Sofi Oksanen tekee mielenkiintoisia vertailuja Helsingin Sanomien jutussa: "Myös Sofi Oksasen perheessä pakolaiseksi lähti suvun nuori mies – tämän takia lähtijät ovat yleensä nuoria miehiä"
Oksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin. Ja Euroopan islamisaatiota on turha pelätä, koska eihän neuvosto-Virokaan muuttunut ortodoksiseksi, vaikka sinne muuttaneista venäläisistä moni oli ortodokseja. Eikä Viro muuttunut ateistiseksikaan, vaikka se kuului ateistiseen Neuvostoliittoon. Eikä Suomi muuttunut ortodoksiseksi maaksi, vaikka monet Karjalasta tulleet olivat ortodokseja. Miksi se olisi muuttunut, koska eihän ortodoksien osuus Suomen asukkaista lisääntynyt? Ja vaikka muuttumista olisi tapahtunutkin, eikö ortodoksisella kristillisyydellä ja islamilla sentään ole jotain eroa?
Ehkä aika ei riittänyt Viron kansan pesemiseen täysin pois kristillisyydestä, mutta pahaa jälkeä Neuvostoliittoon kuulumisen vuodet kuitenkin tekivät Viron kirkoille. Niihin kuuluvien määrä on vähentynyt suhteellisesti enemmän kuin useimmissa Neuvostoliittoon kuulumattomissa maissa kuten Suomessa.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791
Oksanen ei ymmärrä, että kyseessä ei ole uskonto, vaan väkivallalla etenevä, totalitäärinen poliittinen liike, joka tunkeutuu kaikille elämänalueille.
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.09.2016, 12:25:24
Oksanen ei ymmärrä, että kyseessä ei ole uskonto, vaan väkivallalla etenevä, totalitäärinen poliittinen liike, joka tunkeutuu kaikille elämänalueille.
Veikkaan, että ymmärtää hyvin. Oksanen on vähän kuin toinen pari Suomea morkkaavista vakikommentoijista, joista toinen on Tervo.
Quote from: Jack on 25.09.2016, 12:20:28
Oksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin. Ja Euroopan islamisaatiota on turha pelätä, koska eihän neuvosto-Virokaan muuttunut ortodoksiseksi, vaikka sinne muuttaneista venäläisistä moni oli ortodokseja. Eikä Viro muuttunut ateistiseksikaan, vaikka se kuului ateistiseen Neuvostoliittoon. Eikä Suomi muuttunut ortodoksiseksi maaksi, vaikka monet Karjalasta tulleet olivat ortodokseja.
Quote from: Sofi Oksanen, HS 25.9.2016SIKSI ONKIN NIIN outoa, että monet suomalaiset pelkäävät tällä hetkellä sitä, että islamilaisuus valtaa Suomen, koska Suomeen on tullut muslimipakolaisia. Viron miehitti ateistinen suurvalta, mutta se ei tehnyt Virosta ateistista maata, eikä liioin ortodoksista, vaikka moni maahan tunkeutuneista venäläisistä oli ortodokseja. Venäläisten määrä oli paljon isompi kuin muslimipakolaisten Suomessa. Esimerkiksi Tallinnan väkiluku kaksinkertaistui muutamassa vuodessa.
Voisi luulla, että noin tyhmää ihmistä ei voi olla olemassakaan, mutta kyllä vain on.
On mielenkiintoista,että Sofi on niin kiinnostunut venäläisten tekemistä raiskauksista, että hänen kirjallinen uransa ilmeisesti perustee pitkälti niistä kirjoitteluun, mutta muslimien tekemät raiskaukset tai hirmuteot eivät juuri herätä mielenkiintoa. Jonkun kommentin tämä tosin taisi ehkä parisen vuotta sitten sanoa muslimien kuoliaaksi kiduttamista homoista Irakissa, mutta eikö tuo höppänä tajua, että sama ja paljon muutakin hirveää on edessä myös Suomessa, ellei rajoja saada varsin tiukasti kiinni?
Ortodoksit eivät pidä meitä vääräuskoisina eivätkä julista meille fatwoja vaikka kuinka rienaisimme heille pyhiä asioita jotka taitavat olla yhtä pyhiä meillekin. Ortodoksisuus on uskonto mutta islam on muutakin, se on poliittinen liike joka pyrkii alistamaan muun maailman tahtoonsa. Sofilta unohtuu se kuinka Saksassa natsit saivat vallan.
Eli Oksasen mukaan Viron miehittäminen oli sittenkin aivan OK.
Kaikki maat jotka nykyään ovat islamilaisia olivat alunperin jotain muuta.
Quote from: Nikolas Ojala on 25.09.2016, 12:37:26
Kaikki maat jotka nykyään ovat islamilaisia olivat alunperin jotain muuta.
Roomalaiset toivat samoihin maihin lähinnä infraa ja jättivät paikalliset kansat sellaisiksi, mitä ne olivat olleetkin. Musut tekivät kaikista arabeja.
Ei siinä mitään outoa ole. Islamilaisuus on kultti suoraan helvetistä, ja tuottaa joutoväestöä maleksimaan maailmalle.
Sofi, oletetaan, että meillä on tyhjä tynnyri.
Sitten siihen tynnyriin kaadetaan sangollinen puhdasta vettä.
Tämän jälkeen vettä ei enää lisätä, mutta tynnyriin aletaan joka päivä pudottaa yksi pieni tippa etikkaa.
Tätä jatkuu kuukausia ja vuosia.
