Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Tupa => Topic started by: Golimar on 29.12.2016, 22:47:01

Title: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Golimar on 29.12.2016, 22:47:01
QuoteEtiopia kävi syksyllä kaaoksen partaalla. Kymmenet tuhannet mielenosoittajat eri puolilla maata olivat usean kuukauden ajan marssineet kaduilla vaatimassa demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

Rauhanomaisina alkaneet mielenilmaukset muuttuivat väkivaltaisiksi, kun hallitus päätti voimakeinoin taltuttaa protestit.

Mielenosoittajat vastasivat elokuussa samalla mitalla. He pystyttivät tiesulkuja ja alkoivat rikkoa tehtaita ja maatiloja sekä polttaa ja kivittää autoja. Sitä ennen poliisit ja sotilaat olivat ehtineet ampua yli 500 henkeä ja pidättää tuhansia ihmisiä.

Verkossa rajoituksia

Lokakuussa hallitus julisti poikkeustilan, jonka on määrä kestää kuusi kuukautta. Poikkeustila merkitsi sitä, että oppositio ja toisinajattelijat joutuivat entistä ahtaammalle.

Turvallisuusjoukot ja poliisi ovat poikkeustilajulistuksen turvin tehneet kotietsintöjä eri puolilla maata ja pidättäneet yli 10 000 ihmistä. Hallitus on myös sulkenut 3G-verkon ja estänyt sosiaalisen median käytön.

Miksi talousihme kuohuu?

Ulkolinjan dokumentti kertoo Etiopian kriisin taustoista. Se selvittää ja pohtii, miksi Etiopia on ajautunut ennen näkemättömään poliittiseen kriisiin. Mikä on saanut Afrikan talousihmeenä ja vakauden tyyssijana tunnetun maan kuohumaan?

Etiopiassa on 25 vuotta pitänyt valtaa kansanrintamahallitus, joka on ollut yhden puolueen ja yhden etnisen ryhmän, tigrejen, käsissä. Nyt näyttää siltä, että liittovaltion muut kansat ovat saaneet tarpeekseen. Jos Etiopia hajoaa tai ajautuu kaaokseen, onko Afrikan sarven vakaus vaarassa?

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/16/ulkolinja-etiopian-vaaran-vuosi
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: kriittinen_ajattelija on 29.12.2016, 22:53:15
Ainahan Etiopia on ollut "shithole" ja yleinen kohde nälkäpäivä keräyksissä, että tulisipa olemaan "iso romahdus"
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Impi Waara on 29.12.2016, 23:17:57
Ja taustalla on ullatus, ullatus "etnisten ryhmien toisiaan kohtaan tuntema viha"  :flowerhat:
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: koodari-inssi on 29.12.2016, 23:20:38
Quote from: Impi Waara on 29.12.2016, 23:17:57
Ja taustalla on ullatus, ullatus "etnisten ryhmien toisiaan kohtaan tuntema viha"  :flowerhat:
Siis monikulttuurinen yhteiskunta!  :flowerhat:
On se hienoa.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Abdul Reis on 29.12.2016, 23:27:33
Quote from: kriittinen_ajattelija on 29.12.2016, 22:53:15
Ainahan Etiopia on ollut "shithole" ja yleinen kohde nälkäpäivä keräyksissä, että tulisipa olemaan "iso romahdus"

Jos Etiopia päätyy samanlaiseen kaaokseen kun Somalia, niin kyllä se siinä mielessä tulee olemaan iso romahdus että Etiopiassa on 100 miljoonaa ihmistä vs. Somaliassa 10 miljoonaa. 10 kertainen pakolaisvirta verrattuna Somaleihin, hyvää uutta vuotta vaan kaikille!
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: MW on 29.12.2016, 23:45:32
Illmastonmuutos ja kaikki maailman paha torjutaan sijoittamalla kaikki Etiopialaiset tasaisesti napapiirille. Ja mitä niitä Afrikassa ja muualla oli.

Ai miksi ei?

Olisi se näky. Manteretta on aika vähän sillä leveyspiirillä, mutta mitä kiinteää maata on, käsi kädessä rinkiin kumbayaa huulillaan, *ttu että revontulet kalpenee.

Jeesus-lapsi taivaassa nyökkää hyväsyvästi.

