QuotePoliisijärjestö: Turvapaikanhakijoiden käännytykset ulkoistettava yksityisille firmoille - "syö liikaa resursseja"
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtajan Yrjö Suhosen mukaan lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden maasta poistaminen syö liikaa poliisin voimavaroja.
Palautettavien hakutilanteet vastaanottokeskuksissa vaativat yhä useammin monien poliisiyksiköiden läsnäoloa.
Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja esittää käännytysten ulkoistamista yksityisille turvapalveluyrityksille.
Alan yrittäjän mukaan he kykenisivät hoitamaan tehtävät siinä missä poliisikin.
- Firmat hoitavat jo putkakuljetuksia, aivan yhtä hyvin laittomasti maassa olevien henkilöiden palautukset voisi ulkoistaa yritysten vastuulle, sanoo Suhonen.
Käännytyksiä toimeenpanevalla ulkomaalaispoliisilla riittää nyt työsarkaa, toimeenpanokelpoisia kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tippuu hallinto-oikeuksista tasaista tahtia.
Poliisin työmäärää kasvattavat sekavat noutokeikat. Päätösten toimeenpanoa vastustetaan ja jarrutellaan aiempaa enemmän. Palautettavien hakutilanteet vastaanottokeskuksissa vaativat yhä useammin monien poliisiyksiköiden läsnäoloa.
- Järjestelmällinen toimeenpanon hankaloittaminen syö liikaa poliisin resursseja. Pakkopalautusten ulkoistaminen olisi selkeä jatko sille liiketoiminnalle, joka jo nyt pyörii vastaanottokeskusten ympärillä, tietää SPJ:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen.
Suhosen uskoo, että järjestysmies- ja vartijakortin omaavat henkilöt kykenisivät ottamaan hallitun vastuun paluukuljetuksista.
- Ei ole mikään ongelma kurssittaa vartioista ja järjestysmiehistä päteviä saattajia. Ihmettelen miksei tällä kohtaa voida olla joustavia, kun paikka paikoin on muutenkin sellainen henki, että poliisien työtä voivat tehdä ketkä hyvänsä, Suhonen toteaa täydennyspoliisihankkeeseen viitaten.
Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja kannustaa lakimuutokseen, mikäli ulkoistaminen sellaista edellyttää.
- Heitän pallon eduskunnalle. Kansanedustajat säätäkööt lain. Kyse on niinkin olennaisesta asiasta kuin poliisityön järkeistämisestä ja priorisoinnista.
...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704222200106851_uu.shtml
Ei viddu. Haluan osalliseksi tähän matu-rahasampoo. En halua enää olla vain maksajan roolissa.
Kuinka paljon jo yhdellä lemmikkimatulla voisi vedättää veroeuroja, kun tuo>hyysää>poistaa sitä repeattina.
Ei niin kuin mitään järkeä :facepalm:.
Ulkoistakaa rajavalvonta. Suomesta kyllä löytyy osaajia, jotka karsivat to-turistit jo rajalla. Ei tarvita hyysäystä, eikä palautuksia.
On se vaikeeta.
Ihan kyllä mieluista hommaa voisi olla kuskata turhiksia pois maasta unohtamatta sitä, että tekisi samalla todella tärkeää työtä Suomen ja suomalaisten puolesta.
Pääsisi myös painimaan vastaanottokeskuksissa, niin minä tuon toimenkuvan käsitin tuon uutisen perusteella. Virkavalta ei jaxa. Palautusyrittäjän työntekijät joutuu noutamaan asiakkaat vastaanottokeskuksista, villi arvaus, ettei kaikki lähde suosiolla.
Quote from: Hohtava Mamma on 22.04.2017, 20:44:10
Saattaisi siinä joutua kiljumista kuuntelemaan ja kakkaakin voisi joutua pesemään.
Käsittääkseni ainakin Yhdysvalloissa on jo keksitty haalareihin perustuva toimiva ratkaisu tuohon kakkaongelmaan. Olisi varmasti kopioitavissa Suomeenkin, sillä samat kansainväliset sopimukset ja ihmisoikeudet, ja, ja, jne... Käsittääkseni kakkahaalareita käytetään jo Suomessa ainakin hankalien Suomen kansalaisten kanssa, mutta ehkä maailmankansalaisilla on Suomessa paremmat ihmisoikeudet kuin Suomen kansalaisilla.