Mitä luulet Sofi vedelle ennenpitkää tapahtuvan?
Sehän muuttuu entiseksi viiniksi.
Outoa, että monet pelkäävät fasismin valtaavan Suomen.
Quote from: Fimbulvetr on 25.09.2016, 12:47:56
Outoa, että monet pelkäävät fasismin valtaavan Suomen.
Tämä on melkoisen oikeutettu näkemys, kun fasismi on korporaatioiden vallan sulautuminen valtiovaltaan niin, että ne ovat yhtä. Tietysti fasismipelkoiset #unelmalaiset eivät tunnista aitoa fasismia, vaikka se kasvaa päivä päivältä. Heille se on natsipukuisia kummituksia.
Quote from: Fimbulvetr on 25.09.2016, 12:47:56
Outoa, että monet pelkäävät fasismin valtaavan Suomen.
No mutta onhan niitä fasisteja sentään parisenkymmentä - yksi tosin on tällä hetkellä vangittuna - kun taas muslimeja on vain 150 000.
Viro oli Neuvostoliiton hallinnassa 1944 - 1991 eli 47 vuotta, ja sinä aikana se muuttui 1 / 3 ei-virolaiseksi. Jos miehitys olisi kestänyt tuplasti tuon ajan, niin ei olisi enää olemassa vironkielistä Viroa.
Esimerkiksi Ruotsi tulee muuttumaan 1960 - 2060 ainakin 1 / 2 ei-ruotsalaiseksi. Puhutaan saman suuruusluokan väestönvaihdosta kuin Virossa.
Quote from: Vaniljaihminen on 25.09.2016, 12:37:12
Eli Oksasen mukaan Viron miehittäminen oli sittenkin aivan OK.
Sehän oli sitä monikulttuuria, josta oli varmaan eestiläisille paljon iloa ja hyötyä.
Ilmeisesti hänellä ei ole mitään käsitystä matematiikasta, eli potenssilaskuista.
Sinänsä yllättävää, koska olen käsittänyt että matematiikan opetus oli parempaa entisessä Neuvostoliitossa kuin Suomessa.
Nykynuorethan eivät ymmärrä matematiikasta mitään ja moni kuvittelee että muutama prosentti muslimeita ei merkitse mitään. Se on vähän sama kuin olisi ottanut sadan tuhannen lainan kymmenen prosentin korolla ja pyytäisi parinkymmenen vuoden lyhennyskatkoa ajatellen ettei se merkitse yhtään mitään, maksan sitten kerralla koko roskan pois, se lainahan on silloin edelleen vain tasan se sata tonnia.
Quote from: Roope on 25.09.2016, 12:34:29
Quote from: Jack on 25.09.2016, 12:20:28
Oksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin. Ja Euroopan islamisaatiota on turha pelätä, koska eihän neuvosto-Virokaan muuttunut ortodoksiseksi, vaikka sinne muuttaneista venäläisistä moni oli ortodokseja. Eikä Viro muuttunut ateistiseksikaan, vaikka se kuului ateistiseen Neuvostoliittoon. Eikä Suomi muuttunut ortodoksiseksi maaksi, vaikka monet Karjalasta tulleet olivat ortodokseja.
Quote from: Sofi Oksanen, HS 25.9.2016SIKSI ONKIN NIIN outoa, että monet suomalaiset pelkäävät tällä hetkellä sitä, että islamilaisuus valtaa Suomen, koska Suomeen on tullut muslimipakolaisia. Viron miehitti ateistinen suurvalta, mutta se ei tehnyt Virosta ateistista maata, eikä liioin ortodoksista, vaikka moni maahan tunkeutuneista venäläisistä oli ortodokseja. Venäläisten määrä oli paljon isompi kuin muslimipakolaisten Suomessa. Esimerkiksi Tallinnan väkiluku kaksinkertaistui muutamassa vuodessa.
Voisi luulla, että noin tyhmää ihmistä ei voi olla olemassakaan, mutta kyllä vain on.
Mikäli Neuvostoliitto olisi pysynyt vielä kymmenen vuotta pidempään vallankahvassa, Viro olisi jopa itsenäistymisen jälkeenkin ollut selkeästi venäläisenemmistöinen maa. Se, että Neuvostoliiton valtioideologia oli ateistinen on tässä suhteessa tahallista väärinymmärtämistä, koska ei Neuvostoliitto niinkään halunnut tehdä virolaisista ateisteja, kuin häivyttää virolaisuutta kansaa yhdistävänä viitekehyksenä.
Eivät ne sisään paiskatut neuvostokansalaiset olleet ollenkaan niin fanaattisia aatteen kannattajia kuin muslimit, mutta silti oli lähellä, että virolaisuus olisi totalitäristisen järjestelmän systemaattisen projektin seurauksena joko kadonnut tai rampautettu pysyvästi.
Outoa että "akka" joka islamilaisessa yhteiskunnassa olisi säkitetty, hakattu ja tasan takuuvarmasti vaiennettu, viimeistään sukulaismiestensä voimin, mäkättää jotain noin aivokuollutta.
Yksinkertaisesti pelkästään se että NAINEN OSAA LUKEA JA KIRJOITTAA, lakkaa olemasta itsestäänselvyys islamilaisessa yhteiskunnassa. Aina löytyy niitä naisia jotka osaavat ja ovat hyvin kärkkäitä kommentoimaan, olivat missä yhteiskunnassa hyvänsä, mutta islamilaisessa maailmassa naisen osa on kodinhoito ja miehen osa on kodin ulkopuolinen elämä, politiikka ja päätökset ja työ.
