Hommaforum Testi

HOMMAN POLIITTINEN SIIPI => Puolueet ja kansalaisvaikuttaminen => Muut puolueet ja poliittiset vaikuttajat => Topic started by: Impi Waara on 15.06.2017, 17:29:39

Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 15.06.2017, 17:29:39
Koska eduskunnassa on nyt poliittinen ryhmittymä, toistaiseksi nimeämätön ja kuulemma puolueeksi pyrkivä Uusi Vaihtoehto, eli tuttavallisesti Uuvatit, ajattelin tehdä ketjun seuraamaan tämän ryhmän ajamaa politiikkaa ja saavutuksia. Vähän kuin vaalityötä reilusti ennakkoon. Ketjuun voi linkata/postata tuoreen ja freesin kannattamia, esittämiä, vastustamia jne asioita hallitustaipaleellaan. Reiluuden ja demokratian nimissä heille on annettava näkyvyyttä.
:roll:


Muokattu 19.6.2017 otsikkoa Uuvattien vaihdettua nimensä muotoon S(o)ininen Tulevaisuus
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: JohanNyt on 15.06.2017, 17:35:59
PS:n saavutukset kesäkuuhun -17 mennessä: -
Uuvattien saavutukset vaaleihin -19 mennessä: -

Taisi tulla aika tyhjentävä lista ja ihan UV eduskuntaryhmän tahdon mukainen. Toki uudet vaalit on tulossa tässä kohtapuoliin.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 15.06.2017, 17:41:36
Missä ketjussa oli Uuvattien henkilölista? En saanut haulleni tulosta.

Uuvattien saavutuksiin voidaan listata kaikki ne päätökset, joiden syntymiseen ovat myötävaikuttamassa. Esimerkiksi nyt on jo väläytelty EU-integraation syventämistä. Kyllä listaan täytettä saadaan, kun saavutuksiin listataan kaikki hallituksen tekemät päätökset, joissa ovat olleet äänettöminä yhtiömiehinä. Sittenkin, vaikka hjallitus keikahtaisi nurin.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 15.06.2017, 18:07:57
Tämä tietysti tulee olemaan hyvinkin mielenkiintoinen seurattava:

http://intermin.fi/artikkeli/-/asset_publisher/maahanmuuttopoliittisen-ohjelman-valmistelu-alkaa

Sisäministeriön tiedotteesta poimittu:
"Maahanmuuttopoliittinen ohjelma täydentää osaltaan jo vahvistettuja Sipilän hallituksen ohjelmia ja linjauksia. Näihin kuuluvat hallitusohjelman lisäksi hallituksen maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet, turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma ja valtion kotouttamisohjelma vuosille 2016–2019."

Tästä käytävä keskusteluketju

https://hommaforum.org/index.php/topic,121425.0.html

Edit lisätty keskusteluketju aiheesta
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Finka on 15.06.2017, 18:30:27
Tässä qwertyn viestistä: https://hommaforum.org/index.php/topic,121273.msg2649636.html#msg2649636 (https://hommaforum.org/index.php/topic,121273.msg2649636.html#msg2649636)
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 15.06.2017, 21:53:38
Uuvattien saavutuksiin voidaan kirjata seuraava saavutus: "Valtiovarainministerin mukaan Suomen hallitus on nyt EU-myönteisempi kuin ennen, vaikka ohjelma on sama."

Yle 15.6.2017 klo 19:09

""Hallitus muuttui EU-myönteisemmäksi"

Orpo saapui kokoukseen kaksi päivää sen jälkeen kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen oli johtanut siihen, että hallitus päättikin jatkaa entisellä kokoonpanolla. Orpon mukaan ilman perussuomalaisia jatkava kokoonpano on aiempaa EU-myönteisempi, vaikka hallitusohjelma on entinen.

– Se näkyy toivottavasti siinä, että kun Eurooppa-asioita käsitellään, kokoukset kestävät huomattavasti vähemmän aikaa, Orpo sanoi.

Hallitus on Orpon mukaan nyt myös entistä toimintakykyisempi koska perussuomalaisten kansallismielinen, euro- ja maahanmuuttokriittinen ryhmä on nyt päätöksenteon ulkopuolella. Hallituksen on aiempaa helpompi löytää kanta EU-poliittisiin kysymyksiin."

Loput linkistä:
https://yle.fi/uutiset/3-9673221


Lisätty:
Keskusteluketju aiheeseen liittyen:

https://hommaforum.org/index.php/topic,121437.0.html
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Ant.v2 on 15.06.2017, 23:53:35
Terho pamautteli ennen puheenjohtajavaaleja julki maahanmuutto- ja EU-kriittisiä kirjoituksia. Kokoomus ja keskusta eivät tähän reagoineet. Kyseiset kirjoitukset olivat tietysti osa taktiikkaa, jolla Terho yritettiin saada puolueen puheenjohtajaksi.

Ajattelin tällöin, että kyseessä oli kokoomuksen ja keskustan suoma erillisvapaus Terholle sanoa sellaista, mitä tämä muuten ei saisi sanoa. Nyt näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että kirjoitukset olivat jotain, mitä Terho ei kannattanut ollenkaan. Kokoomus ja keskusta eivät siis antaneet liekaa vaan Terho yksinkertaisesti esitti valheellista roolia, jolla uskoi saavansa kannatusta.

Nyt esittämiselle ei enää ole tarvetta. Uuvattien hallituspolitiikasta tulee mielenkiintoista, sillä sekä uuvatit että hallituskumppanit tietävät, että aatteet on heitetty roskiin ja vain raha ja virat kiinnostavat. Monella uuvattiedustajalla onkin viralle tarvetta, sillä seuraavissa vaaleissa heitä ei valita eduskuntaan.

Poliittiset päätökset tulevat tekemään siis sataprosenttisesti kokoomus ja keskusta. Uuvatit taas kärkkyvät kaksi vuotta pelkästään virkoja. Onko surullisempaa nähty?
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 15.06.2017, 23:58:22
Mielenkiinnolla odotan, kun selviää se todellinen hinta, jonka johdosta kannatti tehdä poliittinen itsemurha.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Tavan on 15.06.2017, 23:59:46
Voivatko Sipilä ja Orpo olla halveksimatta näitä ovimattoja? Kun halveksunta yltyy niin diiliä voidaan kyllä muuttaa. Soinin suurlähettilyys, Sampon paikka kokoomuksen vaalilistalla ja muut suhmuroidut sopimukset lentävät roskiin, kun Sipilää alkaa oksettaa uuvattien rottamaisuus. Mikään ei pidättele tuuppaamasta näitä vätyksiä bussin alle kunhan hallituskausi on lopuillaan.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Arkipiispa on 16.06.2017, 00:06:26
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 23:58:22
Mielenkiinnolla odotan, kun selviää se todellinen hinta, jonka johdosta kannatti tehdä poliittinen itsemurha.

Tuskin. Tai siis, tuskin enää odotat mielenkiinnolla, kun sinulle selviää laskun maksaja...
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Lemmy on 16.06.2017, 00:10:11
Minä väittäisin, että uuvateilla ei ole hallituspolitiikkaa. Sipilällä ja Orpolla on, ja Terho & co. sanoo 'jeespoks holirait'... Uuvatteja tullaan viemään eikä edes vikinää kuulu...
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Lemmy on 16.06.2017, 00:20:57
QuoteMikään ei pidättele tuuppaamasta näitä vätyksiä bussin alle kunhan hallituskausi on lopuillaan.

Divide et Impera tai jotain muuta fiksulta kuulostavaa. Jos uuvatit potkaistaan pihalle loppumetreillä, saattaa heillä jopa alkaa säälipisteiden keruu. Kepu nyt pettää aina, mutta tuleeko uuvateista liian likeisiä kilpailijoita?

