QuoteMaahanmuuttovirasto muutoksen keskellä:
Takana hurja vuosi – edessä kasvu maahanmuuton supervirastoksi
Maahanmuuttovirasto lähtee ensi vuoteen uuden strategian siivittämänä. Takana on työmäärällisesti ennen näkemätön, hurja vuosi erityisesti turvapaikka- ja vastaanottoasioissa. Samaan aikaan virastossa on rakennettu isoa organisaatiomuutosta: vuoden 2017 alussa Maahanmuuttovirasto saa kattonsa alle paitsi valtion vastaanottokeskukset, myös tähän asti poliisin hoitamat ulkomaalaislupa-asiat.
– Jatkossa olemme maahanmuuton supervirasto lukuun ottamatta viisumiasioita, jotka ovat edelleen ulkoministeriön vastuulla ja kotouttamisasioita, jotka kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle, ylijohtaja Jaana Vuorio sanoo.
Maahanmuuttoviraston visio 2021 kuuluu supervirastoteemaan osuen: Maahanmuutosta kansalaisuuteen – elinvoimaisen ja turvallisen Suomen rakentaja. Arvojamme ovat uudistuvuus, vastuullisuus ja vaikuttavuus.
Myös viraston kokoluokka on kasvanut pysyvästi reiluun 800 työntekijään. Samaan aikaan kun turvapaikkapäätöksentekoon palkatuista määräaikaisista 250:n työsuhde vuodenvaihteessa päättyy, virastoon siirtyy 170 työntekijää valtion vastaanottokeskuksista ja poliisilta.
Syksy 2015 toi strategiaan turvallisuusnäkökulmaa
Turvallisuusnäkökulma näkyy aiempaa vahvemmin paitsi visiossa, myös läpi koko strategian. Tämä on seurausta viime aikojen nopeista, osin ennakoimattomista toimintaympäristön muutoksista.
Sisäministeriön alaisena virastona Maahanmuuttovirasto on aina kuulunut sisäisen turvallisuuden viranomaisten joukkoon. Esimerkiksi oleskelulupa tai Suomen kansalaisuus voidaan jättää myöntämättä rikosten perusteella. Sen jälkeen, kun turvapaikanhakijoiden määrä nousi syksyllä 2015, tilanne on muuttunut ja Maahanmuuttoviraston rooli erityisesti valmiuteen liittyvissä turvallisuusasioissa korostunut.
– Kaksi vuotta sitten näimme isoina tulevaisuuden haasteina nyt ovella odottavat valtion vastaanottokeskusten ja lupa-asioiden siirtyminen osaksi virastoa. Sen sijaan turvapaikanhakijoiden määrän äkillinen, erittäin nopea kasvu tuli yllätyksenä ja koetteli valmiusrakenteitamme. Nyt olemme jo tehneet ja teemme koko ajan töitä sen eteen, että pystymme ennakoimaan aiempaa epävakaamman toimintaympäristön vaikutukset, Vuorio kertoo.
Valtion vastaanottokeskukset osaksi virastoa
Oulussa ja Joutsenossa sijaitsevat valtion vastaanottokeskukset yhdistetään Maahanmuuttovirastoon vuoden 2017 alusta alkaen. Yhdistämisellä tavoitellaan päällekkäisen hallinnon vähentämistä ja taloudellisia säästöjä pitkällä aikavälillä.
Samalla myös Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä toimiva ulkomaalaisten säilöönottokeskus siirtyy Maahanmuuttoviraston ylläpitämäksi. Maan toinen säilöönottoyksikkö sijaitsee toistaiseksi Helsingin kaupungin ylläpitämässä Metsälän vastaanottokeskuksessa, mutta myös sitä suunnitellaan siirrettäväksi Maahanmuuttoviraston yhteyteen vuoden 2017 loppuun mennessä.
