QuoteANTTI KAIKKONEN PERUSSUOMALAISILLE: "PAREMPI OLISI, JOS RASISTISIA AIVOPIERUJA EI PÄÄSISI"
Perussuomalaisten riveistä kuuluneet muslimivastaiset kommentit nousevat esiin, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat tapaavat elokuussa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo ottavansa perussuomalaisten kielenkäytön esiin.
Muun muassa perussuomalaisten nuorisojärjestön johtaja Sebastian Tynkkynen kohautti Islamin vastaisilla kommenteillaan.
Kaikkonen toivoo, että perussuomalaiset tekisivät linjavetoja siitä, mikä on sopivaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo nostavansa asian tuolloin esiin.
Kaikkonen toivoo, että perussuomalaiset kävisivät vähintään sisäisen keskustelun siitä, mikä on sopivaa.
Islamin vastaisilla kommenteillaan on hätkähdyttänyt varsinkin perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen. Facebook-päivityksissään Tynkkynen on vaatinut muun muassa "islamin kitkemistä Suomesta". Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on samaan tyyliin kirjoittanut haluavansa "muslimit pois maasta".
- Parempi olisi, jos rasistisia aivopieruja ei ilmoille pääsisi, Kaikkonen sanoo.
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ehti jo eilen syyttää Tynkkystä islaminuskoisten ihmisten vastaisesta kiihotuksesta ja rasistisesta ajattelusta.
Nämä kommentit aiheuttivat kohun
- Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen 19.7. Facebookissa:
"Mitä vähemmän Suomessa on islamin lähettiläitä, sitä parempi. Mitä vähemmän meillä on muslimeja, sitä turvallisempaa. Nyt vain se palautusautomaatti pyörimään täyttä häkää ja eroon samalla islamista, ennen kuin on liian myöhäistä."
- Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen 15.7. Facebookissa:
"Hyssyttelyn on loputtava. Muslimit pois tästä maasta! Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja. Lähi-idästä ja Afrikasta tulevia muslimeja ei pidä ottaa maahan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016072621962103_uu.shtml
Uuninpankko Antti Kaikkoselle: Parempi olisi, jos ei syyllistyttäisi luottamusaseman väärinkäyttöön ja tultaisi tuomituksi vankeuteen (HS 30.01.2013). Rikosrekisterin omaavana ei kannattaisi hirveästi Tynkkyselle soittaa poskea.
QuoteHelsingin Sanomat 30.01.2013:
Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) on tuomittu Nuorisosäätiö-oikeudenkäynnissä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1305643338685
mitä rasismia tuossa on? kyllä islamin uskontoa saavat harrastaa, missään vaan ei lue, että sitä pitää suomessa harrastaa.
Kuka helvetti tuota Kaikkosta, tuomittua rikollista, äänestää kerta toisensä jälkeen? ???
Onko pääministerin kutsuvieraat jo poistettu maasta?
Tynkkynen heittää lisää löylyä ja Kaikkonen vikisee.
Epäilen tosin, että hän ei kutsunut allahia pedofiiliprofeetaksi :P Löytääkö joku tuon alkuperäisen kirjoituksen?
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sebastian-Tynkkynen-kiehuu-j%C3%A4lleen-Facebookissa-Hirvi%C3%B6/807093?pwbi=be21b37f40b533f6ea0c650337386284 (http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sebastian-Tynkkynen-kiehuu-j%C3%A4lleen-Facebookissa-Hirvi%C3%B6/807093?pwbi=be21b37f40b533f6ea0c650337386284)
QuoteSebastian Tynkkynen kiehuu jälleen Facebookissa: "Hirviö"
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on jatkanut muslimeita ja islamia kritisoivaa kirjoittelua Facebookissa.
– Oikeasti nyt kiehuu niin paljon, ettei mitään rajaa, Tynkkynen kirjoitti Facebook-sivullaan tiistaina Ranskassa kirkkoon tehdyn jälkeen.
Tynkkysen mielestä muslimit vaarantavat länsimaisen elämänmenon. Hän toteaa myös, että iskut eivät tule loppumaan.
Lisäksi Tynkkynen kutsuu Allahia hirviöksi ja pedofiiliprofeetaksi.
Viime viikon tiistaina Tynkkynen kirjoitti Facebookissa, että "Mitä vähemmän Suomessa on islamin lähettiläitä, sitä parempi. Mitä vähemmän meillä on muslimeja, sitä turvallisempaa. Nyt vain se palautusautomaatti pyörimään täyttä häkää ja eroon samalla islamista, ennen kuin on liian myöhäistä."
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ottanut kantaa samaan tyyliin.
– Hyssyttelyn on loputtava. Muslimit pois tästä maasta! Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja. Lähi-idästä ja Afrikasta tulevia muslimeja ei pidä ottaa maahan, Hakkarainen kirjoitti 15. heinäkuuta.
Politiikan tutkija Erkka Railo on kutsunut Tynkkysen Facebook-kirjoittelua kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Tynkkynen on tämän kieltänyt.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan Hakkaraisen kirjoittelusta ja epäilee häntä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tynkkysen kirjoittelusta ei ole aloitettu tutkintaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen aikoo ottaa perussuomalaisten muslimivastaiset kirjoittelut esiin, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmät kokoontuvat elokuussa. Kaikkonen toivoo myös, että perussuomalaiset kävisivät vähintään sisäisen keskustelun siitä, mikä on sopivaa.
ps. uuninpankko, korjaatko ketjun otsikon päivämäärän? :)
Hakkarainen ja Tynkkynen nousivat juuri äänestettävien listalle.
Voisiko Kaikkonen kertoa miksi tällä hetkellä Islamia pitäisi valkopestä moittimisen sijaan? Vuohineuvoksien radikaaliosasto tappaa Euroopassa eurooppalaisia kiihtyvällä tahdilla ja Suomessakin on Supon arvion mukaan iso joukko musuja, joilla on aktiivisia yhteyksiä jihadisteihin. Vaikka Kaikkonen ei olekkaan vakavasti otettava poliitikko, niin tuollainen kirkasotsainen typeryys on jotain käsittämätöntä.
QuoteTynkkysen mielestä muslimit vaarantavat länsimaisen elämänmenon. Hän toteaa myös, että iskut eivät tule loppumaan.
100% totuus on tuossa. Olemme sodassa, jonka aseina ovat muun muassa muslimien kansainvaellus ja terrori-iskut.
Quote from: Alaric on 26.07.2016, 21:05:19
Tynkkynen heittää lisää löylyä ja Kaikkonen vikisee.
Epäilen tosin, että hän ei kutsunut allahia pedofiiliprofeetaksi :P Löytääkö joku tuon alkuperäisen kirjoituksen?
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sebastian-Tynkkynen-kiehuu-j%C3%A4lleen-Facebookissa-Hirvi%C3%B6/807093?pwbi=be21b37f40b533f6ea0c650337386284 (http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sebastian-Tynkkynen-kiehuu-j%C3%A4lleen-Facebookissa-Hirvi%C3%B6/807093?pwbi=be21b37f40b533f6ea0c650337386284)
QuoteSebastian Tynkkynen kiehuu jälleen Facebookissa: "Hirviö"
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on jatkanut muslimeita ja islamia kritisoivaa kirjoittelua Facebookissa.
– Oikeasti nyt kiehuu niin paljon, ettei mitään rajaa, Tynkkynen kirjoitti Facebook-sivullaan tiistaina Ranskassa kirkkoon tehdyn jälkeen.
Tynkkysen mielestä muslimit vaarantavat länsimaisen elämänmenon. Hän toteaa myös, että iskut eivät tule loppumaan.
Lisäksi Tynkkynen kutsuu Allahia hirviöksi ja pedofiiliprofeetaksi.
Viime viikon tiistaina Tynkkynen kirjoitti Facebookissa, että "Mitä vähemmän Suomessa on islamin lähettiläitä, sitä parempi. Mitä vähemmän meillä on muslimeja, sitä turvallisempaa. Nyt vain se palautusautomaatti pyörimään täyttä häkää ja eroon samalla islamista, ennen kuin on liian myöhäistä."
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ottanut kantaa samaan tyyliin.
– Hyssyttelyn on loputtava. Muslimit pois tästä maasta! Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja. Lähi-idästä ja Afrikasta tulevia muslimeja ei pidä ottaa maahan, Hakkarainen kirjoitti 15. heinäkuuta.
Politiikan tutkija Erkka Railo on kutsunut Tynkkysen Facebook-kirjoittelua kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Tynkkynen on tämän kieltänyt.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan Hakkaraisen kirjoittelusta ja epäilee häntä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tynkkysen kirjoittelusta ei ole aloitettu tutkintaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen aikoo ottaa perussuomalaisten muslimivastaiset kirjoittelut esiin, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmät kokoontuvat elokuussa. Kaikkonen toivoo myös, että perussuomalaiset kävisivät vähintään sisäisen keskustelun siitä, mikä on sopivaa.
ps. uuninpankko, korjaatko ketjun otsikon päivämäärän? :)
Sebastianin päivitys (sori, en osaa muuten liittää):
"Muslimit vaarantavat länsimaisen elämänmenon. Iskut eivät tule loppumaan. Jokaisella muslimilla on potentiaali lähteä seuraamaan Muhammadin esimerkkiä käytännössä, sillä islamilainen maailma ei tee pesäeroa profeettansa opetuksista ja esimerkistä, sillä Muhammadia pidetään tarkoituksella arvostelun yläpuolella.
Tänään muslimit hyökkäsivät Ranskassa kirkkoon ja kesken jumalanpalveluksen viilsivät 84-vuotiaan papin kurkun auki ja ottivat pankkivankeja. Oikeasti nyt kiehuu niin paljon, ettei mitään rajaa.
Voisivatko muslimit kirota pedofiiliprofeettansa, joka antaa oikeutuksen meidän eurooppalaisten teurastamiselle vain, koska emme halua alistua Allahille, tuolle hirviölle. Voisiko edes yksi imaami nousta esiin ja tehdä pesäeron Muhammadin toimintaan ja sanoa että Muhammad toimi väärin, eikä hänestä tule ottaa esimerkkiä?
Toimittajat, voitteko soittaa imaameille ja kysyä, että olisivatko he valmiita kertomaan muslimeille, että Muhammad toimi yksiselitteisen väärin levittäessään uskoaan miekalla, eikä hänen esimerkkiään tule seurata? Teillä olisi nyt tuhannen ja yhden taalan paikka tehdä paljastavaa journalismia."
Kuten päivityksestä voi huomata, Sebastian kutsuu profeettaa eli Muhammadia pedofiiliksi, ei Allahia, kuten Savon Sanomat uutisessa väittävät.
