Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 08.11.2016, 21:33:48

Title: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: koli on 08.11.2016, 21:33:48
QuoteSalla ottaa pakolaisperheitä

Sallan kunnanvaltuusto päätti äänin 22–5, että kunta ottaa 20–30 perheellistä kiintiöpakolaista ensi vuoden loppuun mennessä.

Perussuomalaiset vastustivat asiaa, muut kannattivat. Perussuomalaisten ryhmä jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Valtuusto myös hyväksyi sopimuksen Lapin Ely-keskuksen kanssa kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta.

– Tässä on tilaisuus auttaa hädänalaisia, ja samalla kunnan vuokra-asuntoihin saadaan asukkaita, Heleena Airola (kok.) totesi.

Pertti Aska (ps.) peräsi keskustelua laskelmista ja pakolaisten ottamisen vaikutuksista.

Petteri Salmijärvi (kesk.) totesi, että Suomen valtio on päättänyt vuosittaisesta 1050 pakolaisen kiintiöstä, ja Sallan kuuluu olla mukana. Lauri Ainasto (vas.) oli samoilla linjoilla.

Kari Davidsainen (ps.) kehotti lahjoittamaan rahaa avustusjärjestöille ja totesi, että saman rahasumman vaikuttavuus on paljon suurempi paikan päällä köyhässä maassa kuin Suomessa.

Aiemmin syksyllä valtuusto päätti, ettei se järjestä kansanäänestystä pakolaisten ottamisesta.
http://www.pohjolansanomat.fi/lappi/salla-ottaa-pakolaisperheita/
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Pikkuvaimo on 08.11.2016, 21:37:09
Ja todellinen syy ottaa pakolaisia ei sitten ole tämä:

Quote

– Tässä on tilaisuus auttaa hädänalaisia...

Vaan tietysti tämä:

Quote

...kunnan vuokra-asuntoihin saadaan asukkaita, Heleena Airola (kok.) totesi.

Noniin, kukas tuolta sitten kääriikään massit takataskuunsa? Onnea hänelle. Raha puhuu.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Toni R Jyväskylästä on 08.11.2016, 21:40:31
QuotePetteri Salmijärvi (kesk.) totesi, että Suomen valtio on päättänyt vuosittaisesta 1050 pakolaisen kiintiöstä, ja Sallan kuuluu olla mukana. Lauri Ainasto (vas.) oli samoilla linjoilla.

Se kiintiö on kyllä nykyään 750, mutta ei sillä mitään merkitystä ole.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Impi Waara on 08.11.2016, 21:40:43
Perheen muodostavat seitsemän yksintullutta partavauvaa  :o
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Kim Evil-666 on 08.11.2016, 21:42:58
Mitäpä sitä valtuusto suotta kansanäänestystä järjestämään, kun tulos olisi ollut vuoren varma EI.

Politiikka on niin mätää ympäri Suomen, että poliitikoilta pitäisi ottaa valta päättää yhtään mistään. Oman edun tavoittelijoita ja omaan pesään paskojia lähes kaikki tyynni. Sylettää tämän maan touhut. Persauksille hatunnosto siitä, että edes yrittävät laittaa kampoihin kunnallisella tasolla.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: newspeak on 08.11.2016, 21:43:39
Kunnanvaltuuston koostumus: kepu 12, PS 5, vasurit 5, kokoomus 3 ja demarit 2.

Kepu pettää aina.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: koli on 08.11.2016, 21:44:46
Käytännössä jokainen kunta ilmoittaa aina, että ottavat pakolaisperheitä. Mikäköhän on todellisuus? Jotenkin veikkaan, että käytetään laajemman perhekäsityksen periaatetta.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Viimeinen suomalainen on 08.11.2016, 21:47:05
P. Aska taisi olla ainoa järjen ääni tuossa kokouksessa. Harmi, etteivät muut osaa ajatella nenäänsä pitemmälle.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Alapo on 08.11.2016, 21:47:50
Kyllä siinä pakolaiset tuntee olonsa lottovoittajaksi, kun kyselevät että miten pitkä matka on stadiin, kun on Sallaan saapuneet. Ihan suoraa järjettömyyttä on tuppukyliin asuttaa pieniä määriä pakolaisia, kun kulut on nyt ja tulee olemaan aika suuret. Muutamia perheitä varten pitää palkata erilaisia sosiaalityöntekijöitä, opettajia ja tulkitkin ajatetaan satojen kilometrien päästä hoitamaan asiointia. Et jippii, kunta saa kerrostaloihin vuokralaisia jotka ihan satavarmasti muuttaa sieltä pois heti kun mahdollisuus on.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Java on 08.11.2016, 21:50:03
Quote from: koli on 08.11.2016, 21:44:46
Käytännössä jokainen kunta ilmoittaa aina, että ottavat pakolaisperheitä. Mikäköhän on todellisuus? Jotenkin veikkaan, että käytetään laajemman perhekäsityksen periaatetta.
Todellisuudessa sinne tulee ryhmä partalapsia, joilta jokaiselta löytyy 1+5 perhe yhdistettäväksi!
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Blanc73 on 08.11.2016, 21:55:50
Veikkaanpa että nykyajan "pakolaisille" Salla ei kelpaa.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Pärmi on 08.11.2016, 22:03:25
Quote from: Blanc73 on 08.11.2016, 21:55:50
Veikkaanpa että nykyajan "pakolaisille" Salla ei kelpaa.

