Kävelin tänään takapihani poikki kauppaan, ja tuttu rouvakööri istuskeli pihalla päivittelemässä päivän hesarista lukemaansa Soinia koskevaa artikkelia. Rouvat olivat aivan järkyttyneitä, kun joku natsiporukka on kaapannut koko puolueen, siellä on uhattu tappaa ihmisiä puoluekokouksessa (kurkunleikkaus), ihmiset ovat osoittaneet kädet ojossa suosiotaan Halla-aholle kuin Hitlerille aikanaan ja kokouksen puhetta johtanut juristi on joutunut pakenemaan turvamiesten kanssa paikalta. Olivat sitä mieltä, että kyllä KRP:n tai jonkun pitäisi nostaa kanne, jotta tämä natsiliike saataisiin kiellettyä. Soinia symppasivat kovasti.
Eivätkä olleet penaalin vähiten teräviä kyniä, anonymiteetin vuoksi en nyt mainitse koulutustaustojaan. Mutta tuttuja rouvia kaikki jo vuosikymmenen ajan, mitä olen tässä taloyhtiössä asunut.
Tässä siis muutaman "tavallisen kadunmiehen (/-naisen)" mielipide asiaan. PS ei vaivautunut torppaamaan Torvisen väitteitä kurkunleikkauseleistä.
Ainoa Suomen uutisten sivulla viikonloppuna päivitetty uutinen on Touko Aallon valinta vihreiden puoluejohtajaksi. Halla-aho on facebookissaan kertonut vain lastensa reaktiosta, kun äiti ja isi puhuvat politiikkaa aamukahvipöydässä.
On käsittämätöntä, että tämä sama farssi vain jatkuu ja jatkuu: soinilaiset levittävät valhettaan, IS pitää kurkunleikkausuutista vieläkin lähes uusimpien uutistensa joukossa ja PS vaikenee kuin Soinin aikaan.
Vaikka toimitus ja koko puolue olisi miten viikonlopun vietossa, niin herätkää nyt j*******a oikomaan ne valheet.
En tiedä, mutta ei aina tarvitse joka höpötykseen reagoida, koska silloin ne sanojat tuntevat itsensä tärkeämmiksi kuin mitä ovatkaan :)
Ei tarvitsekaan "joka höpötykseen" vastata, mutta jos valtamediat pitävät tuon kaltaisia valheita yllä, ne on kyllä ammuttava alas.
Oisko vaikka niin, että tällä kertaa lehdistö itse oikoi valheet heilauksista?
Olisit itse korjannut ne väitteet heille, kun kerran tuttuja ihmisiä olivat.
Ehkä puoluejohtoon on jätetty tarkoituksellisesti henkilöitä joiden tehtävänä on tuhota puoluekokoukseen osallistuneiden ihmisten maine ja tulevaisuus. Muutenhan käsiäänestyksestä natsitervehdyksiä vääntäneitä henkilöitä vastaan olisi ryhdytty oikeustoimiin tai vähintään tukitoimiin yksityishenkilöille joiden kunniaa on loukattu törkeällä tavalla.
Veikkaan että Putkonen on tarkoituksellisesti tuhoamassa loukattujen mainetta kun esitutkinnat on ilmeisesti sössitty ja henkilöt jätetty yksin kohtaamaan valhemedian natsileimauskampanja samaan aikaan kun puolueen entistä kansanedustajaa ja herjaajaa suojellaan sisäministeriön ohjeistuksella.
Itselläni on samanlaisia kokemuksia järkeväksi pitämistäni ihmisistä. Tosin tiedän heidän puoluekantansa olevan kokoomus joten eiköhän sen siunailun taustalla ole jokin muu kuin tietämättömyys. Samaiset henkilöt kun ovat olleet Soinia vastaan jo vuosia ja nyt sitten siunailevat kuinka sikamaisesti Soinia kohdeltiin.
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 18.06.2017, 16:30:44
Oisko vaikka niin, että tällä kertaa lehdistö itse oikoi valheet heilauksista?
tai sitten lehdistö ymmärsi heti että teko täyttää kaikki törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkit ja ammattilaisina eivät itse halua joutua tuomittujen penkille jos sen vaan voi välttää. Teko uutisoitiin poikkeuksellisellisesti kansanedustajan omana puheenvuorona mitä se oli.