Quote from: pateulkomaat on 26.07.2016, 21:25:37
Kuten päivityksestä voi huomata, Sebastian kutsuu profeettaa eli Muhammadia pedofiiliksi, ei Allahia, kuten Savon Sanomat uutisessa väittävät.
Niin kutsui myös legendaarinen Seppo Lehto kun hän videossaan piirsi pilakuvaa profeetasta. Kuvasse sika teki tarpeensa koraanin päälle. Asiasta tehtiin muistaakseni tutkintapyyntö eikä se johtanut mihinkään.
Suurin osa nk. tavallisista median seuraajista lukee vain lööpit ja vain hyvin harva jaksaa etsiä sen alkuperäisen tekstin josta lööppi on tekaistu. Lööpissä on pedofiiliä ja hirviötä ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tynkkysen kirjoituksen kokonaisuuden kopiointi ja tarjoilu jokaiselle kauhistelijalle olisi juuri sitä toimintaa jolla levitetään nuivaa sanomaa. Jos kuulija ei ole täysin aivopesty tiedostaja niin tämä tuskin on eri mieltä enää sitten kun lukee alkuperäisen namakirjaviestin. Saattaa jopa hetkeksi pysähtyä miettimään missä kirjoituksessa on se rikos.
Antti Kaikkonen:
Jos et syystä tai toisesta ole päässyt minkään medialaitteen tai paperisen sanomalehden ääreen 14.7. kuluvaa vuotta tai sen jälkeen, pyydän, että ota ja lue edellä mainitun ajankohdan jälkeiset uutiset.
Tämän jälkeen; pidä turpasi kiinni.
Muoks: ylimääräinen uutiset pois
Koskakohan Kaikkosesta tuli muslimi? Ei siitä kovin pitkää aikaa voi olla. Tunnustamiseen voi toki kulua aikaa keski-euroopassa menossa olevan myllerryksen vuoksi.
Pidin Kaikkosta ihan hauskana tyyppinä, noh, en pidä enää, hiukan tilannetajua kiitos!!
Tämän hallituskauden tuhoisin ja hulluin aivopieru kuultiin keskustasta kun Sipilä tarjosi taloaan pakolaisille.
Tynkkysen ja Hakkaraisen viimeisimmät täysin faktaan perustuvat mielipiteet eivät sinänsö edes ole aivopieruja.
Montako ihmistä Perussuomalaisten rasistiset aivopierut ovat tappaneet Euroopassa armon vuonna 2016?
"Kädet on Kaikkosen, mutta ääni Taiveahon"
Kukahan ottaisi sillai isällisen mukavasti tämän Antti-pojan polvelle istumaan ja kertoisi Antti-pojalle, että muslimi ei ole rotu?
Siis kuka v*ttu tuota Kaikkosta oikeasti äänesti? Jätkä on TUOMITTU RIKOLLINEN!!!! Ja nyt sitten jeesustelee persubashingilla. Antti Kaikkonen: montako Mohammedia, Abdia tai Ismailia olet valmis ottamaan kotiisi täyshoitoon? Muuten voit pitää pääsi kiinni. Ei jumaliste, miten keittää nuo kierot kepulaiset...
Pakko Kepun tehdä välimatkaa Persuihin, jottei tule "flirttailtua rasistien kanssa". Elitistisiltä demareilta palaa Keskustaan taas 12 äänestäjää.
Valitettavasti hyväsydämisen ja sovinnaisen ehdoilla mennään aina, jos vastapuolella on osapuoli, jolla välineenä on vain kylmät faktat. Ei vain demari, vaan myös kepulainen on vahvoilla Suomen loppuun asti vakuutellessaan, että eivät kaikki muslimit ole äärisellaisia ja ne TATTAARITKIN. Tensta ja Rinkeby eivät voi toistua Suomessa ja tulihan se Laattanikin Rinkkebyystä.
Kiihkouskovaisen PM:n tehtävänä on islamilaistaa maansa.
Quote from: Micke90 on 26.07.2016, 21:17:03
Hakkarainen ja Tynkkynen nousivat juuri äänestettävien listalle.
Toki, äänestetään heti, kun ovat sellaisessa puolueessa, missä eräs raumalaissyntyinen maanpetturi ei ole puheenjohtajana tai missään muussakaan merkittävässä asemassa.
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.07.2016, 22:38:55

Hakkarainen on ollut johdonmukaisesti matuja vastaan, tarkoitan siis hänen omaa johdonmukaisuuttaan, en PS:n johtoa.
Tynkkynenhän on täysin oikeassa. Kaikkosen, tuon tuomitun rikollisen, joka ei itse edes tajunnut pysyä politiikasta poissa, vaikka moni nopeammalla käyvä olisi tajunnut, olisi syytä pitää mölyt mahassaan.
Vaalirahajupakka oli jo kusisuihku suomalaisten niskaan ja kuseminen jatkuu edelleen.
Kun seuraava musulmaanien perseily Suomessa sattuu, se tulisi survoa "kangen" kurkusta alas karvoineen päivineen.
Suomalainen poliittinen kenttä on niin umpi mätä, että vaikea nähdä tässä hyvän heiluvan. Tarvitaan "vallankumouksellinen" poliittinen voima, ennen kuin mikään muuttuu rauhaisin keinoin.
Rasismiratsastaja Kaikkoselle yksinkertaiset terveiset, HV!
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.07.2016, 22:31:25
Kukahan ottaisi sillai isällisen mukavasti tämän Antti-pojan polvelle istumaan ja kertoisi Antti-pojalle, että muslimi ei ole rotu?
Valitettavasti... Esim. entinen kohtalainen on nyt kohtuullinen, kuorma-auto on rekka, vaikea on enää haastava, joskus digattiin jotakin ja nyt jostakin, jne.
Satoja ihmisiä lahdataan ympäri eurooppaa ja tämä kaistapää kaikkonen täällä koittaa haalia tyylipisteitä.
Paska jätkä kiireestä koipiin.
kaikkosen antin oma elämä on ollut pelkkää pahanhajuista pierua alusta loppuun.
Varmasti maailman ainoa ihminen joka on onnistunut mokaamaan maksullisen adoptionkin, saatuaan tuomion petkuttamisistaan.
Suurin saavutus ollut toisten mokista syyn ottaminen omille harteilleen, jossa pääsis urallaan eteenpäin
Säälittävä hyypiö kaiken kaikkiaan.
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.07.2016, 22:38:55
Quote from: Micke90 on 26.07.2016, 21:17:03
Hakkarainen ja Tynkkynen nousivat juuri äänestettävien listalle.
Toki, äänestetään heti, kun ovat sellaisessa puolueessa, missä eräs raumalaissyntyinen maanpetturi ei ole puheenjohtajana tai missään muussakaan merkittävässä asemassa.
Eli et äänestä ketään etkä mitään puoluetta?
Quote from: pw on 26.07.2016, 23:03:50

En tiedä vielä, kun vaaleihin on aikaa. Sen näkee sitten.
Ketään maanpetturia en äänestä. Joten lienee niin, että ääni menee jollekin pienpuolueelle - ne ovat tällä hetkellä ainoita, joissa Suomen itsenäisyyttä ja demokratiaa ylipäänsä enää kunnioitetaan. Persuja en ole esimerkiksi äänestänyt moneen vuoteen enää. Nyt muutkin ovat tainneet lopettaa..
QuoteANTTI KAIKKONEN PERUSSUOMALAISILLE: "PAREMPI OLISI, JOS RASISTISIA AIVOPIERUJA EI PÄÄSISI"
Kaikkonen toivoo, että perussuomalaiset tekisivät linjavetoja siitä, mikä on sopivaa.[/i]
Olen antin kanssa samaa mieltä, Perussuomalaisten on tehtävä linjanvetoja siitä mikä on sopivaa.
Ei ole nimittäin ollenkaan sopivaa, että mies joka on saanut tuomion petoksesta, ja sen myötä menettänyt mahdollisuutensa toimia adoptiovanhempana, on minkäänlaisissa valiokuntatehtävissä, tai toimii näkyvässä roolissa hallituspuolueessa.
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.07.2016, 23:08:59
Quote from: pw on 26.07.2016, 23:03:50
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.07.2016, 22:38:55
Quote from: Micke90 on 26.07.2016, 21:17:03
Hakkarainen ja Tynkkynen nousivat juuri äänestettävien listalle.
Toki, äänestetään heti, kun ovat sellaisessa puolueessa, missä eräs raumalaissyntyinen maanpetturi ei ole puheenjohtajana tai missään muussakaan merkittävässä asemassa.
Eli et äänestä ketään etkä mitään puoluetta?
En tiedä vielä, kun vaaleihin on aikaa. Sen näkee sitten.
Ketään maanpetturia en äänestä. Joten lienee niin, että ääni menee jollekin pienpuolueelle - ne ovat tällä hetkellä ainoita, joissa Suomen itsenäisyyttä ja demokratiaa ylipäänsä enää kunnioitetaan. Persuja en ole esimerkiksi äänestänyt moneen vuoteen enää. Nyt muutkin ovat tainneet lopettaa..
...ei ole.

Pienpulueiden äänestäminen jonninjoutavaa ajanhukkaa, mutta kukin tehköön mitä huvittaa.
Persut on ainoa nuiva vaikutuskanava, joten jatkan edelleen niiden äänestämistä vioistaan ja puutteistaan huolimatta ja toivottavasti mahdollisimman moni tekisi samoin. Seuraavien vaalien tärkein teema on blokata oppositio (vihervasemmisto). Jos se ei onnistu, kuten gallupit pelottavasti antaa osviittaa, niin peli on menetetty. Toistaiseksi ei kuitenkaan vielä ole.
Quote from: pw on 26.07.2016, 23:20:07

Pienpuolueesta persutkin on syntynyt. Ja nyt on 40% ääniä nukkuvilla joista mokuhulluuden vastaisille jaossa monia. Mielummin kolme antimoku-puoluetta jotka voivat harrastaa yhteistyötä, kuin yksi joka ei vastaa kenenkään tarpeita. Puolueet ovat kaukana ihmisten arjesta. Siksi juuri nyt protestipuolueilla on kysyntää. Ei varmasti ekalla vaalikaudella kymmeniä edustajia ja muutenkin hidasta vaikuttamista, mutta ei europerseenmyyjistä ole ollut toimimaan. 32 000 syytä ja lisää marssii kokoajan sisään, eurotakinkääntö, jne. Muuta pitää yrittää. Vaihdan kantaani vain jos persujen johto asettuu uskottavasti toimimaan mokuperseilyä vastaan.
