QuoteKaupunginhallituksen päätöksiä (http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=115216&nodeid=3906)
Turun kaupunginhallitus kokoontui 12.1.2009 ja käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
Kulttuurilautakunnan tekemä Martin ja Mikaelin kirjastoja koskeva päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen, joka sisältää Martin ja Mikaelin kirjastojen toiminnan lopettamisen ja niiden tilojen irtisanomisen 1.2.2009 alkaen. Kaupunginhallitus kuitenkin kiirehtii ratkaisuja, joilla kirjastopalveluiden saatavuus näillä alueilla turvataan hyödyntämällä kaupungin muuta palveluverkostoa.
Asiasta äänestettiin kaupunginhallituksessa kaksi kertaa. Ratkaisevassa äänestyksessä vastakkain olleet esitykset pitivät molemmat sisällään Martin ja Mikaelin kirjastojen sulkemisen, mutta niiden tekstit poikkesivat hieman toisistaan.
Asia tuli kaupunginhallituksen päätettäväksi, koska palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja oli käyttänyt otto-oikeutta kulttuurilautakunnan 17.12.2008 tekemään päätökseen. Otto-oikeuden käyttäminen perustui siihen, että kaupunginvaltuusto on kirjannut vuoden 2009 talousarvioon, että kulttuurilautakunnan budjetti sisältää Martin ja Mikaelin kirjastojen sulkemisen.
Turussa siis suljetaan kantakaupungin kirjastoja samaan aikaan kun Turun linnassa juhlitaan maahanmuuttajia ja monikulttuurisuusvaikuttajia veronmaksajien rahoilla.
Tämä kertoo jo jotain suomalaisten poliittisten päättäjien arvomaailmasta ja prioriteeteista.
Ks. Turun kaupunki tuhlaa veronmaksajien rahaa multikultipropagandaan keskellä lamaa (http://suomaliansanomat.blogspot.com/2009/01/turun-kaupunki-haaskaa-veronmaksajien.html)
QuoteTurkuun valitaan vuonna 2009 neljännen kerran vuoden uusturkulainen ja monikulttuurisuusvaikuttaja.
Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet:
vuonna 2006 artenomi Binh Le Xuan ja opettaja Tellervo Vaitinen
vuonna 2007 opettaja Irina Ossipowski ja projektipäällikkö Sari Kanervo
vuonna 2008 toiminnanohjaaja Selim Selimi ja erityissosiaalityöntekijä Päivi Talvinen.
Tunnustukset jaetaan Suomen kansalaisuuden saaneiden juhlassa Turun linnassa 28.2.2009.
Kertoo ja kertoo, itsepähän olette ne sinne valinneet.. Sitä saa mitä tilaa..
Quote from: Peltirumpu on 14.01.2009, 17:59:57
Kertoo ja kertoo, itsepähän olette ne sinne valinneet.. Sitä saa mitä tilaa..
Kuinka niin itse?
Kuka tunnustaa äänestäneensä Turun kaupungin kirjastoja lopettamassa olleita päättäjiä?
Ja toisaalta aika "Matti Vanhasmainen" asenne, että ei voisi arvostella ja tuoda mielipiteitään julki, koska on äänestetty.
En kyllä muista, että kunnallisvaaleissa kukaan ehdokas olisi sanonut haluavansa sulkea kirjastoja ja käyttää näin säästyneet rahat monikulttuurisuusbileiden järjestämiseen Turun linnassa.
Nykyinen maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikka ei siis perustu vaaleissa ilmaistuun kansan tahtoon.
En ole tyytyväinen monikulttuurisuusbileiden järjestämiseen Turun linnassa veronmaksajien rahoilla.
99,9% suomalaisista ei ole libertaristeja, joten he kokevat kyllä kantakaupungin kirjastojen sulkemisen ongelmana. Minä en kirjoittele libertaristeille, vaan laajalle yleisölle. Laajaa yleisöä eli tavallista kansaa vituttaa se, että kirjastoja suljetaan. Vitutuksen huipentaa se, että samaan aikaan veronmaksajien rahaa näyttää riittävän monikulttuurisuusbileiden järjestämiseen Turun linnassa.
Jos et vieläkään tajua tätä asiaa, en enää voi auttaa. Olen nyt jo vääntänyt tätä itsestäänselvää asiaa sinulle rautalangasta niin paljon, että rautalangan varasto tyhjeni.
Quote from: IDA on 14.01.2009, 18:06:37
Kuka tunnustaa äänestäneensä Turun kaupungin kirjastoja lopettamassa olleita päättäjiä?
No en minä ainakaan kun asun toisessa kaupungissa. Tässä kyllä muuten näkyy demokratian mädännäisyys: Kaupunkilaiset äänestävät ja päättäjät päättävät!
Quote from: IDA on 14.01.2009, 18:06:37
Kuinka niin itse?
Kuka tunnustaa äänestäneensä Turun kaupungin kirjastoja lopettamassa olleita päättäjiä?
Ja toisaalta aika "Matti Vanhasmainen" asenne, että ei voisi arvostella ja tuoda mielipiteitään julki, koska on äänestetty.