RKP:n saatua S&O:lta nenilleen (Kridet ei lähteneet nuolemaan tolppaa) olen lähinnä hämmästellyt kuinka hiljaa muut puolueet ovat olleet. Niinistö laukoi muutaman sarkastisen heiton, mutta kovin hiljaista on ollut. Ellei sitten maanantaina(ko se luottamus äänestys oli?) ääni muutu kellossa.

Siinähän vasta kalabaliikki olisi, jos olisi muutama kapinallinen ja hallitus häviäisi äänestyksen  ;D
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 16.06.2017, 00:42:32
Quote from: Arkipiispa on 16.06.2017, 00:06:26
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 23:58:22
Mielenkiinnolla odotan, kun selviää se todellinen hinta, jonka johdosta kannatti tehdä poliittinen itsemurha.

Tuskin. Tai siis, tuskin enää odotat mielenkiinnolla, kun sinulle selviää laskun maksaja...

Laskunmaksaja on kyllä tiedossa.  :facepalm:  Kiinnostaa se kuvio, josta Uuvatit olivat valmiit myymään sielunsa.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Shemeikka on 16.06.2017, 00:51:14
Quote from: Lemmy on 16.06.2017, 00:10:11
Minä väittäisin, että uuvateilla ei ole hallituspolitiikkaa. Sipilällä ja Orpolla on, ja Terho & co. sanoo 'jeespoks holirait'... Uuvatteja tullaan viemään eikä edes vikinää kuulu...

Juuri näin. Uuvatit voivat ainoastaan noudattaa Sipilän ja Orpon määräyksiä kilttinä apupuolueena. Jos he yrittävät saada jotain omaa aikaan, se onnistuu vain Sipilän ja Orpon salliessa. Jos uuvatti inttää jossain asiassa vastaan, Sipilä sanoo että se on my way tai highway, tuolla on RKP ja KD oven takana hattu kourassa tulossa hallitukseen.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 16.06.2017, 01:07:46
Eipä nyt päästetä Uuvatteja niin vähällä. Roikkumalla hallituksessa kumileimasimina he ovat aivan yhtä vastuullisia hallituksen harjoittamasta politiikasta kuin Kepulit ja Sekoomus. Niinpä on paikallaan tallentaa jokainen meriitti asiokkaalta apulaiskoplalta.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: dothefake on 16.06.2017, 01:19:23
Näin selvästi, että heilanneet osallistujat oli tulevia uuvatteja.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Läpeensä Nuiva on 16.06.2017, 01:30:29
Jos ei heilaa puoluekokouksessa, niin juhannuksena ei ole puoluetta.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Auringonvalo on 16.06.2017, 01:57:00
Spekulointia ja kysymyksiä:

Nyt mennään vakaissa uomissa hapuillen, mut kunhan nimi vaihtuu puolueeksi, jos oikein korttinsa pelaavat, voivat saada seuraavaan eduskunaan kourallisen läpi. Miten ja millaista Suomea nämä lähtevät sitten rakentamaan?

- Lanseeratun "ilon kautta" tulkitsen pohjavireen olevan ensisjaisesti paremman tulevaisuuden rakentamista kuin mahdollisiin uhkakuviin varautumista.
- Talouspolitiikan virallinen linja lie oikealla, mutta odotan riveistä myös vasemmalle kalleellaan olevaa hyvinvointi-puhetta. Löytyykö tekoja vähäosaisten eteen vai menneekö leikkurilinjalla ja kansallisomaisuutta halvalla kaupaten? Entä näkemys perustuloon?
- Urbaani vs. maaseutu - Eiköhän se ydin ole kuitenkin paluu keskustan äänistä kilpailemiseen. Yllätyn jos ei ole autoilijan asialla ja (maaseutu)yrittäjän luontosuhdetta ymmärtävä. Pitäjien infran lisäksi, Löytyisikö Helsinki-Kotka rantaradalle rakentajia, Tallinnan tunnelille?
- Maahanmuutto tuskin on isosti pinnalla mikäli imagolinjallaan jatkavat, lie tyytyväisiä jos nykyisissä säädöksissä pysytään ja uusia suurvaelluksia ei rantaudu.
- Säällisen arvokonservatiiveja vähemmistökysymyksissä. Soinin kerho kuitenkin.
- EU ja kansallisvaltiot? Kelkka kääntynyt täysin liittovaltion miehiksi, näinkö myös kautta linjan tai jos päätyvät oppositioon? Tähän tarvitsisi perusteluja.
- Kielikysymykset, onko tekijöille yhä tärkeää tehdä työtä valinnanvapauden puolesta, vai jääkö aihe taustalle osana muutosta?
- Puolustuspolitiikka, Natoon vai ei? Tähän en osaa arvioida edustajien konsesusta, löytyy varmaan hakukoneista kokoamalla.
- Löytyykö uutta ajattelua vai pelkkää vanhan tutunut uudelleenkuorrutusta? Onko tuolla sakilla kykyä uudistua, tehdä ja löytää jotain raikasta sanottavaa? Mitä kysymyksiä tulevat nostavat pinnalle? Vetääkö mukaansa tiedettä seuraavia, ihmisiä joilla on näkemystä tietoyhteiskunnasta tai muunlaista uutta pragmatismia? Toivoa sopii.

Saas nähdä, alku ollut mitä on, mut on tuolla tekijöitä ja potentiaalia polkaista jotain kelvollista pystyyn. Mutta uudistumista pitää näkyä muutenkin kuin pelkkänä irtiottona EU- & maahanmuuttokriittisiin, ilma näitä pelkkä vanha SMP:n pohja ei pitkälle kanna.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: JaniAlander on 16.06.2017, 02:36:43
Se on hyvin yksinkertaista hallituspolitiikkaa. Tekevät mitä kokoomus sanoo. Uuvatit ei halua uusia vaaleja, kepu ei halua uusia vaaleja, kokkareilla tän hetken kannatusluvuilla asia on sorttia "who cares". Soinille tärkeintä on saada palkkiovirkansa, ja häntä seuranneiden hölmöläisten poliittinen tulevaisuus ei Timppaa voi vähempää kiinnostaa. Seuraavissa vaaleissa näistä todennäköisesti tippuu suurin osa nautiskelemaan siitä poliitikkojen työkkärirahoista, elikkä niistä sopeutumisrahoista. Toki voi vielä olla, että ryhmästä lähtee porukkaa muihin oppositiopuolueisiin, esim KD:hen yms. jos touhu käy turhan hapokkaaksi, ja hölmöläisillekin selviää, ettei Soinilla ole muuta annettavaa kuin lämmintä kättä.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Päänsärky on 16.06.2017, 15:46:53
Quote from: JaniAlander on 16.06.2017, 02:36:43
Se on hyvin yksinkertaista hallituspolitiikkaa. Tekevät mitä kokoomus sanoo. Uuvatit ei halua uusia vaaleja, kepu ei halua uusia vaaleja, kokkareilla tän hetken kannatusluvuilla asia on sorttia "who cares". Soinille tärkeintä on saada palkkiovirkansa, ja häntä seuranneiden hölmöläisten poliittinen tulevaisuus ei Timppaa voi vähempää kiinnostaa. Seuraavissa vaaleissa näistä todennäköisesti tippuu suurin osa nautiskelemaan siitä poliitikkojen työkkärirahoista, elikkä niistä sopeutumisrahoista. Toki voi vielä olla, että ryhmästä lähtee porukkaa muihin oppositiopuolueisiin, esim KD:hen yms. jos touhu käy turhan hapokkaaksi, ja hölmöläisillekin selviää, ettei Soinilla ole muuta annettavaa kuin lämmintä kättä.

