Hallitus esittää, että valtion omistusosuutta Nesteessä ja Vapossa pudotetaan nykyisestä 50,1:stä kolmannekseen. Hallitus hakee yksityistämiselle eduskunnan hyväksyntää. Päivän kursseilla osakekaupoissa olisi kyse parista miljardista eurosta.
Tästäkin tulee varmasti melkoinen menestystarina...
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005217571.html (24.5.2017)
QuoteValtio valmistautuu Nesteen ja Vapon osakkeiden myyntiin – jopa miljardikaupat työn alle
Hallitus valmistautuu myymään öljynjalostusyhtiö Nesteen ja valtion turveyhtiön Vapon osakkeita.
Hallitus esittää perjantaina hyväksytyssä lisätalousarviossa, että valtion omistusosuutta Nesteessä ja Vapossa voidaan vähentää nykyisestä 50,1 prosentista kolmannekseen eli 33,4 prosenttiin.
Valtion mukaan kolmanneksen omistus turvaa sille edelleen mahdollisuuden vaikuttaa kaikkiin yhtiöitä koskeviin päätöksiin.
Hallitus on jo aiemmin siunannut omistusrajan pudotuksen kolmannekseen. Nyt se hakee linjaukselle eduskunnan hyväksyntää.
Omistusrajan pudotuksella valtion ennakoidaan valmistautuvan myös osakekauppoihin. Kyse olisi päivän kursseilla huimista rahasummista, jos kummastakin yhtiöstä noin 16 prosenttia menisi heti myyntiin.
Öljynjalostusyhtiö Nesteen markkina-arvo on lähes kymmenen miljardi euroa. Turve- ja energiayhtiö Vapo on vajaan puolen miljardin euron arvoinen.
Eli nyt jo meno samaa kuin kreikassa. Omaisuus viedään velalla jota säätelevät yksityispankit.
Elämme mielenkiintoisia aikoja, sanoisi tähän perinnekiinalainen.
Pari miljardia?. Vuoden kehitysapu ja matuloitten elatus. Mitäs myydään ensi vuonna, onko mitään myytävää enää jäljellä?. Paitsi pohjavesi ja öh..
Pohjavedet myytäneen seuraavaksi. Niistä saataneen toiset 2 miljardia, kunhan ensin luvataan ostajalle rakentaa rataverkot ja uusi satama, sekä tieverkostoa kunnostaa... jne. Tämä on sitä kansainvälistymistä!
Ai Vapo myös? Vapon suhteenhan oli jotain peliä vireillä, mutta sitä ajetaan sitten tätä kautta. Vapolla on merkittävät turveomistukset, taas hyväveli-kusetuksen makua ilmassa.
Quote from: Kulttuurirealisti on 26.05.2017, 16:39:40
Ai Vapo myös? Vapon suhteenhan oli jotain peliä vireillä, mutta sitä ajetaan sitten tätä kautta. Vapolla on merkittävät turveomistukset, taas hyväveli-kusetuksen makua ilmassa.
QuoteVapo myy maansa jättikaupoilla–rahaa liikkuu satoja miljoonia euroja
Vapo aikoo myydä kaikki omistuksessaan olevat maat, jota on satatuhatta hehtaaria.
Vapo aikoo myydä omistamansa satatuhatta hehtaaria maata saadakseen pääomaa muuhun liiketoimintaan, Vapon polttoaineiden liiketoimintajohtaja Pasi Koivisto kertoo.
Koivisto ei halua arvioida kaupasta saatavaa rahasummaa. Kyse on kuitenkin sadoista miljoonista euroista.
Turvetuotantoon tarvitsemansa maat Vapo aikoo vuokrata ostajilta takaisin. Suurinta osaa yhtiö ei kuitenkaan tarvitse.
Myyntityötä tekemään Vapo on valinnut Sisu Partners Oy:n. Koiviston mukaan yhtiöllä on hyvä ymmärrys Vaposta sekä erinomaiset asiakaskontaktit sijoittajiin kotimaassa ja ulkomailla.
Sisu Partners on suomalainen neuvonantaja- ja rahoitusyhtiö, joka on järjestellyt 300 yrityskauppaa 1990-luvulta lähtien. Yhtiön osakkaat ovat Juha Karttunen, Jukka Järvelä, Jussi Majamaa ja Sami Miettinen.
Ostajana voi olla esimerkiksi eläkeyhtiö tai vastaava sijoittaja.
Vapolla on maata ympäri Suomea, mutta enimmäkseen Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Turvesoiden lisäksi mukana on metsää ja peltoa.
