Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Micke90 on 23.09.2017, 08:14:23

Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Micke90 on 23.09.2017, 08:14:23
https://yle.fi/uutiset/3-9845730


Quote– Jos minulta kysyttäisiin, asettaisin Saksaan totaalisen alkoholi- ja nikotiinikiellon. Valtion on tarkoitus suojella kansalaisiaan. Eikö näiden aineiden haitoista ole jo aivan tarpeeksi tutkimustietoa? Ritter, 32, tuhahtaa.
-----
– Kaikki on vanhentunutta. Nuoret pitävät esimerkiksi oman auton omistamista turhana. Koko omistamisen merkitys on toisenlainen kuin vanhemmilla ihmisillä.
-----
Ritter itse muistaa hyvin, millaista lapsuus oli Kommunistisessa Itä-Saksassa 1980-luvulla. Hänen isänsä toimi DDR:n ulkomaankirjeenvaihtajana, ja isän työ vei milloin NATOn, milloin YK:n käytäville. Perheessä keskusteltiin paljon politiikasta.

Kommunismi on vaihtunut Ritterin suvun uudessa sukupolvessa vastuulliseksi ilmastoajatteluksi. Poika-Normanin nelihenkisessä perheessä noudatetaan vegaaniruokavaliota, eikä muovijätettä tuoteta lähes ollenkaan.
-----
Entä mitä hän tekisi, jos saisi itse hypätä inhoamisensa poliitikkojen saappaisiin ja päättää Saksan politiikasta vuoden verran?

– Valtion päämiehenä en maksaisi itselleni palkkaa enkä kulkisi töihin autolla. Pakottaisin jokaisen saksalaisen hakemaan lupaa autolleen ja perustelemaan, miksi he tarvitsevat autoa. Jos he esimerkiksi kuskaavat lapsia tai liikuntarajoitteista sukulaista autolla, lupa myönnettäisiin, hän visioi.
-----
– Tuntuu kuin olisimme taas 30-luvulla, kun katson tämän vuoden vaalimainontaa. Etenkin AfD:n iskulauseet ovat todella pelottavia, Ritter sanoo.

Kuulostaa aivan mielenvikaisen tekstiltä: Kannattaa kommunistista ihmisten yksityisasioiden sääntelyä, rajoittamista ja pakottamista 30-luvun tyyliin, mutta samaan aikaan kauhistelee AFD:n järkevää politiikkaa.
Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Mr.Reese on 23.09.2017, 08:21:16
^Ei tullut tuossa lainauksessa esille, mutta voimme lohduttautua sillä, että tämä totalitäristi ei aikonut äänestää. Siinäpä ulisee, mutta miksi Yle on taas käyttänyt aikaa tälläiseen saveen?
Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: l'uomo normale on 23.09.2017, 08:27:57
Saksasta aina onnistuvat löytämään boheemikaupunginosan progressiivisia haastateltavia kertomaan mielipiteitään vaaleista. Joka vaaleissa, useampi tiedotusväline. Saksa ei voi pettää vaan taistelee lopulliseen voittoon asti.
Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: siviilitarkkailija on 23.09.2017, 08:37:03
Herr Ritter
QuotePakottaisin jokaisen saksalaisen hakemaan lupaa ...

Merkelperkelin eu:n jälkeen jokaisen saksaksalaisen sisällä asuu pieni ylikansallissosialisti...ja kun oikein tarkkaan katsotte, niin asuu myös jokaisen eurovihreänkin. Mitään ei ole opittu historiasta.

Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Tappivanukas on 23.09.2017, 10:48:01
Isossa kaupungissa metrolinjan varrella ilman autoa pärjää hienosti. Suomessa ehkä prosentti autoilee vain autoilun ilosta, muut koska julkiset eivät kulje.

