Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 16.01.2017, 03:20:24

Title: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: koli on 16.01.2017, 03:20:24
QuoteEsiopetukseen tarvitaan lisää miehiä ja monikulttuurisia työntekijöitä

Miestyöntekijät luovat ryhmädynamiikkaan balanssia ja toimivat tarpeellisina roolimalleina nuorille pojille.

ON HYVÄ ASIA, että Helsingin kaupunki on varautunut lapsimäärän nousuun vuoden 2017 talous­arvioissa – myös huomioiden lapsia, joiden äidinkieli ei ole välttämättä suomi tai ruotsi. ­Lisäksi on merkille pantavaa, ­että määrärahaa syrjäytymisen ehkäisyyn varhaiskasvatuksessa on lisätty (HS Mielipide 19.12.).

Mielipidekirjoituksessa (HS 22.12.) kolme varhaiskasvatuksen ammattilaista kertoivat, ­etteivät varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet toteudu suurten ryhmäkokojen ja henkilöstön puutteen takia. Kirjoittajien mukaan lapset ­oirehtivat levottomuudella, kun työntekijät joutuvat siirtymään paikasta tai ryhmästä toiseen sijaisuuksien paikkaamiseksi.

Lastentarhanopettaja voi hetkittäin joutua vastuuseen myös useammasta kuin kahdeksasta lapsesta, mikä rikkoo asetusta opettajien vastuulla olevien lasten enimmäismäärästä.

Kasvatuksen ammattilaisena yhdyn ehdotukseen lisätä varhaiskasvatuksen sijaismäärä­rahoja, jotta lastentarhanopettajille voitaisiin palkata lisä­apua – etenkin lisää miehiä ja kulttuuritaustaltaan monimuotoista henkilöstöä – tukemaan heitä perustehtävissä. Näin lasten­tarhanopettajat voisivat keskittyä tarjoamaan lapsille räätälöityä ja pedagogisesti perusteltua "maailman parasta varhaiskasvatusta".

Henkilöstön palkkaamisessa tulisi huomioida alueelliset demografiset erot: monikulttuurisia lapsiryhmiä varten tulisi palkata suhteessa enemmän etnisiä ryhmiä edustavia työntekijöitä, jotka toimisivat samalla roolimalleina, loisivat turvallisuuden tunnetta, pysyvyyttä ja syvempää yhteyttä kodin ja päivähoidon välille. Miestyöntekijät puolestaan tuovat ryhmä­dynamiikkaan balanssia ja toimivat tarpeellisina roolimalleina nuorille pojille.

Laadukkaaseen varhaiskasvatukseen monikulttuurisessa lapsiryhmässä mielestäni kuuluu, että lapset saavat harjoitella yksinkertaisia lauluja, pelejä, aakkosia ja numeroita useilla eri kielillä. Tällä tavoin edistetään sekä lasten kielellistä kehitystä että edistetään myönteistä suhtautumista eri kulttuureihin ja kieliin.

Ogechukwu Eneh

kasvatustieteiden maisteri, Helsinki
http://www.hs.fi/paivanlehti/13012017/art-2000005042464.html?utm_medium=social&utm_content=www.hs.fi&share=b8852734fe182676b0b8a5ef8851076b&utm_source=t.co&utm_campaign=tweet-share

Hae lapsi tarhasta ja kysy, mitä ne tänään teki siellä. Lapsi vastaa "No laulettiin kumbayaa somaliaksi äbäläwääbäläwää".
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: newspeak on 16.01.2017, 03:42:23
Muhammedhan nai Aishan tämän ollessa kuusi vuotias, mutta jos ei muutettaisi Helsinkiä Malmöksi ihan tässä koskaan.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: koli on 16.01.2017, 04:06:09
Quote from: newspeak on 16.01.2017, 03:42:23
Muhammedhan nai Aishan tämän ollessa kuusi vuotias, mutta jos ei muutettaisi Helsinkiä Malmöksi ihan tässä koskaan.

No ei nyt unohdeta, että rasmuslaisten mielestä:
"Esimerkiksi Malmön näivettyvä kaupunki on heräämässä uuteen eloon juuri heidän ansiostaan."

Twitteristäkin löytyy tämä Malmön rikasta kulttuuria ihannoiva rasmuslainen:
"Entrepreneur working on telecom, banking and food industry projects in Eastern Africa, especially in Kenya and in Somalia"
https://twitter.com/petteribergius?lang=fi
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: newspeak on 16.01.2017, 04:37:51
Asiaa hetken mietittyäni muistin, ettei lähipiiriini kuulu helsinkiläisiä lapsiperheitä, mikä tietenkin tarkoittaa, että parasta kotouttamista maahanmuuttajilla ja erityisesti turvapaikanhakijoille on työharjoittelu päiväkodissa tai esikoululaisia paimentamassa.

Onko tämä Ogechukwu Eneh sattumoisin sama henkilö kuin Oge Eneh (http://home.cimo.fi/campus/2_2008/lahikuva.html), joka saattaa ollut myös Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Helsingissä 2017 (https://ogeeneh.com/)?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: foobar on 16.01.2017, 07:08:42
Quote from: newspeak on 16.01.2017, 04:37:51
Onko tämä Ogechukwu Eneh sattumoisin sama henkilö kuin Oge Eneh (http://home.cimo.fi/campus/2_2008/lahikuva.html), joka saattaa ollut myös Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Helsingissä 2017 (https://ogeeneh.com/)?

Pikaisella vilkuilulla tuli mielikuva siitä, että kyseessä olisi kyllä Kokoomuksen kuntavaaliehdokas (miksipä muuten tuollainen kirjoitus menisi Hesarissa heittämällä läpi kuin vaalikampanjan tukena), mutta ei se Oge Eneh, joka toimi ainakin aiemmin Kulttuurikeskus Caisassa ja oli RKP:n eurovaaliehdokkaana. Olisi nimittäin outoa, jos nimi virallisilla vaalitulossivuilla ei täsmäisi. (RKP:n ehdokkaalla se on nimenomaan Oge.)
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Kallan on 16.01.2017, 08:04:21
QuoteLaadukkaaseen varhaiskasvatukseen monikulttuurisessa lapsiryhmässä mielestäni kuuluu, että lapset saavat harjoitella yksinkertaisia lauluja, pelejä, aakkosia ja numeroita useilla eri kielillä. Tällä tavoin edistetään sekä lasten kielellistä kehitystä että edistetään myönteistä suhtautumista eri kulttuureihin ja kieliin.