Minä en pelkää islamin leviämistä ollenkaan. Itseasiassa jos haluaisin hävittää
Korporaatiokommarit,kepulit, ateistit, vihervasemmistolaisen paskasakin ja muun roskaväen jota en arvosta...niin mikäpä olisi helpompi keino kuin julistautua muslimiksi. Vääräuskoisten tappokin olisi sen jälkeen hyvin helposti kuitattavissa. Mutta samalla menettäisin sen osan ihmisyyttäni mitä arvostan. Sillä vaikka olen oikeassa, toisin kuin moni muu, en koe tarvetta hävittää erimielisiä ihmisiä ympäriltäni. Haluan monimuotoisen mutta perusoikeuksien puolesta kristillisen ympäristön.
Vihervasemmistolainen roskaväki julistaa YK ihmisoikeuksien yleismaailmallisuutta...
Pelkästään ihmiselämän arvo on hyvin kulttuurisidonnaista. Kaikki väittää puolustavansa ihmiselämän oikeutta, mutta jos menemme asian ytimeen, islamilaisen lain mukaan mm jumalanpilkkaaja lakkaa olemasta ihminen ja hänet voi ja PITÄÄ tappaa. Vihervasemmistolainen roskaväki kuvittelee että jos heillä on mielikuva ja käsitys mm YK ihmisoikeuksien julistuksesta, muillakin on samanlainen. Ei ole.
Islamin väkivaltainen tulkinta ja murhanhimoinen tulkinta on jo vallannut Suomen. Komiikka islamia vastaan on kielletty kuolemanuhalla. Jokainen joka muuta väittää, ei vakavista asioista mitään ymmärrä.
Quote from: KTM on 25.09.2016, 13:04:52
Ilmeisesti jhänellä ei ole mitään käsitystä matematiikasta, eli potenssilaskuista.
Sinänsä yllättävää, koska olen käsittänyt että matematiikan opetus oli parempaa entisessä Neuvostoliitossa kuin Suomessa.
Nykynuorethan eivät ymmärrä matematiikasta mitään ja moni kuvittelee että muutama prosentti muslimeita ei merkitse mitään, se on vähän sama kuin olisi ottanut sadan tuhannen lainan kymmenen prosentin korolla ja pyytäisi parinkymmenen vuoden lyhennyskatkoa ajatellen ettei se merkitse yhtään mitään, maksan sitten kerralla koko roskan pois.
Jos somalien määrän annetaan lisääntyä tulevaisuudessa kuten se on lisääntynyt viimeiset vuosikymmenet niin 100 vuoden kuluttua Suomessa on noin 16 miljoonaa somalia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_somalit#Historia
No edistystä on jo tapahtunut, jos Oksanenkin myöntää sen, että tulijat koostuvat nuorista miehistä, eikä esimerkiksi lapsiperheistä. Totuus tulee aina hiljalleen näkyviin, ilmeisesti nyt on jo poliittisesti korrektia todeta hakijoiden koostuvan nuorista miehistä. Tosin Oksanenkin selittää asian pois jollain pseudoargumenteilla, koska nuorten miesten tulvan todellista syytä ei saa pohtia julkisesti, se on vielä ehdottomasti haram.
edit: hieman korjailtu sanoja.
Sofilta taisi kuitenkin jäädä huomaamatta, että Virossa on neuvostoaikojen perintönä valtavan suuri venäläisvähemmistö, jonka uskollisuudesta Viroa kohtaan kaikki eivät ole ihan täysin vakuuttuneita. Mitähän olisi tapahtunut, jos Neuvostoliitto olisi pysynyt pystyssä vaikkapa sata vuotta pitempään?
Ja sitten sekin, että... äh, olkoon. Ei jaksa.
Quote from: Jack on 25.09.2016, 12:20:28
Sofi Oksanen tekee mielenkiintoisia vertailuja Helsingin Sanomien jutussa: "Myös Sofi Oksasen perheessä pakolaiseksi lähti suvun nuori mies – tämän takia lähtijät ovat yleensä nuoria miehiä"
Oksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin. Ja Euroopan islamisaatiota on turha pelätä, koska eihän neuvosto-Virokaan muuttunut ortodoksiseksi, vaikka sinne muuttaneista venäläisistä moni oli ortodokseja. Eikä Viro muuttunut ateistiseksikaan, vaikka se kuului ateistiseen Neuvostoliittoon. Eikä Suomi muuttunut ortodoksiseksi maaksi, vaikka monet Karjalasta tulleet olivat ortodokseja. Miksi se olisi muuttunut, koska eihän ortodoksien osuus Suomen asukkaista lisääntynyt? Ja vaikka muuttumista olisi tapahtunutkin, eikö ortodoksisella kristillisyydellä ja islamilla sentään ole jotain eroa?
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1474681064791
En ole lukenut yhtään Sofi Oksasen kirjaa, eikä tämä ainakaan lisää kiinnostustani ryhtyä niitä lukemaan. Ihan riippumatta siitä, olenko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan, kuvittelin, että hän kykenisi kuitenkin älylliseen, kriittiseen ajatteluun. Selvästikin yliarvioin hänen henkisen kapasiteettinsa. On ällistyttävää, että näin kehnoilla hengenlahjoilla varustettu ihminen saavuttaa niin suuren maineen. Kertoo aika paljon Suomen henkisestä tasosta.