Vastuu vastaanottokeskusten ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta on tähänkin asti ollut Maahanmuuttovirastolla, joten yhdistymiset eivät vaikuta juurikaan käytännön toimintaan. Suurin ero on se, että yksiköiden työntekijät ovat jatkossa virkasuhteessa suoraan Maahanmuuttovirastoon.
Myös Joutsenon vastaanottokeskuksessa toimivan Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän ohjaus-, suunnittelu- ja valvontavastuu on ollut jo ennestään Maahanmuuttovirastossa lain nojalla. Joutsenon vastaanottokeskuksen yhdistyminen osaksi Maahanmuuttovirastoa ei vaikuta käytännön auttamistyöhön. Myös päätökset siitä, ketä hyväksytään auttamisjärjestelmän asiakkaiksi, tapahtuu jatkossakin erillään kansainvälistä suojelua ja oleskelulupia koskevasta päätöksenteosta.
Muutos ei vaikuta muihin kuin valtion omiin vastaanottokeskuksiin. Valtion keskusten lisäksi Suomessa on tällä hetkellä 77 aikuisten ja perheiden ja 58 alaikäisten yksintulleiden turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta, joita ylläpitävät kunnat, yhdistykset ja yritykset.
Turvapaikanhakijalle ei ole merkitystä sillä, asuuko hän Maahanmuuttoviraston vai muun palveluntuottajan vastaanottokeskuksessa. Kaikille tarjotaan jatkossakin samat, vastaanottolakiin perustuvat palvelut samojen kriteerien mukaisesti.
Ulkomaalaislupa-asiat keskitetään Maahanmuuttovirastoon
Kaikki ulkomaalaislupa-asiat keskitetään Maahanmuuttovirastoon vuoden 2017 alusta alkaen. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 55 000 asian siirtämistä poliisilta Maahanmuuttovirastoon. Tehtävien mukana poliisista siirtyy virastoon 75 työntekijää, lisäksi virasto rekrytoi määräaikaista henkilöstöä.
Poliisi on tähän asti
- tehnyt päätökset oleskelulupien jatkamisesta ja pysyvistä oleskeluluvista sekä Suomen kansalaisten perheenjäsenten Suomessa tekemiin oleskelulupahakemuksiin
- rekisteröinyt EU-kansalaiset ja ratkaissut heidän perheenjäsentensä oleskelukorttihakemukset
- vastaanottanut Suomessa tehdyt oleskelulupahakemukset sekä kansalaisuushakemukset ja -ilmoitukset
- vastaanottanut muukalaispassi- ja pakolaisen matkustusasiakirjahakemukset ja ratkaissut osan hakemuksista.
Vuoden 2016 loppuun asti hakemukset jätetään poliisiasemille ja vuoden 2017 alusta alkaen Maahanmuuttoviraston palvelupisteisiin yhdeksällä paikkakunnalla.
Tehtäväkentän ja henkilöstön nopea kasvu samaan aikaan, kun julkishallintoon kohdistuu kovia tehostamispaineita, luovat isoja haasteita töiden organisoinnille. Maahanmuuttovirasto vastaa tähän kehittämällä edelleen sähköistä asiointia ja päätöksenteon automatisointia. Myös työhyvinvointi on nostettu kehittämisen keskiöön.
Migri (http://www.migri.fi/medialle/tiedotteet/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet/1/0/maahanmuuttovirasto_muutoksen_keskella_takana_hurja_vuosi_edessa_kasvu_maahanmuuton_supervirastoksi_71143)
Suomesta tulikin oikea Humanitäärinen Supervalta vajaassa vuodessa Perskeon hallituskaudella.
QuoteMaahanmuutosta kansalaisuuteen – elinvoimaisen ja turvallisen Suomen rakentaja.
Tähän skitsofreeniseen lauseeseen koko tuon :flowerhat:-viraston toiminta kiteytyykin. Maahan tulvii paperittomia turvapaikkaturisteja maista, joiden kansalaiset ovat
TI-LAS-TO-JEN-KIN perusteella vuodesta toiseen kärjessä sekä työttömyys-, että rikostilastoissa. Näistä sitten ruvetaan sorvaamaan kansalaisia,
VAIKKA VÄKISIN. Tilanteessa, jossa niskaperseote+rajalle olisi ainoa oikea ratkaisu. Ja sitten seuraavassa lauseessa puhutaan elinvoimaisesta ja turvallisesta Suomesta. :facepalm:
Hoh hoijaa taas.
