On mies tehnyt saman ennenkin, joten olkoot tälläinen yleisketju.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712182200611007_pi.shtml
QuoteYksi sellainen tilanne oli viime maanantaina, kun eduskunnassa käsiteltiin hallituksen ajamaa aktiivimallia, jossa työttömyysetuutta alennetaan, jos työtön ei itse ole aktiivinen. Oppositio kävi täysillä työministerin kimppuun - myös Lindströmin entiset puoluetoverit perussuomalaiset.
Lindström muistuttaa, että perussuomalaiset oli aktiivimallin takana vielä puoli vuotta sitten.
- He tietävät kaiken sen, mitä hallitusneuvotteluissa on neuvoteltu. Silloinen ja nykyinen työmies Matti Putkonen oli kanssani neuvottelemassa nimenomaan työllisyyspolitiikasta, Lindström toteaa.
- Heidän sormenjälkensä on siinä! Kuinka he kehtaavatkin jeesustella tällä aiheella?
Lindström sanoo, että kritiikki itse aktiivimallia kohtaan on oikeutettua.
- Minäkin olen sanonut rehellisesti, että ei tämä malli ole täydellinen, Siinä on ikävä riski, että ihminen, joka tekee kaikkensa, voi silti saada sanktioita.
Mutta Lindströmiä ärsyttää tapa, jolla perussuomalaiset arvostelunsa esittävät.
- He ikään kuin pesevät kätensä ja sanovat, että he eivät ole osallistuneet työllisyyspolitiikan tekemiseen millään lailla. Se on täysin höpönpöpöä!
Hallitustyöskentely on kompromisseja, jossa ei yhteisesti sovittuja asioita arvostella. Toinen saa toista ja toinen toista niissä karkeloissa.
Kyllä oppositiopuolue saa arvostella asioita, vaikka olisi hallituksessa ollessaan tuollaiseen itselleen epämieluisaan kompromissiin Kokoomuksen ja Keskustan painostuksesta suostuneetkin.
Hyvä kysymys on, kenen sormenjälkiä oli kaikkialla ennen uuden puheenjohtajan valintaa ??
Sitä voisi Lindström kysellä itseltään.
"Pihvi" Lindström ei taida itsekään muistaa, mitä hallitusohjelmassa on sovittu mm. maahanmuuton osalta.
Lindströmin viime aikaa kuvaa myös mauton uhriutuminen siitä, että hän on kokenut työtaakkaansa liian suureksi ja kuinka hän on ihan siitä sairastanut. Äärimmäisen itsekeskeistä ajatusmaailmaa. Kuuluu kuitenkin aikuisen ihmisen perustaitoihin olla haukkaamatta liian suurta palaa kakusta. Jos ei virtaa ole, niin aina voi sanoa ei. Kyllä sitä työtä on jo kansanedustajankin, tai jopa kaupunginvaltuutetunkin toimessa.
Quote from: ämpee on 17.12.2017, 16:32:28
Hyvä kysymys on, kenen sormenjälkiä oli kaikkialla ennen uuden puheenjohtajan valintaa ??
Sitä voisi Lindström kysellä itseltään.
Tämä. Muuta ei tässä tilanteessa kannata edes ajatella. Lindströmiä ei enää voi edes sanoa tyhmäksi. Täydellinen sätkynukkehan tuo on. Todennäköisesti hän vielä loppujen lopuksi loikkaa kepuloihin. #petturit #etoo
Kaikista Perussuomalaisista surkein on ollut pihvi, mies on kaikin tavoin täysin kykenemätön hoitamaan ministerintehtäviä.
Huvittavinta on, että syy on arvostelijoissa, mies ei omissa kyvyissään näe mitään puutteita, vaikka kyvyt on todella heikot.
Quote from: ISO on 17.12.2017, 16:49:16
Kaikista Perussuomalaisista surkein on ollut pihvi, mies on kaikin tavoin täysin kykenemätön hoitamaan ministerintehtäviä.
Huvittavinta on, että syy on arvostelijoissa, mies ei omissa kyvyissään näe mitään puutteita, vaikka kyvyt on todella heikot.
Ei pidä paikkaansa, surkeista surkein on Soini joka pihvin laittoi ministeriksi hyvin tietäen että miehestä ei siihen ole.
Tietääköhän Piffi itsekään millä ansioilla hänestä tuli ministeri? Tausta, osaaminen ja pätevyys ne eivät ainakaan ole.
Quote from: Micke90 on 17.12.2017, 16:41:21
"Pihvi" Lindström ei taida itsekään muistaa, mitä hallitusohjelmassa on sovittu mm. maahanmuuton osalta.
Niinpä. Kumma juttu ettei Pihvi ja muut uuvatit eivät ole vaatimassa niiden ohjelmien pilkuntarkkaa noudattamista?
