Itselleni hra Risumiehen komiikka ei auennut. Olen aikamoinen tosikko. Lapset sensijaan rakastivat kiroilevaa ukkoa joka lyhyessä ajassa muuttui kuuluisuudeksi. En ymmärrä kuinka paljon iloa ihmiset saavat rumia puhuvasta miehestä mutta toistojen määrä oli valtaisa. Risumies oli aikamme Don Quiote.
Kouvolan alueella yleinen syyttäjä ilmiselvästi suhtatui 72-vuotiaan miehen rikoksiin hyvin suurella vakavuudella. Edes lehtitieto syytetyn kuolemasta ei saanut syyttäjää muuttamaan mieltään kovasta rikoksesta. Vaan mikä oli niinkuin oikeasti se kova rikos josta syyttäjä riehaantui? Epäilty vei autolastillisen risuja Kouvolan kaupungin metsään. Siis hän EI valuttanut kaivoksen raskasmetalleja täynnä olevaa saostusallasta järveen. Eikä henkilö kaatanut tonneittain ureaa-glykolia maahan vuosikymmenien aikana. Jos olisi, häntä ei olisi pääministeri Sipilän aikana syytetty mistään. Mutta kun mies vie autolastillisen risuja metsään, jo alkaa syyttäjä ja oikeusvaltio toimimaan.
Risumies riehaantuu itseään kuvaavalle henkilölle mistä alkaa rumaksi yltyvä suukopu. Näin käy kun ihmisiä kuvataan vastoin heidän tahtoaan. Ja kuvamateriaalin julkaisu tekee arkielämän sattumuksista kansallisen naurunaiheen. Jonka joku syyttäjävirastossa olisi voinut ottaa huomioon kuten videossa näkyvän ilmiselvästi häiriintyneen ihmiskohtalon jolle julkisuus ei todellakaan ole mikään ongelmaton asia. Vaan ei. Julkisuus on oikeuden mukaan lieventävä asianhaara kun julkisuuden henkilö kuvaa omien seksikumppanien haaroja, ja nauraa niille suljetussa pääkaupunkiseudun media&musiikkivaikuttajien Facebook ryhmässä. Tavis saa lähinnä kärsiä julkisuudesta. Riippumatta siitä oliko sitä edes halunnut tai siitä onko rikos kokonaisuudessaan törkeä tai yhteiskunnan kannalta vaarallinen ja vakava.
Kevyet risut risumiehelle ja muutama risu syyttäjälle joka ilmiselvästi kärsii pahanlaatuisesta arvostelukyvyn puutteesta. Etenkin kun maahan tulleita sotarikollisia ei saada tutkittua eikä syytettyä, isompia ympäristörikollisia palvellaan valtion puolesta mutta yhtä höppänää risujemmaajaa pitää muistuttaa elonsa ehtoolla vielä syytteellä...
Varmaan noin tomera syyttäjä ei anna risumiehen menehtymisen vaikuttaa huikeaan prosessiinsa.
Siskoni on asunut kouvolassa ikänsä,muistelee, että risumies olisi ollut muinoisen manskin lipan nakkarin erittäin pidetty ovimies?
Jos noin on, niin tunsin kyllä ja oli kyllä ankara, mutta erittäin pidetty.
Pitkästä aikaa on kuollut sellainen merkkihenkilö, jolle saisi hankittua kolehtivaroin komean hautamuistomerkin. On tää kyllä aika säälittävä aikakausi.
Onko kyseessä ensimmäinen suomalainen meemi-uhri? Kun naapurikiusaaminen muuttuu valtakunnalliseksi huviksi, niin näinkin voi käydä.
Viedään risut kaatopaikalle. Siellä ei viherpeipot ala käymään rinnuksille. Hämärästi tosin muistan, että kaatopaikallakin joku olisi alkanut minua joskus agressiivisesti opastamaan. Väärin tai liian lähelle peruutettu tai jotain vastaavaa.
Quote from: dothefake on 15.03.2017, 23:46:06
Jos noin on, niin tunsin kyllä ja oli kyllä ankara, mutta erittäin pidetty.
