AVI:n työsuojelutarkastaja Katja-Pia Jenu kertoo Ylen jutussa lahtelaisesta ravintolasta, johon pari viikkoa sitten tehdyssä tarkastuksessa paljastui, että kaikki työntekijät olivat Hennalan vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoita eikä heille oltu maksettu syksystä asti tehdystä työstä euroakaan.
Kyseessä ei ole ollut TE-toimiston työharjoittelu, vaan vastaanottokeskuksen epävirallinen työkokeilu. Työntekijöiltä löytyneiden sopimusten mukaan kuukausia jatkuneesta palkattomasta työstä oli sopinut paikallinen Hennalan vok ravintoloitsijan kanssa.
Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Mari Eklund-Kiiski kuitenkin sanoo, että työkokeilu on tarkoitus tehdä enintään kolmeksi viikoksi ja että samaa työntekijää voi käyttää vain kerran. Vokissa epäillään, että SPR:n sopimuspapereita on päätynyt työnantajien käsiin, ja niitä on alettu kopioida luvatta.
Ai niin, kyseisen ravintolan omistaja on maahanmuuttaja. Lähes kaikissa virastolle ilmi tulleissa tapauksissa ilmaistyötä teettäneet yrittäjät ovat olleet itse maahanmuuttajia. Ullatus!
http://yle.fi/uutiset/3-9630144 (26.5.2017)
QuoteRavintola pyörinyt kuukausia turvapaikanhakijoiden ilmaisella työvoimalla – työministeriön palkitsemaa työkokeilua alettu käyttää hyväksi
Lahtelaisessa ravintolassa on syksystä lähtien ollut "työkokeilussa" turvapaikanhakijoita, joille on maksettu palkkaa nolla euroa. Aluehallintoviraston tarkastaja pelkää, että ilmi tulleet tapaukset kertovat laajemmasta hyväksikäytöstä.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja Katja-Pia Jenu on tottunut näkemään puutteita työsopimuksissa ja työoloissa. Mutta hänkään ei ollut uskoa silmiään astuessaan pari viikkoa sitten erääseen lahtelaiseen ravintolaan: Kaikki työntekijät olivat paikallisen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoita. He olivat tehneet töitä kuukausitolkulla, ja palkkaa oli maksettu yhteensä nolla euroa.
– Se, että ravintolan toiminta perustui täysin ilmaiselle työvoimalle, oli kyllä aika järkyttävää, Jenu sanoo.
Kyseessä ei ollut TE-toimiston työharjoittelu, vaan vastaanottokeskuksen epävirallinen työkokeilu. Työntekijöiltä löytyneiden sopimusten mukaan kuukausia jatkuneesta palkattomasta työstä oli sopinut paikallinen Hennalan vastaanottokeskus ravintoloitsijan kanssa.
Vastaavia järjestelyjä on putkahdellut pinnalle pitkin Etelä-Suomea. Jenu pelkää, että ilmi tulleet tapaukset ovat jäävuoren huippu.
– Ollaan havaittu tätä useammassa ravintolassa. Sitten on ollut yksi parturiliike ja ainakin yksi kauppa. Ja nämä ovat nyt vain ne tapaukset, jotka meille ovat tulleet ilmi.
Kyseinen ravintoloitsija ei antanut kommenttia Ylelle, muttei kuitenkaan kiistänyt järjestelyä. Aluehallintovirasto ei ole vielä päättänyt, tehdäänkö asiasta tutkintapyyntö.
– Tässä voisi olla kyseessä kiskonnan tapainen työsyrjintä tai työsyrjintä, mutta ne edellyttävät työsopimusta. Vastaavia tapauksia ei oikein ole aiemmin tullut vastaan, Jenu pohtii.
Hennalan vastaanottokeskus kiistää tehneensä sopimukset
SPR:n työkokeilun alkuperäinen tarkoitus on kotouttaa turvapaikanhakijoita lyhyiden TET-harjoitteluja muistuttavan työkokeilujaksojen avulla. Järjestelystä ei ole säädetty lailla. Kokeilu alkoi vuosi sitten Varsinais-Suomessa, ja levisi lupaavien tulosten myötä koko maan vastaanottokeskuksiin. Työministeriö myös palkitsi mallin "Kotouttamisen hyvä käytäntö" -diplomilla.
Kuukausia jatkuva työnteko ravintolassa ilman palkkaa tuskin on kenenkään mielestä hyvä tapa kotouttaa turvapaikanhakijoita. Miksi Hennalan vastaanottokeskus olisi sopinut kuvaillun kaltaisesta työkokeilusta paikallisen ravintolan kanssa?
Ei todennäköisesti ole sopinutkaan, vastaa vastanottokeskuksen johtaja Mari Eklund-Kiiski.
– Tarkoitus on, että työkokeilu tehdään enimmillään kolmeksi viikoksi, ja että samaa työntekijää voi käyttää vain kerran, Eklund-Kiiski vakuuttaa.
Turvapaikanhakijoilta löytyneissä työkokeilusopimuksissa sovitaan kuukausien mittaisista palkattomista työjaksoista, ja sama työntekijä on edellisen jakson päättyessä jatkanut työntekoa uudella sopimuksella. Vastaanottokeskuksessa epäilläänkin, että SPR:n sopimuspapereita on päätynyt työnantajien käsiin, ja niitä on alettu kopioida luvatta.
Eklund-Kiiski kertoo, että paikalliset yrittäjät ovat myös vaatineet turvapaikanhakijoille pidempiä työkokeilujaksoja, vaikkei palkkaa maksetakaan.
– Olemme yrittäneet valistaa asukkaita, että älkää suostuko tällaiseen työntekoon. Moni kuitenkin menee vapaaehtoisesti.
Miksi turvapaikanhakijat sitten suostuvat tekemään työtä palkatta? Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaat vastaavat.
– Se johtuu tylsyydestä. Me olemme nuoria miehiä. Moni ei siedä laiskottelua, eikä halua olla vastaanottokeskuksen tai kenenkään muunkaan tuen varassa, sanoo irakilainen turvapaikanhakija Ali Akl.
(...)
Toinen syy on se, että turvapaikanhakijat toivovat palkattoman työkokeilun muuttuvan jossain vaiheessa palkalliseksi työksi. Se voisi tarjota myös oljenkorren jäädä Suomeen työperusteista oleskelulupaa hakemalla. Esimerkiksi Hennalan vastaanottokeskuksen sadoista asukkaista lähes jokaisella on kielteinen turvapaikkapäätös.
– Työnantaja ehkä lupailee, että ilmaisen harjoittelun jälkeen on mahdollisuus saada työpaikka. En ole keskustellut kyseisten turvapaikanhakijoiden kanssa, mutta voisin kuvitella, että näin tapahtuu, sanoo aluehallintoviraston tarkastaja Jenu.
Lähes kaikissa virastolle ilmi tulleissa tapauksissa ilmaistyötä teettäneet yrittäjät ovat olleet itse maahanmuuttajia. Näin oli laita myös tässä jutussa esitellyn ravintolan kanssa.
(...)
Yksi keino olisi vakiinnuttaa turvapaikanhakijoiden työkokeilutoiminta lailla.
– Meillä on nyt ryhmä, joka on asetettu sellaiseen tilanteeseen, jossa ilmainen työnteko ikään kuin hyväksytään. Tarvitaan kipeästi jonkinnäköistä säätelyä. Silloin siitä olisi määrykset ja sitä valvottaisiin. Tai sitten tämmöinen kielletään.
Hygieniapassit olivat kunnossa?
Tästä se alkaa kuuluisa varjoyhteiskunnan rakentuminen. Ensiaskeleet ovat jo otettuja ja ensimmäiset pöyristelijät ihmettelevät, kuinka tässä näin kävi!? Näinhän on käynyt joka paikassa, eikä Suomi tule olemaan mikään poikkeus millään lailla.
Se on nääs se kulttuuri. Mitä enemmän uuskulttuurimassaa, sen suuremmat ongelmat.
E: Voi kun ne ongelmat rajoittusivatkin pelkästään työmarkkinoille.
Tässähän on hyvä tsänssi saada Suomi nousuun. Jokaiseen yritykseen täysin ilmaiset työntekijät Irakista. Eivät he edes palkkaa ota, koska sohvalla makaaminen on pthyi! Heille ei varmasti ole ongelma turvapaikansaannin jälkeenkään painaa ilmaiseksi duunia, eihän?
Pitäisiköhän ravitsemusliikkeen tiloihin saada näkyvälle paikalle pakollisen Oiva-todistuksen viereen viranomaisen todistus siitä, että palkat ja verot on firmassa asianmukaisesti maksettu?
