Tapahtunut ilmeisesti eilen 13.05
Kyseessä on ollut tilanne, jossa ulkomaalainen mies on yrittänyt lähteä ajamaan lähes täyttä koulubussia, mutta ei ollut onnistunut saamaan bussia liikeelle ennen, kuin oikea kuljettaja oli estänyt ajamisen. "Kaappaajan" kerrotaan mutisseen mahdollisesti Venäjää?
YLE kirjoittaa tapauksesta vasta nyt, mutta kuvaa uutisessaan tapahtumaa harmittomaksi ja kertoo mm seuraavasti, että:
Quoteoppilaat ovat ottaneet tämän hyvin rauhallisesti. Osa oppilaista on jo unohtanut asian
https://yle.fi/uutiset/3-10781800
Minusta kuulostaa melkoiselta vähättelyltä sanoa noin tälläisessä asiassa. Odotankin kuulevani vielä syyn tälle, että miksi asiaa halutaan näin kovasti vähätellä. Kotkalaiset vanhemmat ja kyydissä olleet lapset ovat itse kertoneet kokeneensa tilanteen pelottavana ja järkyttävänä.
Lapset olivat itse kutsuneet apua, joten varmasti ovat kokeneet tinateessa myös uhkaa.
Puskaradio Kotka. (Kuva)
https://www.facebook.com/saku.lehto.5/posts/1092715694269620
Edit: Korjauksia ja uusi linkki ja kuva.
Ylen uutisesta pidempi lainaus. Nämäkin uutiset saattavat kadota tai muuttua yllättäen, joten hiukan enemmän tekstiä näkyviin.
QuoteTuntematon mies tunkeutui koulubussiin ja istui kuskin paikalle Kotkassa – kyydissä istui kymmeniä lapsia
Karhuvuoren koululla Kotkassa sattui maanantaina iltapäivällä välikohtaus, jossa tuntematon mies tunkeutui lähdössä olevaan koulubussiin.
...
Bussiin tunkeutunut noin 50-vuotias mies oli istuutunut bussin kuljettajan paikalle samaan aikaan, kun bussin oma kuljettaja oli tarkistamassa toisen bussin matkustajia.
– Hän oli venäjänkielinen ja höpöttänyt, että haluaa bussiajelulle. Hän ei ollut päihtynyt, vaan ilmeisesti mielenterveyspotilas, Tiitinen kertoo.
Ambulanssi vei miehen sairaalaan
Paikalle kiirehtinyt kuljettaja sai napattua avaimet pois bussin virtalukosta ja houkuteltua tunkeutujan poistumaan bussista.
Tunkeutuja ei lähestynyt oppilaita eikä käyttäytynyt uhkaavasti. Kuljettaja soitti kuitenkin hätäkeskukseen, josta kerrottiin, että poliisi tulee tarkistamaan tilanteen. Koulukyydit eivät kuitenkaan jääneet odottamaan poliisia.
Poliisi otti miehen myöhemmin kiinni Karhuvuoren koulun edustalta. Poliisin mukaan sekavanoloinen mies oli käyttäytynyt kiinniotettaessa rauhallisesti. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan lääkärin tarkastettavaksi.
Poliisi ei epäile miestä rikoksesta.
– Jos hän olisi uhannut muita, silloin olisi kirjattu rikosilmoitus esimerkiksi laittomasta uhkauksesta. Partion mielestä tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut syytä epäillä rikosta, kertoo rikosylikonstaapeli Jarmo Rahkola.
...
Kolmas pakolaisen tekemä bussi-isku, jotka kaikki onneksi epäonnistuneet. Ilmeisesti viranomaiset vain antavat asioiden eskaloitua kunnes joku viimein onnistuu teossa?
Poliisi oli ilmeisesti kertonut IL:le, että move on, nothing to see here.
Ehkä tämäkin ulkomaalainen vaan horjahti kuljettajan penkille. Jalkakäytävältä!
Mutta toista se on siellä ulkomailla :flowerhat:. Italiassakin senegalilainen kaappasi koulubussin ja yritti polttaa 51 koululaista :flowerhat:.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006042213.html (https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006042213.html)
Quote...linja-autoa on erittäin vaikea saada liikkeelle jos ei ole sellaista ennen kuljettanut.
