Tunnettu vasemmistovaikuttaja on joutunut epämiellyttävän nettivihan ja somevainon kohteeksi. Lukuisista kohuistaan, kuten poliisin ampumaksi joutumisestaan ja ulkomaisen henkilön pahoinpitelystään, tunnetuksi tullut vasemmistovaikuttaja Jari Laine on joutunut nyt uuden tilanteen eteen. Hän on saanut Facebookissa uhkaavia viestejä poliittisesti toisenlaista maailmankuvaa kannattavilta potentiaalisesti vaarallisilta henkilöiltä. Häntä on uhattu lyödä kirveellä. Jari itse pitää uhkailuja aitoina ja osoittaa pelkoa.
-"Mulkulta lähtis aseet välittömästi, jos toi profiili on aito. Nykyään noihin ase hemmojen uhkauksiin otetaan kova linja. Krapulainen juntti vois jopa tajuta että reisille meni. Tai sit katkeroituu vielä enemmän. Mistä näistä tietää.", kommentoi Jari itse syntynyttä kohua.
Tilanne on hyvin poikkeava poliittisesti vakaassa Suomessa. Ministeri Risikon (kok.) vaatimukset vasemmistovaikuttajia vastaan tehtävän väkivallan ehkäisemiseksi eivät ole purreet. Suojelupoliisi ei ole kommentoinut tapausta. Tiettävästi tapauksessa ei ole edes vielä ryhdytty oikeudellisiin toimiin uhkailijan saamiseksi vastuuseen sanoistaan. Jari on kuitenkin jo ottanut yhteyttä lainopillisiin neuvonantajiinsa ja kysellyt näiden mielipidettä. "Ilman muuta viranomaisiin yhteyttä.", toteaa eräs asiantuntija. Poliittisten toimijoiden uhkailu näin kuntavaalien alla on erityisen vaarallista. Voisiko Putin olla tämänkin takana?
Lähde: http://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=377915
Uhkailu on olettavasti jatkunut jo pidempään, sillä siitä on ehditty tehdä videoklippikin (https://www.youtube.com/watch?v=Gd_D-XAQLPc). Jonkinlaiselta vasemmistohuumorilta -- hyvältä sellaiselta -- tai falseflag operaatiolta haiskahtaa. Saattaa olla, että Jari "Arja" Lainen on itse keksinyt koko uhkailunkin vain huoratakseen huomiota näin kuntavaalien alla. Jari on ennenkin tehnyt ihan kaikkea vain päästäkseen otsikoihin, joten ei olisi uutta häneltä.
Vakavalla asialla vitsailulle pitäisi olla nollatoleranssi. Voisiko Vasemmistoliitto irtisanoutua valeuhkauksilla huomiota kalastelevasta vaalitaktiikasta ja rasismista?
QuoteJari itse pitää uhkailuja aitoina ja osoittaa pelkoa.
Tähän väliin 10 minuuttia rönsyävää häröilevää naurua.
Minkähänlaista pelkoa hän osoitti hyökätessään 6.12.2016 tarranatsien kulkueeseen ja vähän myöhemmin pahoinpidellessään ruotsalaista tarranatsia poliisiauton sisällä? Aina niin suuri pipi ja vääryys Jari Laineella kunnes kuolema vapauttaa.
"Sami Mäkelä" kuvasi kyllä osuvasti ko. henkilöitymän :)
Mikä ihmeen tunnettu vasemmistovaikuttaja toi väkivaltainen anarkomarko muka on? Voisi jopa sanoa että sitä saa mitä tilaa...
Quote from: sivullinen. on 25.02.2017, 23:46:32
Jari on kuitenkin jo ottanut yhteyttä lainopillisiin neuvonantajiinsa ja kysellyt näiden mielipidettä. "Ilman muuta viranomaisiin yhteyttä.", toteaa eräs asiantuntija.
Montun reunalla anarkistinkin maailma näyttää erilaiselta.
Minkä puolueen vaalilistalla tämä rikollinen nimeltään Jari Laine on? Jos hän on aito vaikuttaja muutenkin kuin väkivaltaisuutensa kautta, olisi aika odotettavaa että hän olisi maailmankuvaansa vastaavan puolueen, kuten Vasemmistoliiton ehdokaslistalla.
Quote from: foobar on 26.02.2017, 15:14:33
Minkä puolueen vaalilistalla tämä rikollinen nimeltään Jari Laine on? Jos hän on aito vaikuttaja muutenkin kuin väkivaltaisuutensa kautta, olisi aika odotettavaa että hän olisi maailmankuvaansa vastaavan puolueen, kuten Vasemmistoliiton ehdokaslistalla.
Kunnon anarkisti ei vaaleihin osallistu. Suoralla toiminnalla natseja turpaan!
