Jytky-sana kärsii tietystä tunkkaisuudesta. Haisee hillotolpalle lönkyttelevän tamman paskalta. Jos/kun reilu vaalivoitto on kohta tapahtunut ja totta, millä nimellä sitä pitäisi kutsua?
Verta on seisautettu, vyöryjä on tullut ja jytkyt jytkytelty. Uutta kehiin, kaiken varalta.
Tsunami ei oikein passaa - konnotaatioita..
Magnitudi on vähän ~ , järistys enempi kohdallaan?
KO?, Tyrmäys? Selätys? Järjen voitto?
Luovuutta löytyy; anti tulla lisää.
"Järjen voitto" ja toivon ettei kukaan sano tai kirjoita sanaa "jytky". Ei enää ikinä missään.
"Järjen voitto".
Sehän on niin sillä lailla, että perustuslailla nimettynä kansanvaltaa. Eliitti häviää ja kansa voittaa. Kunnes taas eliitti riistää vallan ja rahat. Sitä seuraa taas kansan laillinen vastavallankumous. Demokratia.
Missään nimessä ilmaisua jytky ei voi eikä saa enää käyttää.
Haisee niin nakkimukille ja juntille selkäänpuukotukselle hillotolppineen että hyisssaaatana😬
Järki. Se on siinä.
Sain hiljattain lahjaksi jytky t-paidan. Pidän sitä pilkkanani ja piloillanikin ensi kesällä.
Kannattaa kysyä lapsilta sanaehdotusta.
Timo Soini on julkisuudessa kehunut keksineensä sanan itse Perussuomalaisten muhkeaa voittoa eduskuntavaaleissa kuvaamaan.
Varmaan joltakin potalla istuvalta lapselta kuullut.
Tai ei juututa sanaan ja tyydytään muiden käyttämään Jytky 3 tai Jytky III.
Ei meidän tarvitse keksiä uutta, koska tämä tulee olemaan meille kolmas Jytky. Uuvattien pitäisi keksiä joku uusi sana omalle jytkylleen, mutta heidän ei tarvitse paljoa sellaisella vaivata päätään, vaikka heille yksikin paikka olisi elämänlanka-jytky.
Jytky3 tai Jytky19. Se riittää.
Saksan AfD tulee saamaan jytkyn eurovaaleissa. Sen voiton nimi tulee olemaan jütkü.
Päivän banni kaikille jotka käyttävät Jabban sloganeita Hommalla.positiivisessa mielessä? Ryhmätarkkailu ja itserangaistavuus suotavaa, jotta ei rasiteta modeja. ;D
Faidros allekirjautuu ensimmäisenä tähän ja huomautuksesta pidän päivän bannin!
Ei lapsenkaan etunimeä vaihdeta silloin kun tulee avioero.
Sukunimi vaihdetaan, jos siinä on "huono klangi".
Soini varmaan nimeää sen täydelliseksi epäonnistumiseksi.
Ei mitään, jytky se on edelleen :)
Korkeintaan määräinen artikkeli...
Hyöky
Eilen lähti ääni Persuille. Ja akka käy tänään äänestämässä myös kyseistä puoluetta. Mielenkiintoista on se että monien palstojen omissa sisäisissä mielipide äänestyksissä Persujen kannatus huitelee siellä 30 % tienoilla, ja siellä on erityisen paljon niitä jotka on tähänasti jättäneet äänestämättä. Henkilökohtaisena mielipiteenä pitää sanoa se että keskustaa en ole enää kaksissa aiemmissa vaaleissa äänestänyt, vaikka olenkin maatilan poikia. Enkä äänestä kun aina vain saa pettyä noihin paskiaisiin. Ääni Persuille, on voitto Suomelle. Ja se on aina askel kohti Parempaa huomista tässä maassa.
Quote from: Faidros. on 04.04.2019, 02:57:23
Päivän banni kaikille jotka käyttävät Jabban sloganeita Hommalla.positiivisessa mielessä? Ryhmätarkkailu ja itserangaistavuus suotavaa, jotta ei rasiteta modeja. ;D
Faidros allekirjautuu ensimmäisenä tähän ja huomautuksesta pidän päivän bannin!
Kyllä! Huomaan että Faidros ei myy persettään. Minustakin missä Soini, siellä ongelma.
Quote from: Ari-Lee on 04.04.2019, 01:11:40
Järki. Se on siinä.
Pidän tuosta.
Toinen mitä itse mietin:
TOIVO.
Jos vaaleissa käy hyvin, niin voitaisiin sanoa, että
TOIVO palasi. Toivo siitä, että kehitysmaakuonan virtaa Suomeen saataisiin vihdoinkin edes vähän kuristettua. Toivo siitä, että Suomi saisi kansakuntana vedettyä päänsä EU politrukkien pyllystä. Toivo siitä, että valvonta-kyttäys-säätely-verotus yhteiskuntaan saataisiin edes vähän jotain tolkkua. Jne.
Toivo, järki -niissä ei ole samaa potkua kuin jytkyissä ja nytkyissä*, mutta niissä on sanomaa.
*josta pidän myös, propsit siitäkin
e:lisäys
^^
"Nytky" kuulostaa hyvältä. Siinä on sisään rakennettuna ainakin se, että "nyt alkaa tapahtua" ja "järjen paluu nytkähti juuri liikkeelle".
Vaarana toki se, että Nytky jää Hytkyksi.
Jos kielialueelta poistutaan, niin gung ho!
En tiedä pitäisikö poistua. Liittyy innostukseen, yhdessä tekemiseen.
Pikkunäppärät sanat ovat soinilaista junttimeininkiä. PS:n tulee profiloitua tämän yläpuolelle.
Kun puhutaan esimerkiksi, 'Demokratian voitosta' tai 'kansanvallan voitosta', ärsytetään parhaiten aisankannattajia. Eihän kukaan järkevä voi äänrstyksen jälkeen sanoa, että demokratia hävisi.
En mä tiedä ehkä tätä koko kuviota lähdetään pohtimaan liian vaikean kautta. Mitä jos vaan huudetaan luontevasti Mestarin nimeä?
Jytkyssä on se hauska näkövinkkeli, että mahdollinen J3 osoittaa varsin konkreettisesti, että kaksi edellistä tuli täysin Soinista riippumatta ja huolimatta. Jostain syystä osuu omaan huumorisuoneen jos näkis Soinisten naamat, kun olis Jussi lavalla jytkyttämässä,
Quote from: Hermit on 04.04.2019, 08:51:07

Samalla tulisi selväksi vanha arvoitus siitä voiko v*tutukseen kuolla. Kaikkien toiveiden täyttymys on mikäli tulee sama tai korkeampi tulos kuin viimeksi ja siniset jäävät kokonaan rannalle. Jälkimmäinen toteutuu varmasti, ensimmäisen kanssa voi olla aika tiukkaa. Ja todella toivon että toimittajat ovat karvamikrofoneineen paikalla Sinisten vaalivalvojaisissa kyselemässä että miltäs nyt tuntuu...
