Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 27.06.2016, 11:20:50

Title: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: koli on 27.06.2016, 11:20:50
QuoteKahden kuukauden vuokra ja takuu päälle – valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla

Viime vuonna Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden massamuutto vastaanottokeskuksista kuntiin on alkanut. Hallituksen arvion mukaan oleskeluluvan tulee saamaan noin 10 000 henkilöä viime vuonna tulleesta yli 32 000:sta. Hallitus aikoo löytää kaikille kuntapaikat.

Kuntapaikkoja ei kuitenkaan ehditä löytää kaikille ja turvapaikanhakijan ei ole pakko muuttaa hänelle osoitettuun kuntaan.

Suostuttelemiseen on keksitty keino: jos henkilö muuttaa lähiseudulleen, hän saa muuttoonsa rahallista tukea.

Mikäli oleskeluluvan saanut muuttaa mukisematta hänelle löydettyyn kuntapaikkaan, hän pääsee heti muutettuaan toimeentulotuen ja asumistuen asiakkaaksi. Jos kuntapaikkaa ei ole tai sinne on asuntopulan vuoksi hankala muuttaa, vastaanottokeskus voi avustaa asunnon etsimisessä.

Kodin pitää löytyä vastaanottokeskuksen lähiseudulta, eli omalta ELY-alueelta. Silloin maahanmuuttovirasto eli valtio kustantaa henkilön takuuvuokran ja vuokranmaksun enimmillään kahden kuukauden ajalta. Oleskeluluvan saaneen kyky hankkia asunto siis turvataan kunnes toimeentulotuki alkaa juosta.

Tarkoitus hillitä muuttoa suurkaupunkeihin

Jos turvapaikanhakija haluaa siirtyä toiselle ELY-alueelle, hän menettää mahdollisuutensa tähän tukeen. Tuen määrä vaihtelee, mutta sillä on tarkoitus kustantaa kohtuuhintaista asumista.

– Tarkoitus on tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokran he pystyvät maksamaan myös jatkossa, kun he elävät toimeentulotuella, sanoo tulosalueen johtaja Olli Snellman Maahanmuuttovirastosta.

Toinen syy on hallituksen halu hajasijoittaa turvapaikanhakijat ympäri Suomea.

– Että oleskeluluvan saaneet jäisivät vastaanottokeskuksen ELY-alueelle, eivätkä kaikki valu suuriin kaupunkeihin.

Toistaiseksi hajasijoittaminen toteutuu osittain. 6.6. mennessä vastaanottokeskusten piiristä oli poistunut 1 371 myönteisen päätöksen saanutta. Heistä alle puolet (552) on muuttanut kuntapaikkaansa. Loput ovat muuttaneet itsenäisesti tai vastaanottokeskuksen avustamana.
http://yle.fi/uutiset/kahden_kuukauden_vuokra_ja_takuu_paalle__valtio_houkuttelee_turvapaikanhakijoita_kuntapaikkoihinsa_rahalla/8974789?origin=rss
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Gunnar Hymén on 27.06.2016, 11:22:56
Quote– Tarkoitus on tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokran he pystyvät maksamaan myös jatkossa, kun he elävät toimeentulotuella, sanoo tulosalueen johtaja Olli Snellman Maahanmuuttovirastosta.

toimeentulotuella, vuokratuella, lapsilisillä jne jne. eli tuetaan tukia, lisää rahaa vaan ihan helvetisti.

milloin suomalaiset toimeentulotuella elävät saa vuokratakuusrahan ja 2 kuukauden vuokrarahat?
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: ämpee on 27.06.2016, 11:25:40
QuoteTarkoitus hillitä muuttoa suurkaupunkeihin

Miksi ihmeessä, siellähän ovat nämä maahanmuuton suurimmat ihailijatkin ?
Kun ihailu edelleenkin näyttää jatkuvan, niin se kohtaamisteorian mukaan tarkoittaa liian vähäistä lääkitystä.
Matua vaan laumoittain pääkaupunkiin, ei pääkaupunkilaisuus ole laitonta.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Uuno Nuivanen on 27.06.2016, 11:27:04
Rikkaus, voimavara, mahdollisuus.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Melbac on 27.06.2016, 11:27:42
Eli kunnat jotka noita vk:ta otti ei pääsekkään noista eroon?.Toivottavasti noi lopettaa kaikki vk:t helsingin alueella.. :D :D
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Melbac on 27.06.2016, 11:30:17
Quote from: ämpee on 27.06.2016, 11:25:40
QuoteTarkoitus hillitä muuttoa suurkaupunkeihin