Näin se menee. Niinistö on luultavasti ainoa joka saa pitää pestinsä. Ehkä Terhokin. Muut pestit on joko tottelet tai "omamies tilalle". Muut sitten on Soinin pöydän alla kerjäämässä almuja viroista. Kuka edes äänestäisi näitä Tolloja jotka ei eroa kepusta ja kokkareista ollenkaan? - Ei kukaan, koska takinkäännönleima.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 16.06.2017, 23:36:27
Perussuomalaisista 16.6.2017 eronneet/erotetut kansanedustajat ovat nyt virallisesti oma ryhmänsä.

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/eduskuntaryhmat/uusi_vaihtoehto/Sivut/default.aspx

Simon Elo

Kike Elomaa

Tiina Elovaara

Reijo Hongisto

Ari Jalonen

Kimmo Kivelä

Kari Kulmala

Jari Lindström

Maria Lohela

Anne Louhelainen

Pirkko Mattila

Lea Mäkipää

Hanna Mäntylä

Martti Mölsä

Jussi Niinistö

Pentti Oinonen

Vesa-Matti Saarakkala

Timo Soini

Sampo Terho

Kaj Turunen


Eduskuntaryhmän puheenjohtaja on Simon Elo ja varapuheenjohtajat Tiina Elovaara, Ritva Elomaa sekä Ari Jalonen.

Kuvagalleria näistä vastuullisista päätöksentekijöistä löytyy eduskunnan sivuilta yllä olevasta linkistä.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: K.L.O on 16.06.2017, 23:41:27
Heh, pihvillä taitaa näkyä Perussuomalaisten pinssi kuvassa!  :)

On ne välkkyjä uuvatteja.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 17.06.2017, 01:09:28
Tulevaa viikkoa odotellessa on hyvä kerrata mistä aineksista populistipolitiikko rakentuu.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/02/pelottele-yksinkertaista-pukeudu-huonosti-ja-eroa-populismin-kaava
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: ejmantyla on 17.06.2017, 10:25:05
Quote from: Läpeensä Nuiva on 16.06.2017, 01:30:29
Jos ei heilaa puoluekokouksessa, niin juhannuksena ei ole puoluetta.
Tästä viikon naurut,kiitos.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Lahti-Saloranta on 17.06.2017, 10:49:33
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 21:53:38
Uuvattien saavutuksiin voidaan kirjata seuraava saavutus: "Valtiovarainministerin mukaan Suomen hallitus on nyt EU-myönteisempi kuin ennen, vaikka ohjelma on sama."
Hallitus on Orpon mukaan nyt myös entistä toimintakykyisempi koska perussuomalaisten kansallismielinen, euro- ja maahanmuuttokriittinen ryhmä on nyt päätöksenteon ulkopuolella.
Kokoomushan suorastaa pilkkaa uuvatteja. Orpo naljailee sarkastisesti eu myönteisyydellä ja Risikko vielä santsaa maahanmuuttopoliittisien linjauksien muutoksilla hallitusohjelmaan. Eihän noita olisi ollut tarpeen ääneen sanoa. Soini kun nosti puolueen suuruuteen EU:n kohdistamallaa kritiikillä. Missä EU, siellä ongelma. . Kokoomus pitää huolen ettei uuvatit ainakaan sen vesillä kalastele sillä uuvatithan on yhtä kuin Soini. Kokoomus on saattanut luvata vaaliliittoa uuvattien kanssa ja nyt mollaa heitä EU ja maahanmuuttomyönteisyyden lisääntymisellä varmistaen että loikkareiden äänisaalis jää mahdollisimman vähäiseksi.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Tappivanukas on 17.06.2017, 15:35:47
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 23:58:22
Mielenkiinnolla odotan, kun selviää se todellinen hinta, jonka johdosta kannatti tehdä poliittinen itsemurha.

Agenttitarinoiden, Le Carrén ja maskirovkan ystävänä tietysti odotan ja toivon että joku, mieluiten Terho, pelaakin kolmoispeliä. Palaa kohta perussuomalaisiin Soinin, Orpon ja Vispilän pelikirja mukanaan ja parit mielenkiintoiset nauhoitteet takataskussa.

Kieroilu on totta, sankarit valitettavasti satua.  :(
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 17.06.2017, 15:41:28
Quote from: Lahti-Saloranta on 17.06.2017, 10:49:33
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 21:53:38
Uuvattien saavutuksiin voidaan kirjata seuraava saavutus: "Valtiovarainministerin mukaan Suomen hallitus on nyt EU-myönteisempi kuin ennen, vaikka ohjelma on sama."
Hallitus on Orpon mukaan nyt myös entistä toimintakykyisempi koska perussuomalaisten kansallismielinen, euro- ja maahanmuuttokriittinen ryhmä on nyt päätöksenteon ulkopuolella.
Kokoomushan suorastaa pilkkaa uuvatteja. Orpo naljailee sarkastisesti eu myönteisyydellä ja Risikko vielä santsaa maahanmuuttopoliittisien linjauksien muutoksilla hallitusohjelmaan. Eihän noita olisi ollut tarpeen ääneen sanoa. Soini kun nosti puolueen suuruuteen EU:n kohdistamallaa kritiikillä. Missä EU, siellä ongelma. . Kokoomus pitää huolen ettei uuvatit ainakaan sen vesillä kalastele sillä uuvatithan on yhtä kuin Soini. Kokoomus on saattanut luvata vaaliliittoa uuvattien kanssa ja nyt mollaa heitä EU ja maahanmuuttomyönteisyyden lisääntymisellä varmistaen että loikkareiden äänisaalis jää mahdollisimman vähäiseksi.

Kokomuus avoimesti näyttää, mitä mieltä on näistä aatteensa myyneistä. Vahingonilo suortastaan paistaa muutamista kokoomuslaisista. Ettei nyt liika itsevarmuus kostautuisi ja syystä tai toisesta Soten valinnanvapaushanke jäisikin toteutumatta hjallituksen kesäteatterista huolimatta.

On suorastaan liikuttavaa nähdä kuinka kiitollisia hjallituskumppanit ovat Uuvattien uhrauksesta.  :roll:


Edit -a
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Kim Evil-666 on 17.06.2017, 16:02:12
Iso Uuvatti sanoi aikoinaan;-"Jos sinulla ei ole omaa suunnitelmaa, olet osana jonkun toisen suunnitelmaa".

Koko Uuvatti-lauma on nyt osana Kokoomuksen federalistista liittovaltiosuunnitelmaa, jossa on mausteena Kepulainen perinteinen petos.

Näistä aineksista on uuvattien hallituspoliittinen ohjelma luotu. "Kansallismielinen", (hehheh) Terho sulautui osaksi tätä petoksellista ohjelmaa. Tuo termi uuvatit on kyllä varsin kuvaava. Soini paljasti vihdoin oman itsensä kokonaisuudessaan, vaikka viitteitä tästä on ollut esillä jo pitkään.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 17.06.2017, 19:01:25
Uuvattiryhmä on järjestäytynyt seuraavasti:

Puheenjohtaja Simon Elo

Varapuheenjohtajat

[Ritva 'Kike' Elomaa  -  uudelleen loikannut takaisin Persussuomalaisiin 22.6.2017]

Tiina Elovaara

Ari Jalonen


https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_vaihtoehto


Edit maat ja vaarat

Edit Elomaan paluu Perussuuomalaisten ryhmään
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Skeptikko on 17.06.2017, 19:07:48
Quote from: Tappivanukas on 17.06.2017, 15:35:47
Agenttitarinoiden, Le Carrén ja maskirovkan ystävänä tietysti odotan ja toivon että joku, mieluiten Terho, pelaakin kolmoispeliä. Palaa kohta perussuomalaisiin Soinin, Orpon ja Vispilän pelikirja mukanaan ja parit mielenkiintoiset nauhoitteet takataskussa.