Miten olisi: Homma on h****n kovassa nousussa....
Olen tässä hieman vastavirrassa. Anteeksi etukäteen. Jytky on jo vakiintunut ilmaus. On hyvin vaikea saada vakiinnutettua uutta ja kuten tästä ketjusta näkee, hyvää on vaikea keksiä. Kaikki edelläesitetyt on jäykkiä. Se pitäisi tulla spontaanisti. Jos se tulee, tosi kivaa mutta Jytky toimii jo nyt.
Harvoilla liikkeillä on oma voittoa koskeva sanastonsa johon media voi viitata jo ennenkin vaaleja. Sillä on vain positiivisia seurauksia. Tuleeko Jytky? Kaikki tietää ettei tuolla tarkoiteta mitään hyvää vihreille. Jytky on huikea, koska se on yksi ainoa sana ja se toimii myös kehotuksena liikkua kun on riemun aika "nyt jytkytetään".
Perussuomalaiset on hyvä toimiva yhteisö, oli hyvä kokonaisuus ja nyt on parempi. Kun petturit lähti, he vei mukanaan jo valmiiksi kaiken negatiivisen.
Seiniltä ei tarvitse maalia raaputtaa pois, vaikka yksi pettureista talkoissa sitä kohtaa maalasikin.
Äärivasemmistollekin mieleinen termi Persujen vaalivoitolle olisi toki "Tahdon riemuvoitto".
mutta eiköhän mennä sillä jytkyllä vaan....
Quote from: internetsi on 04.04.2019, 02:16:49
Ei meidän tarvitse keksiä uutta, koska tämä tulee olemaan meille kolmas Jytky. Uuvattien pitäisi keksiä joku uusi sana omalle jytkylleen, mutta heidän ei tarvitse paljoa sellaisella vaivata päätään, vaikka heille yksikin paikka olisi elämänlanka-jytky.
Jytky3 tai Jytky19. Se riittää.
Saksan AfD tulee saamaan jytkyn eurovaaleissa. Sen voiton nimi tulee olemaan jütkü.
BTW... Jussi Halla-aho ei tykkää jytky-sanasta.
Kommentoi, että se on vähän niin kuin hyvä pano. Se oli hyvä silloin, mutta se on jo takanapäin.
Sanoi, että kun edellisissä vaaleissa menetettiin eduskuntapaikkoja ja soini jytkytteli porukkaa: "Jytky! Jytky! Jytky!", häntä lähes etoi koko sana. Kieltämättä minuakin kun soini hytkyi hytkyi hytkyi.
Totesin kuitenkin Jussille, että kansalle ja monelle persulle tämä tulee olemaan jytky. Samoin medialle. Sen kanssa vaan pitää elää ja ottaa siitä ilo irti niin kuin Suomi jääkiekon MM:ssä omi Ruotsin "Det glider in"-piisin. Se on soinin sana ja soinia vituttaa, kun joku toinen ottaa häneltä senkin.
Tuossa keskustelussa tuli ilmi myös, että numeron lisääminen Jytkyn perään on vähän niin kuin leffa, josta tulee kakkos- ja kolmosepisodit, eivätkä ne keskimäärin parane numeron kasvaessa.
Itse esitän "Vihreä riemuvoitto", koska siinä vaiheessa voimme puhua oikeiden ilmastotekojen puolesta, eikä minkään "vähennän jauhelihan syöntiä 20%, muuten ahdistun"-hysterian puolesta.
-i-
Quote from: Hohtava Mamma on 04.04.2019, 07:20:30
Nuiva jytky eli Nytky.
Kertoo mistä on kyse. Sisältää tarpeellisen määrän uutta ollakseen hallispersujen omaa ja riittävästi vanhaa, jotta asiaan vihkiytymättömät tietävät heti mistä on kyse. Ja harmittaa vietävästi Soinia ja sinisiä.
Liian sisäpiiriä taas. 98 % kansasta ei tiedä, että nuivalla viitataan maahanmuuttokriittisyyteen.
Quote from: rätkä on 04.04.2019, 00:49:20
"Järjen voitto" ja toivon ettei kukaan sano tai kirjoita sanaa "jytky". Ei enää ikinä missään.
Jätetään se "tuli" myös pois.
Quote from: Tunnelirotta on 04.04.2019, 06:16:09
Ääni Persuille, on voitto Suomelle.
Ääni Persuille oli voitto Suomelle.
Quote from: Gamma on 04.04.2019, 09:34:24
Miten olisi: Homma on h****n kovassa nousussa....
Homma hallussa.
Nykähdys.
Näen jo lööpin.
"Perussuomalaiset nytkytti vaalivalvojaisissa"
Ette voi olla tosissanne ;D Vai voitteko ;D?
Quote from: Lalli IsoTalo on 04.04.2019, 10:51:24
Quote from: AcastusKolya on 04.04.2019, 00:50:00
"Järjen voitto".
Terveen järjen voitto.
Sanomassa kiskaistaan heti analogia
"Triumph des Willens:iin"? ;D
Rumankuuloinen juntihtava sana se Jytky on ja se piitää pikkuhiljaa feidata, mutta varmasti sitä käytetään. Ei sille voi mitään. Ja toisaalta mehukasta on viedä sekin sana Soinilta.
Halla-ahon kannattaisi, jos ja kun voitto tulee, todeta vaikka, että näitä ennen kutsuttiin jytkyiksi...
Omasta mielestä Jytky kuvasi yllätystä. Soini ei osannut kuvitetallakkaan, kuinka paljon nuivat ehdokkaat lisäsi puoleen kannatusta. Soini yllättyi itsekin nuivien aikaansaamasta vaalimenestyksestä, jonka seurauksena : Jytky! Yllätys!
Tämänkään perusteella en puhuisi enää jytkystä, vaikka vaalimenestystä tulisikin. Sillä sehän ei olisi yllätys! Tokihan nuivan linjan puolue luottaa nuivaan äänestäjäkuntaansa, jota riittää. Ennemmin korostaisin jatkumoa, puhuisin vanhojen äänestäjien luottamuksesta jne...
Mutta tosiaan, ei mennä asioiden edelle. Äänestetään ja katotaan mitä jää käteen.
Quote from: Tuomionenkeli on 04.04.2019, 11:06:25
Mielestäni iskevä ja kuvaava todennäköisen vaalivoiton jälkeen on:
Voitto 2019 tahi (Voitto 19).
Pidetään nyt ne vaalit kuitenkin ensin.
Itse tein eilen oman osuuteni perussuomalaisten voiton eteen.
Sen sanan pitää olla sellainen, että kelpaa yleiseen käyttöön. Että kaikkiin puolueisiin kuuluvat voivat käyttää sitäm tykkäsivät tai eivät.
Quote from: Stobelius on 04.04.2019, 11:24:41
Quote from: Pakkanen on 04.04.2019, 11:20:13
Tämänkään perusteella en puhuisi enää jytkystä, vaikka vaalimenestystä tulisikin. Sillä sehän ei olisi yllätys!