Miksi ihmeessä, siellähän ovat nämä maahanmuuton suurimmat ihailijatkin ?
Kun ihailu edelleenkin näyttää jatkuvan, niin se kohtaamisteorian mukaan tarkoittaa liian vähäistä lääkitystä.
Matua vaan laumoittain pääkaupunkiin, ei pääkaupunkilaisuus ole laitonta.
Ei tainnut mennä kuten suunnittelitte eli otitte kuntaan vk:n ja ajattelitte että ne lähtee sitten kaupunkeihin mutta nyt valtio sitten päättikin että ne jäävät teidän kuntaan?.Teillä siellä landellahan niitä tyhjiä kämppiä on vaikka muille jakaa kun omat kuntalaiset on muuttaneet kaupunkeihin.. :D :D
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Kim Evil-666 on 27.06.2016, 11:34:50
Ryöstetään rahaa siis verokarjan kassasta, jotta saadaan houkuteltua matuja sinne, missä niitä kaikkein vähiten kaivataan.

Yhdenvertaisuusperiaate romuttuu, jos suomalaisille vähäosaisille ei taata samaa mahdollisuutta vuokratakuisiin ja muuhun holhoukseen. Miksiköhän nämä valden puusilmät ihmettelevät, että viha ja "rasismi" näitä kuppaajia kohtaan kasvaa. Päättäjät tekevät sen aivan itse.

Surkuhupaisinta koko touhussa on se, että nämä maatamme rikastuttamaan tulleet turhakkeet ovat näin saavuttaneet tavoitteensa, ikuisen loinimisen Pertin ja Lissun rahoilla.

Tämä, maa kaipaisi kyllä jotain isompaa, kuin pelkkää poliittista muutosta..olis ns. kirveellä töitä.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: ämpee on 27.06.2016, 11:40:07
Quote from: Melbac on 27.06.2016, 11:30:17
Ei tainnut mennä kuten suunnittelitte eli otitte kuntaan vk:n ja ajattelitte että ne lähtee sitten kaupunkeihin mutta nyt valtio sitten päättikin että ne jäävät teidän kuntaan?.

Jotkut suunnittelivat, henkilökohtaisesti olen aina ollut loisivaa haittamaahanmuuttoa vastaan.
Tietenkin tämä on terveellinen opetus niille joillekin, joista eräs opetti olemaan äänestämättä perussuomalaisia edes kuntavaaleissa.

QuoteTeillä siellä landellahan niitä tyhjiä kämppiä on vaikka muille jakaa kun omat kuntalaiset on muuttaneet kaupunkeihin.. :D :D

Niin, muuttaneet kaupunkiin töihin, ilmaiseksi vain matu elää...
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: orientexpressen on 27.06.2016, 12:05:57
Lakia tulisi muuttaa niin, että mamulle tarjotaan verorahoitteinen asuminen vain yhdessä paikassa (ensisijaisesti se voisi olla joku entinen kasarmi- tai vankilarakennus syrjäseudulla). Jos haluaa muuttaa Kontulaan tai Varissuolle niin se pitää tehdä omalla kustannuksella.

Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Jaska Pankkaaja on 27.06.2016, 12:18:12
Quote from: orientexpressen on 27.06.2016, 12:05:57
Lakia tulisi muuttaa niin, että mamulle tarjotaan verorahoitteinen asuminen vain yhdessä paikassa (ensisijaisesti se voisi olla joku entinen kasarmi- tai vankilarakennus syrjäseudulla). Jos haluaa muuttaa Kontulaan tai Varissuolle niin se pitää tehdä omalla kustannuksella.

Laki tulee muuttaa siten että kaikki kustannukset rikastelijoista peritään täysimääräisesti niiltä jotka niitä tänne haluavatkin tai ovat suoraan tai epäsuorasti tuoneet. Kaikki sosiaalietuudet tulee muuttaa vakuutusperustaisiksi jolloin mitään ei kuulu ulkomaalaisille jotka eivät ole näitä maksuja maksaneet. Päivääkään täällä mitään töitä tekemättömän siis tuottamattoman aineksen kuten esimerkiksi nazimyaarin vanhempien omaisuus tulee konfiskoida valtiolle ja karkottaa heidät välittömästi takaisin Afganistaniin.

