Hommaforum Testi

HOMMAN POLIITTINEN SIIPI => Puolueet ja kansalaisvaikuttaminen => Perussuomalaiset => Topic started by: Sakari Puisto on 02.12.2018, 16:47:09

Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 02.12.2018, 16:47:09

Tervehdys!

Aloitetaanpa vaaliketju, olen ehdolla eduskuntaan Pirkanmaan vaalipiirissä! Toimin puolueella poliittisena suunnittelijana läheisessä yhteistyössä puoluejohdon ja eduskuntaryhmän kanssa. Politiikassa olen ahertanut useilla alueilla, maahanmuuttopolitiikan lisäksi muun muassa talouspolitiikan, koulutus- ja innovaatiopolitiikan sekä kansainvälisen politiikan kuvioissa.

Olen kotoisin Tampereelta. Taustaltani olen filosofian tohtori (University of Cambridge, 2004) noin kymmenen vuoden kansainvälisellä kokemuksella, ennen politiikkaa olen toiminut sekä yksityissektorilla että yliopistomaailmassa. Olin ehdolla eurovaaleissa 2014 sekä edellisissä eduskuntavaaleissa. Tampereen kaupunginvaltuustoon minut valittiin 2017. Olin hallitusneuvotteluissa 2015 ja ministerin erityisavustajana Jyväskylän puoluekokoukseen saakka 2015-2017.

Pidempi henkilöesittelyni löytyy muun muassa täältä:
https://www.apu.fi/artikkelit/takapiru (https://www.apu.fi/artikkelit/takapiru)

Facebookissa kirjoittelen täällä:
https://www.facebook.com/sakari.puisto (https://www.facebook.com/sakari.puisto)
Twitterissä:
https://twitter.com/SakariPuisto (https://twitter.com/SakariPuisto)

Ja tässä muutama muu valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt juttu:

https://www.hs.fi/paivanlehti/27062017/art-2000005269228.html (https://www.hs.fi/paivanlehti/27062017/art-2000005269228.html)

https://yle.fi/uutiset/3-8661385 (https://yle.fi/uutiset/3-8661385)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bb9899e2-a7d1-4f18-9535-18ebb74e62e5 (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bb9899e2-a7d1-4f18-9535-18ebb74e62e5)

Tule seuraamaan tai tukemaan kampanjaa!


Vaalikampanjan taloudellinen tukeminen

Tukiyhdistykseni kerää rahaa vaalikampanjaani varten:
IBAN: FI14 4503 0010 2591 86
BIC: HELSFIHH
Saaja: Sakari Puiston tukiyhdistys
Viesti: Sakari Puisto, vaalit 2019.

Huomaathan kuitenkin:

Ehdokkaan vaalirahoitukselle on asetettu useita rajoituksia. Niistä mainittakoon tässä yhteydessä erikseen anonyymin tuen kielto: Ehdokas, ehdokkaan tukiryhmä ja muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö eivät saa vastaanottaa tukea, jonka antajaa ei voida selvittää.

Lisäksi mainittakoon euromääräinen katto: Ehdokas, ehdokkaan tukiryhmä ja muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö eivät saa vastaanottaa suoraan tai välillisesti samalta tukijalta enempää tukea kuin arvoltaan 6000 euroa.

Ehdokkaan tulee tehdä saamastaan tuesta vaalirahoitusilmoitus. Tässä ilmoituksessa on erikseen ilmoitettava kukin yksittäinen tuki ja sen antaja, jos tuen arvo on vähintään 1 500 euroa. Yksityishenkilön nimeä ei saa ilmoittaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos hänen antamansa tuen arvo on pienempi kuin mainittu rahamäärä.

Ota yhteyttä
Sähköposti: contact [at] sakaripuisto.fi
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Tuomas Tähti on 03.12.2018, 07:21:15
Toivottavasti sinä @Sakari Puisto pääset ensi keväänä eduskuntaan! Osaamistasosi teki positiivisen vaikutuksen jo seuratessani europarlamenttivaalikampanjaasi vuonna 2014.

Siirsin äsken pienen lahjoituksen tukiyhdistyksesi tilille. Onnea matkaan!
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 03.12.2018, 11:56:47

Tässä viimeisin kirjoitukseni Uudessa Suomessa koskien Suomen kultavarantoja:

http://sakaripuisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265110-ovatko-suomen-kultavarannot-turvassa (http://sakaripuisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265110-ovatko-suomen-kultavarannot-turvassa)

Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Tabula Rasa on 03.12.2018, 11:57:26
Mitä poliittinen suunnittelija tekee?
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: valkovuokko on 03.12.2018, 12:03:00
Peukut sinulle, olisit erinomainen edustaja Arkadianmäelle
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 03.12.2018, 12:09:37

Poliittinen suunnittelija tekee esimerkiksi poliittista sisällöntuotantoa, kuten puolueen ohjelmia ja linjauksia sekä niiden viestintää. Sekä myös koko joukkoa muita tehtäviä ihan tilanteen ja tarpeen mukaan.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Tabula Rasa on 03.12.2018, 12:17:13
Ja niin, kiitoksia kaupungistumisella omaisuuksia keräämään pyrkivien esiintuonnista. Veroja, velkaa ja kaverikapitalismia-osuutesi oli varsin ansiokas. Vastaavien isojen kuvioiden auki saattaminen olisi tärkeää. Joskin nykyinen kaavoitusveivaus tiettyjen taskuun, julkisrahaa yksityisille rakennuttajille ja asuntotukien yms kautta räjähtäneet vuokratulot valuminen samojen eturyhmien taskuun on eittämättä yksi isoimmista taloushuijauksista mitä suomessa on nähty. Tuon tiivistäminen ydinmuotoon ja auki selittäminen kuinka se on poissa keskivertovasemmistolaisen taskusta voisi avata tehokkaasti tulvaportit siirtyä työntekijää''puolustavista'' puolueista psn suuntaan. Tietysti näkyvyys vielä päälle.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: valkovuokko on 03.12.2018, 12:30:40
PSn pitäisi tuoda voimakkaasti esille sitä, miten valtionvelka on enemmän kuin tuplaantunut kun Kokoomus on ollut hallituksessa viimeisten yli 10 v aikana, demareiden ja Keskustan kaverina.

Velka tulee kasvamaan hurjasti, kun SDP ja Kokoomus vaativat koulutusurien pidentämistä, alkupäästä esikoulu kaksivuotiseksi ja yläpäästä oppivelvollisuus 18 ikävuoteen, eli lapsilisätkin pitää varmaan maksaa 18 vuoden ikään asti ja oppimateriaalit ilmaisiksi. Kustannus on varmaankin miljardiluokkaa.

Koulutus on ilman muuta tärkeää, mutta jalat on pidettävä maassa. Nykyisessä koulutusjärjestelmässä on paljon tiivistämisen varaa, tehottomuutta, tyhjäkäyntiä.
Jos nykyisestä systeemistä otetaan tyhjäkäynti pois, tulokset paranevat, ilman että tarvitsee rakentaa lisää kalliita, tehottomia rakenteita ja satsata valtavasti lisää veroeuroja.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 03.12.2018, 12:39:03

Kyllä, kokoomus ja demarit ovat muutenkin olleet rappioittamassa varsinkin suomalaista peruskoulujärjestelmää lähtemällä liiaksi mukaan erilaisiin ideologisiin virtauksiin.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: valkovuokko on 03.12.2018, 12:59:26
Absurdia kun SDPn Krista Kiuru nyt syyttää hallitusta koulutuksen rappiotilasta, vaikka hän itse oli opetusministeri edellisen hallituksen aikana, eikä silloin korjannut asiantilaa.

