Ylen tänään julkaisemat jutut ovat olleet kyllä melkoista mokua eikä tämä poikkea linjasta lainkaan.
Jutussa kerrotaan Oulussa sijaitsevasta Tuiran kaupunginosasta ja erityisesti Merikoskenkadusta, jonka kehityksessä näkyy koko suomalaisen yhteiskunnan muutos 60-luvulta tähän päivään. Pankit ovat vaihtuneet pizzerioiksi ja etnisiksi kaupoiksi ja kadulla näkyy haastatellun irakilaisen yrittäjän mukaan enemmän ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Eniten näkyy kuulemma somalialaisia, irakilaisia ja afganistanilaisia ja vastaanottorahan jakopäivänä kadulla käy melkoinen "kansainvälinen kuhina".
Oululaiset nuivat, antakaas näkemyksenne tästä ihanasta ja värisevästä monikulttuurisuudesta.
@Blanc73 ja
@Shemeikka nyt ainakin.
Liitteena olevan kuvan kuvateksti uutisessa: "Välillä Merikoskenkadun ilme on hyvinkin kansainvälinen." :-X
http://yle.fi/uutiset/3-9618725?origin=rss (18.5.2017)
QuotePankkibulevardista kansainväliseksi pizzeriakaduksi – suomalaisen yhteiskunnan muutos kiteytyy Oulun "Mogadishu Avenuella"
Oulun urbaanein kaupunginosa Tuira on mielenkiintoinen sekoitus kantaoululaista elämänmenoa ja maahanmuuttajien uudempaa kauppakulttuuria.
Merikoskenkadulla Pohjois-Oulussa käy vastaanottorahan jakopäivänä kansainvälinen kuhina. Jo 56 vuotta samassa osoitteessa toimineessa Norin kelloliikkeessä etnisen ruokakaupan vieressä aika kuitenkin pysähtyy.
Riitta Nori virittää pähkinäpuisen lattiakellon saksalaisen koneiston käyntiin ja kumeat Westminster-lyönnit moikaavat miestä korkeamman kellon sisuksista.
– Joo ihan oikein se toimii. Se lyö jokaisen vartin erikseen ja täyden lyönnit, kertoo Nori.
– Enemmän täällä Merikoskenkadulla näkyy ulkomaalaisia kuin suomalaisia, sanoo Ako Latif naapuriliikkeessä.
Oulun Tuiran kaupunginosan keskus Merikoskenkatu on säilynyt elävänä kauppakeskuksena läpi vuosikymmenten.
Oulun siltojen pohjoispäähän entiselle paremman väen Huvilakadulle 1960-luvun alussa valmistuneen Merikoskenkadun kaupallinen tarjonta on vuosien varrella muuttunut melkoisesti. Vilkkaasti liikennöidyllä kadunpätkällä on toiminut ja toimii useita kymmeniä yrityksiä.
Tuira on yksi Oulun suurimpia kaupunginosia. Kaupunkimaisena kauppakeskuksena Merikoskenkatu on niin iso että sen kehityksessä näkyy koko suomalaisen yhteiskunnan muutos 1960-luvulta. Tuiran 1960-luvun alun Merikoskenkatu oli kovin erilainen tarjonnaltaan.
(...)
Vertailukohdat Helsingissä ja New Yorkissa
Nimettömänä esiintyvä Merikoskenkadun yrittäjä vertaakin aluetta Bronxiin. Väkimäärältään yli tuhat kertaa suuremmalla New Yorkin pohjoisella kaupunginosalla on samankaltainen monikulttuurisuuteen liittyvä historia, jonka aikana on kuljettu kukoistuskaudesta urbaaniin rappeutumiseen ja jälleen uuteen kukoistukseen.
Toinen mittakaavaltaan läheisempi vertailukohta löytyy Helsingin Kalliosta ja Hämeentiestä. Tuiralla ja Kalliolla on samantapainen historia ja sijainti siltojen takana pohjoisen suunnalla.
– Tuiraa on verrattu Kallioon. Sekin on lähellä ydinkeskustaa ja puutalokaupunginosan päälle pääosin sotien jälkeen rakennettu kerrostaloalue, toteaa arkkitehti ja kotiseutuneuvos Kaarina Niskala.
Oululaiset eivät oikein ole havainneet Merikoskenkadun omaleimaisuutta. Oululaisia matkailuoppaita kouluttanut Niskala kertookin katua esiteltävän lähinnä vilkkaana läpikulkupaikkana.
– Voi tietenkin olla niin, että oululaiset ovat jollakin tavalla sokeutuneet tälle asialle. Monesti ulkopuoliset näkevät jotkut asiat terävämmin, sanoo Niskala.
(...)
Turvapaikanhakijoiden ostoskärryralli on nähtävyys
Sosiaalisessa mediassa Oulun Mogadishu Avenue -viittaa onkin soviteltu sekä Merikoskenkadun että lähistöllä sijaitsevan Kalliotien ylle.