Nämä ovat aivan päivänselviä juttuja jokaiselle jonka pää ei ole täynnä kokoomuSSdpeetä ja jotka elättävät itse itsensä jollain työllä. Me ollaan vaan pieni vähemmistö  :-\
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Alapo on 27.06.2016, 12:33:16
QuoteTarkoitus on tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokran he pystyvät maksamaan myös jatkossa, kun he elävät toimeentulotuella, sanoo tulosalueen johtaja Olli Snellman Maahanmuuttovirastosta.

Eli on taidettu jo tajuta ettei näistä mitään koodareita tule, vaan iso kuluerä.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: writer on 27.06.2016, 12:33:22
Yhtäkään asuntoa EI tarvitsisi tarjota kansainvälisten sopimusten mukaan.

Suomella on nyt 25-vuoden kokemus että kotouttaminen epäonnistuu surkeasti kun annetaan asunto ilmaiseksi ja työnnetään rahaa käteen mutta silti tätä sekoilua aiotaan jatkaa.

Suomi voisi järjestää asumisen kotouttamiskeskuksissa eli vastaanottokeskuksen nimi muutettaisiin kotouttamiskeskukseksi ja siellä olisi ma-pe kello 8-16 palkatonta työharjoittelua ja suomen kielen opistoja ja omaan asuntoon muutto tapahtuisi sitten kun on löytänyt työpaikana ja maksaa itse oman vuokransa.

Miksi persut eivät tässäkään asiassa tee yhtään mitään vaan tukevat ilmaisten asuntojen ja ilmaisen rahan antamista?

Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: orientexpressen on 27.06.2016, 12:42:52
Quote from: Jaska Pankkaaja on 27.06.2016, 12:18:12
Laki tulee muuttaa siten että kaikki kustannukset rikastelijoista peritään täysimääräisesti niiltä jotka niitä tänne haluavatkin tai ovat suoraan tai epäsuorasti tuoneet. Kaikki sosiaalietuudet tulee muuttaa vakuutusperustaisiksi jolloin mitään ei kuulu ulkomaalaisille jotka eivät ole näitä maksuja maksaneet. Päivääkään täällä mitään töitä tekemättömän siis tuottamattoman aineksen kuten esimerkiksi nazimyaarin vanhempien omaisuus tulee konfiskoida valtiolle ja karkottaa heidät välittömästi takaisin Afganistaniin.

Nämä ovat aivan päivänselviä juttuja jokaiselle jonka pää ei ole täynnä kokoomuSSdpeetä ja jotka elättävät itse itsensä jollain työllä. Me ollaan vaan pieni vähemmistö  :-\

Itse kyllä sallisin pakolaisleiri-tyyppisen asumisen oleskeluluvan saaneille mamuille ihan verovaroillakin. Sellainen nimittäin toimii liki tehokkaimpana mahdollisena elintasosiirtolaisten suodatuskonstina, jolloin jäljelle jää lähinnä niitä oikeita pakolaisia. Leiriasuminen muutamalle kymmenelle tai sadalle aidosti vainotulle vuodessa ei paljoa kustanna muihin menoihin verrattuna.

Se mikä aivan ensimmäiseksi tulisi saada aikaan on kotoutumistabun murtaminen, eli sen faktan saaminen yleiseen tietoisuuteen, ettei mamu yleensä edes tyydyttävällä tavalla kotoudu, vaikka häntä jopa vuosikymmeniä kotoutettaisiin. Niin kauan kuin väki uskoo kotoutumiseen voidaan asumistason heikennykset torpata vetoamalla siihen, että ne haittaavat kotoutumista.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Blanc73 on 27.06.2016, 12:51:02
Mitä merkitystä tuollaisella kikkailulla on? Taitaa olla ihan sama läpsyvätkö läpsyttelijöiden sandaalit kaupungissa vaiko maaseudulla, niin veronmaksajat maksavat kutsumattomien kuokkavieraiden asumisen ja elämisen Suomessa.

Toivottavasti maa menee konkurssiin ja sosiaaliturvajärjestelmä romahtaa. En olisi koskaan uskonut että ajattelen näin, mutta nykyhulluus aiheuttaa jo epätoivoa.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: ISO on 27.06.2016, 13:13:33
Tämä on nyt varmaan sitä viherpiipertäjien parempaa taloudenpitoa, siirrellään rahoja paikasta toiseen ja joka siirrolla potista häviää hallinnollisia summia.