Silloin jo nähtiin, itsekin näin, millaista tyhjäkäyntiä oli ammatillisen koulutuksen ja myös ammattikorkeakoulun puolella. Valtavat määrät haamuopiskelijoita, nimellisesti oppilaitoksen kirjoissa, mutta poissa koulusta kuukausia, lukukausia, eikä poissaolijoihin tartuttu. Keväällä painostettiin opettajia antamaan mahdollisimman paljon hyväksyttyjä arvosanoja, viis oliko opiskeltu/opittu mitään, koska koulun rahoitus riippuu valmistuneiden määrästä.

Siinä kasvatettiin syrjäytyneiden nuorten määrää, opetusministeri Kiurun ja Vihreiden ja Kokoomuksen myötävaikutuksella. Siitä pitäisi PSn muistuttaa SDPtä ja Vihreitä ja Kokoomusta tulevissa vaalitenteissä

Ammattikorkeakouluissa myös tehottomuutta, olemattomia vaatimuksia, tenteistä selviää tekemättä juuri mitään, riittää nimi kurssin osallistujalistalla. Opiskeluaikaa voisi lyhentää lähes puoleen, tulokset eivät siitä huononisi. Eroja on tosin eri aloilla, mm AMKn sairaanhoitajakoulutus on tehokas ja hyvin järjestetty, teoriaa ja käytäntöä koko ajan vuorotellen ja rinnakkain, tuottaa hyviä tuloksia.

Tarpeettoman pitkät, tehottomat opiskeluajat on iso kustannuserä, koska opintososiaalisia etuja pitää tarjota pitkälle ajalle.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 03.12.2018, 13:03:52

Kyllä, ja tähän päälle vielä nurinkurin ajattu ilmiöpohjainen oppiminen, koulukurin höltyminen, oppilaat opettavat oppilaita - käytännöt, digitalisaatio itsetarkoituksena jne. Kaikki tuotu ylhäältä poliittisten intohimojen toteuttamiseksi, ohitse käytäntöjen ja kerrassaan erinomaisten tulosten joita suomalaisessa koulujärjestelmässä oli saavutettu kaikkien kv-tilastojenkin mukaan.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: valkovuokko on 03.12.2018, 14:03:48
Tehottomuudesta vielä, monesti vanhemmat ottivat rehtoriin yhteyttä, ihmettelivät, kun lapsi tulee kotiin jo parin tunnin jälkeen, sanoen, että ei ole enää koulua, eikä huomenna ole tunteja, ja ensi viikollakin on tyhjää, korkeintaan etätehtäviä, joita opettajat hätäpäissään yrittivät jostain kehittää.
Vanhemmat olivat huolissaan, kun nuori istuu päivät pitkät ja yötkin, kotona, tietokoneen ääressä

Valtavaa tyhjäkäyntiä ja tehottomuutta. Nuoria ajettiin kohti syrjäytymistä.

Ja todellisuutta on se, että etenkin maahanmuuttajataustaiset eivät kaikki osaa lukea ja kirjoittaa, joten heidän on aika mahdoton selvitä etätehtävistä.

Voi kuvitella mitä riskejä siihen liittyy, kun vajavaisella kielitaidolla ja ammattitaidolla hoitaa sairaita, vammaisia, vanhuksia, heidän lääkistystään.

Heikolla kielitaidolla ei ymmärrä työohjeita, selostuksia, käyttöohjeitä, mm rakentamisessa tulee sutta ja sekundaa, joudutaan korjaamaan, purkamaan väärinymmärryksestä aiheutuneita virheitä.

Sairaanhoitajakoulutuksessa törmätään myös siihen, että ainakin muutamat muslimiopiskelijat keskeyttävät opiskelun, kun eivät uskonnollisista syistä pysty tekemään kaikkia sairaanhoitajan työssä esiintulevia tehtäviä.
...
Oppimistulosten heikkeneminen on tapahtunut, kuin demarien Krista Kiuru oli opetusministeri ja Kokoomus ja Vihreät hallituksessa.

Nyt nuo samat puolueet ja henkilöt haukkuvat hallitusta, että koulutus on viety rappiolle. Vaikka he itse ovat myötävaikuttaneet asiaan. Eivät tietenkään ymmärrä hävetä.

Koulutusmäärärahojen lisääminen ei ole ratkaisu, vaan se että koulutukselta ja oppilaitoksilta ja opettajilta vaaditaan aidosti vastuunkantoa oppilaista ja oppimisesta. Vaaditaan oikeita oppimistuloksia, ei vain muodollista isoa valmistuneiden määrää.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 03.12.2018, 14:07:29
Juurikin näin.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: sancai on 06.12.2018, 02:37:13
Tarvitsemme eduskuntaan ehdottomasti Sakarin kaltaisia koulutettuja, asiantuntevia ja argumentointitaitoisia maahanmuuttokriitikkoja. Rivi Halla-aho - Purra - Puisto eduskunnassa olisi komeaa nähtävää... Perussuomalaiset on koko kansan puolue ja perussuomalaisten edustajissa se näkyy, ja hyvä niin. Mielestäni terävä ja analyyttinen maahanmuuton arviointi on tällä hetkellä liiaksi pelkästään Jussin harteilla. Uudet terävät kasvot eduskunnassa tekisivät persuista myös koulutettujen puolueen. Perussuomalaisten pitää olla puolue, mistä löytyy sekä suurta sydäntä, että suuria aivoja.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 07.12.2018, 10:43:02

Kiitoksia, hyvä kuulla! Vaikka itse kehunkin, niin tuo kolmikko olisi tosiaan terävä ja täydentää toisiaan hyvin.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 09.12.2018, 19:38:05

(Fb seinältäni 9.12.2018):

Kokoomus sekoilee kaavaillessaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille työlupia! Se sotkisi turvapaikkajärjestelmän lopullisesti, kun voisi pujotella turvapaikanhaun, pätkätyön ja sossun välillä.

Samalla se kannustaa tulla ja jäädä laittomasti maahan. Ja jos ei saatavuusharkintaa olisi, luvan voi konkreettisesti 'ostaa'.

Esimerkkitapaus kokoomuksen työperäisestä maahanmuutosta voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Tph-hakemus
kielteinen päätös
valitus
Hallinto-oikeus kielteinen
uusi valitus (homous tms)
Korkein hallinto-oikeus kielteinen
30 vrk aikaa poistua maasta
laittomasti maassa
4 kk pätkätyö
sossun hoiviin
uusi tph hakemus
...
  ...
...
4 vuotta täynnä & Suomen kansalaisuus!
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Piia Aallonharja on 09.12.2018, 20:35:52
Quote from: sancai on 06.12.2018, 02:37:13
Rivi Halla-aho - Purra - Puisto eduskunnassa olisi komeaa nähtävää...
Olisi hyvä rivi ehdottomasti :) Ainoa huoli olisi, että sitten tarvitaan puolueeseen kaksi uutta hyvää poliittista suunnittelijaa. Onko puoluetoimistolla varauduttu siihen, jos niin kävisi?
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 09.12.2018, 22:27:44

Heh, kyseessä olisi nk. positiivinen ongelma!



Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 17.12.2018, 20:23:03

Tuli vastaan juttu Kansalaisessa:

https://www.kansalainen.fi/jussi-halla-aho-hallitus-on-paitsi-epapateva-myos-eparehellinen/ (https://www.kansalainen.fi/jussi-halla-aho-hallitus-on-paitsi-epapateva-myos-eparehellinen/)

Perussuomalaisten puheenjohtaja kritisoi hallitusta turvapaikkaturistien päästämisestä maahan ja saamattomuudesta heidän poistamisessaan maasta.

– Hallitus on paitsi epäpätevä myös epärehellinen, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Facebook-sivullaan.

Hän kritisoi hallituksen passiivisuutta turvapaikanhakijavyöryn käsittelyssä: maan hallitus päästi kymmeniä tuhansia "turvapaikkaturisteja" maahan Ruotsista vuonna 2015, eikä "mitään tehty heidän pysäyttämisekseen". Nyt hallitus ja erityisesti kokoomuslainen sisäministeri vaatii kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille työperusteista oleskelulupaa.

– ...  pääministeri Sipilä esitti heille avoimen kutsun. Tästä aiheutui suomalaisille miljardien eurojen rahallinen lasku ... Hallitus ei ole pyrkinyt poistamaan kielteisen päätöksen saaneita turvapaikkaturisteja maasta. Päinvastoin, sisäministeri Mykkänen on vaatinut, että heille myönnetään työperusteinen oleskelulupa. Hallitus haluaa näiden ihmisten jäävän Suomeen, Halla-aho kirjoittaa.

Kokoomus sekoilee

Perussuomalaisten poliittinen suunnittelija, Tampereen kaupunginvaltuutettu ja perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Pirkanmaalla, Sakari Puisto, nostaa myös esille hallituksen ja erityisesti kokoomuksen toimien haitallisuuden Suomelle.  Hän kirjoittaa Facebook-sivullaan, että hallituspuolue "kokoomus sekoilee kaavaillessaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille työlupia".

Puisto kirjoittaa, että kaavailtu toimenpide sotkisi turvapaikkajärjestelmän lopullisesti, kun ulkomaalainen voisi pujotella turvapaikanhaun, pätkätyön ja "sossun" välillä. Samalla toimenpide kannustaa tulla ja jäädä laittomasti maahan, ja jos saatavuusharkintaa ei olisi, luvan voi konkreettisesti ostaa.

Maahantulija voisi viettää aikaa Suomessa laatimalla turvapaikahakemuksia, valituksia hallinto- ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen sekä oleskelemalla sen jälkeen luvattomasti maassa "sossun hoivissa" ja pätkätöitä tehden 4 vuotta – minkä jälkeen hän olisikin oikeutettu Suomen kansalaisuuteen.

Suomalaisia on ryöstetty, raiskattu, pahoinpidelty, tapettu, eikä vasemmisto-oppositiolla ole huomautettavaa

Puoluejohtaja Jussi Halla-ahon mukaan sisäministeri Mykkänen "puhuu kovia vaalien lähestyessä, mutta mihinkään vaikuttaviin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty tai olla ryhtymässä". Päinvastoin, GCM-sopimukseen liittymisellä – Halla-aho  muistuttaa – halutaan tehdä turvapaikkaturistien säilöönotto entistä mahdottomammaksi.

– Hallituksen toiminnan suorana seurauksena monta suomalaista on ryöstetty, raiskattu, pahoinpidelty ja tapettu. Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi, hän toteaa.

– Vasemmisto-oppositiolla ei ole huomautettavaa hallituksen toimintaan, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomauttaa.
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 20.12.2018, 17:54:47


Julkaisimme tänään puolueen ensimmäisen ympäristö- ja energiapoliittisen ohjelman, käykää katsomassa ja lukemassa:

Tuumaustunti ilmasto- ja energiapolitiikasta – puhujina Halla-aho, Puisto ja Purra:
https://www.suomenuutiset.fi/tuumaustunti-ilmasto-ja-energiapolitiikasta-torstaina-klo-12-alkaen-puhujina-halla-aho-puisto-ja-purra/?fbclid=IwAR2ubig1TPxcybee4GJlEYGOHGFDVoFkVRkochUTFQtcmO4G9UZcW5h1Cpg (https://www.suomenuutiset.fi/tuumaustunti-ilmasto-ja-energiapolitiikasta-torstaina-klo-12-alkaen-puhujina-halla-aho-puisto-ja-purra/?fbclid=IwAR2ubig1TPxcybee4GJlEYGOHGFDVoFkVRkochUTFQtcmO4G9UZcW5h1Cpg)

Perussuomalaisten ympäristö- ja energiapoliittinen ohjelma on julkaistu:
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-ymparisto-energiapoliittinen-ohjelma-julkaistu/ (https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-ymparisto-energiapoliittinen-ohjelma-julkaistu/)

Omasta osuudestani:
https://www.suomenuutiset.fi/ps-kotitalouksien-sahkoveroja-laskettava-eun-minimitasolle/ (https://www.suomenuutiset.fi/ps-kotitalouksien-sahkoveroja-laskettava-eun-minimitasolle/)

Riikan osuudesta juttu:
https://www.suomenuutiset.fi/purra-eduskunnan-ilmastotyoryhman-linjauksista-suomi-haluaa-taas-tehda-enemman-kustannukset-lankeavat-pieni-keskituloisille/ (https://www.suomenuutiset.fi/purra-eduskunnan-ilmastotyoryhman-linjauksista-suomi-haluaa-taas-tehda-enemman-kustannukset-lankeavat-pieni-keskituloisille/)



Ohjelma alkaa sanoilla: "Kauniit järvet ja metsät, puhdas ilma ja lähiluonto eivät ole itsestäänselvyys, vaan etuoikeutettu asuinympäristö, josta tulee huolehtia. Myös luonnonvarojemme merkitys tulee vain kasvamaan resurssiniukkuuden myötä. Suomalainen työ ja teollisuus on ekoteko – samalla laajempiin ympäristöongelmiin tulee etsiä tehokkaampia ja oikeudenmukaisempia ratkaisuja. "

Pääkohdat koottuna:

SUOMALAINEN LUONTO ON KORVAAMATON
Puhtaat vedet ja metsät ovat kansallisvarallisuuttamme sekä erottamaton osa suomalaista kansanperinnettä ja identiteettiä.

TAAKANJAON EPÄKOHDAT KORJATTAVA – TEOLLISUUDEN KILPAILUKYKY TURVATTAVA
Suomi ei ole ilmastopahis. Suurimmat saastuttajat on saatava mukaan talkoisiin.

– Suomen kilpailukyvystä huolehtiminen on samalla hyvää ilmastopolitiikkaa, kunhan Suomen energiantuotanto pysyy
vähäpäästöisenä
– EU:n sisäisen taakanjaon epäkohdat on korjattava
– EU:n ulkopuolelta tulevalle tuonnille ilmastotulli

MONIPUOLISTA, HAJAUTETTUA JA OMAVARAISTA ENERGIATUOTANTOA
Laajapohjainen ja kotimaisuuteen tähtäävä energiatuotanto tukee työllisyyttä, talouskasvua ja kotitalouksien ostovoimaa sekä on myös ekologisesti kestävä.

– sähköveron alennus kotitalouksille ja teollisuudelle,
– siirtohinnoittelu pidettävä kohtuudessa
– sähköverkkoyhtiöt on pidettävä kotimaisessa omistuksessa
– ydinvoiman tulee olla Suomen sähköntuotannon selkärankana
– turvetuotanto on säilytettävä, kivihiilestä ei tule luopua etuajassa
– energia-alan tutkimukseen ja kehitykseen kannattaa panostaa
– tuulivoiman syöttötariffit keskeytettävä, ei uusia tuotantotukia

LIIKENTEEN TOIMIIN JÄRKEÄ
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa autoilu varsinkin haja-asutusalueilla on usein välttämätöntä.

