei monikulttuurisuus poliisissa pidä olla itsearvo. Muutenkin siitä on vain enemmän haittaa vähemmistöille jos etnoviranomaiset mokailee pahasti.