Ihmisten sokealle uskolle uutisoitujen asioiden todenperäisyyteen ei voi mitään. Tyhmyydelle ei ole mitään tehtävissä.
Näiden valheiden alasampumiseen ryhdyttäessä sitä saa jatkaa loputtomiin. Toisaalta tulee myös lähteneeksi mukaan kaiken maailman torvisten leikkiin. Syylliset selittelee. Reagoimattomuus ilmiselvään valehteluun kertoo paremmin kuin tuhannet sanat, että näillä valheilla ei ole päätä ei häntää.
Quote from: uuninpankko on 18.06.2017, 16:27:12
Rouvat olivat aivan järkyttyneitä, kun joku natsiporukka on kaapannut koko puolueen, siellä on uhattu tappaa ihmisiä puoluekokouksessa (kurkunleikkaus), ihmiset ovat osoittaneet kädet ojossa suosiotaan Halla-aholle kuin Hitlerille aikanaan ja kokouksen puhetta johtanut juristi on joutunut pakenemaan turvamiesten kanssa paikalta.
Tiesittekö, että uusimpien tietojen mukaan netissä on jaettu jopa kurkunleikkausohjeita!!!111!!!
Salaisuus on sormien asennossa ja rystysten veitselle tarjoamassa tuessa.
https://www.youtube.com/watch?v=EXgchTrIgw4
Puoluekokouksessa on heiluteltu puhetta johtavienkin toimesta nuijaa ja vielä tätäkin uhkaavammat aseet ovat tiettävästi olleet käytössä.
https://www.youtube.com/watch?v=SOU9FkUGhYs
Saattaa olla taktiikka, mikä on toiminut ennenkin. Antaa vastustajan nolata itsensä ja pitää itse suunsa kiinni. Jytkyt ja Trumpit ovat osaltaan onnistuneet juuri mustamaalaamisen vuoksi. Tällä kertaa tällaista: "Natsitervehdykset", "Sisu-juntta", "kurkunleikkauskausti" jne. Muut otsikot tältä viikolta paljastavat, että hätäkakkan haju on aika pistävä. Mitäpä tuohon panikointiin edes puuttua. Persut eivät tunnut paljon puuttuvan Uuvattien lätinöihin vaan hoitavat tyynesti ja asiallisesti julkisuuskuvansa.
Uuvatit:
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706162200212245_pi.shtml (http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706162200212245_pi.shtml)
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/06/18/simon-elo-uudelle-ryhmalleen-rahaa-vailla-kansalaisilta/ (http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/06/18/simon-elo-uudelle-ryhmalleen-rahaa-vailla-kansalaisilta/)
http://mvlehti.net/2017/06/17/kike-elomaa-kysyy-facebookissa-teinko-oikean-valinnan/ (http://mvlehti.net/2017/06/17/kike-elomaa-kysyy-facebookissa-teinko-oikean-valinnan/)
Perussuomalaiset:
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706182200216612_pi.shtml (http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706182200216612_pi.shtml)
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706172200214716_pi.shtml (http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706172200214716_pi.shtml)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061719882868_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061719882868_uu.shtml)
Tässä on ollut monenlaista tapahtumaa taustalla ja johdon kokemattomuus näkyy. Nyt vaatisikin Matias Turkkilalta erityistä huomiota siihen, että viestintä pelaisi paremmin. Samalla vastineet kaikkiin suurimpiin lehtiin. Vaikkapa oma mediatilaisuus aiheen puolesta. Valheita on esitetty sen verran paljon, että olisi aiheellista korjata tiedot yksiselitteisesti.