Ainoat supervirastot jotka tähän maahan tarvittaisiin, olisivat byrokratian karsintavirasto (niin vinksahtaneelta kuin se ajatuksena kuulostaakin), ja MaastaPOISTOvirasto.
EDIT: typoja
Maahanmuuttovirasto Supervirastoksi strategioineen sekä visioineen. 800 päätä miettimässä, miten kaivetaan suomalaisille siistein kuoppa.
Kuulostaa sangen hirvittävältä ja myös siltä, ettei käynnissä olevasta moku-hankkeesta ole pieninpiäkään aikeita luopua, vaan kansanvaihdolle puuhastellaan uusia innovatiivisia strategioita visioineen.
Suomi nousuun!
QuoteMyös viraston kokoluokka on kasvanut pysyvästi reiluun 800 työntekijään.
Supervirasto nyt kun 2015 katastrofin hoito lähenee loppuaan ja turvismäärät ovat palanneet normaalille tasolle? Ja hallituksen tavoite on Suomen houkuttelevuuden vähentäminen.
Jos jatkossa turviksia tulee esim. 3650 per vuosi eli 10 päivässä, tarkoittaa se sitä, että virastossa odottaa koko ajan 800 työntekijää noiden kymmenen tulijan asioiden käsittelemiseksi.
Joku huijaa nyt. Tai sitten tulossa on uusi tsunami, mikä toteutuessaan luultavasti sytyttäisi Suomeen täysimittaisen sekasorron.
Migri on tainnut tehdä vallankaappauksen. Poliitikot tumput suorina toljottavat ja odottavat migriltä ohjeita miten lainsäädäntöä täytyy muokata.
Tässä odottaa vain että tulis jo se Suomen Trumppi ja laittas sikailijat ojennukseen. Tai vaikka sota. Sodasta on mahdollista selviytyä, kansanmurhasta ei.
Ketäköhän mahtaa maksaa tuonkin leikkimisen.
Ullatus ullatus, veronmaksaja, eikä yksikään Suomalainen, joka niitä veroja makselee, hyödy tuosta yhtään tippaa.
Päinvastoin, haitat on mittaamattomia, valtavien kustannusten lisäksi.
QuoteEsimerkiksi oleskelulupa tai Suomen kansalaisuus voidaan jättää myöntämättä rikosten perusteella.
Ai jaa? Tähän asti on kyllä valehdeltu vastoinpäin.
Migrin henkilöstö lie kaikki :flowerhat::ja ja vihervassareita, rkp-läisiä unohtamatta.
Tästä ei hyvää seuraa.
Quote from: Migri– Jatkossa olemme maahanmuuton supervirasto lukuun ottamatta viisumiasioita, jotka ovat edelleen ulkoministeriön vastuulla ja kotouttamisasioita, jotka kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle, ylijohtaja Jaana Vuorio sanoo.
Maahanmuuttoviraston visio 2021 kuuluu supervirastoteemaan osuen: Maahanmuutosta kansalaisuuteen – elinvoimaisen ja turvallisen Suomen rakentaja. Arvojamme ovat uudistuvuus, vastuullisuus ja vaikuttavuus.
Supervirasto vailla vastuuta.
Heille on annettu oikeus heittää maahan sisälle oman harkintansa mukaan, mutta heillä ei ole vastuuta sen jälkeisistä tapahtumista, ja heillä on otsaa väittää muka kantavansa vastuuta.
Oikein olisi ollut
"täyden palvelun tavaratalo", eli
tulos tai ulos.