Minä opettelin ala-asteelaisena eri kielisiä yksinkertaisia lauluja, pelejä, aakkosia ja numeroita suomalaisen opettamana ja hyvin meni oppi perille.

Mihin me niitä 'monikulttuurillisia' työntekijöitä tarvitaan? Senkö takia että pedofiliauskonto nimeltä islam nyt vaan vaatii erään Aisha -ennakkotapauksen vuoksi näin?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: ISO on 16.01.2017, 08:08:13
Esiopetukseen tarvittais vähemmän monikulttuurisia oppilaita olis terveen yhteiskunnan  näkökulma nykytilanteeseen.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Aukusti Jylhä on 16.01.2017, 08:17:42
Eli suoraan sanottuna: Päiväkoteihin pitää saada arabimiehiä töihin.

Heippa, suomalainen sivistys! Heippa, suomalainen koulutustaso, jonka tärkeä ylläpitäjä on ollut juuri laadukas varhaiskasvatus ja esiopetus.

Arabimiesten tunkeminen päiväkoteihin on erittäin vahingollista lapsillemme ja koko yhteiskunnallemme. Ihan oikeastihan tässä siis taas tarkoitetaan kielipuolia sovinisteja, anteeks vaan. JOS tämmöinen alkaa isossa mitassa toimimaan, myös ruumiillinen kuritus alkaa yleistymään, sanokaa minun sanoneen.

Tällä hetkellä oppilaitoksilla on hirveä kiima saada kaapusomaleita päiväkoteihin töihin. Tämä tarkoittaa aikuisia lapsia, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi suomalaisen kulttuurin kulmakiviin. Myös hygieniataso on jostain kivikaudelta, noin kärjistettynä. Tähän päälle somaleilla yleiset mielenterveysongelmat.

Yksityinen varhaiskasvatus esiopetuksineen tulee vielä olemaan kovassa huudossa. Jos olisi rahaa sijoittaisin ehdottomasti panokseni sinne. Vaikka eliitti onkin kovinta mocumocua, eivät he omia lapsiaan halua tärvellä monikulttuurin kiroilla, vaan lapsille kyllä löytyy rahalla sitten monokulttuuriset hoitopaikat.

Saisi nämä arabit ja somalit perustaa ihan omia päiväkotejansa. Sitten voitaisiin katsoa, että mitä hyvää nämä porukat oikein pystyvät rakentamaan.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Chew Bacca on 16.01.2017, 08:20:10
Sama Oge, monessa mukana kuten nigerialaisilla on tapana. Puoliksi toivoin että kyseessä olisi Emmanuel Enehin inkarnaatio (googlaa jos et muista mutta haluat nauraa) mutta Oge on nainen, kasvisten maisteri ja luonnollisesti kulttuuritulkki.

QuoteAfrikkalaiset antavat välitöntä palautetta

Suomalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin erot tulevat esiin esimerkiksi työpaikalla. Suomalaisella työpaikalla keskitytään työasioihin, korostetaan loogisuutta ja tehdään systemaattisia suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen. Afrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle, käyttäytyvät vapaammin ja huomioivat työkavereiden olemustakin. Afrikkalaiset antavat hyvää palautetta heti kun siihen on aihetta, mutta Suomessa positiivisen palautteen antaminen usein unohdetaan.

Enehin mukaan kulttuurierot tulevat esiin myös tervehtimisessä. Suomalaiset eivät tervehdi vastaantulijoita yhtä herkästi kuin afrikkalaiset ja heillä on tarkemmin rajattu reviiri, jossa halutaan nauttia hiljaisuudesta. "Afrikkalaisessa kulttuurissa on paljon nonverbaalia viestintää ja small talkia käytetään paljon. Ei ole hiljaisia hetkiä ja vieraallekin ihmiselle voidaan sanoa jotain hyvää keskustelun aloittamiseksi."

Jep jep.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Blanc73 on 16.01.2017, 08:32:31
Muslimi-mamu=ahdasmielinen monokulttuuri="monikulttuuri"
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Aukusti Jylhä on 16.01.2017, 08:33:45
Somalitar, joka oli useita viikkoja harjoittelemassa päiväkodissa, ei viimeisinä päivinäänkään vielä erottanut erästä tyttöä ja poikaa, vaan päiväunien jälkeen saattoi Villellä (nimi muutettu) olla Liisan (nimi muutettu) mekko päällä.

:facepalm:
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tabula Rasa on 16.01.2017, 08:36:16
Nämä matut on otettu julkisen opetuksen tuhoamiseksi. Yksityiskoulut rikkaille ja suomalaiset vähäosaiset valkoroskaleimalla kärsimään maturikollisista. Ihan korporaatiokommunististen kokkarikermaperseiden touhuja. Samalla tahdotaan näiden tekevän rikoksia joista ei sen vuoksi rangaista vaan suorastaan kehotetaan tähän tuomioilla jotta a)kantasuomalaiset vähäosaiset kostaisivat kokemansa vääryydet ja voitaisiin valehdella rasistisista hyökkäyksistä b) suomalaiset vähäosaiset kokisivat lapsuudessaan niin hirvittäviä traumoja että voisivat leimata nämä monikulttuurihelvetin uhrit sekopäiksi ja mt-ongelmat suomalaisuuden sisäsiittoisuudesta ja muunlaisista levittämistään valheista johtuviksi. Vihjeettömät komppaajat ja vihreiden nilkkikaarti samaa porukkaa, virkaläskidemarit ryöstämässä veronmaksajien rahoja, ikuisesti pettävä kepu jakamassa kuntakavereilleen lisää rahaa kunnallisiin laiskanvirkoihin ja sukulaistensa yrityksiin ja vasemmistoanarkistit jotka tahtovat vain riehua mistään välittämättä. Todellinen epäpyhä allianssi ja soinipersut komppaa matuaaltoilua.