Itse asiassa tässä meidän "pahassa" valtamediassa on ollut todella monta kommenttia ja analyysiä, jotka ovat kyseenalaistaneet Soinin ja hallituskumppaneidensa markkinoiman (ilmeisen harhaanjohtavan) tulkinnan. Toki on ollut muitakin tulkintoja (etenkin parina alkupäivänä, jolloin PS olisi ehkä voinut olla hieman fokusoituneempi medianhallinnassaan), mutta ei todellakaan ole ollut mitään monoliittistä uutisointia asiasta. Yle toi jo perjantaina A-studiossa hyvin näkyvästi eteen Lännen Median (huom. myös suvakki-mädättäjä-konserni) 3.6. artikkdelin, jossa tämä "ennakoimaton" hallituskriisi käytiin jo viikkoa ennen tapahtumistaan läpi. Ja näin on tehnyt myös moni muu kolumnisti ja toimittaja tämän jälkeen. Kaikella kohteliaisuudella niin tämä täydellinen vainoharhaisuus median suhteen ei ole hyödyllinen toimintatapa - on sinänsä totta että noin keskimäärin nuivat ja PS kärsii enemmän kuin muut puolueet, mutta kun aina huudetaan sutta, silloinkin kun sutta ei selvästikään ole, niin se vain vähentää uskottavuutta. Mutta eipä kai näin fanaattisesti ja mustavalkoisesti ajattelevat voi muuta löytää kuin harhaoppeja ja vainoamista. Kylmä empiirisyys on silti sangen hyödyllinen väline politiikassa, ihan näin sivuhuomautuksena.
Ei missään nimessä kannata vastailla tällaisiin typeriin väitteisiin, syistä joita tuossa aiemmin käytiin jo läpi. Jos tekee itsestään uhrin ja lähtee selittelemään jokaista käsimerkkisyytettä, syytteitä tulee vain lisää eikä selittely lopu koskaan.
Tässä pitäisi hyökätä ja mustamaalata uuvatteja. Pitäisi unohtaa kilpimiehet Elo ja Elovaara, ja ottaa kohteeksi ne todelliset roistot heidän takanaan. Ne petturit, jotka kyykivät kilpimiesten takana, toivoen että paskamyrsky hellittää jossakin vaiheessa.
Ehkä keräävät vähän materiaalia ensin. Kun on saatu näyttö kasaan, niin kiikutetaan löydetyt noin 800 yksittäistapausta JSN:än käsiteltäväksi.
Ainakin pitäisi hyödyntää sitä, että perättömän mustamaalauksen levittäminen lienee irtisanomisperuste puolueesta.
Ainakin tällainen näkyy olevan ulkona:
QuoteOn aika ikävää joutua oikomaan väitteitä, jotka perustuvat lähinnä kertojansa rikkaaseen mielikuvitukseen, mutta joskus sekin on pakko tehdä. Kokous on dokumentoitu alusta loppuun, joten täten haastetaan kuka tahansa etsimään nauhalta väitetyt tapahtumat.
https://www.facebook.com/perussuomalaiset/posts/10154656121873342
Mikäli, kuten uskon, pitää paikkansa, että nimenomaan Soini itse ei halunnut mitään jäähyväisseremonioita, niin sen voisi tuoda julkisuuteen, koska nyt valitetaan siitä kuinka vanhaa, ansiokkaasti palvellutta puoluejohtajaa ei edes haluttu muistella.
Tuumaustunti olisi sopiva paikka käydä valheellisest väittämät ja vastineet niihin läpi. Siellä on ainakin valhemedia paikalla.
Quote from: junakohtaus on 18.06.2017, 22:01:56
Ainakin tällainen näkyy olevan ulkona:
QuoteOn aika ikävää joutua oikomaan väitteitä, jotka perustuvat lähinnä kertojansa rikkaaseen mielikuvitukseen, mutta joskus sekin on pakko tehdä. Kokous on dokumentoitu alusta loppuun, joten täten haastetaan kuka tahansa etsimään nauhalta väitetyt tapahtumat.
https://www.facebook.com/perussuomalaiset/posts/10154656121873342
:facepalm:
Ensin puolueen kansanedustaja käy leimaamassa käsiäänestykseen osallistuneita puoluekokousaktiiveja natseiksi joukkotiedotusvälineessä, ja ainoa mitä puolue kykenee tekemään on facebook postaus jossa kehotetaan suorittamaan jälkikäteen videotallenteita...