Lopulta, muutaman kymmenen siirron jälkeen summasta on hävinnyt valtaosa, ja loppu annetaan loisijoille jonkin kummallisen momentin mukaan niin ettei sitä tarvitse kirjata sosiaaliavustuksena vaan saadaan näyttämään että ne olis oikeesti elättäneet itsensä.

Mitä ne ei ole tehneet, eikä tule ikinä tekemään.

Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Riukulehto on 27.06.2016, 14:29:19
Quote from: ISO on 27.06.2016, 13:13:33
Tämä on nyt varmaan sitä viherpiipertäjien parempaa taloudenpitoa, siirrellään rahoja paikasta toiseen ja joka siirrolla potista häviää hallinnollisia summia.
Kyllä tämä on ihan nykyisen hallituksen temppuja..
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: l'uomo normale on 27.06.2016, 14:57:13
Jos niitä ei pakolla kipata ulos vastaanottokeskuksista maaseudun kuntapaikkoihin, moni jää vokkeihin, joissa on sentään edes juttuseuraa. Niin minäkin varmaan tekisin. Kehittyvissäkin maissa etelässä väki pakkautuu isoihin kaupunkeihin, joissa on edes jotain toimentulon tapaista tai tekemistä.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Eisernes Kreuz on 27.06.2016, 15:20:41
Meidän valtiovaltamme on kyllä noin muutenkin houkutellut turvapaikanhakijoita. Esimerkiksi herra pääministeri lupasi heille oikein oman talonsa viime syksynä, kuten hyvin muistamme.

Olen kyllä minäkin sitä mieltä, että kun kerran matuja kiihkeimmin haluavat ihmiset asuvat suurissa kaupunkikeskuksissa, niin ottakoot sitten matut omiin nurkkiinsa notkumaan. Miksipä lähettää niitä pieniin peräkyliin ahdasmielisten rasistien keskelle kärsimään?
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Lumiukko Jeti on 27.06.2016, 15:32:31
Tämä on täysin kestämätöntä. En halua osallistua mitenkään, enkä millään rahalla näiden ei-suomalaisten sosiaalitapausten elättämiseen. Suomalaistenkin sossupummien joutenolon kustantaminen sattuu päähän jo ihan tarpeeksi. Se että joku irakin ihme ilmestyy Suomeen vaatimaan täyshoitoa on jo liikaa.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: writer on 27.06.2016, 15:45:25
Quote from: orientexpressen on 27.06.2016, 12:42:52
Quote from: Jaska Pankkaaja on 27.06.2016, 12:18:12
Laki tulee muuttaa siten että kaikki kustannukset rikastelijoista peritään täysimääräisesti niiltä jotka niitä tänne haluavatkin tai ovat suoraan tai epäsuorasti tuoneet. Kaikki sosiaalietuudet tulee muuttaa vakuutusperustaisiksi jolloin mitään ei kuulu ulkomaalaisille jotka eivät ole näitä maksuja maksaneet. Päivääkään täällä mitään töitä tekemättömän siis tuottamattoman aineksen kuten esimerkiksi nazimyaarin vanhempien omaisuus tulee konfiskoida valtiolle ja karkottaa heidät välittömästi takaisin Afganistaniin.

Nämä ovat aivan päivänselviä juttuja jokaiselle jonka pää ei ole täynnä kokoomuSSdpeetä ja jotka elättävät itse itsensä jollain työllä. Me ollaan vaan pieni vähemmistö  :-\

Itse kyllä sallisin pakolaisleiri-tyyppisen asumisen oleskeluluvan saaneille mamuille ihan verovaroillakin. Sellainen nimittäin toimii liki tehokkaimpana mahdollisena elintasosiirtolaisten suodatuskonstina, jolloin jäljelle jää lähinnä niitä oikeita pakolaisia. Leiriasuminen muutamalle kymmenelle tai sadalle aidosti vainotulle vuodessa ei paljoa kustanna muihin menoihin verrattuna.

Se mikä aivan ensimmäiseksi tulisi saada aikaan on kotoutumistabun murtaminen, eli sen faktan saaminen yleiseen tietoisuuteen, ettei mamu yleensä edes tyydyttävällä tavalla kotoudu, vaikka häntä jopa vuosikymmeniä kotoutettaisiin. Niin kauan kuin väki uskoo kotoutumiseen voidaan asumistason heikennykset torpata vetoamalla siihen, että ne haittaavat kotoutumista.

