Keski-Uusimaa lehden paperiversiossa oli tänään juttu jalka-amputoidusta irakilaismiehestä ja tämän vaimosta, jonka molemmat kädet on amputoitu. Keskeiset kohdat jutusta alla. Tätä keissiä vasten on hyvä pohtia nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ...
QuoteAutopommi ei murskannut uskoa tulevasta
Tuore isä iloitsee, että henki säilyi, vaikka jalka meni autopommi-iskussa. Vaimo menetti molemmat kätensä ja kasvot vaurioituivat. Usko tulevaisuuteen on luja, Eeva-kummi tuo apua ja lohtua arkeen.
Järvenpää. Qaderin kurdiperheelle ei ole vielä ehtinyt muodostua perinteitä isänpäivän viettoon vanhassa, eikä uudessa kotimaassa, koska perheen esikoinen on vasta kahdeksan kuukauden ikäinen konttaava ilopilleri.
Perhe asui Pohjois-Irakissa ennen pakomatkalleen lähtöään. Nyt koti on Järvenpäässä ja olo kuplivan onnellinen.
- Tiedetään, että sellaista kuin isänpäivää vietetään Suomessa marraskuussa, perheen isä Hindreen Rasol Qader kertoo Maahanmuuttajatoimisto Verson sohvalla Järvenpään Jampassa.
Versossa koko perhettä autetaan elämän alkuun ja opastetaan, mistä löytyy esimerkiksi neuvolapalveluja ja kielikoulutusta. Tuore isä on uusi järvenpääläinen, joka iloitsee saamastaan kuntapaikasta. Omaan kotiin pääsy on helpotus.
- Kuusi kuukautta asuimme Raaseporin vastaanottokeskuksessa ja viimeisen kuukauden Röykässä Nurmijärvellä. Vaimoni koki siellä asumisen ahdistavana, koska häntä halveksittiin käsi- ja kasvovammojen takia.
Hindreen ja Bakhan saivat vammansa autopommi-iskussa, kun he olivat menossa hääpukua ostamaan kahdeksan vuotta sitten. Häät oli sovittu seuraavalle päivälle.
Molemmat saivat vakavia vammoja verisessä iskussa, joka vaati myös kuolonuhreja. Kuin ihmeen kaupalla nuoren kihlaparin henki säilyi, vaikka sirpaleet saivatkin aikaan pahaa tuhoa. Muutama kuukausi sairaalasta pääsyn jälkeen heidät vihdoinkin vihittiin.
Pakomatkalle he lopulta lähtivät viime vuoden lopulla.
- Myin taloni ja lähdimme pois pienellä laivalla, jossa oli 57 ihmistä. Pääsimme kaikki hengissä Turkkiin ja Lawi-vauva syntyi sairaalassa Istanbulissa.
Urheilijataustan omaava Hindreen suree sitä, että ei voi enää urheilla entiseen tapaan ...
Aviopari opiskelee innokkaasti suomea Eeva-kummin johdolla, jonka he ovat tavanneet viikon aikana ja kolme kertaa peräkkäisinä päivinä.
- Auttaminen ei ole keneltäkään pois, sanoo Eeva Korhonen, joka tuli kummitoimintaan mukaan Settlementti Louhelan kautta viime syksynä. Qaderin perhe on kolmen vuoden päästä eläkkeelle jäävälle Eevalle ensimmäinen kummiperhe.
(...)
Verson palveluohjaaja Pia Vappulan mukaan Tukea ja tekoja -verkosto on helppo tapa olla arjen apuna kuntapaikan saaneille turvapaikanhakijoille. Kummitoiminta organisoidaan yhteistyössä Settlementti Louhelan kanssa.
- Aion olla yhteydessä Validiaan, jos sieltä löytyisi nuorille opiskelupaikka ja uusi ura elämälle, kun suomen kieli on ensin hallussa, sanoo Vappula.
Versossa ohjelmaan kuuluu palvelutarvearvioinnin suunnittelu, johon sisältyy muun muassa lääkärikäyntejä. Pommin aiheuttamien vaurioiden jälkiä ei ole Suomessa vielä tutkittu ja mietitty, olisiko niille jotakin tehtävissä.
(...)
Lihavoinnit mun.
Ensin on lähdetty Pohjois-Irakista pienellä laivalla Turkkiin, jossa lapsi syntyy Istanbulin sairaalassa, josta kaikkien Euroopan turvallisten maiden kautta on tultu Suomeen. Miksi näin? Sitä tarina ei enää kerro, mutta taidamme jo arvata.
Eeva-kummi julistaa, että "auttaminen ei ole keneltäkään pois". Hän on valitettavasti väärässä laajemmassa kontekstissa. Rajallisten resurssien vallitessa uudet menoerät ovat aina pois jostakin muusta. Tässä tapauksessa norjalaisten laskelmiin nojaten voi arvioida, että pelkästään tämän parin elinikäiset kustannukset suomalaisille veronmaksajille nousevat yli 2 miljoonaan euroon, etenkin koska on huomioitava työrajoitteet ja erikoispalvelujen kulut.