Kyllä mielestäni kesän 2017 kannatuslukemista nouseminen jälleen eduskuntavaalien aikaan 15% paremmalle puolelle olisi melkoinen jytky.
Toki, mutta on eri asia kannattaako vaikuttaa ylättyneeltä?
Mulle on aivan sama nimitetäänkö tulossa olevaa voittoa jytkyksi vai joksikin muuksi. Keskeistä on se, mitä sillä tehdään. Edellinen jytky asetettiin matoksi, johon toiset puolueet pyyhkivät likaiset kenkänsä. Se myytiin pilkkahintaan ja vastoin todellisten omistajiensa lupaa. Sanalla sanoen se oli kusetus. Sitä ei saanut mitä tilasi.
Oleellista on, että tätä voittoa ei kaupata eikä äänestäjää tällä kertaa kusta silmään. Edellinen jytky oli kuin hometalokauppa, ja petokseen syyllistyneet myyjät jo luikkivatkin siniseen tulevaisuuteensa kätkien myynnistä saamansa rahat onnettomien ostajien ulottumattomiin.
Minä toivon, että tulossa oleva voitto on rehellisyyden, johdonmukaisuuden ja periaatteiden voitto. Äänestäjien kuluttajansuojan voitto. Suomen voitto.
Tuli mieleen, että kun on Keijo Kaarisade, voisi olla ehkä Laarisade. Nyt tuli Laarisade. ;D
Disclaimer: En. En oikeasti esitä laarisadetta ja kyllä, tajuan tähän liittyvän keltaisen assosiaation miten kansa pissaa uurnaan. Mutta todenpuhuakseni, ei tässä ketjussa ole vielä yhtään esitystä joka toimisi paremmin julkisuudessa kuin se vanha ns. jytky. Eikö kannattaisi mennä sillä jos parempaa ei kerran löydy. Laarisade ei ainakaan ole parempi.
Quote from: Billy Hill on 04.04.2019, 09:01:57
Quote from: Hermit on 04.04.2019, 08:51:07
Jytkyssä on se hauska näkövinkkeli, että mahdollinen J3 osoittaa varsin konkreettisesti, että kaksi edellistä tuli täysin Soinista riippumatta ja huolimatta. Jostain syystä osuu omaan huumorisuoneen jos näkis Soinisten naamat, kun olis Jussi lavalla jytkyttämässä,
Samalla tulisi selväksi vanha arvoitus siitä voiko v*tutukseen kuolla.
Meinasin kirjoittaa täsmälleen saman, mutta pelkäsin, että voidaanko se tulkita jonkinlaiseksi uhkaukseksi. ;D Riskihän voi olla ihan todellinen, jos terveydentilassa on ongelmia. Tieteen kannalta näkisin tämän kuitenkin merkittävänä kokeena, joku eettinen lautakunta voisi ehkä arvioida riskit.
Ehkä Jabba ei terveytensä puolesta lähtenyt ehdolle? Pumppu ei olisi kestänyt jäämistä eduskunnan ulkopuolelle, samalla kun PS äänestetään vaalivoittoon.
Quote from: Faidros. on 04.04.2019, 12:05:22
Ehkä Jabba ei terveytensä puolesta lähtenyt ehdolle? Pumppu ei olisi kestänyt jäämistä eduskunnan ulkopuolelle, samalla kun PS äänestetään vaalivoittoon.
Ego ei olisi kestänyt. Henkinen imploosio..
Ottaen huomioon että Soinilaiset yritti kaataa koko PS:n ja kovasti ennusteltiin että PS:n tarina oli loppu niin kyseessähän on lätkätermein rebound eli ripari, torjunnasta lämästy maali.
Tai sitten vastapallo jos futiksesta enempi tykkää.
Jos "jytky" maistuu hillotolpalle, niin yhtä lailla puolueen nimikin "Perussuomalaiset" tulee hillotolppakaudelta.
Jos puolueen nimi kelpaa, niin kyllä kelpaa jytkykin.
Aloitetaan harjoitukset: "Jytky! Jytky! Jytky! ...."
Quote from: Hohtava Mamma on 04.04.2019, 07:20:30
Nuiva jytky eli Nytky.
Kertoo mistä on kyse. Sisältää tarpeellisen määrän uutta ollakseen hallispersujen omaa ja riittävästi vanhaa, jotta asiaan vihkiytymättömät tietävät heti mistä on kyse. Ja harmittaa vietävästi Soinia ja sinisiä.
Nytky on huippu mutta liian sisäpiiriä koko kansan käyttöön joten jääköön tänne hommaforumille.
Olen itse järjen ja toivon kannalla. Uusiutuneen perussuomalaisen puolueen tulee käyttää uutta älyllisempää terminologiaa.
Järki keihäänkärkenä palautetaan Suomi Suomeksi.
Mikä ikinä slogan onkaan, sitä ei pidä tehdä sillä perusteella, että mikä Soinia tai uuvatteja vituttaa eniten.
Jonka pystyy kääntämään ymmärrettävästi myös ulkomaisille tiedotusvälineille.
edit. Ja jota voivat sitten muutkin Euroopan kansallismieliset ryhmittymät käyttää voiton myötä.
Jos asia jää Halla-ahon spontaanien lausuntojen varaan, tulemme todennäköisesti kuulemaan "parlamentaarisen demokratian postmodernin periodin presumptiivisesta revoluutiosta" tai vastaavasta. Joten sitä odotellessa.
Quote from: aethanol on 04.04.2019, 12:11:58
Ottaen huomioon että Soinilaiset yritti kaataa koko PS:n ja kovasti ennusteltiin että PS:n tarina oli loppu niin kyseessähän on lätkätermein rebound eli ripari, torjunnasta lämästy maali.
Tai sitten vastapallo jos futiksesta enempi tykkää.
Vastapallo sopii myös nyrkkeilyyn ja kamppailulajeihin muutenkin :)
Mikäli voitto on vaatimaton, niin voi todeta järjen olevan palaamassa politiikkaan, mutta jos voitto on suuri niin voi todeta järjen palanneen politiikkaan.
Yksisanaisten sutkausten ja yksirivisten mietteiden aika on ohi, eikä kenenkään tilipäivää enää juhlita.
Korjauspytky
Koska mahdollinen persujen tuleva vaalivoitto on kuitenkin jessikkaarojen mukaan venäjän vaikuttamisen ansiota, voitolle tulee antaa nimi: Tsar-Bomba (ven. Царь-бомба) (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsar-Bomba)
-i-
Vaalivoitto taitaa tarkoittaa sitä, että jää ääntenlaskun lopussa suurimmaksi puolueeksi. No, onhan Persuilla siihenkin mahku ainakin teoriassa. Voitto on siis sitä, kun tullaan ykkösenä maaliin tai voitetaan kaikki vastustajat. Idolsissa ja Tähdet tähdet-ohjelmassa voittaja jää lavalle.