Yhtiöllä on turvetuotannossa 35 000 hehtaaria, josta kolmasosa on vuokrattu ulkopuolelta.
Tavoite on tehdä kaupat ensi kesään mennessä.
Vapo kertoo huomenna keskiviikkona uudesta nykyisestä poikkeavasta liiketoiminnasta, jota varten se aikoo hakea ympäristölupaa usealta paikkakunnalta.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/vapo-myy-maansa-j%C3%A4ttikaupoilla-rahaa-liikkuu-satoja-miljoonia-euroja-1.164096
Muistelen jostain lukeneeni että Suomen turvesoissa on paljon enemmän varastoitunutta energiaa kuin Norjan öljykentissä.
Nesteen osalta luulen, että valtion omistusosuuden vähentäminen nostaa osakekurssia ja näin ollen saattaa jopa suurentaa euromäärässä valtion varallisuutta. Firma on iskussa ja kasvua pukkaa, mutta osake on silti "halpa" (P/E tällä hetkellä 10.37) etenkin, jos vertaa isoihin kansainvälisiin energiayhtiöhin. Tämä on omaa spekulaatiota; kun aikanaan mietin Nesteen aliarvostusta, en keksinyt muuta syytä kuin tuon omistusosuuden. Firma muuttuu kansainvälisten sijoittajien silmissä huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, kun valtio ei omista yli puolta. Toisaalta, tämä valtion osuus on merkinnyt myös sitä, että isompia poikia ei ole kiinnostanut ruveta neuvottelemaan Nesteen ostamisesta.
edit. Olen ostanut Nesteen osakkeita.
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
^ Niinpä.
Ja mitä järkeä on myydä myös turvemaata, ja sen jälkeen vuokrata sitä takaisin? Ottaisivat lainaa mieluummin. Vai ovatko vihreät tehneet turpeen käytöstä niin mahdotonta, että lyhytjänteiset poliitikot alistuvat mieluummin myymään sen pois? Saavat vähän "kassavirtaa" monikulttuuriin poltettavaksi.
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 16:58:13
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
Nythän se on myytävä pikapuoliin kun edes jotain siitä saa, jos uskoo sähköautojen tuloon ja ydinvoimaloiden valmistumiseen ja yleiseen kehitykseen. Ja ellei usko, niin sitten ostettava pitkäaikaiseen salkkuun.
Quote from: Alarik on 26.05.2017, 17:06:04

Nesteen tulevaisuus ei ole henkilöautojen ruokkimisessa, vaan raskaamman ja lentävän kaluston biopolttoaineissa.
Mitä Vapoon tulee, niin kotimaisia varantoja ei missään nimessä pitäisi myydä, oli kyse turpeesta tai mineraaleista. Jos varannot myydään ulkomaille, niin se on varmaa, että suurimmat varannoista saatavat tuotot menevät rajojen ulkopuolelle.
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 16:58:13
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
Niinpä. Lypsävää lehmää ei kannattaisi myydä, mutta tähän Suomen hallitukset ovat laman jälkeen erikoistuneet.
Osin kyse on tyhmyydestä, mutta osin myös siitä, että hallituksilla on kova tarve piilottaa huono taloudenpitonsa. Kun kansallisomaisuutta myydään, ei lainaa tarvitse ottaa niin paljoa.
Kokoomuksen tavoite on yksityistää ja myydä kaikki valtion omaisuus, ja tässä hallituksessa se onnistuu, niin että kiireellä vaan kaikki ennen seuraavia ek-vaaleja.
Quote from: Aeon on 26.05.2017, 17:09:25
Quote from: Alarik on 26.05.2017, 17:06:04
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 16:58:13
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
Nythän se on myytävä pikapuoliin kun edes jotain siitä saa, jos uskoo sähköautojen tuloon ja ydinvoimaloiden valmistumiseen ja yleiseen kehitykseen. Ja ellei usko, niin sitten ostettava pitkäaikaiseen salkkuun.
Nesteen tulevaisuus ei ole henkilöautojen ruokkimisessa, vaan raskaamman ja lentävän kaluston biopolttoaineissa.
Mitä Vapoon tulee, niin kotimaisia varantoja ei missään nimessä pitäisi myydä, oli kyse turpeesta tai mineraaleista. Jos varannot myydään ulkomaille, niin se on varmaa, että suurimmat varannoista saatavat tuotot menevät rajojen ulkopuolelle.