Aiheesta on Ylen uutisen perusteella kertonut muutama muukin julkaisu, mutta jostain kumman syystä näistä on jäänyt pois maininta siitä, että ilmaistyötä teettävät ovat lähes kaikissa tapauksissa maahanmuuttajia, kuten tämän ravintolankin kohdalla ???
Varmaan ihan puhdas vahinko.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2373059
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/221743-turvapaikanhakijat-pyorittivat-lahtelaista-ravintolaa-palkatta-yle-se-johtuu
https://demokraatti.fi/yle-ravintola-pyorinyt-kuukausia-turvapaikanhakijoiden-ilmaisella-tyovoimalla/
"Hyväksikäyttö" my ass. Ei kiinnosta vähääkään. Mutta se kiinnostaa että nämä roistot vääristävät kilpailua ja tekevät rehellisen yrittäjän työstä mahdotonta.
Sanon samantien, että huhujen mukaan Lahdessa on ollut useita ruokamyrkytyksiä jostain nimeltämainitsemattomasta ravintolasta. Asiasta mainitsevat jättävät hienotunteisesti ravintolan nimen kertomatta, mikä kyllä minussa herättää epäilyksiä.
Painotan, että en tiedä kyseisen paikan nimeä. Voi olla, että ei ole yhtään mitään tekemistä tämän asian kanssa. Olen vain epäluuloinen, ilkeä rasisti.
Ko. ravintola on ollut siviilitaustaisten kantiskäppäilijöiden seurannassa jo pidemmän aikaa, eikä tämä tapaus tule olemaan ainoa joka nousee esiin. Seurailen mielenkiinnolla tuodaanko muita lieveilmiöitä esiin vai taputellaanko ne varjoissa hyväksi. Hei, mutta suomaalaiset on saanu ostaa pitsaa ja kepappii, on mahat täynnä ja hyvät mielet.
Mutta nostaako tämä BKT:tä?
Quote from: Lalli IsoTalo on 26.05.2017, 12:47:05
Mutta nostaako tämä BKT:tä?
Kannattaisi kysyä että nostaako tämä uuden oikeusministerin korvaa vai jatkaako hän korporaatiokommunistien linjaa ilmaistyövoiman maahantuojana markkinoiden tuhoamiseksi.
Sinänsä sosialistien ay-liike on hyvä esimerkki itsetuhojärjestöstä jonka poliittinen mutakurkkulauma on tällaisen ilmiön maahantuottanut. Missä on Antti Rinteen mölyapinalauma? Korvessa ja siellä pysyy.
Ilman maahanmuuttoa meillä ei olisi laittomia työmarkkinoita!! :flowerhat:
Eikä varmaan hometalojakaan... :facepalm:
Edes Juhana Vartiainen ei olisi pystynyt kuvittelemaan näin kaunista yhteiskuntaa... Edellyttäen, että ravintoloitsija on hoitanut omat verovelvoitteensa. Jota suuresti epäilen, anteeksi vain.
Tässä maassa on jahdattu kissojen ja koirien kanssa alle kuuden euron pitsoja ja "sukulaisia, jotka ovat olleet vain auttamassa". Nyt työministeriö on palkinnut tällaisen toiminnan.
Tämä maa on menossa yhä vain hullummaksi, ullatuksia löytyy sieltä sun täältä, eikä kukaan tunnu välittävän pätkän vertaa.
"Jenu toivoo, että asiassa ei syyllistettäsi ilmaista työtä tekeviä turvapaikanhakijoita tai ilmaisen työvoiman haistaneita yrittäjiä. Kuvio vääristää työmarkkinoita, ja on siten koko yhteiskunnan ongelma, johon pitäisi pikimmiten puuttua."
Eli taas on kantaväestön vika tämäkin jos matut teettävät töitä ilmaiseksi matuilla.
"Kyseessä ei ole ollut TE-toimiston työharjoittelu, vaan vastaanottokeskuksen epävirallinen työkokeilu. Työntekijöiltä löytyneiden sopimusten mukaan kuukausia jatkuneesta palkattomasta työstä oli sopinut paikallinen Hennalan vok ravintoloitsijan kanssa.
Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Mari Eklund-Kiiski kuitenkin sanoo, että työkokeilu on tarkoitus tehdä enintään kolmeksi viikoksi ja että samaa työntekijää voi käyttää vain kerran. Vokissa epäillään, että SPR:n sopimuspapereita on päätynyt työnantajien käsiin, ja niitä on alettu kopioida luvatta."
Siis mitä ihmeen muumia on vokin epävirallinen työkokeilu? Kuinka virallista tuollainen epävirallisuus voi olla byrokratia Suomen virallisuuden suhteen? Onko KELA yms asiaan liittyvät viranomaistahot tietoisia tällaisen epävirallisen vokki kokeilun virallisuudesta - ja jos ei ole, niin miksi eivät ole?
Koska eihän nyt p-le epävirallisen työkokeilun laittomuus voi olla siitä kiinni, että ko. työkokeilijat saavat tehdä vain kolmen viikon pätkiä per yksi mamu - mikä sekään ei siis ilmeisesti ole oikein toiminut kuin hattaranpunaisena ohjenuorana.
Hei muumi, kuinkas paljon tämmöisellä toiminnalla tehdäänkään epävirallisesti tappiota >:(
Nyt aukaistaan silmät, myös Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Mari Eklund-Kiiski sekä Katja-Pia Jenu:
Kyse on pimeästä työstä.
Jätkille on maksettu pimeästi palkkaa pari euroa tunnissa, paperit on hoidettu SPR:n kautta jotta heille on saatu näennäisoikeus olla työpaikalla. Kaikki ovat tasan tarkkaan tietäneet, mistä asiassa on oikeasti kysymys.
Voisin minäkin, jos olisin Kelan rahoilla kotona, mennä kysymään naapurin maanviljelijältä, että olisiko tuollaista "epävirallista työkokeilupaikkaa" tarjolla? Voin vaikka ajaa traktoria paikasta toiseen tai kokeilla klapien tekemistä. Myös voisin epävirallisesti työkokeilla vaikkapa kirvesmiehen apupojan hommia kiiruuajan verran.
Ai miten niin ei onnistu?
Vartiainen on varmaan masturboinut koko päivän tälle uutiselle ja tätähän tuo mulkku Suomeen yli kaiken halusi. Nyt vielä kun saadaan homma kunnolla käyntiin ja lisää turisteja viemään orjasopimuksilla suomalaisilta työpaikkoja esim. ravintola-alalta, niin kyllä Vartiaisella ilmaisen viinan iltoja riittää kaveripiirissä sen jälkeen vaikka jokaiselle viikonpäivälle. Sitten voi toki aina kertoa sellainen ylimielinen ilme naamalla näille työn menettäneille kantiksille, että lukekaa vaikka lääkäreiksi, niin duunia kyllä riittää ja palkkakin on hyvä, missä muka ongelma?
Sama tuli mieleen kuin Niobiumilla: paperilla raha ei ole liikkunut mutta se ei takaa ettei raha ja/tai muut etuudet ole vaihtaneet kättä.
Toisekseen: Mitäs sitten jos työpaikalla tapahtuu vahinko? Kuka korvaa?
Quote from: Finka on 26.05.2017, 16:13:49
Toisekseen: Mitäs sitten jos työpaikalla tapahtuu vahinko? Kuka korvaa?
Mitäs sinä nyt tuollaisia kyselet? Pottunokka tietysti, koska eivät olleet valvomassa moniosaajaa ja jos epäilet tai kyseenalaistat sattuneen, niin äbäläwäbälä RASSSISMI.
Quote from: Finka on 26.05.2017, 16:13:49
Toisekseen: Mitäs sitten jos työpaikalla tapahtuu vahinko? Kuka korvaa?
Tämä on helppo. Se on aina se yksi ja sama, veronmaksaja. Veronmaksaja on nykyään sama kuin artisti. Artisti maksaa aina.
Nyt SPR alkoi leikkimään VIRANOMAISTA tekemällä tälläisiä laittomia sopimuksia mutta kun kohteena on ihanan pemmeät karvaranne hiekkakeenerit ja hyvä tahto pohjalla niin sanotaan vaan soosoo...
Koitas tehdä valkoisena heterona moista niin istut tasanvarmasti oikeudessa, työsuojelu pesee jo käsiään kun ei kuulemma voi tehdä mitään kun ei ole työsopimusta... haistakee vittu.
