QuoteTapaus Johanna Korhonen toi päivänvaloon sen, että vähemmistöjä syrjitään suomalaisessa yhteiskunnassa. Syrjintää kohtaavat kuitenkin myös enemmistöt, kuten ev.-lut. kirkkoon kuuluvat.
Esimerkkinä voidaan mainita vastaantulija, jonka paidassa lukee teksti: "Ei eläinkokeille, käyttäkää kristittyjä!" Vähemmistövaltuutetun, ylitarkastaja Yrsa Nymanin mukaan paitateksti on lain näkökulmasta arveluttava. Paidan kantajan voidaan katsoa syyllistyneen jopa rikokseen ihmisyyttä vastaan.
Vähemmistövaltuutettu huolehtii etnisten ryhmien oikeuksien toteutumisesta. Vaikka valtaosa suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, tapaus muistuttaa vähemmistövaltuutetun käsittelemiä tapauksia. Jos kristityt-sanan paikalla lukisi homoja, sivareita tai kirkosta eronneita, toimenpiteisiin olisi todennäköisesti jo ryhdytty. Enemmistöä vastaan on sallitumpaa kapinoida.
– Tällaista asiaa lähdettäisiin luultavasti tutkimaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Jos joku olisi pitänyt kyseistä paitaa esimerkiksi työpaikalla, voitaisiin myös katsoa onko kyse syrjinnästä, Nyman pohtii.
Mikään ei ole pyhää
Kyseisiä paitoja myytiin muutama vuosi sitten Internetissä ja festivaaleilla. Valikoimassa esiintyivät myös saatananpalvontaan perinteisesti yhdistetyt pentagrammit ja väärinpäin käännetyt ristit. Turkulainen Jussi Helenius toimi paitoja myyneen ruumisliina.com-palvelun yhteyshenkilönä.
– Metallimusiikkipiireissä musta huumori on aina läsnä. Koko homman kantava voima on se, ettei mikään ole pyhää, Helenius linjaa.
Uskonnonvastaisuus ja kapinointi perinteisiksi koettuja normeja vastaan on Heleniuksen mukaan hevikulttuurin ydin. Väkisinkastettu-paidalla tai hirttoköydellä kuvitetulla Tee se jo tänään -tekstillä oli hänen mukaansa tarkoitus herättää ihmisiä ajattelemaan.
Sananvapaus on perusoikeus, mutta lain mukaan sen turvin ei saa loukata muiden perusoikeuksia tai ihmisarvoa. Yrsa Nyman painottaa, ettei myöskään huumorin taakse ei voi piiloutua.
– Se, että rasistinen ilmaus puetaan vitsiksi, ei yhtään vähennä sen haitallisuutta. Silläkään ei ole väliä, kuinka suuri joukko viestin vastaanottaa.
– Jos viesti on saatettu avoimen yleisön saataville, ei ole merkitystä sillä, kuinka moni viestin on lukenut, vähemmistövaltuutettu jatkaa.
Ennakkotapaus puuttuu
Viime vuosina vähemmistövaltuutettujen taholta on laitettu vireille useita tutkintapyyntöjä Internetissä levitettävästä lainvastaisesta materiaalista. Viime keväänä on myös annettu muutama tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
Osa tutkintapyynnöistä loppuu kuitenkin jo esitutkintaan. Ongelmia voi tuottaa muun muassa se, että sivustot saattavat sijaita ulkomaisilla palvelimilla. Silloin ei välttämättä löydetä henkilöä, jonka voisi tuoda vastuuseen Suomen oikeusistuimen eteen.
Loukkaavaa tekstiä sisältävän paidan pitämisen tai sellaisen myymisen tuomittavuus selviää vain kattavan oikeusprosessin kautta.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ole asianomistajarikos, vaan kuuluu yleisen syyttäjän toiminnan piiriin. Näin ollen kuka tahansa kristityksi ja siten halvennetuksi itsensä kokeva voisi käydä tekemässä asiasta tutkintapyynnön.
