Ketkä nimelliset tai nimimerkit ovat varmasti lähtemässä puoluekokoukseen äänestämään JH-a:n poheenjohtajaksi.
Ei parusteluja, ei selityksiä, pelkkä nimimerkki.
Faidros.
No mä ainakin taas jos mestari ei ole ehdolla niin tuskin lähden.
Mukana ollaan Halla-ahoa äänestämässä.
Hengessä mukana!
Valitettavasti ammatti estää liittymisen poliittiseen järjestöön
toivottavasti moni jaksaa lähteä ajamaan asiaa !
Lennart
valkovuokko
Rainela lähtee Jyväskylään, jos jäsenhakemus hyväksytään.
Pending approval 8)
Jos haluatte vaikuttaa, puolueeseen liittymisellä on jo iso kiire.
Ainoata maahanhuuttokriittistä puoluetta voi tukea vain vaikka yhden kerran, sen jälkeen voi vetäytyä vaikka sissiksi erämaihin. :roll:
Olen lähdössä. Liityin jäseneksi siinä neljänsadan ryhmässä. Jumalauta; nyt joka jätkä liikettä niveliin ja rustaamaan jäsenhakemusta, jos ei ole sitä jo tehnyt! Nyt on aika toimia, eikä pelkästään kirjoitella ja pieksää suuta! Jussin puheenjohtajuus voi olla juuri sinun äänestäsi - tai äänestämättömyydestäsi kiinni.
Nyt on hetki, jolloin omalla panoksellaan voi todella vaikuttaa. Tämä tilaisuus ei toistu vuosikausiin. Terhosta ei saa tulla uutta puheenjohtaja. Tämä niljakas opportunisti on kyntensä - tai oikeammin kynnettömyytensä- jo näyttänyt.
Muistakaa tämä, kun nimellänne julkaisette.
"Poliittiselta kentältä on kuulunut jo pitkään viesti, jonka mukaan persujen puoluehallitus yrittää estää Halla-ahon nousun puolueen puheenjohtajaksi. Tähän viittaa se, että useiden asiallisiksi tiedettyjen henkilöiden jäsenhakemus on hylätty."
https://beta.oikeamedia.com/o1-5709
http://beta.oikeamedia.com/o1-5735
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 06.03.2017, 14:40:25
No mä ainakin taas jos mestari ei ole ehdolla niin tuskin lähden.
Minä tulen.
Olio on tulossa.
Huomasin kyllä että muut mukaan pyytämäni sukulaiset ja kaverit ovat saaneet persuilta hylkypäätöksen jäsenhakemukseensa. Jos aikoo hakea jäseneksi on fb sivuilta poistettava tietyt linkit.
Ei sekään välttämättä auta, jos persut ovat päättäneet sulkea jäseneksihakemisen ennen Jyväskylän kokousta.
Omalla nimelläni, ei nimimerkillä.
Renkonen
Quote from: Border guard on 06.03.2017, 16:00:24Muistakaa tämä, kun nimellänne julkaisette.
Muistutus niille ketkä peräänkuuluttavat omalla nimellä kirjoittelua.
Quote from: ollio on 06.03.2017, 16:04:51
Jos aikoo hakea jäseneksi on fb sivuilta poistettava tietyt linkit.
Onko tarkempaa tietoa mitä linkkejä? SVL? MV-lehti? Tajukankaan blogi? RHC? Rasmus?
QuotePerussuomalaisten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo kiistää halla-aholaisten jäsentulvan – puolueeseen liittynyt satoja uusia jäseniä
Perussuomalaisiin on tänä vuonna liittynyt 550 uutta jäsentä. Puoluesihteerin mukaan valtaosa heistä on kuntavaaliehdokkaita – ei välttämättä Jussi Halla-ahon kannattajia.
Julkaistu: 6.3. 15:37
HUHUJEN mukaan perussuomalaisten kesäkuun puoluekokouksesta olisi tulossa melkoinen junttakokous. Kerrotaan, että Jussi Halla-ahon kannattajat olisivat vuokranneet linja-autoja, joilla Homma-forumin Halla-aho-uskovaisia rahdattaisiin Jyväskylään äänestämään "Mestari" perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
Mestari on Halla-ahosta Homma-forumilla käytetty lempinimi. Homma-forum on puolestaan Halla-ahon blogin ympärille vuonna 2008 rakentunut internetin keskustelupalsta.