En sanonut ettei voisi arvostella tai tuoda mielipidettään julki, sanoin vain, että itsepä ovat turkulaiset äänestäneet päättäjänsä, jotka ovat nyt lopettamassa kirjastoja. Ehkä ensi kerralla valitsevat toisin..
Quote from: prestionat on 14.01.2009, 19:11:15
No en minä ainakaan kun asun toisessa kaupungissa. Tässä kyllä muuten näkyy demokratian mädännäisyys: Kaupunkilaiset äänestävät ja päättäjät päättävät!
No jaa. Veikkaisin valistuneesti, että suurin osa täällä kirjoittelevista turkulaisista on äänestänyt oppositiota ( tai pieniä puolueita, joilla ei ole juuri vielä valtaa päätöksenteossa ). Ellei oppositio ilmaise mielipiteitään, niin on aika mahdoton tietää sen kantoja ja äänestää sitä seuraavalla kerralla.
Kritiikki, kantojen hiominen ja niiden selkeyttäminen on siis demokratian kannalta erittäin oleellista vaalien välilläkin.
Quote from: IDA on 14.01.2009, 21:07:01
Kritiikki, kantojen hiominen ja niiden selkeyttäminen on siis demokratian kannalta erittäin oleellista vaalien välilläkin.
On siis keksittävä keinot painostaa päättäjät toteuttamaan kansan oikeat, ei näennäisdemokratian sumentamat, kannat. Meillä on oikeat premissit ja argumentit, mennään yhtenä miehenä kokouksiin, pannaan jotkut yhtenäiset paidat vaikka vielä päälle. Pannaan homma kulkemaan.
Quote from: prestionat on 14.01.2009, 21:36:26
On siis keksittävä keinot painostaa päättäjät toteuttamaan kansan oikeat, ei näennäisdemokratian sumentamat, kannat. Meillä on oikeat premissit ja argumentit, mennään yhtenä miehenä kokouksiin, pannaan jotkut yhtenäiset paidat vaikka vielä päälle. Pannaan homma kulkemaan.
Itsehän en käytä uniformuja. Athletic Clubin pipon (http://www.athletic-club.net/web/main.asp?a=7&b=4&c=21&d=1&pr=595&sec1=&idi=2) tai aamutossut (http://www.athletic-club.net/web/main.asp?a=7&b=4&c=41&d=1&pr=642&sec1=&idi=2) voisin laittaa, mutta niiden viesti jäisi varmaan valtuuston kokouksissa hämäräksi. ;)
Kokouksiin sinänsä kannattaa tietenkin mennä ja pyrkiä siellä vaikuttamaan. Niitä on tässä vaalien välilläkin aina aika ajoin. Tavoite on tietysti olla vähemmän oppositiossa tai suurempana oppositiona seuraavissa vaaleissa.
Hmm...helvetin tyhmäähän tuo on. Mutta ei se valittamalla parane. Lienisi ehkä parasta vääntää addressi.
Quote from: Sivari on 14.01.2009, 22:12:17
Lienisi ehkä parasta vääntää addressi.
Lienisi? ;D ;D ;D ;D
Samoin toimitaan Espoossa. Kirjoitin aiheesta marraskuussa seuraavasti:
http://mulukku.blogspot.com/2008/11/espoon-sstkuuri.html (http://mulukku.blogspot.com/2008/11/espoon-sstkuuri.html)
Quote from: Peltirumpu on 14.01.2009, 19:18:09
En sanonut ettei voisi arvostella tai tuoda mielipidettään julki, sanoin vain, että itsepä ovat turkulaiset äänestäneet päättäjänsä, jotka ovat nyt lopettamassa kirjastoja. Ehkä ensi kerralla valitsevat toisin..
Kukaan kunnallisvaaliehdokas ei ole vaalikampanjassaan sanonut kannattavansa kirjastojen sulkemista ja monikulttuurisuusbileiden järjestämistä Turun linnassa veronmaksajien rahoilla.
Ehdokkaat ovat siis valehdelleet siitä, mitä aikovat valtuutettuina tehdä.
Näin olleen valtuuston nykyiset päätökset eivät perustu kansan vaaleissa ilmaisemaan tahtoon.
Quote from: IDA on 14.01.2009, 18:06:37
Kuka tunnustaa äänestäneensä Turun kaupungin kirjastoja lopettamassa olleita päättäjiä?
Itse äänestin Maria Lohelaa, sitä edeltävissä vaaleissa jotain muuta nuivaa ehdokasta, jonka bongasin vaalikoneesta. Omatuntoni on siis puhdas, vaikka lähiöni onkin täynnä roskaa.
EDIT:
Quote from: Peltirumpu on 14.01.2009, 19:18:09
En sanonut ettei voisi arvostella tai tuoda mielipidettään julki, sanoin vain, että itsepä ovat turkulaiset äänestäneet päättäjänsä, jotka ovat nyt lopettamassa kirjastoja. Ehkä ensi kerralla valitsevat toisin..