Jussi Heleniuksen mielestä on naurettavaa pitää toimintaa rikollisena. Seuraamuksiakaan sananvapauden kattavuuteen luottava Helenius ei pelkää.
– Siitä vaan nostavat syytteen ihan rauhassa.
Keikkamyyjänä toimivaa miestä ei haittaisi, vaikka joku tulisi vastaan kantaen paitaa jossa lukee: "Ei eläinkokeille, käyttäkää keikkamyyjiä!"
Syyttäjä kieltäytyi kommentoimasta esimerkeiksi nostettujen paitatekstien laillisuutta, jottei heidän puolueettomuutensa kärsisi, jos vastaavanlainen juttu tulisi tulevaisuudessa heidän tutkittavakseen.
Faktaa
Rikoksia ihmisyyttä vastaan
Rikoslain 11. luvussa todetaan, että on rikos levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan tai solvataan esimerkiksi jotakin uskonnollista ryhmää. Tätä kutsutaan kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.
Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä henkilöön liittyvän syyn, eli esimerkiksi uskonnon perusteella. Syrjinnällä tarkoitetaan myös ihmisryhmän arvon loukkaamista uhkaavan tai halventavan ilmapiirin luomisesta.
http://www.rauhantervehdys.fi/liitteet/rauhantervehdys-00010046-6.pdf
"Vähemmistövaltuutetun, ylitarkastaja Yrsa Nymanin mukaan paitateksti on lain näkökulmasta arveluttava. Paidan kantajan voidaan katsoa syyllistyneen jopa rikokseen ihmisyyttä vastaan."
"Yrsa Nyman painottaa, ettei myöskään huumorin taakse ei voi piiloutua.
– Se, että rasistinen ilmaus puetaan vitsiksi, ei yhtään vähennä sen haitallisuutta. Silläkään ei ole väliä, kuinka suuri joukko viestin vastaanottaa.
– Jos viesti on saatettu avoimen yleisön saataville, ei ole merkitystä sillä, kuinka moni viestin on lukenut, vähemmistövaltuutettu jatkaa."
"Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ole asianomistajarikos, vaan kuuluu yleisen syyttäjän toiminnan piiriin."
"Syyttäjä kieltäytyy kommentoimasta..."Tekikö joku tutkintapyynnön JHa:n kirjoituksesta "Muutama täky Illmanin Mikalle" (http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html)? Ei tehnyt, vaan syyttäjä käski aloittaa tutkimukset yli puolen vuoden tuumailun jälkeen hylättyään ensin Vihreiden Naisten tekemän tutkintapyynnön.
Eri ihmisiä koskevat Suomessa eri säännöt, sen vahvistamisestahan tulevassa oikeudenkäynnissä on kyse.
Kas vain, maagisesti taas ilmestyy "rasismi" aivan puskista vaikka puhuttaisiin ideologioista eikä ihmisistä. Ilmeisesti nämä toimijat ovat täysin kyvyttömiä hahmottamaan ympäröivää maailmaa muuten kuin rasismin ja syrjinnän näkökulmasta.
Se on kumma juttu näiden hautuumaahevin soittajien ja kirkonpolttajien kanssa kun uskontopilkan kohde on aina kristinusko. Itse lanseeraisin väärinpäin käännetyt puolikuut ja tekisin biisejä pedofiiliuskonnosta. Jostain ihmeen syystä tämä ei ole yhtä coolia kuin rauhallisen Jessen dissaaminen. Raukkamaista, taitaa liimalettejä pelottaa fatwa tai anarkomarkokavereiden islam-sympatia?
Missä viipyvät moskeijanpolttajat?
Ei se liity mihinkään raukkamaisuuteen.
Jeesuksen hahmossa vain on jotain, mitä jotkut aivan aidosti eivät voi sietää. Muhammed vain ei "sytytä" eli aiheuta tunnereaktiota.
