Nuorukaiset...
QuoteKahdeksan nuorta raiskasi 13-vuotiaan maauimalan lähellä Saksassa ja videoi teot
Nuorukaisista kuusi istuu tutkintavankeudessa, kaksi on pakosalla.
Kahdeksaa nuorta epäillään 13-vuotiaan tytön raiskauksesta Nordrhein-Westfalenin osavaltion Velbertissä, Länsi-Saksassa. Nuoret ovat myös videokuvanneet teot kännykkäkameralla.
Wuppertalin syyttäjäviraston edustajan mukaan epäillyistä kuusi istuu tutkintavankeudessa. He ovat iältään 14-16-vuotiaita. Kaksi muuta epäiltyä on pakosalla. Bild-lehden mukaan he saattavat olla nyt ulkomailla.
Rikos tehtiin jo huhtikuun 21. päivänä maauimalan läheisessä metsikössä. WAZ kertoi törkeästä seksuaalirikoksesta, josta poliisi ei ollut aiemmin tiedottanut.
Uhri on erittäin traumatisoinut tapahtuneen vuoksi, Der Westen kirjoittaa. Viranomaisten mukaan asiasta ei ole tiedotettu julkisuuteen, jotta nuoria sekä syvästi traumatisoitua uhria voitaisiin suojella.
Bild-lehden tietojen mukaan nuorisojoukko olisi kotoisin Bulgariasta. Tyttö oli paikalla ystävättärensä kanssa, ja pojat olivat lähennelleet häntä jo maauimalassa. Tyttö lähti uimapaikasta kotia kohti kuuden aikaan illalla, ja nuoret hyökkäsivät hänen kimppuunsa metsikössä.
Wuppertalin syyttäjänvirasto kutsuu tekoa "erittäin vakavaksi seksuaalirikokseksi". Epäilyn mukaan kaksi päätekijää raiskasi tytön, kun muut katselivat ja kuvasivat.
Tämän jälkeen tekijät kiskoivat uhrin metsikön läpi mukanaan moottoritiesillalle, missä he raiskasivat hänet uudelleen.
- Kännykkävideo on edelleen rikosteknisessä tutkinnassa. Pakosalla olevat henkilöt on tunnistettu. Tekijöiden tarkan osallisuuden tutkinta jatkuu yhä, syyttäjä Wolf-Tilman Baumert kertoi Bildille.
NINA DALE
[email protected]
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201806132201010351_ul.shtml
Viitaten ylläolevaan, nämä nuorukaiset ovat bulgarialaisia - tai ainakin bulgarian kansalaisia.
Edit: kas, IL on kertonut taustoista. Enpäs ensin huomannut.
https://www.express.de/duesseldorf/ueberfall-im-wald-acht-jugendliche-missbrauchen-13-jaehrige-in-velbert-und-filmen-tat-30609250
Jokainen tällainen kuvottava teko on askel siihen suuntaan, että kansat alkavat puolustaa oikeuttaan turvalliseen elämään.
Saksassa ei ole kulunut ihmisikääkään siitä, kun kaikki nämä bulgaarit olisivat päätyneet hirteen, kiväärikomppanian eteen tai giljotiiniin. Saksa on kuin nukkuva karhu, jota idiootit nyt tuuppivat.
Wrd:n mukaan (https://www1.wdr.de/nachrichten/rheinland/schwere-vergewaltigung-velbert-100.html) epäillyt asuvat samalla paikkakunnalla, Velbert, kuin uhri, mutta eivät ole Saksan kansalaisia, Bildin mukaan (https://www.bild.de/regional/duesseldorf/sexualstraftat/acht-jugendliche-sollen-maedchen-missbraucht-haben-55985038.bild.html) siis Bulgariasta lähtöisin. Sen enempää epäiltyjen taustasta ei ole kerrottu. Kansainvälinen etsintäkuulutus on annettu vapaana liikkuvista epäillyistä. Ulkomaalaisten tekemät joukkoraiskaukset näyttävät olevan yhä yleisempiä. Lieneekö monikulttuurisuuden ja ulkomaalaisten ihmisoikeuksien korostamisen seurausta, että kantaväestö ei ole turvassa omassa maassaan? Sääliksi käy uhria, mutta mitä on tehtävissä näiden estämiseksi?
Annamari Sipilän mielipide kuukauden takaisesta Bogomoloff-tapauksesta:
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005676622.html
QuoteMiesten liikkuminen ryhmissä pitäisi kieltää
- -
Miesten epämääräinen liikuskeleminen ryhmissä enteilee yleensä jotain pahaa. Kaksi miestä nyt vielä menee, etenkin jos he kantavat onkivapoja tai sulkapallomailoja tai tomaatintaimia tai työntävät yhdessä lastenrattaita.
Suuremman miesryhmän kokoontuminen herättää heti epäluuloja: Mitä ikävää onkaan tekeillä? Tarvitaanko pian poliisia vai ambulanssi?
Suomalaiseen mieskuvaan kuuluu, että mies tekee eikä vain ole. Ja vaikka mies ei joka hetki jotain tekisikään, ei hän ainakaan tuhlaa aikaansa toisten miesten kanssa rantapusikoissa maleksien. Jos miehelle tulee tarve tuhlata aikaansa rantapusikoissa, tekee hän sen yksin ja hiljaa omassa rannassaan, poissa muiden katseilta.
NAISILLE on eri säännöt. Kolmen naisen ryhmä ei ajatuksenakaan uhkaa ketään. Saa olla suurempikin kokoontuminen.
Kukaan ei hätkähdä, jos törmää puistossa ilman järkevää syytä liikkuviin naisiin. Naiset ovat siellä todennäköisesti keräämässä kasveja lankavärjäyksiään varten tai pitämässä kepparipiirin suunnittelukokousta tai muuten vain tunnelmoimassa kevätiltaa. Yksi naiseuden harvoista suurista eduista on se, että kukaan ei edellytä naisen olemiselle järkevän tuntuista syytä. Saa olla oma tyhjä itsensä.
Koska toimettomien miesten joukkomaleksiminen on kautta historian enteillyt pahaa, pitäisi miesten liikkuminen ryhmissä kieltää. Miesryhmät ovat uhka niin toisilleen kuin naisillekin. Joko miehet ovat matkalla murtokeikalle tai ahdistelemaan naisia tai – jos heillä on puvut päällä – pätemään all male -paneeliin ja nostamaan toistensa palkkoja.
On miehen omaksi hyväksi pysyä kotona puuhastelemassa jotain järkevää. Ilman järkevää syytää liikkeellä olevat miesryhmät maskuloivat kaupunkikuvan, mikä kaventaa naisten ja säyseästi yksin tai pareittain liikkuvien miesten tilaa. Järkevintä olisi lanseerata miespassit, ja panna kotiintuloajat kello kuudeksi.
Tämä lienee yllättävän monen ns. suvakkinaisen suosima ajatus: syy on sukupuolessa eli pojissa ja miehissä, samoin kuin patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja poikien kasvatuksessa.
Nainen saa suhtautua stereotyyppisesti mihin tahansa miesjoukkoon. Mutta jos tummaihoisten miesten katupartio pelottaa niin se on äärimmäistä rasismia ja muukalaisvihaa.