Hieman muokaten:
"Islamisoitunut Suomi oli ISISin menestystarina" – Sofi Oksasen puhe yksinoikeudella vain IS:ssa
Islamisoitunut Suomi oli ISISin menestystarina. Se oli näyteikkuna, joka osoitti muulle maailmalle, että ISIS kykeni elämään ystävyydessä rajanaapurin kanssa. Samaan aikaan maa kuitenkin pysyi ISISin talutusnuorassa. Koska kyseessä oli onnistunut projekti, ei ole ihme, että nyky-ISISillä on halu islamisoida muitakin maita. Nationalisti Mohammed Duginin mukaan koko Eurooppa pitää Islamisoida."
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000000919189.html
Quote from: Eisernes Kreuz on 25.09.2016, 13:20:44
Sofilta taisi kuitenkin jäädä huomaamatta, että Virossa on neuvostoaikojen perintönä valtavan suuri venäläisvähemmistö, jonka uskollisuudesta Viroa kohtaan kaikki eivät ole ihan täysin vakuuttuneita. Mitähän olisi tapahtunut, jos Neuvostoliitto olisi pysynyt pystyssä vaikkapa sata vuotta pitempään?
Se venäläisvähemmistö on varmaan Sofin mielestä heitettävä hiuksista v*ttuun (ehkä todellisuudessa ei näin rajusti sano), mutta MENA:sta tulevat vähemmän oppineet ja ehkä väkivaltaisemmatkin tyypit ovat tietysti ihan eri juttu. He muuttuvat pohjoismaisiksi liberaaleiksi rajan yli astuessaan.
Quote from: Roope on 25.09.2016, 12:34:29
Quote from: Jack on 25.09.2016, 12:20:28
Oksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin. Ja Euroopan islamisaatiota on turha pelätä, koska eihän neuvosto-Virokaan muuttunut ortodoksiseksi, vaikka sinne muuttaneista venäläisistä moni oli ortodokseja. Eikä Viro muuttunut ateistiseksikaan, vaikka se kuului ateistiseen Neuvostoliittoon. Eikä Suomi muuttunut ortodoksiseksi maaksi, vaikka monet Karjalasta tulleet olivat ortodokseja.
Quote from: Sofi Oksanen, HS 25.9.2016SIKSI ONKIN NIIN outoa, että monet suomalaiset pelkäävät tällä hetkellä sitä, että islamilaisuus valtaa Suomen, koska Suomeen on tullut muslimipakolaisia. Viron miehitti ateistinen suurvalta, mutta se ei tehnyt Virosta ateistista maata, eikä liioin ortodoksista, vaikka moni maahan tunkeutuneista venäläisistä oli ortodokseja. Venäläisten määrä oli paljon isompi kuin muslimipakolaisten Suomessa. Esimerkiksi Tallinnan väkiluku kaksinkertaistui muutamassa vuodessa.
Voisi luulla, että noin tyhmää ihmistä ei voi olla olemassakaan, mutta kyllä vain on.
Venäjäkään ei tätä nykyä ole ateistinen vaikka vuoden 1929 jälkeen Neuvostoliitossa alkoi järjestelmälliset uskontojen vainot. Ateistisesta suurvallastakin on lopulta tullut suurvalta jossa voi harjoittaa uskontoa. Oikeastiko Sofi kuvittelee että se, että Venäjällä voi nykyisin harjoittaa uskontoa tuli ilmaiseksi? Että tämä vain tapahtui ilman mitään ponnistuksia?
Joo Itävallastakaan ei tullut islamilaista valtiota 1529 vaikka Wieniin tuli joukoittain muslimivieraita. Tästä täytynee tehdä johtopäätös ettei ottomaanien paikalle tulo ollut tuolloinkaan uhka.
Quote from: Vredesbyrd on 25.09.2016, 12:27:23
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.09.2016, 12:25:24
Oksanen ei ymmärrä, että kyseessä ei ole uskonto, vaan väkivallalla etenevä, totalitäärinen poliittinen liike, joka tunkeutuu kaikille elämänalueille.
Veikkaan, että ymmärtää hyvin. Oksanen on vähän kuin toinen pari Suomea morkkaavista vakikommentoijista, joista toinen on Tervo.
Sofi Oksasella on lukijakuntansa. Hän markkinoi.
Oksaselle on luotu lukijakunta markkinoimalla tätä ensin aggressiivisesti ainakin kymmenen vuoden ajan, jo ajalta ennen Finlandia-palkintoa, äidinkielen peruskoulu- ja varsinkin lukiolukemistoissa.
Quote from: Vredesbyrd on 25.09.2016, 13:41:33
Oksaselle on luotu lukijakunta markkinoimalla tätä ensin aggressiivisesti ainakin kymmenen vuoden ajan, jo ajalta ennen Finlandia-palkintoa, äidinkielen peruskoulu- ja varsinkin lukiolukemistoissa.
Kyynistä, mutta sitähän on myös Oksasen koko tuotanto.
Quote from: SofiOksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin.
Tästä haluttaisi tietää lisää, sillä ei ole juuri sattunut silmiin eestiläistä menestystarinaa Arabiassa.
Quote from: ämpee on 25.09.2016, 13:48:44
Quote from: SofiOksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin.
Tästä haluttaisi tietää lisää, sillä ei ole juuri sattunut silmiin eestiläistä menestystarinaa Arabiassa.
