http://www.aamulehti.fi/kotimaa/paikka-on-uusi-tuli-ihminen-irakista-tai-savosta-800-000-euron-hanke-kotouttaa-hervantaan-24154849
""Paikka on uusi, tuli ihminen Irakista tai Savosta" – 800 000 euron hanke kotouttaa Hervantaan
Vuoden 2017 alussa Tampereella alkaa Teko-hanke, jonka tavoite on parantaa kahdensuuntaista kotoutumista Hervantaan.
– Tarkoitus on saada valtaväestö sopeutumaan uusiin tulijoihin ja uudet tulijat sopeutumaan valtaväestöön, selittää Tampereen seurakuntien diakonian ja yhteiskuntavastuun johtaja Ilkka Hjerppe
Ideana on saada ääripäätkin kohtaamaan toisensa ja keskustelemaan. Tavoite on myös edistää uskontojen välistä dialogia esimerkiksi muslimien ja kristittyjen välillä sekä auttaa kaikki Hervantaan muuttavat ihmiset mukaan yhteisöihin, joissa he viihtyvät.
– Tavoite on, että uudet tulijat, sekä turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat että Savosta tulleet, löytäisivät jonkin kontaktipinnan alueeseen. Tuli ihminen sitten Savosta tai Irakista, paikka on aina ihmiselle uusi, Ilkka Hjerppe perustelee ja jatkaa:
Euroopan sosiaalirahaston ESR:n rahoittaman kolmivuotisen hankkeen tavoite onkin lopulta työllistymisen edistäminen.
Hankkeen budjetti kolmen vuoden aikana on yhteensä 885 000 euroa.
Boldaus mun.
Tuloksia odotellessa..
Tässä alkaa olla pakko itsekin kehittää joku mokutushanke, kun ei oikeitakaan töitä ole. :-\
Jaa, että savolaistenkin kotouttamiseen on saa rahallista tukea. :o
Ja sitten ihmetellään, mihin Suomen veromarkat oikein hupenee. :facepalm:
Tuli on kyllä varsin vaarallinen! Jos pääsee irti leviämään on se katastrofi.
Savolaisia ei voi verrata yllä mainittuun haittaan.
;D ;D No jopas jotakin. Eiköhän sentään Kuopion poika Tampereelle sopeudu joltisenkin verran helpommin kuin irakilainen. Ihme vertaus Hjerppellä.
KuTa-hanke sopeuttamaan tamperelaisia kuopiolaisiin ja päinvastoin, jee. ;)
^ Kai tuossa viitataan muinaissavolaisten kaskiviljelyharrastukseen joka pitää kotouttaa pois. Savolaiset osattiin kyllä karkottaa, jotka oli Ruotsin pohjoisosia kutsuttu kaskeamaan, laivoilla Amerikkaan johon veivät "lodge" hirsimökkidesignin. Ilmeisesti kirjoittaja elää edelleen tuota aikaa.
Quote from: John Doe on 22.12.2016, 11:52:39
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/paikka-on-uusi-tuli-ihminen-irakista-tai-savosta-800-000-euron-hanke-kotouttaa-hervantaan-24154849
""Paikka on uusi, tuli ihminen Irakista tai Savosta" – 800 000 euron hanke kotouttaa Hervantaan
Vuoden 2017 alussa Tampereella alkaa Teko-hanke, jonka tavoite on parantaa kahdensuuntaista kotoutumista Hervantaan.
– Tarkoitus on saada valtaväestö sopeutumaan uusiin tulijoihin ja uudet tulijat sopeutumaan valtaväestöön, selittää Tampereen seurakuntien diakonian ja yhteiskuntavastuun johtaja Ilkka Hjerppe
*NIPS*
Siis mitä muumia minä juuri
luin? Miksi valtaväestön pitäisi sopeutua yhtään mihinkään? Valtaväestö kustantaa jo taikaseinän, ja sillä kyllä tienaa jo oikeuden olla sopeutumatta yhteenkään uusiosuomalaiseen, jos siltä tuntuu. Ja Hki-Vantaalta lähtee paluulentoja JOKA PÄIVÄ niitä tulijoita varten, jotka eivät halua, tai pysty sopeutumaan valtaväestöön. Ja 800000 euroa tällaiseen paskaan, ei hyvää päivää... :facepalm:
Lisäksi veikkaan aika vahvasti, että eiköhän tuokin projekti keskity tasan tarkkaan sopeuttamaan valtaväestöä aavikkobarbaarien tavoille, mutta ei toisinpäin. En laske sopeutumiseksi esim. sitä, että Abdi oppii pistämään pipon päähän ja mamikset jalkaan lähtiessään kylmänä talviyönä puistoon väijymään ullatuspimpsaa. >:(
EDIT: typoja poistettu ja pipo lisätty
Quote from: Uuno Nuivanen on 22.12.2016, 11:58:26
Tässä alkaa olla pakko itsekin kehittää joku mokutushanke, kun ei oikeitakaan töitä ole. :-\
Joku kotoutushanke, voin lähteä projektipäälliköksi. Ole sinä toimari. Työntekijät saadaan ilmaiseksi ärhooceestä.