Kuten sanoin: jos uskoo yhdellä tavalla niin myy - ja jos olettaa toisin niin ostaa. Ja kaiketi aina on pörssissä löytynyt sekä myyjiä että ostajia, paitsi konkurssissa.
Vapo taas myy maat, turpeet ja mineraalit ennen omaa myymistään ja myy vain seinät, uutisten (http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/vapo-myy-maansa-j%C3%A4ttikaupoilla-rahaa-liikkuu-satoja-miljoonia-euroja-1.164096)mukaan: "Vapo aikoo myydä kaikki omistuksessaan olevat maat". Jos liian halvalla myytävät turpeet ja mineraalit riittävän kovasti kiinnostaa, niin nyt kannattaisi ostaa Vapolta omansa pois ja tienata itselleen.
Quote from: Golimar on 26.05.2017, 16:50:20
Muistelen jostain lukeneeni että Suomen turvesoissa on paljon enemmän varastoitunutta energiaa kuin Norjan öljykentissä.
Mitä jää kun Suomesta on myyty turpeet ja pohjavesi? Valtava monttu, mikä täyttyy ajan kanssa merivedellä. Lappi jää jänkhälle.
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 16:58:13
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
Miksi persaukiset vievät hyvää tavaraa panttilainaamoon?
Quote from: törö on 26.05.2017, 17:33:32
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 16:58:13
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
Miksi persaukiset vievät hyvää tavaraa panttilainaamoon?
Saadakseen myöhemmin lunastettua omansa takaisin, myytyä ei enää lunastella.
Miten tämä liittyy tähän juttuun ?
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 17:38:24

Siis yhtään mitään Suomen valtion pörssiomaisuutta ei pidä myydä. Toki ei myöskään pidä viedä pörssiin yhtään Suomen valtion pääosin omistamaa firmaa, mutta kuka nyt kepuleita, kokkareita ja kepukokopeppuleita pystyy estämään. Niiden firmojen olemassaoloon valtion omistuksessa on aina ollut hyvät eli huoltovarmuuteen ja valtion turvallisuuteen liittyvät perustelut. Mutta nyt kokokepu on kokoperseiden myötämielellä yhtiöittämässä koko maan. Milloin tulee Islannin kaltainen hajahaja-myydäängeenitkin-aloite?
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 17:38:24
Quote from: törö on 26.05.2017, 17:33:32
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 16:58:13
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
Miksi persaukiset vievät hyvää tavaraa panttilainaamoon?
Saadakseen myöhemmin lunastettua omansa takaisin, myytyä ei enää lunastella.
Miten tämä liittyy tähän juttuun ?
Liittyy paljonkin, koska panttilainaamo astuu kuvaan siinä vaiheessa kun kavereilta ei saa vipattua rahaa.
^Eihän Suomella vippaamisessa ole ongelmaa, vielä aikoihin. Mitä esim. Vapo haluaa tehdä, voitaisiin varmasti hoitaa alle parin kymmenen millin lainalla, ja myymällä turpeetonta tai turpeesta tyhjennettyä aluetta, mitä sitäkin Vapolta löytyy.
Jos taas halutaan korjata valtiontalouden alijäämää, tarvittaisiin toisenlaisia toimia.
Karsee malli on Espoon Sähkön myynti saksalaiselle EON:ille (sähkö ja kaukolämpö);
- saatiin muistaakseni 300 miljoonaa
- ei ollut rahalle käyttöä joten sijoitettiin pörssiin
- kurssit vajosivat jolloin menetettiin kymmeniä miljoonia
Eon sitten myi Fortumille osakkeet valtavalla voitolla. Puhuttiin taas kymmenistä miljoonista;
- Eon ei tiettävästi tuonut väliomistajana voittonsa edestä lisäarvoa jolloin espoolaiset tavallaan maksoivat Eonille tuoton.
Fortum myi sitten infran ruotsalaisille ja kiinalaisille taaten 8% tuoton "kirjanpitonsa" mukaan. Valde nääs "valvoo" infraa jottei kuntalaisille käy kalpaten.:
- suomalaisilla on varmasti rahaa sijoittaa 8%:n takuuvarmalla korolla mutta antia ei järjestetty.
- Fortum myös teki hyvän tilin ja sen maksoivat myös espoolaiset.
Quote from: ämpee on 26.05.2017, 16:58:13
Mitä järkeä on myydä omaisuutta jonka tuotto on parempi kuin ajankohdan lainojen korko ?
Koska järjellä on ollut mitään tekemistä valtion omistusten myynnissä? Niinpä.