Huhut junttauksesta eivät vain ilmeisesti pidä paikkaansa. Ainakin jos on uskominen perussuomalaisten puoluesihteeriä Riikka Slunga-Poutsaloa.
SLUNGA-POUTSALON mukaan perussuomalaisiin on tänä vuonna tullut noin 550 uutta jäsentä. Vaikka määrä on aika iso, valtaosa uusista jäsenistä on kuntavaaliehdokkaita. Ennen edellisiä vuoden 2012 kuntavaaleja perussuomalaisiin liittyi yli tuhat uutta jäsentä.
Jäsenmäärä kiinnostaa siksi, että perussuomalaisten sääntöjen mukaan kaikki jäsenet pääsevät halutessaan puoluekokoukseen äänestämään puheenjohtajaa. Muissa puolueissa äänivalta on puoluekokouksissa vain erikseen valituilla puoluekokousedustajilla.
Slunga-Poutsalo ei usko, että puolueeseen olisi liittynyt mitenkään erityisen paljon halla-aholaisia.
"On siellä ollut aika lailla nykyisen puheenjohtajan kannattajia", hän sanoo. Toisaalta hän myöntää, että puolue ei välttämättä tiedä, miksi joku on liittynyt puolueeseen. Tai ketä uusi jäsen kannattaa puheenjohtajaksi.
...
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005116046.html
Pahasti menee päällekkäin tämä hakemusaika ja Halla-Ahon lähtöilmoitus. Sanoisi nyt (siis nyt vaikka tänään) eikä vasta viikon päästä, kun ei voi enää jäseneksi lähteä.
Harkinta-aikaa jäsenyyshakemukseen siis pari päivää.... emailia Jussille että saisi aika monet hilkulla olevat hakemaan jäsenyyttä kun vain päättäisi julkaista olevansa pelissä mukana nyt. Milläs tuo hakeminen kätevimmin muuten sujuu ja olikos aikaa peräti pari päivää ???
Quote from: Pellonpekko on 06.03.2017, 16:47:24
Pahasti menee päällekkäin tämä hakemusaika ja Halla-Ahon lähtöilmoitus. Sanoisi nyt (siis nyt vaikka tänään) eikä vasta viikon päästä, kun ei voi enää jäseneksi lähteä.
Harkinta-aikaa jäsenyyshakemukseen siis pari päivää.... emailia Jussille että saisi aika monet hilkulla olevat hakemaan jäsenyyttä kun vain päättäisi julkaista olevansa pelissä mukana nyt. Milläs tuo hakeminen kätevimmin muuten sujuu ja olikos aikaa peräti pari päivää ???
Hakekaa jäseneksi, ja jättäkää maksamatta jos mestarimme ei olekkaan arvonimensä veroinen.
ILTALEHTI:
Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen, ex-kansanedustaja Anssi Joutsenlahti kertoo, esimerkiksi epäasialliset sosiaalisen median kirjoitukset tai rikostausta voivat johtaa jäsenanomuksen hylkäämiseen.
- Jos on esimerkiksi kirjoitettu Facebookiin vihapuhetta, silloin harkitaan, mutta valtaosalla ei ole jäsenyyden suhteen mitään ongelmia.
Joidenkin kriitikoiden mukaan puoluehallitus hylkää esimerkiksi europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon kannattajien jäsenhakemuksia.
Joutsenlahti kiistää, että puoluehallituksen jäsenanomusten käsittelyssä hyljeksittäisiin Halla-ahon kannattajia.
- Ei sillä ole mitään tällaista. Meillä on puolueessa sekä Jussi Halla-ahon että Sampo Terhon kannattajia. Emme me voi edes tietää, ketä ehdokasta jäseneksi pyrkivät kannattavat.
Joutsenlahden arvion mukaan korkeintaan yksi sadasta jäsenhakemuksesta hylätään.
------------------------------------------------------------------------------------------
Kolme tuttuani on jo saanut persuilta hylsyn.
Jos yksi sadasta hylätään, niin ollaan aika huonoa ainesta.
