Hommaforum Testi

HOMMAN POLIITTINEN SIIPI => Puolueet ja kansalaisvaikuttaminen => Perussuomalaiset => Topic started by: Rauli on 23.11.2017, 19:18:17

Title: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Rauli on 23.11.2017, 19:18:17
Quote"Puolue jakaantuu entistä selkeämmin Pohjanmaalla"

[...]

Perussuomalaisten piiriä kahden vuoden ajan johtanut Raimo Vistbacka jättää puheenjohtajuuden. Hän perustelee päätöstään kolmella politiikalle uhratulla vuosikymmenellä.
[...]
Perussuomalaisten kesä ja syksy on ollut vaiherikas kesäkuun puoluekokouksen jälkeen, sen Vistbacka myöntää. Media ei jättänyt sen kummemmin puoluetta kuin häntä itseäänkään rauhaan.

– Kesä oli raskas, kun erityisesti iltapäivälehdet vuoron perään tekivät toinen toistaan kovempia otsikoita, vaikka jutuissa ei ollut mitään sisältöä, hän sanoo.

Tilanne ei ole rauhoittunut vieläkään, ja Vistbacka sanoo saavansa yhteydenottoja säännöllisesti. Haastatteluihin hän ei kuitenkaan ole suostunut.

– Petyin niin pahoin. Jutut olivat aika tavalla väritettyjä, hän sanoo.

Puolueen jakautumisesta käytävästä keskustelusta Vistbacka löytää paljon sellaista, joka ei hänen mukaansa pidä paikkaansa.

– Kaikki tiedot ovat lähtöisin yhdeltä ainoalta henkilöltä. Minä en ainakaan kuullut etukäteen mitään, ja väitän, että jos jotain todellisia suunnitelmia olisi ollut, uskoisin, että niistä olisi minulle ainakin vihjailtu, Timo Soinin lähipiiriin kuuluva mies toteaa.

Vistbacka huomauttaa, että tiedossa sen sijaan oli se työ, jota Suomen Sisun puolella oli tehty puoluekokousta varten jo pitkään.

– Meidän kenttäväki ei kuitenkaan uskonut, että kokoukseen tulee niin paljon sitä porukkaa, hän toteaa.

Vistbacka uskoo, että puolue jakautuu myös Pohjanmaan piirissä nykyistä selkeämmin.

–Näppituntuma on sellainen. Riippuu paljon siitä, miten valittava puheenjohtaja saa pidettyä langat käsissään, ja miten aktiivit kirjoittajat lähtevät toimimaan.

Vistbacka jatkaa poliittista uraansa Alajärven valtuustossa rivijäsenenä. Hän kuuluu myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitukseen.

https://www.ilkka.fi/tilaajalle/maakunta/raimo-vistbacka-j%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4-perussuomalaisten-piirin-puolue-jakaantuu-entist%C3%A4-selke%C3%A4mmin-pohjanmaalla-1.2460319 (https://www.ilkka.fi/tilaajalle/maakunta/raimo-vistbacka-j%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4-perussuomalaisten-piirin-puolue-jakaantuu-entist%C3%A4-selke%C3%A4mmin-pohjanmaalla-1.2460319)

Henkilökohtaisesti en olisi pitänyt pahana, jos Vistbacka olisi saman tien jättänyt myös perussuomalaisen puolueen.

Ja mitä aktiivisiin kirjoittajiin tulee, niin täällähän meitä riittää ;D
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: ISO on 23.11.2017, 19:28:21
Vistbacka on täysverinen idiootti.

Hyvä että lähti, sais samantien lähteä Perussuomalaisistakin lopullisesti, mutta se taitaa jäädä toiveeksi.

Soinin kätyri, mutta niin selkärangaton ettei lähde koska menettäis ison kasan rahaa. Tyypillinen soinilainen seteliselkärankainen liero.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Ant.v2 on 24.11.2017, 11:31:03
Vistbacka ilmeisesti laski, ettei hänellä ollut kannatusta piirin puheenjohtajaksi, mikä lieneekin totta.