Muistaisin oikeustapauksen, jossa yrittäjällä oli palkanmaksuvelvoite tessin mukaan, vaikka kirjallista tai suulliseksi todistettua työsopimusta ei ollutkaan. Laissa on nämä poikkeukset:
Työsopimuslakia ei sovelleta:
1. julkisoikeudelliseen palvelussuhteeseen eikä julkisoikeudellisen
palvelusvelvollisuuden täyttämiseksi tehtävään työhön
2. tavanomaiseen harrastustoimintaan, jota tehdään vapaaehtoisuuden
pohjalta mm. urheiluseuroissa, varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksissä,
seurakunnissa ja potilasyhdistyksissä
3. työntekosuhteissa, joista säädetään erikseen lailla. Lakia ei sovelleta
mm. merimiehiin, perhehoitolaissa tarkoitettuun perhehoitajaan eikä
omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettuun omaishoitajaan.
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa ja työttö-
myysturvalaissa säädetään ei-työsuhteisesta harjoittelusta. Myöskään
työtoimintaan liittyvä työskentely ei tapahdu työsuhteessa.
Jos poikkeukset ei täyty, niin kyseessä on pimeä työ ja ties mitä muuta. Ammattiliitoilla ei taida olla oikeutta viedä yksityisten ihmisten asioita oikeuteen, joten taitaa jäädä auki tämä juttu.
Quote from: Kim Evil-666 on 26.05.2017, 12:17:06
Tästä se alkaa kuuluisa varjoyhteiskunnan rakentuminen. Ensiaskeleet ovat jo otettuja ja ensimmäiset pöyristelijät ihmettelevät, kuinka tässä näin kävi!? Näinhän on käynyt joka paikassa, eikä Suomi tule olemaan mikään poikkeus millään lailla.
Se on nääs se kulttuuri. Mitä enemmän uuskulttuurimassaa, sen suuremmat ongelmat.
E: Voi kun ne ongelmat rajoittusivatkin pelkästään työmarkkinoille.
Nimenomaan. Ei tässä ole pöyristymistä. Tätähän hallituskin haluaa ja jopa pottunokille. Jokainen voi ja pitääkin mennä töihin minne ikinä haluaa tai pääsee ja ei niitä TUKESin vaatimia muoveja tarvitse kyselläkään. Pääasia on liike ja möly. Sitä vain edelleen kyselen, että missä tällaisen työn lisäarvo on? Tämä murtaa laillista yhteiskuntaa ja sen veropohjaa.
Muutokset ovat pysyviä.
Quote from: Ernst on 26.05.2017, 12:16:54
Hygieniapassit olivat kunnossa?
Passi hukkui Välimereen mutta hygieniapassi onneksi ei.
Quote from: Outo olio on 26.05.2017, 17:30:22
Quote from: Ernst on 26.05.2017, 12:16:54
Hygieniapassit olivat kunnossa?
Passi hukkui Välimereen mutta hygieniapassi onneksi ei.
...siellä se on hygieenisesti vessanpöntössä. Vieläkin kelluu.
Quote from: Finka on 26.05.2017, 16:13:49
Sama tuli mieleen kuin Niobiumilla: paperilla raha ei ole liikkunut mutta se ei takaa ettei raha ja/tai muut etuudet ole vaihtaneet kättä.
Toisekseen: Mitäs sitten jos työpaikalla tapahtuu vahinko? Kuka korvaa?
Arvaapa! Taidat tietää ihan hyvin. Vaan jos joku heittää henkensä ruokamyrkytyksen vuoksi (niin voi oikeasti käydä), kuka maksaa ambulanssikyydin, ensihoidon akuuttihoidon, tehohoidon, ruumiinavauksen ja hautauksen? Ja kun omainen älyää kysellä hygienian perään siviilikanteella (rikoksestahan matua ei näissä syytettäne, korjatkoon oikeusoppineet), tulikin ihan uutta mielenkiintoa ja rahasummia peliin!
Vinkki: vakuutus- ja eläkevakuutusyhtiöt tuskin tapplevat siitä, kuka pääsee maksamaan perheen elatuksen.
Yhteiskunnassa pitäisi olla samat säännöt kaikille. Tässä on yksi perustelu, miksi niin on hyvä.
Arvatkaa aioinko syödä Rautatientorin "Maailma kylässä" -ruokia, tai ravintolapäivän epämääräisyyksiä, ikinä?
Quote from: Lalli IsoTalo on 26.05.2017, 18:13:14
Arvatkaa aioinko syödä Rautatientorin "Maailma kylässä" -ruokia, tai ravintolapäivän epämääräisyyksiä, ikinä?
Itse olen, sivuhuomiona, syönyt ravintolapäivässä sellaisissa paikoissa, joiden pyörittäjät ovat "siviilissäkin" ravintolayrittäjiä. Vielä ei ole tauteja tullut. Sekä kotimaisten että aasialaisten ravintolanpitäjien sapuskoja on tullut maisteltua.
Quote from: Pioni on 26.05.2017, 17:00:42
Muistaisin oikeustapauksen, jossa yrittäjällä oli palkanmaksuvelvoite tessin mukaan, vaikka kirjallista tai suulliseksi todistettua työsopimusta ei ollutkaan. Laissa on nämä poikkeukset:
Työsopimuslakia ei sovelleta:
1. julkisoikeudelliseen palvelussuhteeseen eikä julkisoikeudellisen
palvelusvelvollisuuden täyttämiseksi tehtävään työhön
2. tavanomaiseen harrastustoimintaan, jota tehdään vapaaehtoisuuden
pohjalta mm. urheiluseuroissa, varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksissä,
seurakunnissa ja potilasyhdistyksissä
3. työntekosuhteissa, joista säädetään erikseen lailla. Lakia ei sovelleta
mm. merimiehiin, perhehoitolaissa tarkoitettuun perhehoitajaan eikä
omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettuun omaishoitajaan.
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa ja työttö-
myysturvalaissa säädetään ei-työsuhteisesta harjoittelusta. Myöskään
työtoimintaan liittyvä työskentely ei tapahdu työsuhteessa.
Jos poikkeukset ei täyty, niin kyseessä on pimeä työ ja ties mitä muuta. Ammattiliitoilla ei taida olla oikeutta viedä yksityisten ihmisten asioita oikeuteen, joten taitaa jäädä auki tämä juttu.
Ehkäpä oikeudessa voidaan perustella ettei suvakkien lemmikkien työllistämistä voi perustella ns. järkiperäisillä asioilla kuten hall-ohon tapauksessakin?
Tuossa Hennalan paikassa taitaa olla myy verotta ravintolapäivä joka päivä!
Jokunen vuosi sitten oli se yksin tuontimannejen työllistäjä joka oli alipalkannut eikä maksanut mitään lisiä ja työsuojelu vain ohjeisti häntä, saa nähdä mitä näiden kanssa tapahtuu.
Nyt kun poliitikotkin lukee näitä niin arvatkaapa kuinka paljon Suomalaista pienyrittäjää vituttaa kun häntä kohdellaan eriarvoisesti, voisitte sen verran kuunnella että laitatte stopin tälle kerralla ja nämä äspeeärrän mukaviranomaiset istuu siellä oikeudessa työsuojelun hutkintapyynnöstä!
Suomalainen pienyrittäjä kun tekee tahallisesti tai tahattomasti verovirheen, lyö verottaja rangaistusmaksujen päälle klassisen "arvioverotuksen", joka ei koskaan ole mitenkään reilu, eikä ainakaan pieni. Monesti se vie pienyrittäjän talouden lopulliseen tuhoon.
Tässä tapauksessa moisesta ei luonnollisesti ole pienintäkään vaaraa, koska "hyvät ihmiset" ja etenkin "hyvät tarkoitusperät".
Verokarhustakin tulee todellinen sylinalle.
Demareillekin on tässä vähän esinakua siitä millainen orjatyömarkkina ja hyvinvointivaltion yleinen alasajo on luvassa kiitos holtittoman maahanmuuton.
Tämähän vain osoittaa, että Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa ja työelämän joustoja. Työttömien määrästä huolimatta nykyisellään ei ilmaistöihin löydy rittävästi halukkaita.
SPR kertoo olevansa täysin yllättynyt näistä väitteistä ja selvittänsä asiaa. SPR:n työelämäkoordinaattori Juhana Päivärinta sanoo ettei SPR:llä ei edes ole olemassa työkokeilulomakkeita ja
ettei einoassakaan vastaanottokeskuksessa ei ole tehty työkokeilusopimuksia.Nämä selittelyt eivät nyt jotenkaan hirveästi herätä luottamusta... :P
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/221786-taysin-lainvastaisia-tyosopimuksia-yllattynyt-spr-tutkii-vaitteet-pakolaisten (26.5.2017)
Quote"Täysin lainvastaisia työsopimuksia" – Yllättynyt SPR tutkii väitteet pakolaisten hyväksikäytöstä
Suomen Punainen Risti (SPR) selvittää väitteet turvapaikanhakijoiden hyväksikäytöstä järjestön TET-hankkeen varjolla. Työelämäkoordinaattori Juhana Päivärinta kertoo Uudelle Suomelle, ettei hänen tietoonsa ole tullut ainoatakaan hyväksikäyttötapausta turvapaikanhakijoiden työelämään tutustumisen hankkeessa.