Tää Lindströn on kyllä sen tason kaveri, että sille nauraminen on vähän kuin vammaiselle nauraisi. Onnea hänelle valitsemallaan tiellä.
Quote from: Viljami on 17.12.2017, 20:08:53
Tää Lindströn on kyllä sen tason kaveri, että sille nauraminen on vähän kuin vammaiselle nauraisi. Onnea hänelle valitsemallaan tiellä.
Ei Lindström ole vammainen, enkä vertaisi hänelle nauramista vammaiselle nauramiseen. Lindströmin touhut kun eivät pahemmin naurata, pikemminkin kauhistuttavat.
Jostain yhteiskunnallisesta ongelmasta se kertoo, että Lindströmin tasoinen poliitikko pääsee ministeriksi. PS sai mitä ilmeisimmin lyhyessä ajassa liikaa kannatusta ja puolueessa ainakin tuolloin ollut selkäänpuukottamisen kulttuuri takasi sen, että välttämättä kaikkein lahjakkaimmat eivät päässeet "eturiviin".
Quote from: Java on 17.12.2017, 17:56:33
Quote from: ISO on 17.12.2017, 16:49:16
Kaikista Perussuomalaisista surkein on ollut pihvi, mies on kaikin tavoin täysin kykenemätön hoitamaan ministerintehtäviä.
Huvittavinta on, että syy on arvostelijoissa, mies ei omissa kyvyissään näe mitään puutteita, vaikka kyvyt on todella heikot.
Ei pidä paikkaansa, surkeista surkein on Soini joka pihvin laittoi ministeriksi hyvin tietäen että miehestä ei siihen ole.
Jos totta puhutaan niin niistä hölmöläisistä mitä demareiden kautta on ollut aikoinaan ministereinä niin Lindström on surkeudestaan huolimatta silti keskitasoa noin SDP-ministereiden mittareilla.
Kokoomuksessakin on ollut Lindströmiä tyhmempiä ministereitä kuin myös keskustassakin.
Eli ongelma on rakenteellinen eli puolueissa etenevät monet tumpelot joille ainoa tie menestykseen on puolueen jäsenkirja.
Lindström oli persujen kansanedustajana ihan keskitasoa.
Valitettavasti vain Soini nakitti Lindströmille sekä oikeusministerin että työministerin duunin ja virkamiehet veivät Lindströmiä kuin litran mittaa.
Persut jättivät Lindströmin ihan yksin oikeusministeriön virkamiesten ja työministeriön virkamiesten kanssa kun taas kokoomus ja keskusta paimentavat kyvyttömiä ministereitään paljon tehokkaammin avustajien kautta.
Persuissa Lindströmin lisäksi myöskään Lindströmin avustajat eivät ole olleet tarpeeksi välkkyjä.
Taisi olla sipilältä vttuilua ottaa pihvi remmiin ja laittaa vielä tuplavirka.
Varmaan näki että mies tule selviämään hommistaan mitenkään mutta
ajatteli että siinä on sulle virkaa, ala tekemään.
On se vaan niin surkuhupaisaa ja kamalaa katsella ettei pahemmasta väliä.
Harmi vaan että tuosta kärsii niin moni kansalainen mutta tätä kai sitten tilattiin.
- Saat mitä tilaat -
Quote from: writer on 18.12.2017, 00:14:19
Eli ongelma on rakenteellinen eli puolueissa etenevät monet tumpelot joille ainoa tie menestykseen on puolueen jäsenkirja.
Olennaista lienee kuuliaisuus, ei niinkään osaaminen. Varsinkin tuollainen työministeri, yksi toisensa jälkeen tekee päätöksiä jotka lisää työttömyyttä, minkä luultavasti suurin osa ymmärtääkin, kuuliaisuuttahan siinä tarvitaan ettei ala sooloilemaan ja vähentämään sitä, erinäisille yhdistyksille ja yrityksille rahan kanavoimisen sijaan.
"Aivoton kritisointi" on oksymoron, sillä kritiikki edellyttää aivotoimintaa.
Son pihvin oltava kuten sanotaan, eikös siinä alkuunsa ollut vähän jälki-istuntoa ja sipilän puhuttelu
kun teki tyhmyyksiä?
Lindsröm sinne tai tänne, en viitsi edes perehtyä asiaan, mutta tässä tai muussa yhteydessä pettymyksekseni sanottakoon, että näyttää siltä, että perus-perussuomalaiset on enimmältä osalta potkittu pois puolueesta. Kuten toisessa yhteydessä mainitsemani Terhi Kiemunki (yksityiskohtia tapauksesta kuitenkaan tuntematta).
Muoto- ja aivovammaiset ja muut suurimmista rotista useimmat ovat jo jättäneet uppoavan laivan, mutta jotkut näistä ovat jääneet vielä täydentämään tuhoa ja hajaannusta.
Syvä osanottoni niille, jotka vielä uskovat Perussuomalaiseen puolueeseen! Olipa kerran....