Syitä toki piisaa enemmänkin mutta ihan simppelisti, jos toimitaan näin ja kaikista valituksista huolimatta ei muuteta toimintamallia vaikka itsekin juhlapuheissa myönnetään älyttömyys niin silloin kyseinen toimintamalli on valittu ja siinä pysytään eikä kyse ole mistään virheestä vaan suunnitelmallisesta ja säännönmukaisesta toiminnasta.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: guest8096 on 16.01.2017, 08:37:54
"Ei ole hiljaisia hetkiä ja vieraallekin ihmiselle voidaan sanoa jotain hyvää keskustelun aloittamiseksi."

Tämäkö sitten on hienoa? Eihän siinä pysty ajattelemaan eikä rauhoittumaan, kun koko ajan on hölötystä.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Oto Hascak on 16.01.2017, 08:41:34
Quote from: käpykaarti on 16.01.2017, 08:17:42
Eli suoraan sanottuna: Päiväkoteihin pitää saada arabimiehiä töihin.

Tuo on liian helppo vastaus. Jos musta mies tai arabi opettelee kielen ja kouluttautuu lasten kanssa toimimiseen, niin todennäköisesti hänet myös päiväkotiin tai lastentarhaan palkataan. Tässä taitaa kuitenkin olla taas kerran sellainen juju, että kielitaidoton ja kouluttamaton musta mies tai vaihtoehtoisesti arabi palkataan, vaikka tarjolla olisi kalliisti koulututettu suomalainen. Tässä tulevien vuosien aikana tullaan näkemään ennen näkemättömän paljon positiivista syrjintää.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tabula Rasa on 16.01.2017, 08:51:21
Ja matu tai keeneri on harvoin mies. Itse asiassa olen yhden käden sormilla voinut laskea ne kerrat kun olen tavannut mustan jota voisi kutsua mieheksi. Pentu ei opeta toista aikuiseksi vaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Ja silloinkinkun se mieheksi kasvanut, yleensä kyse yksinkertaisesta miehestä. Ongelma on siinä että jos idiootti kasvattaa fiksun lasta niin lapsi ei hyödy idiootin opetuksista mitään vaan lähinnä turhautuu ja toisaalta idiootti ei ymmärrä niin pitkälti itseään fiksumpaa ihmistä. Jos kyse olisi suomea natiivin tasolla puhuvasta saksalaisesta tms tai ihan perusreippaasta suomalaisesta miehestä niin voisi yleensä luottaa että mies on fiksu ja oman alansa koulun osaava. Nämä matut ovat lähinnä suomalaisvihamielisen ja koulutuksen arvon nollaavan syrjinnän avulla koulun läpi työnnettyjä joilla ei tulisi olla osaamisensa puolesta mitään asiaa työmaille saati niin pitkävaikutteiseen alaan kuin seuraavien sukupolvien opetukseen. Suomessa pitää olla suomalainen kulttuuri eikä mitään matunpalvontakeskuksia. Ja jos eivät opi olemaan niin ovi on olemassa. Tervemenoa. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Perseilyn ja paskuuden hyväksyntä toiseuden perusteella loppuu nyt.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Ernst on 16.01.2017, 09:22:43
Quote from: Oto Hascak on 16.01.2017, 08:41:34
Quote from: käpykaarti on 16.01.2017, 08:17:42
Eli suoraan sanottuna: Päiväkoteihin pitää saada arabimiehiä töihin.

Tuo on liian helppo vastaus. Jos musta mies tai arabi opettelee kielen ja kouluttautuu lasten kanssa toimimiseen, niin todennäköisesti hänet myös päiväkotiin tai lastentarhaan palkataan. Tässä taitaa kuitenkin olla taas kerran sellainen juju, että kielitaidoton ja kouluttamaton musta mies tai vaihtoehtoisesti arabi palkataan, vaikka tarjolla olisi kalliisti koulututettu suomalainen. Tässä tulevien vuosien aikana tullaan näkemään ennen näkemättömän paljon positiivista syrjintää.

Eriarvoisen kohtelun pitäisi perustua lakiin, sanoo perustuslaki. EU-direktiivi sanoo, että  jos tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja, voipi tehdä yhdenvertaisuudesta poikkeavia järjestelyjä.

Lasten varhaiskasvatuksessa ja huolenpidossa (päivähoito) asia on mahdottoman vaikea. Pitääkö arabin päästä duuniin ennen pottunokkaa siksi, että lapsissa voi olla joitakin eri arabian murteita snakkaavia lapsia? Pitäisikö palkata arabi pelkästään olemaan arabi keskellä suomalaista päivähoitoa ja varhaiskasvatusta, että olisi jotenkin kivaa snakata samalla kielellä, jota valtaosa yhteisöstä ei ymmärrä?

Jos kielen ja ajattelun kehitystä pidetään tärkeänä, pienen lapsen olisi edullista olla yksikielisessä kontaktissa aikuisiin. Sekundasuomea solkkaava arabi ei auta sen enempää arabi- kuin pottunokkalastakaan kielen kehityksen haasteissa. Ja sitten arabian lisäksi jorubia, amri, samri, irdi, udmurtti ja muut afrikan murteet. 

Suomalaisen päivähoidon ja varhaiskasvatuksen pitää olla yksikielinen. Jos sinne arabin palkkaa, arabin pitää ensisijaisesti osata suomea, vieläpä hyvin. Ja käynyt saman koulutuksenkuin muutkin lastentarhanopettajat.

Edit ja viittaus boldattuun osaan:  ainakin minä ja Lev Semenovich Vygotsky (1896-1934) pidämme kielen ja ajattelun kehitystä tärkeänä.

http://tievie.oulu.fi/verkkopedagogiikka/luku_3/vygotskyn_kasitys.htm
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Archaeopteryx on 16.01.2017, 09:35:36
Tästä on ollut aiemminkin juttua, mutta tuntuu julkisuudessa ponnahtavan pinnalle kuin korkki: jos päiväkodissa on 20 eri kulttuuria edustavaa tenavaa, miten "monikulttuurinen" työntekijä on yhtään parempi kasvattamaan niitä 19 muuta kuin on suomalainen pottunokka? Mikä ominaisuus puuttuu suomalaisilta mutta on kaikilla ulkomailta tulleilla, joka antaa edellytykset kaikkien muiden kulttuurien tuntemiseen? Osaako arabimies kasvattaa saksalaislapsen paremmin kuin suomalaismies? Tunteeko somali/iraki/afgaani paremmin venäläisen kulttuurin kuin suomalainen?

