Tulipa vastaan YLEn pitkä artikkeli mamujen pimeistä asuntomarkkinoista pk-seudulla. Sinne niitä verorahoja taas valuu, kiva juttu. Esimerkkinä nyyhkytarina yksinhuoltajaäidistä, joka ei meinaa millään löytää kukkarolleen sopivaa (vuokra 200-300€/kk, kenen rahoja?) asuntoa Helsingistä. Kyllä taas kelpaa maksella.
Quote
"Teinkö väärin lapsia kohtaan, kun valitsin Suomen?"
Ameenah on valittanut saamastaan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Hän muutti joulukuun alussa pois hiljaisuutta vaativan vuokranantajansa luota. Hän asuu lasten kanssa nyt vapaaehtoisen tukihenkilön luona. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu.
Hänen pitäisi löytää perheelleen koti.
– Olen käynyt kyselemässä paikkaa, jonka saisi pimeästi. Löysinkin asunnon Vuosaaresta. Alkuun olisi pitänyt maksaa 1200 euroa, siis 600 euroa vuokraa ja 600 euroa vakuutta. Olisin pystynyt antamaan 900.
Ameenah ei halua muuttaa takaisin vastaanottokeskukseen syrjäiselle paikkakunnalle. Se tarkoittaisi lasten ottamista pois tutusta päiväkodista nyt, kun lapset ovat oppineet suomea.
Kertoessaan tilanteestaan Ameenahia alkaa taas itkettää.
– Teinköhän väärin lapsia kohtaan, kun valitsin Suomen? Raukat eivät kestä tällaista. He eivät jaksa tällaista henkisesti.
Jotenkin vaikea nyyhkyttää Ameenahin surullista kohtaloa. Ehkä sinä taisit tehdä väärin lapsiasi kohtaan ja he eivät taida olla ainoita...
Koko juttu alla koska YLE.
QuoteKun yksinhuoltajaäiti sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, vuokra tuplaantui – pimeillä asuntomarkkinoilla maahanmuuttajia käytetään härskisti hyväksi
Pääkaupunkiseudulle on syntynyt maahanmuuttajia hyväksikäyttävät pimeät asuntomarkkinat. Vuokralaisilta on esimerkiksi vaadittu lainvastaisia lisävuokrasopimuksia. Ahtaisiin oloihin majoitetaan useita ihmisiä. Patjapaikan lisäksi heille myydään virallinen osoite muualta.
Ameenahin poskille putoaa pulleita kyyneleitä. Ääni murtuu, kun hän kertoo yrityksistään löytää itselleen ja kolmelle lapselleen koti Helsingistä.
Ensimmäisen asunnon hän sai Facebookin kautta. Perhe ilmoitti vuokraavansa kodistaan yhden huoneen 350 eurolla. Vuokralaiselta edellytettiin hiljaisuutta. Perhettä ei saanut häiritä, eivätkä Ameenahin lapset saaneet meluta.
Ameenahin piti viettää lasten kanssa päivät ulkona.
– Vasta illalla myöhään uskalsin palata kotiin, vain nukkumaan. Kodin lähellä oli puistoja. Siellä lapset leikkivät, kunnes oli aika lähteä yöpuulle. Se oli minulle rankkaa. Lapsetkin kärsivät henkisesti. Mutta kun ei ollut muutakaan paikkaa minne mennä, Ameenah kertoo arabiaksi.
Sitten irakilainen Ameenah sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Vuokranantaja halusi Ameenahin muuttavan pois.
– Minne menisin? Se paikka oli lähellä päiväkotia. Lupasin maksaa, jos saisin jäädä. Ennen kielteistä päätöstä maksoin 350 kuukaudessa. Sen jälkeen aloin maksaa 650 euroa.
Lapsenkasvoinen Ameenah on pukeutunut villapaitaan, pitkään hameeseen ja hiukset peittävään mustaan huiviin. Hän ei halua tulla kuvatuksi. Ameenahin nimi on muutettu. Haastattelussa on mukana Ameenahin tukihenkilö, joka on perehtynyt perheen paperihin.
– Maksaisin kyllä, kun löytyisi joku laitonkin paikka. Mutta vuokrat ovat kauhean kalliita. 200–300 euron asuntoa ei löydy, Ameenah kertoo.
Ameenahin kanssa vastaavissa tilanteissa on muitakin. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n mukaan vuonna 2017 asunnottomista perheistä hieman alle 65 prosenttia oli maahanmuuttajia. Yksin elävistä asunnottomista puolestaan maahanmuuttajia oli noin 26 prosenttia.
Asiantuntijoiden mukaan Suomeen on muodostunut pimeät asuntomarkkinat, joissa maahanmuuttajia käytetään hyväksi.
Firma lakkasi olemasta, kun rahat oli saatu
Kiinteistönvälitysyrityksen nettisivut näyttävät pikaisesti silmäillessä kunnollisilta. Aloituskuva on komea ilmakuva Helsingistä, muissa kuvissa on valkoisia huonekaluja uutuuttaan kiiltävissä huoneissa.
Yritys kertoo sivuilla, että se auttaa vuosittain satoja asunnottomia: työssäkäyviä suomalaisia, kodittomia ja pakolaisperheitä. Firma tarjoaa kiinteistöjen välityksen sijaan vuokralaisten välitystä. Toimeksiantosopimuksen solmimisen jälkeen yritys alkaa etsiä hakijalle sopivia asuntoja ja hoitaa yhteydenpidon potentiaalisiin vuokranantajiin.
Tarkemmin katsottuna sivuilla on epäilyttäviä yksityiskohtia. Suomen kieli on ontuvaa – verkkosivujen alalaidassa lukee esimerkiksi "otta yhteyttä". Yksi mainoskuvista on kuvapankista, eikä se ole selvästikään Suomesta. Ikkunasta näkyy palmuja. Yrityksen toimiston osoitetta Hakaniemessä ei ole olemassakaan. Yrityksen numeroon ei enää saa yhteyttä.
Sivusto tuli Vuokralaiset VKL -yhdistyksen tietoon sosiaalitoimen kautta. Yhdistyksen järjestö- ja koulutuspäällikkö Pia Lohikoski kertoo, että yritys oli ottanut sosiaalitoimen asiakkaalta takuuvuokran helsinkiläisestä asunnosta. Sen jälkeen asiakkaan puheluihin ei vastattu.
Vuokralaiset VKL ei ole viranomainen, eikä se voi tehdä muuta kuin varoittaa huijauksesta.
– Firma lakkasi olemasta siinä vaiheessa kun oli saatu rahat. Sivun kohderyhmä oli selvästi katsottu sellaiseksi, että saadaan huijattua rahaa, kertoo Lohikoski.
Vuokranantajat etsivät heikossa asemassa olevia maahanmuuttajia
Länsi-Helsingin aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Johanna Moll kertoo tietävänsä, että Helsingissä toimii yksityisiä vuokranantajia, jotka hakevat vuokralaisiksi nimenomaan heikossa asemassa olevia maahanmuuttajia.
– Näitä tilanteita yhdistää asuntojen erittäin heikko kunto ja vuokranantajan velvoitteiden siirtäminen oikeuksistaan tietämättömälle asukkaalle. Meillä on tullut esiin esimerkiksi tilanteita, joissa vuokralaista on laskutettu vesivahingoista, jotka ovat syntyneet vuotavista pattereista, Moll kertoo sähköpostitse.
