"Haluatko tietää mistä islamissa on kyse? Haluatko tietää mitä islamilaisen yhteiskunnan sisällä tapahtuu niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa?
Miksi Suomessa ja Euroopassa toistetaan samoja virheitä kuin lähtömaissa?
Miksi kukaan ei kuuntele varoituksia?
Uskonvapaus on ongelmana islamin sisällä ja nyt se on myös Suomen ja muun Euroopan ongelma. Tästä ja monesta muusta vaietusta asiasta tulevat nyt kertomaan MENA-alueelta saapuneet maahanmuuttajat, joista osa on muslimeja, osa entisiä muslimeja ja toiset taas ovat eläneet tuossa kulttuurissa kafiirina, alistettuina toisen luokan kansalaisina. Heitä eivät ole kuunnelleet ne tahot, joilla on mahdollisuus toimia asioiden korjaamiseksi. Nyt he ovat valmiina laittamaan henkensä peliin saadakseen äänensä kuuluuviin.
Kansallismielisten Liittouma järjestää 26.05.2018 Wake Up Finland –puhujatilaisuuden, jossa nämä maahanmuuttajataustaiset henkilöt nousevat lavalle ja puhuvat suunsa puhtaaksi islamin aiheuttamasta uhasta Suomelle ja muulle Euroopalle ja tekevät selväksi, että uhka on todellinen, eikä kyse ole vain nk. islamofobiasta.
Pääsyliput tilaisuuteen myydään osallistujalistalle valituille ja heille ilmoitetaan erikseen tapahtuman tarkempi sijainti. Ovet avataan kello 17:00 ja tapahtuma alkaa kello 18:00. Tapahtumaa varten on varattu aikaa 2-3 tuntia.
Kiinnitämme erityisesti huomiota tapahtuman puhujien ja yleisön turvallisuuteen sekä heidän yksityisyydensuojaansa. Tämän vuoksi paikalle saapuvilta edellytetään henkilöllisyystodistuksen esittämistä ja samalla suoritetaan myös turvatarkastus. Tilaisuudessa on kaikenlainen kuvaaminen ja äänen taltiointi kielletty, eikä myöskään mediaa päästetä paikalle.
Ilmoittautumisohjeet saat pyytämällä sähköpostitse osoitteesta:
[email protected]Kun lähetät sähköpostia, mainitse ensimmäisessä viestissäsi koko nimesi ja asuinpaikkakuntasi.
Mikäli et ole ns. "tunnettu henkilö", tarvitset osallistuaksesi suosittelijan. Muista mainita myös mahdollinen suosittelijasi.
Wake Up Finland! Nyt on aika herätä.
English translation will be soon available!"
Tietoa tullee lisää lähiaikoina. Jos tilaisuus on vakavasti otettava, menen.
https://www.facebook.com/events/1202575956545195/
Eikös tämä ole soosoo-poppoon liepeillä pyörivä ompeluseuraviritys, josta ovat vissiin vuoden höpisseet.
QuoteKiinnitämme erityisesti huomiota tapahtuman puhujien ja yleisön turvallisuuteen sekä heidän yksityisyydensuojaansa. Tämän vuoksi paikalle saapuvilta edellytetään henkilöllisyystodistuksen esittämistä ja samalla suoritetaan myös turvatarkastus. Tilaisuudessa on kaikenlainen kuvaaminen ja äänen taltiointi kielletty, eikä myöskään mediaa päästetä paikalle.
Ilmoittautumisohjeet saat pyytämällä sähköpostitse osoitteesta: [email protected]
Kun lähetät sähköpostia, mainitse ensimmäisessä viestissäsi koko nimesi ja asuinpaikkakuntasi.
Mikäli et ole ns. "tunnettu henkilö", tarvitset osallistuaksesi suosittelijan. Muista mainita myös mahdollinen suosittelijasi.
Niin, lähetä boldatut tiedot tuntemattomalle vastaanottajalle, joka käyttää itsestään rekisteröimätöntä sanaparia ilmaissähköpostiosoitteeseen. :roll:
Joo, tämähän voi olla varisten kepponen. Aika näyttää.
"Haluatko tietää...."
