Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Atte Saarela on 15.06.2017, 06:31:03

Title: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Atte Saarela on 15.06.2017, 06:31:03
Nykyinen hallitus on aloittanut kaksi kunnianhimoista ja isoa hanketta, Sote ja maakuntauudistus, joiden tarkoitus on käsittääkseni tehostaa julkisen talouden toimintaa, jotta veroeuroja kuluu vähemmän, kilpailukyky paranee. Tehostaminen onkin oikein kannatettava tavoite, mutta kuinka paljon hallituksen hankkeet tulevat oikeasti tehostamaan asioita ja kuinka sitä voisi mitata?

On vähän harmillista, että nämä projektit ovat suuruuden lisäksi myös monimutkaisia, joten niiden todennäköistä kannattavuutta, eli veroeurojen käytön tehostumista on vaikea arvioida vedenpitävästi. Näin ollen on periaatteessa mahdollista, että tullaan myös tehneeksi aivan turhia uudistuksia jotka paisuttavat julkista sektoria ennestään.

Saul Schubak ja Mikko Kärnä ovat kirjoittaneet hyvän blogikirjoituksen näistä.

http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213012-maakuntavero-%E2%80%93-ainoa-jarkeva-ratkaisu-soteen

Tässä juttu talous-nobelisti Bengt Holmströmistä, joka pelkää Soten menevän pieleen.

http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005147904.html

Voisiko Suomen Perusta tehdä jonkun julkaisun jossa ruoditaan hallituksen toimintaa jollain taloustieteellisillä mittareilla, ja ehkä pengotaan muista Euroopan maista esimerkkejä, miten vastaavat uudistukset ovat menneet.


Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Tabula Rasa on 15.06.2017, 06:42:54
Todennäköisesti monimutkaisuus on vain keino hävittää se tosiseikka että palvelun taso heikkenee ja yksityistetään jälleen julkisen puolen palveluja.

Kolmas minne tulee menemään miljardeja on kreikan uusin tukipaketti kun selkärankaiset on potkittu hallituksesta pihalle. Sen jälkeen kun miljardit on heitetty hukkaan eli saksalaispankeille ja sitä ajavien poliitikkojen taskuun onkin sitten aika jollain tekosyyllä vallata persut takaisin. Jollei ensin ajeta muitakin tuhon välineitä huomattavan pitkälle. Soini hymyää koska on myynyt maan. Siitä jää aika paljon yhden miehen taskuun vaikka saa edes promillen.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Atte Saarela on 15.06.2017, 06:47:13
Quote from: Tabula Rasa on 15.06.2017, 06:42:54
Todennäköisesti monimutkaisuus on vain keino hävittää se tosiseikka että palvelun taso heikkenee ja yksityistetään jälleen julkisen puolen palveluja.
Niin, terveydenhuollossa yksityistäminen ei välttämättä toimi yhtä hyvin kuin voisi luulla, esimerkiksi sen takia, että asiakkaalla ei terveydenhuollossa ole riittävästi informaatiota määrittämään mitä palveluita hän oikeasti tarvitsee..

Enkä usko, että terveydenhuollon vakuutuksia on myöskään välttämättä järkevää ulkoistaa yksityiselle sektorille, kun periaatteessa valtio voisi tehdä sen halvemmallakin, mikäli tavoitteena kuitenkin on koko kansan kattava terveydenhuoltojärjestelmä (näin ei tarvita kallista organisaatiota vakuutuksien myyntiin, vaatimusten käsittelyyn, tai vakuutusmaksun suuruuden laskentaan)

En ole edes ehtinyt seurata sote-uudistusta kovin tarkkaan, toivottavasti ainakaan Obamacaren suuntaan ei olla tosiaan liikaa menossa.



Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Atte Saarela on 15.06.2017, 06:52:43
Tämä kiky on myös yksi juttu joka on ehkä arvioitu vähän väärin.

Tässä kiky-projektissahan tavoitteena oli kasvattaa kansan kilpailukykyä lisäämällä työtunteja.

Mutta nyky-yhteiskunnassa kilpailukyky ei välttämättä enää tule niiden työtuntien määrästä.

Esimerkiksi Saksassa tuottavuus on todella korkea, vaikka työviikon pituus on lyhyempi

http://fortune.com/2015/11/11/chart-work-week-oecd/

(Työviikon pituudesta löytyi vähän ristiriitaisia tilastoja, mutta kaipa Fortune-lehti tutkii nämä kuitenkin kunnolla)
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: MiljonääriPlayboy on 15.06.2017, 07:05:06
Siis onko Suomessa joku, joka EI usko esimerkiksi maakuntahallinnosta muodostuvan jälleen yksi hallinnon, säätelyn, kyttäämisen/valvonnan ja verotuksen välikerros? Välikerros, jonka merkitys, rooli ja vastuut tulevat olemaan vähintäänkin epäselviä kaikille, mutta johon siitä huolimatta tullaan palkkaamaan satoja, ellei tuhansia kovapalkkaisia, puoluekirjalla "pätevöityneitä" loisia (eduskuntapudokkaita, jne) erilaisiin johtajanvirkoihin. Mallia tämän kerroksen toiminnasta voitte katsoa lukuisista caseista, joissa esim. kunnat, ELY-keskukset ja erilaiset muut julkistahon toimijat (esim. valtion tasolla) tekevät samoista asioista ristiriitaisia päätöksiä, ja sitten käräjöivät niistä päätöksistä.

