Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: RP on 04.12.2016, 12:57:23

Title: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: RP on 04.12.2016, 12:57:23
Vaikka jutussa onkin muutamia korrekteja viittauksia ilmapiiriin, selväksi tulee,  että tärkeimmät syyt muuttoon ulkomaille ja siellä pysymiseen ovat työ, ja sen puute Suomessa. Loistavaa tämä eurosuomen politiikka. Ei ainoastaan syntyvyys laske vaan myös aikuiseksi kasvaneet nuoret (ja voittopuoleisesit koulutetusta päästä) lähtevät. Onneksi viimeiseksi jääneen ei tarvitse sammutta valoja yksin kun saadaan arabeja tilalle?

QuoteLähetimme viime keväänä ulkosuomalaisten Facebook-ryhmiin eri puolille maailmaa kyselyn, jolla selvitimme 20–40-vuotiaiden aikeita palata Suomeen. Aineiston puhdistamisen jälkeen kelpuutimme analyysiin 799 vastausta.

Tulos oli Suomen kannalta huolestuttava. Vain 19 prosenttia vastaajista piti paluumuuttoa todennäköisenä.

QuoteSamaan aikaan, kun paluuaikeet ovat vähentyneet, lähtijöitä on entistä enemmän. Talouden alamäki on kasvattanut 15–44-vuotiaiden suomalaisten nettomaastamuuton nelinkertaiseksi. Vuonna 2009 Suomesta lähti maailmalle 593 ammattilaista enemmän kuin tänne palasi. Viime vuonna luku oli kasvanut 2 207:ään, josta kaksi kolmasosaa on naisia.

Täysin kattavia tietoja lähtijöiden koulutustasosta ei ole. Niiden osalta, joiden tiedot löytyvät, viesti on selvä: viime vuonna yli puolella 20–44-vuotiaista lähtijöistä oli korkea-asteen tutkinto.

QuoteKaikkein korkeimmin koulutettujen eli tohtoreiden aikomukset palata Suomeen olivat kyselyssämme romahtaneet vielä alemmas kuin muiden.

Heikkilän ja Pikkaraisen tutkimuksessa vuonna 2006 puolet kyselyyn vastanneista tohtoreista aikoi palata Suomeen.

Tänä keväänä tehdyssä tutkimuksessamme enää 14 prosenttia tohtoreista piti paluutaan työelämään Suomessa todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä.
http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004891306.html
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Maailmanmies on 04.12.2016, 13:29:19
Quote from: RP on 04.12.2016, 12:57:23
Vaikka jutussa onkin muutamia korrekteja viittauksia ilmapiiriin, selväksi tulee,  että tärkeimmät syyt muuttoon ulkomaille ja siellä pysymiseen ovat työ, ja sen puute Suomessa. Loistavaa tämä eurosuomen politiikka. Ei ainoastaan syntyvyys laske vaan myös aikuiseksi kasvaneet nuoret (ja voittopuoleisesit koulutetusta päästä) lähtevät. Onneksi viimeiseksi jääneen ei tarvitse sammutta valoja yksin kun saadaan arabeja tilalle?

http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004891306.html
Aina noita ulkosuomalaisia haastatellessa muistetaan mainita Suomen ilmapiiri, persut ja rasismi. Ikään kuin muualla Euroopassa ei olisi vastaavaa ulkomaalaisongelmaa. Sitäkään ei Suomesta muuttanut heti muuten edes huomaa vaan ajattelee, että ovatpa nämä hollantilaiset/saksalaiset/jne kovasti suvaitsevia.

Kuvioon kuuluu, että suomalaisnaisella on aina ulkomaalainen mies joka lienee se todellinen muuton syy. Suomalaismiehellä ei ole vastaavasti ulkomaista naista läheskään yhtä usein.

Ydinvoimalavisiittiiä emme me ulkomaalaisina edes saisi vaikkapa Kiinassa tai USA:ssa mutta sehän ei ole uutinen vaan se, että tp-hakija ei pääse käymään Olkiluodossa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Micke90 on 04.12.2016, 13:36:50
Korkeasti koulutetut suomalaiset lähtevät. Tilalle tulee kehitysmaiden kuona-aines.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lahti-Saloranta on 04.12.2016, 13:41:05
Varmaankin yksi syy vaihtaa maisemaa on Suomen korkea verotus joka vain kiristyy entisestään matuvyöryn jatkuessa. Toinen syy lienee se että Suomi ei enää ole se sama lintukoto kuin parikymmentä vuotta sitten, olemme kansainvälistyneet ja saaneet väriä ja vikinää katukuvaan.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Maailmanmies on 04.12.2016, 13:45:13
Suomessa on menty hieman liikaa koulutus edellä, eli on koulutettu ihmisiä aloille joilla ei ole työtä toivoen, että nämä sitä luovat. Usein on kuitenkin niin, että jonkun alan yrittäjä ei ole kovin korkeasti koulutettu.  Me uskomme koulutukseen sinänsä aivan liikaa emmekä anna tilaa millekään muulle ajattelulle.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: guest12632 on 04.12.2016, 13:50:38
Ymmärrän, että paluuaikeet ovat vähäiset, kun verotus on mitä on, ja verotulot käytetään niin kuin ne käytetään (mamut, mokutus, väestönvaihto, höpöhöpöjärjestöt, julkisen sektorin syöttiläät, ...).
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Vredesbyrd on 04.12.2016, 13:52:03
Ymmärtääköhän kukaan poliittisista päättäjistä, mitä jälkiteollisuus käytännössä tarkoittaa teollista infraa tarvitsevassa yhteiskunnassa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Hornsmith on 04.12.2016, 13:54:15
Quote from: Oppipoika on 04.12.2016, 13:50:38
Ymmärrän, että paluuaikeet ovat vähäiset, kun verotus on mitä on, ja verotulot käytetään niin kuin ne käytetään (mamut, mokutus, väestönvaihto, höpöhöpöjärjestöt, julkisen sektorin syöttiläät, ...).

