http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016082322213041_ul.shtml
Maahanmuuton vastustajat teeskentelivät Isis-hyökkästä Prahassa - kymmenet juoksivat kauhuissaan pakoon
Maahanmuuton ja islamin vastainen mielenilmaus aiheutti kauhua Prahassa Tshekissä sunnuntaina, kertoi New York Times. Tekopartoihin ja asupukuihin sonnustautuneet miehet ajoivat jeepillä vanhankaupungin keskusaukiolle ja alkoivat huutaa "Allahu akbar" ampuen samalla leikkipyssyillään. Mukana heillä oli muun muassa kameli ja vuohi.
Vanhakaupunki on yksi Keski-Euroopan suosituimmista turistikohteista, ja kymmenet juoksivat kauhuissaan pakoon "Isis-taistelijoita". Pakenijoiden joukossa oli turistiryhmä Israelista.
- Näin noin 40 ihmisen joukon juoksevan minua kohti. Osa huusi hepreaksi. Muutama kompastui ja kaatui, ja muut juoksivat heidän ylitseen, kuvaili kaaosta lehdelle prahalainen Andrea Steinova.
Turisteja pakeni myös ravintoloihin, joissa he pysyttelivät jopa tunnin ennen kuin uskalsivat poistua. Osa ei kuitenkaan hätkähtänyt "islamisteja", vaan kuvasi tapahtumaa puhelimillaan.
Mielenilmaus, jolla oli viranomaisten lupa, lopetettiin ennen suunniteltua huipennustaan: oranssiin vangin pukuun puetun miehen tappamista. Protestin järjestäjän, tunnetun maahanmuuton vastustajan Martin Konvickan mukaan kaikki sujui rauhanomaisesti, kunnes "muutama muslimi" alkoi huutaa leikki-islamisteille ja käyttäytyä aggressiivisesti.
Prahan kaupungin edustajat, jotka olivat antaneet luvan mielenilmaukseen, kauhistelivat tapahtunutta jälkikäteen.
- Meillä oli vain perustiedot siitä, millainen spektaakkelista tulisi, sanoi New York Timesille kaupunginhallinnon edustaja Vit Hofman.
- Jos olisimme tienneet, mitä siitä tulee, olisimme varmasti kieltäneet sen.
Tshekin sisäministeri Milan Chovanec ei ilahtunut teatteriesityksestä. Hän kutsui sitä Twitterissä "typeryydeksi".
Quote from: B52 on 23.08.2016, 15:28:01
Maahanmuuton vastustajat teeskentelivät Isis-hyökkästä Prahassa - kymmenet juoksivat kauhuissaan pakoon
Maahanmuuton ja islamin vastainen mielenilmaus aiheutti kauhua Prahassa Tshekissä sunnuntaina, kertoi New York Times. Tekopartoihin ja asupukuihin sonnustautuneet miehet ajoivat jeepillä vanhankaupungin keskusaukiolle ja alkoivat huutaa "Allahu akbar" ampuen samalla leikkipyssyillään. Mukana heillä oli muun muassa kameli ja vuohi.
Tällaista tarvittaisiin kipeästi Suomeenkin. Toki järjestettynä niin, ettei katsojille synny paniikkia siksi, että he luulevat meneillään olevan terroristihyökkäyksen. Mutta islamin todellinen luonne pitäisi hioroa väkisin ihmisten näkyville, ennen kuin tämä maa on muutettu uudeksi islamilaiseksi takapajulaksi, vain sen takia, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet tai halunneet muistaa mistä islamissa oikein on kyse ja siksi sallineen rajojen vuotaa.
Minua pisti jotenkin hymyilyttämään tuo mielenosoituksessa rekvisiittana käytetyt kameli ja vuohi. Miksi pelolle annettiin sijaa? Mikseivät prahalaiset ja turistit menneet kysymään mielenosoittajilta, ovatko he terroristeja? Miksi israelilaiset juoksi karkuun, kun olisi voinut kilisyttää avainnippua?
Jos kerran allahu snackbarin huutaminen saa aikaan aina paniikin, niin eikös se pitäisi sitten kieltää? Eikös sieg heil ole kielletty monessakin maassa. Tai siis kieltää allahu snackbarian huutaminen, jos olet länsimaalainen. Musulmaaneilta ei voi kieltää mitään.
https://www.youtube.com/watch?v=MdK1pS66eLA (https://www.youtube.com/watch?v=MdK1pS66eLA)
Tuossa yksi video jossa annetaan pelolle valtaa :roll:
Quote from: B52 on 23.08.2016, 15:28:01
Maahanmuuton vastustajat teeskentelivät Isis-hyökkästä Prahassa - kymmenet juoksivat kauhuissaan pakoon
Maahanmuuton ja islamin vastainen mielenilmaus aiheutti kauhua Prahassa Tshekissä sunnuntaina, kertoi New York Times. Tekopartoihin ja asupukuihin sonnustautuneet miehet ajoivat jeepillä vanhankaupungin keskusaukiolle ja alkoivat huutaa "Allahu akbar" ampuen samalla leikkipyssyillään. Mukana heillä oli muun muassa kameli ja vuohi.