Ja mitä verotukseen tulee, niin tarkka kustannuslaskenta tulee olemaan yhtä mahdotonta kuin polttoainekartellien löytäminen Suomesta: jos verotus HETKEKSI laskee jollain kulmalla, niin eipä aikaakaan, kun se menetetty verotulo on jollain toisella kulmalla kerätty moninkertaisesti takaisin, ja sitten sen jälkeen se alunperin laskettu verokin hilataan hissukseen takaisin lähtö-, tai jopa korotetulle tasolle jollain "yleinen kustannustason nousu"-tyyppisellä verukkeella.

Aina kun Kepu, Kansainvälinen Sekoomus, Demukat + tämän kolmikon apupuolueet tukevat jotain hanketta kovin innokkaasti, niin veronmaksajan on syytä pitää lompakostaan kiinni. Maakuntahallinto voisi vielä teoriassa toimiakin, mutta peri-lipposlovakialaiseen tapaan sekin homma tullaan ryssimään jättämällä kunnat edelleen rellestämään vapaasti oman verotuksensa kanssa, ja jättämällä kuntien lukumäärä ja henkilöstön määrä edelleen sietämättömän korkealle tasolle.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: newspeak on 15.06.2017, 10:24:30
Arvopohjahimmeleiden suunnittelusta koituneista suorista kustannuksista löytynee budjettiarvio jostain. Epäsuorien vaikutusten hintaa onkin sitten vaikeampi mennä arvailemaan.

Käytännön asioista löytyy satoja asiantuntijalausuntoja täältä. (http://valtioneuvosto.fi/hanke?selectedProjectId=14612)

Arvopohjahimmelillä on myös kotisivut (http://alueuudistus.fi/etusivu). Siellä on tiedotteita ja propagandaa.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Atte Saarela on 15.06.2017, 18:33:33
HS 15.6. : Suuret kaupungit hyökkäävät hallitusta vastaan: Maakunnat ja sote tuhoavat kilpailukyvyn

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005255436.html

Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Impi Waara on 15.06.2017, 18:44:09
Kentällä terveydenhoidossa ei ole toistaiseksi tullut vastaan ainuttakaan alalla toimivaa, joka pitäisi esitettyä Sote-himmeliä hyvänä uudistuksena. Kovimman hinnat toteutuessaan Sote-toisi monisairaille. Maakuntahärdelli taas nähdään suojatyöpaikkoina kovapalkkaisille ja mitään tuottamattomille "hyville veljille". Erityistä krittiikkiä on Sote saanut osakseen kiirellä ja hosumisella kyhätty himmeli.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Atte Saarela on 15.06.2017, 18:52:31
Quote from: Impi Waara on 15.06.2017, 18:44:09
Kentällä terveydenhoidossa ei ole toistaiseksi tullut vastaan ainuttakaan alalla toimivaa, joka pitäisi esitettyä Sote-himmeliä hyvänä uudistuksena. Kovimman hinnat toteutuessaan Sote-toisi monisairaille. Maakuntahärdelli taas nähdään suojatyöpaikkoina kovapalkkaisille ja mitään tuottamattomille "hyville veljille". Erityistä krittiikkiä on Sote saanut osakseen kiirellä ja hosumisella kyhätty himmeli.
Harmillista. Saisikohan näihin uudistuksiin nyt jotenkin vähintään aikalisän.

On ongelmallista, että näihin asioihin kunnolla syventyminen vie enemmän aikaa kuin keskivertokansanedustajalla on, ja toisaalta tätä ei kyllä saa torpedoitua ellei tarpeeksi monta ihmistä pysty siihen syventymään.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: newspeak on 15.06.2017, 19:20:06
Sotesta kiinnostuneita suosittelen valitsemaan jonkin itseä eniten kiinnostavan sosiaali- ja terveyspalveluiden osa-alueen. Kokonaiskuvan muodostaminen ei ole kovinkaan mielekästä, sillä sosiaali- ja terveysala on laaja ja monimutkainen kokonaisuus, eikä yhtenäinen malli käytännössä palvele kenenkään etuja. Himmeli kuvaa sanana näitä viritelmiä parhaiten. Linkitin jo asiantuntijalausuntoja sisältävän listan tuohon ylemmäs.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Uuno Nuivanen on 15.06.2017, 20:02:44
Aina jaksetaan soten monimutkaisuudesta valittaa, vaikka se on kirkkaasti selvitetty yhdellä kuvalla.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: newspeak on 15.06.2017, 20:52:42
^

Voi, kaavion tehnyt harjoittelija on laittanut sekaan hymiöpalluroita. Söpöä!  :)
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Atte Saarela on 16.06.2017, 12:14:51
Elina Lepomäki : Mihin tarvitaan maakuntapäättäjää?

http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238731-mihin-tarvitaan-maakuntapaattajaa

Tämä on hyvä pointti.