Näin, eikä täällä sitäpaitsi tarvita koulutettuja osaajia kun kerran kaarnalaivoja veistelemälläkin pärjätään.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Saturnalia on 04.12.2016, 14:00:59
Paskaa ilmastoa on paljon helpompi kestää maassa joka on kansallismielinen. Se paska ilmasto on silloin pala itseä, omaa identiteettiä. Talvi on silloin että jes! Suomi! Tää on meitä. Globalismissa paska ilmasto on vain paska ilmasto ilman kansallisylpeyttä. Silloin talvi on enää vain masentava ominaisuus. Aivan päinvastoin kuin Pravda taas propagoi, niin luulen että lintukotomaisuus on ollut monelle yksi niistä syistä miksi jäädä. Nyt kun sekin loppuu, niin vähiin käy. Samat Mäkkärit ja multikultit ovat muuallakin, mutta kelit ovat paremmat.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: pelle12 on 04.12.2016, 14:05:32
Ilmaston paskuuskin on hieman yliammuttu juttu. Kyllä maailmassa on paskempiakin ilmastoja,
eikä ne 40-50 asteen helteetkään pidemmän päälle herkkua ole.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: -PPT- on 04.12.2016, 14:07:34
Pientä hesarimaista skitsofreniaa havaittavissa; Suomessa ei ole tarpeeksi työtilaisuuksia korkeasti koulutetuille joten monet heistä muuttavat maasta joten suuri huoli on miten saadaan houkuteltua korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia.

Väkisinkin tulee mieleen että Suomen korkea koulutustaso on myös sen sudenkuoppa. Käytännössä koulutamme kilpailijamaidemme henkilökuntaa. Muissa maissa ongelma on ratkaistu yliopistomaksuilla.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Arvoton on 04.12.2016, 14:10:56
Mä ymmärrän, että Suomen ilmapiiri on -seestä, koska täällä on Homma, Jussi, Junes ja Marco, ja siksi älymystö, l. sosiologit sekä  kulttuurin, politiikan, sukupuolen ja rasismin tutkijaprofessorit muuttavat maasta. Sitä vain en tajua, miksi vuosittain tuhannet ulkomaalaiset tohtorit vaeltavat maahamme tilalle, vaikka rasismi on räikeä ongelma.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: hattiwatti on 04.12.2016, 14:11:16
Jos Suomi tekisi järkevää politiikkaa olemalla ummehtunut sulkeutunut juntti-ugrilainen kekkoslovakia, tästä maasta voisi tulla whiteflight - maahanmuuton kohdemaa, mutta alkaa olla jo aika menetettyä, koska halutaan kuulua länteen ja EU:n ytimeen mallioppilaana jne.

Olisi edes Suomen sisällä whiteflight-tarkoitukseen enklaaveja, mutta demarien sosiaalinen sekoittaminen ja kepulainen maakuntapolitiikka jossa voksterit ovat tämän päivän siltarumpumestareita tuhoavat myös tämän mahdollisuuden.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Noottikriisi on 04.12.2016, 14:17:00
Maahanmuuttokriittisyyttä tms. mittaavien mielipidetiedustelujen yhteydessä korostetaan yleensä miten nuoret ja koulutetut suhtautuvat myönteisimmin monikultturismiin ja maahanmuuttoon.

Olen monesti varoittanut että nämä ihmiset ovat niitä joiden on helpointa muuttaa pois täältä unelmansa toteuduttua.

Pienituloisten, kouluttamattomien ja yli 40-vuotiaiden kannattaa vastustaa tätä "unelmaa".
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Augustus on 04.12.2016, 14:17:34
Suomessa on kyllä edelleen vahva usko (korkea)koulutukseen, vaikka työkkärin listoilla oli tässä taannoin muistaakseni 50 000 korkeakoulun käynnyttä ym. En kyllä ihmettele, jos jotkut rohkeammat ja nuoremmat päättävät vaihtaa maisemaa. Mutta, jos koulutuksen volyymi olisi ollut pienempi, ei tätäkään uutista olisi päässyt syntymään.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Maailmanmies on 04.12.2016, 14:18:43
Minä en edes ajattelisi muuttavani muualle Länsi-Europpaan, koska siellä matuongelma on vieläkin pahempi. Joku Tsekki tai Unkari voisi olla vaihtoehto, ehkä myös joku latinalaisen Amerikan maa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Delaz on 04.12.2016, 14:22:02
Quote from: Micke90 on 04.12.2016, 13:36:50
Korkeasti koulutetut suomalaiset lähtevät. Tilalle tulee kehitysmaiden kuona-aines.
noh, hiukan ryhtiä ja tyyliä keskusteluun kiitos.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lahti-Saloranta on 04.12.2016, 14:24:38
Quote from: hattiwatti on 04.12.2016, 14:11:16
Jos Suomi tekisi järkevää politiikkaa olemalla ummehtunut sulkeutunut juntti-ugrilainen kekkoslovakia, tästä maasta voisi tulla whiteflight - maahanmuuton kohdemaa, mutta alkaa olla jo aika menetettyä, koska halutaan kuulua länteen ja EU:n ytimeen mallioppilaana jne.