:facepalm:
...Ei näin. Oikeastaan ei ole ihme että persujen puoluekone on täysin viturallaan. Tuon jälkeen on ihmetteleminen että onko mitään perussuomalaisten puoluetta edes olemassa? Mitä jos perussuomalaisten Putkonen on täysin ulalla kaikesta ja oikeasti mitään puoluetta ei ole edes olemassa. On ollut vain Soinin perseennuolijoita joilla ei ole käytöstapoja eikä edes alkeellista käsitystä mistään kohtuullisuudesta saati siitä miksi puolueita ylipäätään on olemassa?
Puolueiden tehtävä on puolustaa ihmisiä johtajien hyökkäyksiä vastaan eikä päinvastoin. Tuo natsileimauksen käsittely kertoo karua kieltään puoluekoneiston mädännäisyydestä joka on vain muutamassa vuodessa humahtanut läpi persupuolueen kuin ministeriaudin perseenlämmitys.
ps natsileimauksen tuumaustunti pidetään käräjäoikeuden salissa, ei persujen mediateltassa
Matias Turkkila kirjoittaa Facebookissa
QuoteHesarin Marko Junkkarilta tuli tänään suht selväjärkinen kirjoitus, jossa puidaan Jyväskylän puoluekokouksen tapahtumia. Pitkän tekstin loppupuolella on kiteytys, joka pitkälti summaa omankin oletukseni siitä, miksi äänestyksissä kävi sillä tavalla kuin kävi:
"Eliitinvastaisen puolueen kenttäväki kapinoi omaa eliittiään vastaan."
En jaksa uskoa, että protestin vastaanottanut ps-eliitti ymmärtää kentän viestiä. Koskaan. On paljon helpompaa uinuttaa itsensä pois dissonanssista hyväksymällä ääriryhmähypoteesi.
samasta läpyskästä ne mummelit sen oikomisyrityksenkin lukee :roll:
Eiköhän ne tule kumotuksi ajan kanssa, kun hetki on oikea. Antaa uuvattien mellastaa, se on tällä hetkellä heidän ainoa polttoaine. Kun pöly laskeutuu, on hyökkäyksen paikka. Siinä voi ottaa uuvateille ohraleipä ja häpeäpaalu samaan aikaan.
Kyllä ihmiset osaavat erottaa toden ja tarun. Nuo tädit eivät kai alunperinkään äänestäneet PS:ää.
Quote from: siviilitarkkailija on 18.06.2017, 22:33:30
Quote from: junakohtaus on 18.06.2017, 22:01:56
Ainakin tällainen näkyy olevan ulkona:
QuoteOn aika ikävää joutua oikomaan väitteitä, jotka perustuvat lähinnä kertojansa rikkaaseen mielikuvitukseen, mutta joskus sekin on pakko tehdä. Kokous on dokumentoitu alusta loppuun, joten täten haastetaan kuka tahansa etsimään nauhalta väitetyt tapahtumat.
https://www.facebook.com/perussuomalaiset/posts/10154656121873342
:facepalm:
Ensin puolueen kansanedustaja käy leimaamassa käsiäänestykseen osallistuneita puoluekokousaktiiveja natseiksi joukkotiedotusvälineessä, ja ainoa mitä puolue kykenee tekemään on facebook postaus jossa kehotetaan suorittamaan jälkikäteen videotallenteita...
:facepalm:
Suomen Uutiset ainakin julkaisi vastausta näihin jo neljä päivää sitten:
https://www.suomenuutiset.fi/nain-kadet-puoluekokouksessa-nousivat-katso-hurja-tuuletusvideo/
Vai puuttuu juudaksilta fyrkkaa? Mitä helevettiä, eikö timbeli sponssaa ? Siis ihan varmaan fyffeä pukkaa ovet akkunat täyden.
Ohan siellä jabbaa, sipilää ja berneriä takana, kokkarimassia mielin määrin, koitetaan taas vaan jampan lompsalle jos tyhmä maksais.
Quote from: Kim Evil-666 on 18.06.2017, 22:52:34
Eiköhän ne tule kumotuksi ajan kanssa, kun hetki on oikea.