Itse otsikkoon. Herwood jos ei ole jo ollut nuivan no-move listalla, niin nyt se sinne viimeistään kuuluu.
Nyt poliitikot hehkeilevät, että talouslukemat näyttävät plussaa ja on "tekemisen meininki".
Tätä se elvytys sitten on. Vartaisen talousopit ovat johtaneet mielenkiintoiseen elvytyspolitiikkaan.
Mutta kyllä tämäkin kiistatta näkyy BKT:n nousuna. Jota sitten SSS-hallitus voi esitellä onnistumisena.
Savolaisten kotoutuminen saattaa olla epäonnistunut, monet vielä puhuu kuulemma savoa ja syö kalakukkoa jne.. mutta onneksi suurin osa on maltillisia, eikä tee sitä julkisesti. Kannattaa kuitenkin olla varuillaan heidän lähellään.
Velkaa saa vielä. Antaa mennä vaan.
Savolaisten radikalisoituminen on suuri riski. Luoja meitä siltä varjelkoon.
Toivottavasti jotain ekstremismin ehkäisy toimintaa olisi Lapuan Liikkeen jälkeläisten hyväksi? Hervannassa on paljon Pohjanmaalta muuttaneita.
Verisiteet voivat olla vahvoja. Itse muistan erään tädin, joka hyvin voimakas pakkoruotsin vastustaja ja käynyt vähän kovistelemassa SEBin johtajaa näiden svekomaanisen mainoskampanjan takia. Kun henkilö oli hieman pyörryksissä, että mikä tämän mummon kuvio oikein voi olla niin, "kuules nyt nuori mies, minun esi-isäni oli eräs nuijasodan sotapäälliköitä..." Olisipa nähnyt SEBin pääjohtajan ilmeen silloin, näin henkilön muistavana.
Pitää toivoa kovasti Pohjanmaalaisten radikalisoitumista.
Setämies asui yli 20 vuotta Norjassa ja Ruotsissa, kertoili että kuuli täällä olevan kattavia palveluja maahanmuuttajille joihin hän itse laski itsensä lukeutuvan niin pitkän rupeaman jälkeen.
Kertoili kysyneensä niistä niin ei kuulemma koske hänenkaltaisiaan, enempi tuollaisia kehitysmaista tulevia joten epäilen suuresti ettei tuon ohjelman puitteissa paljoa savolaisia kotouteta nääsvilleen.
Niin, eipä siinä juuri eroa ole, tulipa ihminen sitten Savosta tai Bagdadista. Ihan samalla tavalla vierasta on kaikki kieltä ja tapoja myöten.
Ei tässä maassa ainakaan rahasta pulaa ole, toisin kuin on annettu ymmärtää.
Tästä varmasti moni nyt yllättyy, mutta:
QuoteSDP Pirkanmaa
Oriveden Sosialidemokraattinen Yhdistys
puheenjohtaja Ilkka Hjerppe
Miten voikaan olla että tuollainen idea on demarin päästä?
QuoteTuli ihminen sitten Savosta tai Irakista, paikka on aina ihmiselle uusi, Ilkka Hjerppe perustelee
Hämmästyttävää, kertakaikkiaan. Suvakit eivät jätä kivekään käntämättä, kun valkopestään kehitysmaa-muslimien perseilyä ja kyvyttömyyttä elää kuin normaalit ihmiset. Multikultistit ovat vaarallisen sekopäisiä pettureita kanssaihmisilleen.
Mihin ihmeeseen saadaan tuo rahamäärä upotettua?
Siis oikeasti, vajaat 300.000 euroa per vuosi. Niillä saadaan varmaan muutama pop-up- ravintola päiväksi tutustuttamaan kantikset falafelihin ja jogurttikastikkeeseen.