Kelpaa sen hetken, että kotoudutaan myöhemmin eteläiseen Suomeen.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: MW on 08.11.2016, 22:07:51
No Sallahan on ihan luonnollinen habitaatti tiukoissa kivipestyissä farkuissa, valkoisissa tennareissa ja geelitukassa loimuaville sotaa ja epistä pakeneville diskokuninkaille.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: dohoho on 08.11.2016, 22:16:06
"Ottaa" pakolaisperheitä, vähän silleen ihqusti kuin lellipenskalle otetaan koiranpentu kun äiti mä haluuuuun se on niin lutunen kaikilla mun kavereillakin on. Sitten kun paljastuu, että pentu on käytöshäiriöinen sisäsiistiksi oppimaton ärripurri, lellipenska jättää vähin äänin hauvelin äidin vastuulle. Äiti laittaa koiran kiertoon. Simsallahbim, ongelma pois silmistä, ei enää minun ongelmani. Tyypillistä suvakin vastuuttomuutta, hädänalaisten auttaminen my ass.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: MW on 08.11.2016, 22:20:29
Kyyllä kesädiscokuninkaasta täytyy pitää huolta kaamoksenkin aikaankin, älä hylkää kesädiscokuningasta. Lähetä se vaikka Helsinkiin, missä elinajanodote ja rasitus suomalaisille on huomattavasti suurempi.

Näin vastuullinen suvaitsevainen toimii.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: M.K on 08.11.2016, 22:23:48
Quote from: koli on 08.11.2016, 21:44:46
Käytännössä jokainen kunta ilmoittaa aina, että ottavat pakolaisperheitä. Mikäköhän on todellisuus? Jotenkin veikkaan, että käytetään laajemman perhekäsityksen periaatetta.

Todellisuus voi olla myös se, että näitä perheitä ei tulekaan oikeasti Sallaan kun päätöstä ei toimeenpanna. Tämähän oli ainakin takavuosina välillä aika normi. Nyt joku tutkiva journalisti voisi tehdä jutun siitä miten rasisteja kunnat ovat kun eivät otakaan pakolaisia vaikka lupasivatkin.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Riukulehto on 08.11.2016, 22:27:43
http://salla.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epjattn.htm?KV+8%2e11%2e2016%2018%3a00+36+1
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Faidros. on 08.11.2016, 22:27:48
Opettelevat sitten sen paikallisen baarin nimen lausumaan oikein, muuten ei keppanaa irtoa. Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baari.
Ei perkule, se onkin lopettanut jo 10 vuotta sitten! :-\

Kai niille porokin kelpaa lampaan ja kamelin puutteessa?
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Titus on 08.11.2016, 22:28:29
Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa?

noh, samaa kuin joku +20.000 somalia jo valmiiksi ?

Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: M.K on 08.11.2016, 22:31:25
Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

No mutta kun ne tyhjät vuokra-asunnot kato.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56
Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

Valtio maksaa ylöspidon ainakin jonkin aikaa. Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: koli on 08.11.2016, 22:38:49
Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56

Joo ja Sallassa tuo tienaaminen on käytännössä varmaa. Vaikka paapoisivat ja leipoisivat pullaa hiki kukkahatussa, niin ei geelipakolaisen discojen ja blondien kaipuu poistu millään.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: jka on 08.11.2016, 22:39:59
Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56
Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

Valtio maksaa ylöspidon ainakin jonkin aikaa. Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.

Juu, juu, mutta kysyinkin että miten helvetissä maailma on mennyt tähän että tämä voi ylipäätään olla jonkun, siis edes Sallan kunnanvaltuuston mielestä järkevä idea.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Nuivake on 08.11.2016, 22:44:34
Näinköhän suostuvat Sallaan saapuessaan nousemaan bussista pihalle? Discovalojen välkettä on tuolla melko niukasti.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Riukulehto on 08.11.2016, 23:03:49
Quote from: Nuivake on 08.11.2016, 22:44:34
Discovalojen välkettä on tuolla melko niukasti.
Sallassa ei ole enää Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baariakaan, joka lopetettiin 2006. Paikka tuli mm. kuuluisaksi siitä, että sillä oli pisin suomenkielinen yrityksen nimi.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Kansalainen kaksi on 08.11.2016, 23:08:33
Ei, ei, nyt te pelaatte ihan väärin.