Paljon onnea joukkotiedotusvälineessä esitetyn valheellisen natsileimauksen oikomiseen. Tarvitsevat sitä. Eikä muuten kumoudu tuollainen valheellinen leima ilman käräjäoikeuden päätöstä. Vaan pysyy ja jää elämään ja lopulta tuhoaa monta poliittista elämää ellei peräti oikeaa elämää. Ja vaikka käräjäoikeus hylkäisi kanteen, se kannattaa silti nostaa poliittiseksi merkikisi mustamaalaajille.
Quote
Antaa uuvattien mellastaa, se on tällä hetkellä heidän ainoa polttoaine. Kun pöly laskeutuu, on hyökkäyksen paikka. Siinä voi ottaa uuvateille ohraleipä ja häpeäpaalu samaan aikaan.
Uusvattien ongelmien materialisoituminen on ajan kysymys, mutta minne meinaat lähettää natsileimattujen mediajulkaisut? Tai niinkuin että minkä mediatalon kuvittelit ylipäätään julkaisevan mitään materiaalia natsileimatun puolueen toiminnasta? Sori vaan mutta natsileimauksen pöly ei noin vain laskeudu vaikka asianomainen mielellään haluaisi kuvitella sen pois elämästään.
Joidenkin myyttien murtamisesta voisi tehdä kokopäivätyötä joillekin. Sama henkilö käyttäisi kaiken aikansa yhden ja saman myytin murtamiseen aina sen ponnahtaessa esiin.
Josko perussuomalaiset ovat tuumanneet, ettei näiden typeryyksien esilläpito maksa vaivaa ja antavat Elon tehdä itsestään pellen äänestäjiensä silmissä.
Quote from: junakohtaus on 18.06.2017, 22:01:56
Ainakin tällainen näkyy olevan ulkona:
QuoteOn aika ikävää joutua oikomaan väitteitä, jotka perustuvat lähinnä kertojansa rikkaaseen mielikuvitukseen, mutta joskus sekin on pakko tehdä. Kokous on dokumentoitu alusta loppuun, joten täten haastetaan kuka tahansa etsimään nauhalta väitetyt tapahtumat.
https://www.facebook.com/perussuomalaiset/posts/10154656121873342
Todettakoon Tiina Elovaaran keksineen jutut päästään. Pitäisi tehdä niin selvä kirjoitus isoihin medioihin aiheesta, ettei tulisi epäselvää kuka valehteli ja mitä. Samoin maininnat rikosilmoitusten tekemisestä olisi hyvä sisällyttää mukaan, vaikka ne eivät johtaisikaan toimenpiteisiin. Simon Elo puhui epämääräisemmin "pimeistä voimista". Tähän voisi antaa vastineensa, että samat "pimeät voimat" ovat olleet perussuomalaisissa mukana alusta asti vähintään vuodesta 2011 jos ei aiemminkin, kukaan ei ole niitä nähnyt ongelmaksi. Kaikkien puolueiden hyväksymä hallitusohjelmakin on sovittu yhdessä, vai kirjoitetaanko nykyisin silmät kiinni isoja sopimuksia?
Nyt jätetään vastuu kuulijalle/katsojalle. Harvempi jaksaa edes tutustua tapahtumiin, mutta pelkästään vaikutelma jonkun ilmiön olemassa olemisesta voi jäädä ihmisten mieliin.
Quote from: siviilitarkkailija on 18.06.2017, 23:06:30
Quote from: Kim Evil-666 on 18.06.2017, 22:52:34
Eiköhän ne tule kumotuksi ajan kanssa, kun hetki on oikea.
Paljon onnea joukkotiedotusvälineessä esitetyn valheellisen natsileimauksen oikomiseen. Tarvitsevat sitä. Eikä muuten kumoudu tuollainen valheellinen leima ilman käräjäoikeuden päätöstä. Vaan pysyy ja jää elämään ja lopulta tuhoaa monta poliittista elämää ellei peräti oikeaa elämää. Ja vaikka käräjäoikeus hylkäisi kanteen, se kannattaa silti nostaa poliittiseksi merkikisi mustamaalaajille.