Kyllä vaan... Portsari Hirvonen; tuttu mies Manskin yläkuppilan ovelta. Legenda jo eläessään.
Viimeisen kerran juttelin hänen kanssaan persujen vaalivalvojaisissa kaksi vuotta sitten.
Oli hieno mies, joka olisi ansainnut paljon arvokkaamman kohtelun elämänsä päätteeksi. R.I.P.
Oli myös katutason nakkikioskin portsari. Amerikanautoharrastaja ja kapiainen. Itse annoin aina pienen tipin ja kerrankin annoin tippiä, kun hän heitti minut sisään ja taas, kun heitti ulos. Muutaman kerran pötköön. Aivan pokerina, hyvä huumorimies.
QuoteLasten kovasti rakastama
Ei aukene ollenkaan. Mies, joka piilotti vitsat Koivuniemen herralta?
Joskus luin jonkun otsikon jostain risukohusta. Taisi olla sekin jossain Hommalla. Aika niukasti on infoa tai jotain. Lapsethan rakastavat aikuisia oikeesti. Lepoa ja rauhaa.
Sen videon kuvaajahan on myös saamassa syytteitä. Olis kiva nähdä millainen poru pääsisi, jos joku viitsisi mennä kuvaamaan tätä hupiukkoa käräjäoikeuden aulaan.
Olisi hyvä idea.
Quote from: Ari-Lee on 16.03.2017, 01:16:15
Joskus luin jonkun otsikon jostain risukohusta. Taisi olla sekin jossain Hommalla. Aika niukasti on infoa tai jotain. Lapsethan rakastavat aikuisia oikeesti. Lepoa ja rauhaa.
Tässä selvennystä juttuun:
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2017/02/24/Risunjemmaaja-videon%20takia%20kiusattu%20kouvolalaismies%20joutui%20sairaalaan%20%E2%80%93%20ei%20poistunut%20kotoaan%20kymmeneen%20p%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4n/2017221945513/4
Juho Eerola lärväkirjassa:
Quoteei ole aiemmin tähän asiaan mitään kommentoinut, kun oli puoliksi tuttu mies kyseessä. Nyt sanon, että "ei saa kiusaa". Risumies on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Ensimmäisen kerran tapasin hänet joskus viime vuosikymmenellä Kotkassa, kun hänen veljensä toi "risujemmaajan" tapaamaan minua silloin pyörittämäämme baariin. Tunnusti äänestäneensä minua vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ja velimieskin oli vanha puolueaktiivi jo SMP:n ajoilta.
Tämän jälkeen tapasin "risujemmaajan" aina kun olin perussuomalaisten jossain toritapahtumassa Kouvolan Manskilla. Hänen tapansa kommentoida sekä oppositio- että hallituspolitiikkaa oli näistä youtubessa leviävistä pilkkavideoista tuttu. Se yksinkertaisesti oli hänen juureva tapansa ilmaista asiat. En osannut pelätä tai kavahtaa tuota originellia tyyppiä. Päin vastoin ilahduin kun tapasin hänen kaltaisensa persoonallisuuden. Pariin otteeseen hän myös soitteli minulle.
Toivottavasti jokainen noita pilkkavideoita joko hänestä, tai muista ihmisistä nettiin jakanut henkilö nyt miettii tekosiaan. Julkisuuden ihmiset ja poliitikot eritoten ovat asia erikseen, mutta tavikset tulisi tämmöiseltä jättää rauhaan.
Rauhaisampaa iäisyyttä Risumiehelle. https://www.youtube.com/watch?v=PcGTTuepOe0
Meinasin taannoin ehdotella, että pyytäisitte herraa ehdolle kunnallisvaaleihin... :'(
Quote from: ApinA on 16.03.2017, 01:23:50
Sen videon kuvaajahan on myös saamassa syytteitä. Olis kiva nähdä millainen poru pääsisi, jos joku viitsisi mennä kuvaamaan tätä hupiukkoa käräjäoikeuden aulaan.