Sosiaalitoimen tiedossa on myös yksityishenkilöitä, jotka ovat perineet välityspalkkiota olemattomien asuntojen välittämisestä. Jotkut laillistetut kiinteistönvälittäjät ovat perineet takuuvuokran omaan taskuunsa.
Myös Helsingin poliisille tulee ilmoituksia ulkomaalaisiin kohdistuvista asuntohuijauksista. Rikostarkastaja Ismo Siltamäen mukaan poliisille on ilmoitettu esimerkiksi epävirallisista asunnonvälittäjistä, jotka toimivat asunnon vuokraajan ja vuokralaisen välikätenä. Jälkeenpäin vuokralainen on kokenut tulleensa huijatuksi maksamaan välitystoiminnasta, joka ei olisi ollut välttämätöntä.
Jokaisesta uudesta asukkaasta 100 euroa lisää vuokraa
Turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevä vapaaehtoinen oli kuullut itähelsinkiläisen välitysliikkeen toimista maahanmuuttajien kanssa. Vuokrasopimuksista oli ilmoittajan mukaan vaikea päästä eroon ja asiakkailta veloitettiin tuplavuokria. Asuntojen välityspalkkioita oli hänen mukaansa peritty asukkaiden kotiovelta puolen vuoden välein.
Hän ilmoitti asiasta välitysliikkeitä valvovaan Etelä-Suomen aluehallintovirastoon, joka selvitti asiaa vuonna 2018.
Välitysliike kiisti ilmoittajan väitteet. Ilmoittaja ei toimittanut aluehallintovirastolle tapauksiin liittyviä asiakirjoja, joten asia jäi siihen.
Aluehallintovirasto kuitenkin huomautti välitysliikettä vuokralaisen edun vastaisista ehdoista vuokrasopimuspohjissa. Muutettaviin ehtoihin kuului maininta siitä, että vuokralainen on vastuussa esimerkiksi rikki menneestä astianpesukoneesta. Sopimuksessa luki, että vuokranantaja saa käydä vuokrasopimuksen viimeisen voimassaolokuukauden aikana esittelemässä asuntoa milloin vain.
Asuntoon ei olisi saanut majoittaa ketään muuta ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokraa korotettaisiin jokaisesta uudesta asukkaasta 100 euroa kuussa.
Välitysliike kertoo korjanneensa sopimuspohjat aluehallintoviraston huomautuksen jälkeen. Yritys pitää ilmoitusta kiusantekona. Yrityksen edustaja sanoo itse asiassa auttaneensa useita asunto-ongelmiin joutuneita maahanmuuttajia.
Seitsemän irakilaista yhdessä yksiössä
Ongelmat kulminoituvat Helsinkiin. Moni haluaa muuttaa pääkaupunkiseudulle. Kotimajoitusverkoston viestintäasiantuntijan Sanna Valtosen mukaan Helsinkiin houkuttelevat palvelut, apua ja harrastustoimintaa tarjoavat yhdistykset, muut maahanmuuttajat. Paperittomat voivat piiloutua.
– Täällä he pystyvät sulautumaan joukkoon. Heitä ei tunnista katukuvasta. Pääkaupunkiseudulla on paljon ihmisiä, jotka pystyvät oleskelemaan paperittomana.
Kotimajoitusverkosto tarjoaa turvapaikanhakijoille mahdollisuuden saada yhteyden suomalaisiin, jotka haluavat majoittaa heidät kotiinsa. Turvapaikanhakijoiden asunto-ongelmista tulee verkostolle yhteydenottoja jatkuvasti.
Valtosen mukaan yhdessä yksiössä voi Helsingissä asua kuusi tai seitsemän irakilaista miestä.
– Ne ovat usein yksiöitä tuolla idässä. Esimerkiksi Myllypuron suunnalla markkinavuokra pyörii 700 euron korvilla. Jos siellä asuu seitsemän irakilaista ja kaikki maksavat 150 euroa, vuokranantaja tai asunnon omistaja saa huikeasti yli markkinahinnan.
"Virallisen osoitteen" voi ostaa satasella
Valtosen mukaan Suomeen on syntynyt osoitemarkkinat. Koska viranomaiset eivät hyväksy seitsemän ihmisen asumista yhdessä yksiössä, on virallinen osoite ostettava jostain muualta. Maahanmuuttaja maksaa siis siitä, että hän saa kertoa asunnon osoitteekseen ja saada sinne postia. Todellisuudessa hän asuu jossain muualla. Yhteensä osoite ja patjapaikka maksavat vähemmän kuin vaikkapa yksiön vuokra Helsingissä.
– Sata euroa on käypä hinta tällä hetkellä osoitteesta. Se maksaa melkein saman verran kuin patjapaikka, sanoo Valtonen.
Ympäristöministeriön vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan asunnottomiksi joutuvat maahanmuuttajat voivat joutua olosuhteisiin, jotka altistavat hyväksikäytölle. Valtosen tietoon on tullut tilanteita, joissa turvapaikanhakijoille on ehdotettu vuokranalennusta seksiä vastaan.
– Hinta alenee 200 euroa kuussa, jos suostuu johonkin, kertoo Valtonen.
Maahanmuuttajille laittomia lisävuokrasopimuksia
Tietämättömiä on helppo huijata. Maahanmuuttajalla ei välttämättä ole käsitystä siitä, millainen on kohtuullinen vesimaksu tai sopiva hinta laajakaistasta.
Vuokralaiset VKL ry:n tietoon on tullut, että maahanmuuttajataustaisille on tehty laittomia lisävuokrasopimuksia. Niissä markkinavuokran päälle pyydetään vielä esimerkiksi 100 euroa kuussa. Sopimukset näyttävät virallisilta. Sosiaalitoimelle käsketään toimittamaan virallinen vuokrasopimus asumistukea varten. Lisävuokrasopimus salataan. MOT sai laittomia sopimuksia nähtäväksi Vuokralaiset VKL ry:ltä.
– Lisävuokrasopimuksen allekirjoittanut ei ole välttämättä lainkaan tiennyt, että sopimus on laiton. Laki lähtee siitä, että tehdään vuokrasopimus. Se ei tunne tällaista lisävuokrasopimusta, sanoo Vuokralaiset VKL ry:n Lohikoski.
Ilmiö on käynyt myös Vuokranantajat ry:lle tutuksi.
– Hyväksikäyttäjät pyrkivät iskemään siinä vaiheessa, kun ensimmäistä asuntoa ollaan etsimässä. Asuntoja vuokrataan korkeammalla vuokralla tai välityspalkkio on huomattavan iso, kertoo toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Kaikki maahanmuuttajille tarjotut asunnot eivät välttämättä ole todellisuudessa asuntoja ollenkaan. Asia selviää, kun asumiseen hakee tukea Kelalta.
– Asunnon pitää olla käyttötarkoitukseltaan vakinaiseen asumiseen tarkoitettu. Mihinkään mökille tai erilaisiin varastotiloihin tukea ei voida myöntää. Vuokralaiselle on voitu sanoa, että tähän asuntoon voit saada tukea, mutta kun asiakas tukea hakee, oikeutta ei olekaan tästä syystä, kertoo etuuspäällikkö Anna Mäki-Jokela Kelasta.