No varmaan monikin haluaisi tietää, mutta tietämättömäksi jäämme, kun järjestetään noin salaseuramainen tilaisuus, johon vain harva ja valittu pääsee osallistumaan. Tuo salaseuramaisuus tekee sen että tilaisuus jää yleisellä tasolla merkityksettömäksi, se jää pienen piirin puuhasteluksi.
Tähänkö tämä nyt menee, että turvallisuusseikkojen ylikorostamisen takia aletaan enemmänkin järjestämään näitä salaseuramaisia tilaisuuksia? Provosoivasti voisi sanoa että se on pohjimmiltaan pelkuruutta, vaikka näennäisesti rationaalisin syin perustellaan tilaisuuksien suljettua muotoa.
Lenin — 'The best way to control the opposition is to lead it ourselves.'
Quote from: Punaniska on 17.04.2018, 18:57:07
Joo, tämähän voi olla varisten kepponen. Aika näyttää.
Hyvä pointti. Uskaltaako tuonne omia yhteystietojaan laittaa, kun ei ole mitään tietoa järjestäjästä... Kuka tai ketkä ovat tämän Kansallimielisten liittouma takana? Nevähöörd
Quote from: JDwg on 17.04.2018, 19:30:11
Quote from: Punaniska on 17.04.2018, 18:57:07
Joo, tämähän voi olla varisten kepponen. Aika näyttää.
Hyvä pointti. Uskaltaako tuonne omia yhteystietojaan laittaa, kun ei ole mitään tietoa järjestäjästä... Kuka tai ketkä ovat tämän Kansallimielisten liittouma takana? Nevähöörd
Ehkä tämä kuva selittää.
Tässä taitais nyt järjestäjät itse tarvita tunnettuja suosittelijoita.
Ja vaikka tämä.
https://www.youtube.com/watch?v=vIXYaRwmhHM
En välttämättä tästä tiedä, mutta nyt on paisumassa kansallismielisyyden tiimoille erilaisia joukkioita, jotka yrittävät rahastaa meitä epätoivoisia ja huolestuneita kansalaisia.
Esimerkiksi jotkut striimaukset, joissa kuvataa mölisevää ukkolaumaa jollain parkkipaikalla ja jengi suoltaa vähiä rahoja tueksi netin kautta seuratessaan.
Viimeisin aika härski oli MV-Median Juha, joka väsyneenä ja valmistautumatta jahkasi vanhoja itsestäänselvyyksiä ja rahaa klikkailtiin kaksin käsin.
Se on aina ikävä sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita, kun usein tulee paskaa niskaa niiltä, jotka eivät halua uskoa totuutta. Ei se mitään. ;D
Edit:lisätty vanha kuva asiaan liittyen.
Helsingissä järjestetään 26.05.2018 klo 17 Wake Up Finland! -puhujatilaisuus. Kyseisessä tilaisuudessa on tarjolla tärkeää asiaa etenkin suomalaisille kristityille.
Uskonvapaus on ongelmana islamin sisällä ja nyt se on myös Suomen ja muun Euroopan ongelma. Tästä ja monesta muusta vaietusta asiasta tulevat nyt kertomaan MENA-alueelta saapuneet maahanmuuttajat, joista osa on muslimeja, osa entisiä muslimeja ja toiset taas ovat eläneet tuossa kulttuurissa kafiirina, alistettuina toisen luokan kansalaisina. Heitä eivät ole kuunnelleet ne tahot, joilla on mahdollisuus toimia asioiden korjaamiseksi. Nyt he ovat valmiina laittamaan henkensä peliin saadakseen äänensä kuuluuviin.
Tilaisuuden järjestäjinä toimii Kansallismielisten liittouma, mikä saattaa luoda joillekin kuvan rasistisesta isojen pahojen äärioikeistolaisten öyhötyksestä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on tilaisuus, jossa annetaan puheenvuoro maahanmuuttajille, jotka ovat itse eläneet islamin kanssa.