Tshekin sisäministeri Milan Chovanec ei ilahtunut teatteriesityksestä. Hän kutsui sitä Twitterissä "typeryydeksi".
Kaikki kunnia esiintyjille, mutta tuossa on kohtuullisen suuri riski tulla ammutuksi, jos paikalle sattuu muitakin virkavallan edustajia kuin Reinikainen. Ajat ovat sellaiset..
Olisivat suorittaneet performanssinsa edes lentoasemalla burkiin pukeutuneena.
Itse sanon, että ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvalla yllätyksellisellä paniikin- tai pelonlietsonnalla ei tulisi olla jatkoa. Paniikki tappaa. Onko se sitten sen arvoista jos tulee syyte kuolemantuottamuksesta, vaikka hyvällä tarkoituksella. Tai jos itse tulee tapetuksi terroristina. Ja vielä pahempaa jos joku sivullinen tulee tapetuksi terroristina.
Haiskahtaa false flack-toiminnalta.
Jokainen nuiva tietää, että ei tarvitse kuin odottaa nykypolitiikan mätiä hedelmiä.
No jaa. Tuo voisi oikeastikin toteutua tämän päivän Euroopassa. Pienempiä iskuja on jo sattunut.
Quote from: punanuttu on 23.08.2016, 15:46:29
Kaikki kunnia esiintyjille, mutta tuossa on kohtuullisen suuri riski tulla ammutuksi
Mieti kun vetäisi tuon tempauksen kansallispäivänä Eiffel-tornin edessä. Protestihengessä olisi jätetty viranomaisilmoituksen kaltainen turha byrokratia väliin.
"Mitä voisi sattua? Skoudet hajottaa ilmoittamattoman kokoontumisen? No siinähän hajottavat." :o
Quote from: B52 on 23.08.2016, 15:28:01
Tekopartoihin ja asupukuihin sonnustautuneet miehet ajoivat jeepillä ...
Asupuku? Pukuvaate? Vaateasu?
Israelilaiset juoksemassa pakoon terrorismi performanssia Prahassa...(huutonaurua).
Quote from: Kuli on 23.08.2016, 16:39:47
Israelilaiset juoksemassa pakoon terrorismi performanssia Prahassa...(huutonaurua).
Sinänsä ihan loogista. He ovat Euroopassa, missä terrori-iskun kohteeksi joutumisen voi estää vain hyvällä onnella ja ammuskelutilanteessa paras keino on häipyä paikalta. He tietävät, ettei Euroopassa ole Mossadia joka nappaisi terot kiinni jo etukäteen koska ihmisoikeudet. Ja tietävät, että poliisin tuloon kestää tunti, koska muuten poliisi leimattaisiin rasistiksi, joka on pahin mahdollinen juttu. Israelilaisille varmaan koko Eurooppa on samaa terojen vapaata temmellyskenttää, oltiin sitten nuivassa Prahassa tai mokuhelvetti Tukholmassa.
Quote from: Skeptikko on 23.08.2016, 15:34:14
Tällaista tarvittaisiin kipeästi Suomeenkin. Toki järjestettynä niin, ettei katsojille synny paniikkia siksi, että he luulevat meneillään olevan terroristihyökkäyksen. Mutta islamin todellinen luonne pitäisi hioroa väkisin ihmisten näkyville, ennen kuin tämä maa on muutettu uudeksi islamilaiseksi takapajulaksi, vain sen takia, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet tai halunneet muistaa mistä islamissa oikein on kyse ja siksi sallineen rajojen vuotaa.
Ostetaan kilo tai kaksi kotimaisia tomaatteja hyvissä ajoin. Kypsytettän niitä viikko kotona tiskipöydällä ja napataan mukaan seuraavaan Suomi Ensin mielenosoitukseen. Sitten vain siellä yleisön joukossa hyväntahtoisesti jakelee niitä kaikkein kiihkeimmille vuohineuvoksille...
Se on varmasti iloiutinen suvakeille, että kerrankin islamilaisten terrori-isku oli vaan näyteltyä mutta sana teeskentely on kyllä suvakkimedian kehittämä vääristely. Kyseessähän on "mitä voisi tapahtua" näytös, mielenosoitus. Oikeammin kuin paloharjoitus.