Merikoskenkadulla on kolme etnistä ruokakauppaa ja useita maahanmuuttajien pyörittämiä ravintoloita.
Nykyisin varsinkin vastaanottorahan maksupäivinä Merikoskenkadulla käy melkoinen ostoskärryralli kun turvapaikanhakijat kuskaavat ostoksensa kärryillä kadun pohjoispuolella sijaitsevasta Lidlistä Merikoskenkadun bussipysäkeille. Välillä Merikoskenkadun suojatien yli menee kärryjä parijonossa.
Useimmat uudemmista tulijoista ovat jo oppineet että kärryt on syytä viedä takaisin kauppaan. Pysäkkien läheisyyteen maksupäivinä kertyvistä kärryistä voi kuitenkin päätellä, että aivan kaikki eivät vielä ole asiaa sisäistäneet.
Monikulttuurisuus on luonnollinen osa Tuiraa
Vieressä sijaitseva Tuiran koulu on hienosti peruskorjattu entiseen asuunsa niin että juoma-automaatitkin ovat ihan samanlaiset kuin viisikymmentä vuotta sitten. Merikoskenkadun itäpuolen kerrostalomuurin takana sijainnutta kansakoulun keittolaa pinaattikeittoineen, maksapatoineen ja kesäkeittoineen ei sentään enää ole.
Tämän koulun luokan oppilaista monella luokalle neljännes saattaa olla maahanmuuttajien lapsia. Kuusikymmentäluvulla koko käsitettä ei ollut olemassa.
Isompia ongelmia ei kantaväestön ja tulijoiden välillä vaikuttaisi olevan.
– Monikulttuurisuus on hyvin luonnollinen osa Tuiraa. Lapset tottuvat jo koulussa siihen, että luokkakavereista on enemmän kuin yksi muualta tulleita, joiden äidinkieli on eri. Sitä kautta nuoret oppivat hyväksymään erilaisuuden ja osaavat myös olla keskenään. Tällä kaikella on merkittävä suvaitsevaisuuskasvatusmerkitys, tiivistää Koivukoski.
(...)
Ulkomaalaisia näkyy Merikoskenkadulla nyt enemmän kuin suomalaisia
Asian Market on toinen Merikoskenkadulla sijaitsevista etnisistä kaupoista. Kassalta löytyy yli 20 vuotta Suomessa asunut Ako Latif joka kertoo olevansa kolmas yrittäjä tässä liikkeessä. Paikalla on myös nuorempi myyjäksi esittäytyvä Yonas Ahmad Mohammed. Molemmat kertovat olevansa Irakista.
– Merikoskenkatu on logistisesti hyvä paikka. Tässä on bussipysäkit ja lähellä on Lidl. Sijainti on kaikin tavoin hyvä. Kaikki tietävät tämän paikan ja käyvät näissä kahdessa etnisessä kaupassa, toteaa Ahmad Mohammad.
Valtaosa näiden kauppojen asiakkaista on maahanmuuttajia.
– Enemmän täällä näkyy ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Eniten näkyy somalialaisia, irakilaisia ja afganistanilaisia, sanoo Ako Latif.
(...)
Kuvasta päätellen kyseessä ei ole kansainvälistyminen, vaan sen vastakohta, kehitysmaalaistuminen.
Minusta tuo ei näytä kovinkaan kansainväliseltä. Enemmänkin somalialaiselta.
Mutta kaipa se sitten on hyvä asia. Monikulttuurisuushan on rikkaus, kuten meille on kerrottu. Sillä on siis arvoa jo itsessään.
Niin se etenee.
Ensin on pankkeja.
Tilalle tulee pizzerioita.
Sitten tilalle tulee slummi.
Ja lopulta paikalla on vain raunioita.
Tuossa kuvassa näkyy lastenrattaissa istuva pieni pottunokka pilaamassa kansainvälistä tunnelmaa. Vihaista palautetta Ylelle, että rajaavat jatkossa kuvansa tarkemmin.
Vähän asian vierestä. Kävin tänään Puhoksessa ja vaikka olen jo aikoja sitten turtunut siihen rikkauden määrään eikä minkään pitäisi enää sävähdyttää mitenkään, siihen Stoan parkkikselle pysäköityäni näky pysäytti jotenkin eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Paikka kuhisi keekeriä, lähi-itäläistä, pohjois-afrikkalaista, kerjäläisiä, nuorukaisdiilereitä ja ties mitä notkujalaumoja. Puskia haravoiva Staran työntekijäkin oli mustanahallinen. Olin ainoa pottunokka koko mestassa. Ja perjantairukoukset on vasta huomenna.
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.05.2017, 21:14:35
Ja lopulta paikalla on vain raunioita.
Ja kaukana raunioista, turvassa yläluokan tarkoin vartioidulla asuinalueella, joku oman aikansa Stubb ylistää uutta monikulttuurista yhteiskuntaa.