Olisi edes Suomen sisällä whiteflight-tarkoitukseen enklaaveja, mutta demarien sosiaalinen sekoittaminen ja kepulainen maakuntapolitiikka jossa voksterit ovat tämän päivän siltarumpumestareita tuhoavat myös tämän mahdollisuuden.
Suomi olisi todella voinut hyötyä maahanmuutosta jos olisi vähän katsonut ketä maahan päästää.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Teaparty on 04.12.2016, 14:54:18
Jos nyt muuttaisin takaisin, bruttopalkasta lähtisi kolmannes pois (työnantajan maksamien piiloverojen takia), ja netosta yli puolet. Ostovoima tippuisi sitäkin rajummin alvin takia. Jos ylin marginaalivero pudotettaisiin 40 prosenttiin, voisin harkita paluuta vakavissani.

Moni tuttavani ulkomailla mainitsee tuon 'ilmapiirin'. Yleensä sillä viitataan kateuden ja kommunismin allianssiin eikä mihinkään äärioikeistoon. Suomessa on paljon hyviä paikkoja asua, ja 'ilmapiiri' on loppujen lopuksi omien korvien välissä. Kyllä useimpien paluuhalut ovat alhaalla verotuksen takia.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Uuno Nuivanen on 04.12.2016, 14:58:04
Kun tuhannet partalapset läpsyttelevät pummeiksi maahamme, se on ihanaa kansainvälisyyttä. Kun tuhannet koulutetut suomalaiset löytävät töitä ulkomailta, se on karkaamista.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: hattiwatti on 04.12.2016, 15:01:09
^Kumpainenkin muuttoporukka edistää rahaeliitin ihannetta ajaa maa konkurssiin ja destabilisoida se etnisten konfliktien kautta, jotta sen velkabondeilla voi keinotella, ja sitten kun uudessa lamassa puhkaistaan velkakupla realisoidaan luonnonvarat ja kansallisomaisuus pilkkahinnalla.

Tutkikaa vaan Soroksen puheet ja toiminta. Mutta on tämän porukan pakko olla laajempikin kuin vain yksi niin dementoitunut ettei enää vaivaudu kätkemään agendaansa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: foobar on 04.12.2016, 15:03:28
Quote from: Teaparty on 04.12.2016, 14:54:18
Moni tuttavani ulkomailla mainitsee tuon 'ilmapiirin'. Yleensä sillä viitataan kateuden ja kommunismin allianssiin eikä mihinkään äärioikeistoon. Suomessa on paljon hyviä paikkoja asua, ja 'ilmapiiri' on loppujen lopuksi omien korvien välissä. Kyllä useimpien paluuhalut ovat alhaalla verotuksen takia.

Arvaapa menikö se kommenttini Hesarin uutiseen läpi, jossa totesin huolestuttavan ilmapiirin olevan sitä, että ihmiset eivät usko kommariagendan (jonka lasken olevan merkittävä mahdollistaja mm. monikulttuurihulluudelle) tulosten pelossa siihen, että maa tulee selviämään koettelemuksista kunnialla? Monta kommenttia joissa määyttiin nimenomaan äärioikeistolaista ilmapiiriä oli näemmä kyllä mennyt läpi.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: ämpee on 04.12.2016, 15:05:37
Quote from: Micke90 on 04.12.2016, 13:36:50
Korkeasti koulutetut suomalaiset lähtevät. Tilalle tulee kehitysmaiden kuona-aines.

Pienemmässä mittakaavassa aivan samaa tapahtuu Helsingissä, veronmaksajat lähtevät ja elätit saapuvat, joskin motiivi on täysin toinen, mutta ilmiö vakuuttavan samankaltainen.

Mikäli olisin edelleen nuori, ja omaisin tämän vanhemman ihmisen elämänkokemuksen, joka valitettavasti on siunautunut kannettavakseni, niin tekisin aivan samoin kuin nämä lähtijät, eli lähtisin itsekin lihapatojen ääreen sinne missä ihmistä vielä arvostetaan.
Maailma on nykyään avoin myös maksajille.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: foobar on 04.12.2016, 15:06:29
Quote from: Uuno Nuivanen on 04.12.2016, 14:58:04
Kun tuhannet partalapset läpsyttelevät pummeiksi maahamme, se on ihanaa kansainvälisyyttä. Kun tuhannet koulutetut suomalaiset löytävät töitä ulkomailta, se on karkaamista.

Karkaaminen on tosin sallittua jos on oikeamielinen. Silloinhan paetaan ilkeää äärioikeistolaista ilmapiiriä. Mutta jos on väärämielinen ja kaiken päälle vielä hyvä veronmaksaja, ulkomaille muutosta rankaisua pidetään tiedostavissa piireissä ihan validina vaihtoehtona. Niissä samoissa piireissä, joiden mukaan nimenomaan maailman kaikilla pummeilla ja rikollisilla on oikeus muuttaa Suomeen nauttimaan pysyvästi kaikista mahdollisista eduista ilman mitään velvoitteita.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: yks vaan on 04.12.2016, 15:26:29
Tämä systeemi toimisi hyvin jos rajat suljettaisiin ettei pois pääse.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lemmy on 04.12.2016, 15:43:38
QuoteSamat Mäkkärit ja multikultit ovat muuallakin, mutta kelit ovat paremmat.
"Mäkkäri" maksaa puolet mitä Suomessa, ja siellä on varaa käydä muulloinkin kuin tilipäivänä.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Micke90 on 04.12.2016, 16:13:48
Quote from: Delaz on 04.12.2016, 14:22:02
Quote from: Micke90 on 04.12.2016, 13:36:50
Korkeasti koulutetut suomalaiset lähtevät. Tilalle tulee kehitysmaiden kuona-aines.
noh, hiukan ryhtiä ja tyyliä keskusteluun kiitos.

