Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Tupa => Topic started by: Mehud on 14.07.2017, 23:35:54

Title: Vähentynyt terrorismi ja tilastot!
Post by: Mehud on 14.07.2017, 23:35:54
Jälleen media osoittaa ylivoimaisen kykynsä peilata tulevaisuutta nykyhetkeen! Iltalehden toimittelija on tehnyt mielestään julkaisukelpoisen artikkelin terrorismin turhasta pelosta. Hän toteaa, että tilastollisesti terrorismi on vähentynyt euroopassa. Toimittelija ei kuitenkaan muista, että tilastot tukeutuvat ainoastaan menneeseen.

Tulevaisuuden tilastoiminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Silloin on kyse ennustamisesta, eli trendin kehittymisestä historiaan perustuen tulevaisuudessa. Toimittelija ei halua muistaa, eikä erotella euroopan vanhan terrorismin syitä, verrattuna nykyiseen ja tulevaan terrorismiin.

Vanha "Punainen Armeijakunta" ( Baader Meinhof ym.) terrorismi oli pienimuotoista ja rajoitettua, ja kohdistui määrättyyn poliittiseen suuntaan, useimmiten kapitalismiin. Nykyinen terrorismi kohdistuu tavoitteellisesti kaikiin ei muslimeihin.

Ehkä käyrä on tapahtumakohtaisesti ollut laskeva, mutta kohderyhmä on ollut laajentuva ja terrorismi tänäpäivänä on tehokkaimmillaan. Se on päässyt korkeimpaan tavoitteeseesa, eli luonut mielikuvan, että se voi kohdistua kehen tahansa vääräuskoiseen, missä tahansa.

Enää ei murhata "Aldo Moroja", vaan jokainen kansalainen on mahdollinen uhri. Olen aivan varma, että muslimiterroristit tekevät massaterrorismista käännöksen, jossa tapetaan perheitä maaseudulla. Se vie terrorismin ihan uudelle tasolle. Vanhukset nyljettyinä metsätien päässä olevassa mökissä kertoo, että he ovat missä tahansa. Jättävät tunnuksensa paikalle. Olematon kiinnijäämisriski, mutta valtava pelote.

Erinomaisinta artikkelissa on se, että toimittelija joka kritisoi terrorismin pelkoa, on itse niitä jotka saavat ansionsa siitä, että uutisoivat terrorismista, vaikka itse kritisoikin terrorismin pelon syytä, eli sen uutisointia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707142200264672_ul.shtml?ref=juurinyt_desktop
Title: Vs: Vähentynyt terrorismi ja tilastot!
Post by: Finis Finlandiae on 15.07.2017, 00:31:14
On terrorismia ja terromismia.

Minua ei haittaa pätkääkään vaikka terrorismi, jossa shiaat ja sunnit räjäyttelevät toisiaan moskeijoissaan, tuhatkertaistuisi. Mutta jo yksikin matujen länsimaissa julkisella paikalla tekemä länsimaita vastaan suunnattu isku saa sapen kiehumaan. Niin pientä jälkimmäistä iskua ei olekaan, ettenkö pyytäisi arvon toimittelijaa tunkemaan tilastonsa alastandardipoikkeamaansa.
Title: Vs: Vähentynyt terrorismi ja tilastot!
Post by: Mehud on 15.07.2017, 01:04:33
Jos terrorismi olisi todellakin vähentynyt, niin vähentymisen syistä luulisi näkyvän enemmän uutisia, kuin sen lisääntymisestä. Terrorismi määritelmänä on hämärtynyt pahasti ja sen arviointi vieläkin pahemmin. Esim. polttopullo heitettynä vokkiin, eikä kukaan kuole, on terrorismia. Rekan ajaminen väkijoukkoon ja kymmeniä kuolee, niin tällöin on tapahtunut kaksi terroritekoa, joilla molemmilla on sama tavoite, herättää pelkoa. Molemmat ovat siis saman arvoisia ja siten tilastoitavissa samalla asteikolla.

Äärioikeiston tekemä terrorismi, joka sekin tuomittavaa, on suunnattua ja tehotonta, sekä ilman hallitusten suojelua. Muslimien tekemä terrorismi on "suuntaamatonta" ja tehokasta. Siksi mediat siitä kirjoittavatkin ja kaiken lisäksi hallitusten hyväksymiä, koska ovat halunneet terroritekojen tekijät rajojen sisäpuolelle.
Title: Vs: Vähentynyt terrorismi ja tilastot!
Post by: anatall on 15.07.2017, 05:00:38
"Maailmassa on monia paljon suurempia riskejä kuin iskun kohteeksi joutuminen. Kaikki terrorismi on kauhistuttavaa ja ehdottoman tuomittavaa, mutta tilastojen mukaan huolta ei ole.

Mielikuvien ei kannata antaa vaikuttaa käsitykseen omasta turvallisuudestaan. Vaikka pelon lietsomisesta vaikuttaisi tulleen viime vuosien aikana muotia, levottomuudet keskittyvät edelleen muualle."


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707142200264672_ul.shtml?ref=juurinyt_desktop




Tilastollisesti on huomattavan paljon suurempi mahdollisuus kuolla salamaniskuun kuin suden raatelemana.

Toimittaja Kakko siis on mielummin Korkeasaaren susihäkissä kuin ukonilmalla ulkosalla? Vai elääkö hän kuten saarnaa?
Title: Vs: Vähentynyt terrorismi ja tilastot!
Post by: jka on 15.07.2017, 10:43:35
Melkoista valehtelua.

Vuosina 2015-2016 ruumiita tuli samaa tasoa mitä Euroopassa on tullut koskaan pahimmillaan keskimäärin. Absoluuttisesti ei toki päästy ihan pahimpien vuosien tasolle, mutta keskiarvoon kevyesti.

Jos verrataan vielä terrorismin luonnetta 1970-luvulla ja nykyistä islamistiterrorismia niin satunnaisen turistin todennäköisyys kuolla terrori-iskuun nyt on takuuvarmasti suurempi kuin 1970-luvulla tai ylipäätään koskaan Europaan historiassa.