Kannatan Helsingin kantakaupunkiin (Lauttasaari-Töölöntulli-Kulosaari) autonpitokieltoa alueen asukkaille. Jää enemmän parkkitilaa meille pidempimatkalaisille... 😃
Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Pullervo on 23.09.2017, 11:13:25
Tuossa on ihan rehellisesti kerrottu, että kommunismi vaihtui lennosta vihertelyksi. Dogmaattinen marxismi-leninismi piilotettin luonnonsuojelun, atomivoimavastaisuuden ja rauhanaatteen alle. Ja massat menivät perässä ja uskoivat. No, aika monessa maassa tuo kupla puhkesi jo. Me Suomessa tulemme tässäkin jälkijunassa.
Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: foobar on 23.09.2017, 11:33:54
On aika paljon kertovaa että kun Yle lähtee etsimään haastateltavaksi saksalaista, ainoa jonka se löytää on entisen DDR-eliitin jälkeläinen joka ihailee vihervasemmistolaista totalitärismiajattelua edistyksenä. Ja toimittaja on tietenkin haltioitunut ja katsoo nyt saaneensa erinomaisen kuvan saksalaisten ajatuksista. Ainakin sen kehtaa laittaa omaan punatuuttiin uran kärsimättä.
Title: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Pentecost on 23.09.2017, 11:56:52
QuoteKommunismi on vaihtunut Ritterin suvun uudessa sukupolvessa vastuulliseksi ilmastoajatteluksi.

Sama tahti on askelten.

Minua ei hämmästytä yhtään, että pakottaisi muut ihmiset tekemään kuten itse haluaa. Selvää ainesta politbyroon eliittiosastoon. Minun käy sääliksi lähinnä lapsiaan, joiden nuoruus menee aivopesussa ja myöhempi elämä selviytymisessä ja katkeroituessa, kun tajuavat kuinka heitä onkaan huijattu.

Lisäksi 32 vee ei mielestäni vielä ole siinä iässä, missä ollaan kauhean kokeneita ja elämänviisautta on kertynyt. Jos on elänyt ideologiakuplassa, niin siinä tarvitsee rajulla tavalla kohdata todellisuus jotta heräisi.

Huomautan vielä, että DDR kaatui käytännössä 1990, jolloin tämä herra oli 5 -vuotias, joten miten mahtaa nuo käytännön kokemukset kansanparatiisista olla yhteneväisiä todellisuuteen?
Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja
Post by: Pentecost on 23.09.2017, 11:59:49
QuoteRitter, 32, tuhahtaa.
-----
Ritter itse muistaa hyvin, millaista lapsuus oli Kommunistisessa Itä-Saksassa 1980-luvulla.

:facepalm: :facepalm: :facepalm:

Herra on siis syntynyt ilmeisesti 1985. Viisi vuotta ennen Onnelan romahdusta.

Minä en oikeastaan muista mitään viisivuotiaana kokemastani. Muutamia mielikuvia on jäänyt leikeistä ja kavereista, mutta muuten aika hämärää menoa.

Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Pyhä Olavi on 23.09.2017, 12:13:42
Ehkä on jäänyt mieleen traumana isän haave Trabantista, joka piti saada 1996... Kuten ei isä saanut, ei saa muutkaan.. Klassista sosialismia.
Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Spesialisti on 23.09.2017, 12:36:25
Hörhön isä on ollut DDR:n eliittiä ulkomaankirjevaihtajana kaikkine materiaalisine etuineen, joita tavallisella tehdastyöläisellä ei ollut lähimainkaan. Jos derkkuihminen päästettiin matkustamaan, niin kyseessä oli erittäin luotettu ja systeemin koulima kamraat. Järjestelmän romahdettua isä on jäänyt halveksituksi työttömäksi hylkiöksi.. tai no, mistä sitä tietää, ei Merkelperkeleellekään huonosti käynyt vaikka oli vasaraharppikommariston yläluokkaa.
Olen käynyt Rostockissa Itä-Saksan viime hetkinä keväällä 1990. Saksalaiset kyllä osasivat pitää paikat siistinä kommareinakin. Betonilähiöt näyttivät ohiajettaessa jopa siedettäviltä asuinpaikoilta. Joka tapauksessa systeemi oli samanlaista länsikamojen jobbaamista ja huijaamista kuin samaan aikaan Tallinnassa.

Alle viisivuotisesta elämästään ei aikuinen ihminen muista kuin välähdyksiä ja elämyksellisiä kohokohtia. Kaiken lisäksi muistot vääristyvät ja sekoittuvat kuviteltuun todellisuuteen.


Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Finis Finlandiae on 23.09.2017, 12:37:36
Quote
Poika-Normanin nelihenkisessä perheessä noudatetaan vegaaniruokavaliota, eikä muovijätettä tuoteta lähes ollenkaan.