Ylen toimittaja Sanna Ukkola otti aiheen ainakin pari kertaa esiin, vaikka se oli tiedettävästi jo siihen mennessä todettu täysin höpinäksi.
Jonkun ajan kuluttua kukaan ei muista aihetta, mutta mielikuva siitä voi jäädä elämään. Nyt kannattaisikin tuhota keksityt mielikuvat.
Jotain tämän suuntaista voisi pyrkiä päästä toteamaan vaikka johonkin asiaa varten järkättävään Ylen haastikseen:
'Kenelle tahansa tilannetta rehellisesti seuranneelle on tässä vaiheessa melko selvää, että uutta puoluejohtoa -- ja sitä myötä koko puoluetta -- vastaan on käyty monin epärehellisin keinoin, ja tämä äänestys- ja puheenvuoroviittausten keinotekoinen vääntäminen joksikin pahantahtoiseksi on tämän kuvion räikeimmästä päästä.'
Quote from: IDA on 18.06.2017, 22:17:52
Mikäli, kuten uskon, pitää paikkansa, että nimenomaan Soini itse ei halunnut mitään jäähyväisseremonioita, niin sen voisi tuoda julkisuuteen, koska nyt valitetaan siitä kuinka vanhaa, ansiokkaasti palvellutta puoluejohtajaa ei edes haluttu muistella.
Minä olin paikalla puoluekokouksessa ainakin kahdessa läksiäisseremoniassa; olisiko pitänyt hänet kantaa 16 orjan kantotuolissa pois radion sinfoniaorkesterin Finlandian livenä soidessa (vähempi kun 16 ei riitä)? Vaihtoehtona Peltoniemen Hintriikan surumarssi :facepalm:
Kieltämättä oli aistittavissa tiettyä ceausesculaisen uran lopetuksen henkeä, mutta asiallisesti siellä toimivat kaikki muut paitsi Soini itse, joka poistui kesken kokouksen "tärkeämpiä" tehtäviä hoitamaan. Järjestä siinä nyt väistyvälle pj:lle arvokas lähtö, kun hän itse jättää narsistiset terveiset omilleen kuin koira paskansa. Luonteen kieroksi kasvamiseen tietysti kuuluu, että tämä kaikki oli muiden syytä, ja hyvitykseksi pitää masinoida lokoisa loppuelämä. Ei osaa Timo I Suuri hävetä.
No rikosilmoituksethan jo tehtiin, eivät johtaneet jatkotoimenpiteisiin.
Kun yleistä ilmapiiriä tapauksen ympärillä lueskelee, iso osa ihmisistä on joko raivoissaan, suuttunut, tai naureskelee tätä uuvattien touhua. Ne potentiaaliset Persu-äänestäjät ovat kyllä melko hyvin kartalla asioista ja tapahtumista. Ne jotka eivät ole, ovat niitä, jotka haluavat ainoastaan Persujen "tuhoa" hinnalla millä hyvänsä.
Älkää nyt saatana tehkö kärpäsestä härkästä. Luulettekko te, ettei Persuleirissä ole asioihin reagoitu parhaaksi katsomallaan tavalla. Se ei tarkoita sitä, että tullaan tänne Hommalle huutelemaan kaikki suunnitelmat auki, mitä tehdään nyt ja tulevaisuudessa.
Tällainen vaan on omiaan tekemään 'potentiaalisesta persuäänestäjästä' 'ei-persuäänestäjän', sikäli jos jäävät käsitykseen, että väitteet ovat rehellisesti esitettyjä ja tosia.
Kyllä kansa tietää, että paskanpuhujat ja valheessa elävät aikanaan tuomitaan.
Oikominenkaan ei näitä auta, koska maailma on jo siirtynyt järki- ja asiapolitiikasta identiteettipolitiikan aikakauteen. Noille naisille kyse on vain sosiaalisesta ilmatilanhallinnasta, ja oman lauman reviirin merkkauksesta, vaikka se perustuisikin älylliseen epärehellisyyteen. Siltäkannalta on aivan sama mitä Hillary, Trump, Sipilä tai Halla-aho sanoo, sillä pikkulinnut ovat valinneet puolensa ja visertävät yhdessä: "Täällä suvakki, varokaa kauheita natseja!". Asiapohjaisen dialogin käyminen parviälyyn kuuluvan kanssa on täysin hyödytöntä, koska sellainen vaatisi yksilötietoisuuden olemassaoloa.