Vastaavasti näillä rahoilla olisi voitu Irakissa auttaa moninkertaista määrää ihmisiä. Lisäksi Irakin tehtävä on pitää huolta kansalaisistaan, ei Suomen. Emme ole koko maailman ilmainen vakuutusyhtiö. Halukkaiden tulijoiden määrät (http://hommaforum.org/index.php/topic,108294.msg2454969.html#msg2454969) ovat niin suuria Afrikassa ja Aasiassa, että pitemmän päälle tuollainen systeemi romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Jos on tehty vielä se virhe, että tilapäisen luvan sijaan on myönnetty pysyvä lupa ja lupailtu elinikäistä ilmaista elämää, niin se on valtaisa vetotekijä, joka vuorostaan houkuttelee vain lisää tulijoita. Tämä johtaa väistämättä ajan mittaan kaaokseen ja sekasortoon, ellei vielä pahempaankin, kun sitten eräänä päivänä havaitaan kirstun olevan tyhjä.
EDIT typo
Niin, kirstu on ollut tyhjä jo pitkään, poliitikot eivät vaan ole tajunneet sitä!
Ikävä tapaus, mut mut... Loppuelämä täällä muitten varoilla varmasti tuo kaikki kynnelle kykenevät lähtemään irakista, jos yksijalkaisena tai yksikätisenä saa turvapaikan, saattaapa olla että kannattaa tervekin raaja leikata, jos saa kela goldin ja asunnon.
"Auttaminen ei ole keneltäkään pois."
Erittäin yleinen näkemys Suomessa, mutta ikävä kyllä myös täysin väärä. Totta kai se on aina pois jostakin. Kaikki vaikkapa irakilaisiin tp-hakijoihin jo nyt uhratut sadat miljoonat eurot ovat pois jostakin muusta, ja vähintäänkin ne ovat kasvattamassa Suomen jo ennestään valtavaa velkataakkaa.
Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tähän touhuun.
Sitä ei kuitenkaan saisi sanoa ääneen, koska se kuulostaa niin julmalta ja ikävältä.
Eeva kummi voikin vastata hlökohtaisella omaisuudellaan kyseisten henkilöiden elätyksestä ja sitten kun Eeva kummin rahat alkavat loppua niin ostellaan se paluu lippu.
Quote from: Java on 13.11.2016, 19:52:27
Niin, kirstu on ollut tyhjä jo pitkään, poliitikot eivät vaan ole tajunneet sitä!
Eivät ole kun rahaa saa miljardeja lainaksi mitättömällä korolla ja kun samaan aikaan uskotaan, että tuleva talouskasvu syö aikanaan velat..
Jos olisimme eläneet sen mukaan, mitä meillä oikeasti on kirstussa rahaa, tänne ei oltaisi otettu ainuttakaan elättiä ulkomailta..
Onkohan kyse tästä autopommista?
http://www.liveleak.com/view?i=8d0_1478018838
Quote from: Eisernes Kreuz on 13.11.2016, 20:23:38
Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tähän touhuun.
Sitä ei kuitenkaan saisi sanoa ääneen, koska se kuulostaa niin julmalta ja ikävältä.
Tämän tosiasian ikävyys pahenee päivä päivältä ja yhä vähemmän sitä pitäisi olla huomaavinaan...
Quote from: akez on 13.11.2016, 19:48:18
Perhe asui Pohjois-Irakissa ennen pakomatkalleen lähtöään. (..) - Myin taloni ja lähdimme pois pienellä laivalla, jossa oli 57 ihmistä. Pääsimme kaikki hengissä Turkkiin ja Lawi-vauva syntyi sairaalassa Istanbulissa.
Ei kovin uskottava tarina.
Ja eivät jääneet Istanbuliin koska.....? Taikaseinä ei toimi siellä?
Quote from: Roope on 13.11.2016, 21:46:53
Quote from: akez on 13.11.2016, 19:48:18
Perhe asui Pohjois-Irakissa ennen pakomatkalleen lähtöään. (..) - Myin taloni ja lähdimme pois pienellä laivalla, jossa oli 57 ihmistä. Pääsimme kaikki hengissä Turkkiin ja Lawi-vauva syntyi sairaalassa Istanbulissa.
Ei kovin uskottava tarina.
Jospa he ovatkin matkustaneet Tigris-jokea pitkin laivalla Turkin puolelle? Kai sielläkin ihan kohtalaisen kokoisilla paateilla pääsee kulkemaan. Ensimmäisenä minullekin tosin tuli Välimerellä tehty matka mieleen tuosta.
Quote from: Alaric on 13.11.2016, 22:01:20
Jospa he ovatkin matkustaneet Tigris-jokea pitkin laivalla Turkin puolelle? Kai sielläkin ihan kohtalaisen kokoisilla paateilla pääsee kulkemaan.