– autovero alemmaksi – autokanta uudemmaksi. Polttoaineverotus kevyemmäksi ja myös aluekohtaiseksi
– biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta ei muita EU-maita aikaisemmin tai korkeammin
– täyssähköautoille vapautus arvonlisäverosta
– tolkku kaupunkien 'autottomat keskustat' -hankkeisiin ja kaupunkibulevardeihin

ELÄINSUOJELU ON SUOMALAISTA SIVISTYSPERINNETTÄ
Selkeisiin eläinsuojelun epäkohtiin on puututtava tomerammin.

– eläinsuojelurikkomuksista nykyistä ankarammat rangaistukset
– häirikköpetojen suhteen toimivalta paikallisille metsästysseuroille
– uskonto ei saa olla perusteena eläinten rääkkäykselle
Title: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 13.01.2019, 11:36:40

Puheeni puheenjohtaja Halla-ahon kiertueella Keski-Pohjanmaalla 12.1.2019! Kokkola, Kannus, Veteli:


Huomenta kaikille!

Poliisi, Ylikomisario Jari Taponen kirjoitti twitterissä toissa päivänä että:

"#Suomi on tänään turvallisempi kuin koskaan!"

Nyt kun tätä väitettä tarkastelee eilisen jälkeen, se ei tunnu ainoastaan paikkaansa pitämättömältä, vaan aivan hullulta. Epätodelliselta.

Katsoin eilen perjantaina Iltasanomien IS TV:tä, kun siellä haastateltiin kansalaisia Oulussa ja yksi kysyi: "Miksi poliisi ei ota vakavasti asioita?"

Toinen kysyi: "Yllättikö tämä vielä jonkun?"

Kolmas sanoi: "Se on tämän holtittoman maahanmuuton seurauksia."

Ja niin edelleen...

Kuinka paljon on tiedetty siitä mitä tuleman pitää ja mikä nyt on toteutunut?

Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden selonteossa todettiin vuonna 2016: "laittoman maahantulon lisääntyminen ja uudenlaiset uhat ovat muuttaneet tilannetta pysyvästi".

Siis: "laittoman maahantulon lisääntyminen ja uudenlaiset uhat ovat muuttaneet tilannetta pysyvästi".

Tämä madonreikä mikä meillä nyt on, on valitettavasti vasta alkua.

Mikä tässä erityisesti huolestuttaa on se, että ongelmat jäävät jäljelle senkin jälkeen, kun nykyiset höttöideologiat aikanaan vaihtuvat. Nykyiset höttöideologiat eivät ole ikuisia vaan muoti-ilmiöitä, jotka tulevat ja menevät. Niiden elinikä vaan on tuskaisen pitkä ja ne aiheuttavat sinä aikana paljon vahinkoa.

Mitä meidän pitää tehdä?

Nykyisessä mediaympäristössä toiminta on haastavaa: vaikka asioista pitäisi mediankin mielestä keskustella faktojen pohjalta, faktat ovat kuitenkin usein medialle poliittisesti 'väärin'.

Tämä aiheuttaa sen, että poliitikkojen on toimittava samaan aikaan myös mediana, kun media kerran toimii poliitikkoina.

Meidän on tietysti luotava itse asiasisältö. Siksi olemme panostaneet paljon puolueen ohjelmatyöhön. Kaikkea ei tarvitse keksiä uudestaan, Suomi on kuitenkin perinteiltään järkimaa, vaikka tämä järki on huvennut pelottavan nopeasti. Meillä täytyy olla selvä ja hyvin perusteltu vaihtoehto niihin asioihin, joiden TÄYTYY muuttua.

Puhuin aikaisemmin maahanmuutosta, ja meiltä tulee lähiaikoina tiukka maahanmuuttopoliittinen ohjelma. Toinen esimerkki on ilmasto, josta julkaisimme ennen joulua oman ohjelman. Siinä olemme myös aivan omalla linjalla.

Irtaannuttuamme 8 puolueen päästösopimuksesta, meille taivasteltiin muutaman päivän ties mistä.

Päästösopimusta ei tehty järki edellä, vaan koko 8 puolueen ryhmittymä vaikutti yhteisellä arvopohjallaan lähestulkoon sivuuttaneen talouden ja luonnonlait. Linjausten vakuutettiin olevan 'erittäin selkeitä', jossa 'pienituloiset eivät joudu maksumiehiksi'. Kumpikin väite oli tietysti täyttä roskaa ja puhdasta moraaliposeerausta.

Myös eri teollisuuden sidosryhmät olivat käyneet kuumana jo ennen tätä uusinta identiteettipolitiikan taidonnäytettä.

8 puolueen sopimuksen ja samanaikaisen ps-ohjelman julkistamista seurasi hetken hiljaisuus. Sen jälkeen on nähty jo pientä kiriä, kuka ottaa eniten etäisyyttä omasta sopimuksestaan.

Ensimmäiset ulostulot nähtiin itse asiassa jo seuraavana päivänä. Osa on puhunut kuin suoraan perussuomalaisten ohjelmasta.

Tässä on iso huoli koskien Suomen teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaa. Kun politiikkaan tulijoiden kiinnostuksen kohteet alkavat enimmäkseen olla talouden ja arkielämän ulkopuolella, kaikenlaisessa 'toiseuden' tutkinnassa ja tulkinnassa, päätöksenteko alkaa olla yhä enemmän irrallaan terveestä järjestä ja todellisuudesta.

Oli kyse sitten maahanmuuttopolitiikasta tai ilmastopolitiikasta, on vaarallista, jos koko maata aletaan johtamaan erilaisen höttöilyn vallassa.

On oltava vaihtoehto! #SiksiPS! Kiitos, onnea matkaan ja hyvää viikonloppua!
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 14.01.2019, 21:07:43
Valtuustokysely alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä

Julkisuuteen on tullut tieto Oulun laajasta ja vakavasta seksuaalirikosten sarjasta, jossa uhreina on ollut alaikäisiä tyttöjä ja epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä. Poliisi kertoi jo joulukuussa, että uusia tapauksia voi tulla vielä julki. Myös Helsingissä poliisin käsittelyssä on tapauksia.

Pyydän vastausta kysymyksiin:

Onko Tampereella havaittu vastaavanlaista ilmiötä, joka ei ole vielä ollut julkisuudessa?   

Mitä toimenpiteitä tehdään, ettei vastaavanlaista pääse tapahtumaan Tampereella ja että tapaukset eivät myöskään jää piiloon?



Tampereella 13.1.2019

Sakari Puisto
Kaupunginvaltuutettu (ps.)
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Dr. Mabuse on 18.03.2019, 13:05:44
Sakari on kysymyksessään täysin oikeassa: Oulun tapahtumat sattuivat eri syistä tulemaan julkisuuteen poliisin (puolivahingossa?) tiedottaessa niistä. Virkamiesveljien mukaan ainakin Vaasassa on tilanne samankaltainen kuin Oulussa ja kuntalaisten on ensiarvoisen tärkeää saada tietää oman asuinpaikkansa tilanne. Mikä siis on Tampereen tilanne?!