Kuinka? Sanoinhan vain pelkän totuuden.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Eisernes Kreuz on 04.12.2016, 16:29:16
Paskat se mistään "ilmapiiristä" johtuu. Jos täällä olisi ihan oikeasti, eikä vain mokuttajien mielikuvituksessa, massiivinen työvoimapula kaikilla mahdollisilla aloilla, niin lähtijöitä olisi paljon vähemmän. Työn ja opiskelupaikkojen perässä ihmiset pääsääntöisesti muuttavat. Tietenkin on muitakin syitä, mutta nuo ovat taatusti ne kaksi merkittävintä tekijää.

Mutta miksi tämä on ongelma? Meillehän tuli vasta yli 30 000 tp-hakijaa, joiden joukossa on poikkeuksellisen paljon korkeakoulutettuja huippuosaajia. Ja onhan tästä jo saatu näyttöjäkin - Life Seeker Boat, Suomen seuraava Nokia.

Turha siis murehtia niistä korkeakoulutetuista kantasuomalaisista, jotka muuttavat pois maasta. Heidän tilalleen on jo saatu paljon kyvykkäämpiä ihmisiä Afrikasta ja Lähi-idästä. Vai mitä?
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Outo olio on 04.12.2016, 16:35:26
Quote from: Teaparty on 04.12.2016, 14:54:18
Moni tuttavani ulkomailla mainitsee tuon 'ilmapiirin'. Yleensä sillä viitataan kateuden ja kommunismin allianssiin eikä mihinkään äärioikeistoon.

Nämä koulutusleikkauksetkin johtuvat osin juuri "ilmapiiristä" eli siis siitä että päättävissä asemissa on "no vittuillaan sitten kunnolla"-asenteella vetäviä nihilistejä. Hallitus leikkasi Helsingin Yliopiston rahoitusta mutta ei Juha Sipilä eikä kukaan muukaan ministeri päättänyt mihin rahat käytetään. Yliopisto on autonominen virasto, joka saa päättää itse omista rahoistaan, ja jotkut siellä sitten päättivät että japanin kielen opetus korvataan somalin kielen opetuksella. Tästä on hallitusta tai eduskuntaa turha syyttää. Tämä on vain yksi esimerkki siitä "ilmapiiristä", toinen esimerkki on jokaiselle peruskoulusta valmistuvalle jaettava nigerialaisen feministin kirjoittama elämäntaitokirja. On ymmärrettävää että joku harkitsee kahdesti, muuttaako tänne takaisin.



Lisäys 18:12 : ja se pitää vielä sanoa että naistutkimuksesta ja kehitysmaatutkimuksesta taas ei ikinä leikata, ilmapiiriä tämäkin. Ja "naisen euro on 80 senttiä", vaikka ei oikeasti ole, mutta miesvihamielinen räyhäsiskojengi niin aina väittää. Ihmisvihamielistä ilmapiiriä riittää Suomessa kyllä, se pitää ihan paikkansa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Mok on 04.12.2016, 17:27:20
Quote from: Eisernes Kreuz on 04.12.2016, 16:29:16
Paskat se mistään "ilmapiiristä" johtuu. Jos täällä olisi ihan oikeasti, eikä vain mokuttajien mielikuvituksessa, massiivinen työvoimapula kaikilla mahdollisilla aloilla, niin lähtijöitä olisi paljon vähemmän. Työn ja opiskelupaikkojen perässä ihmiset pääsääntöisesti muuttavat. 

Tämähän ilmeni myös HS:n jutusta; yksi haastatelluista piti vielä keväällä Suomeen paluuta epätodennäköisenä, mutta muutti Suomeen, kun hänelle tarjottiin työtä täältä.  Ilmapiiri ei ole pahemmin häirinnyt, mutta "Google Maps toimii huonommin ja Uberin kautta on vaikeampi saada kyytiä ja pesulapalvelut ja kotisiivous ovat aivan liian kalliita."
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lahti-Saloranta on 04.12.2016, 17:38:47
Quote from: Outo olio on 04.12.2016, 16:35:26
Yliopisto on autonominen virasto, joka saa päättää itse omista rahoistaan, ja jotkut siellä sitten päättivät että japanin kielen opetus korvataan somalin kielen opetuksella. Tästä on hallitusta tai eduskuntaa turha syyttää. Tämä on vain yksi esimerkki siitä "ilmapiiristä", toinen esimerkki on jokaiselle peruskoulusta valmistuvalle jaettava nigerialaisen feministin kirjoittama elämäntaitokirja. On ymmärrettävää että joku harkitsee kahdesti, muuttaako tänne takaisin.
Tuo japanin kielen opetuksen korvaaminen somalin kielellä on todellinen neronleimaus. Lieneekö koko somalin kielellä nykyaikaiseen tekniikkaan liittyvää sanastoa. Kielen kirjoitusasukin taitaa olla kokolailla tuore keksintö. Tokihan sosiaalialan koulutukseen somalin kieli on paljon tärkeämpi kuin japanin kieli. Vähemmän niitä japanilaisia sossun luukulla pyörii kun taasen somalit taitavat jo nyt olla enemmistönä sossun asiakkaista.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Mikko pa on 04.12.2016, 18:00:04
Tuhannet kotoutetut karkaavat Suomesta ulkomaille...
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Nuiva kansalainen on 04.12.2016, 18:29:18
Itsekin korkeasti koulutettuna ymmärrän täysin tuon houkutuksen. Suomen mielipuolinen verotus ei millään asteella kannusta opiskeluun ja työntekoon. Kaikista pahiten se rankaisee ihmisiä, jotka näkevät todella paljon vaivaa koulutuksensa ja työnsä eteen. Ahkeruudesta ei seuraa mitään hyvää, vaan entistä enemmän veroja.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lahti-Saloranta on 04.12.2016, 18:30:21
Quote from: Mikko pa on 04.12.2016, 18:00:04
Tuhannet kotoutetut karkaavat Suomesta ulkomaille...
kymmettuhannet kouluttamattomat tulevat maahan korvaamaan menetyksen.
Hei mehän tienattiin tälläkin vaihtokaupalla.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Rauno Murju on 04.12.2016, 18:36:33
Koulutettujen tilalle saatiin koulutettavia, joten yhteiskunta toimii ja raha kiertää.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Maailmanmies on 04.12.2016, 18:40:06
Quote from: Lahti-Saloranta on 04.12.2016, 17:38:47
Quote from: Outo olio on 04.12.2016, 16:35:26
Yliopisto on autonominen virasto, joka saa päättää itse omista rahoistaan, ja jotkut siellä sitten päättivät että japanin kielen opetus korvataan somalin kielen opetuksella. Tästä on hallitusta tai eduskuntaa turha syyttää. Tämä on vain yksi esimerkki siitä "ilmapiiristä", toinen esimerkki on jokaiselle peruskoulusta valmistuvalle jaettava nigerialaisen feministin kirjoittama elämäntaitokirja. On ymmärrettävää että joku harkitsee kahdesti, muuttaako tänne takaisin.
Tuo japanin kielen opetuksen korvaaminen somalin kielellä on todellinen neronleimaus. Lieneekö koko somalin kielellä nykyaikaiseen tekniikkaan liittyvää sanastoa. Kielen kirjoitusasukin taitaa olla kokolailla tuore keksintö. Tokihan sosiaalialan koulutukseen somalin kieli on paljon tärkeämpi kuin japanin kieli. Vähemmän niitä japanilaisia sossun luukulla pyörii kun taasen somalit taitavat jo nyt olla enemmistönä sossun asiakkaista.