En hirveästi hämmästyisi, jos joku tuosta porukasti olisi vaikka Putininkin palkkalistoilla. Sen verran nopeaa Suomen tuhoamispolitiikkaa tunnutaan harjoitettavan.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: norske on 17.06.2017, 19:42:48
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 17:29:39
Koska eduskunnassa on nyt poliittinen ryhmittymä, toistaiseksi nimeämätön ja kuulemma puolueeksi pyrkivä Uusi Vaihtoehto, eli tuttavallisesti Uuvatit, ajattelin tehdä ketjun seuraamaan tämän ryhmän ajamaa politiikkaa ja saavutuksia. Vähän kuin vaalityötä reilusti ennakkoon. Ketjuun voi linkata/postata tuoreen ja freesin kannattamia, esittämiä, vastustamia jne asioita hallitustaipaleellaan. Reiluuden ja demokratian nimissä heille on annettava näkyvyyttä.
:roll:


Hyvä idea, mutta miksi uv kapitaaleilla? Et kai sinä paskaakaan kirjoita isolla alkukirjaimella?
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: kgb on 17.06.2017, 19:50:32
Quote from: norske on 17.06.2017, 19:42:48
Hyvä idea, mutta miksi uv kapitaaleilla? Et kai sinä paskaakaan kirjoita isolla alkukirjaimella?

Tokihan Paska (https://fi.wikipedia.org/wiki/Paska_(artisti)) kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, jos kyseessä on erisnimi. Uuvattiuskaan ei aja kielioppisääntöjen ylitse, vaikka siltä ehkä kiukuspäissään saattaisikin tuntua.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Nikolas on 17.06.2017, 19:52:12
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Kaikki käy ja mitään ei vaadita, kunhan porukan ministerit saavat pitää hillotolppansa. Ei ihme että Orpo virnuilee.

Sitähän emme tiedä ja mahdollisesti emme koskaan saa tietää millä loput ostettiin mukaan.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: anatall on 17.06.2017, 19:59:30
Tämmöinen.

Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 17.06.2017, 20:55:23
Quote from: norske on 17.06.2017, 19:42:48
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 17:29:39
Koska eduskunnassa on nyt poliittinen ryhmittymä, toistaiseksi nimeämätön ja kuulemma puolueeksi pyrkivä Uusi Vaihtoehto, eli tuttavallisesti Uuvatit, ajattelin tehdä ketjun seuraamaan tämän ryhmän ajamaa politiikkaa ja saavutuksia. Vähän kuin vaalityötä reilusti ennakkoon. Ketjuun voi linkata/postata tuoreen ja freesin kannattamia, esittämiä, vastustamia jne asioita hallitustaipaleellaan. Reiluuden ja demokratian nimissä heille on annettava näkyvyyttä.
:roll:


Hyvä idea, mutta miksi uv kapitaaleilla? Et kai sinä paskaakaan kirjoita isolla alkukirjaimella?

Kun kyse on tietystä Paskasta, kirjoitan sen kuin erisnimen. Sama koskee myös Uuvatteja, jotta eivät hukkuisi kaikkien uuvattien joukkoon.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 19.06.2017, 01:54:45
Toni Viljamaan kolumni Pohjalaisessa:

"Valehtelu tärvää Timo Soinin työn"

"...Uusi vaihtoehto -ryhmän rivikansanedustajan, ulkoministeri Timo Soinin valhe oli poikkeuksellisen härski, kun Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi paljasti 20 perussuomalaisen loikkausaikeet ja hallituksen ydinryhmän järjestelyt ..."

Kokonaisuudessaan linkistä:

https://www.pohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/kolumni-valehtelu-t%C3%A4rv%C3%A4%C3%A4-timo-soinin-ty%C3%B6n-1.2318593
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 19.06.2017, 02:08:44
Iltalehti 19.6.2017

"Uusi hallituspohja eduskunnan riepoteltavaksi -  oppositio ryöpyttänyt hallituskuvioita jo etukäteen


Eduskunta käsittelee tänään valtioneuvoston tiedonantoa hallituspohjan muutoksesta.

Hallituksen riveistä lähti viime viikolla iso joukko kansanedustajia, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi kahtia. Kaksikymmentä kansanedustajaa lähti puolueesta ja perusti Uusi vaihtoehto -ryhmän.

Kaikki entiset perussuomalaisten ministerit kuuluvat Uuteen vaihtoehtoon, joten hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla.

Oppositio on kritisoinut Uuden vaihtoehdon nousua hallitukseen tiukkaan sävyyn.

STT"

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706192200216999_pi.shtml


Luvassa lienee värikäs päivä hjallitusfarssin edetessä toiselle viikolleen. Epävirallisia soraääniä tästä koplauksesta on kuulunut pitkin mennyttä viikkoa eikä ne tunnu laantuvan.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Nikolas on 19.06.2017, 02:10:53
Quote from: Nikolas Ojala on 17.06.2017, 19:52:12

Sitähän emme tiedä ja mahdollisesti emme koskaan saa tietää millä loput ostettiin mukaan.


Mahdollisesti heitä ei ostettu millään, päätellen äskettäin julki tulleesta rahoituksen tarpeesta.
Quote

Uusi vaihtoehto -ryhmä aikoo selvittää, voisiko se kerätä rahaa toimintaansa joukkorahoituksen avulla.

• Brännare, Stina & Kuukkanen, Tatu: Simon Elon "toivon liike" etsii rahaa ja nimeä – uusi puolue pystyssä jo kesän lopulla? (https://yle.fi/uutiset/3-9677535) Yle Uutiset, 2017-06-18.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 19.06.2017, 14:34:41
Uuvatit ovat muuttaneet ryhmänsä nimen muotoon S(o)ininen Tulevaisuus. Tulevaisuuteen luotetaan lujasti ja puoluehankkeen uskotaan Simon Elon mukaan etenevän ripeästi. Kesän lopulla uskotaan 5000 kannattajakortin olevan kasassa.

Ensin katsotaan saako istuva hallitus huomenna luottamuslauseen hjallituskriisikuvioista.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: guest14935 on 19.06.2017, 14:38:19
Quote from: Nikolas Ojala on 19.06.2017, 02:10:53
Mahdollisesti heitä ei ostettu millään, päätellen äskettäin julki tulleesta rahoituksen tarpeesta.

Suojatyöpaikkalupaus on ostamista sekin.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: ISO on 19.06.2017, 14:41:25
Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista seurata hallituksen päätöksiä jatkossa, miten uuvatit ottaa asioihin kantaa, ja miten niitten kansanedustajat tulee suhtautumaan edessä oleviin päätöksiin, joihin ei kyetä enää mitenkään vaikuttamaan.

Veikkaapa, että kusetetuilla kansanedustajilla on edessään tuskainen polku itsensä kanssa, kun joutuvat perustelemaan äänestyskäyttäytymistään kannattajilleen, jotka odottaa täysin päinvastaista politiikkaa.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 19.06.2017, 14:45:25
Loikkareilla on suuri kunnia olla kumileimasimina hyväksymässä kaikki, mitä hjallitus esittää. Eli kaikki epämiellyttävät päätökset ovat yhtälailla loikkareiden saavutuksia siinä kuin Kepuleiden ja Sekoomuksenkin.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Arvoton on 19.06.2017, 14:48:11
Quote from: Alligaattori on 19.06.2017, 14:38:19
Quote from: Nikolas Ojala on 19.06.2017, 02:10:53
Mahdollisesti heitä ei ostettu millään, päätellen äskettäin julki tulleesta rahoituksen tarpeesta.