Supervirastolta odotetaan tietysti supertuloksia. Minimissään 15000 läpsyä vuodessa sisään, näille perheenyhdistämiset ja lisääntyminen huomioonottaen, tilastoharrastajat laskekoot kuinka paljon elätettävää haittaväestöä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua, ja milloin valtio on maksukyvytön. Viimeinen riippuu toki siitä, kuinka pitkään lainaa saa, ja mitä maksetaan kansallisomaisuutemme viimeisistä rippeistä. Siinä voi käyttää valistunutta arvausta.
Quote from: Uuno Nuivanen on 08.12.2016, 11:14:56
Supervirastolta odotetaan tietysti supertuloksia. Minimissään 15000 läpsyä vuodessa sisään, näille perheenyhdistämiset ja lisääntyminen huomioonottaen, tilastoharrastajat laskekoot kuinka paljon elätettävää haittaväestöä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua, ja milloin valtio on maksukyvytön. Viimeinen riippuu toki siitä, kuinka pitkään lainaa saa, ja mitä maksetaan kansallisomaisuutemme viimeisistä rippeistä. Siinä voi käyttää valistunutta arvausta.
Todennäköisesti lainahanat menevät kiinni, kun kaikki Suomesta on myyty ja ulosmitattu. Lainaajien ehtona on omaisuuksien myynti. Kun omaisuus on uusjaettu ulkomaille ei lainan-antajilla ole enää tarvetta pitää Suomea löyhässä hirttosilmukassa, vaan voi potkaista tuolin alta. Maahanmuuttoakin rajoitetaan siten ettei tuoli romahda liian aikaisin.
Quote from: Uuno Nuivanen on 08.12.2016, 10:30:49
QuoteEsimerkiksi oleskelulupa tai Suomen kansalaisuus voidaan jättää myöntämättä rikosten perusteella.
Ai jaa? Tähän asti on kyllä valehdeltu vastoinpäin.
Tuossa lienee syytä painottaa tuota
VOIDAAN-sanaa.
Rajarikolliset turvapaikkaturistit
VOITAISIIN käännyttää rajalta. Mutta ei käännytetä.
Paperittomat hylsyn saaneet
VOITAISIIN laittaa suljettuihin laitoksiin odottamaan kotimatkaa. Mutta ei laiteta.
Ylipäätään hylsyn saaneet
VOITAISIIN palauttaa sinne mistä ovat tulleetkin, keneltäkään sen kummemmin kyselemättä. Mutta ei palauteta.
Rikoksiin syyllistyneet
VOITAISIIN karkottaa myös turvapaikan saamisen jälkeen. Mutta ei karkoteta.
...listaa voisi jatkaa loputtomiin...
-> oleskelulupa tai Suomen kansalaisuus
VOIDAAN jättää myöntämättä rikosten perusteella.
Mutta ei jätetä.
Tuleeko myös Super-Nerg?
Quote from: MiljonääriPlayboy on 08.12.2016, 11:25:42
Quote from: Uuno Nuivanen on 08.12.2016, 10:30:49
QuoteEsimerkiksi oleskelulupa tai Suomen kansalaisuus voidaan jättää myöntämättä rikosten perusteella.
Ai jaa? Tähän asti on kyllä valehdeltu vastoinpäin.
Tuossa lienee syytä painottaa tuota VOIDAAN-sanaa.
Rajarikolliset turvapaikkaturistit VOITAISIIN käännyttää rajalta. Mutta ei käännytetä.
Paperittomat hylsyn saaneet VOITAISIIN laittaa suljettuihin laitoksiin odottamaan kotimatkaa. Mutta ei laiteta.
Ylipäätään hylsyn saaneet VOITAISIIN palauttaa sinne mistä ovat tulleetkin, keneltäkään sen kummemmin kyselemättä. Mutta ei palauteta.
Rikoksiin syyllistyneet VOITAISIIN karkottaa myös turvapaikan saamisen jälkeen. Mutta ei karkoteta.
...listaa voisi jatkaa loputtomiin...
-> oleskelulupa tai Suomen kansalaisuus VOIDAAN jättää myöntämättä rikosten perusteella. Mutta ei jätetä.