Kannatuksen nousulle joku kätsympi sana?
^ Tässä tilanteessa vaikka jäätäisiin kakkoseksi tai kolmoseksi, tavoite on toki saada vähintään yksi paikka enemmän kuin Soinin johdolla olemme koskaan saaneet. Sitä kutsuisin jo vaalivoitoksi. Se osoittaisi sekä Soinille, uuvateille, että "puolue on jakautunut"-maanikoille, että puolue ei jakautunut vaan kuona kuorittiin sulan pinnalta jätesäiliöön.
-i-
Quote from: Soljuvainen on 04.04.2019, 14:10:50
Jos asia jää Halla-ahon spontaanien lausuntojen varaan, tulemme todennäköisesti kuulemaan "parlamentaarisen demokratian postmodernin periodin presumptiivisesta revoluutiosta" tai vastaavasta. Joten sitä odotellessa.
Puhut nyt miehestä, joka alkoi käyttää maahanmuuttokriitikoista sanaa
nuiva...
Quote from: ikuturso on 04.04.2019, 15:37:01
^ Tässä tilanteessa vaikka jäätäisiin kakkoseksi tai kolmoseksi, tavoite on toki saada vähintään yksi paikka enemmän kuin Soinin johdolla olemme koskaan saaneet. Sitä kutsuisin jo vaalivoitoksi. Se osoittaisi sekä Soinille, uuvateille, että "puolue on jakautunut"-maanikoille, että puolue ei jakautunut vaan kuona kuorittiin sulan pinnalta jätesäiliöön.
-i-
Jo se on vaalivoitto että vaalit käydään ilman Soinia.
Jytkyjen jytky.
Nyt tuli voita leivän päälle!
Ehdotan että kutsutaan sitä Marklariksi
QuoteMarklar are an intelligent species of aliens who refer to everything as "Marklar". Even if they're almost identical and they are all having the same name, they are still somehow able to tell each other apart. They appeared in the Season Three episode, "Starvin' Marvin in Space".
https://southpark.fandom.com/wiki/Starvin%27_Marvin_in_Space
Ehdotan että ei.
Vaalivoitolle ei tarvitse keksiä väkinäisiä lempinimiä.
Jytky oli soinismi ja Soini käveli ulos puolueesta.
Toinen vaalivoittoon liittyvä soinismi oli "tilipäivä".
Quote from: Nikolas Ojala on 05.04.2019, 10:17:39
Ehdotan että ei.
Vaalivoitolle ei tarvitse keksiä väkinäisiä lempinimiä.
Jytky oli soinismi ja Soini käveli ulos puolueesta.
Toinen vaalivoittoon liittyvä soinismi oli "tilipäivä".
Toki, mutta tämän jytkyn vielä voisi viedä Soinilta, ihan alleviivaamisen vuoksi, että ne aikaisemmatkaan "jytkyt" eivät olleet pelkästään "Soinin tekemiä". Sellainen arvonsa mukainen päätös soinismeille.
Quote from: Soljuvainen on 04.04.2019, 14:10:50
Jos asia jää Halla-ahon spontaanien lausuntojen varaan, tulemme todennäköisesti kuulemaan "parlamentaarisen demokratian postmodernin periodin presumptiivisesta revoluutiosta" tai vastaavasta. Joten sitä odotellessa.
Voihan hienon määritelmän rakentaa niin, että siitä saa iskevän lyhenteen, kuten Lokan ja Wiikin "ASYL"...
Olisi vieläkin parempaa huumoria.
Itse olen vähän sitä mieltä, että parin prosenttiyksikön kannatuslaskua verrattuna edellisiin eduskuntavaaleihin on vähän turhan kaukana voitosta, jotta sitä voisi edes jytkyksi kutsua. Sehän oli 15 yksikön voitto vuonna 2011.
Olen tässä ilmeisesti vähemmistössä, olkoon.
Quote from: ikuturso on 04.04.2019, 14:54:33
Koska mahdollinen persujen tuleva vaalivoitto on kuitenkin jessikkaarojen mukaan venäjän vaikuttamisen ansiota, voitolle tulee antaa nimi: Tsar-Bomba (ven. Царь-бомба) (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsar-Bomba)
-i-
Tälle löytyykin Leningradilta Pietarista jo sopiva "Den glider in" valmiiksi. :)
"Ты баба-бомба! Ты баба-бомба!
Ты баба-бомба, баба-бомба, баба-бомба!
Ты баба-бомба! Ты баба-бомба!
Ты баба-бомба, баба-бомба, баба-бомба!..."
https://vimeo.com/127609381
Ehkä parempi lopettaa keulinta ja odottaa vaalitulosta. Hyvät nimet tulee lähes itsestään. Mutta kun Siniset puhuu mielellään "kaappauksesta", niin kaapataan sitten tarvittaessa "Jytkykin" itsellemme, määräisellä artikkelilla lisättynä, kuten Miniluv muistaakseni ehdotti.
Quote from: Julleht on 05.04.2019, 10:30:22
Itse olen vähän sitä mieltä, että parin prosenttiyksikön kannatuslaskua verrattuna edellisiin eduskuntavaaleihin on vähän turhan kaukana voitosta, jotta sitä voisi edes jytkyksi kutsua. Sehän oli 15 yksikön voitto vuonna 2011.
Olen tässä ilmeisesti vähemmistössä, olkoon.
On 15 pinnaakin voitto nykytilassa. Ei voi verrata tavallisen puolueen vaalikauteen, kun enemmistö kansanedustajista ja ministerit loikkaavat.
Missähän tilassa olisivat Sossut, Kepu tai Kokoomus samanlaisen käsittelyn jälkeen?
Nyt tuli iso siika!
Quote from: P on 05.04.2019, 10:24:33
... tämän jytkyn vielä voisi viedä Soinilta, ihan alleviivaamisen vuoksi, että ne aikaisemmatkaan "jytkyt" eivät olleet pelkästään "Soinin tekemiä". Sellainen arvonsa mukainen päätös soinismeille.
Olisin kyllä sitä mieltä, että Soinin tai uuvattien ei pitäisi millään tavalla antaa vaikuttaa hallapersujen tekemisiin. Poliittiset ruumit levätköön rauhassa.
Toinen ehdotus, kutsutaan sitä Ja'lojaksi Moclanien rituaalin kunniaksi
https://orville.fandom.com/wiki/Ja%27loja_(event)
Tuli iso Ja' loja
Se liukui jälleen sisään.
Det glider in i mål again.
https://www.youtube.com/watch?v=LeoMOnGn6Xo
---
"Mopo keuli taas vanhaan malliin."
Quote from: P on 05.04.2019, 10:50:35
Quote from: Julleht on 05.04.2019, 10:30:22
Itse olen vähän sitä mieltä, että parin prosenttiyksikön kannatuslaskua verrattuna edellisiin eduskuntavaaleihin on vähän turhan kaukana voitosta, jotta sitä voisi edes jytkyksi kutsua. Sehän oli 15 yksikön voitto vuonna 2011.