Vaaleissa kannattaa pitää mielessä Sakarin kaltaiset fiksut, mutta aatteellisesti tinkimättömät ehdokkaat!
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Lalli IsoTalo on 19.03.2019, 14:02:23
Tervetuloa mukaan, Dr. Mabuse!
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: risto on 21.03.2019, 00:13:23
Pari kertaa olen äänestänyt Heikki Luotoa eduskuntaan, mutta nyt täytynee kolikolla heittää kummalle annan ääneni. Sitten olisi vielä toki Savion Samikin.

YLE:n poliittista propagandaa ja manipulointia tarjoava "vaalibotti" taikoi lopulta Puiston ykköseksi ja Luoto taisi olla "vasta" kolmas  :)
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Dr. Mabuse on 21.03.2019, 10:22:54
Suomen kuvalehdessä oli artikkeli siitä, miten Venäjän johdolla on vaikeuksia "hallita nuorisoa".

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/venajan-johto-neuvoton-yrittaa-hallita-nuorisoa-kovilla-keinoilla-ja-paatoksella-kumpikaan-ei-tehoa-mutta-muutakaan-ei-osata/?shared=1068514-ab0649f8-4

Tekstistä löytyy lause: "Viranomaiset ovat valppaita etenkin ortodoksiuskonnon suhteen. Jopa kevytmielinen vitsailu netissä ortodoksiuskonnon kustannuksella voi johtaa syytteisiin ja valtion ekstremistilistalle joutumiseen".

Hmmm.... jotain tuttua tässä on. Miltäs tämä kuulostaa - näkökulmana Suomi?

"Viranomaiset ovat valppaita etenkin islamin suhteen. Jopa kevytmielinen vitsailu netissä islamin kustannuksella voi johtaa syytteisiin ja valtion eketremistilistalle joutumiseen".



Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 21.03.2019, 11:07:27

Dr Mabuse, todellakin sitä paremmalla syyllä poliittisen islamin ja radikalismin uhkia, sekä ylipäänsä kriisi- ja kehitysmaista tulleiden vaikutusta Suomen väestökehitykseen on nostettava ihan avoimeen keskusteluun!
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 21.03.2019, 11:17:24

Uusin Eläketurvakeskuksen kannanotto:
Eläkkeiden rahoitus vaikeutuu – "Tulevaisuuden suurin pelko on, että joutuu tekemään töitä elämän loppuun asti"
https://yle.fi/uutiset/3-10696745?fbclid=IwAR182tRnvYSlbrj4LmIrRNB04vt8ywqgbP0Lj2NCyJ7I01ybNHqbQGp-Qtk


Eli kuulemma taas maahanmuutto pitäisi kaksinkertaistaa...

Ei vaan mainita sitä, että 'humanitääriset' maahanmuuttajat työllistyvät surkean heikosti ja työperäistenkin työllisyysaste tippuu muutamassa vuodessa alle kantaväestön, ansiotasosta puhumattakaan. Eli huoltosuhde heikkenee.

Noh, lämmittäähän se eläkerahastoja hetken aikaa kun 20-30 % lähi-itäläisistä työllistyy ja he maksavat pientä muutaman satasen työeläkemaksua kassaan. Maksusitoumukset kun taas ovat vasta vuosikymmenten päästä ja muiden elatus lankeaa veronmaksajille.

Useamman sadan tuhannen tai miljoonan euron negatiiviset elinkaarikustannukset per tulija ja ottaen huomioon eksponentiaalinen väestönmuutos, nykyisenkaltainen maahanmuutto on nopea tapa rapauttaa suomalainen hyvinvointi lyhyessä ajassa.

Mitä enemmän laajamittaista maahanmuuttoa kehitys- ja kriisimaista, sitä enemmän ja pitempään suomalaiset saavat tehdä työtä ja maksaa eläkemaksuja sekä veroja haittamaahanmuuton rahoittamiseksi.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Dangr on 21.03.2019, 11:33:23
Quote from: Sakari Puisto on 14.01.2019, 21:07:43
Valtuustokysely alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä

Julkisuuteen on tullut tieto Oulun laajasta ja vakavasta seksuaalirikosten sarjasta, jossa uhreina on ollut alaikäisiä tyttöjä ja epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä. Poliisi kertoi jo joulukuussa, että uusia tapauksia voi tulla vielä julki. Myös Helsingissä poliisin käsittelyssä on tapauksia.

Pyydän vastausta kysymyksiin:

Onko Tampereella havaittu vastaavanlaista ilmiötä, joka ei ole vielä ollut julkisuudessa?   

Mitä toimenpiteitä tehdään, ettei vastaavanlaista pääse tapahtumaan Tampereella ja että tapaukset eivät myöskään jää piiloon?



Tampereella 13.1.2019

Sakari Puisto
Kaupunginvaltuutettu (ps.)

Onko tähän tullut vastausta?
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 21.03.2019, 14:52:22

Joo, tätä käsiteltiin valtuuston kyselytunnilla 28.1. ja pormestari antoi seuraavan vastauksen:

http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginvaltuuston_kyselytunti/Kokous_2812019/Valtuustokysely_alaikaisiin_kohdistuneis(72685)
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Roope on 21.03.2019, 15:02:57
Quote from: Sakari Puisto on 21.03.2019, 11:17:24

Uusin Eläketurvakeskuksen kannanotto:
Eläkkeiden rahoitus vaikeutuu – "Tulevaisuuden suurin pelko on, että joutuu tekemään töitä elämän loppuun asti"
https://yle.fi/uutiset/3-10696745

Eli kuulemma taas maahanmuutto pitäisi kaksinkertaistaa...

Tuo oli toimittaja Anna Karismon (http://hommaforum.org/index.php/topic,121819.msg3028957.html#msg3028957) tulokulma.

Tässä (https://www.etk.fi/tiedote/matala-syntyvyys-vaikeuttaa-elakkeiden-rahoitusta-tulevaisuudessa/) on varsinainen Eläketurvakeskuksen kannanotto eläkkeiden rahoitukseen eli tiistainen tiedote, jossa ei puhuta mitään maahanmuutosta.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Dr. Mabuse on 22.03.2019, 11:18:56
Tänään Iltasanomissa: yli puolet raiskaajista ulkomaalaisia. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkija Martti Lehden mukaan kauniisti sanottuna "Afrikka ja Lähi-itä nousivat korostuneesti esiin".

Meillä on nyt ollut kolme eri kokoomuslaista sisäministeriä kuluvan hallituskauden aikana ja sen lisäksi kolme kansliapäällikköä SM:ssä (yksi virkaatekevänä sijaisena). Orpo ja kansliapäällikkö Nerg oli pari, joka lähinnä panikoi maahanmuuttajavyöryn alkaessa. Risikolta tuli sanoja, mutta ei tekoja. Mykkäseltä ei mitään kunnes vaalien alla miehetär esitti epämääräisiä tiukennuksia maahanmuuttolainsäädäntöön. Vailla todellisia tavoitteita tai aikomusta saada mitään toteutettua. Vaalikarjan sumutusta.

Käytännössä kaikki tämän hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan liittyneet tiukennukset tehtiin ennen perussuomalaisten hajoamista. Sen jälkeen on ollut aika hiljaista. Maamme sisäinen turvallisuus ei ole aidosti kiinnostanut hallitusta. Tämän päivän HS:ssä todetaan, että Suomeen pitäisi tulla seuraavan 30 vuoden aikana 1,4 maahanmuuttajaa, jotta eläkkeet saataisiin maksettua. Millä ihmeen logiikalla näitä oikein lasketaan??!! Selvästi Hesarin punavihreiden toimittajien vastaisku Suomen perustan elinkaarilaskelmille, joissa todettiin maahanmuuton kustannusten olevan n. 3,6 miljardia vuosittain. Vuosittain!