Moniko kuolee paloharjoituksessa? Ei kukaan. Moniko harjoittelun avulla pelastuu? Se on oikeampi kysymys.
Moniko kuoli tässä näytelmässä, ei kukaan. Olennaisinta on, mitään estettä sen muuttumiselle todeksi ei nykyeuroopassa silti ole.
Ihmisten turvallisuudentunne horjuu paloharjoituksista paljon vähemmän kuin jatkuvista tulipaloista.
Kerrankin voimme rehellisesti todeta jostakin iskusta, että tässä ei ollut kyse oikeasta islamista.
Typerä "pila" ei sen ideologisen sanoman takia, vaan sen takia että vastustan muutenkin piloja, joissa pelotellaan ihmisiä käsiasein tai veitsein. Mitä olisi tapahtunut, jos joku laittoman aseen omistanut olisi ampunut nuo leikkiterroristit? Mitä jos ihmiset paniikissaan olisivat talloneet jonkun kuoliaaksi tai juokseet ratikan alle?
Quote from: Skeptikko on 23.08.2016, 15:34:14
Tällaista tarvittaisiin kipeästi Suomeenkin. Toki järjestettynä niin, ettei katsojille synny paniikkia siksi, että he luulevat meneillään olevan terroristihyökkäyksen. Mutta islamin todellinen luonne pitäisi hioroa väkisin ihmisten näkyville, ennen kuin tämä maa on muutettu uudeksi islamilaiseksi takapajulaksi, vain sen takia, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet tai halunneet muistaa mistä islamissa oikein on kyse ja siksi sallineen rajojen vuotaa.
Aseet voisivat olla esimerkiksi islaminvihreitä leikkipyssyjä ja muutenkin tuotaisiin ennakkoilmoituksella yms esiin, että kyseessä on performanssi, eikä oikeaa vaaraa ole. Mutta silti siitä voisi tehdä aika näyttävän, vaikka joutuukin toimimaan sordiinon kanssa.
Tapahtumapaikka voisi olla vaikka Forumin kulma tai Rautatieaseman edusta. Paikalle voisi karauttaa esimerkiksi technicaleja, joista ainakin yhdestä ammuttaisiin paukkupatruunoilla. Ammukset voisivat sitten olla osuvinaan esimerkiksi väkijoukkoon ja auton laseihin tai näyteikkunoihin, jotka pikkupaukulla räjäytettäisiin palasiksi. Ihmisiin "osuvat" panokset voisivat laukaista väripanoksia ja uhrit kaatua vaikeroiden katuun. Myös itsemurhapommitusta voitaisiin simuloida irtoraajoineen kaikkineen.
Sitten voitaisiin esitellä muutenkin islamilaisen uskonnon piirteitä, kuten:
1. Järjestää jonkun vähintään keski-ikäisen ukon naimisiinmeno 9-vuotiaan (vai oliko se Aisha 6-vuotias) kanssa.
2. Näytösluonteinen käden ja jalan amputointi verisine proteeseineen, jotka leikataan irti.
3. Oikeudenkäynti raiskattua vastaan ja lopuksi kivitys avionrikkojana.
4. Kaulun katkaisu (en muista nyt mistä hyvästä kauloja katkottiin, mutta ei siihen mitään kovin kummaa syytä varmaan tarvittu),
5. Ruoskintanäytös, jossa voidaan halukkaita yleisestäkin ruoskia.
6. Simuloitu halal-teurastus tekoverineen.
7. Homonukke voitaisiin heittää katolta kadulle tekoverisäiliöineen.
Unohtuiko listalta jotain muita keskeisiä islamiin kuuluvia osuuksia? Joidenkin 2-vuotiaiden teloitusta, hengiltä polttamista yms ISIS-temppujakin voisi harkita, mutta näiden osalta on kiistanalaisempaa, että kuinka keskeisesti nämä kuuluvat islamiin, eikä vain ISIS-lahkon erityispiirteisiin.
Quote from: Skeptikko on 23.08.2016, 17:56:26
7. Homonukke voitaisiin heittää katolta kadulle tekoverisäiliöineen.
Pride-kulkueen aikana marssireitillä. Saattaisi saada aika ison osan LGBT väestä nuivistumaan laakista. Ainakaan loppumarssi ei sujuisi enää niin iloisissa merkeissä.
Onneksi eivät sentään räplänneet kännyköitä. Olisi tullut ruumiita.
Ymmärrän kyllä täysin kauppiasta, joka oli valmis ampumaan. Itse olisin ehkä jo ampunut tuossa tilanteessa.
Semmoista se on kun kännyköitä räplätään. Ei mitään holttia enää.