Olen tässä ilmeisesti vähemmistössä, olkoon.
On 15 pinnaakin voitto nykytilassa. Ei voi verrata tavallisen puolueen vaalikauteen, kun enemmistö kansanedustajista ja ministerit loikkaavat.
Missähän tilassa olisivat Sossut, Kepu tai Kokoomus samanlaisen käsittelyn jälkeen?
Ehdottomasti on hyvä lukema, olettaen että nykyinen gallupkunto realisoituu. Ja miksi ei realisoituisi, tietty noste on.
Ei se mielestäni silti tee mustaa valkoiseksi, vaalivoittajista kun puhutaan verrataan edellisiin vaaleihin. Niihin nähden PS:n kannatus polkee paikallaan tai on pienoisessa laskussa. Ei siitä tule oikein mitään jos kukin puolue määrittää itselleen omat kriteerit määritellä vaalivoittaja. Nykyiselläänkin on jo tarpeeksi sekavasti käytetty vaikka kytkeytyy onneksi edelleen niihin vaaleihin.
Quote from: Miniluv on 04.04.2019, 04:01:30
Ei mitään, jytky se on edelleen :)
Korkeintaan määräinen artikkeli...
Jos ei aina sitä enkkua...
Das, der vai die?
Jysäys!
Quote from: Inna on 05.04.2019, 12:30:55Ensimmäinen varsinainen jytky, se jytky.
Kyllä originaali on aina se originaali, mutta voi sitä sanaa käyttää jatkossakin. Kolmas kerta toden sanoo, myös trilogiassa.
Mätky.
Se tulee kun koko yhteiskunta on nyt elänyt yli varojensa, levittänyt matujen sossurahaa ympäriinsä kuin paskaa pellolle, välittämättä todellisista kuluista ja kustannuksista. Mätkyhän se sieltä.
Ikävää olla ilonpilaaja, mutta nyt kun takinkääntäjät ja hillotolppailijat on saatu ulos puoleesta ja siirrytty asialinjalle, niin miten olisi että unohdetaan melonit, lippalakit ja jytkyt? :flowerhat:
Nykyään vaalimenestystä parhaiten kuvaava sana voisi olla vaikka vaalivoitto.
"Rohmu!"
Sieg.
Toistettakoon, että vaalivoitto tarkoittaa, että saa enemmän ääniä tai ainakin enemmän edustajapaikkoja kuin mikään muu.
Jotain tän tapaisia aattelin:
-närhen munat (sinisten kohdalla sininärhen, mutta heille ei jätkyä tulle.)
-kana kusee/kanan kusi
-vastaisku
-ilmaherruus
-pöydän putsaus
Eläköön voitto !!!
K niinkuin voitto
Soini. Ne kaksi edellistä 'jytkyä' oli vaan salainen koodi, joka oikeasti tarkoitti Soini. Jos PS tulee ykköseksi, niin sitä pitää kutsua Soiniksi, koska PS:n nousu vihdoin ykköseksi on pelkästään Soinin ansiota.
Yksinkertaisimmille; PS nousi ykköseksi sen takia, että Soini jätti puolueen.
Quote from: P on 05.04.2019, 10:28:18
Voihan hienon määritelmän rakentaa niin, että siitä saa iskevän lyhenteen, kuten Lokan ja Wiikin "ASYL"...
Olisi vieläkin parempaa huumoria.
Vaalit Meni Putkeen - VMP-i-
Quote from: O. M. Hietamaa on 05.04.2019, 20:07:54
Sieg.
Luotan siihen, että Jussi keksii jonkun sopivan kirkkoslaavinkielisen iskulauseen.
Quote from: Chiaroscuro on 05.04.2019, 21:56:29
Luotan siihen, että Jussi keksii jonkun sopivan kirkkoslaavinkielisen iskulauseen.
Tohtori Halla-aho on tietenkin suurempi asiantuntija, mutta todettakoon että Wiktionaryn mukaan
Sieg on muinaiskirkkoslaaviksi
побѣда (
poběda), siis melkein sama sana kuin nykyvenäjässä.
Hetku, nyt tuli iso HETKU!
HErätimmeTavallisenKansanUurnille
Eikö tuo olisi hyvä?
Quote from: Hohtava Mamma on 05.04.2019, 19:38:27
Kun PS on suurin puolue 14.4. ja Hallis nousee omiensa eteen valtavien suosionosoitusten pauhatesssa, hän hiljentää koko yleisön hillityllä kädenliikkeellä. Seuraa hetken hiljaisuus, ja Hallis lausuu lakoniseen tyyliinsä kivikasvoisena:
"Jotain rajaa"
Yleisö räjähtää 0,5 s kuluttua.
Itsekin luotan järkähtämättä siihen, että kyseinen - sanallisessa ilmaisussa kiistatta kunnostautunut - kielitieteiden tohtorismies on kaiken muun ohella miettinyt asiaan liittyvän semantiikan jos ja kun se hetki koittaa.
Jotain rajaa on kyllä paras.
Jussi saapuu lavalle. Hän laittaa kämmenensä toisen korvansa taakse kuulostellakseen yleisöä, ja kysyy: "Tilattiinko tänne nuiva jytky?"
Yleisön innostuneet huudot ja naurunremakka täyttää salin. Kotvan kuluttua sali hiljenee.
Jussi jatkaa: "Tuli... nuiva... jytky!"
Alkaa hirveä jytkytys joka kestää vuoteen 2023 saakka.
(Jytkyä on turha muuttaa, mutta sen määrittelevä sana on syytä muuttaa, sillä aiemmasta poiketen kyse on nyt todellakin nuivasta jytkystä.)
Quote from: dothefake on 05.04.2019, 22:34:54
Jotain rajaa on kyllä paras.
Telkusta silmille, lämmitti. Näin.
Jyiva nutku.
Se on siinä.
No niin.
Jes.
-i-
Hyvä vaalitulos.
Se on melkein virallista ;D.
Ja Soinille terveisiä kottaraisenpönttöön tuijottelijoilta.
Trombi tai trompi.
Kahden kilon siika!
https://www.youtube.com/watch?v=SlIw7GiHUkc
Kaikkien jytkyjen äiti.
Persujen paluu. (Vert. Jedin paluu)
Perussuomalaiset ovat kärsineet viime vuosina alentuneesta kannatuksesta, mutta jos nyt ylletään edes yli 15 % kannatukseen, voidaan puhua todellisesta Come Backista huipulle.
Persujen paluu kuulostaa ehkä arkiselta ja tylsältä, mutta se kuvaisi kuitenkin nasevasti ja osuvasti perussuomalaisten tilannetta, jos vaaleissa kannatus ylittäisi tuon 15%. Joku jytky sanana luo liikaa mielleyhtymiä Soinin johtamiin persuihin, joten sitä ei missään nimessä pidä käyttää. Persut vuonna nolla oli perussuomalaisen puolueen tilanne kesällä 2017, siitä alkoi uusi alku puolueelle, joten on parempi että vanhat maneerit jää unholaan myös.