Asumisesta tietoa maahanmuuttajille levittää esimerkiksi Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry:n Katto-hanke. Sen sivuilla hämäristä toimijoista välitetään tietoa suomeksi, turkiksi, englanniksi, arabiaksi ja somaliaksi.
"Teinkö väärin lapsia kohtaan, kun valitsin Suomen?"
Ameenah on valittanut saamastaan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Hän muutti joulukuun alussa pois hiljaisuutta vaativan vuokranantajansa luota. Hän asuu lasten kanssa nyt vapaaehtoisen tukihenkilön luona. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu.
Hänen pitäisi löytää perheelleen koti.
– Olen käynyt kyselemässä paikkaa, jonka saisi pimeästi. Löysinkin asunnon Vuosaaresta. Alkuun olisi pitänyt maksaa 1200 euroa, siis 600 euroa vuokraa ja 600 euroa vakuutta. Olisin pystynyt antamaan 900.
Ameenah ei halua muuttaa takaisin vastaanottokeskukseen syrjäiselle paikkakunnalle. Se tarkoittaisi lasten ottamista pois tutusta päiväkodista nyt, kun lapset ovat oppineet suomea.
Kertoessaan tilanteestaan Ameenahia alkaa taas itkettää.
– Teinköhän väärin lapsia kohtaan, kun valitsin Suomen? Raukat eivät kestä tällaista. He eivät jaksa tällaista henkisesti.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/10/kun-yksinhuoltajaaiti-sai-kielteisen-turvapaikkapaatoksen-vuokra-tuplaantui?utm_source=twitter-share&utm_medium=social
Ameenah teki väärin suomalaisia lapsia kohtaan kun valitsi Suomen.
Tietääkö kukaan mistä saa ostaa osoitteen?
QuoteTarkemmin katsottuna sivuilla on epäilyttäviä yksityiskohtia. Suomen kieli on ontuvaa – verkkosivujen alalaidassa lukee esimerkiksi "otta yhteyttä". Yksi mainoskuvista on kuvapankista, eikä se ole selvästikään Suomesta. Ikkunasta näkyy palmuja. Yrityksen toimiston osoitetta Hakaniemessä ei ole olemassakaan. Yrityksen numeroon ei enää saa yhteyttä.
Quote– Firma lakkasi olemasta siinä vaiheessa kun oli saatu rahat. Sivun kohderyhmä oli selvästi katsottu sellaiseksi, että saadaan huijattua rahaa, kertoo Lohikoski
No voi voi, joku ulkkis kusettaa matuja :'( Sellaisia ne ovat, paremmat kulttuurit, paljon jännittävämpiä kuin suomalainen kulttuurimme joka on pelkkiä tanhuja ja haitarimusaa.
Huomenna maanantaina 14.1.2019 tulee siis tuollaista propagandaa televisiosta?
Saa nähdä millaisen natsikevään näemme taas television kautta - siis ne jotka sitä vielä katsovat. Vaalien allahan on perinteisesti esitetty ohjelmia Aatun & kumpp. pahuudesta 24/7 syötöllä.
Jossain vaiheessahan nämä vuokrakämppähuijaukset olivat Oikotiellä ja muissa netin välitysalustoissa arkipäivää. Viime aikoina ei ainakaan todella räikeitä ole itselle tullut vastaan.
Yle, 2011: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/29/vuokrahuijarit-loysivat-suomen (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/29/vuokrahuijarit-loysivat-suomen)
QuoteHuijauksen kohteina on usein esimerkiksi opiskelijoita, joilla on kiire saada asunto. Tässä tilanteessa kiusaus tarttua epäilyttävältäkin tuntuvaan ilmoitukseen on suuri, rikosylikonstaapeli Jari Paunonen Helsingin poliisista kertoo.
Tyypillisessä helsinkiläistapauksessa huijaus koskee keskusta-asuntoa. Huijari on tavallisesti ulkomailta; kotimaisiakin löytyy. Helsingin poliisin mukaan monet huijareista ovat Englannista, tai väittävät olevansa muuttamassa sinne töihin. Ilmoitus voi olla suomenkielinen, mutta kommunikointikielenä on yleensä englanti.
Quote"Ameenah ei halua muuttaa takaisin vastaanottokeskukseen syrjäiselle paikkakunnalle. Se tarkoittaisi lasten ottamista pois tutusta päiväkodista nyt, kun lapset ovat oppineet suomea."
Miksei halua? Sieltä saisi kämpän 200-300 eurolla, joten turha itkeä.
Ja parempi tosiaan olisi että hän ja kaltaisensa pakkaisivat kamansa ja häipyisivät Suomesta.
Quote"Ameenah on valittanut saamastaan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Hän muutti joulukuun alussa pois hiljaisuutta vaativan vuokranantajansa luota. Hän asuu lasten kanssa nyt vapaaehtoisen tukihenkilön luona. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu."
Mitä ihmettä hän enää tekee Suomessa >:(?
Quote from: S.O.Mali on 14.01.2019, 00:03:49
Quote"Ameenah ei halua muuttaa takaisin vastaanottokeskukseen syrjäiselle paikkakunnalle. Se tarkoittaisi lasten ottamista pois tutusta päiväkodista nyt, kun lapset ovat oppineet suomea."
Miksei halua? Sieltä saisi kämpän 200-300 eurolla, joten turha itkeä.
Ja parempi tosiaan olisi että hän ja kaltaisensa pakkaisivat kamansa ja häipyisivät Suomesta.
Enemmistö suomalaisistakin asuu "syrjäisillä paikkakunnilla", miksei mamumissille kelpaa sama?
Koska haluaa repiä yhteiskunnalta maksimaalista tukea?
Ymmäränkö nyt oikein että tarinan päähenkilön asunnonvuokraus jäi kiinni siitä että häneltä jäi uupumatta 300 euroa vuokravakuudesta? 600 euroa kuussa hän kuitenkin pystyisi maksamaan vuokraa. Yhdestä huoneesta hän maksoi 650 euroa kuussa. Tässä huoneesta hän joutui olemaan päivät ulkona lasten kanssa. Siis näiden jotka ovat päiväkodissa? Onko hänellä mahdollisesti pimeä päivätyö? Aika erikoisia piirteitä tuossa tarinassa.
Helsinki on se paikka, jossa on ihan pakko asua? Ja kämppä ilmaiseksi.
Päiväkoteja ei ole missään muualla, niinkö?
Kuulkaas nyt, hyvät maahanmuuttajat. Jos te haluatte kotoutua ja sijoittautua tänne pohjolaan, niin se ei merkitse sitä, että pesiydytte keskenänne ympäröivän yhteiskunnan eläteiksi. Kotoutuminen tarkoittaa sitä, että omaksutte asumanne maan tavat ja tottumukset. Jollei kelpaa, niin etsikää sellainen maa, joka kelpaa.
Omasta mielestäni Suomi on kohdellut tänne tulleita varsin kohtuullisesti. Lämpö, asunto, ruoka, oikeuspalvelut, opetus, what ever. Ja ei vieläkään riitä? Pitää saada se kämppä helsingistä 200 e per kk, sekin kelan maksamana.
Tulkaa tänne maalle. Annan moottorisahan käteen, turvavälineet kaikkinensa, koulutuksen. Tuossa on puu. Kaada, pätki, pilko, pinoa, kuivaa, laita takkaan. Saat käydä samaan aikaan päivätöissä, jos viitsit.