Vai onko tarkoituksena se, että "monikulttuurisessa päiväkodissa" jokaisella kulttuuriryhmällä on omat opettajansa ja kasvattajansa, jolloin ymmärtääkseni "kulttuurinen sekoittuminen" ihan pikkaisen voi kärsiä. Onko eri ryhmillä myös eri säännöt? Ryhmässä-jota-ei-saa-mainita tytöillä on huivi päässä, eikä mitään sananvaltaa missään asiassa?

Tässä on ihan puhtaasti kyse suomalaisten - erityisesti miesten - syyllistämisestä ja halventamisesta. Aiemminkin on mietitty miten saataisiin enemmän miehiä kasvatus- ja opetusalalle esimerkiksi kiintiöimällä, naisjärjestöt ovat asian tyrmänneet sillä, että miesten pitää vain tehdä enemmän tilanteen parantamiseksi. Kaikki muu on (eri ryhmien) syrjintää. Nyt kun halutaan ihquja suklaasilmämiehiä alalle, tuskin vaaditaan edes koulutusta ja taustantarkistusta.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Ernst on 16.01.2017, 09:44:09
Minusta parasta mitä voisi tarjota päivähoidossa mille tahansa etniselle ryhmälle olisi normaali suomalainen miestyöntekijä (koulutuksen käynyt). Eikös suomalaisessa varhaiskasvatuksessa pitäisi tukea Suomessa pärjäämisen alkeita ja valmiuksia eikä tarjota vaikka somalille somaliaa ympäri vuorokauden? Kotona ja tarhassa. Poliisikin kohta pamputtaa somaliksi. Ja sitten ihmetellään, ettei se kotoutuminen oikein edisty.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: alussaolisana on 16.01.2017, 12:19:44
"Suomalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin erot tulevat esiin esimerkiksi työpaikalla. Suomalaisella työpaikalla keskitytään työasioihin, korostetaan loogisuutta ja tehdään systemaattisia suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen."

Tajuskohan Oge, mitä oikein tuli tuossa sanoneeksi?  ;D
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: nimetönkeskustelija on 16.01.2017, 12:49:02
Kaveri kertoi juuri Espoossa, että hänen lapsensa on tarharyhmän ainoa suomalainen. Tähän on tultu... Miettikää mikä tämä yhteiskunta on 20 vuoden päästä? Olet työpaikkasi ainoa suomalainen. Olet taloyhtiösi ainoa suomalainen jne....

Mitä jos venäjä hyökkää tänne? Kannattaako mennä puolustamaan "Suomea". Ihan sama on lopputulos joka tapauksessa. Ulkomaalaisia joka paikka täynnä. Meidän kansaa ollaan juuri pyyhkimässä pois maailmankartalta. Kai huomasitte sen?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Ernst on 16.01.2017, 12:49:26
Quote from: alussaolisana on 16.01.2017, 12:19:44
"Suomalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin erot tulevat esiin esimerkiksi työpaikalla. Suomalaisella työpaikalla keskitytään työasioihin, korostetaan loogisuutta ja tehdään systemaattisia suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen."

Tajuskohan Oge, mitä oikein tuli tuossa sanoneeksi?  ;D

Saattoipa tajutakin. Olen alkanut epäillä, että hän on menettänyt pyörän satulan hiertäessä viisaudestaan enemmän kuin Ville Il Niinistö kykenee stalinistikaarteineen koskaan omaksumaan.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Hakkapeliitta on 16.01.2017, 12:53:04
Quote from: Ernst on 16.01.2017, 09:44:09
Minusta parasta mitä voisi tarjota päivähoidossa mille tahansa etniselle ryhmälle olisi normaali suomalainen miestyöntekijä (koulutuksen käynyt). Eikös suomalaisessa varhaiskasvatuksessa pitäisi tukea Suomessa pärjäämisen alkeita ja valmiuksia eikä tarjota vaikka somalille somaliaa ympäri vuorokauden? Kotona ja tarhassa. Poliisikin kohta pamputtaa somaliksi. Ja sitten ihmetellään, ettei se kotoutuminen oikein edisty.

Niinpä. Arabien ja Afrikkalaisten kotoutumista kyllä pystyttäisiin yhteiskunnan toimesta edistämään, (ainakin jossain määrin). Se kaikkein paras keino sille olisi lopettaa koko kotouttamispolitiikka. Tuskin mitkään maat ovat tehneet yksittäisten maahanmuuttajaryhmien integroimisen eteen enemmän kuin Länsi-Euroopan maat, ja tuskin mitkään maat ovat epäonnistuneet siinä pahemmin. Ja Suomen ratkaisu kaikelle on lisää kotouttamista. Onko se pakko kiivetä perse edellä puuhun.  :facepalm:
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Uuno Nuivanen on 16.01.2017, 12:58:10
Quote from: Hakkapeliitta on 16.01.2017, 12:53:04
Onko se pakko kiivetä perse edellä puuhun.  :facepalm:

Ei muuten olisi, mutta tällä tavalla ne jotka tienaavat, tienaavat tällä eniten.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Eisernes Kreuz on 16.01.2017, 13:05:33
Tuntuu siltä, että mitä enemmän rahaa syydetään kotouttamiseen, sitä huonompia tulokset ovat. Tuskin missään on mokutettu ankarammin kuin Ruotsissa, jossa siitä huolimatta on valtavasti ongelmia eri etnisten vähemmistöjen kanssa.

Viime kädessä tästä kaikesta hyötyy vain valtava mokutusteollinen kompleksi, joka jatkaa paisumistaan vuodesta toiseen veronmaksajien kustannuksella. On syntynyt kokonainen armeija erilaisia monikulttuurisuuskoordinaattoreita ja muita tyhjäntoimittajia, jotka eivät tee mitään hyödyllistä tai tuottavaa työtä ja joiden koko olemassaolo perustuu yhteiskunnan monikulttuuristumiseen. Suomessa tämä kehitys alkoi 1990-luvun alun somali-invaasiosta; silloin alkoi syntyä työpaikkoja, joita kukaan ei olisi vielä 1980-luvulla osannut kuvitellakaan Suomeen.