Joten kun vaali-iltana Jussi puhuu kannattajille, niin puhe voisi alkaa jussimaisen lakonisella toteamuksella: Perussuomalaiset ovat palanneet. Olemme palanneet huipulle.
Jos kuitenkin halutaan joku iskevämpi sana tai sanonta kuvaamaan hyvää vaalimenestystä, niin miten olisi mertarantamainen toteamus: Se on siinä! ?
Mutta on kolmaskin vaihtoehto; kun perussuomalaisten vaalimainoksissa iskulauseina on "Suomi takaisin" ja "Äänestä Suomi takaisin" , niin sen ympärille voisi kehittää jonkunlaisen iskevän vastauksenomaisen sanonnan tyyliin: Suomi on saatu takaisin, Suomen paluu tms....
Kuinka voi palata, jos ei ole ollut?
Quote from: P on 05.04.2019, 10:24:33
(....)
Toki, mutta tämän jytkyn vielä voisi viedä Soinilta, ihan alleviivaamisen vuoksi, että ne aikaisemmatkaan "jytkyt" eivät olleet pelkästään "Soinin tekemiä". Sellainen arvonsa mukainen päätös soinismeille.
Jytkyn voi ja se pitääkin viedä, samalla tavalla kuin vietiin "Den glider in" Ruotsilta. Hierotaan vielä soinilaisten tappiota.
Jytky on osa persujen historiaa, omaa historiaansa ei kannata kieltää. Jytky on aivan käypä termi hyvälle vaalivoitolle. Nyt vain pitää saada sellainen, siis myös virallisen ääntenlaskennan jälkeen.
Jytkyä on käytetty myös muiden puolueiden yhteydessä sen jälkeen kun Soini sen lanseerasi. Esimerkiksi IL: "Vihreä jytky luvassa kuntavaaleissa 2017" https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/2016093022397461 tai Demokraatti nyt tulevista eduskuntavaaleista "Vaaleissa on vain yksi varma voittaja – ja se on melkoinen jytky". Tosin artikkeli veikkaa vihreää jytkyä -> https://demokraatti.fi/vaaleissa-on-vain-yksi-varma-voittaja-ja-se-on-melkoinen-jytky/
Jytky on jo pysyvä osa poliittista kielenkäyttöä, mitä sitä muuttamaan. Hierotaan suolaa Soinin loukatun egon haavoihin ja jytkytellään menemään tulevaisuudessakin. Voi sitten Soinikin mökillään muistella kuinka sai kunnian Jukka Jusulan keksimästä jytkystä. Jusulahan se kai Soinin sutkautuksetkin suurimmalta osiltaan keksi.
Toivotaan nyt vaan että se
JYTKY persuille tulee.
Quote from: nutsy on 05.04.2019, 23:38:41

Toivotaan nyt vaan että se JYTKY persuille tulee.
Jytky on sanana kärsinyt inflaation, se on kuitenkin jo liian kulunut ja niin usein käytetty, että se on jo menettänyt tehonsa ja kuvaavutensa. Silloin 2011 ja 2015 se oli vielä tuore ja elinvoimainen sana, mutta ei enää. Nyt se on pelkkää väsynyttä vanhan toistoa. Kulunutta Soini-jargonia.
Uusi aikakausi vaatii myös uudenlaisia ilmauksia.
Homma^^^
Edit. Tämä oli jo todettu yllä, joten turha oli minun toistaa:
Quote from: Gamma on 04.04.2019, 09:34:24
Miten olisi: Homma on h****n kovassa nousussa....
Sitten kun _ne_ on nujerrettu, tuskin kannattaa alkaa mehustelemaan iskulausein.
Maa kuntoon, siinä se. Meille ja neille.
Miksi sen pitäisi olla sana? Vihellys (https://www.youtube.com/watch?v=8B5q_-2-3l8) (Kwai-joen silta) kävisi aivan yhtä hyvin :) 8)
Alkuperäinen elokuvaversio TÄSTÄ (https://www.youtube.com/watch?v=83bmsluWHZc)
Yksi H putosi puheenjohtajistosta. Toimii edelleen. TripleH intro Mötörheadin "The Game" (https://www.youtube.com/watch?v=FYmm5YQSv2I) It is time to play the Game! Buhahähää ;D
Tähtien Sodasta. Heviorkesteri Epican versio John Williamsin Imperial March (https://www.youtube.com/watch?v=AIdXOTeXskw) ois myös aika kova (Unkarilainen orkesteri, josta automaattiset bonuspisteet :))
edit: Kwai linkin täsmennys (Onneksi huomasin ajoissa. Oli tosi liki että lennän lopullisesti pihalle!)
Quote from: Kova luu on 05.04.2019, 23:45:10
Quote from: nutsy on 05.04.2019, 23:38:41
(...)
Toivotaan nyt vaan että se JYTKY persuille tulee.
Jytky on sanana kärsinyt inflaation, se on kuitenkin jo liian kulunut ja niin usein käytetty, että se on jo menettänyt tehonsa ja kuvaavutensa. Silloin 2011 ja 2015 se oli vielä tuore ja elinvoimainen sana, mutta ei enää. Nyt se on pelkkää väsynyttä vanhan toistoa. Kulunutta Soini-jargonia.
Uusi aikakausi vaatii myös uudenlaisia ilmauksia.
Juu, kutsukaa sitä vaikka stondikseksi. Kunhan se Jytky nyt vain tulee. Tässä maassa on pitkät perinteet ennenaikaiselle juhlimiselle. Vaikka kuinka oltaisiin johdossa ja menossa voittoon niin reisille tullaan sitten viime metreillä kuitenkin. Odotellaan nyt ensin että päästään sisälle asti.
Halla-aholla ja kumppaneilla on varmasti sana hallussa ja valitkoon itse mitä termiä haluavat käyttää hyvin hoidetusta työstä palkintojen jaossa. Kunhan nyt ensin varmistetaan että mitaleita on tulossa.
Pj sanoi IL:n vaaligrillissä, että Jytky on loppuun käytetty (t. vastaavaa). Hän sanoi, että "vaalimenestys" on riittävä.
Mut joku kohta kuitenkin heittää tiskiin kunnon sanan.
Homma hoidettu.
Kunhan se homma nyt vain hoidetaan maaliin asti ensin vaaleissa ja sitten myös vaalien jälkeen.
^^^
Homma nousussa 8)
"Tuli oikein iso kettu" voisi olla paikallaan. Sopivasti röyhkeyttä, koska "kettu" on tässä yhteydessä vain kiertoilmaus rumalle sanalle.
Tosin ne vaalit täytyy nyt ensin voittaa.
Mytky. Mestarin jytky, jos ei mene putkeen, olen pahasti yllättynyt.