Yle uutisoi aiemmin tänään, että lahtelaista ravintolaa oli pyöritetty kuukausien ajan paikallisen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoiden varassa maksamatta palkkaa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja Katja-Pia Jenu kertoi Ylelle, että Etelä-Suomen alueella on havaittu lisäksi muita vastaavantyyppisiä tapauksia ravintoloissa sekä yhdessä parturiliikkeessä ja kaupassa.
Yle julkaisi kuvan työkokeilusopimuksesta, jonka Hennalan vastaanottokeskus kiisti tehneensä. Vastaanottokeskuksessa epäillään, että SPR:n sopimuspohjia on käytetty luvattomasti. Samaa epäilee työelämäkoordinaattori Juhana Päivärinta, jonka mukaan SPR:llä ei edes ole olemassa työkokeilulomakkeita, sillä kyseessä on nimenomaan TET-hanke (Turvapaikanhakijoiden osaamisen tunnistaminen ja työelämävalmiuksien tukeminen -projekti).
– Ainoassakaan vastaanottokeskuksessa ei ole tehty työkokeilusopimuksia. Ne ovat täysin lainvastaisia. Suomessa ei ole ilmaisia työkokeiluja, hän sanoo Uudelle Suomelle.
– Kuulostaa kyllä siltä, että tässä on nyt joku käyttänyt SPR:n statusta hyväkseen. SPR:n logo ja yhteystiedot on napattu paperiin jostakin.
Väärinymmärryksiä kyllä, hyväksikäyttöä ei
Päivärinnan mukaan SPR:n sopimuksissa on maininta työelämään tutustumisesta sekä tutustumisjaksosta, jonka alku ja loppu on selvästi merkitty. Päivärinta huomauttaa, että kyse ei ole työkokeilusta eikä työharjoittelusta, sillä harjoittelukin liittyy Suomessa aina tutkintoon. SPR:n hanke sitä vastoin on työelämään tutustumista ja tähtää ennen kaikkea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen.
Marras-joulukuusta 2015 alkaneen TET-hankkeen ydintiimissä työskentelevän Päivärinnan tietoon ei ole tullut yhtään hyväksikäyttötapausta.
–Olen kyllä hyvin ihmeissäni tästä. Tämä oli täydellinen yllätys. Tuli aivan puun takaa. Tällaista ei ole omiin korviini kantautunut.
Sen sijaan muutamia väärinymmärryksiä on tullut vastaan.
–Ne on oikaistu ja yritykseen on mennyt tietoa, että näin ei voi toimia. Melko usein kyseessä on pieni maahanmuuttajataustainen yritys tai henkilö, joka ei välttämättä ole aivan selvillä Suomen lainsäädännöstä. Ei ole aina ymmärretty, kuinka pitkään TET-jaksolla voi olla ja voiko sama henkilö olla useamman jakson samassa yrityksessä, eli ei voi. En usko, että näissä lähtökohtaisesti on kyse pahansuopuudesta, Päivärinta sanoo ja lisää, että Ylen kuvailema tilanne kuulostaa kuitenkin hyvin erikoiselta.
Myös Ylen uutisoimassa tapauksessa työnantaja oli maahanmuuttajataustainen.
(...)
Quote from: Alaric on 26.05.2017, 20:07:23
SPR kertoo olevansa täysin yllättynyt näistä väitteistä ja selvittänsä asiaa. SPR:n työelämäkoordinaattori Juhana Päivärinta sanoo ettei SPR:llä ei edes ole olemassa työkokeilulomakkeita ja ettei einoassakaan vastaanottokeskuksessa ei ole tehty työkokeilusopimuksia.
Nämä selittelyt eivät nyt jotenkaan hirveästi herätä luottamusta... :P
No ei herätä. Alleviivaus mun.
QuoteYrittäjä: Ei missään työkokeilussa makseta palkkaa - "Kaikki paperit on tehty vokkien kanssa"
Said Hshiar on jo vuosia toiminut yrittäjänä Lahdessa. Nyt hän on normaalisti töissä ravintola Halabjassa. Kuva: Sami Kuusivirta
Ravintola Halabjan yrittäjä Alan Koskela järkyttyi kolme kuukautta sitten, kun sisälle astuivat aluehallinnon tarkastaja ja poliisi. He olivat kiinnostuneet työntekijöiden sopimuksista. Koskela on tuohtunut syytöksistä, joiden mukaan hän teettää ilmaista työtä:
- Ei missään työkokeilussa makseta palkkaa.
Hänen irakilaisessa ravintolassaan on ollut kokeilijoita neljästä vastaanottokeskuksesta. Niiden käytännöt kokeiluajan suhteen tuntuvat vaihtelevan, hän kertoo:
- Sopimusaika oli enimmäkseen 2-4 viikkoa. Yksi vokki (vastaanottokeskus) antoi kolme kuukautta saman tien. Osa antoi jatkoa. Kaikki paperit on tehty vokkien kanssa. Mistä minä voin tietää, ettei se ole sallittua?
Kaksi neljästä kokeilijasta oli ammattikokkeja. Kokeilun lähtökohta oli aina, että henkilö tuli itse kysymään töitä.
- He kertovat, että vokeissa on tylsää ja tappeluita.
Koskela ei yleensä itse puhunut SPR:n edustajien kanssa.
- Työntekijät ovat itse hakeneet paperit.
Nyt hän on päättänyt lopettaa kaikkien kokeilijoiden pestaamisen.
Koskela avasi ravintolansa marraskuussa. Avaamista edelsi puolen vuoden remontti. Erityisesti hiiligrillin luvan saanti oli työlästä, hän kuvailee.
Lahdessa toimii useita muitakin etnisiä ravintoloita. Suppean soittokierroksen perusteella muilla ei ollut kokemuksia turvapaikanhakijoiden työkokeiluista.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2373170 (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2373170)
Tuohan on helppo todistaa työnantajan toimesta... Kaikki paperit kun tehdään kolmena kappaleena. Tai ainakin pitäisi tehdä, eli työnantaja, tekijä ja sitten se viranomaisosapuoli.
Vartiaisella tuli juuri olo keveni.
Turvapaikanhakijoita uhritetaan taas kovasti. "Ammattikokit" palkatta töissä kuukausia. Uskokoon ken tahtoo. Pimeästi siellä on palkkoja maksettu, ei ehkä paljoa, mutta varmasti maksettu. Ainekset ostetaan käteisellä Lidlistä ja myynti kilisee kassan ohi.
Ja tällainenhan ei vääristä kilpailua tai polje palkkoja. Tämäkin unohdetaan pikanopeasti, keksitään joku kanttista syyllistävä uutinen. Jos töitä haluavat vok-asukeille niin pyörittäkööt vokiensa ruuanlaittoa ja siivousta. Luulisi siinä olevan tarpeeksi.
QuoteKaksi neljästä kokeilijasta oli ammattikokkeja. Kokeilun lähtökohta oli aina, että henkilö tuli itse kysymään töitä.
- He kertovat, että vokeissa on tylsää ja tappeluita.
Ketkä siellä tappelee? Niin. Eli siis käytännössä työn hakijat tulivat anomaan suojelua
vastaanottokeskuksissa vallitsevilta olosuhteilta. Vähän kuin turvapaikkaa. Heti kun nämä pääsevät keskuksesta ulos normaaliin yhteiskuntaan, niin yhteiskuntakin muuttuu samanlaiseksi. Eikös Oulun suunnalla ollut jo jotakin "pitsamafiaa" (https://www.google.fi/search?q=pitsamafia+uhkailee&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b-ab&gfe_rd=cr&ei=iWwoWav9CIyr8wfmnKvQAg#q=oulun+pitsamafia+pitseriat) joka uhkaili kilpailijoita.
EIköhän siellä ole maksettu pimeänä liksat.
Quote from: Fiftari on 26.05.2017, 20:57:41
Jos töitä haluavat vok-asukeille niin pyörittäkööt vokiensa ruuanlaittoa ja siivousta.
Ei ei ei näin saa tehdä. Kaikki on kilpailutettu
hyvällä marginaalilla ja sopimusehdot ja säännökset estävät, jne. Sen sijaan säännökset eivät estä pikkulaitonta työkokeilua pimeillä palkoilla verovapaassa pitseriassa, tai ainakaan tästä ei tulla jakamaan tuomioita. Ja Suomessa siis ei ole korruptiota, Suomessa on säännöt.