Hitto. Meidän suomalaisten pitäisi osata laajemmin somaliaa ja arabiaa jotta olisimme jotenkin kartalla mitä niissä porukoissa puhutaan.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Man in a Suit on 04.12.2016, 19:14:07
Minä olen yksi noista ulkosuomalaiseksi muuttaneista, sillä erotuksella että palasin.
Mutta aion lähteä uudelleen.

Syyt (perustuen keskusteluihin kymmenien muiden ulkosuomalaisten kanssa) lähtöön eivät läydy mistään ilmapiiristä vaan suurin syy on yksinkertaisesti verotus, rampauttava verotus ja kuoliaaksi verotus eli mitä enemmän työtä teet, sitä enemmän sinua lyödään. Seuraavaksi suurin syy on kyttäys- ja kieltoyhteiskunta. Maalaisjärki on hävinnyt ja kaikki on kiellettyä. Jos käytät sitä maalaisjärkeä, naapurisi tai muu lähimmäisesi tekee sinusta ilmiannon. Eli elämä ei ole vapaata.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lalli IsoTalo on 04.12.2016, 19:16:57
Rahaa ulkomaille on perinteisesti lähdetty tekemään, koska se ei onnistu kotimaassa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Siener on 04.12.2016, 20:24:31
Ai sh**tanna! Tuo alkuperäinen HS:n otsikko: "Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi"

"Koulutetut", miten niin, joka ainoa on itse tehnyt paljon töitä ensin päästäkseen valitsemiaan opintoja suorittamaan, ja tehnyt vuosia itse töitä saadakseen tutkintonsa suoritettua, apuna usein taloudellisena tukena vanhemmat, ja itse opintoja rahoittaen. Tuo "koulutetut" väheksyy tätä.

"Karkaavat", ai jaa? Mitenkäs se vapaa liikkuvuus? Sekö toimii vain yhteen suuntaan: tänne saavat kyllä vapaasti liikkua kaikenlaiset "Itämaan tietäjät" hyötymään meidän HEILLE anteliaasta sosiaaliturvastamme, mutta kun suomalainen veronmaksaja lähtee Suomesta muualle, on kyseessä KARKAAMINEN.

No joo, tosiasiassa mikään KARKAAMINEN ei ole mahdollista muuten, kuin että perustat yrityksen toiseen maahan. Itse selvittelin Viroa pitkään, ja totesin, ettei kannata, nyt on muita hakusessa...

Jos et perusta yritystä toiseen maahan, vaan muutat työntekijäksi, niin kolmen vuoden ajan muuton jälkeen olet edelleen verovelvollinen Suomeen, tietyin edellytyksin.

YLE-verosta et ymmärtääkseni pääse myöskään eroon, ennen kuin kolme vuotta Suomesta muutosta on kulunut, correct me if I'm wrong.

Niin, ja sitten vielä tuo otsikon "ulkomaille"? Huoh, kuinka impivaaralaista, mehän olemme nyt kaikki vain yhtä suurta EU:ta...
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: mmm on 04.12.2016, 20:26:37
Quote from: -PPT- on 04.12.2016, 14:07:34
Pientä hesarimaista skitsofreniaa havaittavissa; Suomessa ei ole tarpeeksi työtilaisuuksia korkeasti koulutetuille joten monet heistä muuttavat maasta joten suuri huoli on miten saadaan houkuteltua korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia.

Väkisinkin tulee mieleen että Suomen korkea koulutustaso on myös sen sudenkuoppa. Käytännössä koulutamme kilpailijamaidemme henkilökuntaa. Muissa maissa ongelma on ratkaistu yliopistomaksuilla.
Ei olla oikeastaan mistään eri mieltä, mutta yliopistomaksut eivät sovi koska ihmisoikeudet. Mikäli jokin mekanismi estää jakamasta suomalaista vaurautta vastikkeetta, kyseessä on ihmisoikeusrikkomus.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Oho on 04.12.2016, 22:17:05
Quote from: Eisernes Kreuz on 04.12.2016, 16:29:16
Paskat se mistään "ilmapiiristä" johtuu.