Kanki tuomittiin vankeuteen 2013. Ei edes valittanut tuomiosta.
Painoi kankena Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmassa, ei tajunnut omaa pelleyttään. Oli samaan aikaan 42 taloyhtiön tms hallituksessa ja tietysti ohjailemassa vaalirahoja Nuorisosäätiössä.
Yritti adoptoida neekerilasta, mutta linnatuomio esti.
Nyt sekoittaa rasismin, rodun, uskonnon ja turvapaikkalainsäädännön toisiinsa, ei erota niitä.
Ja twiittaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ja vittuilee Trumpille, ehkä tulevalle maailman mahtavimmalle ihmiselle.
Ja mies on siis Kanki. Kasvot ehtaa suomalaista maatiaisrotua.
Ei puutu itseluottamusta :D
Quote from: Tabula Rasa on 26.07.2016, 23:26:56
Pienpuolueesta persutkin on syntynyt.
Itse asiassa persut syntyivät SMP:n raunioille ja vaikka mitä väitetään, niin kohtuullisen suuri osa jytkystä oli sitä perua.
Itselläni ei ole mitään pienpuolueita vastaan. Vaalijärjestelmä kohtelee niitä selkeästi väärin. Ihan realismin vuoksi kannattaa kuitenkin katsoa mitä puolueita eduskunnassa on ja milloin ne on perustettu. Kepudemrarikokoomus on ollut sata vuotta. SMP tuli Kepun hajaannuksesta, Liberaalit/KD oikeiston hajaannuksesta, Vihreät ja Vasemmistoliitto SKDL:n hajaannuksesta. PS on hajaannuksesta syntyneistä puolueista ainoa, joka on onnistunut vakiintumaan suureksi ainakin kahdeksi vaalikaudeksi.
Tämä tilanne tuskin tulee muuttumaan ennen kuin kansamme viisain osa, eli nykyiset eläkeläiset, ovat haudassa.
Quote from: Jorma M. on 27.07.2016, 03:50:47
Ja twiittaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ja vittuilee Trumpille, ehkä tulevalle maailman mahtavimmalle ihmiselle.
Ja mies on siis Kanki. Kasvot ehtaa suomalaista maatiaisrotua.
Ei puutu itseluottamusta :D
Jenkeillä on nyt niin kiire vaalien kanssa, ettei tuota edes muisteta, mutta jos se erehtyy twiittaamaa Putinille niin siitä voi tulla mielenkiintoista, koska venäläisillä tuntuu olevan aina aikaa posken soittamiselle.
Quote from: IDA on 27.07.2016, 04:22:16
Itselläni ei ole mitään pienpuolueita vastaan. Vaalijärjestelmä kohtelee niitä selkeästi väärin. Ihan realismin vuoksi kannattaa kuitenkin katsoa mitä puolueita eduskunnassa on ja milloin ne on perustettu. Kepudemrarikokoomus on ollut sata vuotta. SMP tuli Kepun hajaannuksesta, Liberaalit/KD oikeiston hajaannuksesta, Vihreät ja Vasemmistoliitto SKDL:n hajaannuksesta. PS on hajaannuksesta syntyneistä puolueista ainoa, joka on onnistunut vakiintumaan suureksi ainakin kahdeksi vaalikaudeksi.
Tämä tilanne tuskin tulee muuttumaan ennen kuin kansamme viisain osa, eli nykyiset eläkeläiset, ovat haudassa.
Tämä tilanne tuskin tulee muuttumaan, ennen kuin kansamme viisaimman osan lapset, ovat sodan johdosta ennenaikaisessa haudassa. Euroopassa poliittiset muutokset rauhanaikana ovat mahdottomia tai valtion estämiä. Vasta kun saadaan aikaan sota, hirvittävä määrä ihmisiä kuolee, valtioiden ote kirjaimellisesti irtoaa, ihmiset voivat saada aikaan muutoksia.
A Kaikkonen on esimerkki hallinnollisesta kusetuksesta jota hän tekee omaksi henkilökohtaiseksi ilokseen ja tyydytykseksi. Ei hän lopeta vaikka mitä hallinnollista tai poliittista tapahtuisi, hän imee rahaa omaksi nektariksi ja sylkee vastapainoksi suomalaisten päälle vaikka mitä oksennusta voidakseen jatkaa omaa linjaansa. Kuten voidaan nähdä, tuottaa maahan vaikka törkeisiin terroririkoksiin syyllistyneitä valtiollisen propagandamedian myötävaikutuksella.
Valitettavasti moinen sikailu joka on rauhanajan politiikan sementoimaa, ei tule muuttumaan rauhanomaisesti. Olisi kiva jos Euroopassa olisi poliittinen ja journalistinen konservatiivioppositio, ei vaan ole. Meillä on vain valtiopropagandakone joka sylkee itsekkäiden poliitikkojen valheita aivan kuten 1913 tai 1938.
ps Kanki tuskin twiittaa Putlerille mitään kun tietovuodot eivät mahdu lyhyeen tekstiviestiin. Kyllä Kanki siihen tarvii sähköpostia...
Melkein leimasin kaikki kepulit Kaikkosen aivopierujen takia. Kepu pettää aina, mutta Kaikkonen on tässä omaa luokkaansa.
Sopii rukoilla että Kanki "kusettaja" Kaikkosen uskonnollisten äänestäjien silmät avautuvat kun Ranskassa papin silmät ikuisesti sulkeutuvat Kanki Kaikkosen maahantuottamien murhamiesten ja uskontopoliittista terrorismia edistävien toimesta.
Kun uskonvapautta on törkeästi loukattu, ihminen murhattu...Kanki Kaikkonen hyökkää sananvapautta vastaan. Tästä tuomion tai hyväksynnän antavat vain kepulihuijarin äänestäjät.
Quote from: newspeak on 27.07.2016, 06:55:59
Melkein leimasin kaikki kepulit Kaikkosen aivopierujen takia. Kepu pettää aina, mutta Kaikkonen on tässä omaa luokkaansa.
Tämä kusikankikaikkonen on vastenmielisyydessään yksi Suomen historian pahimmista poliittisista ammattirikollisista.
Quote from: Gunnar Hymén on 26.07.2016, 20:53:24
mitä rasismia tuossa on? kyllä islamin uskontoa saavat harrastaa, missään vaan ei lue, että sitä pitää suomessa harrastaa.
Jurri näin. En mielestäni ole ollenkaan rasisti, jos en varsinkaan tykkää kehitysmaamuslimeista.
Siinä ei ole aivopierua yhtään, se on selkeästi määritelty mielipide. Kusikankikaikkonenkaan ei tykkää suomalaisista perussuomalaisista, onko se rasismia?
Kusikankikaikkosen kannattaisi tarkastella viime aikojen uhrilukua ja tekijöiden taustaa ja uskonnollisia vaikutteita, niin saa omat aivokaasunsa päästeltyä muilta piilossa.
Erityisesti afganistanilaisille alkuihmisille maahantulokielto.
Quote from: ArtturiE on 27.07.2016, 08:09:09
Quote from: newspeak on 27.07.2016, 06:55:59
Melkein leimasin kaikki kepulit Kaikkosen aivopierujen takia. Kepu pettää aina, mutta Kaikkonen on tässä omaa luokkaansa.
Tämä kusikankikaikkonen on vastenmielisyydessään yksi Suomen historian pahimmista poliittisista ammattirikollisista.
Väyrysen keminmaalaisen Pohjantähti-opiston kautta tuli politiikkaan 90-luvun alussa. Oli epälojaali Väykälle heti kun pystyi, yrittämällä estää tämän ehdokkuuden Uudenmaan vaalipiirissä, muttei onnistunut. Oliko se vuosi 1999. En silloin, hänen ollessaan parikymppinen, pitänyt hänen turpaan poliittisen broilerin olemuksestaan, ja olen sen jälkeen koettanut välttää näkemästä tai kuulemasta häntä median välityksellä.
Quote from: Micke90 on 26.07.2016, 21:17:03
Hakkarainen ja Tynkkynen nousivat juuri äänestettävien listalle.
Kyllä omaa äänestäjäkuntaa pitää saada kiihottaa tulemaan vaaliuurnille, Hakkarainenhan tekee rehellistä kansanedustajan työtään ja samalla jo vaalityötä.
Pauli tykittää ikäviä rasistisia faktoja:
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/07/25/migrin-johto-pitaa-vaihtaa-paivitys/ (http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/07/25/migrin-johto-pitaa-vaihtaa-paivitys/)
Aihetta sivuten:
Kansanedustajalta kova syytös terrorismikirjoituksesta muslimiyhdistykselle
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/karna%20muslimi-53289
Quote
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) katsoo Helsingin Muslimit Yhdyskunta -yhdistyksen ymmärtävän terrorismia nettisivuillaan.
"Helsingin muslimiyhdyskunta korostaa sivuillaan, että Islam ei hyväksy terrorismia, mutta paljastaa kuitenkin samalla ongelman ytimen.
"Rasismiratsastaja Kaikkoselle yksinkertaiset terveiset, HV!"
Meinasinkin juuri kysäistä, että saako täällä haistatella ihmisille, tai no, Kankkoselle, ilman ettei tule bannia. Muutakaan kun ei keksi näin helteellä. Joten HV Kaikkonen täältäkin. Ja noin muuten, HV ei sitten tarkoita että Hyvä Veli. ;)
Luin tuon Tynkkysen päivityksen ja kyllähän siinä lähti kaarteessa mopedi lapasesta. Silloin kun tarkentamatta puhutaan yleisesti muslimeista ollaan häätämässä myös esimerkiksi tataareja, joista ei ole Suomelle mitään ongelmia. Ongelma ei sitäpaitsi ole yksin islam vaan kehitysmaamaahanmuutto. Ei siellä kristityssä Afrikassakaan lujaa mene.
Quote from: pw on 26.07.2016, 23:03:50
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.07.2016, 22:38:55
Quote from: Micke90 on 26.07.2016, 21:17:03
Hakkarainen ja Tynkkynen nousivat juuri äänestettävien listalle.
Toki, äänestetään heti, kun ovat sellaisessa puolueessa, missä eräs raumalaissyntyinen maanpetturi ei ole puheenjohtajana tai missään muussakaan merkittävässä asemassa.
Eli et äänestä ketään etkä mitään puoluetta?