Muistuipahan tässä mieleen seuraavaa:
http://yle.fi/uutiset/3-6786172
Eli vapaaehtoinen kaverin jeesaaminen kahvia keittämällä jossain kierrätyskeskuksen avajaisissa pisti tuet karenssille.
Kaikki tasa-arvoisia, monikulttuurisuus rikkaus... jne.
Quote from: Ernst on 26.05.2017, 12:16:54
Hygieniapassit olivat kunnossa?
Toki ne ovat kunnossa. Hukkuivat vain valitettavasti Välimereen. Kun kyseessä on herrakansan edustaja niin pottunokan velvollisuus on todistaa ettei hygieniapassia ole jos sellaisen puutetta joku väittää. ;D
Mitä asiaan kommentoi suomalaisten työläisten Suurin Ystävä, SDP & vasemmistoliiton politiikkoraati?
Onkohan multa mennyt kuulo? Ei kuulu mitään? Missäs päivystävät dosentit?
Ihmiskauppaa. Sehän on liberaalivasemmiston lempibisnes.
Ja kantasuomalainen lounasyrittäjä kiittää! En ikinä, siis ikinä enää syö ns. etnisissä ruokapaikoissa!!
Tulevaisuuden Suomi pyörii halvan (neekeri ?)orjuuden varassa. Ja jos nyt ajattelet, että syyllistyn tässä vihapuheeseen, niin en suinkaan, vaan vain kommentoin sitä kehitystä mikä Lahdessakin on käynnissä.
QuoteRavintola pyörinyt kuukausia turvapaikanhakijoiden ilmaisella työvoimalla – työministeriön palkitsemaa työkokeilua alettu käyttää hyväksi
26.5.2017 klo 10:45 päivitetty 26.5.2017 klo 12:15
--
Vastaavia järjestelyjä on putkahdellut pinnalle pitkin Etelä-Suomea. Jenu pelkää, että ilmi tulleet tapaukset ovat jäävuoren huippu.
– Ollaan havaittu tätä useammassa ravintolassa. Sitten on ollut yksi parturiliike ja ainakin yksi kauppa. Ja nämä ovat nyt vain ne tapaukset, jotka meille ovat tulleet ilmi.
http://yle.fi/uutiset/3-9630144 (http://yle.fi/uutiset/3-9630144)
Ei ole näkynyt työministerin kannanottoa? miksi, onko aihe liian arka?
Quote from: simppali on 26.05.2017, 23:33:33
Ei ole näkynyt työministerin kannanottoa? miksi, onko aihe liian arka?
Juttuhan tuntuu menevän suunnilleen työministeriön kaavailemaa rataa eli oma-aloitteisestikin ajetaan työkokeilun nimellä palkatonta orjatyötä.
Suunnilleen tällainen vaikutus on alunperinkin ollut odotettavissa tällaisista ilmaistöiden tarjoamisista, etenkin jos niihin käytännössä pakotetaan.
Quote from: Ernst on 26.05.2017, 12:16:54
Hygieniapassit olivat kunnossa?
Siitä tulikin mieleeni eräs näkemäni tapaus. Minusta vaikutti siltä, että erään aasialaisen pyörittämän nakkikioskin takana olisi myyjä hinkannut/teroittanut metallilastan reunaa katua vasten. Juuri sillä samalla kohdalla, missä rotatkin usein ovat pyörimässä. En kehdannut mennä aivan viereen tarkastamaan, että oliko kyseessä tosiaan paistinlasta vaiko joku vain siltä vaikuttava esine. Enpä taida kuitenkaan ryhtyä nakkikioskin asiakkaaksi...
"Yllättynyt SPR tutkii pakolaisten väitteet"
Tirsk vaiko huutonaurua? Vaiko suoranaista huolestumista?
Quote from: pienivalkeapupu on 26.05.2017, 23:48:10
"Yllättynyt SPR tutkii pakolaisten väitteet"
Tirsk vaiko huutonaurua? Vaiko suoranaista huolestumista?
Ehkä SPR on yllättynyt siitä että nyt jo jäivät kiinni. Oletus oli että vasta joskus vuoden-parin päästä, kun ekat jannut ovat saaneet kieroiltua itselleen oleskelu- ja työluvat, ja sitten seuraavillekin pitää antaa, koska aikaisemmat toimivat ennakkotapauksena?
Quote from: Skeptikko on 26.05.2017, 23:41:49
Juuri sillä samalla kohdalla, missä rotatkin usein ovat pyörimässä.
Tuohon on olemassa yksinkertainen selitys, paistolastasta jää maahan rasvatahra ja rotat sitten tulevat sitä ihmettelemään, kun haistavat ruoan tuoksun.
Quote from: Outo olio on 26.05.2017, 23:11:43
Tulevaisuuden Suomi pyörii halvan (neekeri ?)orjuuden varassa. Ja jos nyt ajattelet, että syyllistyn tässä vihapuheeseen, niin en suinkaan, vaan vain kommentoin sitä kehitystä mikä Lahdessakin on käynnissä.
QuoteRavintola pyörinyt kuukausia turvapaikanhakijoiden ilmaisella työvoimalla – työministeriön palkitsemaa työkokeilua alettu käyttää hyväksi
26.5.2017 klo 10:45 päivitetty 26.5.2017 klo 12:15
--
Vastaavia järjestelyjä on putkahdellut pinnalle pitkin Etelä-Suomea. Jenu pelkää...
Orjanomistajilla, sisällissodan jälkeisen USAn etelävaltioiden valkoisilla ja buureilla oli sen verran suomalaisia nykysuvakkeja moraalisempaa toimintaa, että nämä edellämainitut sentään riistivät, ruoskivat, lynkkasivat, kepittivät ja pamputtivat ja kepittivät neekereitä ihan omakätisesti, eivätkä pelkästään ulkoistaneet hyväksikäyttöä ja väkivaltaa toisille neekereille ja poliisille, jota olisivat samalla syyttäneet rasistiseksi.
Kuuntelin Ylen timantinkovan islamistin Eero Mäntymaan jutun pakkovero-Ylen radiouutisista. Hän ei selvittänyt jutussaan ollenkaan ilmiön kansantaloudellisia elementtejä. Eli
- miten TPH-väki voi käydä ilmaiseksi töissä? Kuka maksaa TPH-väen elannon ja disko-kulut? Ruuat, majoituksen, terapiat, yhdynnät?
- mistä rahoista TPH-jengin yllä- ja täyspito rahoitetaan? Veronmaksajien?
- miksei julkinen sektori valvo ravintoloita jotka käyttävät pakoloisia ilmaiseksi? Eikö tällainen valvomattomuus aiheuta suomalaisten työntekijöiden kannalta epäoikeudenmukaista työllistymishaittaa?
- mikä on se prosessi jonka puitteissa ravintoloitsija (mikä etnisyys?) saa ilmaista väkeä kaivamaan nenää ja persettä ravintolan keittiöön?
- mitä tällainen Unelma tekee Suomen lainvalvonnalle, kansantaloudelle, työttömyydelle, talousrikollisuudelle, lainkuuliaisuudelle, moraalille?
- paljonko TPH-rumba työllistää paikallisesti ja valtakunnalllisesti ihmisiä? Siis kun ihmiset pyyhkivät irakilaisten persettä, saavat heiltä sukupuolitauteja ja työllistävät lääkäreitä, SPR-väkeä, AY-väkeä, poliiseja, sossuja, TPH-keskuksia?
Eero ei työstä näitä asioita lainkaan. Tunteeko joku hommalainen tätä Eeroa? Mikä hän on, mistä tulee ja mikä on se taustalla oleva tragedia mikä saa miehen journalismin keskittymään islamin edustamiseen & ulkomuodon muistuttamaan ... öö ... islamistia?
Vartiaiselle lisää runkkumatskua:
QuoteUlkomaalaistarkastuksen havainto: Turvapaikanhakijoita palkattiin ilmaiseksi työvoimaksi renkaidenvaihtosesongin aikaan
"Noin joka kolmannessa paikoista oli töissä turvapaikanhakijoita. Osalle maksettiin palkkaa normaalisti, osa oli palkattomana harjoittelijana.
"Turvapaikanhakijat oli palkattu ilmaiseksi työvoimaksi juuri kuumimman renkaanvaihtosesongin aikaan. Ulkomaalaistarkastajat pitävät harjoittelua hyvin ongelmallisena, koska sillä ei ole lainsäädäntöperustaa", virasto kertoo.