Joka tapauksessa hän on Soinin mies ja Halla-ahoa hän vastustaa. Vistbacka todennäköisesti eroaa puolueesta seuraavien maakunta- tai eduskuntavaalien kynnyksellä. Ilkat ja vastaavat tästä sitten ainakin uutisoivat siinä yhteisessä toivossa, että tällä olisi vaikutusta perussuomalaisten kannatukseen.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Jaksuhali on 24.11.2017, 11:34:12
^Tekee Soinit, eli ei lähde häviämään vaalia, vaan ruikuttaa lehdistölle. Luultavasti sanoo vielä, että olisi voittanut jos olisi lähtenyt kisaan mukaan :D
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Histon on 24.11.2017, 11:41:54
Miksi ihmeessä Vistbackan annetaan jatkaa myyräntyötä puolueessa? Jo pelkästään kommentti tukisäätiön rahojen muilutuksesta sinisille olisi riittävä, puoluetta vahingoittava syy potkuihin:https://www.aamulehti.fi/kotimaa/perussuomalaisten-perustaja-vistbacka-saatio-voi-rahoittaa-uutta-ryhmaa-200204997/
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Uuno Nuivanen on 24.11.2017, 12:46:09
Ehkä hänet halutaan mieluummin pitää teltassa kusemassa ulos, kuin ulkopuolella kusemassa sisään. Tosin aika paljon kusta roiskuu telttaankin, vanhalta mieheltä.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Kim Evil-666 on 24.11.2017, 12:55:53
Luulen, että Vistbackan ulospotkimiseksi ei ole riittävää näyttöä. Toisaalta sattaa olla myös Persuille imagokysymys, jos puolueen "perustajajäseniin" ja sen yksi "ikoneista" potkittaisiin pihalle. Yleinen mielipide saattaisi kääntyä siten, että puolueessa olisi käynnissä todellinen "puhdistus".

Sitä vaan ihmettelen, että miten Vistbacka jäädessään Persuihin sitoutuu Persujen "rasistiseen", sekä "ihmisvastaiseen" arvopohjaan, mitä on niin kovasti ollut kritisoimassa. Asusteleeko Vistbackan sisällä sittenkin jonkinlainen salakavala "natsi".
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: ikuturso on 24.11.2017, 13:12:08
Vaikka Soini et.al kertoo olleensa tietoisia Halla-aholaisesta liikehdinnästä, he - kuten Vistbacka tuossa - puhuvat itsensä pussiin puhuen milloin sisulaisista, milloin hommafoorumista, milloin facebookin salaisista ryhmistä. Itse en kuulu Suomen Sisuun, minut liitettiin johonkin ryhmään fb:ssä, mitä en koskaan jaksanut lukea ja puoluekokoukseen menin Terhon äänestäjänä, mutta aistittuani soinilaisten lipevän ilmapiirin ja kuunneltuani Terhon linjattoman puheen, äänestin Halla-ahoa. Muista varapuheenjohtajista ei ollut suunnitelmaa. Huhtasaaren halusin puheenjohtajistoon. Jos olisin Lauran lisäksi saanut sinne Niinistön ja Terhon, olisin ollut erittäin tyytyväinen. Juvoselle annoin ääneni myös. Mutta kun Terhoa kiinnosti vain kuningastuoli ja Niinistöä kuninkaan oikea käsi, he eivät Jussi-Laura -kombinaatin kanssa edes antaneet mahdollisuutta äänestää itseään.

Mitenhän Vistbacka luokittelee minut ja kymmenet - ehkä sadat - kaltaiseni? Mikähän edes on Sisun jäsenmäärä? Raimo varmaan luulee, että tuhansia, jotka nyt ovat kaapanneet ja omineet ja pilanneet ja tuhonneet. Voi voi. Salaliittoteorioiden uhri hänkin, kuten valtaosa uuvatteihin houkutelluista.

-i-
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Eisernes Kreuz on 24.11.2017, 13:19:24
Vistbacka olisi saanut siirtyä Soinin mukana uuvatteihin. Uskon, että hän jäi persuihin vain siinä toivossa, että olisi päässyt uhriutumaan suureen ääneen tiedotusvälineissä, mikäli Halla-aho olisi järjestänyt hänelle potkut.

Puheidensa puolesta Vistbacka on kyllä täysi uuvatti. Samat salaliittoteoriat ja agenttikertomukset kuin muillakin kaltaisillaan.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Pentecost on 24.11.2017, 13:23:11
QuoteTilanne ei ole rauhoittunut vieläkään, ja Vistbacka sanoo saavansa yhteydenottoja säännöllisesti. Haastatteluihin hän ei kuitenkaan ole suostunut.

– Petyin niin pahoin. Jutut olivat aika tavalla väritettyjä, hän sanoo.