Ja tiliä tehdään lujasti, kunnes sen on pakko romahtaa. Spärrän Fränkit ovat tietysti jo Karibialla, ansaituilla eläkepäivillä. Muista fränkeistä pitää kysyä Kaurismäen veljeksiltä.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Micke90 on 29.12.2016, 23:56:35
Quote from: Impi Waara on 29.12.2016, 23:17:57
Ja taustalla on ullatus, ullatus "etnisten ryhmien toisiaan kohtaan tuntema viha"  :flowerhat:

Monikulttuurisuus ei toimi Etiopiassakaan.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Impi Waara on 29.12.2016, 23:59:46
Quote from: Micke90 on 29.12.2016, 23:56:35
Quote from: Impi Waara on 29.12.2016, 23:17:57
Ja taustalla on ullatus, ullatus "etnisten ryhmien toisiaan kohtaan tuntema viha"  :flowerhat:

Monikulttuurisuus ei toimi Etiopiassakaan.

Ei ole toistaiseksi toiminut missään, paitsi Suomessa, jossa eteläpohjalaiset eivät enää heimona sodi hämäläisiä tai kainuulaisia vastaan.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Totti on 30.12.2016, 00:00:36
Quote from: Abdul Reis on 29.12.2016, 23:27:33
Quote from: kriittinen_ajattelija on 29.12.2016, 22:53:15
Ainahan Etiopia on ollut "shithole" ja yleinen kohde nälkäpäivä keräyksissä, että tulisipa olemaan "iso romahdus"

Jos Etiopia päätyy samanlaiseen kaaokseen kun Somalia, niin kyllä se siinä mielessä tulee olemaan iso romahdus että Etiopiassa on 100 miljoonaa ihmistä vs. Somaliassa 10 miljoonaa. 10 kertainen pakolaisvirta verrattuna Somaleihin, hyvää uutta vuotta vaan kaikille!

Hetken se kaaos kestää, mutta noin yleensä olen sitä mieltä, että maita tarvitaan lisää maapallolle.

Etiopian osalta jako kolmeen riittäisi (Etiopian somalit voivat muutta Somaliaan tai tyytyä tilanteeseen vähemmistönä) pääheimojen mukaan.

Tämä sama tilanne on oikeastaan olemassa läpi koko Afrikan ja Lähi-idän. Liian moni kansakunta on tungettu samojen maarajojen sisään, joka johtaa jatkuviin etnisiin konflikteihin ja sotiin.

Paras rauhanprosessi olisikin pilkkoa ne keinotekoiset maat, joissa kansat eivät tule toimeen keskenään, ja jakaa suurimmille kansoille omat pläntit, joissa leikkiä. Käytännössä tarvittaisiin 20-30 maata lisää maapallolle, jotta tämä hoituisi.

Eräs varsin ajankohtainen asia on esim. kurdien tilanne Syyrian pohjoisrajoilla. Sen lisäksi, että he ovat taistelleet urhollisesti Isistä vastaan ansaiten oman maan, vapaa Kurdistania toimisi myös tasapainottavana puskurina ja olisi Israeliin verrattava demokratian keidas. Myös Irakin pilkkominen sunnien ja shiiojen välillä olisi harkittava. Ehkä kristityillekin pitäisi miettiä jokin alue.

Ellei näin tehdä, keinotekoisten valtioiden kasassa pitäminen edellyttää aina diktaattoria tai sotaa.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: -PPT- on 30.12.2016, 00:13:24
Etiopiaahan on viime vuodet hehkutettu varsinaisena Afrikan taloustiikerinä. Samaten Etiopiaahan pidetään Afrikan kenties ainoana ns oikeana valtiona eli se ei ole siirtomaavaltojen viivotinleikkien tulos.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: ISO on 30.12.2016, 00:14:07
Koko Afrikka pitäis aidata tarkkaan vartioidulla aidalla, ja jättää tummat asukit hoitelemaan välinsä keskenään.

Todennäköisesti jäljellä jäis vain yksi tosi paksu ukko, joka olis syönyt kaikki muut hengiltä.