Quote from: Mr.Reese on 22.04.2017, 20:51:57
Pääsisi myös painimaan vastaanottokeskuksissa, niin minä tuon toimenkuvan käsitin tuon uutisen perusteella. Virkavalta ei jaxa.
Eikö jo Raamatussa sanota, että virkavallalla on käytössään miekka. (Käytetty sana pitää varmasti suhteuttaa tekniikan kehitykseen.)
Jotenkin luulisin, että riittävien ja tilanteeseen sopivien voimakeinojen käyttämisen uhka jo itsessään vähentäisi halua painimiseen. Painimisessa on aina suuri henkilövahinkojen vaara.
Poliisin resurssit etsiä maan alle painuneitakin ovat melko rajalliset. Siksi tuon päälle voisi kehittää palkkionmetsästys -tyyppisen järjestelmän, jossa yksityiset toimijat voisivat alkaa rahasta etsimään maan alle painuneita, palautuksia vältteleviä ja virkavallan piiristä karanneita kielteisen päätöksen saaneita lonnijoita. Riittävin kiinniotto -ja voimankäyttöoikeuksin toki. Nämä sitten tekisivät yhteistyötä operatiivisia palautuksia toimeenpanevien yritysten kanssa. Veikkaan, että sopivilla palkkioilla ja onnistuneista palautuksista/kiinniotoista maksettavilla bonuksilla palautusprosentit lähtisivät nousuun. Jos kahdesta pahasta pitäisi valita, mielumminhan täällä laittomasti notkuilevan kotiinpaluuseen tähtäävän kuluerän maksaisi joillekkin kotimaisille veroja maksaville pakkokeinotoimijoille kuin kannustinrahoina matuille, jotka vievät saamansa paluurahat Suomen ulkopuolelle ja yrittävät vuoden päästä samaa uudelleen jossain muualla.
Quote from: Hohtava Mamma on 22.04.2017, 20:38:02
Umpipakettiauto muutamalla tonnilla ja keula kohti Haaparantaa. Ei oleskeluoikeutta Suomessa -> palautus sinne mistä tulivat joka sattuu olemaan turvallinen maa.
Ja V*TUT. Ainakin MIGRILLE kertomien satujensa perusteellahan nämä urhoolliset allahin soturit ovat tepastelleet sandaalit savuten koko Euroopan läpi Suomeen. Suomi on niin pieni maa, ettei lyhyt paluumatka Haparandaan enää mitään pakua vaadi. Tai no, korkeintaan "
Vartiointi ja MOTIVOINTIkomppanian" ja
motivointivälineistön kuljettamiseen.
Historian kirjoista löytyy paljon esimerkkejä toimivista tavoista kuljettaa ei-toivottuja, vastaanhangoittelevia massoja kustannustehokkaasti kohti uutta määränpäätä. En lähde nyt niitä tässä erittelemään. 8)
Poliisi voisi itse ottaa palkkalistoilleen vartijoita tätä hoitamaan, niin ei tarvitsisi käyttää siihen koulutettuja poliiseja.
Quote from: Mr.Reese on 22.04.2017, 20:51:57
Pääsisi myös painimaan vastaanottokeskuksissa, niin minä tuon toimenkuvan käsitin tuon uutisen perusteella. Virkavalta ei jaxa. Palautusyrittäjän työntekijät joutuu noutamaan asiakkaat vastaanottokeskuksista, villi arvaus, ettei kaikki lähde suosiolla.
Nyt viimeistään pitäisi perustaa ne palautuskeskukset joissa aidat ympärillä, poistumiskielto ja täten alempi viihtyvyys.
Vähentäisi kummasti sitä painimista.
Quote from: Hohtava Mamma on 22.04.2017, 21:07:24
Jos ei suostuta poistumaan ajoneuvosta, kuljetustilassa laukaistu CS auttaa päätöksenteossa.
Eihän tässä edes tarvita kemikaaleja, on olemassa myös kuorma-autoja joissa on hydraulinen kippi. :)
Kenties verovaroin subventoituja helikopterikyytejä ja pienkonelentoja?
Mahdollisesti sopiva aika herätellä haudasta Copterlinen liiketoimintakonsepti (https://fi.wikipedia.org/wiki/Copterline) pelkällä menolippuvaihtoehdolla?