Suojatyöpaikkalupaus on ostamista sekin.

ST:n ministeriketkuille annettiin ministerin hommat ja siitä saatava palkka + Audi. Näitä nauttivat vielä yli 1 ½ vuotta. Plus eläke-etu monesta ministerivuodesta.

Toimihenkilörouvien myötätunto myös, koska on todistettu rasistittomuus.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 19.06.2017, 19:17:24
Professori  Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta. "Sininen tulevaisuus kalskahtaa oikeistopolitiikalta mutta ainakin se erottuu"

"Nimivalinta ohjaa ajatukset oikeistolaiseen politiikkaan, sanoo professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta.

-  Kokoomuksellakin on sininen ruiskukka tunnuksena. Vanha perussuomalaiset pyrki kamppailemaan SDP:n kanssa samoista kannattajista. Kumpaahan tässä on ajateltu, että halutaan ottaa eroa vasemmistoon värivalinnalla vai halutaanko tulla lähemmäs siipeä, joka on varsinaisia perussuomalaisia, Isotalus pohtii."

Koska politiikka on joskus puisevaa, on jokin taho hieman keventänyt ja hassutellut interweblandiassa:

"Puolueen nimelle on jo irvailtu sosiaalisessa mediassa. Twitteriin ilmestyi nimeä parodioiva tili ennen puolta päivää. Tilillä muun muassa sanotaan, että yhdistys lainaa väliaikaisesti kokoomuksen verkkosivuja, koska ryhmillä on samat arvot."

Koko juttu Iltalehdessä 19.6.2017:
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706192200218615_pi.shtml
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Alaric on 19.06.2017, 21:08:52
Tässä hieman alkusoittoa sille mitä uuvatit tulevat hallituksessa omasta mielestään saavuttamaan ja "saavuttamaan".

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/uv_ryhmapuhe-66908 (19.6.2017)

QuoteSimon Elo: Turvapaikkapoliittisen ohjelman tavoitteet toteutetaan

Uusi vaihtoehto kunnioittaa Suomen kansan päätöstä liittyä Euroopan unioniin.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtajan Simon Elon mukaan 20 kansanedustajaa oli valmiita uhraamaan oman poliittisen uransa isänmaan hyväksi.

Nämä kansanedustajat erosivat viikko sitten perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perustivat uuden eduskuntaryhmän, joka jatkaa hallituksessa. Hallituksen ministeristöön ei tullut muutoksia.

Elo sanoi Uuden vaihtoehdon olevan sitoutunut hallitusohjelmaan ja sen tavoitteisiin.

– Tulemme suoraselkäisesti pitämään kiinni sovitusta. Esimerkiksi alueellisen kielikokeilun toteuttaminen ja turvapaikkapoliittisen ohjelman tavoitteet ovat historiallisia muutoksia, jotka toteutetaan, Elo linjasi eduskunnassa pitämässään ryhmäpuheessa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi tänään eduskunnalle tiedonannon hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneista muutoksista.

Tavoitteena no bailout -säännön uskottavuuden palauttaminen


Simon Elo sanoi Uuden vaihtoehdon kunnioittavan Suomen EU-jäsenyyttä.


– Suomi on kansanvaltaisesti liittynyt EU:n jäseneksi, ja kunnioitamme kansan päätöstä. Suomi on hallitusohjelman mukaisesti EU:n rakentavan kriittinen jäsenmaa, joka on yhteistyökykyinen, mutta samalla tunnustaa EU:n tarvitsevan uudistamista, Elo sanoi.

Eurokriisin hoidossa linja on Elon mukaan jämäköitynyt.

– Hallitus jopa ajoi Kreikan euroeroa ja tavoitteena no bailout -säännön uskottavuuden palauttaminen.


Elon mukaan Uusi vaihtoehto haluaa "pelastaa taloutemme" ja tukea uusien työpaikkojen syntymistä.
Hän totesi Nordean nostaneen juuri ennustettaan talouskasvusta tälle vuodelle kolmeen prosenttiin.

– Tällainen talouskasvu on vahvempaa kuin hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi vaaditaan. Näin ollen lisäleikkauksille ei ole tarvetta, Elo totesi.

– Opposition mielestä kaikki huono taloudessa on hallituksen syytä, joten onko kaikki hyvä taloudessa vastaavasti hallituksen ansiota?

Ei enää kohujen selittelyä eikä riitelyä

Elon mukaan Uusi vaihtoehto rakentuu myönteisyyden ja toivon ympärille.

– Loputon kohujen selittely, epäyhtenäisyyden henki ja riitely ovat menneisyyttä. Aloitamme uudelta pohjalta.

Elo sanoi korostavansa, että tämä oli "vaihtoehto, jolle ei ollut vaihtoehtoa".

– Vastuullisina kansanedustajina meillä ei ollut vaihtoehtoa jäädä ikuisesti oppositioon ikuisiksi opposition puolueen edustajiksi. Valitsimme sinisen tulevaisuuden.


Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän kansanedustajat ovat perustaneet Sininen tulevaisuus -yhdistyksen, joka aiotaan viedä puoluerekisteriin.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: abcd on 19.06.2017, 21:09:56
Kielikokeilun ne jo aloitti:

www.blåframtiden.fi (http://www.xn--blframtiden-y8a.fi)

Tuo on siis väärin kirjoitettu.
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: abcd on 19.06.2017, 21:11:10
QuoteValitsimme sinisen tulevaisuuden.

Tai purppuran:

http://www.setelit.com/img/eurosetelit/500euro_b.jpg
Title: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Roope on 19.06.2017, 21:40:41
Quote from: Alaric on 19.06.2017, 21:08:52
Tulemme suoraselkäisesti pitämään kiinni sovitusta. Esimerkiksi alueellisen kielikokeilun toteuttaminen ja turvapaikkapoliittisen ohjelman tavoitteet ovat historiallisia muutoksia, jotka toteutetaan, Elo linjasi eduskunnassa pitämässään ryhmäpuheessa.

Kielikokeilun toteuttaminen oli edellisen eduskunnan päätös, ei hallituksen ansiota. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että nykyinen hallitus lykkää kokeilun aloitusaikaa vuodella vasta ensi vuoden syksyyn, kun uudet vaalit ja viimeistään silloin uusi hallitus on jo ovella.

Kielikokeilun kanssa voi käydä myös kuten ministeri Hanna Mäntylän vetämän maahanmuuttajien sosiaaliturvauudistuksen kanssa, että vetkuttelun lopuksi perustuslakivaliokunta viheltää pelin poikki, koska hallituskumppanit eivät halua tukea esitystä. Sitten taas levitellään käsiä.

Hallitusohjelman (pakollisen EU-taakanjaon vastustaminen) ja turvapaikkapoliittisen ohjelman lupauksia ei tulla toteuttamaan, sen sisäministerit Orpo ja Risikko ovat vuorollaan aikaa sitten vahvistaneet.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 20.06.2017, 15:00:07
Soininen Tulevaisuus ryhmän menestyksekkäälle uralle ei ole nyt esteitä, kun eduskunnan enemmistö katsoo hallituksen nauttivan luottamusta.

"Uutissuomalainen: Oppositiopuolueet eivät halua eristää perussuomalaisia"
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706202200219364_pi.shtml

Hallituspuolueet eivät siis halunneet tehdä yhteistyötä Halla-ahon johtaman Perussuomalaisten kanssa, mutta oppositiolla on järkevämpi ääni kellossa.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: norske on 20.06.2017, 15:17:04
Joku toimittelija voisi kysäistä terholta, että onko hän edelleen samaa mieltä eu-kansanäänestyksestä, kuin puheenjohtajavaaleja ennen.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 20.06.2017, 15:22:44
Quote from: norske on 20.06.2017, 15:17:04
Joku toimittelija voisi kysäistä terholta, että onko hän edelleen samaa mieltä eu-kansanäänestyksestä, kuin puheenjohtajavaaleja ennen.