Asuminen pitää kansainvälisten sopimusten mukaan järjestää jos antaa turvapaikan mutta omaa asuntoa EI tarvitse järjestää vaan asumisen voi järjestää asuntola-tyyppisesti vaikka 6 äijää yhdessä huoneessa niinkuin muutamat eu-maat toimivat.

On suomen omaa hölmöyttä että antaa oman ilmaisen asunnon ja ilmaista rahaa ja sitten odottaa että tulija on motivoitunut integroitumaan suomalaiseksi vaikka sai juuri tarjottimella kaiken joka hänet alunperinkin suomeen houkutteli useiden turvallisten eu-maiden halki eli oleskeluluvan satujen perusteella, ilmaisen asunnon ja ilmaista rahaa.

Suomi on 26 vuotta antanut ilmasen asunnon ja ilmaista rahaa ja kotoutuminen on ollut surkeaa ja työttömyys korkeaa ja rikollisuus törkeää mutta silti hulluutta jatketaan.

Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Micke90 on 27.06.2016, 16:38:13
Eli nuo turistit saavat itse valita, missä asuvat ja veronmaksajat elättävät?  :facepalm:
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Northblood on 27.06.2016, 17:50:11
Ei ole hulluudella rajoja. Järjettömyyshorisontti senkun venyy ja paukkuu.

Kaikki kehitysmaalaiset, tervetuloa Suomeen! Rajalle jonoksi asti ja yhdellä pikku taikasanalla sisään.

Vastaanottokeskuksia on ja riittää. Ja niissä henkilökuntaa joka palvelee ja nöyristelee 24/7. Ja pesää on saatavilla mielin määrin, tästä pitävät huolen himokkaat SPR:n tantat ja muut mokkajuotikkaan kipeät pölvästit.

Ja kun se oleskelulupa sieltä lävähtää käteen, saatte ihan ilmaiseksi verovaroilla kustannetun asunnon, jossa voitte jatkaa loisimista ja lötköttelyä. Me tähän maahan syntyneet ja täällä ikämme asuneet maksamme kiltisti teidän laittomasti maahan tunkeutuneiden, vähä-älyisten kehitysmaalaisten elämän koko teidän elämänne ajan.

Me suomalaiset emme saa asuntoa, elättämistä, paapomista ja henkilökohtaista palvelua ilmaiseksi mistään, paitsi pienellä Kelan / sosiaalitoimiston tuella kitkuttavat joita on paljon, mutta tämä on tyystin eri asia, kuin teidän kunniakansalaisten elättäminen prioriteetti numero uno.

Mutta mitäs meistä veronmaksajista. Päähän on aina potkittu, ja päähän tullaan aina potkimaan.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Java on 27.06.2016, 18:11:19
On se hienoa tietää että rahat eivät olekaan loppu, kun tähänkin niitä vielä riittää :facepalm:
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Ja_tre on 27.06.2016, 18:27:52
Verkkouutisissa samaa tietoa, mutta lopuksi oli mainittu se fakta että toimeentulotuellahan tulijat elävät.


"– Että oleskeluluvan saaneet jäisivät vastaanottokeskuksen ELY-alueelle, eivätkä kaikki valu suuriin kaupunkeihin, tulosalueen johtaja Olli Snellman maahanmuuttovirastosta sanoo.

Hänen mukaansa tarkoituksena on lisäksi tukea sitä, että asiakkaat muuttavat sellaisiin asuntoihin, joiden vuokraan heidän rahansa riittävät myös toimeentulotuella."


http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/turvapaikanhakijat_kuntapaikat-52264
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Mr.Reese on 27.06.2016, 18:31:49
Olisipa se ullatus, jos vuokranantajat mitottaisi vuokran juuri toimeentulotuen suuruiseksi. Koska luona ja muutkin kuonat kuppaa, niin miksei hekin?
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Ja_tre on 27.06.2016, 18:40:23
Quote from: Mr.Reese on 27.06.2016, 18:31:49
Olisipa se ullatus, jos vuokranantajat mitottaisi vuokran juuri toimeentulotuen suuruiseksi. Koska luona ja muutkin kuonat kuppaa, niin miksei hekin?