Kysymyshän on oikeastaan siitä, kuinka suuri uudistuneesta puolueesta tulee. Suuri joka tapauksessa.
V niin kuin vaalivoitto.
Quote from: Jussi Halla-aho on 14.04.2019, 22:09:08
Rakkaat siskot ja veljet; Suomi on äänestetty takaisin.
NVS (Nuiva Voitto Suomelle)
Kalevalainen tulimyrsky!
Tässä asiassa täytyy luottaa Halla-ahoon. Soinin puheilla ei ole mitään väliä, koska hän ei ole koskaan oikea perussuomalainen ollutkaan.
Niin oli kirjoitettu.
Quote from: Impivaaran tiikeri on 08.04.2019, 10:37:12
Kalevalainen tulimyrsky!
Mestari nostattaa kalevalaisen tulimyrskyn
Otteita kolmannesta reinolaiskirjeestä.
Tuli tiistai, neljästoista päivä. Tuona päivänä kävi niin, että reino, tuo opetusnetseistä väkevin, lausui kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä: "pliis, tehkää mulle pohja".
Kun hän nämä sanat oli suustaan laskenut, singahti korkeista taivaista itsensä Mestarin sinkauttama voimallinen ukonnuoli, joka iski siliäksi ikiaikaisien metsien puut, iski pirstaleiksi vuoret ja ihmiset rakentamat pyhätöt, iski pirstaleiksi kaiken, mikä oli vähäistä ruohonkortta pidempi.
Ja tulimyrskyyn puhjenneiden taivaiden keskeltä kuului reinolle hirmuinen, pauhaava ääni: "Sinulle, reino, on nyt pohja valmistettu. Tällä pohjalla sinun tulee vilpillisiä metsien suojelijoita väärältä tieltä käännyttämän. Ota siis tämä pohja, ja tee sillä pilaa niistä, jotka väärin väittein kaikesta hyvästä pilaa tekevät!"
-- Poikkeuksellisesti julkaisemme tämän kirjoituksen nimimerkillä, 15. lokakuuta 2008 1:53:08
http://turkkila.blogspot.com/2008/11/jussi-halla-aho-hn-jota-kutsutaan.html
Miten olisi meteorologien käyttämä, kansalaisilta tuleva äänestystulos:
MYRSKYVAROITUS!
Ja jos kansaa ei edelleenkään kuunnella ja PS: n politiikka on "arvopohjan" vastaista, niin seuraavissa vaaleissa toteutuu meteorologin ennuste:
MYRSKY!
PS on vielä n.2.7% jäljessä viime eduskuntavaalien tulosta. Kuinka paljon pitää mennä siitä 17,7% yli että on "jytky"? Ehkä 2% riittää jos SDP jää taakse. Jos taas jää alle edellisen tuloksen, niin takkiin tuli.
Jytky on tällä kertaa sillä lailla erilainen että se tulee joillekin housuihin.
Kutsun sitä vaalivoitoksi.
Quote from: Don Nachos on 10.04.2019, 14:50:00
PS on vielä n.2.7% jäljessä viime eduskuntavaalien tulosta. Kuinka paljon pitää mennä siitä 17,7% yli että on "jytky"? Ehkä 2% riittää jos SDP jää taakse. Jos taas jää alle edellisen tuloksen, niin takkiin tuli.
Ei mene ihan noin, sillä kyse on ennen kaikkea mielikuvista ja aiemmista odotuksista.
Vuonna 2015 PS sai
vähemmän ääniä (-1,4 %) ja paikkoja (-1) kuin edellisissä vaaleissa ja jäi äänissä sekä Keskustan että Kokoomuksen taakse. En silti muista, että kukaan olisi silloin kyseenalaistanut "jytkyä" ainakaan enää seuraavana päivänä.
Quote from: Don Nachos on 10.04.2019, 14:50:00
PS on vielä n.2.7% jäljessä viime eduskuntavaalien tulosta. Kuinka paljon pitää mennä siitä 17,7% yli että on "jytky"? Ehkä 2% riittää jos SDP jää taakse. Jos taas jää alle edellisen tuloksen, niin takkiin tuli.
Demareilta on opittu, että vaikka vaalitulos olisi kuinka kusinen tahansa, on se silti aina kuitenkin "torjuntavoitto".
Edelleen toivoisin, että kunhan tulos ylittää 15%, niin Jussi Halla-aho kiitospuheessaan mainitsee jytkyn vielä kerran - vain naulatakseen viimeisen naulan Timo Soinin arkkuun.
Kuvitelkaa se tilanne: Vaalien piikkipaikka alkaa varmistua, kannatus huitelee jossain 17-18% välimaastossa ja puolueen vaalivalvojaisissa odotetaan Mestaria lavalle. Lopulta, Jussi tulee esille ja alkaa valtava "Mestari! Mestari! Mestari!" -chanttaus kuin parhaassakin kiekkomatsissa.
Sitten Jussi nostaa kätensä vaientaakseen kuoron, nielaisee kerran kuuluvasti ja lähes kuiskaa mikrofoniin: "...niin. Taisi sittenkin... tulla iso jytky!"
Yleisö revennee valtaviin suosionosoituksiin ja Jussi jatkaa puhetta mainitsematta enää sen koomin sinttejä tai muitakaan Juudaksia.
Tämä temppu olisi lähes sama mikä tehtiin vuonna 1995, kun Suomi vei Ruotsilta kiekkokisoissa kaiken - mestaruuden, kaupungin, hallin ja jopa kisabiisin. Samalla tavalla Sinteiltä pitää viedä jytkykin pesästä ja antaa ryhmittymän unohtua historian hämäriin, minne se kuuluukin muiden selkäänpuukottajien kanssa.
Itsellä alkaa olla sellainen fiilis että aivan sama miksi vaalivoittoa sanotaan. Kuitenkin perussuomalaiset on ikäänkuin luonut nahkansa niin ehkä jytkyn voisi jättää myös pois. Pelkkä vaalivoitto termi sopisi halla-ahon asialliseen imagoon.
ISO JUSSI!
QuoteSunnuntaina ei odoteta pelkkää jytkyä.. Sunnuntaina me Perussuomalaiset otetaan teidän avullanne ISO JUSSI!
https://www.facebook.com/mauri.peltokangas.9/posts/1095701013950012
Juu, pakko se on uskoa. Kun sileellä satasella tulen toiseksi, se on juoksuvoitto.
Joidenkin mielestä varmaankin kristalliyö...
Halla-aho voisi sanoa vaikka, että "Tätä jytkyä ei sitten vedetä vessanpöntöstä", ja sitten seuraisi minuuttien mittaiset aplodit.
Ei kun sittenkin jotakin positiivisempaa, vaikkapa "Tämä on pieni askel Persuille, mutta suuri askel Suomelle". Soinihan ei koskaan ajatellut Suomen parasta, vaan keskittyi omaan hillotolppaansa ja höpisi omia harhojaan.
valtiomies soini on ollut aika hiljakseen viime päivinä.