Tietäkää siis arvon kansalaiset, että parin napin paikan googlaaminen automallin perusteella on se mikä estää seuraavaa terrori-iskua tapahtumasta. Pidetäänkö tässä nyt tyhmempänä niitä jotka tähän uskoo, vai niitä jotka näitä bussikaappauksia tekee. Tällä vaalikaudella joku tulee varmuudella tämän onnistuneesti suorittamaan. Ainoa kysymysmerkki on kuolonuhrien määrä.
Eksynyt ja henkisesti häiriintynyt? Tiedättekö, meillä Suomessa on jo omasta takaa henkisesti häiriintyneitä ihmisiä, enkä näkisi hyväksi, että tänne "eksyy" lisää ulkomailta.
Quote from: JulmaJuha on 14.05.2019, 11:31:00Tapahtunut ilmeisesti eilen 13.05
Kyseessä on ollut tilanne, jossa ulkomaalainen mies on yrittänyt lähteä ajamaan lähes täyttä koulubussia, mutta ei ollut onnistunut saamaan bussia liikeelle ennen, kuin oikea kuljettaja oli estänyt ajamisen. "Kaappaajan" kerrotaan mutisseen mahdollisesti Venäjää?
YLE kirjoittaa tapauksesta vasta nyt, mutta kuvaa uutisessaan tapahtumaa harmittomaksi ja kertoo mm seuraavasti, että:
Quoteoppilaat ovat ottaneet tämän hyvin rauhallisesti. Osa oppilaista on jo unohtanut asian
https://yle.fi/uutiset/3-10781800
Minusta kuulostaa melkoiselta vähättelyltä sanoa noin tälläisessä asiassa. Odotankin kuulevani vielä syyn tälle, että miksi asiaa halutaan näin kovasti vähätellä.
...
No jos sinä kiihkottomasti ajattelet, niin eihän mitään oikeasti tapahtunut. Kukaan ei edes sanonut neekeri millään kielellä.
Miksi tästä pitäisi kiihoittua?
^Minä kiihotun nuivasti, kun lasten kaappaamisesta on kyse. Näiden vähättely saa otsasuoneni tykyttämään >:(.
Onni on, että kaappari oli tunari, eikä saanut bussia liikkeelle. Sellaisia jihadistit usein ovat olleet. Estettyjä ramadan-terroria on paljon suurempi määrä kuin onnistuneita.
Edit. Vastaus kohdistettu uudelleen eli yksi kulmarauta poistettu.
Näitä nyt tapahtuu, horjahdellaan, ollaan masentuneita tai sitten mielenterveyshäiriöisiä kun jäädään kiinni yrityksestä. Sitäpaitsi näitä nyt tapahtuu i-han suomalaistenkin tekemänä.
QuoteLahdessa tapahtui: Mies kaappasi bussin ja uhkasi räjähteillä
Maaliskuun 26. päivänä vuonna 1993 Lahden poliisi sai poikkeuksellisen erikoisen hälytyksen. Lahdesta Kotkaan matkalla ollut Koiviston Auton bussi oli kaapattu. Tapaus oli ensimmäinen ja tiettävästi edelleen ainut kerta, kun linja-auto on Suomessa kaapattu. Kaappaaja oli 40-vuotias lahtelainen mies. (...)
-> https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2013/10/27/lahdessa-tapahtui-mies-kaappasi-bussin-ja-uhkasi-rajahteilla
Väittivät aiakanaan että olisi ollut legendaarisen hupailu ryhmän AGV:nnan tekosia.
Mitäs näistä uutisoimaan tai tutkimaan sen tarkemmin :roll:
Ainoa seikka joka on tähän asti säästänyt isommilta katastrofeilta on se, että keskimäärin noi wannabe-terot on ihan helvetin tyhmiä. Mutta eiköhän sellainenkin vielä löydy joka osaa käynnistää auton, ehkä jopa ajaa.
Quoteoppilaat ovat ottaneet tämän hyvin rauhallisesti. Osa oppilaista on jo unohtanut asian
Outo vähättely, eivätkö ne muista asiaa edes kysyttäessä?
Poliisin ja median vähättely kertoo, että kyseessä oli tragedian ainekset. Vaikka ei olisikaan ollut terroristi, liikenteessä tuo olisi ollut vaarallinen.
Jos kyseessä olis ollut kantasuomalainen sitä kiljuttais jo kurkku suorana, olis kaivettu kuvat intternetistä ja siellä olis sukua myöten kaikkien kasvot ja nimet jo uutisissa.
Mutta, koska pallero, ei hätää ei huolta, tilanne hallinnassa ja kaikki kunnossa.