Ainakin Merikoskenkatua risteävällä Valtatiellä värisi etnisesti tammikuussa 2015, kun yksinäinen mielenterveyskuntoutuja Somaliasta heilui kirveen kanssa Tuisku Pubissa. Kaksi kuoli, ja myöhemmin poliisit ampuivat tekijän, tämän kopsautettua pidättämään tullutta poliisia kypärään kirveellään.
Tuira on melkoisen matutettua aluetta. Itselläni ei ole sinne juurikaan asiaa, lähinnä menen lävitse kaupunkiin mennessä ja sieltä tullessa. Olen pistänyt merkille, että bussipysäkeillä seisoskelee pääasiassa ulkomaalaisia ja heillä on tapana ottaa kärryt Lidlistä tai S-marketista matkaansa tavaoitten kuljetukseen. Kärryt jäävät sitten bussiin mennessä pysäkille. Kaipa kauppias pistää harjoittelijat asialle niitä noutamaan.
Ostoskärryt tulevat katoamaan katukuvasta, kauppojen pihoilta, kokonaan.
Kaikki huono mitä maailmalta löytyy, kiteytyy Oulun roskadishu hölmöilyssä.
Tätäkö te haluatte ?
Sama tilanne joka puolella Suomea, ja katsotte vaan salkkareita.
Tuiran tragediahan on se, että sieltä tuhottiin vanhat puutalot näiden betonikolossien tieltä. Siellä asui aikoinaan oikeita vanhoja oululaisia, mutta sitten haluttiin betonimuuria, ja tuosta Merikoskenkadusta tuli monikaistainen väylä, jota bussit painaa menemään, ja jossa tuulee ja on kalseaa. Ihme, että etnot siellä viihtyy.
QuoteMarjo Valtavaara HS
Julkaistu: 3.12.2016 2:00 , Päivitetty: 3.12.2016 10:29
KUVISTA näkyy, että kaikki muuttui nopeasti. Maaseutu-Suomi oli muuttumassa kaupunkien Suomeksi, ja uusille asukkaille tarvittiin asuntoja.
Suomessa pyyhki 1960- ja 70-luvuilla ennennäkemätön talojen purkamisaalto. Joissain kaupungeissa purettiin kokonaisia puutalokaupunginosia. Yksi niistä oli Puu-Tuira Oulussa.
Puutalot saivat mennä, kun tilaa piti saada kerrostaloille. Purkajaisissa ei kaihdettu keinoja, eivätkä kaikki niistä kestäisi tänä päivänä päivänvaloa.
Purkuja junailtiin usein hämärissä oloissa, joissa päättäjät ja rakennusyhtiöt sopivat asioista keskenään. Oulussa taloja jyrättiin salaa tai ne saattoivat yllättäen palaa. Huhuttiin, että taloissa majaileville alkoholisteille jopa maksettiin paloista.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004892213.html
Tiivistettynä:
QuoteSuomalaisen yhteiskunnan muutos kiteytyy Oulun "Mogadishu Avenuella"
Turvapaikanhakijoiden ostoskärryralli on nähtävyys
Nykyisin varsinkin vastaanottorahan maksupäivinä Merikoskenkadulla käy melkoinen ostoskärryralli kun turvapaikanhakijat kuskaavat ostoksensa
Merikoskenkatu on logistisesti hyvä paikka. Tässä on bussipysäkit ja lähellä on Lidl. Sijainti on kaikin tavoin hyvä.
Valtaosa näiden kauppojen asiakkaista on maahanmuuttajia.
Enemmän täällä näkyy ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Eniten näkyy somalialaisia, irakilaisia ja afganistanilaisia
QuoteMonikulttuurisuus on luonnollinen osa Tuiraa
Ei ole todellakaan
luonnollinen osa
Onko tuo YLE:n juttu joku vitsi? Merikoskenkadulla on muutama pizzeria ja etninen ruokakauppa. Ilman niitäkin tulisin kyllä toimeen varsin hyvin. Minua lähinnä pelottaa odottaa bussia siellä ilta-aikaan.
Mitä mahtavaa monikulttuurisessa Tuirassa on? Ai niin, minähän olen vain duunari, joka nousee toisinaan iltavuoron jälkeen bussiin Tuirasta, mitäpä minä ymmärtäisin?
Hyi helevetti! Somalialtahan tuo näyttää eikä Suomelta.
Quote from: rähmis on 18.05.2017, 21:20:37
Vähän asian vierestä. Kävin tänään Puhoksessa ja vaikka olen jo aikoja sitten turtunut siihen rikkauden määrään eikä minkään pitäisi enää sävähdyttää mitenkään, siihen Stoan parkkikselle pysäköityäni näky pysäytti jotenkin eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Paikka kuhisi keekeriä, lähi-itäläistä, pohjois-afrikkalaista, kerjäläisiä, nuorukaisdiilereitä ja ties mitä notkujalaumoja. Puskia haravoiva Staran työntekijäkin oli mustanahallinen. Olin ainoa pottunokka koko mestassa. Ja perjantairukoukset on vasta huomenna.
Minä kävin tänään siinä kadun toisella puolella Tallinnanaukiolla.