Tulevaisuuden Suomessa tulemme näkemään entistä enemmän yhteiskunnallista pirstaloitumista yhä harvalukuisemmaksi käyvän valkoisen kantaväestön ja "uussuomalaisten" jakautuessa omille asuinalueilleen, joilla on myös omat koulut ja päiväkodit. Suurin osa kantaväestöstä ei kuitenkaan halua elää ja kasvattaa lapsiaan keskellä monikulttuurisia "haasteita".
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: MikkoAP on 16.01.2017, 13:09:07
Quote from: Eisernes Kreuz on 16.01.2017, 13:05:33

Eivät myöskään noita haasteita Suomeen hamuavat. Haasteet lykätään muiden niskoille.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Kim Evil-666 on 16.01.2017, 13:12:43
Vai että monikulttuurinen aivopesu tulisi aloittaa jo esiloulussa. Ei ainakaan minun Suomessa.

Muistuttaa kovasti islamilaisia keinoja tehdä ihmisistä yhden ajattelun robotteja.

E. Lisätty olennainen moni.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Aukusti Jylhä on 16.01.2017, 13:19:38
Quote from: nimetönkeskustelija on 16.01.2017, 12:49:02
Kaveri kertoi juuri Espoossa, että hänen lapsensa on tarharyhmän ainoa suomalainen. Tähän on tultu... Miettikää mikä tämä yhteiskunta on 20 vuoden päästä? Olet työpaikkasi ainoa suomalainen. Olet taloyhtiösi ainoa suomalainen jne....
........

Suunta on jotain aivan karmeaa katseltavaa. Päiväkodeissa tämä väestönvaihto tosiaankin näkyy ensimmäisenä.  :'(

Ei tämä todellakaan mikään vahinko ole päättäjiltämme.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Eisernes Kreuz on 16.01.2017, 13:21:23
Quote from: MikkoAP on 16.01.2017, 13:09:07
Eivät myöskään noita haasteita Suomeen hamuavat. Haasteet lykätään muiden niskoille.

Niinpä. Joku Stubbin kaltainen pölvästi saattaa todeta, että Itäkeskus on hieno paikka, koska se on kuin Somalia. Mutta eipä hänen siellä Mogadishussa tarvitsekaan itse asua.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Ernst on 16.01.2017, 13:34:22
Quote from: Eisernes Kreuz on 16.01.2017, 13:21:23
Quote from: MikkoAP on 16.01.2017, 13:09:07
Eivät myöskään noita haasteita Suomeen hamuavat. Haasteet lykätään muiden niskoille.

Niinpä. Joku Stubbin kaltainen pölvästi saattaa todeta, että Itäkeskus on hieno paikka, koska se on kuin Somalia. Mutta eipä hänen siellä Mogadishussa tarvitsekaan itse asua.

Tuskin hänen etuovensakaan on Mogadishussa, saati itse tahi perhe.

Stubbista Raamatun säkein tai ainakin pienessä pussissa  :)

Quote

Itsensä korottamisesta

1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:

2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. 4 He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. 5 Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, 6 he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla 7 ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi*.

8 "Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. 9 Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. 10 Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. 11 Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. 12 Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.

Stubbi alennettiin raamatullisessa hengessä, mutta pidätän oikeuden, ns. vapausoikeuden, kutsua Halla-ahoa edelleen Mestariksi. Hänet vielä korotetaan  ;)
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Chew Bacca on 16.01.2017, 13:46:37
Quote from: käpykaarti on 16.01.2017, 13:19:38
Quote from: nimetönkeskustelija on 16.01.2017, 12:49:02
Kaveri kertoi juuri Espoossa, että hänen lapsensa on tarharyhmän ainoa suomalainen. Tähän on tultu... Miettikää mikä tämä yhteiskunta on 20 vuoden päästä? Olet työpaikkasi ainoa suomalainen. Olet taloyhtiösi ainoa suomalainen jne....
........

Suunta on jotain aivan karmeaa katseltavaa. Päiväkodeissa tämä väestönvaihto tosiaankin näkyy ensimmäisenä.  :'(

Ei tämä todellakaan mikään vahinko ole päättäjiltämme.
Päiväkoti- ja ala-asteryhmät ovat toki vuorossa ensimmäisinä, mutta Suomessa vielä rajallisesti. Päiväkoti, koulu, rappu, kerrostalo ja katu kerrallaan Suomi ruskistuu, mutta vain sosiaalisen asutuksen alueilla. Köyhät saavat koko paketin niskaansa. Seuraava vaihe - rikkauden levittäminen sekamuotoisella rakentamisella, asuntojen ostamisella neekerinpesiksi ja koululaisten bussaaminen valkoisten alueille - eivät etene haluttuun tahtiin.

Piti tulla hitaasti liukuvärjätty Suomi, nyt näyttää enemmän kuin Suomi-neidon mekkoon olisi ammuttu haulikolla alahelmaan roiskeita jotka leviämisen sijaan tiivistyvät.

Viisimiljoonainen kansa on äkkiä vaihdettu, ainakin paikallisesti. Seuraava askel "tilan ja vallan haltuunotto" mikä realisoitunee Helsingin valtuuston neekeröitymisenä. Kulttuuriset enklaavit ovat jo olemassa, niille pitää vain antaa itsehallinto. Pääkaupunkiseudun paikallishallintohan Suomessa muutenkin sanelee askelmerkit. Kala alkaa pilaantua päästä. Kaikki mikä on Helsingissä saa valtakunnassa suhteettoman huomion ja vallan. Stadin menettäminen afroille ja muzzlille on kuolinkellot koko maalle.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Blanc73 on 16.01.2017, 13:50:30
QuoteAfrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle
Kaikkea sitä lukeekin kun vanhaksi elää...
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Uuno Nuivanen on 16.01.2017, 13:54:49
Quote from: Blanc73 on 16.01.2017, 13:50:30
QuoteAfrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle
Kaikkea sitä lukeekin kun vanhaksi elää...

Pois kaikki työnteko, tunnollisuus ja muu jurnutus. Bongorummut soimaan, tanssia ja iloa työpaikoille!11!
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Isäntä ja loinen on 16.01.2017, 14:16:57
Quote from: alussaolisana on 16.01.2017, 12:19:44
QuoteSuomalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin erot tulevat esiin esimerkiksi työpaikalla. Suomalaisella työpaikalla keskitytään työasioihin, korostetaan loogisuutta ja tehdään systemaattisia suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen.