QuoteTilanne on hyvin poikkeava poliittisesti vakaassa Suomessa. Ministeri Risikon (kok.) vaatimukset vasemmistovaikuttajia vastaan tehtävän väkivallan ehkäisemiseksi eivät ole purreet
Eiköhän Risikonkin tarvitse ihan kaikki ottaa huomioon väkivallan ehkäisemisessä eikä vaan näitä anarkoja jotka hakeutuvat ongelmiin ja käyvät ihmisten kimppuun ilman mitään järjen häivää. Anarkot näemmä itse ottavat "vallan" käsiinsä ja sitten on silmät kipeenä. Huoh.
Quote from: sivullinen. on 25.02.2017, 23:46:32
Tunnettu vasemmistovaikuttaja on joutunut epämiellyttävän nettivihan ja somevainon kohteeksi. Lukuisista kohuistaan, kuten poliisin ampumaksi joutumisestaan ja ulkomaisen henkilön pahoinpitelystään, tunnetuksi tullut vasemmistovaikuttaja Jari Laine on joutunut nyt uuden tilanteen eteen. Hän on saanut Facebookissa uhkaavia viestejä poliittisesti toisenlaista maailmankuvaa kannattavilta potentiaalisesti vaarallisilta henkilöiltä. Häntä on uhattu lyödä kirveellä. Jari itse pitää uhkailuja aitoina ja osoittaa pelkoa.
-"Mulkulta lähtis aseet välittömästi, jos toi profiili on aito. Nykyään noihin ase hemmojen uhkauksiin otetaan kova linja. Krapulainen juntti vois jopa tajuta että reisille meni. Tai sit katkeroituu vielä enemmän. Mistä näistä tietää.", kommentoi Jari itse syntynyttä kohua.
Lähde: http://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=377915
Siis mitä hittoa nyt taas.
a) Tyyppi ei ole tunnettu varmaan yhtään missään tuon palstan ulkopuolella
b) Ei minkään puolueen jäsen ainakaan tuon piffin perusteella, eli mikä vaikuttaja?
c) Ainut oma kommentti oli tuo minkä lainasit, joten missä on se pelko?
Eli tehdäänkö tässä taas hommalla omaa olkiukkokasaa jota voi pieksään mukahassuilla one-linereilla ja keksityillä skenaarioilla?
"Tunnettu vasemmistovaikuttaja". Parhaat naurut vuosiin ;D ;D
Quote from: Nuiva kansalainen on 26.02.2017, 18:12:07
"Tunnettu vasemmistovaikuttaja". Parhaat naurut vuosiin ;D ;D
VAS:n vaikuttajat ovat juurikin tuo ja Dääniken. :D Siis joskus oli tollasia kuin Ele Alenius ja Kalevi Kivistö. Tosin, puoluekin on aikalailla eri. (Jätetään nyt aatteet syrjempään tässä yhtedessä.)
Quote from: Vesa Heimo on 26.02.2017, 17:58:07
a) Tyyppi ei ole tunnettu varmaan yhtään missään tuon palstan ulkopuolella
Etkö Vesa Heimo ole koskaan kuullut Jari Laineesta? Elätkö tynnyrissä. Jari Laine on erittäin tunnettu henkilö täällä, siellä ja jopa Suomen sosialistien lehdissä. Itsenäisyyspäivän kahakoinnin seurauksena hänen kuvansa koristi lähes jokaista paperilehteäkin; kansikuvapojaksi hän ei sentään noussut. Vielä kuuluisampi tapaus oli hänen taistelunsa virkavaltaa vastaan, jossa hän sai osuman poliisin erikoisaseesta. Siitä uutisoi Hesari isoin otsikoin ja siitä on ketju täälläkin (http://hommaforum.org/index.php/topic,109931.0.html). Jari Laineen omasta keskusteluohjelmasta on ollut puhetta myös täällä (http://hommaforum.org/index.php/topic,117749.msg2489131.html#msg2489131). Lue edes tämä Jari Laineen haastattelu.
https://paavotajukangas.com/2016/12/10/jari-laine-kertoo-itsenaisyyspaivan-tapahtumista-tajukankaan-haastattelu/
Asiaan -- eli vasemmistovaikuttajan uhkailuun -- palatakseni kiinnittäisin huomiota Jari Laineen itsensä erittäin väkivaltaiseen historiaan ja väkivallalla mässäilyyn. Hän on nyt saamassa sitä, mistä on itse tullut tunnetuksi. Vasemmistolaisessa aatemaailmassa onkin kahdet standarit kaikelle ja erityisesti väkivallelle: On vasemmistolaista "parempaa väkivaltaa" ja sitten on sitä väärää väkivaltaa, jota käyttävät muut. Näiden lisäksi on erityisen pahaa väkivaltaa. Se on poliittista väkivaltaa, jota käytetään vasemmistolaisia itseään vastaan. Tällä kertaa Jaria eivät uskalla enää Ylen sosialistitkaan puolustaa -- niin kovin on käynyt Ylen ovi viime aikoina --.