Minäkin vähän hätkähdin, vaikka toisinaan siinä visiteeraankin asian tai toisen johdosta.
Kun oli koko työpäivänsä viettänyt hillittyjen, asiallisten, huumorintajuisten, kohteliaiden ja suomen kieltä taitavien ihmisten keskellä, oli pieni kulttuurishokki tulla paikalle, jonka olivat vallanneet mölisevät kehitysmaalaiset, kaiken kaksoisrattaillaan alleen jyräävät somalimatamit, valkonaamaiset huumemiehet, huutavat mustalaiset, penkeillä retkottavat ja oksentelevat juopot, vihaisia katseita luovat isisläisten jengit, horjuvat elämänkoululaiset, erilaiset notkuvat neekeriheimot, pikkutyttöjä vaanivat geelipäät ja kaikkinaiset kaapuakat, taskuvarkaat ja ties mitkä sivistyneen yhteiskunnan kärryiltä pudonneet tai niitä koskaan tavoittamattomatkaan evoluution toista oksaa paarustavat kuselta, mausteilta, hieltä, suitsukkeilta, viinalta ja oksennukselta löyhkäävät yhteiskunnallisen rappiotilan edustajat ja dekadenssin mölisevät ja tärisevät mannekiinit..
Helvetin äkkiä vain ketään silmiin katsomatta paikalta nopeasti pois ja autolle, ovet lukkoon, nopsa kaasunpainallus ja rauhoittava musiikki soimaan..
Päättäjille kiitos tästä rikkaudesta..
QuotePankkibulevardista kansainväliseksi pizzeriakaduksi – suomalaisen yhteiskunnan muutos kiteytyy Oulun "Mogadishu Avenuella"
Siinä se. Parissakymmenessä vuodessa arvokkaat pankkirakennukset muutettiin pikaruokasyöttölöiksi. Väestö muuttui töitä tekevistä veronmaksajista fattarahapäivää odottaviksi oleskelijoiksi. Ja tämä muutos on kuulemma "jotenkin hienoa". En vain ymmärrä mitä hienoa tuossa on. Minusta tuollainen vaikuttaa katastrofilta.
Kuka tätä haluaa ?
Päättäjätkö ?
Vai sinä ja minä ?
Tuo jutun kuva edustaa kaikessa vastenmielisyydessään sitä Suomea, mitä ei pahimmassa painajaisessakaan kuvittelisi näkevän. Joukko kehitysmaalaisia joutilaita notkumassa suomalaisessa maisemassa.
Päättäjät, jotka tämänkaltaisen kehityksen maahamme sallivat, ovat vastenmielisiä, eivätkä miillään muotoa ansaitsisi olla päättämässä Suomen asioista. Tälle kehitykselle ei tule olla mitään tekosyitä. Oman maaperän paskominen on alhaisinta, mitä omalle kansalle voi tehdä. Nämä maanosaamme tuotetut "maailman lahjat" ovat todellisuudessa "maailman onnettomuus", pahin sellainen, kun ajatellaan ihmiskunnan sivistyksen näkökulmasta. Todellinen takapajuinen dystopia on tämän kehityssuunnan tulevaisuuden näkymä.
Mutta Suomessa on demokratia ja vaalit.
Joku ne "päättäjät" äänestävät valtaan.
Joku "kansa".
Quote from: Eisernes Kreuz on 18.05.2017, 21:06:22
Minusta tuo ei näytä kovinkaan kansainväliseltä. Enemmänkin somalialaiselta.
Mutta kaipa se sitten on hyvä asia. Monikulttuurisuushan on rikkaus, kuten meille on kerrottu. Sillä on siis arvoa jo itsessään.
Islam ei ole mikään monikulttuuri. Kuvassa on pelkästään somali- ja arabimuslimeita.
Tuossa kuvassa näkyy hienosti tämä yhteiskunnan muutos, se kenen mielestä tämä on hyvä asia, ihmetyttää suuresti.
Kukaan alle 40v ei taida nähdä eläkettä.
Merikoskenkadun lävitse ajan aina pyörällä niin lujaa kuin mahdollista. Tulee vaan kova vitutus päälle siellä. Tuiran Lidlissä en ole käynyt enää vuosikausiin.
Minä kansainvälistyin jo 1980-luvun alussa. Silloin se ei tarkoittanut kehitysmaiden joutoväestön parveilua sossurahojen jakopäivinä. Opeteltiin kieliä & kulttuureja, opiskeltiin oman alan tutkimusta niillä uusilla kielillä. Tutustuttiin ulkomaaneläviin j.n.e.
Quote from: Shemeikka on 18.05.2017, 21:24:58
Tuira on melkoisen matutettua aluetta. Itselläni ei ole sinne juurikaan asiaa, lähinnä menen lävitse kaupunkiin mennessä ja sieltä tullessa. Olen pistänyt merkille, että bussipysäkeillä seisoskelee pääasiassa ulkomaalaisia ja heillä on tapana ottaa kärryt Lidlistä tai S-marketista matkaansa tavaoitten kuljetukseen. Kärryt jäävät sitten bussiin mennessä pysäkille. Kaipa kauppias pistää harjoittelijat asialle niitä noutamaan.