Turvapaikanhakijat saavat tehdä töitä, kun maahan saapumisesta on kulunut kolme kuukautta."
Koko juttu: http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005237093.html
^
Palkattu ilmainen työntekijä?
Palkattu ei ole ilmainen.
Quote from: ejmantyla on 02.06.2017, 12:21:01
^
Palkattu ilmainen työntekijä?
Palkattu ei ole ilmainen.
Nykyaikana työstä ei tarvitse maksaa palkkaa. Onhan tämä nyt nähty. Paitsi virkanilkeille palkkiot kuuluu korotettuna. Ihmettelen lähinnä miksi ihmiset katselevat tällaista.
Quote from: Tabula Rasa on 02.06.2017, 12:23:37
Ihmettelen lähinnä miksi ihmiset katselevat tällaista.
Totuudelta on liian helppo sulkea silmät. Kustannuksilla ei ole mitään väliä kunhan jotain saa ilmaiseksi.
Quote from: Paawo on 02.06.2017, 13:05:15
Quote from: Tabula Rasa on 02.06.2017, 12:23:37
Ihmettelen lähinnä miksi ihmiset katselevat tällaista.
Totuudelta on liian helppo sulkea silmät. Kustannuksilla ei ole mitään väliä kunhan jotain saa ilmaiseksi.
Ja mistä joutuu myöhemmin maksamaan toisessa muodossa. Ilmainen ei suinkaan ole maksutonta. Ilmainen ei myöskään ole hintansa väärti.
Esim:
QuotePoliisi tutkii maatilan töitä Vaasassa - Ihmiskauppaa epäillään
Perjantai 2.6.2017
Kyseisellä maatilalla on ollut tutkinta-aikana myös tulipalo, mutta poliisi ei epäile siihen liittyvän rikosta. Tulipalossa lämpökeskus ja vieressä ollut pienehkö maatilalla ollut rakennus paloivat. Palo oli alkanut lämmityslaitteista.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706022200181427_u0.shtml
Verot nousevat. Vakuutusmaksut nousevat.
Oikeus päättää omista menoistaan kapenee taaskin.
Joskus sai heitellä pullanmurut suoraan sorsille, nykyään karhu kouraisee jo keittiön pöydässä pitkosta pitkän pätkän ja sorsien herkutteluhetkestä kertomiseen on YLE ruisleipää vailla.
Minulle renkaat vaihtaa aina nuiva kantasuomalainen. Hän katsoo minua aamuisin peilistä väsynein silmin, että mitähän maahanmuuttajiin liittyvää vilunkia sitä tänäänkin saa lehdistä lukea.
Asia pistetään villaisella ihan hys-hys, koska muuten rasismi, stalin ja joka raosta pursuilevat natsit. Sekä halpatyövoimakiima a la kokoomus ja ek. :facepalm:
QuoteLahdessa toukokuussa paljastunut tapaus, jossa ravintolassa oli palkattomassa työssä turvapaikanhakijoita, ei ole edennyt ainakaan vielä poliisille.
- Laki- ja esimiehemme harkitsevat, tehdäänkö tapauksesta ilmoitusta poliisille. Tarkastuskertomus on mennyt työnantajalle, emmekä ole olleet yhteydessä sen lähettämisen jälkeen, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja Katja-Pia Jenu.
Jenu ei osaa vielä sanoa, täyttääkö tapaus kiskonnantapaisen työsyrjinnän ehdot.
- Sellainen edellyttää aina työsuhteen olemassaoloa. Voi olla muitakin nimikkeitä, mutta meille kuuluvat työrikokset ja poliisi voisi saada muitakin nimikkeitä tapaukseen.
Jenun mukaan vastaavanlaisia tapauksia ei ole ilmennyt lisää toukokuun jälkeen.
- Tästä tuli iso juttu, ja olen vähän pettynyt, sillä en ole kuullut, että tähän olisi jotenkin tartuttu. Toivon, että asiaan tulee jokin selvyys. Ei tämä ilmiö varmaan häviä, vaan jatkossakin varmaan on ulkomaalaisia, jotka ovat valmiita tekemään ilmaista työtä.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2389501 (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2389501)
Loput linkin takaa.
Quote
SPR on muistuttanut vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoiden tet-ohjeista - "Jos on villejä sopimuksia, emme voi tietää siitä"
Suomen Punainen Risti ei ole tehnyt suuria muutoksia turvapaikanhakijoiden tet-jakson käytäntöihin toukokuussa Lahdessa paljastuneen tapauksen jälkeen. Toukokuussa lahtelaisessa ravintolassa tehdyn tarkastuksen yhteydessä ilmeni, että useita turvapaikanhakijoita työskenteli palkatta ravintolassa. Työnantaja oli täyttänyt työkokeilusopimuksen, ja paperissa oli SPR:n logo.
- Paperi ei ollut meidän hyväksymämme, emmekä allekirjoittaneet sitä. Olemme muistuttaneet ohjeista ja yhtenäisestä sopimusmallista vastaanottokeskuksia, ettei mihinkään ole jäänyt vanhoja papereita lojumaan, kertoo SPR:n vastaanottotoiminnan tiedottaja Noora Kero.
SPR vetää hanketta, jonka avulla turvapaikanhakijat pääsevät tet-jaksolle, eli tutustumaan työelämään. Ohjattu tet-jakso on palkaton, ja sen pituus on 1-3 viikkoa.
Jokaisesta sopimuspaperista tehdään kolme yhtäläistä versiota, joista yksi menee työelämäkumppanille, toinen työelämään tutustujalle ja kolmas vastaanottokeskukselle. Keron mukaan lahtelainen yritys ei ollut SPR:n työelämäkumppani.
-----
SPR:n järjestöjohtaja Marita Salo pitää toukokuun tapausta ja väärinkäytöstä erittäin ikävänä, sillä tet-malli on saanut aikaan hyviä aloitteita.
- Pitäisi tutkia hyviä toimintamalleja ja ruveta hakemaan sellaista mallia, jolla on pysyvä merkitys, jotta vältyttäisiin toukokuun kaltaisilta tilanteilta.
Salo kaipaa tet-mallin taakse selkeyttä.
- Tässä on vähän haettu, mikä olisi toimiva malli, sillä taustalla ei ole olemassa lainsäädäntöä. On monia ryhmiä, joiden on vaikea päästä kiinni työelämään. Kun ohjeita luodaan, olisi hyvä tarkastella, hyötyisivätkö muutkin ryhmät uusista hyväksi havaituista työelämään tutustumisen malleista.
Koko juttu:
ESS: SPR on muistuttanut vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoiden tet-ohjeista - "Jos on villejä sopimuksia, emme voi tietää siitä" (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2389684)
Quote from: Archaeopteryx on 02.06.2017, 13:52:49
Minulle renkaat vaihtaa aina nuiva kantasuomalainen. Hän katsoo minua aamuisin peilistä väsynein silmin, että mitähän maahanmuuttajiin liittyvää vilunkia sitä tänäänkin saa lehdistä lukea.
Mitä, kirjoittaako myös joku muu kuin ns. vaihtoehtomedia jotain kielteistä maahanmuuttajista?
Missä julkaistaan sellaista paperista sanomalehteä, joka kirjoittaa maahanmuuttajien tekemästä vilungista?
Lainaus jäsen Kemolitor/Etlari/Spärrä
Quote
SPR vetää hanketta, jonka avulla turvapaikanhakijat pääsevät tet-jaksolle, eli tutustumaan työelämään
Vaikuttaa hyvälle, painottomanalueenaivolentokirurgi tetsaa Lahessa kissinräpläyspitaa palkatta..
BKT nousee, verotulot nousee, vai Suomi valloittaa Kuun?
..hyvä, että valvonta pelaa, kohta ne joutuu suorittaan..Keksikää itte kortin nimi, maksajan tiedätte.
...ttu, Kissanräpläyskortti..Piä ny turpas jo.!! ..Pullanhalkasuk..Pallerontekok..Puistotyöturva I ja II ?
Liippaa tätä ketjua:
Ylellä pohditaan, jopa pääuutisissa tänään, etnoravintoloiden suurta vaihtuvuutta:
YLE 2017-08-04: Lopettavia kebab-pizzerioita voi ostaa netin kirpputorilta – "Yhdelläkään ei ollut omaa pääomaa" (https://yle.fi/uutiset/3-9753979)
Quote from: YLE 2017-08-04
...
Pakkoyrittämistä
Yksi kebab-pizzeriaa Tori.fi:ssä myyvä yrittäjä on Ugur. Se ei ole hänen oikea nimensä. Ugur kertoo, että on työskennellyt omassa ravintolassaan yksin tai välillä tyttöystävän kanssa.