Totta kai näin tehdään, asunto on juuri sen kokonen, että asumistukia voi saada, nainen asuu yksinhuoltajana ja miehellä oma luukku, johon sitten omat sossu ja kelatuet. Näin tiedän tehtävän ja sama tahti luultavasti jatkuu...

Muutaman vuoden kun asukkaat ovat asuneet ja haluavat muuttaa pois, niin lähtökunta antaa vuokratakuun, parin kuukauden vuokran ja maksavat vielä muuttoautonkin, että pääsevät eroon, Pekka jää aina jollekkin kunnalle käteen.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: internetsi on 27.06.2016, 19:43:40
QuoteMikäli oleskeluluvan saanut muuttaa mukisematta hänelle löydettyyn kuntapaikkaan, hän pääsee heti muutettuaan toimeentulotuen ja asumistuen asiakkaaksi.
Jos hän alkaa mukisemaan että haluaa Helsinkiin, niin hän odottaa pari kuukautta kauemmin vokissa, jonka jälkeen hänelle annetaan asunto Helsingistä ja hän pääsee heti toimeentulotuen ja asumistuen asiakkaaksi.

Aikaa vaan meni pari kuukautta enemmän.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Outo olio on 28.06.2016, 02:26:10
QuoteHallituksen arvion mukaan oleskeluluvan tulee saamaan noin 10 000 henkilöä viime vuonna tulleesta yli 32 000:sta. Hallitus aikoo löytää kaikille kuntapaikat.

En enää muista kuinka mones kerta tämäkin on kun sanon samasta asiasta mutta entäs kotimaiset asunnottomat? Jos jollakin ihmeen keinolla jostakin löydetään 10 000 tyhjää asuinpaikkaa niin voidaanko seuraavaksi samaa menetelmää/taikakeinoa soveltaa myös kotimaisiin asunnottomiin? Jos ei voida, niin miksi ei? Selitys varmasti on yksinkertainen ja täysin järkeenkäyvä, joten ei ole vaikeaa kertoa sitä meillekin?

Turvapaikanhakijat pitäisi nimenomaan asuttaa jonnekin "kuolevalle maaseudulle, susirajan taakse" koska ensinnäkin siellä se on halvinta ja toisekseen jos lähin disko on 100 km päässä niin leikkipakolaiset liftaavat takaisin Ruotsiin. Vaarassa (tappo, raiskaus, pahoinpitely, ryöstö) olevien suomalaisten lukumäärä on myös pienin siellä missä väestön lukumäärä on pienin.
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Heikki Luoto on 28.06.2016, 08:28:32
Quote from: writer on 27.06.2016, 12:33:22
...

Miksi persut eivät tässäkään asiassa tee yhtään mitään vaan tukevat ilmaisten asuntojen ja ilmaisen rahan antamista?



Persut on ainoa merkittävä ryhmä, joka tälle hulluudelle laittaa hanttiin. Näin meillä Tampereella:
http://hommaforum.org/index.php/topic,110521.msg2288348.html#msg2288348
Title: Vs: 2016-06-27 YLE:Valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla
Post by: Jääpää on 28.06.2016, 12:52:52
Jaa tämmöstä..Siinä nousi joka luukun vuokra pilviin ja ..voi v..ttu!
..niin, vaikka kuinka tekisi mieli lykkiä matut Stadiin ja maalikyliin niissä asuvien hyysärien iloksi, niin on siinä sekin puoli, että missään nimessä en halua sitä "iloa" matulle!
Siellä kaapunneissa asuvat juurikin ne haavoittuvimmat ryhmät ja maalta pakenemaan joutuneet avuntarvitsijat, joten eiköhän se ole parempi niin, että kun tätä h u l l u u t t a näyttää jatkuvan, niin raavat rasvamatut asutellaan pitkin peräkivenpolun rappiotiloja.
  Tiedä minkälaisia integkraatioihmeitä tapahtuu, kun sossu tuo polttopuut pitkänä portaanpieleen ja luontoarvot kirkastuvat hiekkamaan karuuteen tottuneelle.
Eikä ole ainakaan stna mitään vätyksiä vastassa, jos niinku perseillä haluaa!
Ja miksei romanttiikaakin, mutta eläinsuojelulain puitteissa. Moni ronkeli vanhapiika voi langeta uuteen kukoistukseen, jota ei koskaan ollutkaan..