Noin kuukausi sitten pisti silmään ruotsalaisissa uutisissa, kuinka juna-raiteilla oli löytynyt räjähde. Ruotsin poliisin pommiryhmä oli saapunut paikalle, ja mediassa sitten Börje ja Håkan kertoivat että kyseessä oli räjähde, mutta hieman huonosti tehty. Sitten kerrottiin kuinka poliisit Börje ja Håkan aikovat tutkia asiaa. Tämän enempää ei sitten ole kuulunut. Lukijana tässä jännitti että oliko kyseessä terrorismi, ja yritettiinkö räjäyttää juna raiteiltaan? Mutta uutinen ikään kuin hävisi. Ettei ahdistaisi, ilmeisesti. Jännä juttu. Siihen se uutinen jäi, nyt voi kuitenkin lukea uutisista kenellä on uudet silikonit tai jos kahvi auttaa laihduttamiseen.
Seuraava onkin alle kaksi viikkoa vanha. Pienempi rekka ajaa kovaa vauhtia siksakkia väärää kaistaa Tukholman Södermalmilla, rengas menee mäsäksi mutta kuski jatkaa ja kolaroi lopulta taksiin. Taksiuski haavoittuu. Tekijä juoksee sitetn karkuun. Poliisit saapuu paikalle jne. Asiaa selvitetään. Lukijana jännitti että oliko kyseessä mahdollisesti taas terrori-isku? Tuleeko jatko-uutinen? Ei. Tämäkin uutinen vain hävisi. Toistetaan nyt tähän myös että nyt voi kuitenkin lukea kenellä on uudet silikonit kesäksi. Tällä tavalla ilmiötä ei ole ollutkaan.
Räjähde: https://www.svt.se/nyheter/lokalt/sormland/tagstationen-i-nykoping-avsparrad-av-polis
Rekka: http://www.aftonbladet.se/nyheter/a/xqR7V/stor-polisinsats-i-stockholm--lastbil-kraschade-in-i-bilar
PS. Ai niin tämä unohtui. 66 kiloa räjähteitä löytynyt kontista Göteborgissa. Poliisi epäili että mahdollisesti "jengejä" räjähdemassan takana. Uutinen tuli 2 kk sitten, ja siihen se jäi. Mitään ei kuulunut sen jälkeen. Oliko tarkoitus räjäyttää ruotsinlaiva, jää vain arvailujen varaan.
https://www.svd.se/container-med-66-kilo-sprangamnen-tros-tillhora-gang
Quote66 kiloa räjähteitä löytynyt kontista Göteborgissa
Uusivuosi lähestyy tai ehkä juhannuksena on tarkoitus hiukka paukutella? :o
En nyt voi edes esittää räjähdysaineasiantuntijaa, mutta tuollainen määrä ympäröitynä vaikka metallinpaloilla tai -kuulilla aiheuttaisi taatusti melkoista tuhoa.
On meille uusi ihmeellinen aikakausi koittanut. Sininen tulevaisuus tosiaan.
Ruotsin poliisilla on nyt täysi hässäkkä miten valmistautua Pride paraatiin, joten annettakoon heille se rauha. Eihän tuollainen määrä räjähteitä kuitekaan ole mitään Irakiin verrattuna.
Esimerkiksi vaaleanpunaisten myssyjen ompeleminen paraatiin, vie niin paljon aikaa, että turha heitä syyllistää.
Quote from: Pentecost on 20.06.2017, 13:50:35
Quote66 kiloa räjähteitä löytynyt kontista Göteborgissa
Uusivuosi lähestyy tai ehkä juhannuksena on tarkoitus hiukka paukutella? :o
En nyt voi edes esittää räjähdysaineasiantuntijaa, mutta tuollainen määrä ympäröitynä vaikka metallinpaloilla tai -kuulilla aiheuttaisi taatusti melkoista tuhoa.
On meille uusi ihmeellinen aikakausi koittanut. Sininen tulevaisuus tosiaan.
Tuollainen määrä on aivan hirmuinen kajaus normaalilla itsemurha terolla on tavaraa mukana 1-2 kiloa, siitä voi määrää hahmotella.
Tottakai 66 kiloa räjähteitä on suuri määrä, mutta on myöskin eri asia onko kyseessä kantopommit vai Semtex.
QuoteStockholm to get new same-sex traffic lights in show of LGBT support
https://www.thelocal.se/20170704/stockholm-to-get-new-same-sex-traffic-lights-in-show-of-lgbt-support-pride (https://www.thelocal.se/20170704/stockholm-to-get-new-same-sex-traffic-lights-in-show-of-lgbt-support-pride)
QuoteStockholm to get new same-sex traffic lights in show of LGBT support
Linkkiä klikkaamatta arvaan, että kaikille palaa virheä valo - samaan aikaan. :roll:
Mutta posliini sakottaa, jos VHM menee ennen kuin kaikki muut tielläliikkujat ovat menneet.
Quote from: Faidros. on 20.06.2017, 15:58:55
Tottakai 66 kiloa räjähteitä on suuri määrä, mutta on myöskin eri asia onko kyseessä kantopommit vai Semtex.
Ei taida semtexkään olla kovin monta kertaa tnt. Vaikka räpellys olisi edes kolmannes tntstä, tarkoittaa noin iso paukku joka tapauksessa huomattavaa määrää. Tietysti on eroa onko sotilasräjähteen yli 100kg tnt vaikutus tai minkä lie 20kg tnt vaikutus, mutta riippumatta aineesta tuollainen on iso.
Hienoa kuulla taas raportteja Ruotsinmaalta! Ei tosin yllätä tuo jatkouutisointien puuttuminen, sillä eikös tämä ole Ruotsissa vähän niinkuin uusi normaali. Ei kai niistä melkein päivittäisistä autopaloistakaan enää juuri uutisoida.
Quote from: Histon on 10.07.2017, 10:12:16
Ei kai niistä melkein päivittäisistä autopaloistakaan enää juuri uutisoida.
Ainoastaan Roope2 täällä autonpolttoketjussa, nostan hattua siitä. Mitäpä noista mediat vaivaantumaan, kun uusi normaali.
QuoteU.S. is Sixth Best Country to Live as an Immigrant, Sweden and Canada Take First and Second Place
http://www.newsweek.com/best-country-live-immigration-canada-sweden-634060 (http://www.newsweek.com/best-country-live-immigration-canada-sweden-634060)