Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Fiftari on 17.09.2016, 12:36:37

Title: Tuomioistuin: Suomalaishakkeri Lauri Love voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin
Post by: Fiftari on 17.09.2016, 12:36:37
QuoteTuomioistuin: Suomalaishakkeri Lauri Love voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin – edessä jopa 99 vuoden vankeustuomio

Lontoolainen tuomioistuin on linjannut, että suomalaistaustainen hakkeri Lauri Love voidaan luovuttaa Britanniasta Yhdysvaltoihin vastamaan tietomurtosyytöksistä. Lopullista päätöstä miehen luovuttamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Päätös Loven kohtalosta siirtyi perjantaina lontoolaiselta tuomioistuimelta Britannian sisäministerin käsiin, kun oikeuden tuomari linjasi, ettei Loven luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole esteitä.

Loven asianajaja esitti aiemmin, että oikeudenkäynti pitäisi järjestää Britanniassa Loven terveysongelmien vuoksi.

----

USA: Miljoonien vahingot

New Yorkin, New Jerseyn ja Virginian piirikunnissa Lovea vastaan nostettujen syytteiden mukaan Love on ollut osallisena vuonna 2012 ja 2013 tapahtuneissa tietomurroissa, joiden uhreiksi joutuivat muun muassa Yhdysvaltain armeija, ohjuspuolustusvirasto sekä avaruushallinto Nasa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Love on aiheuttanut vahinkoja miljoonien dollareiden edestä ja vaarantanut yksittäisten valtion työntekijöiden henkilötietosuojaa.
MTV3 (http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tuomioistuin-suomalaishakkeri-lauri-love-voidaan-luovuttaa-yhdysvaltoihin-edessa-jopa-99-vuoden-vankeustuomio/6076766)

Hiukan tekopyhää USA:lta vaatia tuollaista kun maa kuitenkin pyörii muiden maiden koneilla niin että takaoven sijaan sinne voitaisiin asentaa pyöröovi.

edit: otsikko on muuten harhaanjohtava. Kyseessähän on siis suomalaistaustainen hakkeri
Title: Vs: Tuomioistuin: Suomalaishakkeri Lauri Love voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin
Post by: xor_rox on 18.09.2016, 15:59:39
Quote from: Fiftari on 17.09.2016, 12:36:37
edit: otsikko on muuten harhaanjohtava. Kyseessähän on siis suomalaistaustainen hakkeri

Tietääkseni hänellä on Suomen kansalaisuus. Haastattelussa hän mainitsi, ettei uskaltanut hakea suomalaista passia, koska silloin hänet olisi laitettu lukkojen taakse jo oikeuskäsittelyn aikana.