Suomidemokraatit on olemassa äänestämistä varten. 8)
Quote from: Histon on 27.07.2016, 09:40:46
Luin tuon Tynkkysen päivityksen ja kyllähän siinä lähti kaarteessa mopedi lapasesta. Silloin kun tarkentamatta puhutaan yleisesti muslimeista ollaan häätämässä myös esimerkiksi tataareja, joista ei ole Suomelle mitään ongelmia. Ongelma ei sitäpaitsi ole yksin islam vaan kehitysmaamaahanmuutto. Ei siellä kristityssä Afrikassakaan lujaa mene.
Elämä on liian lyhyt, jotta kommareille ehtisi jokaista asiaa erikseen tarkentamaan. Ota vittu maalaisjärki käteen. Tataarit eivät ole oikeita muslimeita, kun ne ei räjähtele ihmisjoukossa.
Jokainen paitsi piruna Raamattua lukeva ymmärtää, ettei tataareja tässä tarkoiteta.
Ja taas persuja lyödään kuin vierasta sikaa. "Oi Antti, käännämme toisenkin posken... ahh, haluatko, että vielä pyllistämme?". :facepalm:
Kike Elomaa on päästetty selittelemään hesariin. "No ei se meidän Sebastian nyt tosissaan... sitä paitsi meidän edustajat niska limassa on töitä painaneet..." :roll: :facepalm: Hohhoi.
Jäsen Uuninpankko Hommafoorumilta antaa tässä Kikelle pari mediavinkkiä: ei se kepu, jonka äänet olette jo kerran ryöstäneet, luovuta ikinä. Ei siinä auta vakuutella, että ihan tosissaan tässä myö töitä tehhään, elekee ny viittikö. Turpaan tulee niin monta kertaa kunnes vedetään takaisin niin, että tuntuu. Timo Soini tässä kerran onnistui - olisiko ollut presidentinvaalien tai viime eduskuntavaalien väittelyssä. Kun tivattiin persujen rasismista, Soini otti puheeksi RKP:n Freudendahl-mitalit ja Arhinmäen kissantappajarunkkari-avustajan. Äkkiä loppui rasismilänkytys studiossa ja aihe vaihtui.
Kaikkoselle olisi voinut vain todeta, että hänen moraalistaan kertonee enemmän vankeustuomionsa aiheuttama rikosrekisteri. Että rikollisen on turha huudella viattomista mutta kansan parasta tarkoittavista kommenteista. Ja vielä perään, että "perussuomalaiset toimii suomen kansan, ei kehittyvien maakuntien suomen, taulukauppiaiden tai lautakasojen hyväksi, mikä näiltä kepulaisrikollisilta tuntuu usein unohtuvan".
Saattaisi se poskensoitto loppua lyhyeen. Nyt Kaikkosen jeesustelu vain jatkuu uusilla kierroksilla.
Quote from: tuo mies on 27.07.2016, 08:20:04
Quote from: ArtturiE on 27.07.2016, 08:09:09
Quote from: newspeak on 27.07.2016, 06:55:59
Melkein leimasin kaikki kepulit Kaikkosen aivopierujen takia. Kepu pettää aina, mutta Kaikkonen on tässä omaa luokkaansa.
Tämä kusikankikaikkonen on vastenmielisyydessään yksi Suomen historian pahimmista poliittisista ammattirikollisista.
Väyrysen keminmaalaisen Pohjantähti-opiston kautta tuli politiikkaan 90-luvun alussa. Oli epälojaali Väykälle heti kun pystyi, yrittämällä estää tämän ehdokkuuden Uudenmaan vaalipiirissä, muttei onnistunut.
ööö tuota noin, eikös tuo ole likipitäen täydellisesti omaksuttu keskustalaisaate. Esiinnytään kaverina ja oppilaana, heti kun selkänsä kääntää, kusiainen lyö puukolla selkään, jonka jälkeen heittiö epäonnistuu omissa likaisia hankkeissa. Ja kostoks kumpikini petkuttaa veronmaksajien rahat itselleen.
Minusta Väyrynen on onnistunut Kaikkosen koulutuksessa täydellisesti. Tuloksena on rikollinen huijari joka esiintyy kuin suurikin moraalisaarnaaja.
Onkohan Tynkkysellä kenties samanaikaisesti meneillään jotain muuta projektia jonka torppaamista tämä henkilöön käyvä nillittäminen voisi palvella?
Zyskowiczin, Kaikkosen ja sen kokoomuksen nuorisobroilerin kommentit aiheesta ovat olleet poikkeuksellisen luiskaotsaisia, henkilöön käypiä ja tässä mielessä linjassa toisiinsa jos tarkoituksena olisi pelkästään faktapohjalta kritisoida ja kommentoida Tynkkysen esittämää asiaa.
Tynkkysen kansalaisaloitteen kannatusaktiivisuuskäyrän nousutrendi näyttää olevan niin kiikun kaakun että kokoomuspoliitikko voi hyvin katsoa vaikuttamisen tällä tavoin -itsensä paskalla sivelyn uhallakin- vaivan väärtiksi.
-
Se on fakta, että kokkareet ja kepulit ovat pelko perseessä persuista, jos nämä todella alkavat suurimman matuvyöryn ja Brexitin jälkeen ajamaan aidosti Nuivaa vaalimanifestia ja Fixitiä. Niillä molemmilla pääsisi kirkkaasti suurimmaksi puolueeksi. Jabballa on tällä hetkellä sormi suussa, koska ei tiedä, keitä vedättää seuraavaksi ja keiden kustannuksella.
Quote from: Vredesbyrd on 27.07.2016, 09:58:10
Jokainen paitsi piruna Raamattua lukeva ymmärtää, ettei tataareja tässä tarkoiteta.
Jos oikein tarkkoja ollaan, tataarit taitavat olla ensisijaisesti kieliryhmä.
Quote from: Paawo on 26.07.2016, 22:25:41
Montako ihmistä Perussuomalaisten rasistiset aivopierut ovat tappaneet Euroopassa armon vuonna 2016?
Entä montako kymmentä tuhatta pummia ne ovat tänne houkutelleet?
Quote from: Paawo on 26.07.2016, 22:25:41
Montako ihmistä Perussuomalaisten rasistiset aivopierut ovat tappaneet Euroopassa armon vuonna 2016?
Pöyristymisistä ja irtisanoutumisista päätellen arvioisin kuolonuhreja olevan 6 miljoonaa.
Mistä Kike Elomaa tietää, oliko Tynkkynen tosissaan vai ei? Kysyikö Tynkkyseltä?
Quote from: Tulituki on 27.07.2016, 10:53:37
Mistä Kike Elomaa tietää, oliko Tynkkynen tosissaan vai ei? Kysyikö Tynkkyseltä?
Kyllä Tynkkynen oli tosissaan. Eivät kaikki ole sellaisia mukahauskoja vitsinikkareita kuin Soini.
Quote from: Histon on 27.07.2016, 09:40:46
Luin tuon Tynkkysen päivityksen ja kyllähän siinä lähti kaarteessa mopedi lapasesta. Silloin kun tarkentamatta puhutaan yleisesti muslimeista ollaan häätämässä myös esimerkiksi tataareja, joista ei ole Suomelle mitään ongelmia.
Eipäs heittäydytä kaikkosiksi. Tynkkynen on tehnyt moneen kertaan selväksi, että hän ei ole häätämässä kaikkia muslimeita, vaan haluaa Suomesta nopeasti pois ne, joilla ei ole oleskelulupaa. Oleskeluluvallisetkin voivat olla ongelma, mutta heitä ei olla käännyttämässä tai karkottamassa.
Edit: Kaikkonen, ei Kankkonen.
Quote from: Jorma M. on 27.07.2016, 03:50:47
Ja twiittaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ja vittuilee Trumpille, ehkä tulevalle maailman mahtavimmalle ihmiselle.
Kaikkosen twitterissä on muutama varsin mielenkiintoinen viesti.
Jos häntä on lähestytty nimenomaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuuden takia, niin media voisi kysyä että mitäs asiaa Donaldilla ja hänen lapsillaan oli? Vai onko kysynyt jo? Asian laita kiinnostaisi aivan oikeasti.
[tweet]752939442458034177[/tweet]
[tweet]755852189353054208[/tweet]
[tweet]756114196111233024[/tweet]
Pw:
QuotePienpuolueiden äänestäminen on jonninjoutavaa ajanhukkaa, mutta kukin tehköön mitä huvittaa.
En osaa tuota ajanhukkaa niin suurena uhrauksena pitää, kun kotoani ajaa vaalipaikalle autolla kolmisen minuuttia suuntaansa. Koko toimitus on ohi reilussa 10 minuutissa, jollei pahoja jonoja ole. Sen verran olen valmis panostamaan demokratian puolesta.
Ja mitä tulee tähän ajatusten Tuusulanpuroon, niin ainoa järkevä kannanotto häneltä on ollut se, että Järvenpään Puistoblues-festareille pitäisi ihmisten saada ottaa omat viinat mukaan.
Tässä Ana on oikeassa. Ja pysyköön jatkossakin vain tämän mittaluokan asioiden arvoinnissa, kun kerran teelusikalla on annettu.
Quote from: Antti KaikkonenPohjolan tummiin öihin hukkuvaa ulinaa
En halunnut sortaa heitä, satuttaa heitä, vangita heitä tai riistää heitä. Halusin yksinkertaisesti elää yhteiskunnassa, jossa jälkeläiseni voisivat kasvaa harmoniassa ja saavutuksessa, kauneudessa ja veljeydessä. Tiesin, että nuo ihanteet olivat mahdollisia eurooppalaisen perintöni yhteiskunnassa, ja lopulta mahdottomia integraation ja monikulttuurisuuden alaisuudessa.
Quote
Perussuomalaisten kommentit muslimeista suututtavat hallituskumppaneita
Kotimaa Julkaistu 26.07.2016 20:56
394
Jakoa
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkysen kirjoitus Facebookissa herätti runsaasti kritiikkiä. Kirjoituksessa Tynkkynen toivoi muslimien määrän vähenevän Suomessa ja kannatti islaminuskoisten karkoittamista maasta. Lehtikuva
Hallituskumppanit odottavat perussuomalaisilta selkeää irtiottoa muslimivastaisista ajatuksista. Perussuomalaisten puoluejohto on ollut tähän asti vaitonainen puolueen riveistä kuuluneista kommenteista.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen toivoo, että perussuomalaiset kävisivät vähintään sisäisen keskustelun siitä, mikä on sopivaa. Hän sanoo nostavansa asian esiin, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat tapaavat elokuussa.
– Parempi olisi, jos rasistisia aivopieruja ei ilmoille pääsisi, Kaikkonen sanoo.