Kyllä vihapuheeksi lasketaan esim. linkki MV sivuille. Arvaan että mitään mokukritiikkiä ei saa näkyä.
Quote from: ollio on 06.03.2017, 17:42:34
Joutsenlahden arvion mukaan korkeintaan yksi sadasta jäsenhakemuksesta hylätään.
Wiik, Lokka, Lintula nyt ainakin tulee näin nopeasti mieleen + random jantteri facecbookista jota seuraan. Eli 4. Väittääkö Höpölahti tosissaan, että 400 hakemusta tuli 3ssa päivässä?
Teräsleijona
Hakemus juuri postilaatikkoon jätetty.
Käyn antamassa ääneni mikäli Mestari on ehdolla.
QuoteJussi Halla-aho
5 hrs ·
Koska aihe on nyt tapetilla, ilmoitan ilmoittavani ratkaisustani perussuomalaisten puheenjohtajuuskysymyksen suhteen joko tällä viikolla tai viimeistään ensi maanantaina.
Sitä ennen en vastaile toimittajien aihetta koskeviin kysymyksiin.
Mukavaa viikkoa kaikille ja kiitoksia kaikille tukensa ilmaisseille!
MENKÄÄ ÄÄNESTÄÄN HALLA-AHHOO!
Kuula
Jos olisin puolueen jäsen, niin lähtisin varmasti.
Quote from: KKossu on 06.03.2017, 14:49:30
Hengessä mukana!
Valitettavasti ammatti estää liittymisen poliittiseen järjestöön
toivottavasti moni jaksaa lähteä ajamaan asiaa !
Samoin täällä: hengessä mukana. Soini sai kehitettyä Perussuomalaisista niin vastenmielisen ilmiön, ettei edes tilaisuus äänestää Halla-ahoa saa liittymään puolueeseen.
Quote from: hulaq on 06.03.2017, 17:45:22
Quote from: ollio on 06.03.2017, 17:42:34
Joutsenlahden arvion mukaan korkeintaan yksi sadasta jäsenhakemuksesta hylätään.
Wiik, Lokka, Lintula nyt ainakin tulee näin nopeasti mieleen + random jantteri facecbookista jota seuraan. Eli 4. Väittääkö Höpölahti tosissaan, että 400 hakemusta tuli 3ssa päivässä?
Montako jäsentä on erotettu Persuista puolueen olemassaoloaikana? Taitaa olla Suomen ennätys.
Shemeikka alias Esa Paloniemi.
Quote from: Ullatusnillitus on 06.03.2017, 21:20:53
Montako jäsentä on erotettu Persuista puolueen olemassaoloaikana? Taitaa olla Suomen ennätys.
Johan ne persut teki v. 2011 "vihapuhe" listauksen ja sisäisen säännöstön, kyllä noilla sanoilla kenkää lienee saanut 6 vuoden aikana muutama sata, jossei tuhat.
http://yle.fi/uutiset/3-5426258
QuotePerusuomalaisten eduskuntaryhmä kertoi jakaneensa omille kansanedustajilleen ryhmän oikeudellisen asiantuntijan, entisen oikeustieteen professorin Erkki Havansin ohjeet siitä, millainen vihapuhe on rikoslaissa rangaistavaa ja mikä ei.
Havansi opettaa edustajia esimerkiksi, että sanoja "neekeri", "ählämi", "ryssä" ja "hurri" on syytä karttaa.
Myös sanoja "mustalainen" ja "lappalainen" hän kehottaa välttämään. "Jenkki", "sakemanni", "irkku" ja "japsi" ovat ainakin vielä salliituja, samoin "mamu". Sen sijaan haukkumasanat "kamelikuski" ja "taatelintallaaja" ovat opastuksen mukaan aiheetonta syytteen provosoimista.
Eikai nyt kukaan muumin täysjärkinen jätä käyttämättä "lappalainen" tai "mustalainen" -sanoja? :facepalm:
Olen tulossa.
rontti4
Mukana ollaan.
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 06.03.2017, 14:40:25
No mä ainakin taas jos mestari ei ole ehdolla niin tuskin lähden.
Minäkin uskoakseni lähden, ellei tule pakottavaa estettä - olettaen, että Halla-aho on ehdolla tai jos on uhka, että Soini yrittää kuitenkin uudestaan puheenjohtajaksi.