Kukaan, joka jollain tavalla on huolissaan Suomen turvallisuudesta ja kulttuurimme säilymisestä ei voi äänestää yhtäkään kokoomuksen ehdokasta, oli miten hyvä muuten tahansa. Ääni menee joka tapauksessa liberaalille maahanmuuttopolitiikalle, jonka airueina seuraavassa hallituksessa - anteeksi, painajaisissa - ovat demarit, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp.

Sakari: mitä on mielestäsi tehtävä? TOP3?
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 22.03.2019, 13:20:51
Quote from: Roope on 21.03.2019, 15:02:57
Quote from: Sakari Puisto on 21.03.2019, 11:17:24

Uusin Eläketurvakeskuksen kannanotto:
Eläkkeiden rahoitus vaikeutuu – "Tulevaisuuden suurin pelko on, että joutuu tekemään töitä elämän loppuun asti"
https://yle.fi/uutiset/3-10696745

Eli kuulemma taas maahanmuutto pitäisi kaksinkertaistaa...

Tuo oli toimittaja Anna Karismon (http://hommaforum.org/index.php/topic,121819.msg3028957.html#msg3028957) tulokulma.

Tässä (https://www.etk.fi/tiedote/matala-syntyvyys-vaikeuttaa-elakkeiden-rahoitusta-tulevaisuudessa/) on varsinainen Eläketurvakeskuksen kannanotto eläkkeiden rahoitukseen eli tiistainen tiedote, jossa ei puhuta mitään maahanmuutosta.


Asia ei ole tuossa tiedotteessa, mutta ETK kommentoi maahanmuuttoa ulostulossaan ja tänään esitettiinkin sitten näkyvästi Hesarin uutisointi:

"Helsingin Sanomat on pyytänyt Eläketurvakeskusta (ETK) laskemaan ja kertomaan, kuinka paljon Suomeen pitäisi tulla maahanmuuttajia, jotta nykynuorten ei tarvitsisi vuonna 2050 maksaa eläkemaksuja merkittävästi enemmän kuin mitä nykyisin työssä olevat maksavat."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006043490.html?share=75765f3bb74a96ca0d0defd5a063826e
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 22.03.2019, 13:36:12
Quote from: Dr. Mabuse on 22.03.2019, 11:18:56
Tänään Iltasanomissa: yli puolet raiskaajista ulkomaalaisia. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkija Martti Lehden mukaan kauniisti sanottuna "Afrikka ja Lähi-itä nousivat korostuneesti esiin".

Meillä on nyt ollut kolme eri kokoomuslaista sisäministeriä kuluvan hallituskauden aikana ja sen lisäksi kolme kansliapäällikköä SM:ssä (yksi virkaatekevänä sijaisena). Orpo ja kansliapäällikkö Nerg oli pari, joka lähinnä panikoi maahanmuuttajavyöryn alkaessa. Risikolta tuli sanoja, mutta ei tekoja. Mykkäseltä ei mitään kunnes vaalien alla miehetär esitti epämääräisiä tiukennuksia maahanmuuttolainsäädäntöön. Vailla todellisia tavoitteita tai aikomusta saada mitään toteutettua. Vaalikarjan sumutusta.

Käytännössä kaikki tämän hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan liittyneet tiukennukset tehtiin ennen perussuomalaisten hajoamista. Sen jälkeen on ollut aika hiljaista. Maamme sisäinen turvallisuus ei ole aidosti kiinnostanut hallitusta. Tämän päivän HS:ssä todetaan, että Suomeen pitäisi tulla seuraavan 30 vuoden aikana 1,4 maahanmuuttajaa, jotta eläkkeet saataisiin maksettua. Millä ihmeen logiikalla näitä oikein lasketaan??!! Selvästi Hesarin punavihreiden toimittajien vastaisku Suomen perustan elinkaarilaskelmille, joissa todettiin maahanmuuton kustannusten olevan n. 3,6 miljardia vuosittain. Vuosittain!

Kukaan, joka jollain tavalla on huolissaan Suomen turvallisuudesta ja kulttuurimme säilymisestä ei voi äänestää yhtäkään kokoomuksen ehdokasta, oli miten hyvä muuten tahansa. Ääni menee joka tapauksessa liberaalille maahanmuuttopolitiikalle, jonka airueina seuraavassa hallituksessa - anteeksi, painajaisissa - ovat demarit, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp.

Sakari: mitä on mielestäsi tehtävä? TOP3?



Itse pidin Mykkästä ('miehetär', heh) jopa ihan kohtuullisena ulkomaankauppaministerinä, mutta hänen valinta sisäministeriksi oli tietysti täysi virhe - ja ideologista taktikointia Kokoomukselta joka valinnalla lähentyi citivihreäitä äänestäjiä ja tekivät myös lisää pesäeroa turvapaikkapolitiikkaan 'arvopohjan' mukaisesti. Tämä vain osoittaa sen, että ei riitä, että ministeri voi olla ammatillisesti suhtkoht pätevä yhdellä toimialalla. Vahinkoa tulee tapahtumaan.

Turvapaikkapolitiikassa top3 voisi olla:
1) Subjektiivisen turvapaikanhakuoikeuden (taikasana 'asylum') poistaminen.
2) Laillisten humanitääristen kanavien tiukentaminen (kiintiöpakolaiset, perheenyhdistäminen, työperäinen kehitysmaa-maahanmuutto). Samalla kansalaisuusvaatimus 10 vuoteen ja muiden kansalaisuusehtojen ja pysyvän oleskeluluvan vaatimusten tiukentaminen.
3) Kansalliset hätätilapykälät ja poikkeustoimet.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Roope on 22.03.2019, 13:46:50
Quote from: Sakari Puisto on 22.03.2019, 13:20:51
Asia ei ole tuossa tiedotteessa, mutta ETK kommentoi maahanmuuttoa ulostulossaan ja tänään esitettiinkin sitten näkyvästi Hesarin uutisointi:

"Helsingin Sanomat on pyytänyt Eläketurvakeskusta (ETK) laskemaan ja kertomaan, kuinka paljon Suomeen pitäisi tulla maahanmuuttajia, jotta nykynuorten ei tarvitsisi vuonna 2050 maksaa eläkemaksuja merkittävästi enemmän kuin mitä nykyisin työssä olevat maksavat."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006043490.html?share=75765f3bb74a96ca0d0defd5a063826e

Tässä on erikseen ETK:n tiistainen raportti, ETK:n edustajan silloiset kommentit uutisissa ja sitten tämänpäiväinen laskelma Hesarissa.

ETK:n edustaja kommentoi tiistaina Ylen uutisissa maahanmuuttoa ilmeisesti toimittajan johdattelemana, sillä samana päivänä Maikkarin uutisissa hän ei puhunut mitään maahanmuutosta. Maahanmuuttoa ei mainittu ETK:n tiedotteessa, eikä sitä esitetty erityisen merkittävänä asiana myöskään ETK:n tiistaina julkaisemissa laskelmissa (https://www.etk.fi/julkaisu/lakisaateiset-elakkeet-pitkan-aikavalin-laskelmat/), joiden yhteydessä vain ohimennen todetaan maahanmuuttajien työuran jäävän kantaväestöä lyhyemmäksi ja että tulevaisuudessa yhä suurempi osa eläkkeensaajista on maahanmuuttajia. Laskelmat eivät koskeneet maahanmuuttoa.