Tajuskohan Oge, mitä oikein tuli tuossa sanoneeksi?  ;D

Ogen luonnehdinta ei todellakaan mairittele afrikkalaista työpaikkakulttuuria. Afrikkalaiset eivät siis keskity työasioihin, eivät korosta loogisuutta eivätkä tee systemaattisia suunnitelmia. Mitä jää jäljelle? Sekavaa ja laiskanpulskeaa notkuntaa? Tätäkö suomalaisilla työpaikoilla tälläkin hetkellä kuumeisesti kaivataan? Notkumalla ja hengailemalla palvelutuotanto tehostuu, tuottavuusloikka toteutuu, tilauskirjat täyttyvät ja Suomi saadaan nousuun?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Mok on 16.01.2017, 14:54:03
Quote from: Isäntä ja loinen on 16.01.2017, 14:16:57

Koulutus puuttuu ja töihin heistä ei oikein ole, mutta roolimalleiksi päiväkoteihin toki kelpaavat.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Lahti-Saloranta on 16.01.2017, 15:02:03
QuoteAfrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle
Tuo ne afrikkalaiset Suomessakin huumoria työpaikoille. Itsekin olen nähnyt töissä monta hauskaa kuvaa afrikkalaisista töissä.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Eisernes Kreuz on 16.01.2017, 15:03:14
Quote from: Isäntä ja loinen on 16.01.2017, 14:16:57
Ogen luonnehdinta ei todellakaan mairittele afrikkalaista työpaikkakulttuuria. Afrikkalaiset eivät siis keskity työasioihin, eivät korosta loogisuutta eivätkä tee systemaattisia suunnitelmia. Mitä jää jäljelle? Sekavaa ja laiskanpulskeaa notkuntaa? Tätäkö suomalaisilla työpaikoilla tälläkin hetkellä kuumeisesti kaivataan? Notkumalla ja hengailemalla palvelutuotanto tehostuu, tuottavuusloikka toteutuu, tilauskirjat täyttyvät ja Suomi saadaan nousuun?

Niin, mistähän se mahtaa johtua, että Afrikka on täynnä toinen toistaan epäonnistuneempia valtioita...
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: korpisoturi on 16.01.2017, 16:04:23
Yks jo tuonenjoella kylpevä mies kertoi, sotaveteraanista jonka täytyi poistua maasta rauhan tultua. Toimi Etelä-Afrikassa työnjohtajana. Miestä vitutti kun neekerit kanto lautapinkkaa olkapäällä ja tiputtivat sen maahan että rämähti kovasti ja jos ei rämähtäny, niin nostivat uudelleen ylös rämäyttivät kunnolla ja isolla äänellä. Hauskoja veijareita, kun se huono rämäysääni panee nostamaan raskaan taakan uudelleen ylös. Tätähän on jo ehditty kaivata tännekin kalevalalaiseen maahan.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Golimar on 16.01.2017, 16:12:11
Quote from: Lahti-Saloranta on 16.01.2017, 15:02:03
QuoteAfrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle
Tuo ne afrikkalaiset Suomessakin huumoria työpaikoille. Itsekin olen nähnyt töissä monta hauskaa kuvaa afrikkalaisista töissä.

Meillä oli muutama vuosi sitten pääkonttorilla afrikkalaisia siivoojia ja ne käyttäytyivät usein kuin olisivat lataamosta karanneita potilaita.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tabula Rasa on 16.01.2017, 16:18:55
Quote from: Golimar on 16.01.2017, 16:12:11
Quote from: Lahti-Saloranta on 16.01.2017, 15:02:03
QuoteAfrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle
Tuo ne afrikkalaiset Suomessakin huumoria työpaikoille. Itsekin olen nähnyt töissä monta hauskaa kuvaa afrikkalaisista töissä.

Meillä oli muutama vuosi sitten pääkonttorilla afrikkalaisia siivoojia ja ne käyttäytyivät usein kuin olisivat lataamosta karanneita potilaita.

Ehkäpä meillä lataamopotilaat ovat afrikkalaisten kanssa suorituskyvyltään rintarinnan toimivia. Eli saadaan rikkautta jolla on arvoa.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: newspeak on 16.01.2017, 17:09:57
Quote from: foobar on 16.01.2017, 07:08:42
Quote from: newspeak on 16.01.2017, 04:37:51
Onko tämä Ogechukwu Eneh sattumoisin sama henkilö kuin Oge Eneh (http://home.cimo.fi/campus/2_2008/lahikuva.html), joka saattaa ollut myös Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Helsingissä 2017 (https://ogeeneh.com/)?

Pikaisella vilkuilulla tuli mielikuva siitä, että kyseessä olisi kyllä Kokoomuksen kuntavaaliehdokas (miksipä muuten tuollainen kirjoitus menisi Hesarissa heittämällä läpi kuin vaalikampanjan tukena), mutta ei se Oge Eneh, joka toimi ainakin aiemmin Kulttuurikeskus Caisassa ja oli RKP:n eurovaaliehdokkaana. Olisi nimittäin outoa, jos nimi virallisilla vaalitulossivuilla ei täsmäisi. (RKP:n ehdokkaalla se on nimenomaan Oge.)

Tarkemmin katsoen näyttäisi tosiaan olleen RKP:n eurovaaliehdokkaana 2009 Espoosta, Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana 2012 Espoosta ja nyt sitten Kokoomukselta Helsingistä. Pitkä ura jackpottina.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: newspeak on 16.01.2017, 17:16:12
Quote from: käpykaarti on 16.01.2017, 08:33:45
Somalitar, joka oli useita viikkoja harjoittelemassa päiväkodissa, ei viimeisinä päivinäänkään vielä erottanut erästä tyttöä ja poikaa, vaan päiväunien jälkeen saattoi Villellä (nimi muutettu) olla Liisan (nimi muutettu) mekko päällä.

:facepalm:

Olipa edistyksellinen somali. Joko hän on saanut pokaalin työstään tasa-arvon edistämiseksi?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Hakkapeliitta on 16.01.2017, 17:28:12
Minulla alkaa kohta päiväkodissa työharjoittelu ja sitä varten tarvitsen sinne rikosseuraamusotteen. Hieman jännittää sen kanssa, koska olen ollut 15-vuotta sitten oikeudessa huumausaineen hallussapidossa. (löytyi repusta piippu missä oli kannabiksen jäämiä). Ja lopulta muutaman väärinkäsityksen takia mikä liittyi minun hoitoonohjaukseen, jouduin siitä oikeuteen. Oikeudesta en saanut tuomiota, ja muistaakseni se sanottiin syyttämättäjättämistuomioksi, koska ilman niitä väärinkäsityksiä minua ei oltaisi oikeuteen haastettu. Saa nähdä miten tuon kanssa käy.

