Hommaforum Testi

HOMMAN POLIITTINEN SIIPI => Puolueet ja kansalaisvaikuttaminen => Perussuomalaiset => Topic started by: mikkojuha on 07.06.2017, 14:31:02

Title: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: mikkojuha on 07.06.2017, 14:31:02
Avasin oman ketjun, koska tätä Jyväskylän kokouksen puolta ei ole tarpeeksi käsitelty/ymmärretty. Sunnuntaina valittavan puoluevaltuuston kokoonpano on jopa tärkeämpi asia kun pj-vaali.

Jyväskylässä on vaara käydä niin, että saamme puheenjohtajan ja/tai puheenjohtajiston, joka vihdoinkin seisoo edes hallitusohjelman takana, mutta samalla tuhoamme heidän mahdollisuutensa toimia haluammallaan tavalla. Olemme liian sinisilmäisiä ja luotamme liikaa ihmisten hyvyyteen - politiikka on likaista peliä ja siinä eivät hyvät ihmiset pärjää. Niin se vaan on.

Sunnuntaina valittavat puoluevaltuuston jäsenet valitsevat puoluehallituksen, joka puolestaan käyttää puolueen ylintä valtaa. Se esimerkiksi pystyy harjaamaan epämieluisat jäsenet ja vaikuttamaan ministerivalintoihin. Kaiken lisäksi sääntöuudistus antaa sille lisää valtaa.

Jokaisen Suomen tulevaisuudesta huolissaan olevan nuivan on oltava äänestämässä puoluevaltuuston jäsenistä.

Alempana Heikki Luodon aiempi postaus aiheesta:

Lainaus käyttäjältä: Antti Salminen - 01.04.2017, 11:03:58
Viimeksi puheenjohtajisto äänestettiin lauantaina ja puoluevaltuusto sunnuntaina. Nyt on tulossa sen verran asiaa, että aikataulun kanssa on tekemistä. Saa nähdä miten paketti pysyy kasassa, kun asiaa riittäisi kolmellekin päivälle ja jengiä on kuin meren mutaa.

Eli pykälä "19. Valitaan puoluevaltuuston jäsenet." on laitettu puoluekokoussunnuntain viimeisiin asioihin.

Puoluevaltuusto on valinnut puoluehallituksen seitsemän muuta jäsentä vuosikokouksessaan (yleensä maaliskuussa), eli kyseessä on tärkeä elin. Puoluevaltuusto on päättämässä myös puolueen hallituksessa olosta. Puoluekokouslauantain jäsenäänestyksellähän on valittu puoluehallitukseen viisi edustajaa: puolueen pj, 1. vpj, 2. vpj ja 3. vpj sekä puoluesihteeri.

Puolueen jäsenet valitsevat jäsenäänestyksellä puoluevaltuustoon n. 48 jäsentä. Sääntöjen mukaan
Lainaus
Puoluevaltuuston jäsenet valitaan puoluekokouksessa enemmistövaalitapaa noudattaen yhdellä kertaa toimitettavassa vaalissa, jossa puoluekokouksen äänioikeutettu henkilöjäsen voi antaa yhden äänen valitsemalleen ehdokkaalle, ja valituksi tulee enintään niin monta jäsentä kuin puoluekokous on päättänyt puolueen henkilöjäsenten valitsemien puoluevaltuuston jäsenten enimmäislukumääräksi.
Aiemmissa puoluekokouksissa on kuitenkin selvitty listavaalilla, jos yhden (riitelevän) piirin esittämän puoluevaltuustoehdokaslistan kanssa kilpailemaan on asetettu toinen kilpaileva lista. Eli sääntöjen mukaan voi vapaasti asettaa muitakin listoja kilpailemaan piirin esityksen kanssa.