Sellaista on afrikkalainen demokratia.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Beenari on 30.12.2016, 01:22:09
Muistanko väärin vai kerättiinkö Etiopiaan rahaa nälänhädän vuoksi jokunen aika sitten? Televisiossakin oli niitä kuvia joissa isosilmäisen pienen kakaran silmissä pörräsi kärpänen....
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Impi Waara on 30.12.2016, 01:23:55
Ainakin sinne menee kaiken aikaa kansainvälistä ruoka- yms. apua.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: DuPont on 30.12.2016, 03:24:21
Liveaid-aikaan 1984-85 Etiopiassa oli nälänhädän aikana 40-45 miljoonaa asukasta. Nykyisin 30 vuotta myöhemmin lienee n. 90 miljoonaa. Missähän tuo vika voisi olla? Mikä estää maan kehitystä? Mikähän se ongelma mahtaisi olla! >:(
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: törö on 30.12.2016, 03:58:32
Kaneilla alkaa olla ahdasta ja kohta tapellaan, että saadaan lisää tilaa.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: KeiKei on 30.12.2016, 08:36:24
Quote from: DuPont on 30.12.2016, 03:24:21
Liveaid-aikaan 1984-85 Etiopiassa oli nälänhädän aikana 40-45 miljoonaa asukasta. Nykyisin 30 vuotta myöhemmin lienee n. 90 miljoonaa. Missähän tuo vika voisi olla? Mikä estää maan kehitystä? Mikähän se ongelma mahtaisi olla! >:(

Työvoimapula tietysti!
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Spesialisti on 30.12.2016, 09:30:03
Quote from: DuPont on 30.12.2016, 03:24:21
Liveaid-aikaan 1984-85 Etiopiassa oli nälänhädän aikana 40-45 miljoonaa asukasta. Nykyisin 30 vuotta myöhemmin lienee n. 90 miljoonaa. Missähän tuo vika voisi olla? Mikä estää maan kehitystä? Mikähän se ongelma mahtaisi olla! >:(

Niin, linnunluinen kärpässilmäpoika saa surukatseellaan tärkeimmät rokotteet ja pari xtra lautasellista puuroa päivässä, koska pottunokka kyynelehtien avaa kukkaronsa ja ostaa Punaiselta Ristilta tai Unicefiltä syntien anteeksiannon.
Poika selviää hyvällä tsägällä tällä konstilla elämästä hengissä täysi-ikäiseksi, kunnes alkaa ikätovereidensa kanssa pamputtaa kylän neitoja urakalla paksuksi->lisää alastomia kärpässilmälapsia ja tyhjiä kuhmuisia alumiinikippoja ensimmäisen maailman televisioruuduilla.

Tämä helvetinkone alkoi rullata jo 70-luvulla ja mitään ratkaisuja se ei ole tarjonnut. Tälläkin hetkellä telkkarissa pyörii todella vastenmielinen Kirkon Ulkomaanavun tms. mainos, jossa vakavahenkinen miesääni murahtelee "Ajattele..tälläkin hetkellä ziljoona lasta.." samalla kun hardcore kehitysapuporno pyörii ruudulla.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: kriittinen_ajattelija on 30.12.2016, 11:30:00
Toivon vaan, että Etiopian "älykkäät lajit" ei kärsi vähemmän älykkäiden lajien perseilystä.

Kuten mm. norsut.

https://www.youtube.com/watch?v=uypIj_BYzAw

Katsokaapa vaikka kuinka hienoja tauluja norsutkin maalaa.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: mikkoR on 30.12.2016, 11:44:35
Vaikka se kuinka rotutohtoroinnilta kuulostaakin niin sinne lähetetty ruoka-apu pitäisi kyllästää ehkäisyvalmisteilla.
Sama tosin koskeen kaikki maita joihin pitää lähettää ruoka-apua vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen.
Title: Vs: Se mikä Etiopiassa on kauhistus on toimittajien unelma Suomessa
Post by: Uuno Nuivanen on 30.12.2016, 11:46:46
Quote from: kriittinen_ajattelija on 30.12.2016, 11:30:00
Toivon vaan, että Etiopian "älykkäät lajit" ei kärsi vähemmän älykkäiden lajien perseilystä.

Kuten mm. norsut.

https://www.youtube.com/watch?v=uypIj_BYzAw

Katsokaapa vaikka kuinka hienoja tauluja norsutkin maalaa.

Norsut ja persut, kummankin lajin lukumäärä vähenee hälyttävästi.

Ratkaisuna Etiopian kriisiin ehdotettaneen etiopialaisten massasiirtoja Suomeen.