Quote from: Ernst on 18.06.2017, 23:40:58
Quote from: IDA on 18.06.2017, 22:17:52
Mikäli, kuten uskon, pitää paikkansa, että nimenomaan Soini itse ei halunnut mitään jäähyväisseremonioita, niin sen voisi tuoda julkisuuteen, koska nyt valitetaan siitä kuinka vanhaa, ansiokkaasti palvellutta puoluejohtajaa ei edes haluttu muistella.
Minä olin paikalla puoluekokouksessa ainakin kahdessa läksiäisseremoniassa; olisiko pitänyt hänet kantaa 16 orjan kantotuolissa pois radion sinfoniaorkesterin Finlandian livenä soidessa (vähempi kun 16 ei riitä)? Vaihtoehtona Peltoniemen Hintriikan surumarssi :facepalm:
Kieltämättä oli aistittavissa tiettyä ceausesculaisen uran lopetuksen henkeä, mutta asiallisesti siellä toimivat kaikki muut paitsi Soini itse, joka poistui kesken kokouksen "tärkeämpiä" tehtäviä hoitamaan. Järjestä siinä nyt väistyvälle pj:lle arvokas lähtö, kun hän itse jättää narsistiset terveiset omilleen kuin koira paskansa. Luonteen kieroksi kasvamiseen tietysti kuuluu, että tämä kaikki oli muiden syytä, ja hyvitykseksi pitää masinoida lokoisa loppuelämä. Ei osaa Timo I Suuri hävetä.
En ymmärrä mitä tämä möykkä Soinin läksiäisjuhlallisuuden puuttumisesta on. Eihän Soini mihinkään ollut lähdössä. Eikä lähde. Päinvastoin, Soini taistelee lopun ikäänsä jäsenyyden säilyttämiseksi ja uuden valtaan nousun puolesta. Tämähän on täysin selvää.
Ei kukaan ihminen voi omilla sanomisillaan kumota Suomen sosialistisen lehdistön sanomisia asiassa, josta kohdehenkilöllä ei ole omakohtaista kokemusta. Siinä on vain sana sanaa vastaan. Jos kohdehenkilö uskoo yhä Suomen sosialistisen lehdistön valheita, hän vain suivaantuu toisen tullessa sanomaan hänelle niiden -- eli omien uskomustensa -- olevan vääriä. Ei mielenmuutos etene sillä tavoin.
Mielenmuutos etenee ihmisen omakohtaisen kokemuksen kautta. Kun ihminen näkee itse matun rikastavan, ja lukee Suomen sosialistisen lehdistön valheellisen esityksen tapahtuneesta, ihmisen mieli alkaa pikku hiljaa kyseenalaistamaan Suomen sosialistista lehdistöä ja niin sen uskottavuus häviää. Suurelle osalle kansasta tämä on jo käynyt. Sille osalle, joka yhää elää #unelmaa kuplassaan, ei se taida ehtiä käydä koskaan. Se kansanosa on niin eristyksissä todellisuudesta, ettei se voi missään asiassa koskaan nähdä ristiriitaa omakohtaisessa kokemuksessaan ja sanotuissa asioissa. Jako omilla aisteillaan havainnoiviin ja loppuun asti valeuutisiin uskoviin on jo tapahtunut.