Jossain televisiohaastattelussa kysytiin, mutta saatu vastaus oli suoraan puppulausegeneraattorista. Eli paljon sanoja ilman selvää vastausta.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Teaparty on 20.06.2017, 21:42:15
Quote from: Impi Waara on 20.06.2017, 15:22:44
Quote from: norske on 20.06.2017, 15:17:04
Joku toimittelija voisi kysäistä terholta, että onko hän edelleen samaa mieltä eu-kansanäänestyksestä, kuin puheenjohtajavaaleja ennen.

Jossain televisiohaastattelussa kysytiin, mutta saatu vastaus oli suoraan puppulausegeneraattorista. Eli paljon sanoja ilman selvää vastausta.

Eiköhän se niljake ole edelleen sitä mieltä, että persujen pitää vaatia kansanäänestystä.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 21.06.2017, 18:24:54
Uuvattiryhmästä ensimmäinen uuvahti. Iltalehti uutisoi: "Hanna Mäntylä jättää eduskunnan: "En minä sinne rahan takia lähde" "

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706212200223947_pi.shtml

Äkkiä pääsi unohtumaan, että isänmaan etu vaati henkilökohtaisen uhrauksen, jotta hallituksen arvokas ja korvaamaton työ voi jatkua. Kansahan on saatu rauhoittumaan ja unohtamaan ikävtä kuviot, kun limuviinat on saatu kauppoihin eikä nelosoluttakaan tarvitse enää Alkosta hakea.

Mäntylän tilalle eduskuntaan nouseva Torvinen siirtyy perussuomalaisista Uuteen vaihtoehtoon
Perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja Matti Torvinen aikoo hakea Uusi vaihtoehto -ryhmän jäsenyyttä, kun hän nousee kansanedustajaksi Hanna Mäntylän tilalle.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/?ref=kn

Nyt sitten odottelemme lausuntoja, joita Torvinen jakaa Perussuomalaisten epäilyttävistä käsimerkeistä. Raportointi kattanee myös arviot humalaisesta hoipertelusta äänestystilanteista.
Melkoisen nopea urakehitys, jos liittymällä ryhmään pääsee suoraan kansanedustajaksi...

Lisätty Torvisen siirtyminen Mäntylän tilalle.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 22.06.2017, 18:28:14
Uuvattien eduskuntaryhmässä on ollu hieman turbulenssia, joten listan päivitys lienee pakaillaan.

Simon Elo

Tiina Elovaara

Reijo Hongisto

Ari Jalonen

Kimmo Kivelä

Kari Kulmala

Jari Lindström

Maria Lohela

Anne Louhelainen

Pirkko Mattila

Lea Mäkipää

Matti Torvinen   Hanna Mäntylän tilalle, joka siirtyy Euroopan neuvoston sihteeristöön, mutta ei rahan takia.

Martti Mölsä

Jussi Niinistö

Pentti Oinonen

Vesa-Matti Saarakkala

Timo Soini

Sampo Terho

Kaj Turunen

Ryhmä varapuheenjohtajista Ritva "Kike" Elomaa on loikkinut takaisin perussuomalaisten riveihin.

Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 22.06.2017, 18:49:42
Uuvahtamatta Uuvatit ahkeroivat puolehankkeensa kanssa ja tuhmailevat kannattajakortteja eduskunnan piikkiin.

"Hallintojohtaja: "Eduskunnan kustannuksella pitäisi tehdä vain eduskunnan töitä"."
"Kortteja on tulostettu isoja pinoja eduskunnan kopiokoneilla, mikä on eduskunnan toimintatapojen vastaista."

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706222200225830_pi.shtml

Vaikka kansalle annettiin limuviinat ja nelosolut kauppoihin, ei kansan usko hjallituksen kesäteatteriin ole kovin vakaalla pohjalla.

"Puolet suomalaisista (50%) on sitä mieltä, että perussuomalaisten puoluekriisi oli enemmän tai vähemmän poliittista teatteria tai peliä, kertoo Iltalehden tuore mielipidetutkimus."

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706212200222690_pi.shtml

Linekeistä aiheista enemmän.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 23.06.2017, 00:38:19
Kike Elomaan paluu kirvoittaa hassujen hattujen alta erilaisia ulostuloja, koska nyt jos koskaan, saa varttinsa kuuluisuutta. Koska Homma on mainittu ja saanut jälleen näkyvyyttä, on paikallaan antaa hassu hattuiselle miehelle puheenvuoro.

"Hommafoorumilaiset antavat taas vedättää itseään

Maanantaina Elomaa kaiken lisäksi äänesti hallituksen luottamuksen puolesta.

Mutta nyt hän olisi vähän niin kuin taas oppositiossa vastustamassa hallituksen politiikkaa.

Hommafoorumilla tämän ei anneta häiritä, vaan Elomaan paluuta ylistetään.

Elomaa loikkiminen edestakaisin kuin sammakko kuvaakin enemmänkin perussuomalaisten äänestäjiä ja kuinka helposti vedätettäviä kaikenmaailman hommafoorumilaiset ovat."

http://jirinieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239088-hommafoorumilaiset-antavat-taas-vedattaa-itseaan
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: dothefake on 23.06.2017, 00:44:00
Eduskunta pyörii veronmaksajien rahalla, kopiokusetus on säälittävä.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 23.06.2017, 01:06:27
Quote from: dothefake on 23.06.2017, 00:44:00
Eduskunta pyörii veronmaksajien rahalla, kopiokusetus on säälittävä.

Kaikki on revittävä irti, minkä saa jonkun muun maksamana. Menee hyvin tämän ryhmän muodostaman kuvan mukaan; kaikki hyöty irti kaikesta. Kenelläkään ei tietenkään ole omaa tulostinta saati rahaa kopiointiin.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: dothefake on 23.06.2017, 01:15:48
Mahtaa kyrsiä, kun ei voi soittaa omaan konttoriin, että tehkää sitä ja tätä. Ostaakohan Soini kohta koukkuhameen?
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: pienivalkeapupu on 23.06.2017, 13:31:23
Vahvaa settiä Sampo T:ltä IL:n blogissa:

Jälleen yksi täytetty lupaus

http://blogit.iltalehti.fi/sampo-terho/2017/06/22/jalleen-yksi-taytetty-lupaus/

Otsikolle tirsk-tirsk.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 23.06.2017, 13:36:55
uuvattien uskoa koetellaan, kun konkaripoliitikko Paavo Väyrynen heittää oman syöttinsä "Kansalaispuolue on valmis sinivalkoinen vaihtoehto".

Paavo Väyrynen kirjoittaa 23.6.2017:

"Muistutan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättäneitä kansanedustajia siitä, että heille on tarjolla valmis sinivalkoinen vaihtoehto. Kansalaispuolue on terveellä tavalla kansallismielinen kansanliike, jolla on jo yli 2500 kannattajajäsentä."

Koko Väyrysen blogiteksti on luettavissa:

https://www.paavovayrynen.fi/2017/06/23/kansalaispuolue-on-valmis-sinivalkoinen-vaihtoehto/
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 23.06.2017, 13:41:05
Quote from: pienivalkeapupu on 23.06.2017, 13:31:23
Vahvaa settiä Sampo T:ltä IL:n blogissa:

Jälleen yksi täytetty lupaus

http://blogit.iltalehti.fi/sampo-terho/2017/06/22/jalleen-yksi-taytetty-lupaus/

Otsikolle tirsk-tirsk.