Islamin vastaisilla kommenteillaan on hätkähdyttänyt varsinkin perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen, joka on vetänyt yhtäläisyysmerkit Euroopassa tapahtuneiden terrori-iskujen ja pakolaiskriisin välillä. Facebook-päivityksissään Tynkkynen on vaatinut muun muassa "islamin kitkemistä Suomesta" ja väittänyt, että Suomessa on sitä turvallisempaa, mitä vähemmän maassa on muslimeja.
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on samaan tyyliin kirjoittanut haluavansa "muslimit pois maasta".
"Yksinkertaisia selityksiä"
"Hyvin vaarallinen tie"
"Ollaan arvaamattomilla jäljillä, jos poliittinen retoriikka alkaa olla tämänkaltaista ja jos se yleistyy." Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo.
"Historia opettaa niin Suomessa kuin muissa Euroopan maissa siitä, että se on hyvin vaarallinen tie, jos jostain kansanryhmästä lähdetään etsimään syyllistä johonkin ilmiöön tai yhteiskunnalliseen epäkohtaan." Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen.
"Suomi on ihmisoikeuksia kunnioittava pohjoismainen demokratia. On ihan selvää, että muslimit ovat ihan samassa asemassa kuin vaikka luterilaiset, ortodoksit tai Jehovan todistajat." Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen.
"Terrorismin monimutkaiset lonkerot eivät saa aiheuttaa sitä, että vastaukset olisivat liian yksinkertaisia." Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko.
Yhden uskontokunnan leimaaminen saa hallituskumppaneilta jyrkän tuomion. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ehti jo maanantaina syyttää Tynkkystä islaminuskoisten ihmisten vastaisesta kiihotuksesta ja rasistisesta ajattelusta.
Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen muistuttaa, että perussuomalaiset on sitoutunut muiden puolueiden tavoin rasismin vastustamiseen.
– Nämä tuntuvat vaarallisilta ja hämäriltä ajatuksilta. Sipilän hallitus on sitoutunut kunnioittamaan perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia, Kurvinen sanoo.
Myös hän toivoo, että perussuomalaisten johto selkeyttäisi puolueen kantaa ja vahvistaisi puolueen kunnioittavan ihmisten perusoikeuksia.
Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko arvioi, että aika on otollinen helpoille yksinkertaistuksille vaikeista asioista. Näin myös Tynkkynen ja Hakkarainen vaikuttavat hänen mielestään tekevän.
Hän pitää perussuomalaiskommentteja kuitenkin puolueen sisäisenä asiana.
– Nämä ovat tulkittavissa yksittäisten perussuomalaisten kannanotoiksi. Toivon tietenkin, ettei tämä edusta koko puolueen linjaa, Saarikko sanoo.
"Kyse ei ole sanavapaudesta"
Nämä kommentit herättivät keskustelun
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen 19.7. Facebookissa: "Mitä vähemmän Suomessa on islamin lähettiläitä, sitä parempi. Mitä vähemmän meillä on muslimeja, sitä turvallisempaa. Nyt vain se palautusautomaatti pyörimään täyttä häkää ja eroon samalla islamista, ennen kuin on liian myöhäistä."
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen 15.7. Facebookissa: "Hyssyttelyn on loputtava. Muslimit pois tästä maasta! Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja. Lähi-idästä ja Afrikasta tulevia muslimeja ei pidä ottaa maahan."
Perussuomalaiset Nuoret on vedonnut jyrkkien kommenttiensa yhteydessä sananvapauteen. Keskustelun takia järjestö on halunnut, että rikoslaista poistettaisiin pykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Antti Häkkäsen mielestä hyvin vaikeitakin asioita pitää pystyä käsittelemään laajalla sananvapaudella. Maahanmuutosta ja terrorismista on molemmista pystyttävä hänen mukaansa keskustelemaan avoimesti.
Perussuomalaisten muslimeista esittämät kommentit ovat kuitenkin rajuja mustavalkoisia yleistyksiä, eikä niissä ole hänestä kyse sananvapaudesta.
– Tällaisilla lausunnoilla on varmasti helppo mennä keräämään pisteitä perussuomalaisten joukossa, mutta edellyttäisin ainakin kansanedustajatason henkilöltä huolellisempaa analyysiä.
Keskustelu suljettu asiattomien kommenttien takia
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisten-kommentit-muslimeista-suututtavat-hallituskumppaneita/6004470
Kanki saattaa veikata väärää hevosta suvakkipöyristyjäksi ryhtyessään.
Velvoittava kohta Ulkomaalaislaissa kuinka pakolaisasemia ja toissijaisia suojeluita pitäisi LAKKAUTTAA:
Quote
107 § (6.6.2014/422)
Pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkauttaminen
Henkilön pakolaisasema lakkautetaan, jos hän:
1) vapaaehtoisesti uudelleen turvautuu kansalaisuusvaltionsa suojeluun;
2) menetettyään kansalaisuutensa saa sen takaisin omasta vapaasta tahdostaan;
3) saa toisen valtion kansalaisuuden ja voi turvautua uuden kansalaisuusvaltionsa suojeluun;
4) vapaaehtoisesti asettuu asumaan maahan, josta pakeni ja jonka ulkopuolelle jäi vainon pelosta; taikka
5) ei enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.
Henkilön toissijainen suojeluasema lakkautetaan, jos toissijaisen suojeluaseman myöntämiseen johtaneet olosuhteet ovat lakanneet olemasta tai muuttuneet siinä määrin, ettei suojelua enää tarvita.
Edellä 1 momentin 5 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitetun olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä. Mitä 1 momentin 5 kohdassa ja 2 momentissa säädetään, ei kuitenkaan sovelleta henkilöön, joka voi aiemmin koetusta vainosta tai vakavasta haitasta johtuvien pakottavien syiden perusteella kieltäytyä turvautumasta kansalaisuusvaltionsa tai entisen pysyvän asuinmaansa suojeluun.
Pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista harkittaessa tulee suorittaa yksilöllinen tutkinta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040301
Ulkomaalaislain 107 pykälän mukaan ja maa-arvioiden päivitysten jälkeen (Lokakuu 2015 ja Toukokuu 2016) suurin osa 2010-2015 myönnetyistä turvapaikoista voitaisiin lakkauttaa ja palauttaa henkilöt kotimaihinsa.Itseasiassa elämäntapa-sossupummit jotka ovat tulleet vieläkin aikaisemmin suomeen voitaisiin myös palauttaa kotiinsa.
Toissijaisten suojeluiden lakkauttaminen on vielä helpompaa 107 pykälän mukaan eli käytännössä KAIKKI vuosina 2010-2015 myönnetyt toissijaiset suojelut voisi LAKKAUTTAA nyt heti.Maahanmuuttovirasto RIKKOO ulkomalaislakia mutta sen sijaan että puuttuisivat lainrikkomiseen kansanedustajat kompastuvat toisiinsa arvostellessaan Tynkkysen tyyliä.
Suomalaiset kansanedustajat eivät tiedä mitä ulkomaalaislaissa lukee!!!
:facepalm: :facepalm: :facepalm:
Quote from: qwerty on 27.07.2016, 11:19:38
Quote from: Jorma M. on 27.07.2016, 03:50:47
Ja twiittaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ja vittuilee Trumpille, ehkä tulevalle maailman mahtavimmalle ihmiselle.
Kaikkosen twitterissä on muutama varsin mielenkiintoinen viesti.
Jos häntä on lähestytty nimenomaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuuden takia, niin media voisi kysyä että mitäs asiaa Donaldilla ja hänen lapsillaan oli? Vai onko kysynyt jo? Asian laita kiinnostaisi aivan oikeasti.
[tweet]752939442458034177[/tweet]
[tweet]755852189353054208[/tweet]
[tweet]756114196111233024[/tweet]
Mitenköhän Trumpin tietoon voisi saattaa että Suomessa, Venäjän naapurissa, on tällainen Kanki twiittaamassa? Jos on muodollisesti maan kolmanneksi korkea-arvoisin ulkopoliittinen toimija (presidentin ja ulkoministerin jälkeen), niin onhan tällaisella twiittailulla jo jotain uutisarvoa.
Onkohan Kanki sekoamassa?
Vai oliskohan se vaan nin helvetin yksinkertainen että se luulee bottien lähettämiä spämmiviestejä Trumpin lähettämiksi?
Veikkaan jälkimmäistä vaikka ei toi ensinmainittukaan mahdottomuus ole. Ehkä tässä on yhdistelmä molempia ...
Mitä helvettiä? Onko tuo Kaikkonen päässyt ulkoasiainvaliokuntaan? Sen IQ on jossain somalien mediaanin tasolla. Nyt äkkiä demokratiasta eroon, niin Hoi Polloi ei pääse äänestämään tuollaisia nilviäisiä valtaan.
Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja ei ymmärrä edes sitä mikä on Donald Trumpin tunniste. Donald J Trump. Ei pelkkä Donald Trump.
Mutta olisi mielipuolen paras ottaa vakavasti Donald J Trumpin twiitit! Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana voi joutua moneen muutosluonteiseen asiaan jos tai kun Trumpista tulee pressi. Kusettajakepuli luonnollisesti yrittää lajityypilliseen tapaansa Kusettaa.
Trumpista on asiaa. Kaikkonen ei ilmiselvästi edes tajua mitä on tapahtumassa ja miksi. Siinä varsinainen kanaedustaja! Vuotaa kuin vanhusvaippa.
Näin vain kokoomus ja keskusta sanelivat jälleen pikku persukalle, miten sopii jutustella. Ja persut antautuivat.
Kokeilkaapa, pullamössöpersukat, antaa joskus samalla mitalla takaisin. Saattaisi kannatus nousta. Nyt olette myyneet perseenne näiden isoveljien edessä.
Kysykää vaikka alkajaisiksi, että miten meillä voi olla luottamusaseman väärinkäytöstä vankeuteen tuomittu mies ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.
toivon tosiaan että trumpista tulee presidentti. sitten saan sanoa ähäkutti kuten brexitin jälkeen. vapiskaa sitten te pieni älykköryhmä jotka meitä tavallisia tallaajia kaitsette. voihan v...u mitä paskaa taas. on meillä eduskunta :facepalm:
Quote from: Roope on 27.07.2016, 11:16:49
Quote from: Histon on 27.07.2016, 09:40:46
Luin tuon Tynkkysen päivityksen ja kyllähän siinä lähti kaarteessa mopedi lapasesta. Silloin kun tarkentamatta puhutaan yleisesti muslimeista ollaan häätämässä myös esimerkiksi tataareja, joista ei ole Suomelle mitään ongelmia.