Ihmettelen, että eikö näillä syyttäjillä ja oikeuslaitoksella muka olisi oikeasti tärkeämpiäkin asioita hoideltavana, kuin syytellä ja tuomita joidenkin joutavien videoiden ihmisiä toinen toistaan mitättömämmistä syistä. En kyllä jaksanut ymmärtää mikä siitä videostakaan nyt niin kiinnostavan muka teki.
Quote from: Skeptikko on 16.03.2017, 02:19:47
En kyllä jaksanut ymmärtää mikä siitä videostakaan nyt niin kiinnostavan muka teki.
Posliineita alkoi kiinnostaa, koska suositumpi kuin poliisileijona.
Quote from: siviilitarkkailija on 15.03.2017, 23:13:47
Kevyet risut risumiehelle ja muutama risu syyttäjälle joka ilmiselvästi kärsii pahanlaatuisesta arvostelukyvyn puutteesta. Etenkin kun maahan tulleita sotarikollisia ei saada tutkittua eikä syytettyä, isompia ympäristörikollisia palvellaan valtion puolesta mutta yhtä höppänää risujemmaajaa pitää muistuttaa elonsa ehtoolla vielä syytteellä...
Risumiehen tutkinta johtui vihapuheesta, joka on nykyisin suurin uhka. Vaikka puheet olikin yleinen vitsi ja ne eivät uhanneet ketään, niin vihapuhesyyttäjän mukaan niitä ei voinut ohittaa olankohautuksella.
Risumiehestä tuli omanlainen legenda ja hän loi Suomeen uutta sanastoa. Nyt jokainen tietää mitä risu-ukko/akka tarkoittaa eli vihastuu yleisellä paikalla kuvaamisesta tai muusta syystä.
Siinä joutui pieni mies ahtaalle, kun valtionsyyttäjä otti vihapuheet tähtäimeen. Sotarikollisista tai muista terroristeista viis. Valtaosaa puheet naurattivat, mutta hirvensyylä tai joku hupiukkoakka ei nähnyt puheissa mitään huvittavaa. Vaikka olisi kuinka kiihottanut kansanryhmää, niin julkisuuden kautta jaettavilla tuomioilla ei asiaa olisi korjattu miksikään.
Ikävä kyllä miehelle julkisuus koitui kohtaloksi. Valtionsyyttäjä saattoi korkeintaan viimeistellä teon, mutta turhaa tässä on enää leikkiä jeesusta. Toivon mukaan muistetaan vuosittaisella risumiespäivällä.
Quote from: ApinA on 16.03.2017, 01:23:50
Sen videon kuvaajahan on myös saamassa syytteitä. Olis kiva nähdä millainen poru pääsisi, jos joku viitsisi mennä kuvaamaan tätä hupiukkoa käräjäoikeuden aulaan.
Enpä tiedä. Eiköhän tämä ole jo riittävästi keulinut juttu. Antaa puolestani olla.
Quote from: nollatoleranssi on 16.03.2017, 07:45:53
Ikävä kyllä miehelle julkisuus koitui kohtaloksi. Valtionsyyttäjä saattoi korkeintaan viimeistellä teon, mutta turhaa tässä on enää leikkiä jeesusta. Toivon mukaan muistetaan vuosittaisella risumiespäivällä.
Hyvä idea!
Risujupakasta voisi tuottaa pika-/katuperformansseja, jossa risut korvataan jollakin muulla aiheella - ja sitten soitellaan suuta haluamallaan tavalla. Ei tarvitse välttämättä olla yhtä
hauskoja termejä kuin The Risumiehellä*, mutta hauskoja kuitenkin.
*
Puolustusvoimien laukunkantajien uskottavuus on mennyt jo ajat sitten, mutta ainakin sanansäiläperinne siellä ilmeisesti vielä elää.
En ymmärrä, kuinka lehdistä ja risuista tulee metsään vietyinä ongelmajätettä. Pitäisikö puut poistaa, kun syyllistyvät samaan rötökseen? Minusta kyllä videon nettiin laittanut saisi maistaa omaa lääkettään.
Quote from: dothefake on 16.03.2017, 08:09:48

Kyllähän se ne väärään paikkaan kippasi, ei metsään vaan metsäautotien laitaan/risteykseen. Jos olisi viskannut oikeasti (syvälle) pusikkoon, olisi ollut jokseekin vielä OK, mutta ei noin.