On tämä viranomaisten toiminta todella surkeeta puuhastelua, ja niin läpinäkyvää.
QuotePartion mielestä tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut syytä epäillä rikosta, kertoo rikosylikonstaapeli Jarmo Rahkola.
Joukkoliikennevälineen matkustajineen kaappausyritys eikä ole syytä epäillä rikosta? Mistä lähtien?
Quote from: Shemeikka on 14.05.2019, 13:33:46
Poliisin ja median vähättely kertoo, että kyseessä oli tragadian ainekset. Vaikka ei olisikaan ollut terroristi, liikenteessä tuo olisi ollut vaarallinen.
Näin! Eikö esimerkiksi muualla Euroopassa tapahtuneiden kuorma-autoilla tehtyjen iskujen kuskit ole median mukaan aina "kärsineet mielenterveyden ongelmista"? Kyseessä on nimenomaan yritys vaimentaa kansalaisten tunnekuohuja joita tälläinen toiminta aivan varmasti synnyttää.
Quote from: dothefake on 14.05.2019, 13:23:19
Quoteoppilaat ovat ottaneet tämän hyvin rauhallisesti. Osa oppilaista on jo unohtanut asian
Outo vähättely, eivätkö ne muista asiaa edes kysyttäessä?
Tätä ihmettelin itsekin. Tuollainen tapaus unohdettu muka alle vuorokaudessa.
Juttu on täysin mätä.
Se, että mitään varsinaista onnettomuutta ei ehtinyt tapahtumaan ei merkitse tilanteen olleen vaaraton.
Lentäjiä on pidätetty siitä, että ovat nousseet lentokoneeseen jonkinasteisessa humalassa. Lentokone ei ole siis lähtenyt vielä minnekkään ja silti asia johtaa massiiviseen tutkintaan ja syytteisiin. Lentäjät ovat kuitenkin ammattilaisia ja luultavastikaan eivät ole suunnitelleet tekevänsä mitään hirmutekoja. Nyt sitten muka ei ollut mitään oikeaa vaaraa eikä hätää, koska bussia ei oltu satu liikeelle.
Yritän sanoa toisin.
En siis pidä humalaista lentäjää turvallisena, mutta tarkoitin, että joku joka ei osaa ajaa bussia edes selvinpäin, niin miten sellainen teko tai edes sen yritys ei olisi jo suuren vaaran aiheuttamista. Tässä ei tarvitse ottaa edes mitään terroritekoa huomioon. Pelkkä ajotaidottomuus on jo suuri riski ja kyydissä olisi siis suuri määrä lapsia.
Äh on se nyt hankalaa saada ajatuksiaan ulos.
Siis kerran vielä. Saattaisin mieluummin nousta koneeseen jota ohjaa kokenut lentäjä joka juhli eilen liikaa lentoemojen kanssa, kuin sellaiseen bussiin jonka rattiin rynnii joku tuntematon ja vierasta kieltä puhuva "mielenterveyspotilas".
PS: voisiko yksi syy median tavallistakin syvempään hiljaisuuteen olla
Eurovaalit ?
Edit: Poistettu virheellinen väittämä ratti-rikoksesta.
Rattijuopumus vaatii ajonevon liikkumista, jopa moottorin saa laittaa käyntiin, kunhan auto ei liiku.
Quote from: dothefake on 14.05.2019, 14:32:10
Rattijuopumus vaatii ajonevon liikkumista, jopa moottorin saa laittaa käyntiin, kunhan auto ei liiku.
Kyllä. Työntöohjaaminen jalat maassa käsi ratissa, sekä matkustajan paikalta ajonaikana hallintalaitteisiin (ratti, jarru, kytkin, vaihteen valitsin) koskeminen on sitä myös. Myös järven jäällä ja sisätiloissa. Ei poikkeuksia.
Ovatko kotkalaiset feisbuukissa puhuneet asiasta enemmän vai kenties vaienneet tapahtuneen kuoliaaksi? Kai nyt tapahtumasta on kuvattu useampi video?
Ei varmaan ole aihetta mihinkään isompaan uutiseen... :facepalm:
Quote from: starsailor on 14.05.2019, 12:18:55
Kolmas pakolaisen tekemä bussi-isku
Venäjänkieliset eivät käsittääkseni ole kovin usein pakolaisia.
Ei tässä kannata kauheasti öyhöttää pakolaisista ja kotouttamisesta, kun tekijän taustoista ei tiedetä juuri mitään.