Ainoa lievä lohtu tilanteessa on, ettei kuplassa elävän #unelmoijan näkemys vaikuta oikeastaan yhtään mihinkään. Hän on todellisuudesta irrallaan ja hänen tekonsakin kohdistuvat vain todellisuudesta irrallaan oleviin asioihin. Tänään hän lukee Suomen sosialistisen lehdistön tuutista valheita ja sepityksiä -- joita aina on tapana kirjoitella yhteiskuntajärjestelmän ollessa romahduksen partaalla --. Sitten seuraa yhteiskuntajärjestelmän romahdus. Sen jälkeen Suomen sosialistisen lehdistön tuutit vaikenevat ja totuudenmukainen uutisointi alkaa. Ja silloin hän saa totuudenmukaista tietoa maailmasta. Mutta edelleenkin hän elää todellisuudesta irrallaan ja uskoo kaiken, mitä hänelle sanotaan. Hän ei edes huomaa omassa kuplassaan muutoksen tapahtuneen. Hänelle maailma on etäinen paikka, joka tulee vain hänen kuplaansa käymään muutamien tuttujen ihmisten, virallisista tiedotusvälineista saatujen viestien ja muiden hyvin kontrolloitujen kanavien kautta. Hän on lisäksi onnellinen tietämättömyydessään. Miksi hän haluaisi edes tietää enempää pahaa täynnä olevasta ja monimutkaisesta maailmasta, jos se vain "droppaisi tunnelmaa"?
Tällaisten kuplaunelmoijien lisäksi on olemassa monenlaisia muita ihmisiä. Heihin vaikuttaminen on huomattavasti kiehtovampaa. He eivät enää usko Suomen sosialistisen lehdistön valheita, mutta he eivät tiedä, mitä uskoisivat sen sijaan. Heidän sieluistaan nyt käydään taistelua. Näitä ihmisiä on monenlaisia ja monella tavalla vakuutettavia. Heidän toimintasakin on monenlaista. He ovat tavallaan uuden yhteiskuntajärjestelmän rakentamiseksi käynnissä olevan pelin pelinappuloita: "ratsun" saaminen omalle puolelle tuo lisää nopeutta; "tornilla" taas saa suojattua hyvin suoria linjoja; ja "kuningattaren" kaappaaminen on iso voitto kaikessa mielessä. He eivät ainoastaan aisti maailmaa ja elä siinä, vaan he myös luovat maailmaa. Heille todellisuus on se pohja, jonka varassa he toimivat ja tekevät tekojaan. He eivät voi elää ilman totuudenmukaista kuvaa todellisuudesta, ja heille todellisuudessa eläminen on onni ja autuus ja kohtalo.
Itseäni kiinnostaa myös erityisesti historian kirjoitus ja totuus siltä kannalta. Historian kirjoittavat aina voittajat. Historian kirjoituksessa häviäjän valheet kumotaan ja unohdetaan. Vaikka siitä voittajasta en täydellä varmuudella vielä osannutkaan sanoa, niin häviäjä on selvä: Suomen sosialistinen lehdistö tukijoineen. Ei näitä pravdan kirjoituksia enää kymmenen vuoden päästä pidetä totuudenmukaisina. Silloin selitetään pravdan olleen yhteiskuntajärjestelmän romahduksesta johtuen valjastettu valheita levittämään ihan samoin kuin Pravda Neuvostoliitossa viimeiseen asti -- ja jopa ylikin -- todisti neuvostojärjestelmän elinkelpoisuutta ja ylivertaisuutta. Jälkeenpäin sellaisen Pravdan kirjoituksen nostaminen esiin esimerkiksi tieteellisessä julkaisussa totuutena tai edes valtaväestön sen ajan maailmankuvana saa tekijänsä näyttämään hyvin yksinkertaiselta ja suorastaan tyhmältä. Ne todistavat vain yhteiskuntajärjestelmän romahduksen merkkien olleen ilmassa jo kauan.
Quote from: nollatoleranssi on 18.06.2017, 23:28:51
Ylen toimittaja Sanna Ukkola otti aiheen ainakin pari kertaa esiin, vaikka se oli tiedettävästi jo siihen mennessä todettu täysin höpinäksi.
Ihmettelin samaa. Onko Turkkila-Ukkola-pariskunta eronnut vai onko kotona totaalinen tiedotussulku?
Quote from: Kyklooppi on 18.06.2017, 23:06:01
Vai puuttuu juudaksilta fyrkkaa?
Oire siitä että mitään minihillotolppaa ei ole tarjottu. Korkeintaan halvat tikkarit.