Pärjääminen pitää vain määritellä uudestaan. Esimerkiksi somalit Suomessa ovat patologisia alisuoriutujia sukupolvesta toiseen ellei tukien kuppaamista ja rikostilastoissa yliedustusta ei lasketa pärjäämiseksi. Oksasen argumentointi perustuu siis käytännössä kovaan uskoon ja sitä kyseenalaistavien tilastotietojen kiistämiseen. Toivoisin hiukan enemmän selkärankaa, koska esimerkiksi somalien kohdalla meillä on ihan oikeasti tarjolla näyttöä siitä, kuinka hyvin he pärjäävät.
Joo tosi kumma, sitä mäkin olen ihmetellyt.Se ois ihan mageeta kun minareettii nousis kaupunginosiin.
Vähän väriä tähän ummehtuneeseen luterilaisuuteen.
Carpe diem (= tartu hetkeen ) on vanha kulunut latinankielinen sanonta, jota jo elokuvassa Kuolleiden runoilijoiden seura käytettiin.
Nykyhetkeen on tarttunut jo melkoinen joukko suomalaisia, jotka näkevät fasisteja/PS-jengiä/nationalisteja lähes joka puskan takana vaanimassa. Lisänä ovat tietysti islamofoobikot ja muut ns. epäilyttävät ainekset.
Näistä moderneista noitavainoista (kuten historiasta tunnetuista oikeista noitavainoistakin) voi selvitä vain todistamalla julkisesti uskoaan mielenosoituksissa, nettikirjoituksissa/FB-päivityksissä/vapaaehtoistoiminnassa ym. Näinollen naapurikaan ei voi mielessään pohtia, että onkohan tuo nyt "niitä", koska esitetty todistus on niin vahva.
Ei mitään uutta auringon alla, vanha teema, mutta uusi muoto. :)
Quote from: KTM on 25.09.2016, 13:04:52
Ilmeisesti hänellä ei ole mitään käsitystä matematiikasta, eli potenssilaskuista.
Sinänsä yllättävää, koska olen käsittänyt että matematiikan opetus oli parempaa entisessä Neuvostoliitossa kuin Suomessa.
Sofi on "toisen polven maahanmuuttaja", siis (lähes) yhtä suomalainen kuin sinä tai minä. Brändännyt vain itsensä onnistuneesti eestiläiseksi.
Alleviivaus lisätty:
QuoteTausta
Sofi Oksanen syntyi ja varttui Jyväskylässä suomalaisen sähköasentajaisän ja virolaisen diplomi-insinööriäidin ainoana lapsena[8]. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1996 Voionmaan lukiosta kirjoittaen neljä laudaturia ja kaksi eximiaa. Oksanen on opiskellut kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa, kirjoittamista Jyväskylän yliopistossa ja dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa. Aatemaailmaltaan hän on feministi.[9] Oksanen kuuluu näkyvästi goottialakulttuuriin.[10] Hän on kertonut kärsineensä nuorempana syömishäiriöstä.[9]
Elokuussa 2011 Oksanen avioitui tietotekniikka-alalla työskentelevän Juha Korhosen kanssa.[11]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen)
Quote from: SofiOksanen antaa ymmärtää, että Eurooppaan tulevat muslimisiirtolaiset pärjäävät kyllä, koska pärjäsiväthän Virosta aikoinaan maailmalle lähteneet luterilaiset virolaisetkin.
Varmasti pärjäävät, kyse ei olekaan siitä.
Vaan siitä, miten me pärjätään niitten kanssa, millä me ne elätetään ja siinä sivussa vielä omat vanhukset ja lapset.
Puhumattakaan siitä turvallisuusvajeesta minkä tuo lauma tuo tullessaan.
Panttaako Sofi Oksanen nyt jotain sellaista tietoa, jota keskivertotallaajalla ei olisi jo käytössään? -Tuskin
Onko Sofi Oksasella mitään henkilökohtaista kokemusta siitä, ettei Islam olisi muuta kuin rauhan uskonto? -Tuskin
Miksi Oksanen sitten vaivautuu kertomaan mielipiteitään julkisesti. Minäkään en aina ymmärrä, miksi toiset tekevät asioita miten tekevät. Noh, tilaustyö mikä tilaustyö. Tervo huilaa hetken lämpiössä ja tulee kyllä aikanaan taas ulos kunhan keksii jotain nasevaa.
Quote from: dothefake on 25.09.2016, 12:45:55
Sehän muuttuu entiseksi viiniksi.
Paremminkin etniseksi viiniksi.
Sofi ei näe hiuspehkoltaan, siis omalta hunnultaan muita hunnutettuja. Mitä jos Sofi tulisi maasta, jossa vaimoja kepitetään tämän tästä? Tai pakkonaitetaan 9-vuotiaina? Miksi kulttuuripersoonaksi tunnustautuva unohtaa kulttuurin täysin?
Minusta vielä oudompaa on että pelätään uusnatsien ja äärioikeiston nousemista valtaan. Näppituntumalta sanoisin että vokkejakin on enemmän kuin SVL:llä jäseniä.
Eesti on EU:n uskonnottomin maa, mutta mitä mm. Baltic Guidea olen lukenut, eestiläiset tykkäävät vanhoista kansanuskomuksista ja jossain mielessä taikauskosta/luonnonuskosta. Nämä taas ei ole organisoitu uskonto tai kirkko.
Itse asiassa venäläisillä on ortodoksisuuden rinnalla myös laaja kirjo taikauskoa, joka myös on samalla kansanperinnettä. Pietarilainen kaverini kerran luonani painokkaasti sanoi, että "lukkia ei saa tappaa!". Teko toisi huonoa onnea kotiin.