Kannattaisi ehkä suostua niihin haastatteluihin, jotta ne väritetyt tiedot voisi oikaista.

Ai niin, tässähän häntä haastatellaan eikä silti selviä, mitkä tiedot tai artikkelit olivat niitä "väritettyjä". Kannattaisi opetella valehtelemaan paremmin. Kun yrittää pitää yllä epäluulon ilmapiiriä vailla konkretiaa, niin kompastuu helposti omiin kengännauhoihinsa.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: IDA on 24.11.2017, 13:29:41
Quote from: ikuturso on 24.11.2017, 13:12:08
Mitenhän Vistbacka luokittelee minut ja kymmenet - ehkä sadat - kaltaiseni? Mikähän edes on Sisun jäsenmäärä? Raimo varmaan luulee, että tuhansia, jotka nyt ovat kaapanneet ja omineet ja pilanneet ja tuhonneet. Voi voi. Salaliittoteorioiden uhri hänkin, kuten valtaosa uuvatteihin houkutelluista.

-i-

Sisulaisia oli paikalla korkeintaan 50, jos oletetaan, että suurin osa oli perjantaina kapakassa. Eikä siellä kapakassa edes suunniteltu mitään äänestyskuvioita.

Itselläni ihan sama noiden Facebook-ryhmien suhteen. Samoin tuon, että olisin äänestänyt Niinistöä, jos vastassa ei olisi ollut Huhtasaari. Itse asiassa toivoin, että Laura olisi lähtenyt hakemaan toisen varapuheenjohtajan paikkaa ja Niinistö olisi valittu ensimmäiseksi heittämällä ja olisi myös toivonut Niinistön asettumista ehdolle muihin varapuheenjohtajan paikkoihin. En pidä tuota "ensimmäinen, toinen, kolmas" - hierarkiaa mitenkään oleellisena. Halla-ahon ja Eerolan äänestämisestä olin päättänyt etukäteen. Muuten olin ihan avoin kaikille vaihtoehdoille.

Ja edelleen uskon, että Halla-ahon provosoi suosittelemaan varapuheenjohtajaehdokkaita Turusen Kaitsu :D
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Olipakerranelämä on 24.11.2017, 13:47:56
Kaikki yli kuuskymppiset "kansan edustajat" voisivat vapaaehtoisesti ja ilman huolen häivää taloudellisen toimeentulon "romahtamisesta", poistua/eläköityä "viroistaan" ja antaa jalansijan nuoremmille, jotka elävät nykytodellisuudessa.
Ensimmäisenä tuli mieleen peruukki- pekkarinen ahon laitoja kulkevine kätyreineen.. ;)
Nämä nykyiset "kansan edustajat" ovat saaneet aivan riittävän "toimeentuloturvan" niin itselleen, kuin jälkeläisilleenkin veronmaksajien avustuksella.
Nuoremmat, kansan elätettäväksi haluavat, tosin useinkin ovat samanlaisia idealisteja, kuin nykyisetkin, mutta entisten eläköityminen voisi saada sen 40-50% kansalaisista, jotka kuuluvat ns. nukkuvien puolueeseen, äänestämään tulevaisuudessa aktiivisemmin?
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Ant.v2 on 24.11.2017, 13:49:56
Vistbacka tuskin osaa käyttää nettiä ja mahtaako osata kännykkääkään. Jopa postin hakeminen tuotti hänelle huomattavia ongelmia loppukesästä. Hän on kuitenkin niitä miehiä, jotka kommentoivat herkästi, vaikka tietoa ei olisikaan. Siksi sisut, hommat ja salaiset faceryhmät menevät hänellä iloisesti sekaisin.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: ämpee on 24.11.2017, 14:15:41
Säätiö on se joka Vistbackaa kuvioissa pitelee.
https://yle.fi/uutiset/3-9946690

Quote from: YLERaimo Vistbacka jättää auki jatkonsa puolueessa, mutta jatkaa tukisäätiössä – "Säätiön säännöt eivät edellytä sitoutumista perussuomalaisiin"

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajuudesta suosiolla luopuva Raimo Vistbacka jättää auki jatkonsa puolueen jäsenenä, mutta kertoo jatkavansa Perussuomalaisten tukisäätiön hallituksessa ja sen puheenjohtajana.

Vistbacka huomauttaa, että puolueesta eroaminenkaan ei olisi este säätiössä jatkamiselle.

– Säätiön säännöt eivät edellytä sitoutumista perussuomalaisiin tai mihinkään puolueeseen, sanoo Vistbacka.