– En jaksa yksin.
Ugurin haaveena on oma yökerho, mutta siihen tarvittaisiin rahaa, jota hänellä ei ole.
– Ei maahanmuuttajalla ole Suomessa mitään muuta työllistymisvaihtoehtoa kuin ruoka, Ugur hymähtää.
Kebab- ja pizzeriayrittäjien vaihtuvuutta selittää "pakkoyrittäminen". Se tarkoittaa, että kun hieman huonosti kieltä osaava maahanmuuttaja tulee Suomeen, ravintolayrittäjäksi on helppo ryhtyä. Kaikilla ei ole alan vaatimaa kärsivällisyyttä tai välttämättä edes intohimoa. Joillekin se voi olla huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Sama vaihtoehtojen vähyys koskee välillä myös Suomessa syntyneitä työikäisiä.
...
Eikä sen enempää koulutustakaan. Entiset aavikon sekatyömiehet muuttuvat täällä aivan ihanan etnoruuan tekijöiksi, Suomen ruokakulttuurin rikastuttajiksi. Ei tulisi mieleenkään mennä noihin kebablääviin, ellen tunne omistajan taustoja. Niissä on joitakin poikkeuksia, mutta hyvin hyvin vähän.
Quote from: Echidna on 04.08.2017, 21:40:32
YLE 2017-08-04: Lopettavia kebab-pizzerioita voi ostaa netin kirpputorilta – "Yhdelläkään ei ollut omaa pääomaa" (https://yle.fi/uutiset/3-9753979)
Tässähän saa "viiden euron pitseria" ihan uuden merkityksen. :P Aikaisemmin se tarkoitti pitsan hintaa, nyt itse ravintolan hintaa.
Suomalainen kehitti palvelun: netistä voi tilata pitsan kotiintoimituksella. Ulkomaalainen pisti paremmaksi: netistä voi nyt ostaa pitseriankin. Internet-innovaatio. :o :D
Laitoin nyt tähän ketjuun:
Tamperelainen pizzayrittäjä lyhensi pimeällä rahalla asunto- ja autolainaa – sai syytteen törkeästä kirjanpitorikoksesta
Työntekijöille maksettiin pimeitä palkkoja pizzeriassa yhteensä 189 000 eurolla.
Tamperelaiselle pizzayrittäjälle luettiin torstaina syytteet törkeistä talousrikoksista Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Miestä syytetään törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä veropetoksesta ja törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta.
Haastehakemuksen mukaan mies pyöritti vuosina 2009 -2014 toiminimellä pizzeriaa ja laiminlöi yrityksen myyntien kirjaamisen. Syyttäjän mukaan yrityksen kassakirjanpitoon jäi tilittämättä myyntejä yhteensä noin 500 000 euron arvosta. Lisäksi yrittäjä laiminlöi palkkojen ja niihin liittyvien sivukulujen tilittämisen kirjanpitoon. Työntekijöille maksettiin pimeitä palkkoja pizzeriassa yhteensä 189 000 eurolla.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tamperelainen-pizzayrittaja-lyhensi-pimealla-rahalla-asunto-ja-autolainaa-sai-syytteen-torkeasta-kirjanpitorikoksesta-200322885/
Juu ei mainita, että olisi ulkomaalainen... mutta ei erikseen ja moneen kertaan mainita, että olisi ollut suomalainen.
Tämäkään ei ihan suoraan osu ketjuun, koska jutussa mainitut palkattomat "auttelijat" eivät ole turviksia, mutta Lahti, ravintolat ja pimeä ulkomainen työvoima kuitenkin mainittu.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2407493 (15.10.2017)
QuoteTyösuojeluviranomainen: Ravintoloitten pimeän työvoiman käytöstä nykyistä kovemmat rapsut
Uhkasakko on hidas ja tehoton. STM selvittää heti määrättävän laiminlyöntimaksun käyttöönottoa.
Lahtelaisissa ravintoloissa työskentelee epätavallisen paljon ulkomaalaistaustaisia auttelijoita, jotka eivät kertomansa mukaan saa työstään mitään korvausta. Työsuojeluviranomainen ei usko puheisiin palkattomuudesta.
Miksi pimeää työvoimaa on niin paljon?
- Valvontaa ei ole tarpeeksi. Seuraamus laiminlyönnistä ei ole tarpeeksi vahva, luettelee syitä työsuojelutarkastaja Katja-Pia Jenu Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Avi teki valvontaiskun kaksi viikkoa sitten yhdessä Hämeen poliisin kanssa. Rikosylikonstaapeli Minna Molander pitää tällaista yhteistyötä mielekkäänä. Poliisin tehtävänä on muun muassa tarkastaa toimipaikan työntekijöiden asiakirjojen aitous sekä turvata itse tarkastus. Poliisi osallistuu tarkastuksille sekä siviili- että virka-asuisena.
Avi tekee tarkastuksista raportin ja esittää poliisille niissä ilmenneet mahdolliset rikkeet. Poliisi tekee harkinnan esitutkinnan aloittamisesta. Viimeisimpien tarkastusten raportit eivät ole vielä valmistuneet.
Lahtelaisissa ravintoloissa paljastuneista auttelijoista yksikään ei ollut turvapaikanhakija.
Työsuojelulle paremmat työkalut
Työnantajan laiminlyönnistä seuraa viranomaisen antama ohje. Jos työnantaja niskuroi, viranomainen voi määrätä sen noudattamaan ohjetta hallinnollisen uhkasakon uhalla. Tie on hidas, eikä seuraamuskaan pelota.
Jenu vertaa rikettä näpistykseen: lievä seuraamus ei hillitse rötöstelyä.
Pimeää työvoimaa vastaan kamppaileville näkyy valonkajoa. Työsuojeluviranomainen on saamassa järeämpiä työkaluja velvoitteista laistavia työnantajia vastaan.
Työkalupakkiin on hahmoteltu uutta laiminlyöntimaksua, jonka viranomainen voisi määrätä saman tien.
- Tästä on keskusteltu alustavasti työmarkkinaosapuolten kanssa, kertoo hallitussihteeri Tapani Aaltela STM:n työ- ja tasa-arvo-osastolta.
Kyse olisi samankaltaisesta laiminlyöntimaksusta, joka nyt voidaan määrätä tilaajavastuulain vastaisesta menettelystä.
Laiminlyöntimaksusta on maininta harmaan talouden torjuntaohjelmassa 2016-2020. Maksun käyttöönoton ajankohtaa Aaltela ei lähde ennakoimaan.
Siitä säädettäisiin lailla, jonka valmistelu ei ole vielä käynnistynyt.
(...)
Voiko halpa olla laillista?
Viranomaiset saavat paljon ilmoituksia epäillystä hämärätouhusta työpaikoilla. Esimerkiksi Kelaan tulee ilmiantoja tapauksista, joissa henkilö on työssä, mutta saa silti työttömyyskorvausta. Suvi Onninen ei muista ilmiantoja, jotka koskevat "auttelijan" saamaa työttömyyskorvausta.
- Kaikki ilmiannot tutkitaan, hän sanoo.
Epäillystä pimeän työvoiman käytöstä ilmoittavat muun muassa naapurit, tuttavat tai kilpailevat yrittäjät. Niinkin on käynyt, että tarkastuksen kohteena olevan ravintolan yrittäjä vinkkaa, että "sielläkin kannattaisi käydä".
Katja-Pia Jenu suosittelee myös palvelujen käyttävien miettivän, että kannattaako kaikkein halvimpia ravintoloita käyttää.
- Neljän, viiden euron pitsan tekeminen ei voi mitenkään kannattaa.
QuotePizzayrittäjällä meni sukset ristiin viranomaisten kanssa – lautarakennelma suljettiin jo toista kertaa, mutta mies ei luovuta
Saimaan Puumalassa Etelä-Savossa jo monena kesänä pizzoja paistaneella Kamil Akkayalla on sukset ristissä viranomaisten kanssa.
Aikaisemmin Kamil Akkayan pizzeria on toiminut viereisen kahvilan tontille pystytetyssä tilapäisessä teltassa, eikä ongelmia hänen mukaansa ole ollut.
Tutuksi tulleelle liikepaikalleen Akkaya rakensi tänä kesänä omin luvin lautarakenteisen pizzerian, joka on viranomaisten mukaan kuitenkin laiton. Sillä ei ole rakennuslupaa, se on asemakaavan vastainen, eikä se täytä elintarvikelainsäädännön vaatimuksia.
Viranomaiset ovat jo kahdesti turvautuneet pakkokeinoihin ja sulkeneet pizzerian, ensimmäisen kerran kaksi viikkoa sitten, toisen kerran nyt tiistaina.