Milloinhan S. Oksannen paljastuu keskinkertaisuudeksi? Onhan tolla bisnesälyä (en tiedä, onko omaa), mutta noi ulostulot...
Olen jokseenkin varmaa, että jos Sofi olisi vaikuttanut 60/70-luvuilla, olisi hän ollut edistyksellinen marxisti,-leninisti, äärivasemmistolainen. Nyt hän jälkiviisaana postkommunistisen Neuvostoliiton sortuminen jälkeisenä aikana tuomitsee Eestin miehityksen ja julmuudet. Miten helppoa ja vaaratonta. Fariseus.
Quote from: dothefake on 25.09.2016, 12:45:55
Sehän muuttuu entiseksi viiniksi.
Etniseksi viiniksi?
Vai äennntiseksi viiniksi?
-i-
Quote from: Lahti-Saloranta on 25.09.2016, 16:58:16
Minusta vielä oudompaa on että pelätään uusnatsien ja äärioikeiston nousemista valtaan. Näppituntumalta sanoisin että vokkejakin on enemmän kuin SVL:llä jäseniä.
Samoin viranomaisten mukaan Suomessa on satoja terroristikytkentäisiä henkilöitä ja yli 100 mennyt Syyriaan jihadisteiksi. Eikös SVL:llä ole jäsenmäärä vain joitain kymmeniä?
Quote from: Skeptikko on 25.09.2016, 17:11:51

Niinpä, tässä yritetään siirtää huomio pois oikeista ongelmista, todellisista uhista ja vaientaa kansaa, koska Hitler.
Quote from: Skeptikko on 25.09.2016, 17:11:51
Quote from: Lahti-Saloranta on 25.09.2016, 16:58:16
Minusta vielä oudompaa on että pelätään uusnatsien ja äärioikeiston nousemista valtaan. Näppituntumalta sanoisin että vokkejakin on enemmän kuin SVL:llä jäseniä.
Samoin viranomaisten mukaan Suomessa on satoja terroristikytkentäisiä henkilöitä ja yli 100 mennyt Syyriaan jihadisteiksi. Eikös SVL:llä ole jäsenmäärä vain joitain kymmeniä?
Kun SVL:n porukasta vähennetään ne, jotka minä tahansa hetkenä X ovat krapulassa, putkassa, kännissä/sammuneina, nukkumassa tai paskalla, eipä siinä montaa jantteria ole pahanteossa eli tarraa liimaamassa.
Ja näitä sitten pelätään samaan aikaan kun läpsyttelijöiden joukossa maahamme on saapunut satoja murhanneita ja tuhansia raiskanneita, tunnottomia psykopaatteja..
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.09.2016, 12:51:00
Quote from: Fimbulvetr on 25.09.2016, 12:47:56
Outoa, että monet pelkäävät fasismin valtaavan Suomen.
No mutta onhan niitä fasisteja sentään parisenkymmentä - yksi tosin on tällä hetkellä vangittuna - kun taas muslimeja on vain 150 000.
SVL:n jäsenten ja tukijäsenten määrä lienee 50-70. Muslimien määrä Suomessa on 50-70 000. Ei tainnut mennä kuin sunnilleen puolella alakanttiin natsien osalta ja sunnilleen puolella överiksi muslimien osalta. Ihan kiitettävän vähän kammettu lukuja oman agendan suuntaan.
Quote from: Tiskirätti on 25.09.2016, 17:32:41

Pahoittelen vääriä lukuja, ne perustuivat pikaiseen arviointiin ja hatariin muistikuviin. Kiitän oikaisusta, vaikka epäilenkin, että muslimeja täytyy olla selvästi enemmän kuin 50 000, koska pelkästään somaleita on jo yli 20 000 ja viime vuonna maahan tuli melkeinpä kertalaakista yli 30 000 muslimia lisää pelkästään Ruotsista. Mutta en ala enempää kinata, vaan jätän areenan näiltä osin itseäni tietävimmille.
Quote from: Tiskirätti on 25.09.2016, 17:32:41
SVL:n jäsenten ja tukijäsenten määrä lienee 50-70. Muslimien määrä Suomessa on 50-70 000. Ei tainnut mennä kuin sunnilleen puolella alakanttiin natsien osalta ja sunnilleen puolella överiksi muslimien osalta. Ihan kiitettävän vähän kammettu lukuja oman agendan suuntaan.
Huima ero kuitenkin elikä suunnilleen tuhat kertainen määrä. SVL koetaan suurena uhkana mutta tuhat kertaa suurempaa muslimiyhteisöä ei koeta minkäänlaisena vaarana vaikka suunnilleen kaikki terroriteot on äärimuslimien tekemiä ja käytävät sodat ovat enemmän tai vähemmän muslimien keskeisiä. Jos vaikka 1 % muslimeista on taipuvaisia tukemaan isisiä ja muita äärijärjestöjä niin se on 10 kertaa suurempi uhka kuin nämä uusnatsit.
Muslimitaustaisia oli Suomessa ennen vuoden 2015 invaasiota 70 000. Luvun voi laskea Suomessa asuvien äidinkielestä. Nyt heitä lienee 100 000.
Quote from: Lahti-Saloranta on 25.09.2016, 12:36:50
Ortodoksit eivät pidä meitä vääräuskoisina eivätkä julista meille fatwoja vaikka kuinka rienaisimme heille pyhiä asioita jotka taitavat olla yhtä pyhiä meillekin. Ortodoksisuus on uskonto mutta islam on muutakin, se on poliittinen liike joka pyrkii alistamaan muun maailman tahtoonsa. Sofilta unohtuu se kuinka Saksassa natsit saivat vallan.