Quote from: Border guard on 06.03.2017, 16:00:24
Muistakaa tämä, kun nimellänne julkaisette.
"Poliittiselta kentältä on kuulunut jo pitkään viesti, jonka mukaan persujen puoluehallitus yrittää estää Halla-ahon nousun puolueen puheenjohtajaksi. Tähän viittaa se, että useiden asiallisiksi tiedettyjen henkilöiden jäsenhakemus on hylätty."
Älkää myöskään jäsenhakemuksessa laittako suosittelijoiksi ainakaan tunnettuja maahanmuuttokriitikoita, älkääkä kiinnostuksen kohteissa listatko maahanmuuttoasioita. Minutkin hyväksyttiin jäseneksi ilman mitään suosittelijoita ja varoin kiinnostuksen kohteissa sanomasta mitään maahanmuuttokriittistä.
Quote from: ollio on 06.03.2017, 17:42:34
Jos yksi sadasta hylätään, niin ollaan aika huonoa ainesta.
Kyllä vihapuheeksi lasketaan esim. linkki MV sivuille. Arvaan että mitään mokukritiikkiä ei saa näkyä.
Maahanmuuttokriitikoksi leimautumista voi yrittää kiertää sillä, että jäsenhakemuksessa käyttää puhuttelunimenään toista etunimeä kuin sitä, kuin jolla netissä on esittänyt maahanmuuttokritiikkiä. Jos ei ole entuudestaan useampaa etunimeä, niin sellaisia saa itselleen suunnilleen ilmoitusluontoisesti. Tosin nyt on niin kiire jäsenhakemuksilla, ettei tällaiseen taida enää olla aikaa.
Ehkä näissä Facebookeissa tms voi pistää myös profiilin tilapäisesti piilotetuksi, vähemmän julkiseksi tms.
Jos nyt sattuisi käymään niin että Jussi ei asetu ehdolle ?
Silti mennään, kun kortteeri on jo maksettu. Siellähän saa ruokaakin.
Kannattaa syödä sen kahdenkympin edestä, ettes nyt ihan hukkaan rahat..
Se on 25 euroa, joten pääasiassa syön vain muikun mätiä ja beluga-kaviaaria.
June
Olen tulossa J-kylään äänestämään Jussia pj:ksi. Tiedoksi muuten, että mainitsin jäsenhakemuksessa yhtenä kiinnostuksen aiheena maahanmuuttopolitiikan eikä se ollut esteenä jäsenyyden hyväksymiselle !
Karvakorva laumoineen kannatttaa Jussia ja parikymmentä ääntä on tulossa täältäkin päin (Helsingin Kalliosta)
Kaikissa vaaleissa.
Edit lisäys. Muutama vuosi sitten Jussi kävi puhumassa Ravintola Oivassa. Täällä. Oisko Sampo Terho ollut silloin mukana kainalossa ja esittelyssä.
Nuivinator.
Arvaan, että puoluehallituksen kristallipallo on senverran ruosteessa, että hyväksyvät minut jäseneksi.
Quote from: June on 06.03.2017, 23:56:08
June
Olen tulossa J-kylään äänestämään Jussia pj:ksi. Tiedoksi muuten, että mainitsin jäsenhakemuksessa yhtenä kiinnostuksen aiheena maahanmuuttopolitiikan eikä se ollut esteenä jäsenyyden hyväksymiselle !
Ei tietenkään olekaan. Kaikissa puolueissahan ollaan nykyään ihan älyttömän kiinnostuneita maahanmuutosta ja maahanmuuttajista, mikään muu ei niin rajusti vastuullista poliitikkoa kiinnostakaan.
Quote from: dothefake on 06.03.2017, 23:52:19
Se on 25 euroa, joten pääasiassa syön vain muikun mätiä ja beluga-kaviaaria.
Saako siellä Borjomia juuva?
Quote from: Nuivinator on 06.03.2017, 23:58:57
Nuivinator.
Arvaan, että puoluehallituksen kristallipallo on senverran ruosteessa, että hyväksyvät minut jäseneksi.
Tosi ikävää että perussuomalaisista puhuttaessa pitää lauseessa mainita sanoja kuten puoluehallitus tai säätiö.
Se on surullista.
