Quote95-vuotiaan veteraanin kiusaajat kiinni rysän päältä – tyttöporukka yhytettiin pizzeriasta
95-vuotiasta porvoolaista sotaveteraania Armas Maastoa kiusanneista nuorista kolme on jäänyt kiinni rysän päältä, kertoo Uusimaa-lehti.
Nuoret paljastuivat, kun sotaveteraanien puheenjohtaja Tuomo Kankkunen oli päättänyt jäädä Maaston seuraksi iltaa istumaan ja tarvittaessa yöksikin.
Kankkusen ei tarvinnut odottaa kauan, sillä jo viime torstaina kello 18:n aikoihin pihalla alkoi tapahtua ja nuoria kasvoja alkoi kurkistella ikkunoista.
Sotaveteraanien puheenjohtaja yhytti kolmen teini-ikäistä tyttöä läheisen ostoskeskuksen pizzeriasta.
Tytöt tulivat Armas Maaston luokse, pyysivät tekemisiään anteeksi ja lupasivat, että kiusanteko loppuu.
Samanlaista anteeksipyyntöä odotetaan myös porukan pojilta. Tieto tapahtuneesta menee myös nuorten vanhemmille.
HU (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/455068-95-vuotiaan-veteraanin-kiusaajat-kiinni-rysan-paalta-tyttoporukka-yhytettiin)
Ei taida olla sitten minkäänlaista kunnioitusta veteraaneja kohtaan osalla nuorisoa.
Kunnioitus varmaan lisääntyy siinä vaiheessa kun huomaavat vuosien myötä, millaiseksi Suomi muuttuu kun sitä ei puolusteta.
Quote from: Fiftari on 15.11.2016, 13:37:13
Ei taida olla sitten minkäänlaista kunnioitusta veteraaneja kohtaan osalla nuorisoa.
Heille se oli ehkä vain hassu tai pelottava vanha mies.
Itsekin tullut joskus nuorena tuota harrastettua. Hauskaa hetken, kunnes jäi kiinni ja tajus typeryytensä.
Joo, alle kymmenvuotiaina seurailtiin, tuijoteltiin ja tirkksteltiin naapuruston outoja tyyppejä. Ei enää sen ikäisinä että istuskeltaisiin pizzeriassa iltaisin.