Joo,eihän kristittyjä ja muslimeja voi tuolleen suoraan verrata tai rinnastaa.
Eihän kristityt käännytä tai kohtele "vääräuskoisia" samalla tavalla kuin muslimit/islam tekevät..
Sofi Oksanen on hyvä esimerkki sukupuolensa kyvystä arvioida yhteisöä uhkaavia riskejä.
Naiset sopivat miehiä paremmin synnyttämään, imettämään ja muutenkin hoitamaan lapset, sekä pitämään huolta myös vieraista. Naisen käsityskyky on erityisen terävä huomaamaan lasten, vieraiden ja lähimmäisten tarpeet.
Miehen biologia sopii kodin ja yhteisön puolustamiseen fyysisesti ja psyykkisesti, sekä tuomaan ruoka pöytään umpimetsästä. Miehen käsityskyky on erityisen terävä ulkoisten riskien arvioimisessa.
En missään nimessä toivo enää yhdenkään naisen joutuvan Suomessa maahamme tunkeutuneiden muslimien ahdistelemaksi tai raiskaamaksi. Jos näin kuitenkin tapahtuu, toivottavasti kohteeksi sattuman oikusta osuu Sofi Oksanen.
Quote from: Kokoliha on 25.09.2016, 21:25:16
En missään nimessä toivo enää yhdenkään naisen joutuvan Suomessa maahamme tunkeutuneiden muslimien ahdistelemaksi tai raiskaamaksi. Jos näin kuitenkin tapahtuu, toivottavasti kohteeksi sattuman oikusta osuu Sofi Oksanen.
Jotkut pukeutuvat burkaan, jotkut naamioituvat variksenpelättimeksi. Kyllä silloin saa rauhassa kulkea.
Mitä pelkäämistä islamissa on? Kalifaatin tullessa alamme vain muslimeiksi.
Sofi voisi aloittaa vaikka naisten aseman vertailulla muslimimaissa ja kommunistimaissa. Kuitatkoon Sofi nyt ainakin, että asiasta on mainittu etukäteen. Ei tulla sitten perästä valittamaan ettei muka tiedetty.
Quote from: Ajattelija2008 on 25.09.2016, 18:01:16
Muslimitaustaisia oli Suomessa ennen vuoden 2015 invaasiota 70 000. Luvun voi laskea Suomessa asuvien äidinkielestä. Nyt heitä lienee 100 000.
Äkkiäkös se siitä kasvaa. Sellaisen viidenkymmenen tuhannen tekaiseminen ei ole kyllä musseille temppu eikä mikään. Jos Sofi olisi asunut muslimimaassa, hän varmaan parhaillaan odottaisi kymmenettä karvanaamaansa eikä olisi kyllä kirjoittanut kirjan kirjaa.
Mielestäni on hyvin perusteltua pelätä, että tällä tahdilla iSlam todellakin valtaa Suomen.
Faktat: Islam syrjäytti ortodoksien sijan suomen toiseksi isoimpana uskontona. Suomen ortodoksinen kirkko on perustettu 1917, ja esim. itärajan läheinen pikkukunta Ilomantsi on suhteutettuna suomen ortodoksisin kunta, 17,4% väestöstä. Sijainti ei varmaan tule yllätyksenä?
Suomen ensimmäinen islamilainen seurakunta on perustettu 1925, mutta muita kuin tataareja alkoi saapua suomeen vasta 1960 luvulla. Nykyisin suurin osa suomen muslimeista asuu Uudellamaalla, jossa sattumoisin asuu myös 47% suomeen tulleista maahanmuuttajista. Vielä 1990-luvulla muslimeja oli muutamia tuhansia, nykyisin noin 60-70 tuhannen väliin.
Joten kyllä, mielestäni on aivan täysin perusteltua olla huolissaan, koska pelkästään tuontitavarauskontona parissa vuosikymmenessä muhamettilaiset ovat ottaneet oman jalansijansa. Väkeä tulee kokoajan lisää niin että rajavartijat sekoavat laskuissaan ja maahanmuuttajilla on myös korkeampi motivaatio siittää lisää jälkikasvua. Ottaen huomioon kuinka nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa ei pidetä uskontoa tärkeänä, on syytä olettaa että kristillisen kirkon jäsenmäärä tulee suomessa vastaisuudessakin kulkemaan alamäkeä.
Quote from: Arvoton on 25.09.2016, 21:33:09
Mitä pelkäämistä islamissa on? Kalifaatin tullessa alamme vain muslimeiksi.
Kaikki eivät ala, jolloin on seurakusena konflikteja. Sitten tulee myös eri suuntauksia, jotka konfliktoivat vielä keskenään. Ja entä sitten kun kaikki olisi islamilaista? Luuletko että se jäisi siihen?
Näitä "taitelijoita", jotka ovat itse itsensä ylentäneet valtakunnan ajattelijoiksi median suosiollisella avustuksella, yhdistää kaikki yksi sama piirre. Omaan pesään paskominen.
Liekö kyse sädekehäilmiöstä, vai puhtaasta narsismista ja halusta asettua tavallisen omaa kansaa edustavan ihmisen yläpuolelle. Tervon kohdalla kyse on ainakin silkasta v***uilusta suomalaisile ja suomalaisuudestaan ylpeitä oleville.
Ei ihme, että jo 30-luvulla pieni viiksiniekka inhosi "taiteilijoita" henkeen ja vereen.