Nyt taas Muumittaa ihan kunnolla. Ruotsista tuotiin junalla valtion piikkiin, nyt raijataan pääkaupunkiseudulle tämän valtion piikkiin itkemään, kun ei mennytkään kuin tuhannen yön saduissa.
Näitä juttuja lukiessa ei kauheasti naurata. Ihan aikuisten oikeasti, tässä maassa on tilaa. Jos oikeasti haluaa tänne jäädä ja lapsille hyvän tulevaisuuden, niin maalle tekemään töitä. Ei notkumaan ostareille.
E: typo
Minulla on sellainen kutina, että tässä jutussa jätetään mainitsematta ketkä tälläistä vuokraustoimintaa harjoittavat. Normi pottunokkavälittäjää sitoo lait ja asetukset.
Laitan tämän vain tähän enkä väitä mitään: suomalainen asuntosijoittaja antaa asuntonsa, joka on vaikeasti vuokrattavissa, "vuokranvälittäjän" hoitoon. Tämä vuokraa asuntoa maamiehilleen, useissa tapauksissa heitä asuu monia huoneistossa. "Vuokranvälittäjä" saa palkkionsa välistä, vuokranantaja loput, luultavammin pimeänä suurimman osan.
Miten kielteisen päätöksen saaneen naisen lapset yleensäkään tekevät päiväkodissa kun heidän ei pitäisi olla enää Suomessa laisinkaan? Rouva Ameenah tuskin on myöskään työssä päivisin, joten miksi hänellä olisi tarvetta lasten päivähoidolle? Ei riitä minulta myötätuntoa Ameenahille vaikka hän onkin lapsenkasvoinen ja häntä itkettää haastattelun aikana. Onneksi hänellä kuitenkin on yhteiskunnan maksama tulkki apunaan.
Jos poliisit ja kansanedustajat kokevat tarpeelliseksi (ja asialliseksi) kikkailla lain rajamailla, niin ei liene yllätys että vaikeammassa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa asemassa olevat tekevät samaa. Kaikenlaista kellarihuonetta on säännöllisesti tarjolla vuokralle, usein näissä sentään mainitaan suoraan että "kämpässä" ei voi virallisesti paperilla asua.
Vuosi sittenhän töölöstä löytyi se "salahotelli" kerrostalon kellarista.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803142200810316 (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803142200810316)
Quote from: VeePee on 14.01.2019, 09:07:10
Miten kielteisen päätöksen saaneen naisen lapset yleensäkään tekevät päiväkodissa kun heidän ei pitäisi olla enää Suomessa laisinkaan? Rouva Ameenah tuskin on myöskään työssä päivisin, joten miksi hänellä olisi tarvetta lasten päivähoidolle? Ei riitä minulta myötätuntoa Ameenahille vaikka hän onkin lapsenkasvoinen ja häntä itkettää haastattelun aikana. Onneksi hänellä kuitenkin on yhteiskunnan maksama tulkki apunaan.
Valitusprosessi kaikkinensa kestää liian pitkään, ja lapsilla on oikeus koulunkäyntiin/varhaiskasvatukseen. Ensimmäinen asia on se ongelma, jälkimmäinen lähinnä seuraus siitä.
Tekikö Ameenah väärin kun valitsi Suomen. Tottakai teki, jos sitä oikeaa turvapaikan tarvetta ei ole. Tuntuu jotenkin omituiselta, jatkuvat valitusvirret mamujen suunnasta. Ei voida asua muualla kuin kaupungin sykkeessä, vaikka olis se kantaväestön kustantama asunto tarjolla maalla. Pitäisi joku tolkku saada tähän että mamut saa valita missä asuvat ja kantikset maksaa. Kun eihän siinä ole mitään järkeä. Kun ei böndeltäkään moni pääse ihan noin vain muuttamaan kaupungin sykkeeseen, jos ei oikeaa syytä ole, eli työ tai opiskelupaikkaa ja sittenkin alkaa olla hankala saada järkevän hintaista asuntoa.
Quote
Ameenah on valittanut saamastaan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. (...)
Ameenah ei halua muuttaa takaisin vastaanottokeskukseen syrjäiselle paikkakunnalle. Se tarkoittaisi lasten ottamista pois tutusta päiväkodista nyt, kun lapset ovat oppineet suomea.
Ameenahin lapset vievät päiväkotipaikat suomalaisilta lapsilta jotka eivät meinaa muutenkaan mahtua Helsingin päiväkoteihin. Äidillä tuskin on töitä, niin vahtikoon lapsiaan itse. Ameenahin lapsien suomen osaaminen on turhaa kerran turvapaikkapäätös on kielteinen. Suorinta tietä kotiin vain, turha notkua täällä ja kuluttaa yhteiskunnan resursseja.
Tämä asuntopuljaaminen ei ole mitään uutta mamuilta,
Pauli Vahtera IL 09.03.2014
QuoteUussuomalaiset asuntomarkkinat
(...) Pimeät markkinat toimivat siten, että KELA ja sosiaalitoimisto maksavat uussuomalaisen asunnon vuokran. Koko asunto tai osa asunnosta on tyhjillään, koska vuokranantajat asuvat "avopuolisoidensa" kanssa muualla tai viettävät pitkiä aikoja omassa kotimaassaan. Moniavioisessa suhteessa elävät maahanmuuttajat saavat jokainen oman asunnon yksinhuoltajuuden perusteella ja lisäksi monen vaimon mies saa oman asuntonsa. Näitä asuntoja tai yksittäisiä huoneita vuokrataan edelleen.
Useat vuokrattavat asunnot ovat isoja, jolloin niistä voidaan vuokrata kukin huone erikseen. Näin pimeä tulo saadaan suuremmaksi. Vuokranantaja voi itse asua yhdessä huoneessa ja vuokrata muut huoneet. (...)
Koko pitkä kirjoitus -> https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2014/03/09/uussuomalaiset-asuntomarkkinat/
Aika helkkarin moni kantiskin käyttää tai yrittää käyttää tuota asuinpaikan valinnanvapautta, vaikka taloudelliset rahkeet ei siihen oikein riittäisikään. Toistakymmentä vuotta kun katselin taantuvasta maakunnasta tapahtuvaa muuttoliikettä, niin suuria odotuksia ja monenlaisia sohva-, reisi, asuntoauto-, patja-, kellari- yms. majoitusratkaisuja tuli nähtyä ja kuultua. Erona maahanmuuttajiin tietysti se, että kaikilla oli yleensä jonkinlaiset sosiaaliset mahdollisuudet palata maitojunalla takaisin jos sitä sateenkaarenpäätä ei omalle kohdalle löytynytkään.
Tuohon Vahteran kirjoitukseen, niin kelahan ei maksa samaan asuntoon montaa kertaa asumis- tai toimeentulotukea. Eli tukea saava ei voi vuokrata asuntoa eteenpäin toiselle tukien saajalla hyötyäkseen tästä jotakin.
Quote from: no future on 14.01.2019, 09:44:59

Ihan miten vaan, mutta voi vuokrata kuitenkin eteenpäin saaden asumistuet asuntoon + vuokran.
QuotePimeä edelleenvuokraus tuottaa muhkean tilin
(...)
– Maksan asunnosta käteisenä 250 euroa kuukaudessa vuokraa asunnon haltijalle. Asunnon todellinen vuokra on 470 euroa. Kaupunki ja Kela maksavat sen vuokraisännälleni, Hassan kertoo.
(...)