Siinähän sitä on tekemistä suomalaiselle palkattomalle harjoittelijalle, hakea herrojensa kärryjä.
Ne taitaa saada jonnekin hävikkiin veroista pois tms. (en ole tutustunut asiaan) kun kerran yhä tuollaisissa kaupoissa on, valtio ottaa velkaa jotta varaa maksaa kadonneet kärryt sekä niillä tehdyt ostokset. Nimittäin kohtuu hinnakkaita ovat.
Oliko se tämä Tuira, jossa se Mogadishun kirvesmies kunnostautui?
Quote from: Kokoliha on 18.05.2017, 21:36:25
QuoteMonikulttuurisuus on luonnollinen osa Tuiraa
Ei ole.
Eikä mitään muutakaan paikkaa Suomessa!
Quote from: roke on 18.05.2017, 23:40:51
Oliko se tämä Tuira, jossa se Mogadishun kirvesmies kunnostautui?
Noup! Ei ollut kyseisellä tiellä (Merikoskenkatu), mutta samassa kaupunginosassa. Se kirvesmies kunnostautui 200 metriä em. paikasta itään Valtatiellä. Sitä tietä voisi luonnehtia vaikka Baghdadin Doraksi. Valtaten ja Merikoskenkadun risteyksessä oli aikoinaan Valmeri-baari joka oli suomalaisten rosvojen ykkösmesta Oulussa. Lienee useampikin murhakeikka lähtenyt liikkeelle tai päättynyt lopuksi sinne.
Quote from: roke on 18.05.2017, 23:53:55
Quote from: Kokoliha on 18.05.2017, 21:36:25
QuoteMonikulttuurisuus on luonnollinen osa Tuiraa
Ei ole.
Eikä mitään muutakaan paikkaa Suomessa!
Monikulttuurisuus, eli kehitysmaakulttuurit, sellaisena kuin se on esittäytynyt ja sitä hierotaan kasvoille, on sairaus kaikkialla maailmassa, ja sitä vastaan tulee taistella.
Jos Helsinkiin tai vaikkapa Turkuun muodostuu joillekin kulmille jotain mogadishuavenuita niin se lienee sitten sellaista suuremman kaupungin kirousta johon on vain totuttava mutta miten hemmetissä johonkin jumalan selän takana olevaan Ouluun voi moisia alueita muodostua ja miten moisten alueiden muodostumista lähellä napapiiriä olevaan kaupunkiin pidetään jotenkin ihan normaalina luonnollisena asiana?
Quote from: -PPT- on 19.05.2017, 01:03:05
Jos Helsinkiin tai vaikkapa Turkuun muodostuu joillekin kulmille jotain mogadishuavenuita niin se lienee sitten sellaista suuremman kaupungin kirousta johon on vain totuttava mutta miten hemmetissä johonkin jumalan selän takana olevaan Ouluun voi moisia alueita muodostua ja miten moisten alueiden muodostumista lähellä napapiiriä olevaan kaupunkiin pidetään jotenkin ihan normaalina luonnollisena asiana?
Napapiirillä ne Helsinki ja Turkukin sijaitsevat kun karttapalloa katsoo. Muutama sata kilometriäkin vain matkaa Helsingistä napapiirille.
Mogadishujen muodostuminen pieniin syrjäisiin suomalaiskaupunkeihin lienee seurasta Suomen kehitysmaalaistamispolitiikasta.
Turvapaikanhakijoille voisi valtio järjestää Suomeen yhden leirin heidän asuttamisekseen. Hyvä sijainti olisi esimerkiksi Rovajärven ampumaleirin maasto useampi sata kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Armeija voisi järjestää sinne teltat ja soppatykit ja vastaanottorahan sijasta saisi siellä vain vaatteet ja hygienitarvikkeet sekä ruuan ja välttämättömän terveydenhuollon. Em. muutoksella varmaan koko Suomen turvapaikkaongelma ratkeaisi samantien kun uudet tulijat jäisivät muualle ja maassa jo olevat turvikset nostaisivat kytkintä.
Hirveän paljon on Oulussakin maailma muuttunut viime vuosikymmeninä. Muistan sen vielä kun joskus vuonna 1980 reilusti alle kouluikäisenä näin ensimmäisen kerran mustaihoisen ihmisen Oulussa Raksilan markettien parkkipaikalla. Pikkuveljeni alkoi osoittaa tummaa ihmistä kädellä ja sanoi että katso n*****i, mutta äitimme sanoi että ei saa ihmisiä osoitella. Nykyään siihen ei kiinnitä enää edes mitään huomiota kun joku Nigerian mustamies kävelee jossain vastaan kun niitä näkee ghettoutuneessa Oulun keskustassakin joka päivä lukemattomia. Kohta koko kaupunki on kuin joku New Yorkin Harlemissa pahimpaan aikaan 1970-luvulla kun ei valkoihoinen uskalla kadulla astella ilman automaattiaseita ja yöaikaan ei edes aseet kainalossa.