Mahtaakohan omakehu tuntua jo itsestäkin liioitellulta, Perussuomalaiset on vahvempi kuin koskaan aiemmin, ja vain sen vuoksi että soini ei itse ole mukana.
Meillä on tarkalleen pari päivää keksiä uusi termi "jytkyn" tilalle.
En hetkeäkään epäile, etteikö Jussi Halla-aho sitä keksisi itsekin, mutta alkaa olla aika totuttautua maailman muuttumiseen - monellakin tasolla.
On mielestäni tärkeää, että me emme puhu siitä ja korjaamme oitis, mikäli kuulemme jonkun käyttävän tuota kulunutta määrettä. Omat mielikuvan liittyvät alkuun, muutokseen ja tervehtymiseen, jotka ovat nyt lähempänä kuin koskaan.
Tämän lähemmäksi en nyt päässyt mutta toivottavasti muut pääsevät.
Minä en kannata jytky-sanasta luopumista kokonaan. Vaikka itse arkkipetturi nimen vaalivoitolle antoi, jytky ei koskaan kuulunut hänelle. Jytky kuuluu Perussuomalaisten äänestäjille. Soini ratsasti sillä aikansa, kunnes asetti oman hillotolppansa jytkyn oikeiden tekijöiden toiveiden edelle. Kuten vaalitulos tulee osoittamaan, Perussuomalaisten äänestäjät eivät hylänneet asiaansa, he hylkäsivät ne tyypit, jotka heitä petkuttivat.
Minulle Ison Jytkyn julistaminen on yhä edelleen iloa ja reippautta herättävä hetki, vaikka julistus tulikin petturiksi paljastuneen suusta. Edes Soini ei pysty tahraamaan tuota suurta hetkeä, sillä se oli minulle oikea sukupolvikokemus, jotain ihmisyksilöä suurempaa.
Mutta jos uudelle voitolle olisi ihan pakko keksiä uusi nimi, niin minusta meidän tulisi jatkaa sillä Homma-kulttuuriin oleellisesti kuuluvalla linjalla, että me omaksumme meihin suunnatut syytökset ja ivan ja käännämme ne sisäpiirin vitseiksi. Joten ehdotan seuraavanlaista näytöstä illalle, jos Jussi Halla-aho astuu puolueväen eteen suurimmaksi äänestetyn puolueen rivimiehenä puheenjohtajana, Huhtasaari rinnallaan:
Halla-aho: "Hyvät ystävät... TULI – ISO – "
Huhtasaari: "KAAPPAUS!"
Sillä tuohan on se sana, joka 2010-luvun surrealistisien loppuvuosien postmodernissa poliittisessa retoriikassa tarkoittaa rehtiä, demokraattista vaalivoittoa.
Tai ehkä halla-aholaiseen vähäeleiseen tyyliin sopisi paremmin: "Veni, vidi, cepi – tulin, näin, kaappasin."
Minusta Jytkyn voisi korvata sanalla OHJELMISTOPÄIVITYS
Tragedian synty....siitä on muuten aikaa! Kiva 'nähdä' pitkästä pitkästä aikaa....
Quote from: N. O. Hääppönen on 12.04.2019, 20:46:44
Meillä on tarkalleen pari päivää keksiä uusi termi "jytkyn" tilalle.
Uusi normaalihan se on. Tällä kertaa ei vain ole Soinia ottamassa sitä kokonaan omaksi ansiokseen.
Quote from: ISO on 11.04.2019, 09:28:14
valtiomies soini on ollut aika hiljakseen viime päivinä.
Mahtaakohan omakehu tuntua jo itsestäkin liioitellulta, Perussuomalaiset on vahvempi kuin koskaan aiemmin, ja vain sen vuoksi että soini ei itse ole mukana.
Valtiomiehellä on pelko perseessä siitä että media alkaisi kirjoittelemaan siitä mistä ne jytkyt johtui. Nyt jos Jussi saa aikaan oikein kunnon jytkyn niin ei tarvitse olla Einstein kun huomaa että Jussin mukana tullut porukkahan ne jytkyt toi ja Tony Halme nosti valtiomiehen eduskuntaan. Toteavat että pelkkä suunsoittajahan koko mies oli ja myi perseensä paikasta Audin takapenkillä. Mikä surkeinta valtiomies vei mukanaan monta häneen luottanutta poliitikon alkua, itse valtiomies luikki pakoon kun näki tuhon tulevan.
Jos nyt yhdellä sanalla haluan tiivistää vaalit, toivon sen tapahtuvan seuraavasti:
Jussi Halla-ahoa kuljettava auto saapuu perussuomalaisten vaalitilaisuuteen. Tunnelma on odottava. Jussi saapuu sisään. Kättelee paikalla olevia puolueen aktiiveja. Ihmiskäytävä aukeaa esiintymuslavalle. YLE kuvaa tilaisuutta yli miljoonaan suomalaiskotiin. Sitten se alkaa....
MESTARI, MESTARI, MESTARI, MESTARI,...
Kummastelijalla on silmäkulma märkänä. Siemaisen kupista vanhaa viskiä. Uusi alku.
OT: Videolla huomista livekuvaa lehdistön suvakkikommentaattoreiden työhuoneista
https://youtu.be/BwjBa7IgCow
En olisi yllättynyt, vaikka käsikirjoitus menisi näin. Mestari kapuaa lavalle, yleisö hiljenee. Mestari rykii kurkkuaan, nielaisee ja toteaa rauhallisella, matalalla äänellään: Tämähän meni melko hyvin. Jolloin yleisö repeäisi liitoksistaan. Ja muutamat yleisluontoiset lauseet ja kiitokset päälle. Olisi jotenkin Jussin näköinen show.
Quote from: Arvoton on 05.04.2019, 20:34:05
Toistettakoon, että vaalivoitto tarkoittaa, että saa enemmän ääniä tai ainakin enemmän edustajapaikkoja kuin mikään muu.
Jotain tän tapaisia aattelin:
-närhen munat (sinisten kohdalla sininärhen, mutta heille ei jätkyä tulle.)
-kana kusee/kanan kusi
-vastaisku
-ilmaherruus
-pöydän putsaus
Ei pidä paikkaansa. Sanaa vaalivoitto on käytetty jo vuosikymmeniä tarkoittamaan äänimäärän tai paikkojen lisäämistä edellisiin vaaleihin nähden.
https://fi.m.wiktionary.org/wiki/vaalivoitto
Kuten on jo tuotu esille, kannattaa hyödyntää olemassaolevaa. Vaikka keskittäisiin uusi sana, voidaan jytkyä tai uutta versiota nytkyä pitää mukana.
Myös hyviä sloganeita, Jotain rajaa ja Äänestä Suomi takaisin, kannattaa hyödyntää edelleen.
-Mitä kansa halusi?
-JOTAIN RAJAA!
-Mitä kansa äänesti?
-SUOMEN TAKAISIN!