Oikeassahan Salla, Ivalo, Nyhtänköljä ja Perähikiä ovat suostuessaan ottamaan vastaan "pakolaisia".

Se on parasta mahdollista houkuttelevuustekijöiden pienentämistä kun läpsyttelijät jalkautuvat SPR:n bussista keskelle kyläaukeaa 34 asteen pakkaseen tai heinäkuussa parhaimpaan räkkäaikaan.

Siinä alkaa netti vinkua siltä seisomalta......  ;D ;D ;D     
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Titus on 08.11.2016, 23:13:37
Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56
Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.

Käytännössä matuista ainakin osa jää Sallaan ja kuntaan tarvitaan enemmän
pakolaisia kattamaan näiden jääneiden kulut
. -> lumipallo pyörii ja kasvaa.

Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Skeptikko on 08.11.2016, 23:28:41
Quote from: aethanol on 08.11.2016, 22:31:56
Valtio maksaa ylöspidon ainakin jonkin aikaa. Käytännössä kunta vaan voittaa kun parissa kolmessa vuodessa pakolaiset muuttaa pois niin eivät jää Sallan elätettäviksi. Pelkkää voittoa kunnalle.

Ilmeisesti väki saadaan Lieksan malliin pysymään kunnassa haluttu 2-3 vuotta antamalla avokätisesti sossurahoja ilman hakemuksia ja pistämällä valtio maksamaan se. Ja sitten sen valtion tukeman ajan jälkeen jollain keinolla, kuten kukkaronnyörejä tiukentamalla, annetaan ymmärtää että nyt olisi aika suksia kuuseen.
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Ernst on 08.11.2016, 23:35:47
Quote from: jka on 08.11.2016, 22:26:10
Mitä tekee pakolaisperhe toiselta puolelta maapalloa Sallassa? Totaalisen hevon perseessä josta jo kaikki suomalaisetkin pyrkii pois ja tilalle asutetaan kehitysmaan kansalaisia jostain vielä enemmän hevon perseestä. Miten helvetissä maailman meno on mennyt siihen että tuo on ylipäätään kenenkään mielestä järkevä idea.

Jos olisi kerrankin tulossa todistetusti henkilökohtaisesti vainottuja, joille riittää pelkkä turva? Opiskelevat ahkerasti kieltä ja kulttuuria, koulutus- ja työtodistuspaperit ovat mukana. Löytyy ammattilaisia huolehtimaan lämmityksestä, kiinteistöhuollosta ja korjaustöistä. Osa opettelee poronhoitoa ja luonnossa liikkumista. Eivät häiriökäyttäydy, ovat ns. koreesti ja kiitollisia normaalipalveluista eivätkä vetoa erikoieuksien saamiseksi uskontoihin tai tapoihinsa. Ovat keskenään sovussa ja tässä esimerkkinä sallalaisille, joihin he luovat alkukankeuden jälkeen hyvät ja avoimet suhteet.

Mitä tässä lasissa oli?
Title: Vs: 2016-11-08 Salla ottaa pakolaisperheitä
Post by: Kemolitor on 09.11.2016, 09:43:03
Quote from: M on 08.11.2016, 23:35:47
Jos olisi kerrankin tulossa todistetusti henkilökohtaisesti vainottuja, joille riittää pelkkä turva?

Periaatteessa Sallaan onkin tulossa sellaista väkeä, kyse on kiintiöpakolaisista, ei turvapaikanhakijoista.

Quote
Suomeen otetaan pakolaiskiintiössä henkilöitä, jotka Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu UNHCR on katsonut pakolaisiksi, tai muita kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia ulkomaalaisia uudelleen sijoitusta varten.

http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/kiintiopakolaiset

Heillä on siis jo Suomeen tullessaan pakolaisstatus. Tilanne on vähän eri kuin Lieksassa, jonne houkuteltiin oleskeluluvan saaneita vastaanottokeskuksista.

Minä olen yrittänyt löytää, että olisiko millään tasolla tutkittu ja vertailtu kiintiöpakolaisten ja toisaalta turvapaikan tai muun humanitäärisen oleskeluluvan saaneiden kotoutumista, mutta ei ole löytynyt. Luulisi, että tämänkin asia tutkijoita kiinnostaisi, koska Suomeen kuitenkin tulee ja jää väkeä kumpaakin reittiä.

Sinällään tuo Sallan ajatus perheellisten kiintiöpakolaisten ottamisesta ei minusta mitenkään haihattelua ole, koska ensisijaisesti ymmärtääkseni on Suomeen viime vuosina otettu kiintiöpakolaisina juuri lapsiperheitä. Kiintiöpakolaiset Suomi valitsee itse leireiltä, he eivät mitenkään putkahda yllättäen Suomeen.
http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot/kiintiopakolaiset