Nyt kyllä ensitöikseni määrään Sofin expatiksi vapaavalintaiseen arabimaahan. Ehtoina on, että sijoitusmaan virallinen uskonto on islam ja laki sharia.
Kokemusta on työkomennoista em. ehdot täyttäen.
Rohkenen väittää, että ekumeeninen maastamaahanmuutto poikkeaa hypystä islamilaisesta maasta kristittyyn maahan ratkaisevalla tavalla. Luterilainen Sofi pääosin luterilaisessa Suomessa on melko eri tapaus kuin islamilainen Allah Abdir kristillisessä Suomessa, vaikkakin valtionkirkkoja on kaksi, ortodoksinen ja luterilainen.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ekumenia
Outoa, että Sofi Oksanen pelkää islamin ihanuuden menevän suomalaisilta ohi.
Sofi varmaan tuumailee että "jäitte paitsi kommunistisesta ihanuudesta mutta saattepa sitten korvaavana vitsauksena islamin".
En pelkää välittömässä lähitulevaisuudessa islamilaisuuden Suomi-valtausta. En PIDÄ monistakaan kulttuurisista piirteistä, joita enimmäkseen muslimit ja arabit tuovat mukanaan. En halua niitä piirteitä Suomeen yhtään lisää. Ne kuitenkin tulevat, ihmisten mukana, ja todellakin ajan kanssa muokkaavat meidänkin kulttuuriamme, vaikka tulijat loppuisivat nyt seinään. Ihan vain siksi, että tulijoiden kulttuuri on dominoivampi kuin meidän. Länsimaiseen ajatteluun kuuluu liikaakin muiden huomioiminen ja kaiken hyväksyminen. Lisäksi, vaikka oma kulttuurimme ei muuttuisi ts. kantasuomalaisista yksikään ei ottaisi yhtään mitään vaikutteita näistä tuontikulttuureista, kyllä muslimien käytös ja läsnäolo vaikuttaa muidenkin elämään huomattavasti. He EIVÄT harjoita uskoaan ja kulttuuriaan sivistyneesti piilossa ollakseen loukkaamatta yhtään ketään.
Jos maahantulijat hylkäisivät oitis rajalla täysin oman kulttuurinsa ja omaksuisivat viimeistä piirtoa myöten vallitsevan ajattelutavan ja arvot, ongelmia ei tulisi. Samoin jos suomalaiset koko joukko saman tien kääntyisivät islamin uskoon ja omaksuisivat viimeistä piirtoa myöten muslimien ajattelutavan ja arvot, ongelmia ei tulis - hetkinen! Ovat niin riitaista porukkaa, että ongelmia tulisi.
Outoa, ettei Sofi Oksanen ole koskaan kuullut kulttuurien yhteentörmäyksistä. SE on se suurin ongelma tässä muslimimaahanmuutossa. Plus huoltosuhde, joka kääntyy päälaelleen. Plus eriarvoisuuden lisääntyminen. Plus valtion talouden romahtaminen. Plus pelon ja ääriajattelun lisääntyminen.
Quote from: Tiskirätti on 25.09.2016, 17:32:41
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.09.2016, 12:51:00
Quote from: Fimbulvetr on 25.09.2016, 12:47:56
Outoa, että monet pelkäävät fasismin valtaavan Suomen.
No mutta onhan niitä fasisteja sentään parisenkymmentä - yksi tosin on tällä hetkellä vangittuna - kun taas muslimeja on vain 150 000.
SVL:n jäsenten ja tukijäsenten määrä lienee 50-70. Muslimien määrä Suomessa on 50-70 000. Ei tainnut mennä kuin sunnilleen puolella alakanttiin natsien osalta ja sunnilleen puolella överiksi muslimien osalta. Ihan kiitettävän vähän kammettu lukuja oman agendan suuntaan.
Talouspolitiikka on vasemmistolaista koko rintaman mitalta:
QuoteRosenbergin mielestä feministisen politiikan ei pidä olla naisten välistä universaalia sisaruutta vaan rakentua ideologiselle sosialismille.
http://liberalismi.net/wiki/Tiina_Rosenberg
Mihin islamisaatio pitäisi rinnastaa, jotta rinnastus olisi ihmisten mielestä ymmärrettävä? Avaruusolentojen saapumiseen?
Quote from: Skeptikko on 25.09.2016, 17:11:51
Quote from: Lahti-Saloranta on 25.09.2016, 16:58:16
Minusta vielä oudompaa on että pelätään uusnatsien ja äärioikeiston nousemista valtaan. Näppituntumalta sanoisin että vokkejakin on enemmän kuin SVL:llä jäseniä.
Samoin viranomaisten mukaan Suomessa on satoja terroristikytkentäisiä henkilöitä ja yli 100 mennyt Syyriaan jihadisteiksi. Eikös SVL:llä ole jäsenmäärä vain joitain kymmeniä?
Terroristit ja muut jihadistit harjoittavat sitä parempaa väkivaltaa. Sen vuoksi mediakin hienotunteisesti vaikenee siitä tai antaa vain vaisun uutispätkän, jos ei voi sitä kokonaan salata.
Kirjailijana Sofi Oksanen voi varmaan kertoa, miten innokas kirjankustannustoiminta Jemenissä vallitseekaan.
En viitsi piereskellä sohviin, koska se on turhaa ja epämukavaa. Numerofakta voi olla joko "vihafaktaa" tai kuten Sohvi tarkoittaa "pelkofaktaa". Sama asia, eri sävy, sama tulos.