11 vuotta Suomessa asunut Hassan väittää, että virallisesta asuntopulasta huolimatta hän löytäisi itselleen uuden "pimeän asunnon" halutessaan 15 minuutissa. Laillisilta vuokramarkkinoilta asuntoa sen sijaan ei irtoa.
– Vuokratalossa jossa nyt asun, on toinenkin huoneisto, jota vuokrataan pimeästi.
(...)
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/54095-pimea-edelleenvuokraus-tuottaa-muhkean-tilin
Tästä tuli mieleen, että mädännäisyys ruokkii mädännäisyyttä. Kun on tiedossa, että maahamuuttoskenessä on kaikenlaista suhmurointia, kaksinaismoralismia, valehtelua, itsepetosta ja kieroilua, on mukaan menijällä alentunut kynnys alkaa toimia moraalittomasti.
Kansainvälinen asekauppa, prostituutio ja maahanmuuttobisnes - kaikki aloja, joissa normaalisäännöt eivät ihan päde.
Itsessänikin huomaan välillä sellaista ajattelua, että kun valtio joka tapauksessa kaataa rahaa hukkaan vahingolliseen toimintaan, niin tekisi mieli laittaa omakin saavi alle...
Quote from: no future on 14.01.2019, 09:44:59
Tuohon Vahteran kirjoitukseen, niin kelahan ei maksa samaan asuntoon montaa kertaa asumis- tai toimeentulotukea. Eli tukea saava ei voi vuokrata asuntoa eteenpäin toiselle tukien saajalla hyötyäkseen tästä jotakin.
Siis maksaa "alkuperäiselle asukkaalle". Tämä kerää pimeät vuokrat sitten toisilta (joka sitten ehkä saa rahansa sitä postiluukuosoitetta vastaan tai muuten. Se miten tämä tapahtuu, ei ole pimeän vuokralordin ongelma).
Quote from: Juffe on 14.01.2019, 10:10:13
Tästä tuli mieleen, että mädännäisyys ruokkii mädännäisyyttä. Kun on tiedossa, että maahamuuttoskenessä on kaikenlaista suhmurointia, kaksinaismoralismia, valehtelua, itsepetosta ja kieroilua, on mukaan menijällä alentunut kynnys alkaa toimia moraalittomasti.
Kansainvälinen asekauppa, prostituutio ja maahanmuuttobisnes - kaikki aloja, joissa normaalisäännöt eivät ihan päde.
Itsessänikin huomaan välillä sellaista ajattelua, että kun valtio joka tapauksessa kaataa rahaa hukkaan vahingolliseen toimintaan, niin tekisi mieli laittaa omakin saavi alle...
Tähän juuri ne perseilyhomman suuroperaattorit pyrkivätkin: tekemään populaation riittävän merkittävästä osasta rikoskumppaneitaan. Kun he onnistuvat siinä, perseilyä ei voida enää hillitä. Ahneuteen tässä pyritään vetoamaan paljon enemmän kuin hädänalaisten auttamisen haluun. Ahneuteen.
Quote from: Emo on 13.01.2019, 23:04:30
Ameeba teki väärin suomalaisia lapsia kohtaan kun valitsi Suomen.
Tietääkö kukaan mistä saa ostaa osoitteen?
Osoite Suomesta on kätevä, kun kotiovi on vaikka Mogadishussa. Siis kelakorvausten kannalta.
Väärä hälytys, ei mitään.
Quote from: S.O.Mali on 14.01.2019, 00:03:49
Quote"Ameenah ei halua muuttaa takaisin vastaanottokeskukseen syrjäiselle paikkakunnalle. Se tarkoittaisi lasten ottamista pois tutusta päiväkodista nyt, kun lapset ovat oppineet suomea."
Miksei halua? Sieltä saisi kämpän 200-300 eurolla, joten turha itkeä.
Ja parempi tosiaan olisi että hän ja kaltaisensa pakkaisivat kamansa ja häipyisivät Suomesta.
Jep. Ei Helsingistä saa perheasuntoa 200-300€ /kuukaudessa. Ja miten tämä yksinhuoltaja on suunnitellut jäävänsä Suomeen, kun kerta turvapaikkahakemukseen on tullut hylsy? Pelaamalla turvapaikkahakemus- ja valitusbingoa loputtomasti?
Quote from: P on 14.01.2019, 10:25:09
Ja miten tämä yksinhuoltaja on suunnitellut jäävänsä Suomeen, kun kerta turvapaikkahakemukseen on tullut hylsy? Pelaamalla turvapaikkahakemus- ja valitusbingoa loputtomasti?
Eiköhän joku irakilainen mies löydy joka pamauttaa paksuksi ja menee naimisiin raukkaparan kanssa. Sitten voi jäädä Suomeen elämään perhe-elämää, kun täällä se ei maksa mitään.
Quote from: Kaarin M on 14.01.2019, 08:23:36
Minulla on sellainen kutina, että tässä jutussa jätetään mainitsematta ketkä tälläistä vuokraustoimintaa harjoittavat. Normi pottunokkavälittäjää sitoo lait ja asetukset.
Laitan tämän vain tähän enkä väitä mitään: suomalainen asuntosijoittaja antaa asuntonsa, joka on vaikeasti vuokrattavissa, "vuokranvälittäjän" hoitoon. Tämä vuokraa asuntoa maamiehilleen, useissa tapauksissa heitä asuu monia huoneistossa. "Vuokranvälittäjä" saa palkkionsa välistä, vuokranantaja loput, luultavammin pimeänä suurimman osan.
Pietarissa on sama juttu vuokratessa kämppää kaukaasialaisille maahanmuuttajille. Vaikka vuokraat yksiön siistillle mamulle, riski on, että se vuokrataan eteenpäin maanmiehille. Kämppä täyteen kerrossänkyjä ja kas yksiössä asuu 10-11 henkeä. Ja kuluminen ja kunto ovat sen mukaisia. Suurimman osan tuotosta vetää se välivuokraaja.
Voi olla, että samanlaiset kuviot ovat Suomessakin mamujen kesken. Moni kalliilla vuokraaja voi oikeasti itse olla vuokralainen. Voi onnea sille oikealle vuokraajalle, jonka kämppä on muutettu majoitustehtaaksi?
Olen tämän jo kertonut aiemminkin, mutta menköön kertauksena.
Miksi musliminaisia ja varsinkin somppuja on eniten yksinhuoltajina, vaikka lähtömaissaan se on mahdottomuus? No siksi, että saadaan maksimoitua yhteiskunnan tuet. Jokaisella jalkavaimolle annetaan vuokrakämppä ja maksimituet. Muslimiäijällä on siten hallussaan 4 kämppää ja 4 perheen tuet. 1-3 asuntoa laitetaan pimeästi vuokralle, parittajille, pimeäntyön firmoille... niille joilla on mahdollisuus maksaa eniten.
Kyllä siinä alkaa olemaan varaa lähettää rahaa vaikka Isisille tms. ja vielä itse elää leveästi.
Tämä alkoi silloin, kun ensimmäiset somput päästettiin n. 25-vuotta sitten tänne Hölmölään ja on tullut aina vain yleisemmäksi. Poliisi ei tutki ja media vaikenee, koska rasismi.