Tuiran Lidlissä ei voi käydä somalipitoisuuden takia. Ajan 5km kauemmaksi Pateniemeen jossa rikastusta ei näy.
Sairainta tässä on se, että kun kaikki on mennyt täysin päin helvettiä ja pilattu pitkälle tulevaisuuteen, kirjoittaa Yle jutun jossa ihastellaan asioiden tilaa.
Quote from: Ernst on 18.05.2017, 22:57:02
Minä kansainvälistyin jo 1980-luvun alussa. Silloin se ei tarkoittanut kehitysmaiden joutoväestön parveilua sossurahojen jakopäivinä. Opeteltiin kieliä & kulttuureja, opiskeltiin oman alan tutkimusta niillä uusilla kielillä. Tutustuttiin ulkomaaneläviin j.n.e.
Sinä oletkin nuori mies, joten myöhäinen kansainvälistyminen on ymmärrettävää.
Hassua, että tuota kaupunginosaa verrataan Kallion Hämeentien tienoihin, kun kuvauksen perusteella on enemmän Itä-Helsingin kaltainen. Kalliossahan on lähinnä kyse etnisistä kaupoista ja ravintoloista ja muuten kaupunkikuvassa näkyy enimmäkseen pottunokkaista värinää.
Tuira oli parikymmentä vuotta sitten unelias betonilähiö, jossa lähinnä narkit ja alkkikset omissa remmeissään nahistelivat. Poliisi ei ollut ihan outo näky esimerkiksi Kalliotiellä. Mukavaa seutua, jonkin verran tuli oleskeltua kun vaimoni, silloinen tyttöystäväni, siellä asui ennen kuin yhteen muutettiin. Vaimon sisko asui samoihin aikoihin Merikoskenkadulla, eikä sekään ollut silloin muuta kuin loistavien liikenneyhteyksien päässä yliopistolta ja kaupungista.
Ei näköjään tarvitse tuon kuvauksen perusteella enää käydä muistelemassa. Eikä onneksi ole Oulun keskustaankaan lukuunottamatta yhtä erikoisliikettä, jossa käyn viikon-kahden välein. Onneksi sekään ei ole ihan "ytimessä" eli kauppakeskus Valkeassa, jossa notkunta on saavuttanut suorastaan eeppiset mittasuhteet huumekauppoineen päivineen. Auto kauppahallille ja piipahdus kaupassa riittää vallan hyvin monikulttuurisuuden kosketukseen. On aina helpotus palata kotilähiöön, tai "suuralueeseen" kuten kaupunki tätä haluaa nimittää. Ei matuja, ei notkujia, lapset saavat oleskella vapaasti ulkona omakoti- ja rivitaloalueilla. Ihanaa.
Pankkibulevardista kansainväliseksi pizzeriakaduksi – suomalaisen yhteiskunnan tuho kiteytyy Oulun "Mogadishu Avenuella".
Vastaanottorahan jakopäivänä tulee taas bruttokansantuotteeseen piikki kun veronmaksajien rahaa kierrätetään. Juuri oli lehdissä etusivun otsikoita, jossa Suomi on noussut Euroopan ykköseksi. Talouskasvuamme mitattiin - milläs muulla kuin bruttokansantuotteella.
-i-
Quote from: ikuturso on 19.05.2017, 09:19:39
Vastaanottorahan jakopäivänä tulee taas bruttokansantuotteeseen piikki kun veronmaksajien rahaa kierrätetään. Juuri oli lehdissä etusivun otsikoita, jossa Suomi on noussut Euroopan ykköseksi. Talouskasvuamme mitattiin - milläs muulla kuin bruttokansantuotteella.
-i-
Irvokasta tuo "vastaanottorahan jakopäivänä". Hyi hemmetti. Ja kuvassa vain nuoria miehiä.
Quote from: Tunkki on 19.05.2017, 01:52:12
Tuiran Lidlissä ei voi käydä somalipitoisuuden takia. Ajan 5km kauemmaksi Pateniemeen jossa rikastusta ei näy.
Hiirosen Lidl on myös hyvä vaihtoehto. En ole koskaan nähnyt häiriötä siellä.
Oulussa Tuiraa on sanottu jo kauan Mogadishuksi. Tosin ei kylläkään mitenkään positiiviseen sävyyn.
Quote from: roke on 18.05.2017, 23:40:51
Oliko se tämä Tuira, jossa se Mogadishun kirvesmies kunnostautui?
Jep. Sama paikka.
QuoteMonikulttuurisuus on luonnollinen osa Tuiraa
Afrikkalaisiin nojautuva "monikulttuurisuus" on luonnollinen osa länsimaiden lopullista rappiota.
Tuiran ja Kallion yhdenlaisuutta lienee se että molemmissa väestö reilusti kaupungin keskiarvoa nuorempaa ja keskustan baarit lähellä. Kallio ei kuitenkaan ole mikään aikuisen ihmisen paikka asua vaan sieltä muutetaan pois kun perustetaan perhe. Mahtaako sama päteä Tuiraankin?