Nyman on aivan oikeassa vaatiessaan enemmistölle samanlaista oikeudellista suojaa kuin vähemmistöille. Harmi vain, että hän haluaa nostaa myös kristittyjen suojan arvostelua vastaan vähemmistöjen tasolle, eikä laskea vähemmistöjen loukkaamattomuutta kristittyjen tasolle. Kyllä on maailma hulluksi tullut, jos ideologioista ja uskonnoista ei voi edes vitsejä kertoa ilman syytettä rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Quote from: TunturiTiger on 13.08.2009, 15:17:44
taas kerran... toiset nyt vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset. jos paidassani olisi sama teksti uskontokunta muutettuna erääseen toiseen niin johan ois ympärillä poliisia. vois olla että pyssynikin haettaisiin pois.
Niinpä! Mikähän olisi reaktio jos kaupan henkarissa roikkuisi sulassa sovussa paidat misstä toisessa lukee; "Ei eläinkokeille, käyttäkää kristittyjä!" ja toisessa, "Ei eläinkokeille, käyttäkää muslimeita!"?
Jos tekisi samanlaisen paidan muslimeista tai juutalaisista, joutuisi hyvin todennäköisesti syytteeseen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Tällaisessakin tilanteessa tuo kristityistä vastaavan paidan tehnyt henkilö todennäköisesti välttyisi syytteiltä.
Näyttää tosiaan siltä, että kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä. Jos nykyinen lainkäyttö mahdollistaa uskonnollisten tai etnisten enemmistöjen syrjimisen, niin mikä estää sen etteikö tulevaisuudessa voitaisi syrjiä vähemmistöjä samojen lakien vallitessa? Rasismin ja muun syrjinnän kitkeminen oikeusjärjestelmästä lisää myös vähemmistöjen turvallisuutta.
Quote from: Miniluv on 13.08.2009, 15:59:16
Ei se liity mihinkään raukkamaisuuteen.
Jeesuksen hahmossa vain on jotain, mitä jotkut aivan aidosti eivät voi sietää. Muhammed vain ei "sytytä" eli aiheuta tunnereaktiota.
Tai sitten kohteena on Jeesuksen hahmon sijaan kristinusko yleensä. En usko, että kovinkaan monella on sinänsä mitään Jeesuksen opetuksia vastaan, mutta Jeesuksen käyttäminen keppihevosena politiikan tekoon tai omien mielipiteiden pakkosyöttämiseen on sangen yleistä.
Minustakin Jeesus oli ihan siisti tyyppi, mutta politiikassa kristinusko on aivan yhtä vastenmielinen ilmiö kuin Islamkin, ja kuten tästäkin jutusta nähtiin, kovin monella kristityllä tuntuu olevan halu rajoittaa toisten sananvapautta.
Mustan metallin piireissä, varsinkin täällä pohjoisessa, kristinuskoa pidetään valloittajan uskontona. Uskontona, joka tuhosi Pohjolan alkuperäiset kulttuurit ja uskonnot. Aavikkouskonto ei kuulu tänne Suomeen, oli kyse sitten kristinuskosta tai islamista. Pohjola käännytettiin kristityksi miekalla, eikä yhdenkään ihmisen tule alistua minkäänlaiseen pakkokäännytykseen. Tällä haavaa kristinusko on ansainnut kaiken sen pilkan, mitä mustan metallin piireissä esiintyy. Islamilla sen sijaan ei ole vielä tuhannen vuoden historiaa Pohjolassa. Moskeijoita ei ole vielä poltettu, koska niitä ei rakennettu vanhojen tuhottujen pyhien paikkojen päälle.