Quote from: Mr.Reese on 22.04.2017, 20:51:57
Pääsisi myös painimaan vastaanottokeskuksissa, niin minä tuon toimenkuvan käsitin tuon uutisen perusteella. Virkavalta ei jaxa. Palautusyrittäjän työntekijät joutuu noutamaan asiakkaat vastaanottokeskuksista, villi arvaus, ettei kaikki lähde suosiolla.
Ensin kuulutetaan että kuljetus lähtee, ne jotka tulevat ulos vapaaehtoisesti säästyvät haitalta ja saavat jopa omaisuuttaan mukaan. Vastaan hangoittelevat haetaan ensin heittämällä flashbang ovenraosta, perään lentää kyynelkaasua ja sitten mennään nippusiteiden kanssa hakemaan. Olen kohtuu varma ettei tätä performanssia hirveän montaa kertaa tarvitse tehdä kun porukka kävelee kiltisti autoon ihan itse.
Joskus katsoin jokun JIM kanavan realityn jostain amerikan rajalta jossa G4S:n vartiointifirma hoiti rajaviranomaisten kiinniotettujen kuljetuksen.
Mutta onhan tuo poliisi haaveillut ennenkin kuljetusten ulkoistamisilla esimerkiksi kännitapauksissa.
Tuosta käännytyksien ulkoistamisesta vielä:
Kuten nick "Pakkanen" jo sivusikin, niin tästä mamu-busineksesta on tosiaan muodostumassa ketkuille oikea rahasampo. Ei mene kauaa, kun mobutot saavat kaiken palvelun saman katon alta: apua hakemuksen laatimiseen, majoituksen, muonituksen, kädestäpitelyä. Jos tulee hylsy, niin sama yritys hoitaa käännytystä, ja jos tulee jackpot, niin sama yritys vuokraa Abdille uuden kodin ja tarjoaa tulkkipalveluita ja apua "työtön-työtön-työtön" CV:n täyttämiseen. No tähän asti kaikki on ollut ns. normaalia veronmaksajan ryöstöä, mutta sitten tulee se seuraava taso, joka tyhjentää lopullisesti veronmaksajan taskut irtorahasta: valittaminen. Sama yritys voi valittaa "asiakkaan" puolesta majoituksesta, muonituksesta, käännytyspäätöksestä, ja tietenkin itse mahdollisen käännytyksen toteutuksesta. Sillähän ei ole mitään väliä, että valituksen kohde on samalla sama yritys -laskuthan maksaa loppukädessä veronmaksaja, ja laskuun vaan simppelisti lisätään nollia tarpeen mukaan. BKT kasvuun maahanmuutolla hei!
Kyllähän tosta tulee väistämättä fiilis, että kukaan ei viitsisi pas.aan koskea.
Quote from: Mr.Reese on 22.04.2017, 20:31:34
Tässäpä jobi nuivallekin, keneltä löytyy vartijakokemusta.
Kyse on vakavasta työstä jossa poliittiset ja henkilökohtaiset mielipiteet on kyettävä erottamaan toimenpiteistä. Ja osa poistettavista ihmisistä on aivan helvetin isoja karpaaseja. Ei todellakaan mitään höyhensarjalaisia ja suu käy kuin papupata. Työ on oikeasti vaarallista ja hyvin vaikeaa.
Mutta mitäpä sitä ei tekisi jos hinnasta ja säännöistä sovitaan.
Quote from: siviilitarkkailija on 23.04.2017, 08:35:27
Ja osa poistettavista ihmisistä on aivan helvetin isoja karpaaseja. Ei todellakaan mitään höyhensarjalaisia ja suu käy kuin papupata. Työ on oikeasti vaarallista ja hyvin vaikeaa.
Mutta mitäpä sitä ei tekisi jos hinnasta ja säännöistä sovitaan.
Olet oikeassa, tarkemmin ajatellen RHC:läisten arsenaalista löytyy varmaan paremmat kikat käsitellä näitä tapauksia, joten jätetään heille.
Abdii, lähtisitkö mukaamme palautuslennolle? Ollaan leivottu evääksi pullaa ja kudottu lämpimät villasukat. Sen puukon voit jättää tänne, periltä saat uusia.
Quote from: siviilitarkkailija on 23.04.2017, 08:35:27
Quote from: Mr.Reese on 22.04.2017, 20:31:34
Tässäpä jobi nuivallekin, keneltä löytyy vartijakokemusta.