Lisäksi puoluevaltuustoon kuuluvat äänivaltaisina puolueen pj, 1. vpj, 2. vpj ja 3. vpj sekä puoluesihteeri + piirien puheenjohtajat.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Kulttuurirealisti on 07.06.2017, 14:38:32
^ Jep, tähänkin varmasti kannattaa panostaa. Onko piirien ehdokaslistoja jossain netissä nähtävillä?
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Faidros. on 07.06.2017, 15:32:54
Kuinka korkealle median paskanheitto oikein yltyykään muutamaan päivään?
Uudestaan Vapaavuoret... kaikki mahdollinen kierrätetään uudestaan esiin! >:(
Kuinka alas suomalainen journalistiikka vaipuu, näemme kiteytettynä enää pariin päivään... tai ehkä sen yli!? :facepalm:
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Skeptikko on 07.06.2017, 15:35:09
Onko nimiä, joita tähän kannattaisi valita ja keitä ei missään nimessä kannattaisi valita? Onko jossain olemassa ehdokaslistaa jo?
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Kokoliha on 07.06.2017, 16:31:25
Ehkä ainakin ketjun otsikon voisi muuttaa esim: PS:n puoluevaltuuston valinta
Ihan tärkeä avaus, joskin hiukan vaikeaa seurata eri ketjuja osin samasta aiheesta.

Kampanja PS:n pj:n vaihtamiseksi 2017 - Soini ulos!
PS 2017 Jyväskylä. VPJ & puoluesihteerivaalit
Puoluekokousinfo aloittelijalle
Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan

Puoluevaltuuston valinta on itsellenikin hiukan harmaa alue. IDA kirjoitti asiasta näin:
Quote from: IDA on 06.06.2017, 12:35:33Piirit ovat tehneet valmiit listat. Jos jollain piirillä on kaksi tai useampia listoja, niin niistä sitten äänestetään. Jos uudet säännöt hyväksytään, kuten luulisi, niin sitten en ole varma tehdäänkö siinä tapauksessa niin, että äänestään piirin kaikista ehdokkaista uusi lista äänestämällä henkilöitä.

Hiukan hankalaa, kun noista listoista ei ole tietoa, Jos tuon oikein ymmärsin, puoluevaltuustosta ei välttämättä edes äänestetä muuta kuin käytännössä hyväksytään piirien laatimat listat, joiden nimistä ts. henkilöistä ei ole tietoa.

Jo jos sitten päädytään äänestyksiin, niin tulee hiukan kiirus wanhalla kännykällä surffata kokouspaikalla ja yrittää selvittää ehdokkaista ainakin nuivuusaste, kun ei tunne etukäteen kaikkia nimiltä.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Aragornin kadonnut poika on 09.06.2017, 06:59:49
Erittäin tärkeä avaus @mikkojuha! Puoluevaltuustovaalit on todellakin hyvin olennainen valinta. On suuri virhe mikäli nuivat äänestävät vain lauantaina ja poistuvat paikalta - oli sitten PJ-vaalin tulos mikä tahansa. Puoluevaltuusto voi sitoa ja hankaloittaa pahastikin esim. Halla-ahon työtä, jos puoluevaltuusto ei ole samoilla linjoilla.

Taustatietona esim. sellaista, että piireissä Terholla on ollut kovakin kannatus ja piiressä on Halla-aholaisvastaista henkeä vahvastikin. Nämä piirit ovat puheenjohtajien johdolla laatineet listansa ja nämä eivät välttämättä todellakaan ole kovin nuivaa porukkaa. Lainaus kokousohjelmasta, puoluevaltuuston valinta 14.30:

" Piirien puheenjohtajien esityksen pohjalta
vaalivaliokunta tekee kokonaisesityksen. Jos
tulee piirikohtaisia vaihtoesityksiä, käydään
listavaalit. Käydään sähköinen äänestys
listoista A ja B.
"

https://www.perussuomalaiset.fi/jyvaskylan-puoluekokous-2017/kokousohjelma/ (https://www.perussuomalaiset.fi/jyvaskylan-puoluekokous-2017/kokousohjelma/)

Tänne kaikki nuivat joukolla, tai voi käydä köpelösti, oli sitten PJ kuka tahansa!
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: guest14935 on 09.06.2017, 07:06:27
Quote from: Teemu Torssonen on 09.06.2017, 06:59:49