Quote from: Roope on 08.12.2016, 18:49:24
Toimittaja Susanna Ginman vaatii tänään Höblän pääkirjoituksessa natsien häätämistä kaduilta. Hän vetoaa kyllä poliittiseen väkivaltaan, vaikka toimittajana tietää, että itsenäisyyspäivänä poliittisesta väkivallasta vastasi eräs Jari Laine, joka oli uhonnut vastapuolen mielenosoitukseen soluttautumisella ja natsien hakkaamisella jo hyvissä ajoin netissä. Eikä suinkaan ainoana, vaan yhtenä monista vasemmistolaisista "antifasisteista".
Vasemmistovaikuttaja on nyt onnistututtu provosoimaan tekemään ilmoitus poliisille; näin ainakin hänen omien sanojensa mukaan. Provosoinnin merkitystä poliittisena vaikutuskeinona vähätellään. Hyvä provokaatinen kirjoitus on huomattavasti tehokkaampaa kuin vasemmistolaisten suosima poliittinen väkivalta. Tässä on todennäköisesti se loitsu, joka saa vasemmistovaikuttajan silmät näkemään niin punaista, että pitää ottaa yhteyttä sininuttuihin. Erittäin laadukas yks'rivinen minun mielestäni.
"Poliisin lelujen testinukkena mainetta niittänyt vasemmistoliiton jäsen, ararkisti jari "arja" laine on joutunut massiivisen rasismi kiusauksen kohteesti ATK.ssa.
Väkivaltaa ihannoiva ja toteuttava anarkisti = vasemmistovaikuttaja
Khyyllä mä tähän voin ihan hyvin laittaa nimeni alle. 8)
Oli sitten olkiukko tahi ei. Joskus pitää olla nuivalla hauskaakin, ovat niin synkeitä aikoja nämä muuten. Ja on kyllä tasan tarkkaan aivan itse halunnut naamansa mediaan, lopputulema ei taida vaan olla suunniteltu eikä mieleinen. Mitäs läksit.
Eli jos on olemassa rauhaa aidosti arvostava vasemmistovaikuttaja, häneen älköön uhkailut kohdistuko, mutta tämä herra kyllä nimenomaan haluaa paskasankoja niskaansa. Marttyyri, niinquh.
"Kova luotto sikaan. Toivottavasti ottavat tutkintaan edes." Näin todettiin toverin tukijajoukoissa uhkailun tultua ilmi. Mitään ei ole kuulunut. Onko "sika" pettänyt vasemmistovaikuttajan? Voisiko toveri Arhinmäki tehdä tästä poliittisen väkivallan uhkauksesta, ja poliisin toimettomuudesta sen edessä, välikysymyksen? Hyvä se olisi, jos tulisi hallituskriisi ja hallitus siihen kaatuisi. Siihen olisi kaikki perusteetkin. Nimittäin tätä vasemmistovaikuttajaa on poliisi jo aiemmin projektiiliaseella kaikkien hyvin tietäen pahoinpidellyt. Häntä oikeasti pahoinpidelty. Hän on Aito Uhri.
Tänään joku Suleem niminen musta musulmaani, joka on kuntavaaliehdokas, sai samankaltaisen uhkauksen. Ei tarvitse olla Nostradamus voidakseen arvata, onko juttu huomenna Suomen sosialistisen lehdistön uutisvirrassa. Neekeri saa aina bonusta ihonväristään. Hän on uhri syntymänsä kautta. Sellainen uhrikuva on selvästi rasistinen, mutta eipä oikeanlainen rasismi tunnu sosialistihallintoa haittaavan. Valkoinen arjalainen soturi, joka itseään säästämättä ajoi pois pahan ruotsalaisen valloittajan itsenäisyyspäivänä, ei saa tässä maassa oikeutta ja lakia. Siinä on vääryys tapahtunut.
Tänä iltanakin Jari menee nukkumaan pelosta vapisten. Hän haki turvaa poliisista, mutta ei sitä saanut. Hän on yksin ja turvaton. Rukoilkaamme ettei vainoja häntä tavoita.
Aikaloikataan uuteen hetkeen.
Jari Laineen tilanne on yllättäen muuttunut vakavaksi. Ensin hän yllättäen allekirjoittaa Suomi Ensin kannattajakortin (https://hommaforum.org/index.php/topic,119253.msg2717832.html#msg2717832) ja sen jälkeen häviää jättämättä edes manifestia jälkeensä; häntä kaivataan ja etsitään kaikkialla ja missään hän ei ole. Oireet ja katoaminen viittaavat selvästi jonkinasteiseen mielialan horjahtamiseen. Olisivatko Turun tapahtumat laukaisseet Laineen päässä järjellisyyden eheytymistoiminnon? Se on yksi mahdollisuus. Toinen mahdollisuus on, että hän on Turun tapahtumien seurauksena lisääntyneen suvakkivastaisuuden johdosta joutunut tunnettuna vasemmistovaikuttajana painostuksen kohteeksi. Ehkä häneen kohdistuneet uhkailut ovat myös edistäneet henkistä muutosta. Sitä on vaikea arvioida. Odotellaan nyt muutama päivä ja katsotaan. Jos miestä ei näy eikä kuulu, niin on syytä huolestua. Tietääkö joku jotain Jari Laineen tämän hetkisestä olinpaikasta tai tilasta?