Itse äänestäisin tällaisissa vaaleissa mieluiten sellaista ehdokasta joka:

- Lupaa torpedoida kaikki turhat rahareikäprojektit

- Lupaa olla muuten tekemättä mitään, ellei se ole aivan välttämätöntä
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Atte Saarela on 16.06.2017, 18:16:06
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005257758.html
Quote
Panokset sote-ratkaisun läpiviemiseksi kovenevat. Kokoomus järjesti tänään eduskunnassa sekavan näytelmän, kun se päätti nostaa konkarikansanedustajansa Ben Zyskowiczin perustuslakivaliokuntaan vahtimaan, että puolueen edut toteutuvat.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: newspeak on 16.06.2017, 18:54:09
Oma vilkaisuni kulissien taakse tuossa hiljattain antoi lähinnä mielikuvan sote- ja maakuntauudistuksesta kokoomuslaisten poliittisena projektina. Vahva kokoomustausta paistoi läpi niin edunvalvonnassa, asiantuntijatehtävissä, virkamiehistössä kuin päättäjissäkin. Nimeltä mainitsemattomat tahot osasivat kyllä tuoda esiin soten lähes katastrofaalisia ongelmakohtia pintapuolisesti, mutta syvemmän puntaroinnin sijaan he vaihtoivat puheenaiheen nopeasti Kokoomuksen lobbaamiseksi. Jos ja kun sote toteutuessaan rapauttaa edelleen julkista ja yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa, pahimmat suhmurit tunnistaa puoluetaustasta.

Tuskin menettäisin yöuniani soten kaatumiseen.
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: MiljonääriPlayboy on 30.06.2017, 07:48:47
Ja näinhän se Kepulais-Kokoomuslaisen yhteistyöprojektin syvin olemus alkaa paljastua.

Kepuleille maakuntahallinto suojatyöpaikkoineen rajattomalla budjetilla, Kokoomuslaisille lääkäri"yrittäjille" avoin piikki laskuttaa mitä mieleen juolahtaa:

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706292200236669_pi.shtml

QuotePerustuslakivaliokunta hyväksyi sukkana maakuntauudistuksen. Samalla se poisti kerta heitolla maakuntien rahahuolet.

Valiokunnan kannanoton mukaan jos esimerkiksi terveyspalveluiden kustannukset ylittävät budjetoidut varat, lisälaskun saa lähettää valtion maksettavaksi. Maakuntien ei tarvitse noudattaa valtion asettamia budjettirajoituksia tai säästövelvoitteita eikä vajeita saa kattaa esimerkiksi vanhuspalveluita leikkaamalla.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että piikki on auki. Valtion on viime kädessä pakko mukisematta maksaa hoitolaskut jokaista senttiä myöten, mitä lääkärit vain kehtaavat kirjoittaa.

Että näin. Kuten jo aiemmin ketjuun kirjoitin, niin aina kun sosialistit (Kepulit, Sekoomus, Demukat, Virheät, Vassarit, RKP, jne) ajavat (mitä tahansa) asiaa kovin innokkaasti, niin veronmaksajan on syytä pitää lompakostaan kiinni. Moniko veikkaa, että terveyspalveluiden budjetoidut varat tulevat (maakuntatasolla) riittämään tuon valiokunnan päätöksen jälkeen enää yhdelläkään budjettikaudella? Siitäkään huolimatta, että varsinaiseen hoitotyöhön tuskin riittää varoja, koska kuin sattumalta varoja kuluu poliittisesti nimitettyjen pää-yli-hallinto-lääkintäneuvosten palkkoihin, bonuksiin ja kokouspalkkioihin. Palkkoihin, joille ei ole enää mitään syytä laittaa minkäänlaista kattoa tai ylärajaa, koska valden piikki on taivaaseen asti auki. "Terveyspalveluiden" kustannuksia ne ovat hallintokustannuksetkin, varsinkin tässä tapauksessa veikkaisin.

Ja mikä rooli tuon päätöksen jälkeen jää maakuntahallinnolle, kun valde kerran joka tapauksessa loppuviimein kuittaa laskut? No ylläpitää sitä hallintoa, ja kirjoittaa laskuja valdelle. TODELLA tarpeellista.. :P

EDIT: lukuisia lisäyksiä
Title: Vs: Hallituksen projektit kriittisestä näkökulmasta
Post by: Uuno Nuivanen on 30.06.2017, 10:17:22
Ennen konkurssia viedään tuhkatkin pesästä. Sitten voi hoitaa kaikki maailman laittomat notkujatkin viimeisen päälle kalliisti, kun millään ei ole enää mitään väliä.