Eipäs heittäydytä kankkosiksi. Tynkkynen on tehnyt moneen kertaan selväksi, että hän ei ole häätämässä kaikkia muslimeita, vaan haluaa Suomesta nopeasti pois ne, joilla ei ole oleskelulupaa. Oleskeluluvallisetkin voivat olla ongelma, mutta heitä ei olla käännyttämässä tai karkottamassa.
Jos Tynkkynen on tätä mieltä, hän olisi tämän voinut raflaavaan päivitykseensä tarkentaa. Ns. shokkiefekti olisi tietysti jäänyt vähäisemmäksi.
Quote from: Histon on 28.07.2016, 09:43:07
Jos Tynkkynen on tätä mieltä, hän olisi tämän voinut raflaavaan päivitykseensä tarkentaa. Ns. shokkiefekti olisi tietysti jäänyt vähäisemmäksi.
Shokeerautumisen jälkeen kannattaa ennen lausuntojen jakamista ja lehdistötiedotteiden lähettämistä lukea viestiketjua eteenpäin.
Kaikkosen tapauksessa on syytä muistaa, että hän on ikuisesti katkera perussuomalaisille, joiden painostuksen takia joutui rikostuomionsa jälkeen luopumaan suuren valiokunnan varapuheenjohtajuudesta.
Yle: Antti Kaikkonen eroaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajuudesta - "Fiilikset meni" (http://yle.fi/uutiset/antti_kaikkonen_eroaa_suuren_valiokunnan_varapuheenjohtajuudesta_-_fiilikset_meni/6593753) 24.4.2013
Sankelo, Häkkänen, Kurvinen, Saarikko; mikä heitä yhdistää: täydellinen valtiomies-taidon puute. Nämähän on vielä aivan untuvikkoja, samalla suvis-broilereita. Ja kansanedustajia, joo-o. Ennen hyvän valtiomiehen ominaisuuksia olivat esimerkiksi viisaus ja vakaus pysyä tosiasioissa, kyky nähdä metsä puilta perusteltujen näkökulmien kautta, asioiden monipuolinen hallitseminen. Hyvä valtiomies oli usein kiusaantunut julkisuudesta, joka painotti yhdenmiehen-show'ta. Edellä mainitut eivät tulleet ilman pitkää kokemusta, joka nyt puuttuu näiltä kolkkapojilta ja -tytöiltä täysin. Ja kun se puuttuu, kuulemme ja saamme lukea viestejä ja twiittauksia, joilla ei tätä maata rakenneta.
Puolivuosisataa politiikkaa seuranneena ihmettelee, mistä näitä poliittisia idiootteja oikein tulee. Vastaus on sloganin mukainen, sitä saa mitä tilaa, edustajissa tiivistyy äänestäjien tyhmyys.
Hienoja ideoita Tanskan maalta:
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4834544,00.html
Laura Huhtasaari:
Perussuomalaisten porilaiskansanedustaja Huhtasaari ei hyväksy perussuomalaisten saamaa arvostelua.
– Lopettakaa lapselliset hiekkalaatikkoleikit. Kertokaa mieluummin ratkaisuja terrorismiin ja maahanmuuton ongelmiin. Nykymenon tulokset ovat niin nähtävissä, Huhtasaari kirjoittaa Facebook-viestissään Zyskowiczille ja Kaikkoselle osoittamassaan tekstissä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ei ole kommentoinut Sebastian Tynkkysen lausuntoja eikä hallituskumppaneiden riveistä tulleita puheenvuoroja. Soini on viime aikoina lomaillut.
http://yle.fi/uutiset/sanailu_jatkuu_perussuomalaisten_kansanedustaja_syyttaa_kaikkosta_ja_zyskowiczia_hiekkalaatikkoleikeista/9057138
Quote from: Roope on 28.07.2016, 11:05:38
Quote from: Histon on 28.07.2016, 09:43:07
Jos Tynkkynen on tätä mieltä, hän olisi tämän voinut raflaavaan päivitykseensä tarkentaa. Ns. shokkiefekti olisi tietysti jäänyt vähäisemmäksi.
Shokeerautumisen jälkeen kannattaa ennen lausuntojen jakamista ja lehdistötiedotteiden lähettämistä lukea viestiketjua eteenpäin.
Kaikkosen tapauksessa on syytä muistaa, että hän on ikuisesti katkera perussuomalaisille, joiden painostuksen takia joutui rikostuomionsa jälkeen luopumaan suuren valiokunnan varapuheenjohtajuudesta.
Yle: Antti Kaikkonen eroaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajuudesta - "Fiilikset meni" (http://yle.fi/uutiset/antti_kaikkonen_eroaa_suuren_valiokunnan_varapuheenjohtajuudesta_-_fiilikset_meni/6593753) 24.4.2013
Hyvä pointti.
Quote from: Peltipaita on 28.07.2016, 22:05:52
Laura Huhtasaari:
Perussuomalaisten porilaiskansanedustaja Huhtasaari ei hyväksy perussuomalaisten saamaa arvostelua.
– Lopettakaa lapselliset hiekkalaatikkoleikit. Kertokaa mieluummin ratkaisuja terrorismiin ja maahanmuuton ongelmiin. Nykymenon tulokset ovat niin nähtävissä, Huhtasaari kirjoittaa Facebook-viestissään Zyskowiczille ja Kaikkoselle osoittamassaan tekstissä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ei ole kommentoinut Sebastian Tynkkysen lausuntoja eikä hallituskumppaneiden riveistä tulleita puheenvuoroja. Soini on viime aikoina lomaillut.
http://yle.fi/uutiset/sanailu_jatkuu_perussuomalaisten_kansanedustaja_syyttaa_kaikkosta_ja_zyskowiczia_hiekkalaatikkoleikeista/9057138
Laura Huhtasaari on oikeassa. Meidän kansanedustajien on keskitettävä tarmomme viisaiden päätösten tekemiseen ja ongelmakohtien korjaamiseen. Useimmat näistä todellisista ongelmista ovat syntyneet vanhojen valtapuolueiden toimesta, ja tämä koskee myös löyhää maahanmuuttolainsäädäntöä. Muutamien perussuomalaisten kirjoittelu on siihen verrattuna korkeintaan pisara valtameressä, jos edes sitäkään. Muidenkin hallituspuolueiden on syytä kestää hieman merivettä.
Tosi fiksua noin diplomatian kannalta muuten tuo Kaikkosen Trump-viha. Liekö miehellä koskaan käynyt mielessä, että Suomen olisi suotavaa tulla toimeen maailman johtavan suurvallan kanssa ihan riippumatta siitä, kuka siellä on presidenttinä?
Kuka tuollaisia idiootteja äänestää eduskuntaan?
Kun joku persuista ottaa julkisesti kantaa johonkin kiistanalaiseen asiaan, tulisi puolueen ehdottomasti seisoa näiden rohkeiden edustajien tukena. Kyllä muut puolueet nimittäin haistavat veren ja ovat saman tien kalastelemassa ääniä persujen kustannuksella, jos nähdään, että puolue ei pidä omistaan huolta. Se näkyy sitten myös kannatusluvuissa kansan keskuudessa.
Quote from: Sami Savio on 28.07.2016, 22:26:33
Quote from: Peltipaita on 28.07.2016, 22:05:52
Laura Huhtasaari:
Perussuomalaisten porilaiskansanedustaja Huhtasaari ei hyväksy perussuomalaisten saamaa arvostelua.
– Lopettakaa lapselliset hiekkalaatikkoleikit. Kertokaa mieluummin ratkaisuja terrorismiin ja maahanmuuton ongelmiin. Nykymenon tulokset ovat niin nähtävissä, Huhtasaari kirjoittaa Facebook-viestissään Zyskowiczille ja Kaikkoselle osoittamassaan tekstissä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ei ole kommentoinut Sebastian Tynkkysen lausuntoja eikä hallituskumppaneiden riveistä tulleita puheenvuoroja. Soini on viime aikoina lomaillut.
http://yle.fi/uutiset/sanailu_jatkuu_perussuomalaisten_kansanedustaja_syyttaa_kaikkosta_ja_zyskowiczia_hiekkalaatikkoleikeista/9057138
Laura Huhtasaari on oikeassa. Meidän kansanedustajien on keskitettävä tarmomme viisaiden päätösten tekemiseen ja ongelmakohtien korjaamiseen. Useimmat näistä todellisista ongelmista ovat syntyneet vanhojen valtapuolueiden toimesta, ja tämä koskee myös löyhää maahanmuuttolainsäädäntöä. Muutamien perussuomalaisten kirjoittelu on siihen verrattuna korkeintaan pisara valtameressä, jos edes sitäkään. Muidenkin hallituspuolueiden on syytä kestää hieman merivettä.
Kiitos että jaksat informoida tänne.
Ongelmat syntyivät jo 90-luvulla kun TP-business alkoi somalien kansainvaelluksen tultua Suomeen Neukkulasta ja volyymit ovat nyt tuhoamassa koko Suomen.
Mitä teidän nyt kannattaa tehdä:
Kerätä koko persujen kansanedustajakaarti yhteen ->
Pakottaa koko hallitus lopettamaan koko turvapaikkasysteemi ja lähettämään sen kautta tulleet ihmiset takaisin. Jokaikinen aina 90-luvulta asti->
Jos eivät suostu, niin hajottakaa hallitus ->
Siinä se. Sysse ei nimittäin ole ainoa hiekkalaatikolla leikkijä.
Perussuomalaisten ryhmänjohtajan pitäis kai vaihtaa kaikkosen kanssa sananen sen epärehellisyydestä keskustan rahoitussotkuissa, ja kysellä miten se voi olla vastuullisissa tehtävissä.
Huijarimies sentäs, tuomittu sellainen.
Quote from: qwerty on 27.07.2016, 11:19:38
Quote from: Jorma M. on 27.07.2016, 03:50:47
Ja twiittaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ja vittuilee Trumpille, ehkä tulevalle maailman mahtavimmalle ihmiselle.
Kaikkosen twitterissä on muutama varsin mielenkiintoinen viesti.
Jos häntä on lähestytty nimenomaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuuden takia, niin media voisi kysyä että mitäs asiaa Donaldilla ja hänen lapsillaan oli? Vai onko kysynyt jo? Asian laita kiinnostaisi aivan oikeasti.
[tweet]752939442458034177[/tweet]
[tweet]755852189353054208[/tweet]
[tweet]756114196111233024[/tweet]
Kaikkonen ei oikein ole kypsä ulkoasiainvaltiokuntaan, jos se esittää ylpeänä, että Yhdyvaltain presidenttiehdokas spammaisi sitä. :D
Quote from: Hamsteri on 29.07.2016, 00:11:57
Quote from: Sami Savio on 28.07.2016, 22:26:33
Quote from: Peltipaita on 28.07.2016, 22:05:52
Laura Huhtasaari:
Perussuomalaisten porilaiskansanedustaja Huhtasaari ei hyväksy perussuomalaisten saamaa arvostelua.