Pakottaisin jokaisen saksalaisen hakemaan lupaa autolleen ja perustelemaan, miksi he tarvitsevat autoa. Jos he esimerkiksi kuskaavat lapsia tai liikuntarajoitteista sukulaista autolla, lupa myönnettäisiin, hän visioi.

Tuokin luonnonsuojelija ottaisi Saksaan esim. 5 miljoonaa lapsiperhettä Afrikasta, lennättäisi niille hetkeäkään empimättä eksoottista vegaruokaa ja khattia kaukomailta sekä antaisi ilmaisen auton pentujen takia.

Mutta palkatonta töitä niille ei uskaltaisi ehdottaa, koska se olisi jo rasismia. Palkaton työ soveltuu vain valkoisille aisankannattajille.
Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: guest8096 on 23.09.2017, 12:47:49
Quote– Valtion päämiehenä en maksaisi itselleni palkkaa enkä kulkisi töihin autolla

Kyllä minä luulen, että hänellekin raha ja valta kelpaisi, jos hän niitä saisi, vaan eipä saa kun kapasiteetti ei sellaisen saavuttamiseen riitä ja lisäksi pitää jokin huonon itsetunnon takia pyrkiä niukkuuteen ajattelussa ja toiminnassa, ja lisäksi pitää vaatia samaa muiltakin. Tuollaiset saattavat olla niitä ahneimpia sortajia valtaan päästyään.
Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Alarik on 23.09.2017, 12:55:37
Quote from: Micke90 on 23.09.2017, 08:14:23
https://yle.fi/uutiset/3-9845730

– Jos minulta kysyttäisiin, asettaisin Saksaan totaalisen alkoholi- ja nikotiinikiellon. Valtion on tarkoitus suojella kansalaisiaan...
... perheessä noudatetaan vegaaniruokavaliota
... poliitikkojen saappaisiin
– Valtion päämiehenä... Pakottaisin jokaisen saksalaisen
...lapsia tai liikuntarajoitteista...hän visioi.
– Tuntuu kuin olisimme taas 30-luvulla...

Olenko ainoa jolle tulee ajoittain tunne, että tässäkin jutussa (ja yleensäkin juuri suvakkipuolen jutuissa) asiat ääriytyvät yhä voimakkaan idelogisesti ja yhä radikaalimmin?
Tässäkin jutussa tulee tunne että tuolla perheenisällä on korpraalinnatsat, kaapissa tarkkaan silitetty asepuku, hyvinrasvatut poliitikonsaappaat ja ostoslistalla: runsasta käyttöä kestävä kolisevalla luukulla varustettu uuni.

Ehkä onkin niin että äärioikeisto ei löydy kansankapitalistisesta oikeistolaidasta vaan vasemmanlaidan vihreitä myötäilevistä kansallisista sosialisteista?
Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Luotsi on 23.09.2017, 13:30:50
Jee!!! YLEn toimittelija on löytänyt ihanneihmisen(sä)  :facepalm:
Title: Vs: Saksan vaalit EVVK – Nuori perheenisä Norman inhoaa omistusautoja, alkoholia ja poliitikkoja
Post by: Micke90 on 24.09.2017, 23:42:13
Natsi-Normanin painajainen toteutui: Afd:stä tulossa Saksan kolmanneksi suurin puolue.

https://yle.fi/uutiset/3-9849074

QuoteLaskennan tilanne kello 22 Suomen aikaa

Kun Saksassa oli laskettu ääniä kolme tuntia, tilanne ei ole kovin paljon muuttunut ovensuukyselyyn verrattuna.

CDU ja sen baijerilainen liittolainen CSU ovat saamassa 32,8 prosenttia äänistä, eli se menettäisi 8,7 prosenttiyksikköä.

SPD:n osuus on 20,8 prosenttia, laskua 4,9 %-yksikköä.

AfD saisi 13,1 prosenttia, FDP 10,3 prosenttia, vihreät 9,1 ja vasemmisto 9,0 prosenttia äänistä.

Saksan tuloslaskennan seuraamista hankaloittaa se, etteivät viranomaiset kerro, kuinka suuri osuus äänistä on laskettu.