Ensimmäisen pakkosulun jälkeen Akkaya avasi liikkeensä kolmen päivän kuluttua uudelleen. Hän väittää saaneensa avaamiselle suullisen luvan kunnasta. Hänen mielestään pakkokeinopäätös on yrittäjää kohtaan kohtuuton toimenpide. Hän on tehnyt siitä oikaisuvaatimuksen.
Tiistaina Puumalan rakennustarkastaja Marko Haataja ja seudun terveystarkastaja Elisa Toropainen ilmoittivat Akkayalle uudelleen, että laittoman toiminnan on loputtava ja paikka on suljettava heti........................
Akkayan mielestä kyseessä on kevyt tilapäinen rakennelma, jonka voi siirtää helposti autonosturilla mihin vain. Se ei hänen mielestään tarvitse rakennuslupaa, vaan toimintaa voi jatkaa samalla luvalla, joka telttapitserialla oli.
Puumalan kunnan päätöksistä löytyy tieto, että Akkaya on hakenut ainakin vuosina 2014 ja 2018 teltalleen rakennusvalvonnasta toimenpideluvan.
Rakennustarkastaja Haatajan mukaan niidenkin osalta prosessit ovat jääneet kesken. Aloitusilmoituksia ja loppukatselmusta paikalla ei ole tehty.
Terveysvalvonnalle Akkaya ei puolestaan ole tehnyt koko aikana elintarvikehuoneistoilmoitusta, jota yrityksen nimissä harjoitettava pitempiaikainen toiminta edellyttää.
– Yksityishenkilö voi kyllä harjoittaa niin sanottua pop-up-ravintolatoimintaa 12 päivää vuodessa, mutta se ei saa olla elinkeinon harjoittamista, eikä toimintaa saa ylläpitää kauan perättäisinä päivinä, terveystarkastaja Ulla-Maija Kostiainen sanoo.
Akkaya on ymmällään Suomen byrokraattisesta pykäläviidakosta.
– Olen ymmärtänyt, että Suomessa on helpotettu minunlaisteni sesonkiyrittäjien lupaprosesseja. Olen lähettänyt tästä asiasta papereita aluehallintovirastoon ja ministeriöön asti. Ei tämä näin voi mennä. Pakkoeläkkeelle en kyllä suostu jäämään, 28 vuotta Suomessa ollut turkkilaismies sanoo.........................
Pakkokeinotoimituksessa rakennustarkastaja kehotti yrittäjää hankkimaan rakennelmalleen pääsuunnittelijan ja toimittamaan kuntaan "uudet kuvat" (rakennuspiirustukset). Samalla hän kuitenkin ilmoitti tälle suoraan, että rakennuslupaa pysyvälle rakennukselle ei paikalle myönnetä.
Terveysvalvonnan kannalta ongelmallista Akkayan pizzeriassa on muiden muassa se, että se on kantoveden varassa, siinä ei ole asiakasvessaa eikä sosiaalitiloja henkilökunnalle. Näistä puutteista yrittäjää on ohjeistettu. Viimeksi tiistaina......................
https://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000006190032.html?ref=rss
Ensin kangasta, sitten lautaa, sitten aaltopeltiä, sitten betonia. Sitten valtaus vakiintuu ellei tule Caterpillaria, mikä riippuu politiikasta. Näin se menee välimerellisissä kulttuureissa ja erityisesti, Israelista olemme saaneet lukea, kuulla ja katsoa telkusta arabien militaaris-byrokraattisesta sorrosta. Hylätystä maasta tulee oma maa kun sinne asettuu ja omalle maalleen saa rakentaa.
Paremmissa kulttuureisssa saavat yrittäjät täyttää tienvarret kyhäämillään myyntikojuilla. Sääntö-suomessa asiat eivät ole vielä edenneet niin pitkälle,moniosaajienkaan tahoilla ja hyvä niin. Jos pottunokka avaisi laittoman baarin,sekin suljettaisiin välittömästi. Lehti ei edes tulisi tekemään juttua missä rikollinen saisi ihmetellä viranomaistoimintaa.
Puumala on mukava miljöö,joskus laskin siitä veneen saimaalle kun kävin seilaamassa lähiseutuja poikaporukalla.
Toivottavasti Hommalle raportoidaan miten tämä etenee. Oletan niin, että yrittäjä ei lopeta ravintolan pitämistä ainakaan siinä tapauksessa, jos hänellä on asiakkaita ja toiminta on kannattavaa.
Quote..................Suljetussa pizzeriatilassa ei ole viemäröintiä eikä juoksevaa kylmää vettä. Käytettävä käsienpesuvesi on ollut hanallisessa kanisterissa. Terveystarkastaja arvioi, että se on tuotu naapurissa olevasta kahvilasta.
Likavesi johdettiin kaksialtaisen kaatoaltaan kauttaletkulla saaviin ja on viety pizzeriayrittäjän mukaan naapurikahvilan viemäriin.
Käytetyt astiat on pesty naapurikahvilan astianpesukoneessa.
Pizzeriayrittäjä ei ollut tehnyt toiminnastaan neljä viikkoa ennen toimintansa aloittamista elintarvikehuoneistoilmoitusta Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän terveysvalvonnalle.
Yrittäjän ajatus oli toimia mahdollisesti ympärivuotisesti.
Kommentti.
QuoteAlex
18.7.2019 KLO 22:41
Omistaja perusti yrityksen vuonna 2010. Vuodesta 2010 hän perusti teltan tälle paikalle ja teki pizzaa. Kaikki olosuhteet olivat samat. Työmenetelmät, käsien pesu ja astiat kestivät 9 vuotta.
Vuonna 2019 yhtiön omistaja laittoi puukahvilan ja PURAUTTAA hinnan 10 euroon pizzalle.
Ja tässä hän tuli hallussaan ja näki paljon rikkomuksia. Pizzeria puretaan. Kysymys: mikä oli ero vuoden 2010, 11,12,13,14,15,16,17 ja 18 teltan välillä vuodesta 2019?
Säännöt olivat kaikki yhdeksän vuotta samanlaisia. Ja lippupalvelu ei koskaan toiminut.
http://www.puumalalehti.fi/2019/07/17/soropin-kupeessa-ollut-pizzeria-suljettiin-pakkokeinoin/
Quote358Kamil Oy
2334962-7
AKTIIVINEN
Rekisterissä
Kaupparekisterissä
Yrityksen perustiedot
Y-tunnus:
2334962-7 (YTJ)
Yhtiömuoto:
Osakeyhtiö (YTJ)
Toimiala:
Kahvila-ravintolat (56102) (YTJ)
Toimialakuvaus:
Yhtiön toimiala on ravintola.
Lue lisää
(Kaupparekisteri)
Kotipaikka:
RAUMA
Yrityksen kieli:
suomi (YTJ)
Puhelin:
0417551831 (YTJ)
Postiosoite:
c/o kamil akkaya keskustie 5, 52200 PUUMALA (YTJ)
Käyntiosoite:
keskustie 5, 52200 PUUMALA (YTJ)
https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/kamil+oy/23349627
QuoteRauma
Yrityksiä löytyi 1 410 kappaletta. Monen yrityksen verot ovat nolla euroa tässä taulukossa. Silloin kysymys on siitä, että yritys on tehnyt tappiota tai sillä ei ole ollut toimintaa. Kummassakaan tapauksessa verotettavaa tuloa ei ole............................
2334962-7 358Kamil Oy 0 0
https://www.kotikunta.fi/yritysverot.php?a=684
Toisaalta pienen yhdistyksen kahvilatoiminnassa mukana olleena - ei siis voittoa tavoitteleva pulju - olen hemmetisti salaa tyytyväinen, että meitä vainonneen terveystarkastajan kaltaiset tyypit saavat tälläisen riesan kiusakseen.
Ei tule antamaan periksi eikä kiinnosta mitkään käsienpesupaikat. Meillä suljettiin toinen puoli tilasta tarjoilukäyttöön, kun sillä puolella ei ollut tiskipaikkaa. Ei voinut kuulemma kantaa astioita pestäväksi viereiseen tilaan, kun ne siinä jotenkin vaan eivät ole kosher. Miten muuten tuollaiset cateringfirmat toimivat, kun olen monesti niiden nähnyt vain latoneen likaiset tiskit mukaansa myöhemmin pestäviksi?
En nyt aikoisi kameli-Kemalin paikassa syödä, mutta kerrankin kiva, että terveyspirut saavat arvonsa mukaisen vastustajan. Veikkaan nimittäin, että istuu tiukemmassa kuin jalkasilsa tuo kaveri paikassaan.