Yrittäkää puhua siellä, että pysykää. Vaikka joukolla "nukkumaan" ulkosalle jollei muuta majoitusta löydy.
Nuotio jonnekin rannalle (siinä on lähellä niitä) ja nuotiolauluja, aamulla jos joku herää tai ei ole nukkunut niin muut hereille ja päättämään. Vaimolle voi soittaa että huarissa ollaan, älä mäkätä, kun porukalla nuotiolla.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Tavis on 09.06.2017, 15:05:07
Quote from: Teemu Torssonen on 09.06.2017, 06:59:49
" Piirien puheenjohtajien esityksen pohjalta
vaalivaliokunta tekee kokonaisesityksen. Jos
tulee piirikohtaisia vaihtoesityksiä, käydään
listavaalit. Käydään sähköinen äänestys
listoista A ja B.
"

https://www.perussuomalaiset.fi/jyvaskylan-puoluekokous-2017/kokousohjelma/ (https://www.perussuomalaiset.fi/jyvaskylan-puoluekokous-2017/kokousohjelma/)

Mitä tarkoittaa "listoista A ja B"? Ei kai voi olla niin, että listojen määrä on rajoitettu kahteen? Jos tämä on tulkittava kirjaimellisesti, ja jos väärinkäyttöön asemoituvalla taholla on keinot asettaa 'vaihtoehdoiksi' kaksi itselleen edullista listaa, jäsenistö on selätetty.

Olisiko tämä sellainen asia, jonka voi tarpeen tullen estää sunnuntain klo 12 sääntömuutos-käsittelyssä?

Myös sähköinen vaali väistämättä epäilyttää. Kynää ja paperia ja äänestyslaatikkoa suosittelisin.

Huom: en itse ole jäsen, enkä paikalla, mutta hieman kylmää teidän puolesta.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Tavis on 09.06.2017, 15:23:23
Ja kokousohjelman sanamuodosta päätellen pidän kuviteltavissa olevana sellaista, että tuollainen sähköinen äänestys olisi nimen omaan ohjelmoinnillisesti jo toteutettu 'kahden vaihtoehdon' mallina, ja että sitä olisi tällä aikataululla vaikea muuttaa.

Jos (Jos! Minulla ei ole hajua!) skenaario on tällainen, siihen ei pidä langeta. Temppu olisi helvetin kiero, ja vieläpä esitettävissä olevan 'vahinko'. Selvittäkää rakkaat ihmiset hyvissä ajoin! Vaatikaa paperivaalia, jos tilanne todella on tämä. Hyvissä ajoin!
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Ernst on 09.06.2017, 15:40:56
Quote from: Alligaattori on 09.06.2017, 07:06:27
Vaimolle voi soittaa että huarissa ollaan, älä mäkätä, kun porukalla nuotiolla.

Ei vaimo usko, jos huorissa olon mainitsee tai kosmisen juopottelupiirin pohjoisessa. Epäilee, että olen

a) töissä
b) puoluekokouksessa
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: PannuHattu on 09.06.2017, 23:37:58
Quote from: internetsi on 09.06.2017, 23:08:43
Quote from: T2 on 09.06.2017, 22:50:49Sähköisiin äänestystuloksiin pitää suhtautua äärimmäisen epäluottavaisesti, koska softaan voidaan sotkea aivan mitä vaan.
Onko Yle jo uutisoinut, kuinka Putin yrittää hakkeroida tätä järjestelmää?

Kaikki ovat jo jonkun aikaa voineet leikkiä "venäläistä" hakkeria NSA:lta varastetuilla työkaluilla
https://twitter.com/Snowden/status/850766326943690752 (https://twitter.com/Snowden/status/850766326943690752)
https://arstechnica.com/security/2017/04/nsa-leaking-shadow-brokers-just-dumped-its-most-damaging-release-yet/?comments=1 (https://arstechnica.com/security/2017/04/nsa-leaking-shadow-brokers-just-dumped-its-most-damaging-release-yet/?comments=1)
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/nain-toimii-wannacry-haittaohjelma-uudet-hyokkaykset-ovat-vaistamattomia-6649236 (http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/nain-toimii-wannacry-haittaohjelma-uudet-hyokkaykset-ovat-vaistamattomia-6649236)
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Porcius on 09.06.2017, 23:53:11
Quote from: T2 on 09.06.2017, 22:50:49
Sähköisiin äänestystuloksiin pitää suhtautua äärimmäisen epäluottavaisesti, koska softaan voidaan sotkea aivan mitä vaan.
Ratkaisu on suljettu lippuäänestys kaikesta.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: -PPT- on 10.06.2017, 01:51:10
Huomenna tähän aikaan tämänkin foorumin jäsenistä 1/3 irtisanonut tunnuksensa.  ;D
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Alaric on 10.06.2017, 02:01:07
Quote from: -PPT- on 10.06.2017, 01:51:10
Huomenna tähän aikaan tämänkin foorumin jäsenistä 1/3 irtisanonut tunnuksensa.  ;D