– Lopettakaa lapselliset hiekkalaatikkoleikit. Kertokaa mieluummin ratkaisuja terrorismiin ja maahanmuuton ongelmiin. Nykymenon tulokset ovat niin nähtävissä, Huhtasaari kirjoittaa Facebook-viestissään Zyskowiczille ja Kaikkoselle osoittamassaan tekstissä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ei ole kommentoinut Sebastian Tynkkysen lausuntoja eikä hallituskumppaneiden riveistä tulleita puheenvuoroja. Soini on viime aikoina lomaillut.
http://yle.fi/uutiset/sanailu_jatkuu_perussuomalaisten_kansanedustaja_syyttaa_kaikkosta_ja_zyskowiczia_hiekkalaatikkoleikeista/9057138
Laura Huhtasaari on oikeassa. Meidän kansanedustajien on keskitettävä tarmomme viisaiden päätösten tekemiseen ja ongelmakohtien korjaamiseen. Useimmat näistä todellisista ongelmista ovat syntyneet vanhojen valtapuolueiden toimesta, ja tämä koskee myös löyhää maahanmuuttolainsäädäntöä. Muutamien perussuomalaisten kirjoittelu on siihen verrattuna korkeintaan pisara valtameressä, jos edes sitäkään. Muidenkin hallituspuolueiden on syytä kestää hieman merivettä.
Kiitos että jaksat informoida tänne.
Ongelmat syntyivät jo 90-luvulla kun TP-business alkoi somalien kansainvaelluksen tultua Suomeen Neukkulasta ja volyymit ovat nyt tuhoamassa koko Suomen.
Mitä teidän nyt kannattaa tehdä:
Kerätä koko persujen kansanedustajakaarti yhteen ->
Pakottaa koko hallitus lopettamaan koko turvapaikkasysteemi ja lähettämään sen kautta tulleet ihmiset takaisin. Jokaikinen aina 90-luvulta asti->
Jos eivät suostu, niin hajottakaa hallitus ->
Siinä se. Sysse ei nimittäin ole ainoa hiekkalaatikolla leikkijä.
Hallituksen hajottaminen on syksyn 2015 mitääntekemättömyyden ja talven 2015-2016 itsensä selkääntaputtelun takia persuille self-destruct nappi.
Hallitusta EI SAA HAJOTTAA.Nyt on saatu Maahanmuuttovirasto noudattamaan lakia Toukokuusta 2016 lähtien sisäisen paon osalta niin että sisäisen paon mahdollisuuden perusteella hylätään kasapäin turvapaikkahakemuksia ja hylkäyksiä annetaan ilmeisesti myös turvapaikan muuten saaville vaikka vielä Toukokuussa 2016 Jaana Vuorio rajasi julkisuudessa vastoin ulkomaalaislakia sisäisen paon mahdollisuuden perusteella hylättävät toissiaisen suojelun saaviin.
Sisäisen paon mahdollisuuden käyttämistä hylkäämään mielellään 95%+ turvapaikka-puliveivareista on jatkettava kunnes kaikki jonossa olevat on käsitelty niin irakilaiset, afgaanit kuin somalitkin ja suurin osa hylätty.
Hylätyt on poistettava ripeästi maasta ja luotava suljetut maastapoistamiskeskukset täyskieltäytyjille jotka eivät poistu millään ja näistä on päästävä vain kotimaahansa.
Maahanmuuttoviraston Lokakuu 2015- huhtikuu 2016 tekemään lainrikkomiseen on puututtava koska jo tämä aika olisi ollut mahdollista hylätä sisäisen paon mahdollisuuden perusteella Lokakuun 2015 maa-arvioiden mukaan eli nämä on uudelleenkäsiteltävä ja 95%+ hylättävä.
Samaan aikaan on lyhennettävä suomen järjettömän pitkät oleskeluluvat eli suomen nykyinen 4 vuoden oleskelulupa toissijaisille suojeluille on lyhennettävä eu-direktiivin minimiin 12 kuukauteen. (helvetin ruotsissakin se leikattiin jo 13 kuukauteen eli Suomi vain noin 400% RUOTSIA LÖYSEMPI tässä asiassa) Turvapaikan saavien osalta oleskeluluvat on lyhennettävä 4 vuodesta eu-direktiivin 3-vuoteen (jo käytössä muissa pohjoismaissa).
Seuraavaksi tärkein asia:
Aiemmin myönnetyt turvapaikat ja toissijaiset suojelut on käytävä läpi ja noudatettava ulkomaalaislakia niin että oleskeluluvat lakkautetaan kun suojeluntarve on lakannut.
Lokakuun 2015 ja Toukokuun 2016 maa-arvioiden perusteella pelkällä oleskeluvalla hengaavista aiemmin tulleista irakilaisista, somaleista ja afgaaneista noin 95% on palautettavissa kotiinsa oleskeluluvan lakkautuksella koska suojeluntarvetta ei enää ole.
Tämä siis ihan laillisesti ja järjestyksessä nykyisen ulkomaalaislain puitteissa.Tietenkin työssoleville on kohtuuden nimissä myönnettävä oleskelulupa työnteon perusteella vaikka suojeluntarve havaitaan lakanneeksi mutta sossuelätit ja ammattivalittajat ja syrjäytyneet ongelmapesäkkeet ja pikkurikolliset on kaikki palautettavissa ihan vain suojeluntarpeen loputtua lakkautetulla oleskeluluvalla.
Sitten on estettävä syksyn 2015 uusiutuminen muuttamalla suomen lakia Norjan Marraskuun 2015 muutoksen mukaisesti niin että rajavartijat eivät ota turvapaikkahakemuksia vastaan jos suomeen pyritään turvallisen maan kautta joissa olisi voinut pyytää suojelua kuten Ruotsi ja Venäjä.
Samaan aikaan on tehtävä ennakkopäätös että aina heti rajatarkastukset ruotsin vastaiselle rajalle jos turvapaikka-puliveivareiden ralli alkaa ruotsin kautta uudestaan ja rajavartiolaitokselle on luotava toimintamalli ja annettava resurssit tähän.
Myös suomen euroopan löysin kansalaisuuslaki on kiristettävä niin että raiskaajat ja muut väkivaltarikolliset eivät enää voi IKINÄ saada suomen kansalaisuutta (nykyään voivat pienen odotusajan jälkeen) ja Suomen on ruvettava antamaan suomen kansalaisuuksia Tanskan mallin mukaan VAIN KOTOUNEILLE eli on vaadittava 4,5 vuoden työssäolo edellisen 5 vuoden aikana ennenkuin kansalaisuutta voi hakea.
Nykyisinhän Suomi "kotouttaa" antamalla suomen kansalaisuuksia koko suomessaolo aikansa sossuelätteinä olleille ja kielitaitovaatimuksissakin on porsaanreikiä todistusten suhteen ja myös "jälkeenjääneisyyden" ja luku-kirjoitus-taidottomuuden ja kotiin-eristämisen kohdilla annetaan suomen kansalaisuuksia aivan mielipuolisesti eli kansalaisuuslaki on lainsäädännön häpeäpilkku.
Persujen on TEHTÄVÄ TÖITÄ jos meinaavat saada syksyn 2015 ja talven 2016 syntinsä anteeksi ja motivoida kannattajansa saamaan ne satunnaisetkin kannattajat taas innostumaan ja tämä onnistuu vain työnteon tuloksia ja oikeita aikaansaannoksia aikaansaamalla (Suomen Kuvalehden höpöhöpö artikkelia asiavirheitä täynnä EI lasketa aikaansaannokseksi ja se että tällä persut höynäyttivät itse itsensä hyvän olon tunteeseen oli sudenkuoppa jota pitää tulevaisuudessa välttää)
EI möläytyksiä, ei tyhjänpuhumista, ei perusteetonta omakehua vaan
TYÖTÄ että asiat oikeasti kiristyvät paljon paljon lisää.
edit
Quote from: Eisernes Kreuz on 28.07.2016, 23:51:43
Tosi fiksua noin diplomatian kannalta muuten tuo Kaikkosen Trump-viha. Liekö miehellä koskaan käynyt mielessä, että...
Tuohan on ulkopoliittinen skandaali vailla vertaa. Mies on täysin kyvytön tehtäväänsä.
Mutta mikä vieläkin omituisempaa, niin ulkoministeripuolue PersS ei ota tähän asiaan mitään kantaa, vaikka vastapalloon pitäisi lyödä niin kovaa kuin pystyy. Mahtaisiko johtua siitä, että PersS suhtautuu Trumpiin täysin samalla tavalla?
Quote from: Eisernes Kreuz on 28.07.2016, 23:51:43
Tosi fiksua noin diplomatian kannalta muuten tuo Kaikkosen Trump-viha. Liekö miehellä koskaan käynyt mielessä, että...
Näille vanki-kaikkosille, maansamyyjille ja merkelin vasalleille - pistäkääpä niitä jäitä hattuunne! Trumpista ei ole pakko tykätä henkilökohtaisella tasolla, mutta tosiasia on, että hän on presidenttiehdokas ja häntä kannattavat miljoonat ihmiset. Koska lopputulos ei vielä ole selvillä, voisi olla viisasta suhtautua hieman rauhallisemmin asiaan näinkin pitkän matkan päästä. Saattaa olla, että takkia ei tarvitse sitten vaalien jälkeen kääntää ihan vauhdissa!
Miten on mahdollista, että Suomessa asiat menevät päin h---ttiä, vaikka päättäjämme ovat tällaisia kirkasotsaisia, julkisesti oikeudenmukaisen maailman puolesta itsensä likoon laittavia partiopoikia? Eikö noilla kyvyillä saisi kotimaassakin edes jotakin aikaiseksi? Muutakin kuin tanssia tähtien kanssa ja soppaa tosi-tv:ssä!
[quoteTerrorismin monimutkaiset lonkerot eivät saa aiheuttaa sitä, että vastaukset olisivat liian yksinkertaisia.] [/quote]
Aika yksinkertaisesti myös maahanmuuttoa ja islam-terrorismia kritisoivat tulkitaan rasisteiksi. Siinä heillä lopullinen vastaus ja selitys. Sitten aletaan meuhkata lehdissä, että näille "rasisteille" olis tehtävä jotakin. Koittais edes joskus mennä vähän eteenpäin, tyytymättä rasismitulkintaan. Siitä vois avatua ihan uudenlainen keskustelu ja vähemmän riitaa.