Yksi graffiti seinässä -> 10 graffitia -> 100 graffitia... anarkismi.
Videon julkinen levitys oli vastenmielinen temppu. Voisi siitä pienen sakon muistutukseksi antaa, jos laki sallii, koska tekijällä ei välttämättä ollut kaikki risut pakussa ja oli ikäihminen.
Miten tuo eroaisi maisemallisesti niistä metsäyhtiöiden valtavista risukasoista teiden varsilla. Metsien multakerros ei montaa senttiä ole ja nyt hakkuissa viedään risutkin pois, karike ei enää uusiudu. Kauanko kestää, ettei metsä enää kasva?
Lasten rakastama ja kuitenkin tuon rakkauden sivutuotteena tarpeetonta henkistä väkivaltaa juuri ennen kuolemaansa kokea saanut, että kaikenlaista sitä tykätään pitää arvossa nykymaailmassa.
Quote from: dothefake on 16.03.2017, 08:09:48
En ymmärrä, kuinka lehdistä ja risuista tulee metsään vietyinä ongelmajätettä. Pitäisikö puut poistaa, kun syyllistyvät samaan rötökseen?
Nostaisin esiin myös sen, että tokkopa risumies risuja omaan metsäänsä vei? Pikkumaisuutta tai ei, mutta kyllä minua harmittaisi, jos porukka tai vaikkapa vain yksittäinen henkilö kuskaisi risunsa minun metsääni.
Quote from: dothefake on 16.03.2017, 08:09:48
En ymmärrä, kuinka lehdistä ja risuista tulee metsään vietyinä ongelmajätettä. Pitäisikö puut poistaa, kun syyllistyvät samaan rötökseen? Minusta kyllä videon nettiin laittanut saisi maistaa omaa lääkettään.
Totta. Melkoinen taukki tuon kuvannutkin, ja äänestä päätellen ei mikään nuori mies. Noihin besserwisser-teeitse-poliiseihin on jokainen jossain vaiheessa törmännyt.
Niin no kyllähän tässä on jonkinlainen rikotuiden ikkunoiden periaate taustalla. Jossain Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lienee yhteensä parisensataatuhatta omakotitaloa. Jos kaikki dumppaisivat puutarhajätteensä (lehdet, rikkaruohot, oksat, lumet) ympäri kaupunkien pusikkoja niin ei se enää olisikaan mikään "pieni risukasa siellä jossain".
Eipä niin, vaan hyvää multaa muutaman vuoden perästä. Miksei tämä ole ollut ongelma menneinä vuosikymmeninä? Ovatko metsät täynnä vuosikymmenten risukasoja vai ovatko omakotilaiset kenties saaneet polttaa risunsa. Nyt eivät saa ja niistä on tullut ongelmajätettä. Vähän niinkuin sadevedestä.
Quote from: JJohannes on 16.03.2017, 08:36:40
Niin no kyllähän tässä on jonkinlainen rikotuiden ikkunoiden periaate taustalla. Jossain Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lienee yhteensä parisensataatuhatta omakotitaloa. Jos kaikki dumppaisivat puutarhajätteensä (lehdet, rikkaruohot, oksat, lumet) ympäri kaupunkien pusikkoja niin ei se enää olisikaan mikään "pieni risukasa siellä jossain".
Kyllähän ne risukasat aika pieninä pysyvät, koska niitä ei sijoiteta keskitetysti, vaan kuka minnekin. Yleensä syrjään ihmisistä, kuten tässäkin tapauksessa. Ja Dothen kommentti kertoo aikamme reikäpäisyydestä. Kun metsäyhtiöt vievät tukkien lisäksi risutkin, täytyy maaperää erikseen lannoittaa. Siksi risumies oli loppujen lopuksi ekologisella asialla palauttaessaan risuja luontoon.
Quote from: dothefake on 16.03.2017, 08:18:12
Miten tuo eroaisi maisemallisesti niistä metsäyhtiöiden valtavista risukasoista teiden varsilla. Metsien multakerros ei montaa senttiä ole ja nyt hakkuissa viedään risutkin pois, karike ei enää uusiudu. Kauanko kestää, ettei metsä enää kasva?