Kyllä ketuttaisi jos tuo sinne menon estäisi, koska se käytännössä lopettaisi minun lähihoitajan opinnot alkuunsa. Mutta Arabien ja Afrikkailsten kaikki taustat tunnetaan, tottakai.

Kun Golimar vertasi Afrikkalaisia siivoojia lataamopotilaisiin, niin todenmukaisesti on sanottava, että monet ihan suomalaisetKIN siivoojat vaikuttavat lataamopotilailta. Niin monenlaista tallaajaa tuli siivoojan urallani nähtyä. Ja vaikka ihminen olisi ihan normaali sinne mennessä, hyvin monesta sellainen tulee vuosien aikana. Sellaista hullunmyllyä se on.  :)

Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Aukusti Jylhä on 16.01.2017, 17:32:14
^

Ei vaikuta noin vanhat jutut.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tytti on 16.01.2017, 17:32:52
Päinvastoin, tarvitaan suomalaista henkilöstöä opettamaan kieltä ja kulttuuria. Kuten todettukin aiemmin ketjussa.
Miehet eivät olisi pahaksi mutta mites niitä sitten houkutellaan alalle?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tabula Rasa on 16.01.2017, 17:55:26
Quote from: Tytti on 16.01.2017, 17:32:52
Päinvastoin, tarvitaan suomalaista henkilöstöä opettamaan kieltä ja kulttuuria. Kuten todettukin aiemmin ketjussa.
Miehet eivät olisi pahaksi mutta mites niitä sitten houkutellaan alalle?

Palkallahan niitä saa. Paljonko maksetaan?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Eino P. Keravalta on 16.01.2017, 17:57:06
Quote from: Blanc73 on 16.01.2017, 13:50:30
QuoteAfrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle
Kaikkea sitä lukeekin kun vanhaksi elää...

En yhtään epäile: minä nauran afrikkalaisille joka päivä, vaikkei heitä työpaikalla edes ole.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Eino P. Keravalta on 16.01.2017, 17:58:01
Quote from: Uuno Nuivanen on 16.01.2017, 13:54:49
Quote from: Blanc73 on 16.01.2017, 13:50:30
QuoteAfrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle
Kaikkea sitä lukeekin kun vanhaksi elää...

Pois kaikki työnteko, tunnollisuus ja muu jurnutus. Bongorummut soimaan, tanssia ja iloa työpaikoille!11!

Miksiköhän Afrikalla menee huonosti?
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Hakkapeliitta on 16.01.2017, 18:02:06
Quote from: Tabula Rasa on 16.01.2017, 17:55:26
Quote from: Tytti on 16.01.2017, 17:32:52
Päinvastoin, tarvitaan suomalaista henkilöstöä opettamaan kieltä ja kulttuuria. Kuten todettukin aiemmin ketjussa.
Miehet eivät olisi pahaksi mutta mites niitä sitten houkutellaan alalle?

Palkallahan niitä saa. Paljonko maksetaan?

Joo vielä sen verran tuosta minun lähihoitaja opinnoista, että minun ryhmässä on minun lisäksi kaksi miestä ja yli 20 naista. Enkä minäkään lastenhoitoon ole erikoistumassa, vaan vanhustenhoitoon. Palkka ei ole korkea, mutta naistuttavuuksia saa. Kun Tabula Rasa niiden puutteesta täällä jossain kejussa valitteli.  ;)

Saa nähdä pääsisikö sitä vokkiin työharjoitteluun. Olisi mukava käydä haistelemassa tunnelmaa paikanpäällä.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Eino P. Keravalta on 16.01.2017, 18:04:34
Quote from: Eisernes Kreuz on 16.01.2017, 15:03:14
Quote from: Isäntä ja loinen on 16.01.2017, 14:16:57
Ogen luonnehdinta ei todellakaan mairittele afrikkalaista työpaikkakulttuuria. Afrikkalaiset eivät siis keskity työasioihin, eivät korosta loogisuutta eivätkä tee systemaattisia suunnitelmia. Mitä jää jäljelle? Sekavaa ja laiskanpulskeaa notkuntaa? Tätäkö suomalaisilla työpaikoilla tälläkin hetkellä kuumeisesti kaivataan? Notkumalla ja hengailemalla palvelutuotanto tehostuu, tuottavuusloikka toteutuu, tilauskirjat täyttyvät ja Suomi saadaan nousuun?

Niin, mistähän se mahtaa johtua, että Afrikka on täynnä toinen toistaan epäonnistuneempia valtioita...

Rasismista johtuu kuulemma.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Finis Finlandiae on 16.01.2017, 18:20:01
Quote from: Eino P. Keravalta on 16.01.2017, 18:04:34
Quote from: Eisernes Kreuz on 16.01.2017, 15:03:14
Quote from: Isäntä ja loinen on 16.01.2017, 14:16:57

Niin, mistähän se mahtaa johtua, että Afrikka on täynnä toinen toistaan epäonnistuneempia valtioita...

Rasismista johtuu kuulemma.

Ei vaan persoonallisuudesta, tuoreimman tutkimuksen mukaan.

http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201701132200050960_tb.shtml

"Älykkyyttä pidetään usein tärkeimpänä avaimena menestykseen. Uuden analyysin mukaan persoonallisuus on kuitenkin tärkeämpi tekijä."

Afrikassa on paljon tietynoloisia persoonallisuuksia.

Onkohan tietynoloisen persoonallisuuden, jota tavataan paljon tietyillä leveysasteilla, kritisointi vihapuhetta kansanryhmää kohtaan...  :o

Voisiko Jonkka ja muu arvokööri ottaa tähän kantaa.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tabula Rasa on 16.01.2017, 18:31:21
Quote from: Hakkapeliitta on 16.01.2017, 18:02:06
Quote from: Tabula Rasa on 16.01.2017, 17:55:26
Quote from: Tytti on 16.01.2017, 17:32:52
Päinvastoin, tarvitaan suomalaista henkilöstöä opettamaan kieltä ja kulttuuria. Kuten todettukin aiemmin ketjussa.
Miehet eivät olisi pahaksi mutta mites niitä sitten houkutellaan alalle?