Quote from: no future on 14.01.2019, 09:44:59
Tuohon Vahteran kirjoitukseen, niin kelahan ei maksa samaan asuntoon montaa kertaa asumis- tai toimeentulotukea. Eli tukea saava ei voi vuokrata asuntoa eteenpäin toiselle tukien saajalla hyötyäkseen tästä jotakin.
Voihan kela eräässä mielessä maksaa, kun se asunnon vuokrannut saa kelan tuet olemattomaan "ostettuun osoitteeseen".
Quote from: Faidros. on 14.01.2019, 10:45:10
Quote from: Alapo on 14.01.2019, 10:31:16
Quote from: P on 14.01.2019, 10:25:09
Ja miten tämä yksinhuoltaja on suunnitellut jäävänsä Suomeen, kun kerta turvapaikkahakemukseen on tullut hylsy? Pelaamalla turvapaikkahakemus- ja valitusbingoa loputtomasti?
Eiköhän joku irakilainen mies löydy joka pamauttaa paksuksi ja menee naimisiin raukkaparan kanssa. Sitten voi jäädä Suomeen elämään perhe-elämää, kun täällä se ei maksa mitään.
Todennäköisesti on salakuljetettu tänne jonkun musun jalkavaimoksi ja tukien kuppaajaksi.
Syy, miksi "ei voi asua pöndellä", voi olla tuossa? Voi olla yksinhuoltajaa sosiaalitukien vuoksi leikkivä kakkosvaimo? Perheen isä haluaa jalkavaimonsa myös vaikutuspiiriinsä, eikä irakilaismies pöndellä asu, vaan diskojen sykkeessä ytimessä. Sen toisen perheensä kanssa?
Sitä tulee tätä näytelmää seuratessa vuodesta toiseen vain yhä kyynisemmäksi?
Quote from: Faidros. on 14.01.2019, 10:40:29
Olen tämän jo kertonut aiemminkin, mutta menköön kertauksena.
Miksi musliminaisia ja varsinkin somppuja on eniten yksinhuoltajina, vaikka lähtömaissaan se on mahdottomuus? No siksi, että saadaan maksimoitua yhteiskunnan tuet. Jokaisella jalkavaimolle annetaan vuokrakämppä ja maksimituet. Muslimiäijällä on siten hallussaan 4 kämppää ja 4 perheen tuet. 1-3 asuntoa laitetaan pimeästi vuokralle, parittajille, pimeäntyön firmoille... niille joilla on mahdollisuus maksaa eniten.
Kyllä siinä alkaa olemaan varaa lähettää rahaa vaikka Isisille tms. ja vielä itse elää leveästi.
Tämä alkoi silloin, kun ensimmäiset somput päästettiin n. 25-vuotta sitten tänne Hölmölään ja on tullut aina vain yleisemmäksi. Poliisi ei tutki ja media vaikenee, koska rasismi.
Tämä on juuri näin ja tämän asian toteaminen ei ole rasismia. Erityisesti myös lapsitehtailu kuuluu jalkavaimojen "työnkuvaan". Suorastaan räävitön lisääntyminen alkaa heti, kun Suomen tuet ovat näköpiirissä ja kyseinen lapsikoneena oleminen on yhteiskunnalle aivan järjettömän kallista. Lapsista huolehtiminen jää usein myös yhteiskunnan kontolle. Tähän maahan syntyneiden ei tulisi saada Suomen kansalaisuutta, jos vanhemmatkaan eivät ole Suomen kansalaisia, ei edes siinä tapauksessa, että vanhemmilla on pakolaisasema. Tätä asiaa tulisi teroittaa suoraan maahan saapuville ja kertoa, että lisääntymistä ei tule tehdä ennen kansalaisuuden saamista.
Quote from: Niobium on 14.01.2019, 07:46:12
Helsinki on se paikka, jossa on ihan pakko asua? Ja kämppä ilmaiseksi.
Päiväkoteja ei ole missään muualla, niinkö?
VOi toki olla, että Helsingistä saa (valitettavasti) keskimääräistä helpommin tuet ja päivähoitopaikan tapus, jolla ei ole oleskelulupaa tai muuta perustetaa olla täällä..?
Quote from: P on 14.01.2019, 10:25:09
Ja miten tämä yksinhuoltaja on suunnitellut jäävänsä Suomeen, kun kerta turvapaikkahakemukseen on tullut hylsy? Pelaamalla turvapaikkahakemus- ja valitusbingoa loputtomasti?
Valitusrumba riittää työllistämään viranomaiset vuosiksi. Kun käännytystä ei tulla saamaan aikaan ikinä (kolmen lapsen yksinhuoltaja), on vain ajan kysymys, että viranomaiset määrittelevät lapsille syntyneen "kiinteät siteet Suomeen". Se on sitten siinä.
Quote from: no future on 14.01.2019, 09:20:32
Quote from: VeePee on 14.01.2019, 09:07:10
Miten kielteisen päätöksen saaneen naisen lapset yleensäkään tekevät päiväkodissa kun heidän ei pitäisi olla enää Suomessa laisinkaan? Rouva Ameenah tuskin on myöskään työssä päivisin, joten miksi hänellä olisi tarvetta lasten päivähoidolle? Ei riitä minulta myötätuntoa Ameenahille vaikka hän onkin lapsenkasvoinen ja häntä itkettää haastattelun aikana. Onneksi hänellä kuitenkin on yhteiskunnan maksama tulkki apunaan.
Valitusprosessi kaikkinensa kestää liian pitkään, ja lapsilla on oikeus koulunkäyntiin/varhaiskasvatukseen. Ensimmäinen asia on se ongelma, jälkimmäinen lähinnä seuraus siitä.
Myös jälkimmäinen oikeus tulisi poistaa. Lisäisi turvapaikkaturistien paluuhaluja kotimaahan.
Quote from: Bellerofon on 14.01.2019, 10:58:02
Quote from: Faidros. on 14.01.2019, 10:40:29
Olen tämän jo kertonut aiemminkin, mutta menköön kertauksena.
Miksi musliminaisia ja varsinkin somppuja on eniten yksinhuoltajina, vaikka lähtömaissaan se on mahdottomuus? No siksi, että saadaan maksimoitua yhteiskunnan tuet. Jokaisella jalkavaimolle annetaan vuokrakämppä ja maksimituet. Muslimiäijällä on siten hallussaan 4 kämppää ja 4 perheen tuet. 1-3 asuntoa laitetaan pimeästi vuokralle, parittajille, pimeäntyön firmoille... niille joilla on mahdollisuus maksaa eniten.
Kyllä siinä alkaa olemaan varaa lähettää rahaa vaikka Isisille tms. ja vielä itse elää leveästi.
Tämä alkoi silloin, kun ensimmäiset somput päästettiin n. 25-vuotta sitten tänne Hölmölään ja on tullut aina vain yleisemmäksi. Poliisi ei tutki ja media vaikenee, koska rasismi.
Tämä on juuri näin ja tämän asian toteaminen ei ole rasismia. Erityisesti myös lapsitehtailu kuuluu jalkavaimojen "työnkuvaan". Suorastaan räävitön lisääntyminen alkaa heti, kun Suomen tuet ovat näköpiirissä ja kyseinen lapsikoneena oleminen on yhteiskunnalle aivan järjettömän kallista. Lapsista huolehtiminen jää usein myös yhteiskunnan kontolle. Tähän maahan syntyneiden ei tulisi saada Suomen kansalaisuutta, jos vanhemmatkaan eivät ole Suomen kansalaisia, ei edes siinä tapauksessa, että vanhemmilla on pakolaisasema. Tätä asiaa tulisi teroittaa suoraan maahan saapuville ja kertoa, että lisääntymistä ei tule tehdä ennen kansalaisuuden saamista.