Kyse on aktiivikäytössä olevasta kaupunkimetsästä (kuntoradan maasto!), ei korpi- tai talousmetsästä, minne metsäyhtiöt niitä kasojaan jättävät.
Katsokaa sitä videota, kasa on aukiolla keskellä tienhaaraa!! :facepalm:
http://mvlehti.net/2016/06/19/nyt-on-kova-video-raivokas-risunjemmaaja/
Lyön vetoa, että tosi runsaslumisina talvina, jos ao. metsätiet ovat hoidettuja, juuri tuohon samaan tienhaaraan kasataan aurauslumia. (Ellei latuverkosto.)
Kuten jo sanoin, jos olisi edes viskannut oikeasti sinne jorpakon puolelle, olisi ollut OK.
Karikearvon suhteen samaa mieltä, metsään voi kyllä toimittaa, kunhan paikka on sopiva.
Jos oikein muistan, niin paikalla oli jo iso risukasa. Oliko kaupungin tekemä?
Quote from: dothefake on 16.03.2017, 09:35:57
Jos oikein muistan, niin paikalla oli jo iso risukasa. Oliko kaupungin tekemä?
Eiköhän, ja kyllä noita tupataan keräämään poiskin, ainakin täällä pk-seudulla.
PS: Sinänsä kyllä ymmärrän argumentin, että risuja yms. kamaa ei tarvitsisi aina rahdata sieltä metsästä pois. Suvun kesämökillä oli sellainen tapa kun olin lapsi, että suurinpiirtein koko tontilta piti kaikki risut ja lehdet ja muut aina syksyisin/keväisin kerätä hirveällä vaivalla pois. Johti aika hitonmoiseen "eroosioon" ja siihen, että poluilla puiden juuret törröttivät ilmassa. Kun vanhemmista omistajasukupolvista aika sitten jätti niin homma tietenkin järkevöityi eikä kaikkea tarvinnut enää tehdä "kuten aina on tehty".
Quote from: dothefake on 16.03.2017, 09:35:57
Jos oikein muistan, niin paikalla oli jo iso risukasa. Oliko kaupungin tekemä?
Tuolla logiikalla nyt voi sitten vaikka kerran löytyä lyödä joku toinenkin.
Sillä oli jo mustelma! :facepalm:
Quote from: Finis Finlandiae on 16.03.2017, 12:15:37
Quote from: dothefake on 16.03.2017, 09:35:57
Jos oikein muistan, niin paikalla oli jo iso risukasa. Oliko kaupungin tekemä?
Tuolla logiikalla nyt voi sitten vaikka kerran löytyä lyödä joku toinenkin.
Sillä oli jo mustelma! :facepalm:
Nyt en ymmärtänyt.
Metsänpohjan auraaminen on sallittua, jopa suositeltavaa, risujen heittäminen metsään ei.
www.vastavalo.net/albums/userpics/12399//normal_Metsanaurausta_Rovaniemen_Airijarvella.jpg
Koko homma oli vastenmielinen.
Kuvata ensin yksityishenkilöä (olkoon kuka tahansa) ja sitten laittaa se jumal****a nettiin kaiken kansan ihmeteltäväksi ja naurettavaksi(joo-o nauroin itsekin kun videon katsoin) Ja sitten vielä joku media nostaa sen päivän ykkösvideoksi.
Ihan sama sen opettajan kanssa joka sai hepulit.
Miksei näitä kuvaajia jotka vuotavat youtuubiin yms. näitä videoita panna syytteeseen. Ennakkotapauksia tässä kaivataan eikä mitään "hauskoja" kotivideoita.
Jokainen voi miettiä omalta kohdaltaan jos koko valtakunta nauraa, että mitenköhän se päänuppi kestäisi.
Julkisuuden hlöt sitten erikseen (toki heilläkin yksityisyydensuoja kuuluu).
Hävetköön jokainen omalta osaltaan joka videota linkitti eteenpäin.
Lisäys
Voimia omaisille.