On olemassa sanonta "lupaat vaan".

Olellistahan on Terhon omin sanoin:
"Tämä ja paljon muuta tulevaa olisi jäänyt saavuttamatta, jos olisimme antaneet hallituksen kaatua. Talouskasvu ja kymmenet tuhannet työpaikat olisivat vaarantuneet, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus palannut lähtöpisteeseen, tiukka EU-linja vaarantunut, kielivapauskokeilu peruuntunut, turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma haudattu jne.

Tulosta tulee, siksi tämä hallitus jatkaa. Sininen tulevaisuus on uudistusmielinen, isänmaallinen ja tuloskeskeinen liike, arvostelkaa meitä siis työmme tulosten mukaisesti."
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Uuno Nuivanen on 23.06.2017, 13:42:50
ST:n blogista kommentt:

QuoteJrKoopää
22.6.2017 15.43

Terho juuri kehui julkisuudessa, että kannatusprosenttinsa loikkareilla oli jopa korkeampi kuin oletti, vaikka ottamalla gallupin virhemarginaalin negatiivisesti huomioon, tulee kannatukseksi miinus 0.5%. Juu, totta tosiaan, hyvin menee hillotolpalla.
;D
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 23.06.2017, 13:47:25
Quote from: Uuno Nuivanen on 23.06.2017, 13:42:50
ST:n blogista kommentt:

QuoteJrKoopää
22.6.2017 15.43

Terho juuri kehui julkisuudessa, että kannatusprosenttinsa loikkareilla oli jopa korkeampi kuin oletti, vaikka ottamalla gallupin virhemarginaalin negatiivisesti huomioon, tulee kannatukseksi miinus 0.5%. Juu, totta tosiaan, hyvin menee hillotolpalla.
;D

Kommenteista löytyi tämäkin helmi:
"vanhempi insinööri
23.6.2017 10.07
Sampo voisi kertoa, milloin saadaan laskettua niitä turvapaikanhakuun ja täälläoleskeluun liittyviä kustannuksia. Vai onko Petteri ihmisoikeuskysymyksiin perustuen päättänyt perua sen hallitusohjelmassa olevan asian."
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: norske on 23.06.2017, 14:08:44
Quote from: Impi Waara on 23.06.2017, 13:36:55
uuvattien uskoa koetellaan, kun konkaripoliitikko Paavo Väyrynen heittää oman syöttinsä "Kansalaispuolue on valmis sinivalkoinen vaihtoehto".

Paavo Väyrynen kirjoittaa 23.6.2017:

"Muistutan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättäneitä kansanedustajia siitä, että heille on tarjolla valmis sinivalkoinen vaihtoehto. Kansalaispuolue on terveellä tavalla kansallismielinen kansanliike, jolla on jo yli 2500 kannattajajäsentä."

Koko Väyrysen blogiteksti on luettavissa:

https://www.paavovayrynen.fi/2017/06/23/kansalaispuolue-on-valmis-sinivalkoinen-vaihtoehto/

Valehteleeko puavo, taas?

Tämä on jo melko selvää ja tahallista  väärän tiedon levittämistä Paavo Väyryseltä ja Kansalaispuolueelta.

Väyrynen kirjoittaa viimeisimmässä  blogikirjoituksessaan 23. kesäkuuta 2017 Perussuomalaisiin jääneistä aidoista isänmaallisista/kansallismielisistä perussuomalaisista näin:

"Uudet johtajat puolestaan tukeutuivat vahvimmin sen oikeistolaisiin ja ulkomaalaisvastaisiin jäseniin"

'ulkomaalaisvastaisiin'? - Joku voisi jo vihdoinkin selittää ja esittää todisteet siitä, että Perussuomalaisten ns. 'halla-aholaisiksi' kutsutut ovat ulkomaalaisvastaisia, koska totuus ja todellisuus on selkeä 'EI HAITTAmaahanmuutolle', sille toiminnalle jota hallitus pakkosyöttää suomalaisille ikuisesti kustannettavaksi ja pääosin islamilaisten maahan rahtaamisella !
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 23.06.2017, 14:12:51
Aitos Isänmaallisuus on jo niin kannatettua, että puolueita riittää valittavaksi.

Maahanmuttokysymyshän on jo aikojen alusta tahallaan(?) väärin ymmärretty, että ihmettelen kuinka kauan siitä jaksetaan vääntää.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Micke90 on 23.06.2017, 14:16:55
QuoteTalouskasvu ja kymmenet tuhannet työpaikat olisivat vaarantuneet, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus palannut lähtöpisteeseen, tiukka EU-linja vaarantunut, kielivapauskokeilu peruuntunut, turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma haudattu jne.

Mikä talouskasvu ja mitkä työpaikat? Sote-uudistus on rämpinyt jo vuosia, ja hallituksen "tiukka" EU-linja on lähinnä vitsi. Kielivapauskokeilun on tarkoitus sellaiseksi jäädäkin eikä turvapaikkapoliittista toimenpideohjelmaa ollut missään vaiheessa tarkoituskaan toteuttaa.

Ääliö.  :facepalm:
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: newspeak on 23.06.2017, 14:22:21
Quote from: Impi Waara on 23.06.2017, 13:36:55
uuvattien uskoa koetellaan, kun konkaripoliitikko Paavo Väyrynen heittää oman syöttinsä "Kansalaispuolue on valmis sinivalkoinen vaihtoehto".

Paavo Väyrynen kirjoittaa 23.6.2017:

"Muistutan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättäneitä kansanedustajia siitä, että heille on tarjolla valmis sinivalkoinen vaihtoehto. Kansalaispuolue on terveellä tavalla kansallismielinen kansanliike, jolla on jo yli 2500 kannattajajäsentä."

Koko Väyrysen blogiteksti on luettavissa:

https://www.paavovayrynen.fi/2017/06/23/kansalaispuolue-on-valmis-sinivalkoinen-vaihtoehto/

Paavo-niminen haikala kiertelee uuvattien pelastusvenettä. Se on vainunnut veren Brysselistä asti.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 24.06.2017, 17:09:49
Koska uuvattien syntyyn jo itsestään liittyy melkoista puliveivausta, ei tule yllätyksenä, että Perussuomalaisten Tukisäätiö on vahvan väännön alla. Näkyvä hahmo Tukisäätiössä on Raimo Vistbacka, entinen Alajärven nimismies ja varatuomari. Vistbacka on pontevasti ilmoittanut, että hän/tukisäätiö ei tue "Halla-ahon puoluetta". Erikoista, koska puolue on täsmälleen sama kuin Soinin ollessa puikoissa/harjanvarressa. Uuvatit ovat horjuttaneet jo monella tavoin uskottavuutta annettuihin selityksiin, miksi demokraattisilla vaaleilla valittua uutta puoluejohtoa ei nyt vain suvaita. Niinpä vääntö Tukisäätiön rahoista ei tullut kai kenellekään yllätyksenä

Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä Vistbackan uhosta luettuaan Tukisäätiön säännöt.

http://paalijarvi.fi/b/perussuomalaisten_tukisaatio/perussuomalaisten_tukisaatio_saannot.pdf
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: ISO on 24.06.2017, 17:39:00
Vistbacka siis johtaa säätiötä jonka käytännössä ainoana tarkoituksena on tukea Perussuomalaista puoluetta ja siihen liittyviä tahoja, ei juuri muuta.