Käytännössä ainoa mahdollisuus, mutta miksi noin vaikea matka tarkasti valvotulla joella Syyrian kautta koukaten, kun voisi ylittää suoraan Turkin maarajan?
Varmasti tässä on jotain henkilökohtaista vainotuksi ja uhatuksi tulemisen kokemista taustalla. Pelkän onnettomuuden uhriksi joutuminen lähes vuosikymmen sitten kun ei turvapaikan myöntämisen peruste ole.
Tässä tapauksessa voidaan tietysti soveltaa jotain kohtuullisuuspykälää, ettei jalattoman ja kädettömän pariskunnan palauttaminen kotimaahansa ole kohtuullista, varsinkin kun möivät asuntonsa tänne päästäkseen.
Toisin sanoen täällä tarjotaan valtion kustantama loma loppuiäksi, jos vain onnistuu raahautumaan rajan yli. Kävellen tulleet voidaan palauttaa.
Tämä viesti kun maailmalle leviää, aletaan matkustusasiakirjojen lisäksi kadottaa raajojakin.
On se vaan kumma, että kaikkia maailman käsi-ja jalkapuolia riittävät rahat hoivaamaan, kun samaan aikaan suomalaisia vanhuksia makuutetaan paskat vaipoissa, eikä rahat riitä edes siihen, että saisivat tarvittavaa ulkoilua osaksensa.
Asia nyt on vain niin, ettei ainakaan minua kiinnosta irakilaisten sisäiset sotkut ja niiden uhrit pätkääkään. Suomalaisten vanhusten ja muiden hädänalaisten vointi sen sijaan kiinnostaa. Ja turha hokea sitä kulunutta mantraa, ettei ole keneltäkään pois. Totta perkeleessä se on suomalaisilta joka helvetin matuihin uhrattu sentti pois. Kädettömiä ja jalattomiahan tänne juuri kannattaakin tuoda yhteiskunnan kalleimmiksi eläteiksi. Auttakoot muualla ne ken haluavat.
Jos auttaa yhtä, tällöin resurssit avun tuottamiseen ovat kuluneet tapaukselle X eivätkä Y. Voimme ottaa Suomen kulttuuriskenestä esimerkin, vaikkakin yksityisiin rahoihin perustuvan: jos apuraha menee Hännikäiselle, se ei mene sekopääfemakolle.
Quote from: Roope on 13.11.2016, 21:46:53
Quote from: akez on 13.11.2016, 19:48:18
Perhe asui Pohjois-Irakissa ennen pakomatkalleen lähtöään. (..) - Myin taloni ja lähdimme pois pienellä laivalla, jossa oli 57 ihmistä. Pääsimme kaikki hengissä Turkkiin ja Lawi-vauva syntyi sairaalassa Istanbulissa.
Ei kovin uskottava tarina.
Eipä. Pohjois-Irakin ja Turkin välillä ei taida olla laivaväyliä.
Mistä näitä toimittelijoita oikein sikiää:
QuoteNyt koti on Järvenpäässä ja olo kuplivan onnellinen.
;D
Kyllä Nopos-vainaa olisi kateellinen...
Quote- Kuusi kuukautta asuimme Raaseporin vastaanottokeskuksessa ja viimeisen kuukauden Röykässä Nurmijärvellä. Vaimoni koki siellä asumisen ahdistavana, koska häntä halveksittiin käsi- ja kasvovammojen takia.
Kuka tuolla oikein halveksii pommista selvinnyttä kätensä menettänyttä tämän vammojen takia? Suomalaiset vai ulkomaalaiset? En usko että ainakaan suomalaiset, ei kuulosta ihan normitouhulta.
Quote from: Eisernes Kreuz on 13.11.2016, 20:23:38
"Auttaminen ei ole keneltäkään pois."
Erittäin yleinen näkemys Suomessa, mutta ikävä kyllä myös täysin väärä. Totta kai se on aina pois jostakin. Kaikki vaikkapa irakilaisiin tp-hakijoihin jo nyt uhratut sadat miljoonat eurot ovat pois jostakin muusta, ja vähintäänkin ne ovat kasvattamassa Suomen jo ennestään valtavaa velkataakkaa.
Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tähän touhuun.
Sitä ei kuitenkaan saisi sanoa ääneen, koska se kuulostaa niin julmalta ja ikävältä.
Minä en ymmärrä, miksi näillä vapaaehtoisilla auttaminen kohdistuu aina ja vain mamuihin. Miksi Eeva ei halua olla huostaanotetun lapsen kummi? Tai vanhuksen vapaaehtoinen ystävä? Mamuihin tuhlattu raha on yksi turhimmista menoeristä ikinä, mutta totta kai Eevan ja kaltaistensa mamuihin käyttämä aika on pois siitä, että hän auttaisi vaikka kotimaisia sijoitettuja lapsia. Mutta ei, mamu sen on oltava. Mieluiten muslimi.