Ja mustan metallin piireissä pidetään toki myös islamia suurena uhkana. Ja viime vuosina on tullut hyvin kiitettävästi materiaalia, joka pilkkaa myös tätä toista mielen AIDS:ia. Mitä suuremmaksi tämä syöpä kasvaa, sitä enemmän piiskaletit vääntävät siitä pilkkaa. On kuitenkin hyvin ikävää, ettei ole olemassa mitään yleisesti tunnistettua islaminvastaista symbolia. Pietarin risti kun on hyvin selkeä viesti suurelle yleisölle.
Esimerkiksi tässä on kaunis pala:
http://www.youtube.com/watch?v=hwPGHOFVDHI
Sananvapaus taas on pyhä ja yksiselitteisen selvä. Sitä ei voi tai saa rajoittaa.
Quote from: Spesialisti on 13.08.2009, 15:41:10
Se on kumma juttu näiden hautuumaahevin soittajien ja kirkonpolttajien kanssa kun uskontopilkan kohde on aina kristinusko.
Ei se ole kummaa, kun valtaosalla hevareista ja muusta musaväestä on kokemusta vain kristittyjen kanssa sanailusta. Muslimimaissa tilanne on toinen, siellä hevarit ovat vastakkainasettelussa muslimiyhteisön kanssa.
QuoteMustan metallin piireissä, varsinkin täällä pohjoisessa, kristinuskoa pidetään valloittajan uskontona
Tuo selittää pienen porukan asenteen. Valtaosin kyse on minusta vain siitä, että kristittyjä pidetään totaalisen käsittämättöminä ja ärsyttävinä.
Mitenkäs jos käyttäisi T-paitatekstiä: ''EI eläinkokeille, Käyttäkää terroristeja.'' Tämähän ei loukkaisi mitään etnistä ryhmä sillä eivät kai rikolliset ole etninen ryhmä?
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 13.08.2009, 17:47:09
Mitenkäs jos käyttäisi T-paitatekstiä: ''EI eläinkokeille, Käyttäkää terroristeja.''
Erityisesti itsemurhaterroristeja kannattaisi uhata vankilalla ja jopa eläinkokeilla.
Suurpään päässä varmaan kansanryhmä = vähemmistö automaattisesti.
Ammattinimike vähemmistövaltuutettu pitäisi muutta joksikin muuksi mikä palvelisi kansanryhmiä vähintäänkin samanarvoisesti...
Ainiin, eikös demokratia tarkoittanut että mennään valtaväestön mukaan? Mihinkähän tämä on kadonnut.
Ei eläinkokeille, käyttäkää aktivisteja.
Ai niin ihminenkin on eläin.
Kuten jo mainittu eihän tässä rodusta ja rassismista ole kysymys, vaan uskonnosta. Opiaateista idiootimaisille massoille.
A) Aivan, jos kohteena olisi ollut "käyttäkää mus......" niin syyte tulisi koska vain islamin kohdalla uskonto on rotu :D
B) Ansaitseeko kristinusko pilkan? No totta helvetissä, siinä vaiheessa kun kirkossa sunnuntaisin nillitetään että ateistit ovat hyvin koulutettuja ihmisiä jotka tekevät vähemmän rikoksia ja elävät onnellista elämää, harkitsen kantaani. Tällä hetkellä kristinusko (ja tottakai muutkin toisiaan kopioneet monoteismit) vieläkin kertoo LAPSILLE että jos ei usko satuolentoon niin kidutetaan ikuisesti jne jne. Tervettä menoa, eikä ihme että kristityt voivat olla todella pihalla kun omat vanhemmat ovat psykologista terroria harjoittaneet.
Elikä taas: Sananvapautta ei missään tapauksessa rajoittaa, etenkään uskonnon kohdalla. Tämän hetken polttavin kyssäri on minusta islamin harkoittama uhkailu väkivallalla jos heitä kutsutaan väkivaltaisiksi, ja väitetään "rasistiksi" jos kritisoidaan uskontoa.
Antaa itseäni fiksumman selventää (kuten monet muutkin asiat), Herra Hitchens:
http://www.youtube.com/watch?v=PY8fjFKAC5k