Kyse on vakavasta työstä jossa poliittiset ja henkilökohtaiset mielipiteet on kyettävä erottamaan toimenpiteistä. Ja osa poistettavista ihmisistä on aivan helvetin isoja karpaaseja. Ei todellakaan mitään höyhensarjalaisia ja suu käy kuin papupata. Työ on oikeasti vaarallista ja hyvin vaikeaa.
Mutta mitäpä sitä ei tekisi jos hinnasta ja säännöistä sovitaan.
Lakimuutosta kehiin ja annetaan homma sille taholle jolle maahantunkeutujien poistaminen oikeasti kuuluisikin, eli puolustusvoimille. Siinä olisi Utin erikoisjääkäreille tehtäväkenttää. Tai miksei vaikka rajavartiolaitoksen erikoisryhmällekin. Löytyisi miesvoimaa, koulutusta ja kalustoa.
^ Kannatan. Ylipäätään pakkopalautuksissa suorittavalle taholle voimankäyttöoikeus ja palautettavalle vaikka rauhoittava piikki, jos ei muuten osaa olla ihmisiksi.
Minusta irakilaisten palautus tulee ostaa irakilaisilta firmoilta, afgaanien palautus afganistanilaisilta firmoilta ja somalien palautus somalifirmoilta. Rahoitus tulisi ottaa kehitysyhteistyövaroista, koska tällainen vahvistaisi kehitysmaiden yritystoimintaa.
Aivan looginen uuden bisnessiiven jatkumo sille kaikelle rahastukselle jota matubisneksessä jo pyörii. Kohta voisi perustaa "täyden palvelun hoitolan" joka imee sisään, hyysää, ja sitten heittää ulos. Ei tarvitse viranomaisilla tai hallituksella tehdä mitään muuta kuin maksaa lasku.
Itse voisin palkkautua tuohon poistamisosastoon. Alihankkisin muutamia roisia parimetrisiä kavereita jotka jakaisin tiimeihin. Näille tiimeille sitten koordinoidusti "iskuja" vokkeihin, mieluiten neljältä - viideltä aamuyöstä jotta vastarinta olisi mahdollisimman vähäistä ja eikun uninen matu raudoituksin vahvistettuun hiaseen ja rajan yli Ruotsiin. Siellä turvissankari voi sitten anoa asyyliä uudestaan (selvästikin asyylille tarvetta kun Suomessa niin kovat otteet!) tai vain muuttaa Rinkebyhyn yhteiskunnan ulottumattomiin, joten kaikki voittavat.
Matukyyti Poisto & Heitto - Helppoa, halpaa, nopeaa.
Virka-apu pyyntö vaan menemään Säkylään ja räppärit hoitamaan noita pakkopalautuksia. Saisivat pojat vähän käytännön koulutusta kriisinhallinnassa ja pääsisivät samalla haistelemaan aavikon kuivaa ilmaa, lentokoneen ovelta tietysti. Uskoisin että palautettavien älämölökin vähän vähenisi jos haulikoin aseistautuneet kypäräpäiset tyypit tulevat hakemaan.
Ja onhan tuossa sekin että varusmiehet noitten geeliläpsyjen laukut kantoi tänne tullessa niin on ihan oikeus ja kohtuus jotta varusmiehen kantavat läpsyt sitten takasinkin.
Tämä olisikin ainoa osa mamubisnestä, johon voisin osallistua. Siinä tuntisi tekevänsä tärkeää työtä kun raahaa perusteettomia geelitukkia takaisin kotimaahansa. Ei muuta kun pääomasijoitus, jolla vuokrataan Finnairilta joku vanha reittilentokoneen romu. Sitten vaan koneeseen asennetaan vankikuljetuksissa tarvittavat varusteet, mellakoimisen ehkäisemiseksi ja ei kun konetta täyttämään. Päivässä kerkeäisi todennäköisesti ajaa ainakin pari lentoa edes takaisin. Kone täyteen Suomessa ja tyhjällä koneella takaisin.