Tämänpäiväinen laskelma Hesarissa taas oli toimituksen teettämä erillinen maahanmuuttoaiheinen tilaustyö.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 22.03.2019, 14:32:03

ETK on esittänyt aikaisemmin ihan fiksuja maahanmuuttoaiheisia laskelmia, muun muassa tämä:
https://www.etk.fi/tiedote/maahanmuuttajaryhmien-tyourissa-suuria-eroja/
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Sakari Puisto on 24.03.2019, 15:30:23

Homma - Banner!

Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Dr. Mabuse on 26.03.2019, 12:33:01
Sakarilla hyvä banner! Talousrealismi tosiaan asettaa rajat myös ideologisesti kannatetulle maahanmuutolle. Toivottavasti!

Viime päivinä on mediassa päivitelty ja pohdiskeltu PS:n vaalivideota. Helvetin hyvin tehty, mutta liberaalilehdistössä tasaisen tahallisesti väärin tulkittu. Mutta tulipahan julkisuutta!

Vähemmälle kriittiselle tarkastelulle on sen sijaan jäänyt ilmastoviikon lasten/nuorten voimakas esilletulo. Siellä sitä fasismin siemen itää! Ylen Aamu-tv:n haastattelussa nuorten ilmastopaneelin pj ja vpj esittivät aivan orwellmaisia kantoja. He vaativat mm., että KAIKKI kansalaiset on PAKOTETTAVA tekemään OIKEITA ratkaisuja elämässään. Oikeat ratkaisut määritellään tietysti  linjalla punainen-vihreä.

O tempora o mores. Onneksi PS:n ilmastopoliittinen linja ei sisällä fasistisia elementtejä!
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: ikuturso on 04.04.2019, 10:15:32
Nyt täytyy sanoa, että minua on hieman närästänyt ehdokas Puiston vaalimainonta.

Valtatie 12 on moottoriliikennetie Linnainmaan ja Kangasalan itäisen liittymän välillä, ja sen varrelle on ripoteltu Puiston mainoksia. Joku JOCKA tai muukin on tämän tyhjän baanan keksinyt.

Minä motoristina ja paljon autoilevana en pidä tästä, koska noita mainoksia ei kykene tuonne jättämään rikkomatta tieliikennelakia ja -asetusta. Moottoriliikennetiellä pysähtyminen ja jalankulku tiealueella on laissa kielletty.

QuoteAjoneuvon saa pysäyttää tai pysäköidä vain erityisesti osoitetulle pysäköintipaikalle tai levähdysalueelle. Ajoneuvon saa pysäyttää linja-auton pysäkille noudattaen, mitä merkkien 531 ja 532 kohdalla on säädetty.

...


Edellä 4-7 §:ssä olevia säännöksiä on soveltuvin osin noudatettava myös liikenteessä moottoriliikennetiellä sekä sen liittymä ja erkanemistiellä.


Mitä 4-8 §:ssä on säädetty, ei koske erityisiä valomerkkejä antavaa hälytysajoneuvoa eikä tienpitäjän pakottavista syistä erityisin ehdoin sallimaa tilapäistä liikennettä.

Tienpidossa tai vastaavassa tiellä tai sen vieressä tehtävässä työssä käytettävän ajoneuvon kuljettaja saa poiketa 4-8 §:n säännöksistä olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja tarpeellista varovaisuutta noudattaen.

Liikennevalvonnassa tai poliisin virkatehtävässä käytettävän ajoneuvon saa 6 §:n 2 momentin säännösten estämättä tilapäisesti pysäyttää tai pysäköidä tehtävän vaatimalla tavalla edellyttäen, ettei liikennettä ilmeisesti vaaranneta.

Vaalimainoksen taputtelu turpeeseen ei ole tienpidollista työtä eikä hälytystehtävä. Veikkaan että mainoksia sinne taputellut henkilö ei ollut suorittanut Tieturva 1 tai 2 koulutusta, eikä käyttänyt ajoneuvon katolla keltaista vilkkua mainoksia laittaessaan.

Tuolla tieosuudella olen viimeksi nähnyt jalankulkijoita, kun Kaivannon vastaanottokeskuksen syrjäisyyteen pettyneet asukit tallustelivat tien vartta ryhminä Tampereelle diskovalojen sykkeeseen. Ei kannattaisi liikennesääntöjen ymmärryksessä vajota samalle tasolle.

-i-
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Kari Kinnunen on 04.04.2019, 10:52:45
Juu, onhan noita ollut ihan vilkkaana aikanakin ahkerien vaalityöläisten pakuja moottoritien pientareella parkissa. En suosittelisi. Jotain sattuu, niin se on paku paperia kun likemmän kahdeksankytä tonnia ajaa yli.

Siihen on ihan syy, miksi moottoritiellä ei saa pysähtyä.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: ikuturso on 05.04.2019, 21:35:12
Nyt oli puiston ja jockan lisäksi tullut nippu jotain a4-kokoisia lärpyköitä tuonne moottoriliikennetien tolppiin, joiden numeroista ei ilman rillejä saa ohi ajava selvää. Sitten oli yksi kaistojen välissä korokkeella keskellä valtateiden 9 ja 12 eritasoristeyksessä.

Kannattaisi tämmöisissä asioissa käyttää harkintaa. Itselleni ei vaan tulisi mieleen äänestää lainsäätäjäksi ihmistä, jonka ymmärrys tieliikennelaista on tätä tasoa. Kannattaisi pitää ne avustajat, jotka näitä sijoittelee teiden varsille, ajan tasalla.

-i-
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Punaniska on 05.04.2019, 22:11:46
Jos korvat soivat tänään, niin se johtui meistä! Pähkäilimme, ja tulimme siihen tulokseen, että olisit aivan mahtava euroedustaja. Lontoon kieli ja käytöstavat luonnistuvat, eivätkä Pyrsselin valot huumaa miestä sikinsokin.

Joten sinne sun olisi syytä tähdätä - tai olisi ollut hyvä tähdätä alun alkaenkin.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Will Rogers on 05.04.2019, 22:55:23
Quote from: ikuturso on 04.04.2019, 10:15:32
Nyt täytyy sanoa, että minua on hieman närästänyt ehdokas Puiston vaalimainonta.

Valtatie 12 on moottoriliikennetie Linnainmaan ja Kangasalan itäisen liittymän välillä, ja sen varrelle on ripoteltu Puiston mainoksia. Joku JOCKA tai muukin on tämän tyhjän baanan keksinyt.

Minä motoristina ja paljon autoilevana en pidä tästä, koska noita mainoksia ei kykene tuonne jättämään rikkomatta tieliikennelakia ja -asetusta.