Salakuvaaminen käy sen uhriksi joutuneen sydämen päälle. Julkisuuskohu ja pilkka on yleensä kohtuuton siihen nähden, mistä oikeasti on kyse, kuten tässä risujutussa. Kuvaaminen voi olla kuvaajalle vain hupaisaa keppostelua (ja sen nettiin laitto), mutta saattaa maksaa sen uhriksi joutuneelle terveyden tai jopa hengen.
Lisäksi salaa kuvaajilla on yleensä jokin muukin tarkoitus, kuin pelkkä hassuttelu. Seksin salakuvaamisessa se on yleensä kiristäminen.
Voimia omaisille.
Quote from: Laskentanuiva on 16.03.2017, 12:39:00
Miksei näitä kuvaajia jotka vuotavat youtuubiin yms. näitä videoita panna syytteeseen. Ennakkotapauksia tässä kaivataan eikä mitään "hauskoja" kotivideoita.
Tämä kuvaajahan on saamassa syytteen videon levittämisestä. Olikohan nimike yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Risumiehelle itselleen oli tulossa laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta, mutta ei risujen dumppaamisesta, mikä omasta mielestäni oli ainoa Risumiehen rikos.
Raukkamaista kuvaajalta ladata nettiin video. Vielä raukkamaisempaa syyttäjältä viedä kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta käräjille vähän kylähullun oloista vanhaa ärisevää miestä, kun joku työntää kameran naaman eteen.
Kylähullu tässä tilanteessa posiitiivisena merkityksenä.
Kuolemantuottamus voitaisiin lisätä kusipään syytelistaan >:(
Toivottavasti potee edes huonoa omaatuntoa tekemisestään. Mikään ei ärsytä enempää kuin kännykkäkameralla nolaamistarkoituksessa kuvaajat.
Quote from: Vilmariina Mesivirta on 16.03.2017, 13:12:31
Salakuvaaminen käy sen uhriksi joutuneen sydämen päälle. Julkisuuskohu ja pilkka on yleensä kohtuuton siihen nähden, mistä oikeasti on kyse, kuten tässä risujutussa. Kuvaaminen voi olla kuvaajalle vain hupaisaa keppostelua (ja sen nettiin laitto), mutta saattaa maksaa sen uhriksi joutuneelle terveyden tai jopa hengen.
Lisäksi salaa kuvaajilla on yleensä jokin muukin tarkoitus, kuin pelkkä hassuttelu. Seksin salakuvaamisessa se on yleensä kiristäminen.
Voimia omaisille.
Siinä videolla suurin osa kommentoijista ei pilkkaa risumiestä, lähinnä heitä ärsyttää se kuvaaja. Ilmeisesti Kouvolassa oli jokin pieni porukka joka kiusasi kyseistä vanhusta, eikä hänellä enää sitten terveys kestänyt. Sukulaisen kommentti (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kymen-sanomat-risumiehen-terveys-heikentynyt-kiusaamisen-vuoksi-joutui-sairaalaan/6325090)
Quote from: ApinA on 16.03.2017, 13:12:53
Quote from: Laskentanuiva on 16.03.2017, 12:39:00
Miksei näitä kuvaajia jotka vuotavat youtuubiin yms. näitä videoita panna syytteeseen. Ennakkotapauksia tässä kaivataan eikä mitään "hauskoja" kotivideoita.
Tämä kuvaajahan on saamassa syytteen videon levittämisestä. Olikohan nimike yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Risumiehelle itselleen oli tulossa laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta, mutta ei risujen dumppaamisesta, mikä omasta mielestäni oli ainoa Risumiehen rikos.
Raukkamaista kuvaajalta ladata nettiin video. Vielä raukkamaisempaa syyttäjältä viedä kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta käräjille vähän kylähullun oloista vanhaa ärisevää miestä, kun joku työntää kameran naaman eteen.
Kylähullu tässä tilanteessa posiitiivisena merkityksenä.
Tuo kunnianloukkaus syyte olisi kaatunut varmaankin siihen että kuvaaja itse teki asiasta julkisen? Laiton uhkaus toteutui ehkä, mutta tässä ei tiedetä mitä on tapahtunut ennen kuvaamisen alkamista ja onko netissä olevaa videota leikattu/ käsitelty.
