Somessa on levinnyt viime aikoina muutakin kuin sukkia vastustava rasistiryhmä. Poliisista tehty parodiatili ei ole hämännyt pelkästään toimittajia, vaan myös vaikuttajia, sisäministeriön henkilöstöä ja jopa poliisin ylintä johtoa. Tämä teksti perustuen Päivän byrokraatti -blogissa esitettyyn väitteeseen.
Sinänsä väite on helppoa uskoa. Ei ainoastaan sen takia, että se on kirjoitettu nettiblogiin, vaan se kuullostaa todentuntuiselta. Kun nimeksi laittaa "Vihapuhepoliisi" ja käyttää erikoisia vertauksia somessa mm. Twitterissä, niin ei voi mokata. Kaikkien taustoja ei ole helppoa huomata, vaikka tiedustelukoneisto olisi kuinka tehokas tahansa ja medialukutaito huippuluokkaa.
Yksi ikävä seikka tähän parodiapoliisiin liittyy. Jos oikeat poliisit, toimittajat ja vaikuttajat eivät osaa erottaa parodiapoliisin viestintää oikeasta, niin miten tavalliset kansalaiset sen osaavat tehdä? Vai onko vihapuhepoliisin viestintä nykyisinkin sellaista, ettei viesti välttämättä aukea niin hyvin tavikselle kuin johtotason vaikuttajalle, toimittajalle ja poliisille?
Esimerkki vihapuhepoliisin viestinnästä. Erottaisitko oikeasta viranomaisesta?
[Tweet]900832916409921539[/tweet]
Tuon parodian teho perustuu juuri siihen, ettei sitä helposti erota oikeasta viranomaisesta. Itsekin menin hetkeksi lankaan.
En kuitenkaan suuttunut tekijälle siitä, että menin lankaan. Jossain muualla on mätää, jos ihmiset eivät enää osaa erottaa poliisia parodioivaa tiliä oikeasta ilman että se väännetään heille rautalangasta. Itse tykkään tuosta projektista. Iskee napakasti.
Asia tuon parodian taustalla on niin tärkeä, että sallin tällaisissa tapauksissa totalitarismin vastustajalle hieman taiteilijanvapautta.
Se että tämä kaveri saa ihmisiä havahtumaan siihen, kuinka vauhdissa luisumme kohti totalitarismia jo on, on tärkeämpi pointti moraalisesti kuin lain ehkä lievä rikkominen. Totalitaristisessa valtiossa totalitarismia ei voi enää vastustaa rikkomatta lakeja.
Aihe oli saanut huomiota uusimmassa Pressiklubissa. Mielenkiintoista sen takia, etten ole huomannut sitä käsiteltävän missään muualla. Sanna Ukkola luetteli koko nimilistankin kaiken kansan edessä.
Melkein varmuudella voi sanoa, ettei aihetta olisi käsitelty Ruben Stillerin aikakaudella. Luultavasti jatkossa ei ikävien aiheiden kohdalla keskitytä joka kerta Venäjään.
Jokos polliisillakin menee vihapuhe ja vihainen puhe sekaisen keskenään.
Ihmiset on vihaisia, koska johtajat on kykenemättömiä kuulemaan kansan mielipidettä. Se aiheuttaa välillä kiivastakin sananvaihtoa.