Mun kohdalla yllä osittain johtui, toki olen vanha pieru, sauma lähteä oli viimeinen ja noin 75% korotus nettoansioihin vaikutti, mutta osaltaan kyllä myös ilmapiri jossa sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen ja syntyperän takia olet syy maailman pahuuten vaikutti osaltaan...  Varmaan on muitakin lähtijöitä joita ei enää vaan napostuta rahottaa Suomen valtiota.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: RP on 05.12.2016, 06:38:31
Tuosta "verotus"-väitteestä sen verran, että verotus on ollut tässä maassa korkeata aikaisempinakin vuosina. Toki silläkin on merkityksensä, mutta sekundäärinen verrattuna siihen, onko sitä verotettavaa tuloa (= mielekästä työpaikkaa) ylipäätänsä saatavilla.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Michael in memoriam on 05.12.2016, 07:19:43
Tähän ketjuun voinee myös olla aiheellista mainita, että Suomen yliopistolaitos (ainakin luonnontieteiden osalta) kannustaa voimakkaasti a) tohtorintutkintoon liittyviä opintoja ja tutkimusmatkoja ulkomailla b) siirtymistä töihin ulkomaille johonkin tutkimuslaitokseen "ainakin pariksi vuodeksi". Suomen Akatemian virallinen ohjeistus tällä hetkellä kuuluu seuraavasti (http://www.aka.fi/fi/rahoitus/nain-haet/hakuohjeet/akatemiatutkija--ja-tutkijatohtorihakijoiden-liikkuvuusedellytysohje/):

Quote
Akatemiatutkija- ja tutkijatohtorihakijoiden kootut liikkuvuusedellytysohjeet

Liikkuvuusedellytys syyskuun haussa 2016

Syyskuun hausta 2016 alkaen Akatemia edellyttää hakukelpoisuuden ehtona tutkimusympäristön vaihtamista tai vähintään kuuden kuukauden mittaista, tohtoritutkinnon jälkeistä kokemusta erilaisista tutkimusympäristöistä. Työskentelyksi eri ympäristössä tulkitaan myös muu kuin tutkimustyö sellaisessa tehtävässä, joka muuten edistää tutkijan uraa.

Ottaen huomioon että Akatemian rahoituksen saaminen on oleellisesti edellytys varsinaisen akateemisen uran etenemiselle, ei tässä jää paljon arvailun varaa. Tulee myös muistaa, että suuri osa tohtorintutkinnoista esim. fysiikan alalla tehdään olennaisesti sellaisilla härveleillä joita Suomesta ei pahemmalti löydy, kuten suuret hiukkaskiihdyttimet, teleskoopit jne. Tietenkin oman tutkimustoimintansa voi teoriassa mahdollistaa lyhyillä vierailupätkillä ym., mutta työyhteisö ja rahoittavat osapuolet voimakkaasti kannustavan toisenlaiseen toimintaan.

On sitten toki toinen kysymys montako kiihdytinfysiikan professoria, lehtoria ym. Suomen valtio noin kokonaisuutena kaipaa, pääosin verovaroin rahoitettuna toimimaan. Kysymyksen luontainen kääntöpuoli on sitten se, että piruako valtion rahalla koulutetaan kertaluokkaa sata tohtoria vuositasolla (!) yksinomaan näihin hommiin, jos heidän palveluksiaan ei yhteiskunta sitten enemmälti kaipaa. Ei liene suuri yllätys, että tutkimukseensa kunnianhimoisesti suhtautuvat ihmiset hakeutuvat esim. Eurooppaan tai jenkkeihin.

On toki myös mahdollista, että riittävän teknisen osaamisen koulutuksensa myötä saanut tohtorisihminen voi työllistyä Suomessa tai ulkomaille yksityisen sektorin palvelukseen tuotekehitykseen ym. ajatustyöhön, mutta tämä on Suomessa paljon vähemmän yleistä kuin esim. Saksassa. Tästäkin voi varmasti omat johtopäätöksensä vetää.

Rohkenen väittää, että tämä aivovuoto ei ole järjestelmän nk. bugi, vaan feature.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lalli IsoTalo on 05.12.2016, 07:32:54
Quote from: Michael in memoriam on 05.12.2016, 07:19:43
Rohkenen väittää, että tämä aivovuoto ei ole järjestelmän nk. bugi, vaan feature.

Suomi kouluttaa parhaat aivonsa ulkomaille ilmaiseksi, ja ulkomaiden heikompi aines kouluttautuu Suomessa ilmaiseksi.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Shemeikka on 05.12.2016, 07:55:52
Quote from: Lalli IsoTalo on 05.12.2016, 07:32:54
Quote from: Michael in memoriam on 05.12.2016, 07:19:43
Rohkenen väittää, että tämä aivovuoto ei ole järjestelmän nk. bugi, vaan feature.

Suomi kouluttaa parhaat aivonsa ulkomaille ilmaiseksi, ja ulkomaiden heikompi aines kouluttautuu Suomessa ilmaiseksi.

Eikä tuokaan riitä, vaan lisäksi suomalaisen veronmaksajan kustannuksella koulutetaan ulkomaalaisia opiskelijoita eli Suomi omalla rahalla kouluttaa itselleen kilpailijoita maailmanmarkkinoille.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Fiftari on 05.12.2016, 08:24:14
Kunpa ne karkaavat olisivat näitä insinöörejä joiden paperit ovat hukkuneet.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: hattiwatti on 05.12.2016, 16:06:35
Quote from: hattiwatti on 04.12.2016, 14:11:16
Jos Suomi tekisi järkevää politiikkaa olemalla ummehtunut sulkeutunut juntti-ugrilainen kekkoslovakia, tästä maasta voisi tulla whiteflight - maahanmuuton kohdemaa, mutta alkaa olla jo aika menetettyä, koska halutaan kuulua länteen ja EU:n ytimeen mallioppilaana jne.