Ei taida olla! Mutta voinhan hakea Viipurista. Tarjoan sitten Jussillekin.
Aika outoa, ettei Putkonen tiedä jäsenmaksun summaa.
Putkosen mukaan jäsenhakemus kannattaa lähettää maaliskuun loppuun mennessä.
- Lisäksi 28.4. mennessä pitää olla maksettuna 20 euron jäsenmaksu, jos mielii puolueen jäseneksi.
Jäsenmaksu on 25 euroa.
Quote from: karvakorva on 07.03.2017, 00:06:37
Quote from: Nuivinator on 06.03.2017, 23:58:57
Nuivinator.
Arvaan, että puoluehallituksen kristallipallo on senverran ruosteessa, että hyväksyvät minut jäseneksi.
Tosi ikävää että perussuomalaisista puhuttaessa pitää lauseessa mainita sanoja kuten puoluehallitus tai säätiö.
Se on surullista.
Minusta on todella surillista se, että ilmeisesti suurimmassa osassa suomalaisia puolueita äänivalta puolueen sisällä on vain pienellä osalla jäsenistä.
http://hommaforum.org/index.php/topic,119695.msg2568057.html#msg2568057
http://hommaforum.org/index.php/topic,119695.msg2568111.html#msg2568111
Lukekaapa nuo, te senkin väkisinäänestäjät!
Quote from: Nuivinator on 07.03.2017, 00:56:33
Minusta on todella surillista se, että ilmeisesti suurimmassa osassa suomalaisia puolueita äänivalta puolueen sisällä on vain pienellä osalla jäsenistä.
Toisaalta jos se ääni oisi mestaritason jyrähtelyä, niin kukapa sitä enää omaa ääntään ikävöisi.
Tarkkailija.
Sama, kuin Junella. Mainitsin jäsenhakemuksessa kiinnostuksen kohteeksi maahanmuuttoasiat ja hyväksyttiin jäseneksi niiden noin 400 joukossa.
Quote from: dothefake on 07.03.2017, 00:07:58
Ei taida olla! Mutta voinhan hakea Viipurista. Tarjoan sitten Jussillekin.
Hyvä hyvä, kyllähän kirkkoslavisti asian päälle ymmärtää.
Mutta tuata vakavasti ottaen ketäs sitten äänestätte jos The Mestari tekee oharit?
Te satunnaisen joukon enemmistö.
Jussi ei halua meitä, mutta me ei välitetä!
Mitä eriskummallisin halujen kohtaamattomuus ja taisteluiden taistelu.
Villi arvaus tulevaisuudesta: Jussi saa tahtonsa läpi. Nuivat liittyvät PS:ään kiltisti kokouksen jälkeen :D
Siihen voi voi vastata vasta kesän korvalla, kun tilanne on selvillä.
Mesivirta
Mahla!
S Hurtta
Quote from: Kyklooppi on 07.03.2017, 10:32:44
Quote from: dothefake on 07.03.2017, 00:07:58
Ei taida olla! Mutta voinhan hakea Viipurista. Tarjoan sitten Jussillekin.
Hyvä hyvä, kyllähän kirkkoslavisti asian päälle ymmärtää.
Mutta tuata vakavasti ottaen ketäs sitten äänestätte jos The Mestari tekee oharit?
Te satunnaisen joukon enemmistö.
Leena Meri.
Mukana.
TÄNNE LIISÄÄ NIMIÄ NYT!
Mistä saa ostaa Hommapinssin?
Tulen jos saan puoluekirjan. On kuulemma tiukka syyni :flowerhat:
EDIT: Hylsy tuli. Soini petaa asemiaan.
Täältä lähtee heti 840€ arvoinen sarjispakkaus ilmaiseksi JH-a:n vaalikassaan jaettavaksi "turuilla ja toreilla", jos joku jeesaa rahaliikenteessä(alv 12%).
Tarroja ja lisäsivuja voidaan liittää jakeluun.
Mukana, jos menee puoluejäsenyyshakemus läpi.
Juuri ilmoittauduin Jyväskylän puoluekokoukseen äänestämään Jussia.
http://ps.ilmoittautuminen.com/ (http://ps.ilmoittautuminen.com/)
Ilmoittaduin juuri. Se oli mahtavaa!