Quote from: pateulkomaat on 26.07.2016, 21:25:37
Tänään muslimit hyökkäsivät Ranskassa kirkkoon ja kesken jumalanpalveluksen viilsivät 84-vuotiaan papin kurkun auki ja ottivat pankkivankeja.
Kyllähän kristitytkin murhaavat jatkuvasti ihmisiä. Suomessakin.
Mikseivät kunnon kristityt sanoudu julkisesti irti noista veriteoista? Silmät ruvella luetaan niistä iltalehdistä. Murhasarjat ovat suosituinta hupia televisiossa.
Viides käsky:
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/5.html
Writer,
Yhtikäs mikään ei ole muuttunut tp-meiningissä sitten 90-luvun paitsi volyymit -ei mikään-. Jokaikinen nyt tulleista, lukuunottamatta vapaaehtoisesti pois lähteviä, tulee saamaan kämpän ja sossuntuen jostain kaupungista kunhan pääsevät muuttamaan vaikkapa Malmin lentokentän tilalle valmistuviin kämppiin.
Systeemin lopettamiseen on tasan kaksi vaihtoehtoa. Kaikki muu on itsenne huijaamista.
a) Joko PS kiristää koko TP-systeemin alas
tai
b) Me keräämme 10 000 päisen kansanjoukon, jolla ajamme kansainvaeltajat pois.
Kumpikaan asia ei tule tapahtumaan, joten kannattaa vain hörötellä kun porukkaa kuolee huonojen äänestyspäätösten takia ympäri Eurooppaa. Olet sentään osa sitä 5% kansasta, joka on yrittänyt tehdä asialle jotain, niin ei ole mitään hävettävää.
Saviollakin on tässä esmes ihan hyvä yritys päällä, mutta ei se mitään konkreettista voi saada aikaan. Eduskunnassa on 180 edustajaa, jotka eivät ole valmiita lopettamaan systeemiä. Meidän naisväestömme tulee myös äänestämään multikulttia koko meidän eliniämme läpi. Se on geneettisesti koodattu niihin.
Kaikkosella on tämä suomalaisen nykypäättäjän ongelma. Kuvittelee itsensä valtiomieheksi, mutta on sielultaan maksimissaan kuntansa kirkkovaltuuston jäsenen tasoa. Ja siihen päälle rikollinen luonne.
Quote from: ABC on 29.07.2016, 09:42:05
Quote from: pateulkomaat on 26.07.2016, 21:25:37
Tänään muslimit hyökkäsivät Ranskassa kirkkoon ja kesken jumalanpalveluksen viilsivät 84-vuotiaan papin kurkun auki ja ottivat pankkivankeja.
Kyllähän kristitytkin murhaavat jatkuvasti ihmisiä. Suomessakin.
Mikseivät kunnon kristityt sanoudu julkisesti irti noista veriteoista? Silmät ruvella luetaan niistä iltalehdistä. Murhasarjat ovat suosituinta hupia televisiossa.
Viides käsky:
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/5.html
Näin on. Ja huutavat tappaessaan että Jeesus tulee oletko valmis, tai jotain sen tapaista.
Quote from: Hamsteri on 29.07.2016, 10:50:53
Writer,
Yhtikäs mikään ei ole muuttunut tp-meiningissä sitten 90-luvun paitsi volyymit -ei mikään-. Jokaikinen nyt tulleista, lukuunottamatta vapaaehtoisesti pois lähteviä, tulee saamaan kämpän ja sossuntuen jostain kaupungista kunhan pääsevät muuttamaan vaikkapa Malmin lentokentän tilalle valmistuviin kämppiin.
Systeemin lopettamiseen on tasan kaksi vaihtoehtoa. Kaikki muu on itsenne huijaamista.
a) Joko PS kiristää koko TP-systeemin alas
tai
b) Me keräämme 10 000 päisen kansanjoukon, jolla ajamme kansainvaeltajat pois.
Kumpikaan asia ei tule tapahtumaan, joten kannattaa vain hörötellä kun porukkaa kuolee huonojen äänestyspäätösten takia ympäri Eurooppaa. Olet sentään osa sitä 5% kansasta, joka on yrittänyt tehdä asialle jotain, niin ei ole mitään hävettävää.
Saviollakin on tässä esmes ihan hyvä yritys päällä, mutta ei se mitään konkreettista voi saada aikaan. Eduskunnassa on 180 edustajaa, jotka eivät ole valmiita lopettamaan systeemiä. Meidän naisväestömme tulee myös äänestämään multikulttia koko meidän eliniämme läpi. Se on geneettisesti koodattu niihin.
EI pidä laittaa itseään tilanteeseen jossa epäonnistuminen on todennäköistä eli kiristys PS:ltä että jos ette tee just niinkuin haluammme niin lähdemme hallituksesta olisi EMÄMUNAUS koska
nyt on HELVETTI 2 kuukautta noudatettu ulkomaalaislakia sisäisen paon osalta ja tämän yhden asian takia hylkäämiset ovat jo 77%.
Nyt pitää tämän lisäksi tehdä kaikki muut esittämäni asiat jotka on mahdollista tehdä hallitusohjelmaan viittaamalla tai julkisen paineen kautta niin että persut pitävät asioista esillä, typerien möläyttelyiden sijaan, niin että kokoomuksen ja keskustan sisälläkin on painetta lopettaa esim. suomen kansalaisuuksien jakelu sossueläteille ja raiskaajille.
Tärkeää on myös että EU:lle EI luovuteta mitään valtaa maahanmuuttopolitiikasta ja turvapaikkapolitiikasta ja tähän persuilla on hyvä kirjaus hallitusohjelmassa jota heidän pitää puolustaa.
Persujen lähtiessa tilalle tulisivat SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto.
Nykyiset persujen aikaansaannokset EIVÄT OLE RIITTäVIÄ ja aivan liian paljon on ollut tyhjää itsekehua, pihalla oloa ja peukaloiden pyörittelyä mutta ratkaisu on saada persut tajuamaan että DUUNIA pitää tehdä eikä möläytellä.
Tavion ehdotus että yksin tulevia ei päästettäisi maahan on asian MONIMUTKAISTAMISTA (koska lainsäädännöllisesti painajainen saada aikaiseksi) kun vaihtoehtona olisi yksinkertainen Norjan käyttöön ottama malli että 99,9% ei päästetä maahan koska tulevat turvallisen maan kautta.
Kun poliitikko pyrkii MONIMUTKAISTAMAAN asioita niin pitää aina kysyä tekeekö hän sen tyhmyyttään vai onko tarkoituksena tehdä tuulimylly jota vastaan taistelemalla saa kannatusta ilman että oikeasti saisi mitään tuloksia aikaiseksi.
Persujen suurin ongelma on se, että on Persut ja sitten on Soini.
Huhtasaaren kirjoituksen jälkeen tuli kumman hiljaista. Kanki, Zysse, sanokaa nyt jotain!
Näin se toimii.
"Jos sie lähet juoksemmaa, kyl hää tulloo peräs, elä yhtään eppäile. Mut jos sie jäät paikalles, hitonko hää siulle voi?"
Persujen suurin ongelma on monoliitti nimeltä EU. Se on myös Suomen kansalaisille suurin ongelma, vaikka eivät sitä itse tajuaisikaan. Niin kauan kuin on EU, tai Suomi sen osana, Persut, tai sen koommin ketkään muutkaan eivät tule aikaan saamaan mitään konkreettista matuongelman poistamiseksi.
Käskyt otetaan muualta, jos ei otettaisi, tarvittavat ratkaisut ongelman poistamiseen olisi jo tehty. Kokoomus etunenässä on myynyt sielunsa monoliitille, nyt maksamme hintaa monoliitin maksumiehenä Merkelin talutusnuorassa.
Ulos EU:sta!
Quote from: Hamsteri on 29.07.2016, 10:50:53
Systeemin lopettamiseen on tasan kaksi vaihtoehtoa. Kaikki muu on itsenne huijaamista.
a) Joko PS kiristää koko TP-systeemin alas
tai
b) Me keräämme 10 000 päisen kansanjoukon, jolla ajamme kansainvaeltajat pois.
Ei perussuomalaisilla ole mitään, millä kiristää, koska he ovat saaneet kannatuksensa niiltä, jotka ovat Suomeen kansainvälistä vasemmistoelämää halunneet ja äänillään hommanneet.
Tässä esimerkki jos ei Matti Putkonen riitä:
Quote from: Sami Savio on 28.07.2016, 22:26:33
Laura Huhtasaari on oikeassa. Meidän kansanedustajien on keskitettävä tarmomme viisaiden päätösten tekemiseen ja ongelmakohtien korjaamiseen. Useimmat näistä todellisista ongelmista ovat syntyneet vanhojen valtapuolueiden toimesta, ja tämä koskee myös löyhää maahanmuuttolainsäädäntöä. Muutamien perussuomalaisten kirjoittelu on siihen verrattuna korkeintaan pisara valtameressä, jos edes sitäkään. Muidenkin hallituspuolueiden on syytä kestää hieman merivettä.
Kaikki tämä siitä huolimatta, että sama naama sanoo, että "tilanne" "on" "erittäin" "vakava":
Quote from: Sami Savio on 26.07.2016, 18:00:42
Vaikka politiikka on kestävyyslaji, aikaa ei ole aina käytössä hukattavaksi asti. Olen vakuuttunut siitä, että myös moni muu perussuomalainen kansanedustaja kokee asian vastaavalla tavalla. Tilanne on erittäin vakava.
^
Hullukaan ei ota selvää, mitä yrität sanoa.
Savio on täysin oikeassa, että vanhat valtapuolueet olisivat voineet lopettaa leikin jo 90-luvulla. Myös suomalaiset itse olisivat voineet tehdä sen valitsemalla jo 90-luvulla pelkästään nuivia ehdokkaita. Sitä ei tehty silloin, eikä sitä tehty nytkään tarpeeksi vahvasti.
Quote from: Hamsteri on 29.07.2016, 18:25:19
Savio on täysin oikeassa, että vanhat valtapuolueet olisivat voineet lopettaa leikin jo 90-luvulla.
Pitää muistaa, että Sami Savion mukaan tilanne on nyt erittäin vakava. ;D ;D ;D
QuoteYhteistyötä vasemmistopuolueiden välillä pidettiinkin kannatettavana. Lipponen kuittaa kysymyksen vasemmiston sisäisen suukovun "verisyydestä" toteamalla, että porvarien herjat olivat aina olleet voimakkaampia.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/07/22/paavo-lipponen-sosialismin-asialla
Jaa, unohdin että Foundation on omalaatuinen trolli.