Palkallahan niitä saa. Paljonko maksetaan?

Joo vielä sen verran tuosta minun lähihoitaja opinnoista, että minun ryhmässä on minun lisäksi kaksi miestä ja yli 20 naista. Enkä minäkään lastenhoitoon ole erikoistumassa, vaan vanhustenhoitoon. Palkka ei ole korkea, mutta naistuttavuuksia saa. Kun Tabula Rasa niiden puutteesta täällä jossain kejussa valitteli.  ;)

Saa nähdä pääsisikö sitä vokkiin työharjoitteluun. Olisi mukava käydä haistelemassa tunnelmaa paikanpäällä.

Olen ollut koulussa jossa opettajat mukaanlukien oli about 10 miestä ja 200 naista. Tuttavuuksia ja kertaseuraa on aina. Etsinnässä jotain pidemmälle kantavaa. Tähän asti tavatut eivät ole vakuuttaneet. Palkka on melko pakko olla korkea kun olen vuosikymmenen nuoruutta tuhlannut kuunnellen valheita työllisyyden parantumisesta ja tehnyt nollatunti, silppu keikka ja mitä hyvänsä paskaduunia paremman toivossa. Sitten tajusin että tuo on täyttä paskapuhetta ja ainoastaan sellaisesta osaamisesta mitä ei saa muualta maksetaan. Sen opiskeluun kun menee toinen vuosikymmen niin nuoruus lienee selvästi jo menetetty mutta ehkä saa vanhuuden vielä jotenkin turvattua.

Ja niille jotka ovat tehneet tästä maasta helvetin nuorille ja etenkin niille jotka jauhavat perusteettomia valheita ja puhuvat paskaa työvoiman tarpeesta aloilla joilla on tuhansia työttömiä tekijöitä niin sanon, tulkaa kokeilemaan työttömyyttä. Pitkäaikaissellaista. Antakaa työnne ja etenkin palkkanne välittömästi korvauksena niille nuorille joiden elämän olette tuhlanneet täysin turhiin ja typeriin opintoihin. Ja nuoret, ottakaa oikeasti selvää siitä työllistymismahdollisuuksista ennen kuin uskotte että siellä tai täällä on töitä. Tänään jokaisen alan opettajat valehtelevat alalla olevan töitä koska potkut perseeseen ellei ole opiskelijoita. Muutema fiksu opettaja on, mutta ne potkitaan pihalle kouluista kun eivät virallista totuutta julista ja ylistä. Ja kaikenmaailman työllisyysneuvojat, opot, jne virkaläskit helvettiin. Eivät anna kenellekään mitään mistä hyötyisi. Kunhan jakavat virallisia pamfletteja eivätkä varmasti ole ottaneet selvää todellisesta tilanteesta. Tai sitten tilanne on niin mahdoton että ihan sama mitä suosittaa niin sillä ei ole mitään väliä ja siksi ovat täysin tarpeettomia.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tabula Rasa on 16.01.2017, 18:35:23
Persoonallisuuden perusteella rekrytointi. Ei pätevyyden. Kaikki satoja työpaikkoja hakeneet muistaa ulospäinsuuntautuneen iloisen myyntihenkisen jne. Sen supersosiaalisuuden vastapainona on harvoin käytännön osaamista vaan se perustuu nimenomaan siihen sosiaaliseen osaamiseen. Siinä vaiheessa kun on tusina myyvää sihteeriä muttei yhtään asentajaa niin ei ihme että firma menee nurin.

Ja peitelty suomalaisvastainen rasismi. Hiljaiset puurtajat jne ahkera enemmistö suljetaan ulos vaikka osaisivat hommat monin verroin paremmin kuin höpöttäjä. Edes puhumatta autisteista, eli superkeskittyneistä johonkin kapeaan alaan. Tuollaisen osuminen omalle alalle duuniin meinaa moninkertaista suorituskykyä vaikkei olisikaan edes perustason sosiaalisia kykyjä.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Ernst on 16.01.2017, 19:01:02
Quote from: Tabula Rasa on 16.01.2017, 17:55:26
Quote from: Tytti on 16.01.2017, 17:32:52
Päinvastoin, tarvitaan suomalaista henkilöstöä opettamaan kieltä ja kulttuuria. Kuten todettukin aiemmin ketjussa.
Miehet eivät olisi pahaksi mutta mites niitä sitten houkutellaan alalle?

Palkallahan niitä saa. Paljonko maksetaan?

Lähihoitajan keskimääräinen säännöllinen ansio lisineen on noin 2612 € kuukaudessa. Lähde: Super
Lastentarhanopettajalla on tehtäväpalkkana 2384 ilman lisiä. LÄhde: Kuntatyönantaja
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: Tabula Rasa on 17.01.2017, 01:42:34
Quote from: Ernst on 16.01.2017, 19:01:02
Quote from: Tabula Rasa on 16.01.2017, 17:55:26
Quote from: Tytti on 16.01.2017, 17:32:52
Päinvastoin, tarvitaan suomalaista henkilöstöä opettamaan kieltä ja kulttuuria. Kuten todettukin aiemmin ketjussa.
Miehet eivät olisi pahaksi mutta mites niitä sitten houkutellaan alalle?

Palkallahan niitä saa. Paljonko maksetaan?

Lähihoitajan keskimääräinen säännöllinen ansio lisineen on noin 2612 € kuukaudessa. Lähde: Super
Lastentarhanopettajalla on tehtäväpalkkana 2384 ilman lisiä. LÄhde: Kuntatyönantaja

Eli korkeakoulutetun hommia alle perusduunarin palkan. Ja hommiahan ei löydy varmasti vakituiseksi asti vaan silppupaska jatkuisi maailman tappiin. Mulla taitaa olla muut alat mielessä.
Title: Vs: 2017-01-13 HS: Esiopetukseen tarvitaan lisää monikulttuurisia työntekijöitä
Post by: newspeak on 17.01.2017, 15:27:01
Kun aloituksessakin kerran roolimalleista kerrotaan ja Oge Eneh varmaan jotain kasvatuksestakin tietää, ei voi olla kysymättä, että eikö sen miehisen roolimallin tulisi tulla kotoa eli siis olla lapsen oma isä?