Tukisäätiön nykyisen hallituksen toimikausi jatkuu ensi vuoden varsinaiseen kokoukseen saakka eli Vistbackan pesti jatkunee ainakin ensi syksyyn. Säätion sääntöjen mukaan hallitus valitsee itse uuden hallituksen eli täydentää itse itseään.

– Perussuomalaisilla ei siihen ole mitään sanomista - näin ainakin tulkitsen sääntöjä, sanoo Vistbacka.

...

Kun säätiö ei ehkä voinutkaan tukea sinttejä, kun olikin Perussuomalaisten tukisäätiö, niin ehkä se voi tukea Vistbackaa.
Säätiöviritys on siitä kummallinen, että Perussuomalaisilla ei ole mitään sanomista sen tekemisiin.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Alaric on 25.11.2017, 17:00:48
Kiero ketkuhan tuo on, ei siitä mihinkään pääse. Tuo säätiökuvio pitäisi persujen kyllä selventää äkkiä, ettei tuollaisten mulkkujen kanssa tarvitse olla enää missään tekemisissä.

Loikkaisi nyt vain sinne uuvatteihin, kun se poliittinen koti on siellä. Tulevaisuus edelleen auki ja kattellaan...

Lainaus yllä olevasta jutusta:

QuoteEtelä-Pohjanmaan piiri valitsee uuden puheenjohtajan sunnuntaina.

– Käykää nyt sitten ihmismäinen kilpailu. Politiikassa tapaa olla niin, että korrektius tahtoo unohtua kun kilpailu kovenee, evästää Vistbacka piirinsä väkeä.

Vielä pari päivää puheenjohtajana toimiva Vistbacka ei osaa arvioida, kuinka jakaantunut perussuomalaisten porukka Pohjanmaalla on.

– Nyt kun puolue (Sininen tulevaisuus) on merkitty rekisteriin, niin jonkinlaista liikehdintää varmasti tulee tapahtumaan, mutta sen laajutta en osaa arvioida.

Oman tulevaisuutensa perussuomlaisten riveissä Vistbacka jättää edelleen auki.


– Vastaan niin kuin tähänkin asti - seuraan katseella.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Lahti-Saloranta on 25.11.2017, 17:20:39
Vistbacka ymmärsi vetäytyä vapaaehtoisesti ja välttyi siten nöyryyttävältä tappiolta. Sinälläänhän tuo vetäytymisen syy on varsin uskottava mutta tuskin totta.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: pingviini on 25.11.2017, 18:25:08

QuoteEtelä-Pohjanmaan piiri valitsee uuden puheenjohtajan sunnuntaina.
Vielä pari päivää puheenjohtajana toimiva Vistbacka ei osaa arvioida, kuinka jakaantunut perussuomalaisten porukka Pohjanmaalla on.

Vistbacka + Manninen + pari muuta vs. loput veikkaan ma
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: anatall on 25.11.2017, 18:36:12
Quote from: pingviini on 25.11.2017, 18:25:08

QuoteEtelä-Pohjanmaan piiri valitsee uuden puheenjohtajan sunnuntaina.
Vielä pari päivää puheenjohtajana toimiva Vistbacka ei osaa arvioida, kuinka jakaantunut perussuomalaisten porukka Pohjanmaalla on.

Vistbacka + Manninen + pari muuta vs. loput veikkaan ma

Ei pidä unohtaa Vistbackan "manttelin perijää", Reijo Hongistoa.
Title: Vs: Raimo Vistbacka jättää perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin
Post by: Laskentanuiva on 25.11.2017, 18:38:17

Käsittääkseni RV istuu Veikkauksen hallituksessa 24000€/ vuosi plus 600€/ kokous.
(Ei jostain syystä ole ilmoittanut Kevan hallitusjäsenyyttä Veikkauksen sivuilla kohdassa sidonnaisuudet ja muut luottamustoimet)

Kevan hallituksessa 8000€/ vuosi plus kokouspalkkiot.

Lähteet: Veikkaus ja Keva
https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/yritystietoa/organisaatio/hallitus (https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/yritystietoa/organisaatio/hallitus)
https://www.keva.fi/tama-on-keva/hallinto-ja-johto/ (https://www.keva.fi/tama-on-keva/hallinto-ja-johto/)

Lisään linkkejä ellei joku ehdi ensin.(puuttuu tkone)
Lisätty linkit
Muoks