No kyllähän se vastaus tiedetään, rahat menevät organisaation yläpään palkkoihin. Tuolla rahalla saadaan kivasti "ideointia" ja "kartoitusta". Parasta varmasti olisi, jos julkaistaisiin myös suhdeluku organisaation palkkaa nauttivat suhteessa projektiin osallistuneet matut. Jokaista matua kohti on varmaan luvassa ainakin kaksi palkattua, jotka opastavat, neuvovat, tutustuttavat ja huolehtivat.
Miljoona euroa voitelurahaa erilaisiin kokeiluihin, jotka loppuvat sitten kun rahatkin?
Savolaiset ny Stadissa ovat kotonaan ja Lahdessakin lähes.
Tonpereesta en sano mitään, vaikka mulla oli siellä 15 vuoden ekskursio. Tai no, Hervanta on oikeestaan sen paras paikka. Eikä se olekaan Tampere(tta).
Mut saahan rojekteihin upottaa rahaa. Täähän on demokratia.
Teesi, antiteesi, synteesi. Hegeliläinen dialektiikka. Sitä on 'kotouttaminen' nykyään.
Savolaisena pitääkin vaatia muutema satatonnia kotoutumisrahaa. Ja voihan v. Treeltä tunnen useammankin savolaislähtöisen jotka painavat duunia ihan urakalla.
Jaaha, paljonko Ilkka panostaa tuosta rahasta minuun, jos nyt päätän muuttaa Turusta Tampereelle, vai onko rahat tarkoitettu vain savolaisille :o
Mahtaa olla Hervanta sitten poikkeuksellisen kehno paikka asua, jos ihan suomalaisiakin täytyy sinne kotouttaa kaikenmaailman Teko-hengityshankkeilla melkein miljoonabudjetilla. Olen itse Tampereella asuva natural-born savolainen, hieman kyllä houkuttelisi muuttaa Hervantaan ja vaatia oma siivu tuosta mielettömästä rahakasasta, koska enhän tietenkään voisi muuten mitenkään sopeutua kaupunginosan oikeasti monikulttuuriseen ympäristöön.
Ja että rahaa aiotaan haaskata myös "uskontojen väliseen dialogiin". Mielenkiintoista. Jotenkin on hahmottunut sellainen kuva, että dialogia tarvitaan ainoastaan yhden tietyn uskonnon vuoksi, joka ei suvaitse mitään muuta maailmankatsomusta. Mielestäni dialogi voitaisiin hoitaa hyvin vaikka satelliittipuhelimien välityksellä omista maista käsin, olisi kaikille turvallisempaa ja meille huomattavasti edullisempaa näin. Tämä myös ratkaisisi hankkeen viihtyvyysongelman, itse viihdyn parhaiten sellaisessa ympäristössä jossa ei ole tietoakaan sählämeistä.
Ai joo mutta rojektin tarkoitushan onkin pohjimmiltaa työllistymisen edistäminen. Montakohan demaria tuolla potilla aiotaan "työllistää"?
Quote from: Mr.Reese on 22.12.2016, 12:26:51
Quote from: Uuno Nuivanen on 22.12.2016, 11:58:26
Tässä alkaa olla pakko itsekin kehittää joku mokutushanke, kun ei oikeitakaan töitä ole. :-\
Joku kotoutushanke, voin lähteä projektipäälliköksi. Ole sinä toimari. Työntekijät saadaan ilmaiseksi ärhooceestä.
Itse otsikkoon. Herwood jos ei ole jo ollut nuivan no-move listalla, niin nyt se sinne viimeistään kuuluu.
Ottakaa minut työkokeilijaksi, plii-iis. Osaan keittää kahvia. :) Ja puhua ranskaa ja italiaa kotoutuvien parissa ja ymmärrän riikinruotsia, jos jollekin heistä on ruotsi tarttunut Grand tourneella. Olen myös viettänyt reilun kymmenen vuotta elämästäni Savossa ja kesiä lisäksi.
Herwoodissa on vielä ihan oikeaa vientiteollisuuttakin. Mutta jopa siellä teollisuusalueellakin pasteerailee säännöllistä reittiä näitä ensi vuosisadan vienti-insinöörejä, "jihadista, päivää, ottakee", vielä pienissä joukoissa. Välillä kantis-saattajattaren (yllättäen) kanssa, välillä illman. Sopivia murtokohteitako ne siellä haahuilee?
Vai onko ne sinne syrjille laittaneet jonkun erityisen taikaseinän pystyyn?
Hervannan keskustan Duo-kauppakeskuksessa joskus asioin, työmatkan varrella, hyvä pysäköinti. On yhden vuoden aikana kovaa vauhtia muuttumassa lähi-itä duopoliksi sekin. Katotaan nyt, kauanko kestää, ettei enää huvita asioida.