Paskan marjat ;) Oli tulos mikä hyvänsä, niin tältä foorumilta ei asia lopu. Pettymyksen puuskassakin lähteneet tulevat takaisin.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Finis Finlandiae on 10.06.2017, 02:07:28
Vieläkö joku oikeasti kuvittelee, että Suomi palaa ennalleen*!  :facepalm:

Eihei, tämä peli on ohitse, valittiin Hallis tai ei.

Suomi menee mukana EU-liittovaltioon, puupäisen kansan omasta tahdosta ja muuttuu multikultikorveksi, jossa alati vähenevä ahkera kantaväestö elättää selkänahastaan alati kasvavaa osaajapopulaatiota. Onnea ja pitkää ikää!

*yksilökohtainen, tulkinnanvarainen näkemys
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Samuli Vesioja on 10.06.2017, 06:08:46
On mitä on, mutta tänään on jokaisen nuivan Perussuomalaisissa vaikuttavan henkilön syytä olla Jyväskylässä. Muuten kannattaa pitää turpa kiinni loppuelämän ajan maahanmuuttoasioiden paremmalle tolalle saamisesta. Kyse ei ole enää kansalaisvelvollisuudesta, kysymys on suomalaisten oikeuksien puolustamisen (luultavasti) viimeisistä rauhanomaisista keinoista. Mitä SINÄ teit, muuta kuin länkytit netissä? Jokainen ääni merkitsee.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Larva on 10.06.2017, 08:03:17
Milloinkas muuten puheenjohtajakisan tulokset julkistetaan?
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: Faidros. on 10.06.2017, 08:27:15
^Kahteen mennessä pitäisi olla tulos tiedossa.
Title: Vs: Jyväskylässä massiivinen pettymys?
Post by: siviilitarkkailija on 10.06.2017, 08:30:42
Quote from: Finis Finlandiae on 10.06.2017, 02:07:28
Vieläkö joku oikeasti kuvittelee, että Suomi palaa ennalleen*!  :facepalm:

Eihei, tämä peli on ohitse, valittiin Hallis tai ei.

Suomi menee mukana EU-liittovaltioon, puupäisen kansan omasta tahdosta ja muuttuu multikultikorveksi, jossa alati vähenevä ahkera kantaväestö elättää selkänahastaan alati kasvavaa osaajapopulaatiota. Onnea ja pitkää ikää!

*yksilökohtainen, tulkinnanvarainen näkemys

Heh minä luotan sotaan. Historian esimerkkien mukaan kaikki Euroopan liittovaltio- ja pysyvän rauhan hankkeet johtavat lopussa diktatuuriin ja suursotaan. 1930-luvulla muuan mamu sotaveteraani saksassa esiteltiin politiikassa suurena rauhanpoliitikkona. Mies joka oli kaikissa oloissa rauhan puolella. Kuten Koba. Rauha ja ympäristön hyvinvointi olivat kaikkein tärkeimmät poliittiset arvot joita anarkistiset väärinpuhujat uhkasivat. Ja vain turvallisuutta edistääkseen ja kv terrorismia vastaan toimiakseen riisuivat tavikset aseista ja aseistivat poliisin sotilasasein. Ihan vaan rauhan ja turvallisuuden vuoksi.

Niin kauan kun äänestämme äänin, meillä ei ole mitään hätää. Pettymys kuuluu politiikkaan.

ps  olisi varsin outoa politiikkaa jos eteen ei tulisi pettymyksiä. Tietysti pitää tulla myös onnistumisia mutta kuten kalastuksessa, suurin osa heitoista ei tee muuta kuin vispaa vettä.