Jos tulee uudet vaalit, niin tässähän voi käydä seuraavasti:
Halla-aho hyökkää etenkin Kokoomuksen kimppuun ja yrittää saada puolueen maakuntien isäntiä, vanhasuomalaisia taakseen. Samaan aikaan Kokoomus ja Vihreät kannibalisoivat toisiaan, minkä ehtivät. Etenkin nukkuvista tulee PS:lle lisää ääniä, mutta myös demareista. Keskusta myös hiipuu jonkin verran. Lopputuloksena:
SDP, Keskusta, Kokoomus, PS ja Vihreät: Jokainen 14-16 prosentin haarukassa.
RKP: 3-4 prosenttia.
Vasemmistoliitto: 7-8 prosenttia
Tällöin jopa viisi puoluetta on aika tasoissa. Kukaan ei halua sixpackiä uudestaan. Vähemmistöhallitus voi yrittää, mutta sekin on aika epätoivoista. Tällöin voisi hallituksen muodostaminen muuttua mahdottomaksi.
Oma näkökantani on tämä:
Kepu näyttäisi Suomenmaan kirjoitusten ja muutamien kansanedustajien lausuntojen mukaan valmis jatkamaan Halla-ahon kanssa.
Kokoomus taas arpoo.
Vaikka kaikenlaisia selityksiä tuleekin, niin kysymys on siitä, haluaako muut hallituspuolueet asettaa kehitysmaamaahanmuuton aivan kaiken muun edelle ja aivan julkisesti. Tämä voi olla puolueiden johtajien tahto, mutta kepun ja kokoomuksen kenttä ei varmaankaan ole sitä mieltä. Talouskasvu on saatu käyntiin ja paljon vaikeita ja kannatusta nakertavia asioita on tehty ja osa on yhä kesken.
Jos hallitus eroaa, niin se on selvääkin selvempi viesti kaikille suomalaisille, että ainoa kehitysmaalaisten paapomista vastustava taho on PS. Siinä ei paljoa Rydmanit tai Kärnät paina. Tietäen maahanmuuton ongelmien vain eskaloituvan tulevaisuudessa, PS:n kannatus olisi hyvällä mallilla tulevaisuudessa. Tosin ongelma seuraavat kaksi vuotta.
Myöskään mikään harhautus hallitusohjelman noudattamisen varjolla ei tule kepulle ja kokooomukselle toimimaan, sillä uusien kumppanien kanssa ohjelma jouduttaisiin neuvottelemaan kuitenkin uudestaan.
Huomenna on kaikilla krapula. Orpo ja Sipilä kertovat kannattajilleen miksi on hyvä nyt vain jatkaa persujen kanssa. Väki tietysti pöyristyy uudestaan. Saas nyt nähdä ketkö ne yrittää vallankaappausta Suomessa, mutta kova tuntuu olevan halua siihen. Monikulttuuri=unelma? Tuhoaa valtioita jo vuodesta 1.
2011 vaaleissa PS:n tulos oli 19,1%.
Riippuen, palautuuko PS tästä viikonlopusta soinilaisten kanssa enää takaisin samaan veneeseen, seuraavissa vaaleissa ollaan reippaasti yli 20%.
Jos PS saa vielä aidosti asiantuntevan talouspaketin kasaan, millä on reaalisia mahdollisuuksia toimia myös ihan oikeassa maailmassa - pääpainon tulee olla jakopolitiikan sijaan yrittäjien elämän helpottamisessa ja liikkumisen vapauttamisessa (bensa ja autoverojen roima laskeminen) - tätä kautta työllisyyden reaalisessa nostamisessa, temppujen sijaan, voidaan olla historiallisissa lukemissa. Olen tosissani, sellaisissa lukemissa, mistä edes Kekkonen ei saatana voinut unta nähdä.