Kuvaaja on ainakin syyllistynyt yksityiselämää loukkaavan tiedon välitykseen.
Tämä oli kyllä melkoisen onneton tarina. Jokaisen tulisi todella vakavissaan harkita, millaista materiaalia laittaa toisista ihmisistä nettiin kaikkien katsottavaksi. Erityisen varovainen pitäisi olla, kun kyseessä ei ole joku jo ennestään julkisuudessa tunnettu henkilö, kuten poliitikko.
Olikohan tämä nyt sitten ensimmäinen tapaus Suomessa, kun kohtuuton nettijulkisuus lieveilmiöineen koituu tällä tavalla jonkun kohtaloksi? Muualla maailmassa vastaavia tapauksia on kyllä ollut jo aikaisemminkin.
Quote from: bencameron on 16.03.2017, 14:29:27Siinä videolla suurin osa kommentoijista ei pilkkaa risumiestä, lähinnä heitä ärsyttää se kuvaaja. Ilmeisesti Kouvolassa oli jokin pieni porukka joka kiusasi kyseistä vanhusta, eikä hänellä enää sitten terveys kestänyt. Sukulaisen kommentti (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kymen-sanomat-risumiehen-terveys-heikentynyt-kiusaamisen-vuoksi-joutui-sairaalaan/6325090)
Alkuperäisen videon julkaisun jälkeen hän ei ole saanut kulkea rauhassa ulkona tavalliseen tapaan. Mitä tullut seurattua erinäisiä nuorten suosimia nettiryhmiä, niin niissä tullut vastaan vähän väliä jotain videoita, missä häntä on pyydetty kiroilemaan ja toistamaan niitä samoja lauseita mitä alkuperäisessä videossa. Kuka tuollaista kestäisi kovin kauaa? Viimeisenä niittinä nyt sitten vielä jotkut häiriköt siihen päälle, jotka rikkovat jo kotirauhankin.
Todella surkea kohtalo ja osoitus aikamme sairaista ilmiöistä.
Minusta vähintä olisi syyttäjän tekemän syyttämispäätöksen julkaisu ja selitys miksi yleinen syyttäjä päätti itse syytteen nostamisesta. Kyseessä on syyttäjän itsensä tekemästä syyttämispäätöksestä.
Kun valhemedia ja poliittinen oikeuslaitos käsitteli julkisuutta salakuvaaja Axl Smithin kohdalla, niin tuli selväksi että toisin kuin luullaan, julkisuuden ammattilainen käänsi ja uhkaili tapauksen uhreja säälimättömästi. Hän myös onnistui tekemään ainakin yhdestä Helsingin media&musiikki eliitin pellestä uhrin sijaan kanssarikollisen. Temppu minkä oli uhannut tehdä ja minkä myös käräjäoikeuden sihteerin avulla tekaisi kahteen otteeseen. Eli likipitäen kaikki törkeän kiristyksen uhrit on listattu ja jaettu valtakunnan lehdistön tunnetusti luotettavien toimittajien tietoon. Ja mitä tästä seurasi oikeudessa? Tuomion alennusta julkisuudesta johtuen!!!
Koko julkisuuden käyttö politisoituneen oikeuslaitoksen kohdalla olisi syytä perata kunnolla ja erityisesti tämän tapauksen kohdalla jossa jo syytteen nosto on kaiken muun johdosta kohtuutonta. Ja mikä on kohtuutonta ei voi olla lakikaan!
^ Tässä vaikuttaa sekin, että kotona kuvatessa syyllistyy helposti salakatseluun ja vaikka mihin, mutta julkisella paikalla suunnilleen kaikki on sallittua.
Jos äijä olisi vienyt risut kuvaajan kotiin ilman lupaa, niin videon videon nettilevitys varmasti rikkoisi jotain lakia.