Tilaisuuden tapahtumasivulta löytyy tarkempaa tietoa:
https://www.facebook.com/events/1202575956545195/ (https://www.facebook.com/events/1202575956545195/)
Tilaisuuden mainosvideo, jossa on puhujaesittelyssä Arvin Adriyan, iranilainen kirjailija ja Executive comittee of the Iranian Renaissance Movement:n jäsen:
https://www.youtube.com/watch?v=uV32s5VVfoM (https://www.youtube.com/watch?v=uV32s5VVfoM)
Quote from: Punaniska on 17.04.2018, 18:57:07
Joo, tämähän voi olla varisten kepponen. Aika näyttää.
Ei ole. Ihan asiamiehet taustalla. Pääasia on tilaisuuden striimaamisessa, mutta paikallekin voi mennä tapamaan väkeä IRL.
Quote from: vihapuhegeneraattori on 13.05.2018, 23:36:35
Quote from: Punaniska on 17.04.2018, 18:57:07
Joo, tämähän voi olla varisten kepponen. Aika näyttää.
Ei ole. Ihan asiamiehet taustalla. Pääasia on tilaisuuden striimaamisessa, mutta paikallekin voi mennä tapamaan väkeä IRL.
Tiedätkö näitä asiamiehiä? Näyttää kyllä siltä, että laardiperse nousee, ja kohti Statia 8)
Rebel Migrant saapumassa paikalle? Tämähän on asiallinen tyyppi.
No, asiallisuudesta(ni) tiedä, mutta itse olen tuolla edustamassa järjestävää tahoa, luultavimmin liitteen paita päälläni.
Eiköhän Junes ole kameroineen paikalla taas joten tilaisuutta voi seurata ihan kotoa käsin.
Quote from: -PPT- on 14.05.2018, 23:29:25
Eiköhän Junes ole kameroineen paikalla taas joten tilaisuutta voi seurata ihan kotoa käsin.
En tiedä Juneksen tulemisesta, mutta järjestäjä kuvaa tilaisuuden, muilta osin tilaisuudessa on kuvauskielto.
Juuh, tulossa ollaan. Markkinointi ei mennyt ehkä ihan putkeen, mutta uskon, että tulee hyvä tilaisuus. Ja asiasta.
Mitä tälle kävi? Kiinnostiko ketään?
Quote from: kenelek on 26.05.2018, 16:45:11
Mitä tälle kävi? Kiinnostiko ketään?
Samaa kysyn; oliko onnistunut tilaisuus?
Jos tilaisuutta ei järjestetty, saa tästä linkistä tietää mitä on islam:
https://www.youtube.com/watch?v=3ePX5T43PTs
QuoteKokkolan Kampushallin Rajat on rakkautta tilaisuus - islamin valhe
Hep, osallistuin. :-* Tilaisuus oli järjestetty kaupunginosassa, jonka itse ainakin noteeraan vihervasemmistolaiseksi kuplaksi, mutta onneksi maailmakin oli kylässä, joten anarkoja ja muita pellejä ei näkynyt. Tilaisuus oli lisäksi pysynyt hyvin salassa eikä Piffillä tunnuttu tietävän tilaisuudesta mitään, eivät ainakaan asiasta keskustelleet foorumillaan, mitä itse sitä seurasin. Sen kummemmin en aio tässä paikkaa täsmentää, kun en tiedä miten tarkasti vuokratut tilat halutaan pitää salassa mahdollisia tulevia tilaisuuksia silmällä pitäen.
Ovet aukesi vähän ennen viittä ja tilaisuus alkoi viideltä kahvitteluilla ja pikkupurtavalla. Tarjoilut oli yllättävän hyvät, ottaen huomioon, että sisäänpääsylippu maksoi 18e ja kenties puhujillekin on jokin korvaus maksettu. Puheet alkoivat kuudelta ja puhujiksi paikanpäälle oli saatu Arvin Adriyan (jonka kirjan:" Prespectives on Teamwork" paikanpäältä ostin), sekä Alex Karkonen alias Rebel Migrant. Molemmat puhujat olivat erinomaisia ja aiheet ainakin itselleni mielenkiintoisia, jos ei jopa inspiroivia. Puheet käsittelivät Islamia nojaten puhujien omaan kokemukseen siitä ja islamista noin yleensä. Puheissa päästiin piirtämään vähän kuvaa myös tulevaisuudesta, mikäli Islamin invaasioon ei Suomessa puututa. Paikalla olleista kaikki varmasti tiesivät jo ennalta mitä Islam on ja mihin se johtaa, joten siinä mielessä ei mitään uutta puheissa ollut. Puheiden viesti oli kuitenkin selvä - Suomen kohdalla peli ei ole vielä menetetty, mutta toimeen on tartuttava heti. Islamissa ei ole kultaista keskitietä. Alex Karkonen oli jopa sitä mieltä, että koko Islam tulisi kriminalisoida.