Poliisi ja tiedotus olisivat vähän eri kannalla tilanteen dramaattisuudesta, jos sergei olisi saanut bussin käyntiin ja ajanut halluissaan junan alle.
-i-
Lyön leikkiä vakavasta asiasta:
Suvakistit ovat pitkään perusteelleet maahanmuuttoa sillä, että "bussitkaan eivät kulje ilman maahanmuuttajia."
No, nyt ei bussi liikahtanutkaan, vaikka oli mamu ratin takana ja onneksi: olisi tullut ruumiita jos bussi olisi lähtenyt liikenteen sekaan.
Quote from: JoKaGO on 14.05.2019, 20:35:36
Quote from: dothefake on 14.05.2019, 14:32:10
Rattijuopumus vaatii ajonevon liikkumista, jopa moottorin saa laittaa käyntiin, kunhan auto ei liiku.
Onko tuolle lähdettä? Tietääkseni humalaisen menemisen pysäköityyn autoonsa saa estää juuri siksi, että tämä ei vahingossakaan saisi päähänsä lähteä ajamaan.
"Laitan vaan moottorin käyntiin, en aja metriäkään". "OK... prkl, se lähti sittenkin!"
Muoks. Asiaan, miten ne kaksi mamujen tekemää bussikaappausta voitiinkaan painaa villaisella! Mielenhäiriö, masennus ... Perkele, risusavottaan niin unohtuu masennukset, työpariksi shiia ja sunni vesurit kädessä.
Liikenneturva:
" Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja syyllistyy rattijuopumukseen, jos
hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 0,5 promillea tai hänellä on litrassa uloshengitysilmaa vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia."
https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/rattijuopumus
Quote from: Aapo on 14.05.2019, 19:48:39
Quote from: starsailor on 14.05.2019, 12:18:55
Kolmas pakolaisen tekemä bussi-isku
Venäjänkieliset eivät käsittääkseni ole kovin usein pakolaisia.
Voin olla väärässä, mutta Venäjän alusmaista on tullut Venäjää puhuvia "pakolaisia", joista jotkut on syyllistyneet terrori-iskuihin länsimaihin.
Uzbekit on tehneet useammankin iskun lännessä, kuten sen Ruotsin rekkaiskun. Kotivaltionsa tosin ei kuulu Venäjän liittovaltioon, mutta Venäjän uzbekkitaustainen saattaisi toki puhua venäjää. No, spekulointia vain. Ehkä joku Sergei sai vain hyvän idean kännissä eikä tällä kertaa tämä liitykään siihen mihin mikään ei yleensäkään liity. (Ja poliisihan tarkasti asian, kaikki ok. Rasismia ei havaittu.) Olisipa aikamoinen ullatus jos tekijä olisi ollut sama tyyppi joka juuri vapautettiin bussiin liittyvästä joukkomurhan yrityksestä.
Perseestähän tässäkin tapauksessa on että on olemassa yksi porukka perseilijöitä joiden äärimmäisen kummallisen uskonnon puolesta, mutta ainakaan tänne EK:hon ole kuulunut muuta kuin ehkä vähän sekoileva venäläinen, aina sekoilijoitakin löytyy...
Quote from: Hermit on 14.05.2019, 13:21:23
Ainoa seikka joka on tähän asti säästänyt isommilta katastrofeilta on se, että keskimäärin noi wannabe-terot on ihan helvetin tyhmiä. Mutta eiköhän sellainenkin vielä löydy joka osaa käynnistää auton, ehkä jopa ajaa.
Niin, tai jos on ollut töissä bussikuskina, tai tuntee jonkun joka on, ja jolta voi kysyä miten bussia ohjataan.
Quote from: starsailor on 14.05.2019, 22:21:28
Quote from: Aapo on 14.05.2019, 19:48:39
Quote from: starsailor on 14.05.2019, 12:18:55
Kolmas pakolaisen tekemä bussi-isku
Venäjänkieliset eivät käsittääkseni ole kovin usein pakolaisia.
Voin olla väärässä, mutta Venäjän alusmaista on tullut Venäjää puhuvia "pakolaisia", joista jotkut on syyllistyneet terrori-iskuihin länsimaihin.
Etpä ole väärässä. Bostonin julman pommi-iskun tekijät olivat tsetseenejä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bostonin_maratonin_pommi-isku
Onko venäjänkielisyys vahvistettu? Jos venäjää taitamaton kuulee tsetseenin kieltä, niin helposti luulee puhuttavan venäjää.