Tuskin. Tästä(kin) kaupungista löytyy aivan liian monta sellaista valopäätä, joka äänestää automaattisesti niitä hymypoikia ja mummoja kadunvarsimainoksissa, kun niin on tehty tähänkin asti. Samaan aikaan kaupunki valuu ennätysvauhtia alas paskaviemäriin eikä kukaan ole menoon tyytyväinen.
Kyllä ihmiset ovat fiksuja.
Ei kai kunnallisvaaliehdokas voi esittää vaalikampanjassaan täydellistä luetteloa siitä, mitä hän aikoo valtuutettuna tehdä tai jättää tekemättä. Eiväthän ensi kertaa ehdolla olevat edes välttämättä kovin hyvin tiedä, millaista valtuustotyöskentely on, ja mitä asioita kunnan/kaupunginvaltuusto päättää.
Siinä tapauksessa voidaan ehkä sanoa, että ehdokas on valehdellut kampanjassaan, jos hän nimenomaan lupaa, että hän ei tule kannattamaan jotain tiettyä asiaa (esimerkiksi kaupunkitunnelia tai länsimetroa), mutta ehdokkaana kannattaakin asiaa. Mutta tässäkin tapauksessa voidaan kysyä, milloin valehteleminen on tapahtunut. Jos ehdokas on oikeasti ollut sitä mieltä, että kyseistä hanketta ei missään tapauksessa pidä toteuttaa, ja että hän tulee vastustamaan sitä, tämän aikeen esittäminen vaalikampanjassa ei ole valehtelemista. Mutta jos tilanne muuttuu, ja valtuutettu saa myöhemmin uutta tietoa asiasta, voikin olla paikallaan muuttaa kantaa. Muuttuuko aikaisempi vilpittömällä mielellä totuuden kertominen siis jälkeen päin valehtelemiseksi? Vai onko kyse siitä, että valtuutettu pettää lupauksensa, mutta hän ei kuitenkaan ole valehdellut. Lupauksen pettäminen ja valehtelu - ovatko ne sama asia vai kaksi eri asiaa. Eikö valehtelu edellytä tarkoituksellisuutta jo alusta alkaen, eli annetaan lupaus, jota ei aiotakaan pitää.
Turun kokoisen kaupungin budjetissa ei pari kirjastoa sinne tai tänne merkitse paljoa, ja Turun kokoinen kaupunki käyttää joka tapauksessa paljon rahaa erilaiseen hyödyttömään "kulttuuri-huuhaahan", joten mitä nyt yksi maahanmuuttajajuhla merkitsee.
Periaatteellisesti tällaiset asiat voivat tietenkin olla tärkeitä, mutta kaupungit nyt vain sulkevat joskus laitoksiaan ja avaavat niitä ja järjestävät kaikenlaista ei-tarpeellista toimintaa. Verovaroja tuhlataan, mutta se on yleinen käytäntö, joka ei hetkessä muutu.
Ehkä pitää vaatia ehdokkailta tarkempi lupaus siitä, mitä he aikovat tehdä, ja mitä he eivät missään olosuhteissa tule tekemään, vaikka miten tilanteet muuttuisivat. Sen jälkeen katsotaan, kuka on valehdellut ja kuka ei.
Quote from: mikkoellila on 14.01.2009, 18:06:53
En kyllä muista, että kunnallisvaaleissa kukaan ehdokas olisi sanonut haluavansa sulkea kirjastoja ja käyttää näin säästyneet rahat monikulttuurisuusbileiden järjestämiseen Turun linnassa.
Nykyinen maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikka ei siis perustu vaaleissa ilmaistuun kansan tahtoon.
Tuo on totta. Kun mamupolitiikasta keskustelu on ollut kielletty. Miten äänestäjä silloin voi tietää mitä mieltä kukin ehdokas asiasta on?
Quote from: Jouko on 16.01.2009, 09:32:37

Niinpä. Tässä suhteessa on huvittavaa, että pääministeri Matti Vanhanen vaati äskettäin kaikkia puolueita tekemään maahanmuuttopoliittisen linjansa selväksi äänestäjille hyvissä ajoin ennen vaaleja. Tätä minä olen vaatinut jo pitkään.
Vanhanen ei tunnu tajuavan, että puolueiden välisten ja yksittäisten ehdokkaiden välisten maahanmuuttopoliittisten linjaerojen esille tuominen nimenomaan
KASVATTAA nuivasti nykyisenkaltaiseen maahanmuuttopolitiikkaan suhtautuvien äänimäärää valtavasti.
Samalla se
SUPISTAA Vanhasen, Thorsin, Cronbergin, Braxin ym. multikultifanaatikkojen kannatusta merkittävästi. Ihmiset eivät halua äänestää multikultifanaatikkoja. Thors, Brax jne. ovat saaneet paljon ääniä vain siksi, että eivät ole rehellisesti tuoneet esille todellista maahanmuuttopoliittista linjaansa. Heidän pitäisi suoraan sanoa, mitä agendaa he oikeasti ajavat. Silloin he saisivat paljon vähemmän ääniä kuin nyt.