Quote from: Finis Finlandiae on 16.03.2017, 08:09:20
Quote from: nollatoleranssi on 16.03.2017, 07:45:53
Ikävä kyllä miehelle julkisuus koitui kohtaloksi. Valtionsyyttäjä saattoi korkeintaan viimeistellä teon, mutta turhaa tässä on enää leikkiä jeesusta. Toivon mukaan muistetaan vuosittaisella risumiespäivällä.
Hyvä idea!
Risujupakasta voisi tuottaa pika-/katuperformansseja, jossa risut korvataan jollakin muulla aiheella - ja sitten soitellaan suuta haluamallaan tavalla. Ei tarvitse välttämättä olla yhtä hauskoja termejä kuin The Risumiehellä*, mutta hauskoja kuitenkin.
* Puolustusvoimien laukunkantajien uskottavuus on mennyt jo ajat sitten, mutta ainakin sanansäiläperinne siellä ilmeisesti vielä elää.
Ehdotus tarvitsisi esim. kansalaisaloitteen. Koska sellaista ei ole tiedossa, niin jokainen voi sadatella risu tai muu esine kädessä viettäen omaa risupäiväänsä. Parhaat risuilut videolle.
Mies oli aivan turhan vaatimaton luonteeltaan ja sen takia ei halunnut turhaa julkisuutta. Mutta nyt on turha unhoittaa, kun on saanut jättisuosion. Toisilla on pyhän patrikin päivä, suomalaisilla on pyhän risumiehen päivä.
Kiitos Sinulle, Risumies!
Rehevä ja juureva, alkukantaista suomalaista maalaisjärkeä ja itsepäisyyttä ilmentävä käytöksesi on rohkaissut ja voimaannuttanut tuhansia ihmisiä.
Ehkä toit autokuormallisen risuja kiellettyyn paikkaan, mutta syntisi on vähäinen, ehkä olematonkin.
Videon kuvaaja oli muodollisesti oikeassa, mutta inhimillisesti ja käytännöllisesti katsoen väärässä. Hänellä toki oli oikeus huomauttaa Sinua luonnon kiertokulun lainsäädännöllisesti epäasianmukaisen toteuttamisen vuoksi, mutta videon esittäminen netissä ei ollut häneltä kovin korrektia, joskin todettakoon, että esiintymisesi tuolla videolla on ainoa asia, joka on Donald Trumpin valinnan suvakeissa aiheuttaman kakkahalvauksen lisäksi minut saanut nauramaan niin pitkään ja sydämestäni!
Herra Risumies, et ole pilkan kohde, vaan arvostuksen kohde!
Kiitos Sinulle ja mukavaa matkaa siellä Taivaallisissa risusavotoissa, joita pilkunnussijat eivät pilaa :)
Quote from: ApinA on 16.03.2017, 01:23:50
Sen videon kuvaajahan on myös saamassa syytteitä. Olis kiva nähdä millainen poru pääsisi, jos joku viitsisi mennä kuvaamaan tätä hupiukkoa käräjäoikeuden aulaan.
Toivon todellakin että joku ottaisi tästä tehtävän itselleen. Voisi kysellä siinä samalla, että tiedätkö muuten mikä on juutuubi. Juutuubi tietää kohta sinut. Katsotaan sitten kestääkö perse merivettä siellä toisella puolella.
Quote from: nollatoleranssi on 16.03.2017, 19:19:29
Quote from: Finis Finlandiae on 16.03.2017, 08:09:20
Quote from: nollatoleranssi on 16.03.2017, 07:45:53
Ikävä kyllä miehelle julkisuus koitui kohtaloksi. Valtionsyyttäjä saattoi korkeintaan viimeistellä teon, mutta turhaa tässä on enää leikkiä jeesusta. Toivon mukaan muistetaan vuosittaisella risumiespäivällä.
***
Ehdotus tarvitsisi esim. kansalaisaloitteen. Koska sellaista ei ole tiedossa, niin jokainen voi sadatella risu tai muu esine kädessä viettäen omaa risupäiväänsä. Parhaat risuilut videolle.
***
Suomalainen, nuiva "Burning Man" -festivaali, jossa juodaan pontikkaa ja poltetaan juhlallisuuksien kohokohtana helvetillisen iso risuista kyhätty (olki)ukko?