Valtatiellä 12 on tasan kaksi kappaletta ehdokas Puiston mainoskylttejä. Toinen on Kangasalan pääliittymästä hieman länteen päin, toinen on Pälkäneellä Aapiskukon jälkeen. Kummankaan kiinnitykseen meidän ei tarvinnut pysähtyä tai kävellä moottoriliikennetiellä, koska paikoille pääsee tien sivusta. Muiden ehdokkaiden mainostukseen en ota kantaa, mutta haukut väärää puuta tässä ketjussa.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: MurtoLujuus on 06.04.2019, 18:00:49
Numero 12 on ääneni saanut. Pari tty-kaveria oli myös antamassa ääntään Puistolle. Hyvä näin.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Dr. Mabuse on 07.04.2019, 10:10:15
Turun sanomissa rikosoikeuden professorit Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta ja Sakari Melander Helsingin yliopistosta pohtivat terrorismilainsäädäntöä. Verrattuna muihin Pohjoismaihin, tuntuu Suomessa oleva äärimmäisen haastavaa saada ketään tuomittua terrorismirikoksista. Ilmeisesti jos Raqqan hirmuteoista ei löydy henkiin jääneitä todistajia ei käräjäoikeus tuomitse ketään. Vaikka käräjäoikeudet löytäisivät jihadistin savuava Kalashnikov kädessään ja maassa 20 kuollutta ilman eloonjääneitä todistajia, ei tuomiota taitaisi tulla.

Oikeusministeriön lainsäätäjät ministeriön demoratiayksikön (sic!) valvovan slimän alla, kokoomusministerien ohjauksessa ovat tästä pitäneet huolen.

Sakari: hoida homma kotiin!
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: nimierkki on 09.04.2019, 11:59:11
Jos äänestäisin persuja, äänestäisin Puistoa.

Pirkanmaan persujen teidenvarsimainossa erottuu minusta kolme tyyppiä muista. Nurmo, Puisto ja Luoto. Nurmon kamppis minusta selvästi onnistunein. Plakaatit ovat isoja, tyypin pää heiluu suurena siellä täällä, sukunimikin näkyy hyvin. Nimi ja naama jää mieleen. Puistollakin on riittävän isoja kylttejä, mutta sommittelu ei minusta ole yhtä onnistunut. Pitäisi saada naama ja teksti isommaksi.

Luodon kuvia on myös aika paljon, mutta ne ovat liian pieniä, ja niissä on kokovartalokuva! Se ei ole onnistunut ratkaisu noin pieneen julisteeseen valtateiden varsille.

Kokoomuksen Ojares hoitaa homman kaikkein tehokkaimmin, sen naama loistaa joka paikassa.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: risto on 09.04.2019, 12:03:22
Quote from: nimierkki on 09.04.2019, 11:59:11
Jos äänestäisin persuja, äänestäisin Puistoa.

Pirkanmaan persujen teidenvarsimainossa erottuu minusta kolme tyyppiä muista. Nurmo, Puisto ja Luoto. Nurmon kamppis minusta selvästi onnistunein. Plakaatit ovat isoja, tyypin pää heiluu suurena siellä täällä, sukunimikin näkyy hyvin. Nimi ja naama jää mieleen. Puistollakin on riittävän isoja kylttejä, mutta sommittelu ei minusta ole yhtä onnistunut. Pitäisi saada naama ja teksti isommaksi.

Luodon kuvia on myös aika paljon, mutta ne ovat liian pieniä, ja niissä on kokovartalokuva! Se ei ole onnistunut ratkaisu noin pieneen julisteeseen valtateiden varsille.

Kokoomuksen Ojares hoitaa homman kaikkein tehokkaimmin, sen naama loistaa joka paikassa.

Ojareksesta oli jokin ihmisenkin näköinen mainos, mutta useimmissa mainoksissa on vastenmielisen itseriittoinen irvistys naamalla.

Muuten meillä on ihan samanlaisia ajatuksia näistä vaalimainoksista.

Noin muuten, mitä kummaa sitten ajattelit Pirkanmaalla äänestää kuin PS:ää? Kokoomuksen Jockaa? Ei taida päästä edes läpi.
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: nimierkki on 09.04.2019, 13:50:09
Quote from: risto on 09.04.2019, 12:03:22
Ojareksesta oli jokin ihmisenkin näköinen mainos, mutta useimmissa mainoksissa on vastenmielisen itseriittoinen irvistys naamalla.

Muuten meillä on ihan samanlaisia ajatuksia näistä vaalimainoksista.

Noin muuten, mitä kummaa sitten ajattelit Pirkanmaalla äänestää kuin PS:ää? Kokoomuksen Jockaa? Ei taida päästä edes läpi.

Ojareksella on aavistuksen hassu naama, irvistyksen on kai tarkoitus olla hymy? Mutta pointti on se, että Ojares saa parhaiten näkyvyyttä noilla julisteillaan. Tyypin naama ja nimi jäävät taatusti autoilevan kansan mieleen.

Itse äänestin jo vasemmistoliittolaista. Ehdokas tajuaa luonnonsuojelusta ja luonnon monimuotoisuudesta, vastustaa metsien pinta-alaveroa, arvostaa yrittäjiä jne. Ehdokkaani ei mene läpi, käytännössä olen avittamassa Anna Kontulaa eduskuntaan, mikä on ihan fine. Mieluimmin Kontula kuin tietyt persut.

Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: ikuturso on 10.04.2019, 20:01:50
Quote from: Will Rogers on 05.04.2019, 22:55:23Kummankaan kiinnitykseen meidän ei tarvinnut pysähtyä tai kävellä moottoriliikennetiellä, koska paikoille pääsee tien sivusta. Muiden ehdokkaiden mainostukseen en ota kantaa, mutta haukut väärää puuta tässä ketjussa.

Moottoriliikennetien tiealueella ei saa kulkea jalan vaikka siihen pientareelle putoaisi avaruudesta. Lisäksi Liikennevirasto on julkaissut ohjeistuksen vaalimainonnasta:

QuoteMoottori- ja moottoriliikenneteiden varteen sekä rautatiealueelle tilapäisiä vaalimainoksia ei saa sijoittaa ollenkaan.

Lisäksi tuo mainos on rampin päässä:
QuoteVaalimainosta ei saa sijoittaa liittymäalueelle, mukaan lukien eritasoliittymien rampit ja ramppien sisällä olevat alueet sekä kiertoliittymien alueet, eikä alle 100 metrin etäisyydelle toisen maantien tai kadun liittymästä.

Lähde:
https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/2017_Ohje_vaalimainosten_sijoittamisesta_liikennevaylien_varrelle.pdf (https://julkaisut.vayla.fi/pdf8/2017_Ohje_vaalimainosten_sijoittamisesta_liikennevaylien_varrelle.pdf)

Pirkanmaalla on Väyläviraston tilaston mukaan 5 208 kilometriä tieverkkoa, josta vain 108 kilometriä on moottori- tai moottoriliikennetietä. Siellä on sallittujakin paikkoja aika monta kilometriä.

Tukihenkilö ottaa vaan lusikan kauniiseen käteen. Kritiikki on aiheellista. Aina voi toki väittää vastaan.

Minä nyt vaan olen sitä mieltä, että jos asiat voi tehdä helposti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, miksi suotta venyttää lakia ja vielä inttää olevansa oikeassa?

Olen itse ollut saman tilanteen edessä pohtimassa missä saa mainostaa ja missä ei. Asia oli helppo selvittää ja toimia lakien ja ohjeistusten mukaisesti.

-i-
Title: Vs: Sakari Puisto - poliittinen suunnittelija ja Tampereen valtuutettu - ehdokas 2019
Post by: Herra Vapaus on 15.04.2019, 03:10:42
Onnittelut onnistuneesta vaalikampanjasta! Oli miellyttävää huomata, että eduskunta saa uuden edustajan, jonka arvomaailman pystyn myös itse allekirjoittamaan. Itse en vaalimainoksiisi törmännyt vaan tein valintani järkipohjalta vertaillessani PS:n ehdokkaita. 4824 on kuitenkin erittäin kunnioitettava saavutuus. Joten tästä lienee hyvä jatkaa.