Quote from: Shemeikka on 18.05.2017, 21:24:58
Tuira on melkoisen matutettua aluetta. Itselläni ei ole sinne juurikaan asiaa, lähinnä menen lävitse kaupunkiin mennessä ja sieltä tullessa. Olen pistänyt merkille, että bussipysäkeillä seisoskelee pääasiassa ulkomaalaisia ja heillä on tapana ottaa kärryt Lidlistä tai S-marketista matkaansa tavaoitten kuljetukseen. Kärryt jäävät sitten bussiin mennessä pysäkille. Kaipa kauppias pistää harjoittelijat asialle niitä noutamaan.
Eikös nuo ostokset voisi kantaa monikulttiurisempaan tapaan päänså päällä?
Onko tälläinen kulttuuri nyt päässyt tuhoutumaan???
Quote from: -PPT- on 19.05.2017, 14:09:01
Tuiran ja Kallion yhdenlaisuutta lienee se että molemmissa väestö reilusti kaupungin keskiarvoa nuorempaa ja keskustan baarit lähellä. Kallio ei kuitenkaan ole mikään aikuisen ihmisen paikka asua vaan sieltä muutetaan pois kun perustetaan perhe. Mahtaako sama päteä Tuiraankin?
Totta ja ei totta. Kalliossa kasvoi muutama muksu kouluikään ihan sujuvasti, vaikka meno oli joskus erästä Marsua lainatakseni aika hurjaa. Tosin sitten kävi kämppä liian ahtaaksi ja oli muutettava, koska Kalliossa ei niitä isompia kämppiä juuri ole. Kallio on aikuiselle ihmiselle aivan mainio paikka ja tällä aikuisella on ikävä sinne edelleen.
Quote from: Tiskirätti on 19.05.2017, 14:31:13

+ maineestaan huolimatta Kalliossa on vokkia lukuun ottamatta kohtuu vähän kehitysmaalaisia ...
Quote from: JohanNyt on 19.05.2017, 14:49:45

Kehitysmaalaisista en tiedä, mutta jos nyt vaikka Harjutorin nurkille iltasella eksyt, niin melkoisen värikästä meininkiä piisaa. Kalliimman sorttistahan Kalliossa on ainakin koko maan mittakaavassa asua, joten harvemmilla mamuilla lienee siihen varaa. Mutta selkeästi siellä tykätään notkua ja niin tykkään minäkin.
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.05.2017, 21:02:58
Kuvasta päätellen kyseessä ei ole kansainvälistyminen, vaan sen vastakohta, kehitysmaalaistuminen.
Joku täällä lurkkiva vihervasemmistolainen saattaa ihmetellä, mitä eroa muka olisi kansainvälisyydellä ja monikultuurisuudella ja siksi koen velvollisuudekseni hieman selittää lausumaani, vaikka asia Homman nuiville selvä onkin.
Keskeinen ero on siinä, että kansainvälisyys on vapaaehtoista ja se nousee ihmisistä itsestään tuottaen hyötyjä ja innovaatioita kaikkien iloksi. Sen sijaan monikulttuurisuus on ylhäältäpäin pakotettua ja ihmiset pääosin vastustavat sitä, koska se ei tuota hyötyjä vaan syö resursseja ja luo turvattomuutta.
Kansainvälisyys on monimuotoista kulttuurivaihtoa, ajatusten laajentumista ja yleistä avautumista ja hyväksymistä. Monikulttuurisuus sitä vastoin on ajatusten kaventumista ja näivettymistä, erilaisen torjuntaa: kaikesta tulee erään keskiaikaisen verikultin sanelemaa ja kaikki eriävät äänet katoavat vähitellen. Monikulttuuri on siis suvaitsemattomuutta ja ajattelun vapauden kuihtumista, vihaa toisia kohtaan.
Kansainvälisyys on iloa tuottavaa laajentumista, monikulttuuri taas kärsimystä tuottavaa kaventumista.
On tietysti ymmärrettävää, että moni sekoittaa kansainvälisyyden sen vastakohtaan monikultturismiin, koska valhemediat propagandatarkoituksissaan joko tieten tahtoen tai silkkaa typeryyttään sekoittavat nämä asiat hieman samalla tavalla kuin ne haluavat vaikkapa hämärryttää hyötymaahanmuuton ja haittamaahanmuuton puhumalla vain maahanmuuttajista ja demonisoimalla haittamaahanmuuttoa kritisoivia vetoamalla hyötymaahanmuuttajiin.
Yleisesti:
Tuo termi "kansainvälinen" pitäisi kyllä avata ja uudelleen määritellä.
Quote from: Marius on 20.05.2017, 03:37:08
Yleisesti:
Tuo termi "kansainvälinen" pitäisi kyllä avata ja uudelleen määritellä.