Ei jäät tällä menolla suomalaisille voita leivänpäälle.
Quote from: Sakari on 08.12.2016, 11:39:49
Ei jäät tällä menolla suomalaisille voita leivänpäälle.
Veikkaan, ettei jää sitä leipääkään. >:(
Quote from: Mr.Reese on 08.12.2016, 11:27:07
Tuleeko myös Super-Nerg?
Hän ainakin tuntee superhyvin kaikkien superosaajien taustat. ;D
1 3 7 laitosta, joissa on käsittämätön määrä loisia ja läpsyjä liha(halal) patojen äärellä läskistymässä ja höyläämässä kinkkua ( uskalttaako joku heittää arviota määrästä?),
Supertuhovirasto, jossa 800+ ylitarkastajasti palkattua kampaviineriplösöä toimittelee toisilleen tärkeitä asioita !!?
Montako ylimmänluokan raketti-insinööriä pitää kotouttaa makselemaan veroja, runsaita veroja, että tämä "bisnes" höylii v..ttu ees ittellään?
Saako kymmenen sirpa-siivoojaa maksettua edes alimmantason ylitarkastajan palkan Migrissä?
Montako vesa-vientihitsaria( mikä v..tun vienti..) kantaa k o k o veronsa Utaretarkastaja Nergin vuosipalkkion pyhälle alttarille?
Siis siinä on ne t o d e l l i s e t maksajat! Aina ja toivottavasti stanan lyhyen iänkaikkisuuden!
JOKO NE "MAAHANMUUTON" KUSTANNUKSET ON LASKETTU ? ? ? ? ? ? ?
..ai, se olikin vaan joku hallitusohjelma. "..ei me viittitty läntätä siihen ees katkasurei'itystä, kun se meni Soinin hyyskään, katsokaas kun ...ja isommat harjalla."
..ei pysty oikeesti laskeen edes summittain, kihisee niin sti kallossa! Pakko nollata ja keskittyä ... ei stna, ei penniäkään enään veronalaista! Tai kyllä, mutta omalla verolla.
Kas, hienosti löyty motivaatio..Veistelisköhän tuosta männynkyljestä muutaman kaarnaveneen, vai pistäiskö automaattisahan pätkiin kupariputkesta yöksi sormusaihioita?
Tulis ny kesä äkkiä, niin pimeitten voikukkaseppeleitten markkinat räjähtäis!
Keskitetyn kunnon maahanmuuton Superviraston perustaminen enteilee Suomen järjestelmällistä vuosittaista mokuttamista.
Näihin tämän hetkisiin väliaikaisiin turvis määriin ei todellakaan kannata nyt tuudittautua.Laillinen ja järjestelmällinen maahanmuuttajien rahtaus Suomeen tulee kyllä jatkumaan.Järjestelyt ovat vasta kesken.
Pakolaisia leireiltä kiintiöillä ja ulkorajoilta taakanjaolla.Elintasotulijoille työperäisiä viisumeita ja oleskelulupia alkaa tulemaan kunhan käytännöt pääsevät kunnolla vauhtiin.Hallitsematon tulo halutaan vain saada näin hallituksi.
Tällaisia ovat suunnitelleet niin Suomi,EU,YK jne...koko globalisti eliitti.
Helsinki ilman natseja -tapahtuman jonkun miespuolisen puhujan mukaan Migrin maa-arviot, joissa Somaliasta ja Irakista tuli turvallisia, olivat poliittisesti motivoituneita. Myytti elää sitkeästi.
Quote from: Jääpää on 08.12.2016, 12:15:13
JOKO NE "MAAHANMUUTON" KUSTANNUKSET ON LASKETTU ? ? ? ? ? ? ?
En tiedä onko, mutta ainakin laskutoimituksesta tulee nyt vähän helpompi, kun monta eri juttua keskitetään samaan "supervirastoon". Paljonko on budjetti? Siitä voidaan lähteä.