Tuo ulkoistaminen on ihan järkevä ehdotus. Ulkoistamisen voisi yhdistää vaikka Ruotsin kanssa ja jos turvis tarvittaisiin roudata maahan jossa Suomella ei ole palautussopimusta niin hänet voitaisiin palauttaa Ruotsiin josta tulikin ja sieltä edelleen kotimaahansa jonka kanssa Ruotsilla on palautussopimus. Kustannustehokastikin homma olisi jos homma olisi urakkaluontoista eli palkkie ekua/palautettu sisältäen kaikki kustannukset hetkestä jolloin matu luovutetaan palautusfirmalle. Matun odotusaika palautuksen täytäntöönpanoon minimoituisi koska jakainen päivä minkä matu luuhaa olisi pois firman katteesta. Vielä jos matulle tarjottaisiin vaikka puolet palautuskustannuksista mikäli lähtisi vakaehtoisesti maasta pois niin siinäkin tulisi säästöjä. Palautettava matu kun saisi valita ottaako rahaa vastaan vai ei mutta palautus tapahtuisi joka tapauksessa eikä auttaisi vaikka kuinka kirkuisi tai housuunsa paskoisi.
Palautukset voitaisiin oikeastaan ulkoistaa jollekin Venäläiselle firmalle, poistettava vietäisiin Venäjän rajalle ja venäläiset saisi hoitaa homman siitä eteenpäin ihan miten tykkäävät.
Koko turvapaikkajärjestelmä pitäisi uusia siten että turvapaikka voitaisiin "ostaa". Ostamisella tarkoitan että jos turvis on saanut turvapaikan Suomesta niin Suomi voisi ostaa kyseiselle henkilölle turvapaikan vaikkapa Keniasta ja turvis sitten siirrettäisiin Keniaan. Keniassahan yhden turviksen elätys on murto-osa Suomessa tapahtuvasta elätyksestä- Samoilla kustannuksilla voitaisiin auttaa huomattavasti suurempaa joukkoa vainoa pakenevia. Samalla menetelmä toimisi seulana turvapaikkaturismillee. Kotoutuminenkin olisi tehokkaampaa kun oltaisiin lähempänä omaa kulttuuria ja koko turvapaikka olisi vain väliaikeinen ratkaisu ja turvis palautettaisiin kotimaataan rakentamaan kun olot siellä rauhoittuvat.
Poliisien ammattikunta taitaa olla umpityhmää cuckoldia. Ja pelkureita niiden johto. Vasta nyt uskallettiin tai älyttiin esittää tällaista. Suomen poliisien ammattikunnan olisi muutenkin pitänyt lakkoilla moneen kertaan.
Resurssien vähentäminen, kansalaisten heittellejätön seuraaminen resurssien vähentämisen takia, oman poliisijohdon tyhmyys, oman poliisijohdon epäsolidaarisuus kenttää kohtaan, vastuumedian vuosikymmenten mittainen vittuilu poliisi-instituutiolle jne. Kaikennäköisten sekakäyttäjien ja ammattimyymälävarkaiden ja somalien paapominen ja oikeuksien kunnioittaminen on vaan kelvannut. Ovat kaiketi ajatelleet että näin saadaan omaa työllisyyttä turvattua.
Mutta lakkouhkaa olisi pitänyt muutenkin käyttää ja moniin muihin asioihin. Esim siihen että poliisien oikeuksia on viety ja rikollisten ja kaikennäköisten "aktivistien" ja ählämien oikeuksia lisätty naurettavuuksiin asti.
Mutta kun aina vaan nuollaan ylempien persettä ja pelätään ja varotaan. Ja maailman huonoin ammatillinen itsetunto.
Poliisien eri ammattijärjestöjen edustajien pitäisi vähän äkkiä kokoustaa epävirallisesti ja sen jälkeen virallisesti. Ja sitten luvut pöytään. Ellei tule lisävirkoja ja valtuuksia ja nopeasti TAI ulkoisteta töitä kaikenmaailman pelletöihin ja matupalveluihin niin persettä penkkiin ja kunnolla. Siinä olisi sipilät ja risikot heti asennossa.
Tässä tuore sakko. Lainvoimainen käännytyspäätös annettu jo 2015
Veikkaan, että jos pakkopalautukset ulkoistettaisiin venäläisyritykselle, niin niitä vapaaehtoisia lähtijöitäkin olisi hieman toisella tavalla.
Tulipahan mieleen notta eikös se Parempi-Korea, kuten sitä PK-ketjussa eräs kutsuu, luvannut maksaa Suomelle 70-luvulta periytyvät paperikone-velat?