Olisi edes Suomen sisällä whiteflight-tarkoitukseen enklaaveja, mutta demarien sosiaalinen sekoittaminen ja kepulainen maakuntapolitiikka jossa voksterit ovat tämän päivän siltarumpumestareita tuhoavat myös tämän mahdollisuuden.

Unkari ja Tsekki tekevät jo tiliä sillä, että ovat säilyttäneet itäblokin meiningin, joka on tarkoittanut ihan mukavaa whiteflight-nettomuuttoa. Tämä trendi tulee eskaloitumaan tulevaisuudessa - ehkä Suomestakin asti.

Me taas menetettiin tämä mahdollisuus kun irtisanouduttiin kekkoslaisesta sulketuneisuudesta, ja haluttiin avautua länteen jakamaan taakkaa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Lahti-Saloranta on 05.12.2016, 16:40:23
Olen kummastellut kun viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yhä useampi lääkäri tai hammaslääkäri on ei suomalainen, useimmin virolainen tai venäläinen. Onko Suomessa todella lääkäripula vai menevätkö suomalaiset lääkärit töihin ulkomaille.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Outo olio on 05.12.2016, 19:01:06
Quote from: Siener on 04.12.2016, 20:24:31
"Koulutetut", miten niin, joka ainoa on itse tehnyt paljon töitä ensin päästäkseen valitsemiaan opintoja suorittamaan, ja tehnyt vuosia itse töitä saadakseen tutkintonsa suoritettua, apuna usein taloudellisena tukena vanhemmat, ja itse opintoja rahoittaen. Tuo "koulutetut" väheksyy tätä.

Hyvä pointti, oikeampi ilmaisu olisi "kouluttautuneet".
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: -PPT- on 05.12.2016, 21:40:04
Hörähdin ääneen kun artikkelissa annettiin ymmärtää että Jaakko Hämeen-Anttilan maastamuutto olisi ollut vakava isku yhteiskunnallemme.

Aika paljon meidän korkeasti veisatusta koulutustasosta on valitettavasti sitä että ihmisiä koulutetaan vilunkitieteiden maistereiksi mutta koska heillä on siinä vaiheessa akateemiset paperit niin eiväthän he voi mitään alemman tason hommia silloin tehdä.

Ei sen puoleen. Kyllä maastamuutto vaatii tietynlaista rohkeutta. Ei todellakaan pidä paikkaansa suomalainen sananlasku että vain raukat menee merten taa.

Asiassa on vain usein se puoli että noissa maissa joissa vastaavan tason hommista saa paljon parempaa palkkaa kuin Suomessa samoista hommista että ulkomailla ihan oikeasti joutuu tekemään töitä ja kuten on mainittukin että työviikot saattavat helposti venähtää 60-tuntisiksi ja se on ihan normikauraa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: jka on 12.02.2017, 16:55:34
Tässä jälleen yksi lähtijä Suomesta. Kaveri pistää siis kaiken omaisuutensa myyntiin ja karistaa Suomen tunkkaiset pölyt jaloistaan. Pitäkää tunkkinne Sipilä ja kumppanit. Siinä lähtee taas yksi 12 vuotta nettikauppaa pyörittänyt ja kuvista päätellen ihan hyvin toimeentuleva. Mitäpä näistä, tuleehan meille tilalle "parempaa porukkaa" ...


Myyn koko elämäni. Yritykseni, autoni, taloni, asuntoni.. (http://www.huuto.net/kohteet/myyn-koko-elamani-yritykseni-autoni-kiinteistoni/437627758)

Quote
Tämä ei ole vitsi.
Myyn siis koko elämäni kylmässä Suomessa. Tähän kauppaan ei kuulu mitään särkyneitä unelmia. Mukaani otan vain sukellusvarusteeni, passini, ja pari autoani pistän sukulaisten talliin.
...
Mulle riitti, kiitti Sipilä ja kumppanit. On muuten kylmä ja luntakin pirusti.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Kni on 12.02.2017, 17:30:17
Quote from: jka on 12.02.2017, 16:55:34
Tässä jälleen yksi lähtijä Suomesta. Kaveri pistää siis kaiken omaisuutensa myyntiin ja karistaa Suomen tunkkaiset pölyt jaloistaan. Pitäkää tunkkinne Sipilä ja kumppanit. Siinä lähtee taas yksi 12 vuotta nettikauppaa pyörittänyt ja kuvista päätellen ihan hyvin toimeentuleva. Mitäpä näistä, tuleehan meille tilalle "parempaa porukkaa" ...

QuoteMulle riitti, kiitti Sipilä ja kumppanit. On muuten kylmä ja luntakin pirusti. Mä en tarvitse, kun sukellusvarusteeni, kaksi autoa (tunnearvo) sekä taksiyritykseni pidän, lain mukaan en voi myydä sitä.


Ja on udeltu ja spekuloitu onko emäntä lähteny lapsien kanssa. Vastaus on, että ei ole. Ne mä otan kans mukaani ;) ovat kuulemma kyllästyneet hekin talviin ja autoveroihin. Sitäpaitsi Espanjassakin pääsee lasketteleen.

Jokainen muuttaa vapaassa maailmassa minne haluaa, mutta en siltikään oikein ymmärrä näitä juttuja. Kunka Sipilä ja kumppanit voisivat vaikuttaa siihen onko talvella lunta ja kylmä? Jos ainoa syy muuttaa pois on se että lapsetkin (heppu on kolmevitonen) ovat kyllästyneet autoveroihin, ei elämässä kovasti sisältöä taida olla.