Etenkin Alex Karkosen loppupuheenvuoro oli kyllä aivan huikean hieno ja olin vaikuttunut. Adriyan ja Alexin kaltaisia ihmisiä tarvittaisiin iso joukko lisää taistelussa haittamaahanmuuttoa vastaan. Puheet päättyivät n. kahdeksan aikaan, jolloin kysymyksille jäi aikaa puolisen tuntia ja tilaisuus päättyi klo 20.30. Kysymyksiä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta valitettavasti niitä ei tilaisuudessa ehditty kaikkia käymään läpi, koska aika loppui kesken. Tilaisuuden järjestäjät eivät olleet ilmeisesti huomioineet, että tilat oli varattu tapahtuman käyttöön klo.21 asti, mutta ne tulee olla myös siivottuna siihen mennessä, joten jäi vaikutelma, että tästä siivousasiasta johtuen, aikaa kysymyksille leikattiin puolella tunnilla. Jatkot olisi ollut tarjolla jossain Espoossa, mutta ne jätin itse tällä kertaa väliin.
Kuulijakuntaa tapahtumaan tuli ehkä noin +/- 40, joten tilaisuutena tämä oli huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Tiinan ja Juneksen Awakening ja siinä mielessä kuulijakunnan osallistujamäärässä näkyi se, että tilaisuutta markkinoitiin suljettuna tapahtumana, jossa tuli olla jotenkin "piireissä" tunnettu tai piti olla suosittelija. Itse en ole "piireistä" tai muustakaan tunnettu, eikä minulla ollut käyttää suosittelijaa ja silti minut hyväksyttiin osallistumaan, joten kriteereitä osallistumiselle olisi voitu avaa vielä paremmin ja tilaisuutta markkinoida paremmin. Tämä siis, jos paikalle oli tarkoitus saada ylipäätään enemmän kuulijoita, kuin siellä oli. Sääli sinänsä, koska puheet todella olivat hyviä ja mielenkiintoisia ja mielestäni ne olisivat ansainneet laajemman kuulijakunnan. Eikö tämän kaltaisien tilaisuuksien tarkoituksena ole nimenomaa tiedon välittäminen ja ehkä verkostoituminenkin?
Kaiken kaikkiaan annan tapahtumalle kiitettävän arvosanan ja kokonaisuutena se oli erittäin onnistunut. Tilaisuudessa oli lämmin ja hyvä tunnelma. Osallistuisin enemmän, kuin mielelläni uudestaankin. Tilaisuuden valkokankaalla väläyteltiin muuten tietoa, että uusi tapahtuma olisi tulossa keväällä 2019? Iso kiitos tapahtuman järjestäjille. :)
Suljettu tapahtuma ja "piireissä tunnettu tai suosittelija":
- Julkaistut kriteerit olivat muodossa, jolla mahdollistetaan vahva suodatus. Kaikiien tulijoiden taustoja tarkasteltiin etukäteen, joskaan tulija ei sitä välttämättä mistään havainnut.
Missä ollaan, mitä tulee:
- Tapahtumasta on valmisteilla leikattu video (tai kaksi). Koska mediatiimillä on muutakin tekemistä, on esimerkiksi tekstitystä varten tehtävä litterointi vielä työn alla, "kesäloma"-hommana.
- Seuraava tapahtuna on joko syksyllä, tai vasta ensi vuoden puolella, ihan jo siksi, että tämä tapahtuma saadaan videojakeluun ennen sitä.
Palaan tähän säikeeseen, kun aikataulut selkenevät (lomien jälkeen).