Mitenkähän tuo järjen jättiläinen perustelee sen, että niin ei tehtäis jatkossa. Käytännössä se vaatii säätiön purkamisen, ja se on todella monimutkainen operaatio.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: MK on 24.06.2017, 18:16:41
Saattaa hyvinkin mennä 5000-nimen kerääminen Mäenpääläiseksi "klappuiluksi", eli täyttelevät lopulta nimiä kannattajakortteihinsa hautakivistä.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Miniluv on 24.06.2017, 18:54:29
Quote from: MK on 24.06.2017, 18:16:41
Saattaa hyvinkin mennä 5000-nimen kerääminen Mäenpääläiseksi "klappuiluksi", eli täyttelevät lopulta nimiä kannattajakortteihinsa hautakivistä.

Keskustalaiset ja kokkareet täyttävät.

Todellinen hupi onkin sitten jäsenhankinta ;D ;D
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: writer on 24.06.2017, 19:16:10
Quote from: norske on 23.06.2017, 14:08:44
Quote from: Impi Waara on 23.06.2017, 13:36:55
uuvattien uskoa koetellaan, kun konkaripoliitikko Paavo Väyrynen heittää oman syöttinsä "Kansalaispuolue on valmis sinivalkoinen vaihtoehto".

Paavo Väyrynen kirjoittaa 23.6.2017:

"Muistutan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättäneitä kansanedustajia siitä, että heille on tarjolla valmis sinivalkoinen vaihtoehto. Kansalaispuolue on terveellä tavalla kansallismielinen kansanliike, jolla on jo yli 2500 kannattajajäsentä."

Koko Väyrysen blogiteksti on luettavissa:

https://www.paavovayrynen.fi/2017/06/23/kansalaispuolue-on-valmis-sinivalkoinen-vaihtoehto/

Valehteleeko puavo, taas?

Tämä on jo melko selvää ja tahallista  väärän tiedon levittämistä Paavo Väyryseltä ja Kansalaispuolueelta.

Väyrynen kirjoittaa viimeisimmässä  blogikirjoituksessaan 23. kesäkuuta 2017 Perussuomalaisiin jääneistä aidoista isänmaallisista/kansallismielisistä perussuomalaisista näin:

"Uudet johtajat puolestaan tukeutuivat vahvimmin sen oikeistolaisiin ja ulkomaalaisvastaisiin jäseniin"

'ulkomaalaisvastaisiin'? - Joku voisi jo vihdoinkin selittää ja esittää todisteet siitä, että Perussuomalaisten ns. 'halla-aholaisiksi' kutsutut ovat ulkomaalaisvastaisia, koska totuus ja todellisuus on selkeä 'EI HAITTAmaahanmuutolle', sille toiminnalle jota hallitus pakkosyöttää suomalaisille ikuisesti kustannettavaksi ja pääosin islamilaisten maahan rahtaamisella !

Jos mielestäsi sosiaaliturvapaikanhakijoiden marssi kymmenen turvallisen maan halki Euroopan ääriin Suomeen vuonna 2015 Maahanmuuttoviraston 85% hyväksymisprosentin irakilaisille ja Maahanmuuttoviraston 100% hyväksymisprosentin somaleille takia ja haaveillen ilmaisesta rahasta ilman työntekoa ja ilmaisesta asunnosta ilman työntekoa ja perheenyhdistämisestä sossun masseille heti kun facebookista kopioitu ja ulkoa opeteltu vaino-satu oli ruksannut kaikki laatikot Maahanmuuttoviraston EASO-moduuleissa ja Maahanmuuttoviraston EASO-koulutetun yli-tarkastajan kuunneltua kyynelsilmin ja iloittua kun pääsee auttamaan antamalla turvapaikan aivan itse (kun hylkäävään tarvitaan kahden ihmisen päätös) oli suurta pähkähulluutta Suomelta ja epäpätevyyttä hallitukselta, sisäministeriöltä ja maahanmuuttovirastolta ja jos mielestäsi kaikki suomeen tunkeneet maahantunkijat olisi pitänyt pysäyttää rajatarkastuksilla Suomen rajalle ja ohjata takaisin Ruotsin puolelle turvaa hakemaan ja jos mielestäsi se että Suomi rahoittaa salakuljettajien toimintaa maksamalla jo turvapaikanhakija aikana euroopan runsaiten rahaa jota voi sitten lähetellä kotipuoleen Dahabsiilin ja Western Unionin kautta jotta sukulaisilta otetut lainat joilla salakuljettajille maksettiin tuhansia tulevat maksetuiksi niin olet ulkomaalaisvastainen.

Jos taputat kyynelsilmin jokaiselle kerrotulle höpö-tarinalle, vaadit rajoja auki, osoitat mieltä humaanimman turvapaikkapolitiikan puolesta (vaikka Suomi on tällä hetkellä löysempi kuin Ruotsi), haluat paremmat meritaksikyydit tai jopa turvapaikanhakumahdollisuuden Eurooppaan Afrikasta käsin ja pidät turvapaikanhakijoita parempina ihmisinä kuin suomalaiset niin silloin olet kunnon ihminen.

Paavo Väyrysen arvostelukyky jätti hänet jo kauan aikaa sitten.

Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Ant.v2 on 24.06.2017, 20:08:58
Quote from: Miniluv on 24.06.2017, 18:54:29
Quote from: MK on 24.06.2017, 18:16:41
Saattaa hyvinkin mennä 5000-nimen kerääminen Mäenpääläiseksi "klappuiluksi", eli täyttelevät lopulta nimiä kannattajakortteihinsa hautakivistä.

Keskustalaiset ja kokkareet täyttävät.

Todellinen hupi onkin sitten jäsenhankinta ;D ;D

Keskustalaiset ja kokoomuslaiset saattavat hyvinkin täytellä sinisten klappuja, sillä kyseessä on käytännössä heidän johtamansa nukkepuolue.

Kepulle ja kokkareille on tärkeää, että heidän nukkepuolueensa saa kortit sillä tavalla kasaan, että se ehtii osallistua maakuntavaaleihin. Puolueen lasketaan syövän ennen kaikkea perussuomalaisten äänimäärää. Jos korttien kerääminen näyttää osoittautuvan hankalaksi, en ylläty, jos kok ja kesk avittavat keräystä joko suoranaisella korttiavulla tai sitten niin, että oikeusministeriön annetaan ymmärtää, ettei kortteja tarvitse tarkistaa aivan viimeisen päälle.

Itse pitäisin kuitenkin toivottavana, että puolue osallistuu maakuntavaaleihin. Jos se ei ehdi niihin osallistua, puolue voi pitää yllä illuusiota, että kannatusta kyllä löytyy. Sitä vastoin osallistuminen ja harjatuksi tuleminen äänestäjien taholta tekee tästä mahdotonta. Se aiheuttaisi mukavan paniikin sinisen tulevaisuuden ja hallituksen sisällä.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: Impi Waara on 27.06.2017, 11:47:46
Ilta-Sanonomat 27.0.2017:

"Suomi liittyy Britannian johtamaan nopean toiminnan sotilasjoukkoon  –  Ruotsikin tulossa mukaan

Puolustusministeri Jussi Niinistö (uv) allekirjoittaa liittymisasiakirjan perjantaina Tukholmassa.

Britannian johtamalla JEF:llä ei ole pysyviä joukkoja, vaan maat tarjoavat yhteistyöhön yksikköjä kriisitilanteissa. JEF:n toimintaan on tähän asti osallistunut seitsemän Naton jäsenmaata."

Linkistä loput:
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005269571.html

Tälläinenkin sulka löytyi uuvattien hattuun.
Title: Vs: Uuvattien eli S(o)inisen Tulevaisuuden saavutukset hallituksessa
Post by: abcd on 27.06.2017, 13:30:30
Paavo Väyrysen puolueella sisi 2500 kannattajakorttia kasassa?! Tulee uuvateille hoppu.  ;D ;D ;D