Tämä on niin irvokasta. Suomen 2011-vuoden pakolaisnainen Saido Mohamed sai tuomion
törkeasta petoksesta ja
törkeästä rahanpesusta ja kätkemisrikoksesta. Ja tuomio olikin
1vuosi ja 2kk ehdollista. Petos, kätkemisrikos ja rahanpesu kesti 10 vuotta :facepalm:
Ajatelkaas jos kantis petoksella, kätkemällä veisi 44 000€ ja tuomio päälle tuon summan rahanpesusta, niin olisiko tuomio ehdollista?
Törkeästä Rahanpesusta voidaan tuomita vähintään 4kk:sta kuuteen vuoteen. Hyväkäs sai
ehdollista 1v2kk! :facepalm:
Ehkä asiaan vaikutti se, että hän on
jalkavaimoyksinhuoltaja?
Koko summa tulee veronmaksajien maksettavaksi, koska hän on nyt työtön, eli Suomen yhteiskunnan kusetus jatkuu loputtomiin.
Tämä meni vähän ot:ksi, mutta halusin tuoda esiin sen, että verovaroja liukuu jatkuvasti(tämä yli 10v!) myös ulkomaille, muslimien "järjestelyiden" perusteella.
Siskosten riita rahasta oli ainoa mikä tämänkin toi esiin!
Suomessa asuinpaikkakuntansa saa valita mutta ei voi vaatia että muut maksavat asumisen. Jos taloudelliset rahkeet eivät riitä pk-seudulla asumiseen niin silloin pitää asua jossain muualla.
Itsekin harkitsen muuttoa pois pk-seudulla koska minulla ei oikein ole varaa asua täällä.
Tai varaa ja varaa, olenhan minä täällä asunut jo yli 25v joten jotenkin minulla sitä varaa on ollut mutta olen alkanut tulla siihen tulokseen että en saa rahoilleni vastinetta.
Quote from: Emo on 13.01.2019, 23:04:30
Ameenah teki väärin suomalaisia lapsia kohtaan kun valitsi Suomen.
Tietääkö kukaan mistä saa ostaa osoitteen?
QuoteTarkemmin katsottuna sivuilla on epäilyttäviä yksityiskohtia. Suomen kieli on ontuvaa – verkkosivujen alalaidassa lukee esimerkiksi "otta yhteyttä". Yksi mainoskuvista on kuvapankista, eikä se ole selvästikään Suomesta. Ikkunasta näkyy palmuja. Yrityksen toimiston osoitetta Hakaniemessä ei ole olemassakaan. Yrityksen numeroon ei enää saa yhteyttä.
Quote– Firma lakkasi olemasta siinä vaiheessa kun oli saatu rahat. Sivun kohderyhmä oli selvästi katsottu sellaiseksi, että saadaan huijattua rahaa, kertoo Lohikoski
No voi voi, joku ulkkis kusettaa matuja :'( Sellaisia ne ovat, paremmat kulttuurit, paljon jännittävämpiä kuin suomalainen kulttuurimme joka on pelkkiä tanhuja ja haitarimusaa.
Ameenah taisi tehdäkin väärin valitsemalla Suomen. Mutta ainahan sen virheen voi korjata. Lahden takana on toinen maailman sosiaalitoimisto ja sinne pääsee
taksilla laivalla.
Quote from: no future on 14.01.2019, 09:41:52
Aika helkkarin moni kantiskin käyttää tai yrittää käyttää tuota asuinpaikan valinnanvapautta, vaikka taloudelliset rahkeet ei siihen oikein riittäisikään. Toistakymmentä vuotta kun katselin taantuvasta maakunnasta tapahtuvaa muuttoliikettä, niin suuria odotuksia ja monenlaisia sohva-, reisi, asuntoauto-, patja-, kellari- yms. majoitusratkaisuja tuli nähtyä ja kuultua. Erona maahanmuuttajiin tietysti se, että kaikilla oli yleensä jonkinlaiset sosiaaliset mahdollisuudet palata maitojunalla takaisin jos sitä sateenkaarenpäätä ei omalle kohdalle löytynytkään.
Totta helvetissä kantasuomalainen voi valita asuinpaikkansa mistä haluaa, koska Suomi on hänen kotimaansa. Sen sijaan asyylia vonkaavien muukalaisten kotimaa tämä maa ei ole ja sen vuoksi viranomaisilla täytyy olla määräysvalta siihen, mihin nämä käypäläiset asutetaan jos niitä ylipäänsä täällä pitää hyysätä.
HS,
QuoteHelsingin kaupungin vuokralaisena asunut mies aiheutti kerrostaloon vesivahingon ja torakkaongelman – Taloyhtiö ihmettelee, miksi kaupunki ei vaadi vuokralaisiltaan kotivakuutusta
Ongelmia on aiheutunut asunnottomuutta ehkäisevän Y-Säätiön omistuksessa oleva asunto, jota on jälleenvuokrattu Helsingin kaupungille. Taloyhtiössä epäillään virallisesti asunnossa kirjoilla olleen miehen alivuokranneen asuntoa laittomasti eteenpäin.
(...) seinänaapurissa olevan asunnon omistaa kohtuuhintaista asumista edistävä ja asunnottomuutta ehkäisevä Y-Säätiö. Säätiö on vuokrannut huoneiston Helsingin kaupungin tilapalvelut ja asuntovuokraus -yksikölle, joka puolestaan on vuokrannut huoneistoa edelleen sosiaalisin perustein eräälle miehelle. Asunnossa ei ollut kotivakuutusta. (...) Y-säätiön asuntoon liittyvät laittomat alivuokralaiset, torakat, vesivahinko ja lopuksi se, että osakkaat joutuvat maksamaan vakuuttamattoman asunnon torakoiden tuho-operaation ja pian mahdollisesti myös vesivahingon kulut – ellei tapahdu yllättävää käännettä. (...)
On epäselvää, onko vesivahinko aiheutettu tahallisesti "kostoksi" häädöstä, vai onko se ollut vahinko. Lähes varmaa on joka tapauksessa Sinikan mukaan se, että virallisesti asunnossa kirjoilla ollut mies ei asunut asunnossa häädön aikaan. Häntä on näkynyt talossa toisinaan, mutta pääsääntöisesti asunnon asukkaat ovat vaihtuneet melko tiheään. Sinikka epäilee, että he ovat mahdollisesti paperittomia eli laittomasti maassa olevia henkilöitä. (...)
Taloyhtiön osakkaat alkoivat löytää torakoita asunnoistaan. Kun isännöitsijä meni tarkastamaan Y-Säätiön asunnon, torakat olivat vastassa jo eteisessä. Koko asunto oli tyhjennettävä myrkytyksen ajaksi, ja Sinikan mukaan tyhjän asunnon lattialla oli torakoita "massiivinen määrä". (...) torakat oli tuonut asuntoon naispuolinen laiton alivuokralainen (...)