No, ilmoitus voi olla provo tai taustalla muitakin syitä tai pelkkä vaihtelunhalu, mutta jotenkin tuosta henkii jonkinlainen pakenemisreaktio. Aloittanut uuden yrityksenkin tammikuussa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Tappivanukas on 12.02.2017, 18:04:53
Niin. Sinnitelläkö kiinni kallioperässä kun kulttuuri, kieli ja kansa hävitetään ympäriltä. Mihinkäs niitä muita suomalaisiakaan tarvitsee ympärilleen kun kaikki on hälläväliä enemmistölle. 99% vastaantulijoista on sellaisia ettei ole mitään lojaalisuuden tai velvollisuuden tunteita niitä kohtaan. Vielä kun olen epäsosiaalinen eikä ole muuta kiintopistettä elämään kuin eukko ja lapsi, 9-vuotias tyttö vielä. Koko ajan kasvaa pelko siitä mitä kamaluuksia odottaa kasvavaa nuorta naista Helsingradin mustuvan väestön parissa.

Pitäisi kai tehdä oikein lasta kohtaan ja häipyä. Sellainen ongelma vain ettei ole koulutusta ja kielitaitoa muuttaa mihinkään parempaan paikkaan. Ikäni olen asunut Itä-Helsingissä ja koko ajan menee pahemmaksi. Oman alan töitä ei ole missään maakunnissa. Vuokralla asutaan joten pesämunaa ei saa vaikka myisi koko omaisuutensa pois.

Erittäin huonosti pelattu, sekä allekirjoittaneen että Suomen taholta. Pitäisi olla jokin yhteisö johon muuttaa ja johon turvata. Nämä kaupungin vatipäät, vihreitä ja kommareita äänestävät, kaljaveikot, neekerit, avohoidot, eivät ole minun kansaani. Useimpina päivinä ei tee mieli astua ovesta ulos kun kaikki kura lentää naamalle.

Tapu tapu kaikille jotka pystyvät parantamaan tilannettaan vaikka muuttamalla pois. Ei voi syyttää mistään. Millä konstilla tästä maasta ja ajasta saisi suomalaiselle siedettävän? Kahtena aamuna viikossa kävelen töihin leipäjonon ohi. Pieni glitch työnantajan markkinoilla niin samassa porukassa ollaan.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: KTM on 12.02.2017, 18:07:47
Haaveenani on Suomesta poismuutto ja ennen pitkää aion sen tehdäkin. Ei ole mitään halua jäädä näkemään tämän maan muuttumista islamilaiseksi paskistaniaksi. Ja faktahan on että tätä kehitystä ei voi enää rauhanomaisin ja demokraattisin keinoin pysäyttää, tarvittaisiin etninen puhdistus mutta kellään ei ole munaa sitä toteuttaa.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Tappivanukas on 12.02.2017, 18:11:37
Quote from: KTM on 12.02.2017, 18:07:47
Haaveenani on Suomesta poismuutto ja ennen pitkää aion sen tehdäkin. Ei ole mitään halua jäädä näkemään tämän maan muuttumista islamilaiseksi paskistaniaksi. Ja faktahan on että tätä kehitystä ei voi enää rauhanomaisin ja demokraattisin keinoin pysäyttää, tarvittaisiin etninen puhdistus mutta kellään ei ole munaa sitä toteuttaa.

Puhdistus on jo käynnissä. Meitä puhdistetaan.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Impi Waara on 12.02.2017, 18:14:26
Iltalehdessä Matti kertoo syitä maastamuuttoonsa:
"Protesti

Muutto ulkomaille on Ylitalon mukaan protesti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Hänen mielestään Suomessa ei epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vuoksi ole enää juurikaan hyviä uutisia.

- Espanjassakin on enemmän suomalaisia kuin Itäkeskuksessa, ylöjärveläismies sanoo."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702122200069366_uu.shtml
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Marjapussi on 12.02.2017, 18:27:56
Quote from: Fiftari on 05.12.2016, 08:24:14
Kunpa ne karkaavat olisivat näitä insinöörejä joiden paperit ovat hukkuneet.

Mä taidan täyttää kriteerit. Ei harmaatakaan aavistusta missä edes mun tupsulakki ja paperit on. Aika monta mun kaveriakin on dippi-inssejä ja tekniikan tohtereita Polilta (Otaniemestä) ja kovasti tekevät töitä sekä asuukin moni ulkomailla. :roll: Mm. elintaso (ostovoima ja tulot) ovat houkuttelijoina ja suomalaisiin näytetään luotettavan enemmän kuin esimerkikisi nigearialaisiin sekä bangladeshilaisiin moniossajiin.
Title: Vs: 2016-12-04 HS: Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi
Post by: Emo on 12.02.2017, 18:33:07
Quote from: Marjapussi on 12.02.2017, 18:27:56
Quote from: Fiftari on 05.12.2016, 08:24:14
Kunpa ne karkaavat olisivat näitä insinöörejä joiden paperit ovat hukkuneet.

Mä taidan täyttää kriteerit. Ei harmaatakaan aavistusta missä edes mun tupsulakki ja paperit on. Aika monta mun kaveriakin on dippi-inssejä ja tekniikan tohtereita Polilta (Otaniemestä) ja kovasti tekevät töitä sekä asuukin moni ulkomailla. :roll: Mm. elintaso (ostovoima ja tulot) ovat houkuttelijoina ja suomalaisiin näytetään luotettavan enemmän kuin esimerkikisi nigearialaisiin sekä bangladeshilaisiin moniossajiin.

Minäkään en muuten tiedä, missä mun paperit on, siis tutkintotodistus. Ajokorttihan on muovia. Mietin just yks yö kun ei nukuttanut, että missä ihmeessä... Pitäis varmaan pyytää uudet paperit.