Niin PK:llahan on sitä raskaampaa lentokuljetuskalustoakin ja miesvoimaa ja hehän voisivat aikahyvin hoitaa nuo käännytykset. Bonuksena varmaan saatais diili jossa PK tarjoaisi hädänalaisille turvapaikkaa Kimin paratiisissa... tähän tuskin olisi viherpunikeillakaan mitään pahaa sanaa koska kaikkihan tietää että PK on parasiittitiisi maan päällä! ;D
Nyt pitäisi hommata Urpilaisen Jutta iskemään lainatakuuksia Suomen puolesta ja Jykä komppaamaan "Me tienataan tällä!"
Quote from: nollatoleranssi on 22.04.2017, 20:11:03
QuotePoliisijärjestö: Turvapaikanhakijoiden käännytykset ulkoistettava yksityisille firmoille - "syö liikaa resursseja"
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtajan Yrjö Suhosen mukaan lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden maasta poistaminen syö liikaa poliisin voimavaroja.
Palautettavien hakutilanteet vastaanottokeskuksissa vaativat yhä useammin monien poliisiyksiköiden läsnäoloa.
Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja esittää käännytysten ulkoistamista yksityisille turvapalveluyrityksille.
Alan yrittäjän mukaan he kykenisivät hoitamaan tehtävät siinä missä poliisikin.
- Firmat hoitavat jo putkakuljetuksia, aivan yhtä hyvin laittomasti maassa olevien henkilöiden palautukset voisi ulkoistaa yritysten vastuulle, sanoo Suhonen.
Käännytyksiä toimeenpanevalla ulkomaalaispoliisilla riittää nyt työsarkaa, toimeenpanokelpoisia kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tippuu hallinto-oikeuksista tasaista tahtia.
Poliisin työmäärää kasvattavat sekavat noutokeikat. Päätösten toimeenpanoa vastustetaan ja jarrutellaan aiempaa enemmän. Palautettavien hakutilanteet vastaanottokeskuksissa vaativat yhä useammin monien poliisiyksiköiden läsnäoloa.
- Järjestelmällinen toimeenpanon hankaloittaminen syö liikaa poliisin resursseja. Pakkopalautusten ulkoistaminen olisi selkeä jatko sille liiketoiminnalle, joka jo nyt pyörii vastaanottokeskusten ympärillä, tietää SPJ:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen.
Suhosen uskoo, että järjestysmies- ja vartijakortin omaavat henkilöt kykenisivät ottamaan hallitun vastuun paluukuljetuksista.
- Ei ole mikään ongelma kurssittaa vartioista ja järjestysmiehistä päteviä saattajia. Ihmettelen miksei tällä kohtaa voida olla joustavia, kun paikka paikoin on muutenkin sellainen henki, että poliisien työtä voivat tehdä ketkä hyvänsä, Suhonen toteaa täydennyspoliisihankkeeseen viitaten.
Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja kannustaa lakimuutokseen, mikäli ulkoistaminen sellaista edellyttää.
- Heitän pallon eduskunnalle. Kansanedustajat säätäkööt lain. Kyse on niinkin olennaisesta asiasta kuin poliisityön järkeistämisestä ja priorisoinnista.
...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704222200106851_uu.shtml
Kerrankin samaa mieltä. Tämä on kilpailutettava ja koska summa aivan varmasti menee EU-hankintarajan yli, kyseessä on kansainvälinen kilpailutus.
Kun eivät kerran lähteneet Suomen poliisin humaanisti näin pyytäessä, eiköhän tuohon Euroopasta löydy joku yksityisten muskelimiesten porukka ottamaan homman haltuun.
Saattaa sandaalit läpsähtää kerran jos toisenkin tässä prosessissa ;D
Quote from: Mikko pa on 30.04.2017, 08:19:34
Tässä tuore sakko. Lainvoimainen käännytyspäätös annettu jo 2015
Eikö näitä voi ottaa tavattaessa kiinni ja poistaa maasta?
Quote from: Supernuiva on 01.05.2017, 00:15:36
Quote from: Mikko pa on 30.04.2017, 08:19:34
Tässä tuore sakko. Lainvoimainen käännytyspäätös annettu jo 2015
Eikö näitä voi ottaa tavattaessa kiinni ja poistaa maasta?
Ei kuulemma