Aika ohkaiseksi jää tuo kansainvälisyys jos tavoitellaan New Yorkia, jossa kiireiset ihmiset sinkoilevat edes takas salkut kädessä. Mutta sillä materiaalilla on työstettävä mitä on. ;D
Nämä jutut saavat minut aina ponkaisemaan pystyyn, menemään parvekkeelle tupakalle, katsomaan taivaalle ja kysymään mitä hevon v*ttua taas. :facepalm:
Quote from: Marius on 20.05.2017, 03:37:08
Yleisesti:
Tuo termi "kansainvälinen" pitäisi kyllä avata ja uudelleen määritellä.
Onhan se määritelty ihan hyvin ja siitä on laulukin.
https://www.youtube.com/watch?v=xW9VBLH-0_s
Kansainvälinen
Ei näitä uudelleen tarvisi määritellä muutaman vuoden välein, vaan voisi pitää vanhasta kiinni, vaikka hämäystarkoituksessa poliitikot merkityksiä muuttelevatkin. Vastuunkanto = kansalta ryöstö jne.
Ei monikulttuurinenkaan alunperin tarkoittanut somalien invaasiota. Kun invaasiosta puhuttaisiin invaasiona eikä monikulttuurisuutena, ongelma poistuisi.
Quote from: kummastelija on 18.05.2017, 21:44:46
QuotePankkibulevardista kansainväliseksi pizzeriakaduksi – suomalaisen yhteiskunnan muutos kiteytyy Oulun "Mogadishu Avenuella"
Siinä se. Parissakymmenessä vuodessa arvokkaat pankkirakennukset muutettiin pikaruokasyöttölöiksi. Väestö muuttui töitä tekevistä veronmaksajista fattarahapäivää odottaviksi oleskelijoiksi. Ja tämä muutos on kuulemma "jotenkin hienoa". En vain ymmärrä mitä hienoa tuossa on. Minusta tuollainen vaikuttaa katastrofilta.
Ylen toimittajalta on lienee turha yrittää saada minkäänlaista ymmärrystä ajatukselle että voisi olla muitakin yhteiskunnallisia ideaaleja kuin vihervasemmiston ideaalit joissa rappiotila on ihanne kun parempaan ei aatteen pohjalta kyetä. Taistolaisuuden aikaan ei sentään paskanhajuista balalaikansoittoa ja muuta neuvostokurjuutta kehuttu itsessään, mutta aatteen nimissä silloinkin kieltäydyttiin suuren itänaapurin toteumasta näkemästä mitään epäonnistumisen tai kestämättömyyden merkkejä. Nyt seuraavan polven aateveljet ovat jo edenneet tasolle jolla maahan perusteetta tulleiden afrikkalaisten ikuinen kyky kuormittaa fattan luukkua nähdään ihailtavaksi. Ei tällaista realiteetit kieltävää ajattelua minkään muun kuin neuvostoihailun perillinen voisi ihailunsa kohteeksi rakentaa.
Timo Sipola joka kirjoitti jutun selittelee.
https://twitter.com/TimoSipola/status/866202777634181120
Quote from: Golimar on 21.05.2017, 14:06:30
Timo Sipola joka kirjoitti jutun selittelee.
https://twitter.com/TimoSipola/status/866202777634181120
Neljän tytön isä ja puolustelee maahanmuuttoa?
Valkoiset länsimaalaiset eivät koskaan ole turvassa missään, sillä maailmassa riittää joutoväkeä, joka iskeytyy aina kylkeen nauttimaan valkoisen väen tuottamasta hedelmästä. Tämä tietysti kuulostaa rasistiselta, mutta mitä ilmeisimmin kärjistetty fakta.
"Kansainvälinen" on alkanut tarkoittaa itselleni pitkälti sitä,
että kaikki muut kansat, ovat tärkeämpiä kuin oma kansani.
Ja oma kansani vaatii minua olemaan sitä mieltä, että oma kansani pitää tuhota ja hävittää.
"Kansainvälisyys" on sen alkuperäisessä tarkoituksessa hyvä asia, ja kannatan sitä.
Mutta nyt kaikki on muuttunut ja "kansainvälisyys" tarkoittaa islamia, tuhoa, yhteiskuntien rappioittamista, moraalin, etiikan ja järjen sekä totuuden kuoppaamista.
En ole enää "kansainvälinen".
Quote from: Marius on 21.05.2017, 14:33:09

New York on kansainvälisyyden Porche. Suomen kansainvälisyys on kuin venäläiset kylähullut muokkaavat Ladasta oman Porchen.
Onhan tämä järkyttävä kuva :o
Quote from: diipadaapa on 21.05.2017, 14:41:22
Quote from: Marius on 18.05.2017, 21:51:44
Kuka tätä haluaa ?
Tässä yksi.
Onneksi toi pösilö on poissa parrasvaloista, toistaiseksi..
QuoteMonikulttuurisuus on luonnollinen osa Tuiraa
Vieläkin tiiviimmin tiivistettynä, koko uutinenhan on kaikkien mokutusklassikoiden äiti:
Ihanaa, luonnollista ja väistämätöntä.