(...) taloyhtiö voi joutua korjaamaan kaikki vahingot suoraan asunto-osakeyhtiölain kunnossapitosäännösten perusteella lukuun ottamatta vahinkohuoneiston sisäpintoja. Nykyisen lainsäädännön vuoksi taloyhtiöllä ei ole käytännössä mitään juridista mahdollisuutta vedota siihen, että kaupunki tai Y-Säätiö eivät vaadi kotivakuutusta asunnoissaan vuokralla olevilta henkilöiltä tai että ne majoittavat huoneistoon tavallista riskialttiimpia asukkaita. (...)
Koko hulluus -> https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005986952.html
noin 60 000€ lasku tulossa taloyhtiölle torakoista ja vesivahingosta, luulisi taloyhtiön säännöissä olevan lauseke jolla asunto voidaan siirtää taloyhtiön hallintaan kohtuuttomien kustannusten/haitan aiheuttamisesta muille osakkaille.
^
Eivätkö nuo "sosiaalisin perustein" asuntoja vuokraavat voisi rakentaa omat talonsa sen sijaan, että hajasijoittaisivat asiakkaitaan taloyhtiöihin. :roll:
Ei koska ne talot slummiutuisivat kuukaudessa , sitäpaitsi asukkaat leimautuisivat. :)
Quote from: Koekaniini on 03.02.2019, 11:31:43
Ei koska ne talot slummiutuisivat kuukaudessa , sitäpaitsi asukkaat leimautuisivat. :)
Mutta nyt ne samat ongelmatapaukset slummiuttavat alueen ja leimaavat kaikki asukkaat jokatapauksessa.
Kyllä. Mutta tasapuolisesti, ei rasistisesti tahi syrjivästi. :)
Quote from: nutsy on 03.02.2019, 10:44:29
HS,
QuoteHelsingin kaupungin vuokralaisena asunut mies aiheutti kerrostaloon vesivahingon ja torakkaongelman – Taloyhtiö ihmettelee, miksi kaupunki ei vaadi vuokralaisiltaan kotivakuutusta
Ongelmia on aiheutunut asunnottomuutta ehkäisevän Y-Säätiön omistuksessa oleva asunto, jota on jälleenvuokrattu Helsingin kaupungille. Taloyhtiössä epäillään virallisesti asunnossa kirjoilla olleen miehen alivuokranneen asuntoa laittomasti eteenpäin.
(...) seinänaapurissa olevan asunnon omistaa kohtuuhintaista asumista edistävä ja asunnottomuutta ehkäisevä Y-Säätiö. Säätiö on vuokrannut huoneiston Helsingin kaupungin tilapalvelut ja asuntovuokraus -yksikölle, joka puolestaan on vuokrannut huoneistoa edelleen sosiaalisin perustein eräälle miehelle. Asunnossa ei ollut kotivakuutusta. (...) Y-säätiön asuntoon liittyvät laittomat alivuokralaiset, torakat, vesivahinko ja lopuksi se, että osakkaat joutuvat maksamaan vakuuttamattoman asunnon torakoiden tuho-operaation ja pian mahdollisesti myös vesivahingon kulut – ellei tapahdu yllättävää käännettä. (...)
On epäselvää, onko vesivahinko aiheutettu tahallisesti "kostoksi" häädöstä, vai onko se ollut vahinko. Lähes varmaa on joka tapauksessa Sinikan mukaan se, että virallisesti asunnossa kirjoilla ollut mies ei asunut asunnossa häädön aikaan. Häntä on näkynyt talossa toisinaan, mutta pääsääntöisesti asunnon asukkaat ovat vaihtuneet melko tiheään. Sinikka epäilee, että he ovat mahdollisesti paperittomia eli laittomasti maassa olevia henkilöitä. (...)
Taloyhtiön osakkaat alkoivat löytää torakoita asunnoistaan. Kun isännöitsijä meni tarkastamaan Y-Säätiön asunnon, torakat olivat vastassa jo eteisessä. Koko asunto oli tyhjennettävä myrkytyksen ajaksi, ja Sinikan mukaan tyhjän asunnon lattialla oli torakoita "massiivinen määrä". (...) torakat oli tuonut asuntoon naispuolinen laiton alivuokralainen (...)
(...) taloyhtiö voi joutua korjaamaan kaikki vahingot suoraan asunto-osakeyhtiölain kunnossapitosäännösten perusteella lukuun ottamatta vahinkohuoneiston sisäpintoja. Nykyisen lainsäädännön vuoksi taloyhtiöllä ei ole käytännössä mitään juridista mahdollisuutta vedota siihen, että kaupunki tai Y-Säätiö eivät vaadi kotivakuutusta asunnoissaan vuokralla olevilta henkilöiltä tai että ne majoittavat huoneistoon tavallista riskialttiimpia asukkaita. (...)
Koko hulluus -> https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005986952.html
noin 60 000€ lasku tulossa taloyhtiölle torakoista ja vesivahingosta, luulisi taloyhtiön säännöissä olevan lauseke jolla asunto voidaan siirtää taloyhtiön hallintaan kohtuuttomien kustannusten/haitan aiheuttamisesta muille osakkaille.
Asuntoyhtiölaissa on keinot asunnon haltuunottoon, hidas prosessi, vaatii mm. ylimääräisen yhtiökokouksen. Maksimiaika oli muistaakseni (kerralla) 3 vuotta. Tuollaisen 60 000:n euron nettotuotto vahingon kattamiseksi vaatisi "vain" 50 - 60 vuoden vuokratuotot :) Taloyhtiön vakuutus tuon korvaa ja sitä kautta kaikki kohonneina vakuutusmaksuina.
Homman isoin ongelma ovat niin pienet kuin isot vuokralordit, jotka eivät katso kuin tuottoa. Toki kotirauha vaikeuttaa valvomista, mutta vuokranantajan vastuu pitäisi olla ankarampi, ilmaisia lounaita ei saa olla.
Koko turvapaikkajärjestelmä ja sen väärinkäyttäminen (johon syyllistyy jokainen Suomeen luikahtanut irakilainen) perustuu tunteisiin. Ei kenenkään inhimillinen hätä ole naurun asia. Yksilön hätä koskettaa aina. Makrotasolla noin viisi miljardia ihmistä saa minun puolestani kuolla pois vaikka heti ja se olisi planeetalle hyväksi. Silti en toivo kenellekään yksilölle pahaa. Auttaisin akuutissa hädässä vaikka somalia.
Onneksi Ameenah ei ole menettänyt kuin vähän rahaa, ja sitähän saa valden tissistä lisää. Ja pikkupaikkakunnalla odottaa tuttu ja turvallinen vokki, joten hyvää matkaa sinne ja kotimaahan.
Quote from: ikuturso on 18.02.2019, 09:21:31
Toki seksin osto on kriminalisoitu
Hieman asian vierestä, mutta.
En ole varsinaisesti asiaan perehtynyt, mutta luulin, että seksin välittäminen, eli paritus, on kielletty (koska ihmiskauppa), mutteivat osto tai myynti?
Quote from: n.n. on 18.02.2019, 09:36:31
Quote from: ikuturso on 18.02.2019, 09:21:31
Toki seksin osto on kriminalisoitu
Hieman asian vierestä, mutta.
En ole varsinaisesti asiaan perehtynyt, mutta luulin, että seksin välittäminen, eli paritus, on kielletty (koska ihmiskauppa), mutteivat osto tai myynti?
^Näin se on kuin jäsen n.n. kertoo. Osto alaikäiseltä on rikos ja tässä tarkoitetaan 18 vuotta, eikä vain seksin suojaikärajaa 16 vuotta.